Ota yhteyttä

Italia

Päiväretkellä Ascoli Picenossa

Julkaistu

Ascoli Piceno on yksi Keski-Italiassa sijaitsevan Marchen alueen merkittävimmistä kaupungeista. Ehdimme nähdä lyhyellä päiväretkellämme historiallista keskustaa sekä maistaa maankuuluja ascolilaisia oliiveja.

Ascoli Picenoon on reilun tunnin ajomatka lomataloltamme Atrista. Ascolin lähistöllä ei ole suuria kaupunkeja, ja esimerkiksi Roomasta käsin matkaa kertyisi yli kaksisataa kilometriä. Muita Marchen kaupunkeja ovat esimerkiksi alueen pääkaupunki Ancona, historiallisesti merkittävät Urbino ja Pesaro sekä kuvaukselliseksi kehuttu Macerata. Itse olen kuullut Ascolin nimen ensi kertaa kaupungin jalkapalloseuran kautta, vaikkei se kovin menestynyt olekaan. Nykyään Ascoli pelaa Italian toisella sarjatasolla Serie B:ssä. Ajatus Ascolin-retkestä syntyi lähinnä siksi, että olin kuullut kaveriltani kehuja kaupungin kauneudesta.

ascolipiceno_10


Ascoli Piceno ei ota meitä vastaan helpoimmalla mahdollisella tavalla, sillä rankkasade alkaa piiskata auton tuulilasia jo moottoritiellä ja sää jatkuu yhtä lohduttomana myös saapuessamme kaupunkiin. Olin valinnut navigaattoriin parkkipaikan valmiiksi, mutta ajaudumme sen ohitse. Päädymme lopulta kiertämään historiallisen keskustan ympäri ilman tarkkaa päämäärää. Etenemme kapeilla kaduilla tiiviin autojonon jatkona, eikä pysäköintipaikkoja löydy. Kurvaan lopulta ensimmäiseen huomaamaamme parkkihalliin, joka ei onneksi sijaitse mahdottoman kaukana ydinkeskustasta.

ascolipiceno_09


Ylitämme suurten lomatalolta lainattujen sateenvarjojen suojissa Ponte Nuovo -sillan ja saavumme Trontojoen eteläpuolella odottavaan historialliseen keskustaan. Olemme retkellä vaimon kanssa kahdestaan, eikä meillä ole mitään tarkempia suunnitelmia kaupunkiin. Haluamme lähinnä kierrellä historiallisilla kaduilla ja nähdä merkittävimmät aukiot, mutta kävelysää ei ole parhaimmillaan. Saavumme Piazza Arringolle, jonka päädyssä kohoaa Sant’Emidion katedraali. Aukio näyttää tällä säällä melko ankealta. Otan pari valokuvaa suihkulähteiden eläinhahmoisista pronssipatsaista, minkä jälkeen jatkamme pian matkaamme.

ascolipiceno_08


Vanha keskusta on tiivis alue, jonka muutamat aukiot ovat lähellä toisiaan. Pysähdymme hetkeksi pienelle Piazza Romalle, jonka keskellä on sodassa kaatuneiden muistoksi pystytetty patsas.

ascolipiceno_06


Ascoli Picenon näyttävin aukio on ehdottomasti Piazza del Popolo, joka kiiltelee sateellakin kauniisti. Päätämme siirtyä piazzan kulmalla houkuttelevaan kahvilaan odottamaan sään selkenemistä.

ascolipiceno_14


Caffé Meletti huokuu juhlallista vanhan ajan tunnelmaa, johon myös tarjoilijoiden tummat puvut sopivat hyvin. Komeassa salissa kelpaa nauttia lämmöstä, kahvista ja leivoksista. Omenapiirakan pohja on tosin turhan kova ja leivos myös murenee niin, että sitä on hankala syödä. Kahvilakokemus on silti oikein miellyttävä.

ascolipiceno_04

Sää kirkastuu toiveidemme mukaan ja palaamme tyytyväisinä ulkoilmaan. Caffé Melettia voi pitää yhtenä Ascoli Picenon nähtävyyksistä, sillä se on toiminut kansan kohtaamispaikkana jo yli sadan vuoden ajan.

ascolipiceno_07


Poutaantuneen iltapäivän hiljaisuudessa on mukava kierrellä mukulakivikaduilla ilman suurempaa päämäärää. Vanhat rakennukset huokuvat monen muun italialaiskaupungin tapaan historiaa ja on hauska arvailla, millaiset ihmiset täällä ovat vuosisatojen kuluessa vaeltaneet.

ascolipiceno_13


Palaamme Piazza Arringon kulmalle ja pysähdymme Migliori Olive Ascolane -ravintolan kohdalle. Ihmettelemme hetken ravintolaa, jonka päätuotteena ovat oliivit. Ostamme kadun varrella olevasta kojusta pahvitötteröllisen näitä paikallisia herkkuja. Ihastumme ascolilaisiin oliiveihin välittömästi. Laadukkaat paikalliset oliivit on täytetty lihalla ja viimeistelty friteeraamalla. Ilahdumme myöhemmin huomatessamme, että ascolilaisia oliiveja saa myös muualta Italiasta. Tämä mainio ruokalaji oli vain jäänyt meiltä aiemmin huomaamatta.

ascolipiceno_15


Katselemme lämpimiä oliiveja syödessämme mahtipontisten rakennusten reunustamaa Piazza Arringoa. Täältä pääsisi myös turistijunan kyytiin, mutta emme innostu lähtemään puolen tunnin mittaiselle kiertoajelulle.

ascolipiceno_03


Kurkistamme aukiota reunustavan Palazzo dell’Arengon portista sisään ja löydämme idyllisen sisäpihan, joka on avoinna kaikille kulkijoille. Tämä tuntuu kuin pieneltä keitaalta aivan keskellä kaupunkia.

ascolipiceno_05


Käväisemme Piazza Arringon päässä sijaitsevan Sant’Emidion katedraalin sisällä, mutta palaamme pian ulkoilmaan. Ihmettelemme kirkon kulmalta löytyvän Vescovilen puutarhan portin takana näkyviä suuria kirkonkelloja. Google kertoo niiden liittyvän elokuussa 2016 Marchea ravisuttaneeseen maanjäristykseen, jonka seurauksena useita kirkonkelloja romahti ja vaurioitui.

ascolipiceno_12


Kiertelemme vielä muutamilla kujilla ja palaamme Ponte Nuovon ylitse kohti parkkihallia. Kaupunki alkaa sään kirkastuttua näyttää koko ajan upeammalta, mutta meidän on jo aika lähteä paluumatkalle kohti illaksi varattua ateriaa.

ascolipiceno_02


Emme tutustuneet Ascoli Picenoon kovin perusteellisesti, mutta kaupungin historiallinen keskusta tuntui mukavalta retkikohteelta. Erityisen merkittäviä nähtävyyksiä ei ole, mutta varsinkin jo tämän jutun avauskuvassa näkyvä Piazza del Popolo on todella kaunis. Luulisin kaupungin ilmapiirin olevan parhaimmillaan kesäiltoina, kun terassiravintolat ovat avoinna ja herkulliset tuoksut leijailevat kujille sekä aukioille. Ascoli Picenossa kannattaa siis käväistä, jos matka vie Marchen alueelle.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Ascoli Piceno näyttää myös yllättävän rauhalliselta, kuten myös muutenkin miellyttävältä. Ja itse en ole ikinä törmännyt noihin oliiveihin, mutta kuulostavat näin oliivien ystävänä oikein maukkailta.

    • Mika / Lähtöportti

      9.10.2022 at 13:23

      Ascoli Piceno on kyllä miellyttävä kaupunki. En tiedä johtuiko vain sateesta vai myös kellonajasta, että oli noin hiljaista. Jos matkustatte Italiassa, niin kannattaa katsoa löytyykö ravintolan ruokalistan alkupaloista ”olive ascolane” tai ”olive all’ascolana”. Löysimme niitä esimerkiksi Rooman seudulta, kunhan ensin kävimme Ascolissa tutustumassa tähän herkkuun.

  2. Jenni / Unelmatrippi

    8.10.2022 at 10:19

    En muista, että olisin ikinä kuullutkaan Ascoli Picenosta, joten kiitos vain vinkistä! 🙂 Todella viehättävän näköinen kaupunki.

    Tuo pysäköintipaikan etsiminen on muuten välillä viheliäistä. Meilläkin on tapana katsoa valmiiksi kartasta muutama potentiaalinen parkkipaikka, mutta välillä käy silti noin, että niiden ohi jotenkin ajautuu tai niitä ei sitten kuitenkaan löydä. Onneksi yleensä joku tyhjä ruutu tai parkkihalli lopulta löytyy.

    • Mika / Lähtöportti

      9.10.2022 at 13:34

      Uskon että Ascoli Piceno sopisi hyvin teidän kiertomatkojen ohjelmaan, jos vain liikutte tuolla päin. Mukava kaupunki, johon voi tutustua lyhyelläkin visiitillä.

      Minäkin katson yleensä aina parkkipaikan valmiiksi, niin ei tarvitsisi turhaan ajella ympäri kaupunkia. Nyt tuo paikka näytti ainakin aluksi vähän epämääräiseltä ja sitten olikin jo myöhäistä, kun liikenteen vuoksi ei tullut mahdollisuutta pysähtyä miettimään. Onneksi pysäköintipaikka kuitenkin aina löytyy, ennemmin tai myöhemmin 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Italia

Historiallinen rantakaupunki Sperlonga

Julkaistu

Kirjoittaja

Tutustuimme kesäkuun Italian-matkallamme Sperlongaan, jossa vietimme vajaan vuorokauden. Miellyttävän kaupungin vanhin osa muodostuu kiehtovasta kapeiden kujien labyrintista, merimaisemia riittää ja moni viihtyy pitkillä hiekkarannoilla.

* Sisältää Booking.comin mainoslinkkejä

Ajamme Sperlongaan Rooman seudulta Ostiasta, josta matka vie pari tuntia. Roomasta pääsisi perille suunnilleen samassa ajassa myös junaa ja bussia käyttämällä. Sperlonga on siis yhdistettävissä Rooman-matkaan joko päiväretkenä tai totta kai myös yöpymisten kera. Meille se on välietappi reilun kahden viikon matkalla, jonka loput kohteet sijaitsevat eteläisemmässä Italiassa. Sperlonga on houkuttanut itseäni jo kauan. Se pääsi melkein erään Italian-matkamme ohjelmaan jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta valitsimme tuolla kerralla Puglian ja Rooman väliseksi yöpaikaksemme sittenkin Casertan. Casertan palatsi olikin tuolloin upea vierailukohde, mutta olen iloinen päästessäni vihdoin myös Sperlongaan.

italia26_sperlonga_21


Olemme varanneet yhden yön majoituksen kodikkaan pienestä *B&B Sperlongasta, joka sijaitsee melko lähellä rantaa. Auton saa pysäköityä kätevästi majapaikan pihalle. Talon emäntä on tarkkana kahdelta iltapäivällä alkavasta sisäänkirjautumisajasta, mutta emme onneksi ole montaa minuuttia etuajassa. Meidät otetaan ystävällisesti vastaan ja pääsemme viihtyisään neljän hengen huoneistoon. Parvekkeelta on näkymä hiljaisen kadun yli kaupunkiin, ja kattojen takana välkkyy Välimeri.

italia26_sperlonga_20


Aloitamme Sperlongaan tutustumisen rannan tuntumasta. Kaupungin suurena vetonaulana toimii pitkä hiekkaranta, jonka takana on väljästi tilaa kävelijöille. Pysähdymme pian houkuttelevalle terassille syömään tuhdit voileivät ja nauttimaan raikkaat Aperol Spritzit. On mukavaa istuskella lämpimässä säässä ja nauttia italialaisesta tunnelmasta.

italia26_sperlonga_19


Sperlongan valkeaksi kalkittu vanhakaupunki on rakennettu korkealle kukkulalle ennen kaikkea puolustustarkoituksessa, sillä menneinä vuosisatoina Tyrrhenanmerellä seilasi merirosvoja pahat mielessään. Sperlongaa koettelivat erityisesti Välimeren etelärannalta saapuneet saraseenit. Toisaalta kukkulan päällä oli myös terveellisempää elää kuin kosteilla alankomailla.

italia26_sperlonga_11


Sperlongalla on pitkä historia antiikin roomalaisten lomanviettopaikkana. Keisari Tiberius rakensi tänne jo parituhatta vuotta sitten huvilan, jonka raunioihin emme kuitenkaan valitettavasti ehdi tällä kerralla tutustua. Raunioiden yhteydessä on myös arkeologinen museo sekä näyttävä luola.

italia26_sperlonga_17


Kävelemme hiekkarannan takana kulkevaa rantakatua pitkin ja aistimme Sperlongan lomatunnelmaa. Kesäkuun alussakin näyttää riittävän jo melko paljon auringonpalvojia, mutta toisaalta rannalla on silti italialaisen mittapuun mukaan vielä varsin väljää.

italia26_sperlonga_15


Reittimme kääntyy hetkeksi rannansuuntaiselle pääkadulle Via Cristoforo Colombolle, joka kulkee muun muassa houkuttelevalta näyttävän *Aurora-hotellin takaa. Pysähdymme hetkeksi tyylikkäälle aukiolle, kunnes lähdemme kiipeämään kohti vanhaakaupunkia.

italia26_sperlonga_62


Kurkistamme muurien ulkopuolelle rakennettuun San Rocco extra mura -kappeliin. Pieni 1400-luvulla rakennettu kappeli on kaunis ja sen viileydessä on mukava viettää pari minuuttia ennen ylämäkeen kapuamista.

italia26_sperlonga_13


Ylös melko jyrkästi viettävä kävelyreitti hurmaa merimaisemillaan. Muureja koristavat runsaat kukkaistutukset ja esimerkiksi ihmeköynnökset hehkuvat kirkkaissa väreissä. Aurinko paistaa ja kauneutta riittää joka puolella niin paljon, että valokuvia tulee otettua runsaasti.

italia26_sperlonga_08


Ympärilleen katsellessa ei tarvitse ihmetellä, miksi Sperlonga on päässyt maan kauneimpia kyliä listaavalle I Borghi più Belli d’Italia -sivustolle. Sperlonga on esitelty myös Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista tutun Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa -kirjassa.

italia26_sperlonga_06


Saavumme pittoreskiin vanhaankaupunkiin, jonka kapeat kujat ja rosoiset seinät henkivät mennyttä aikaa. Toisaalta päidemme yläpuolella kuivuvat pyykit sekä huolellisesti paikoilleen asetellut kukkaruukut kertovat talojen nykyisistä asukkaista.

italia26_sperlonga_03


Kujien labyrintissa on paljon kauniita yksityiskohtia ja silmiinpistävän siistiä. Köyhä kalastajakylä on viime vuosikymmeninä muuttunut, kun valtaosa asunnoista on kunnostettu varakkaiden italialaisten kakkoskodeiksi tai matkailijoiden majoitustiloiksi. Joukossa lienee myös jonkin verran iäkkäitä paikallisia, jotka ovat asuneet täällä lapsuudestaan saakka.

italia26_sperlonga_32


Sperlongan vanhakaupunki on hyvin tiivis, ja seikkailemme siellä karttaa katselematta. Löydämme sattumalta esimerkiksi Corte del Conventon, eli entisen luostarin pihan, jota koristavat seinämaalaukset kertovat sarjakuvamaiseen tyyliin saraseenien hyökkäyksistä tälle alueelle. Ympäröivissä rakennuksissa toimii pikku putiikkeja.

italia26_sperlonga_48


Pistäydymme ohimennen muun muassa entisessä kirkossa, jossa on käynnissä nykytaidenäyttely. Jossain vaiheessa ahtaat kujat johtavat aukiolle, jota reunustavat baarit ja pienet kaupat.

italia26_sperlonga_34


Kaupunkikuva alkaa näillä kulmilla hieman avartua leveämmäksi kävelykaduksi, jonka varrella näkyy myös useita ravintoloita. Ilmapiiri on mukavan leppoisa.

italia26_sperlonga_36


Vanhakaupunki sijoittuu pieneen niemeen, joka ikään kuin jakaa pitkät hiekkarannat kahtia. Näemme nyt täältä ylhäältä päin Spiaggia di Levanten eli nousevan auringon puoleisen ranta-alueen, kun taas aiemmin ohittamamme Spiaggia di Ponente sijaitsee vanhankaupungin länsipuolella.

italia26_sperlonga_30


Ohitamme Sperlongan kaupungintalon sekä Santa Maria Assuntan kirkon, kunnes palaamme kuvauksellisille kujille. Ostamme eräästä marketista juotavaa, ja vaihdan myyjän kanssa muutaman sanan. Tänään on kesäkuun toinen päivä eli Italian kansallispäivä, joten kaupungilla on vilkkaampaa kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Huomenna rauha kuulemma jälleen palaa kaduille ennen heinä-elokuun ruuhkaista lomakautta.

italia26_sperlonga_50


Laskeudumme taas uudelle näköalapaikalle, josta kelpaa ihailla maisemaa Spiaggia di Levanten suuntaan. Italialle hyvin tyypilliseen tapaan aurinkovarjot on aseteltu viivasuoriin riveihin ja niitä jatkuu lähes silmänkantamattomiin.

italia26_sperlonga_40


Hiekkarannan vieressä toimii moderni aallonmurtajien suojaama pienvenesatama. Se rakennettiin alun perin kalastajien käyttöön, mutta palvelee nykyisin huviveneilijöitä.

italia26_sperlonga_28


Viihdymme jonkin aikaa näköalapaikalla, kunnes laskeudumme portaita pitkin kohti suurta kulmikasta tornia. Torre Truglia rakennettiin 1500-luvulla muinaisen roomalaisen tornin paikalle suojaksi merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Kuuluisa kaapparikapteeni Barbarossa tuhosi rakennuksen pian sen valmistumisen jälkeen ja tornin seuraava versio koki saman kohtalon 1600-luvulla turkkilaisten merirosvojen toimesta.

italia26_sperlonga_26


Viime vuosisadoilla on ollut onneksi rauhallisempaa. Torre Truglia ehti palvella noin sata vuotta rannikkovartioston tukikohtana ja nykyisin siellä toimii jonkinlainen luontokeskus. Rakennus on kuitenkin paikalla käydessämme suljettu. Emme nyt erityisesti kaipaakaan nähtävyyksiä, mutta tornin luota on hienot maisemat eri suuntiin.

italia26_sperlonga_63


Lähdemme illalla syömään Via Cristoforo Colombon varrella sijaitsevaan Al Vignaleen, johon olen tehnyt pöytävarauksen. Ravintolan pieni mutta mukava terassi on kadun toisella puolella eli lähempänä merta kuin vaatimattomalta näyttävä ravintolarakennus. Meren ja terassin väliin jää koripallokenttä, jossa paikallinen nuoriso käy pelailemassa. Terassi on ravintolan avaamisaikaan seitsemältä tyhjillään, mutta pöydät täyttyvät illan mittaan. Jaamme auringon laskiessa herkullisia antipastoja. Munakoisopohjainen parmigiano melanzane on aina varma valinta, kuten myös prosciutton ja mozzarellan yhdistelmä. Bruschettat ovat oikein onnistuneita samoin kuin roomalaista katuruokaa edustavat supplìt eli friteeratut riisipallot.

italia26_sperlonga_61


Pääruokavalintani osuu täällä rannikolla annokseen friteerattuja mustekalarenkaita ja vihanneksia. Myös tyttöjen tilaamat pizzat vaikuttavat oikein hyviltä. Muuten aivan erinomaisen aterian heikoin kohta on jälkiruoka, sillä pannacotta on ainakin omaan suuhuni turhan makea. Lasku maksetaan mutkattomasti kassalle sisätiloissa. Teemme vielä aterian jälkeen pienen italialaistyylisen kävelyn rantakatua pitkin edestakaisin. Nautin kaupungin tunnelmasta ja lämpimästä illasta.

italia26_sperlonga_25


Sperlongasta jää tyylikäs ja erittäin miellyttävä mielikuva. Lyhyessäkin ajassa ehtii hyvin tutkia vanhaakaupunkia ja saada Sperlongasta yleiskäsityksen, mutta rantalomaa kaipaavien kannattaa toki viipyä pidempään. Ilmapiiri lienee kuumimmalla lomakaudella erilainen, mutta ainakaan kesäkuun alussa ei kansallisesta juhlapäivästä huolimatta ollut liian vilkasta.

italia26_sperlonga_02


Nukumme yön majapaikassamme ja syömme aamiaisen ulkona pienen parkkipaikan laidalla. Cappuccino on herkullista, mutta ruokapuoli painottuu italialaiseen tapaan makeisiin herkkuihin. Syön croissantini aprikoosihillon kera. Pakkaamme tavaramme ja lähdemme vajaan viiden tunnin ajomatkalle kohti Materaa. Tie nousee pian korkealle meren yläpuolelle ja näemme viimeisen vilauksen Sperlongasta auton ikkunasta. Kuka tietää palaammeko vielä joskus takaisin. Ainakin Tiberiuksen huvila jäi vielä näkemättä.

Jatka lukemista

Italia

Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa

Julkaistu

Kirjoittaja

Teimme kesäkuun alussa reilun kahden viikon matkan, jonka aikana etenimme Rooman lentokentältä aina Sisiliaan saakka. Yövyimme reissun varrella viidessä eri paikassa, minkä lisäksi teimme päiväretket seitsemään kylään tai kaupunkiin.

Sain tällä kerralla tavallistakin vapaammat kädet matkaohjelman suunnitteluun. Kyseessä oli eräänlainen syntymäpäivämatkani, vaikkei ajankohta ihan juhlapäivään osunutkaan. Pienenä erona normaaleihin kolmen sukupolven reissuihimme oli hieman tavallista suurempi eri yöpaikkojen määrä sekä siirtymien pituus, sillä matkan varrelle tuli pari melko pitkää ajomatkaa. Autoilukilometrien määrä jäi kuitenkin kokonaisuudessaan alle kahdentuhannen. Vastapainona joukkoon mahtui myös muutamia lomataloilla tai niiden lähirannoilla vietettyjä päiviä, ja niin nuorempi kuin vanhempikin sukupolvi kehuivat matkaa hyvin onnistuneeksi.

italia26_tropea_02


Minulle tämä oli jonkinlainen unelmien Italian-matka, koska pääsin käymään monessa pitkään haaveilemassani paikassa Etelä-Italiassa. Esimerkiksi Basilicata ja Calabria ovat houkutelleet jo kauan, mutta niiden sijainti on moneen muuhun Italian kohteeseen verrattuna hieman syrjäinen. Tällä matkalla täyttyi myös tavoitteeni vierailla kaikilla Italian kahdellakymmenellä alueella. Olen viettänyt yhden tai useamman viikon kahdellatoista alueella, mutta toisaalta Marchen ja Trentino-Alto Adigen tuntemus on toistaiseksi vain päiväretkien varassa.


italia26_ostia_lido_01

Sijainniltaan houkutteleva Ostia Lido

Tämänkertainen Italian-matkamme alkaa lennolla Rooman Fiumicinon lentokentälle, josta siirrymme vuokra-autolla muutaman kilometrin päähän Ostia Lidoon. Roomalaisten rantakaupunki on tuttu myös muutamalta aiemmalta matkalta, jolloin olemme yöpyneet siellä iltalennon jälkeen tai pysähtyneet matkan päätteeksi syömään ennen auton palauttamista lentokentälle. En ole koskaan varsinaisesti ihastunut Ostia Lidoon, mutta kätevä sijainti tuo kaupunkiin aina uudelleen.

italia26_ostia_lido_03


Majoitumme tällä kerralla retrohenkiseen La Sirenetta -hotelliin, kävelemme pätkän pitkää rantakatua, haemme piadinat paikallisesta pikaruokaravintolasta, päädymme vahingossa hetkeksi jazzfestivaaleille ja ihailemme upeaa auringonlaskua. Vaikka Ostia Lido ei mielestäni olekaan Italian viehättävin rantakohde, voisi sinne ehkä joskus pysähtyä vähän pidemmäksikin aikaa ja tutustua ainakin Ostia Antican raunioalueeseen.


italia26_sperlonga_01

Miellyttävä Sperlonga

Jatkamme matkaa heti seuraavana aamuna kohti Sperlongaa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Roomasta etelään. Sperlongaa on helppo kehua tyylikkääksi ja miellyttäväksi kaupungiksi, jossa voi nauttia rantaelämästä sekä seikkailla kuvauksellisen vanhankaupungin kapeilla kujilla. Sperlongan vanha osa on rakennettu korkealle kukkulalle, josta aukeaa upeita merimaisemia. Viivymme vain yhden päivän, jonka aikana ehdimme tutustua erityisesti vanhaankaupunkiin sekä syödä maukkaan illallisen. Tässä ajassa saa jo hyvän käsityksen Sperlongasta, mutta rantaelämästä kiinnostuneiden kannattaa toki viipyä kauemmin.

Lue lisää jutustani Historiallinen rantakaupunki Sperlonga.


italia26_matera_01

Maaginen Matera

Yksi matkan tärkeimmistä kohteista on Basilicatassa sijaitseva Matera, jossa kävimme päiväretkellä jo reilut kymmenen vuotta sitten. Tuolloin heräsi ajatus palaamisesta vähän paremmalla ajalla, jotta ehtisimme nähdä kaupungin iltavalaistuksessa sekä yöpyä jossakin monista luolahotelleista. Ainutlaatuinen Matera on yksi maailman vanhimmista kaupungeista ja se tunnetaan erityisesti alueesta, jonne louhituissa luolakodeissa on asuttu vuosisatojen ajan. Italian päättäjät tyhjensivät kodit 1950-luvulla, jolloin olosuhteet todettiin asuinkelvottomiksi. Matera on kuitenkin noussut aivan uudenlaiseen kukoistukseen viime vuosikymmeninä, kun vanhoja rakennuksia on kunnostettu esimerkiksi hotelleiksi ja ravintoloiksi.

italia26_matera_02


Vietämme kaksi yötä Le Dodici Lune -luolahotellissa ja ehdimme kävellä itsemme näännyksiin mäkisillä kujilla, joilla riittää tuhansia portaita. Kivisessä kaupungissa on aivan omanlaisensa ilmapiiri, joka vain paranee helteisten päivien kääntyessä leppoisiksi illoiksi. Turistiryhmät katoavat ja hämyisesti valaistut kujat hiljenevät niin, että tietyillä alueilla tulee vastaan enemmän kissoja kuin ihmisiä. Vaikka aurinkoinen Matera onkin upea, tulee sen suorastaan maaginen tunnelma esiin vasta pimeällä. Täällä jos jossain kannattaa viipyä ainakin yhden yön yli ja viettää aikaa upeilla näköalapaikoilla.

Materasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_santa_maria_03

Merellisiä tunnelmia Calabriassa

Matkamme jatkuu Materasta Italian saappaankärjessä sijaitsevalle Calabrian alueelle ja tarkemmin ilmaistuna Costa degli Deille eli Jumalten rannikolle. Majoitumme viikoksi Santa Maria di Ricadin kylästä vuokrattuun huvilaan, jossa viihdymme mainiosti kiireetöntä lomaa viettäen. On mukavaa asettua hetkeksi aloilleen ja tehdä välillä itsekin ruokaa sekä keitellä kahvia perinteisellä mutteripannulla. Tuntuu helpolta heittäytyä kiireettömään lomatunnelmaan viimeistään, kun kaikki pysähtyy iltapäivän kuumuuteen. Koko matkan aikana ei sada kertaakaan ja sää pysyy lämpimänä, mutta elohopea ei toisaalta nouse aivan mahdottoman korkealle. Päivän huippulämpötila asettuu yleensä 25 ja 30 asteen välille.

italia26_santa_maria_01

 
Kävelymatkan päästä löytyy sopivan rauhallinen hiekkaranta, jolla viihdymme parina päivänä oikein hyvin. Vaikken ole kovin innokas uimari, on mukavaa nauttia Tyrrhenanmeren lämpimästä ja kirkkaasta vedestä. Ostan aina rannalle mennessämme pienestä marketista sanomalehden, jotta voin lukea tuoreet jalkapallouutiset paikallisella kielellä. Rantamaisemat ovat kauniita ja kauempana merellä häämöttävät tuliperäiset Eoliset saaret. Retki Strombolille jää kuitenkin tällä reissulla tekemättä.


italia26_scilla_01

Miekkakalaa ja merimaisemia Scillassa

Tutustumme Calabriassa kolmeen kauniiseen kaupunkiin. Ensimmäinen näistä retkistä suuntautuu Scillaan, jonka kiehtovin osa on pittoreski kalastajakortteli Chianalea. Vanhan kujan varrelta kannattaa koukata johonkin monista kalaravintoloista, joiden terassit ulottuvat merenpäällisille laitureille. Maistan lounaan pääruokana miekkakalaa, josta ollaan täällä Scillassa erityisen ylpeitä. Valinta osuukin nappiin, sillä ruoka on erittäin maukasta. Kiipeämme ateriaa sulatellen Ruffon linnoitukselle ihailemaan merimaisemia. Kylän toisella puolella näyttää olevan pitkä hiekkaranta. Scilla jää mieleen idyllisenä ja miellyttävänä paikkana, jossa on sopivan rauhallista.

Scillasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_tropea_01

Kuvankaunis Tropea

Jumalten rannikon helmeksikin mainittu Tropea on seudun tunnetuin turistikohde, mutta suosio ei ole pilannut kauniin kaupungin charmia. Dramaattisten jyrkänteiden reunalle rakennettu vanhakaupunki on kuvauksellinen ja keskeisimpien kävelykatujen ulkopuolelta löytyy myös hiljaisia kujia. Sperlongan tai Scillan tapaan Tropean viehätys perustuu vanhankaupungin lisäksi pitkiin hiekkarantoihin. Kiipeämme katselemaan komeita merimaisemia muun muassa Santuario di Santa Maria dell’Isolan kirkolta.

Tropeasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_pizzo_01

Pizzaa, jäätelöä ja kissoja Pizzossa

Kolmas Calabrian retkikohteemme Pizzo tunnetaan erityisesti tartufo-jäätelöannoksesta, jota ei voi ainakaan kaupungin pääaukiolla ohittaa. Mekin maistamme herkullisen suklaista tartufoa yhdessä monista vierekkäisistä kahviloista. Sitä ennen täytyy kuitenkin syödä pizzoja Pizzossa ja kierrellä vanhankaupungin kujilla. Myös Pizzo on rakennettu rannan tuntumasta kohoavien kallioiden päälle ja sitä vartioi vanha linnoitus. Omalta retkeltämme jää mieleen myös Mugat-niminen puutarha, jossa paikalliset vapaaehtoiset pitävät huolta Pizzon kulkukissoista. Paikalla ei ole käydessämme ihmisiä, mutta viivymme hyvän tovin suloisten kissojen seurassa.

Pizzosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_messina_01

Paluu hurmaavaan Sisiliaan

Siirrymme matkan viimeisiksi viideksi päiväksi Sisiliaan, jossa lomailimme edellisen kerran kahdeksan vuotta sitten. Minulla ei ole yhtä ehdotonta suosikkia Italian alueista, mutta Sisilia kuuluu listallani vähintäänkin kärkipäähän. Niinpä tuntuukin oikein mukavalta ylittää Messinansalmi ja saapua Välimeren suurimmalle saarelle. Lyhyt merimatka taittuu sujuvasti autolautalla. Ostin liput etukäteen netistä, joten voimme ajaa Villa San Giovannin satamassa jonon jatkona suoraan lautalle. Liput ovat voimassa tiettynä päivänä, mutta lauttoja kulkee jatkuvasti edestakaisin, eikä kellonaikaa tarvitse valita etukäteen.

italia26_altavilla_01


Saavumme parinkymmenen minuutin lauttamatkan päätteeksi Messinan keskustaan, josta suuntaamme Sisilian pohjoisrannikkoa seuraavalle moottoritielle. Pitkälti tunneleissa ja silloilla etenevä reitti ei ole erityisen mukava ajettava, mutta vie tehokkaasti Altavilla Miliciaan, josta olemme vuokranneet reissun jälkimmäisen lomatalon. Altavilla jää meille melko vieraaksi, mutta teemme jälleen mukavia päiväretkiä niin itään kuin länteenkin päin. Olen nyt majoittunut kolmelle eri seudulle Sisiliassa ja huomannut, että niin maisemat kuin tunnelmatkin vaihtelevat varsin paljon eri puolilla saarta.


italia26_cefalu_01

Vilkas ja viehättävä Cefalù

Ensimmäinen retkemme Sisiliassa suuntautuu Cefalùun, joka kuuluu suomalaistenkin matkatoimistojen kohdevalikoimaan. Pidän erityisesti saaren pohjoisrannikolta löytyvän kaupungin vanhasta osasta, jossa riittää aikaa nähneitä rakennuksia sekä kivannäköisiä kujia. Kävelemme helteisellä rantakadulla, näemme ihmismassojen täyttämät hiekkarannat, syömme maittavan lounaan varjoisalla kujalla, maistelemme raikasta mansikkagranitaa ja nautimme niin merimaisemista kuin vanhassakaupungissa kiertelystäkin. Muutamassa tunnissakin ehtii hyvin tutustua kaupunkiin, mutta monelle tämä on se varsinainen lomakohde tai vähintäänkin retkien tukikohta.

Cefalùsta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_termini_imerese_01

Sopivasti arkipäiväinen Termini Imerese

Termini Imerese on Cefalùun verrattuna varsin erilainen, sillä tämä kaupunki ei vedä puoleensa turistimassoja. Päädymme aitoa sisilialaista ilmapiiriä henkivään Termini Imereseen oikeastaan siksi, että siellä on kuvattu vaimon ja anopin seuraamaa Unelmakoti Sisiliassa -televisiosarjaa. Löydämme ruotsalaisen Nylanderin perheen remontoiman vaaleanpunaisen Palazzo Cirillon, mutta myös yllättävän paljon muuta kaunista. Kujat ja portaikot ovat sunnuntai-iltapäivänä autioita, joten saamme ottaa valokuvamme rauhassa. Ohjelmaamme kuuluu myös merenelävistä koostuva lounas sekä jäätelöt paikallisen keskusaukion laidalla.

Termini Imeresestä on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_palermo_01

Karismaattinen Palermo

Yksi eniten odottamistani retkikohteista on Palermo, jossa käymme paikallisjunalla Altavilla Miliciasta käsin. Vilkas suurkaupunki tuo vaihtelua matkaohjelmaan ja tarjoaa kokemuksia laidasta laitaan. Aloitamme Ballaròn markkinoiden kaoottisesta hässäkästä, kiertelemme kävelykaduilla ja aistimme kiehtovan kaupungin vaihtelevia tunnelmia. Palermo on paikoitellen rähjäinen, mutta yllättää upeiden vanhojen rakennusten runsaalla määrällä. Löydämme myös viihtyisiä puistoja ja vierailemme katedraalissa. Omituisin kokemus on Catacombe dei Cappuccini, jonka maanalaisiin käytäviin on haudattu satoja ihmisiä. Vaatteisiin puetut luurangot ovat kaikkien nähtävillä, ja monet niistä on nostettu seisovaan asentoon seiniä vasten. Katakombien harras tunnelma herättää kunnioitusta, ja toisaalta mikä tahansa kummitusjuna tuntuu tällaisen paikan jälkeen taatusti laimealta.

Palermosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_santelia_01

Viimeisen päivän yllättäjä Porticello

Harkitsemme viimeisenä kokonaisena matkapäivänä jäämistä vuokraamamme huvilan uima-altaalle, mutta lähdemme onneksi vielä yhdelle retkelle. Lähistöltä löytyvä Porticello osoittautuu viehättävän arkiseksi kalastajakyläksi, johon on mukava tutustua. Syömme lounaaksi edulliset sisilialaiset arancinat eli maukkaat riisipallot, joiden sisällä on tällä kerralla lihaisa täyte. Käymme myös Porticellon naapurissa Sant’Eliassa, josta löydämme hyvin kuvauksellisen uimareille sopivan pienen merenpoukaman. Nämä taitavat olla niitä salaisia helmiä, joiden löytämisessä tarvitaan joskus vähän tuuriakin.

Porticellosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_santa_maria_02

Muistoja matkan varrelta

Nautin kovasti parista viikostamme Etelä-Italiassa. Vastaan tulee köyhyyden ränsistämiä paikkoja, mutta myös paljon kauneutta niin luonnossa kuin kylissä ja kaupungeissakin. Matkaohjelmassamme on sopivasti monipuolisuutta, sillä nähtävyyksien ihailun lisäksi jää aikaa myös kiireettömään paikallisesta tunnelmasta nauttimiseen. Syömme monta herkullista kolmen ruokalajin ateriaa, uimme paljon lomatalojen altailla ja pari kertaa meressäkin sekä ihailemme upeita auringonlaskuja.

italia26_termini_imerese_02


Autolla tulee ajettua sen verran, että mieleen jäävät myös huoltoasemien pihoilla syödyt focacciat ja paninot. Minulta on kysytty vuosien varrella monta kertaa italialaisesta liikenteestä, ja oman kokemukseni mukaan autolla pärjää hyvin, kunhan vain sopeutuu paikallisiin tapoihin. Siinä missä Suomessa ajetaan sääntöjen mukaan, määrittää italialaista liikennettä paremminkin sulautuminen muiden tekemiseen. Sääntöjä sovelletaan ja oma tilansa täytyy osata ottaa, mutta toisaalta joustamista ja muiden huomioimista näkee enemmän kuin Suomessa. Varsinkin etelässä kylätiet saattavatkin olla niin kapeita, että vastaantulijalle tilan antaminen on usein välttämätöntä.

italia26_palermo_02


Minulle tulee Italiassa aina hyvin tervetullut ja kotoisa olo. Juttelen tilaisuuden tullen mielelläni paikallisten kanssa ja otan kiitollisena vastaan kehut kielitaidosta, vaikken italiaa täydellisesti puhukaan. On silti mukavaa kyetä tarvittaessa pitkiinkin keskusteluihin ja hoitaa asiat englantiin turvautumatta. Mieleeni palaavat majapaikkojemme ystävälliset emännät ja isännät sekä esimerkiksi Sant’Eliassa vastaan tullut Antonio, joka kertoi mielellään kotikylästään. Paikallisten kielitaito vaihtelee. Joskus italia on ainoa vaihtoehto, mutta varsinkin monet nuoremmat ihmiset taitavat englantia erinomaisesti.

italia26_scilla_02


Vaikuttaa siltä, että mitä enemmän Italiassa matkustaa, sitä palavammin sinne haluaa palata takaisin. Pari seuraavaa Italian-matkaamme suuntautuvat luultavasti tuttuihin suurkaupunkeihin Roomaan ja Milanoon, mutta joskus tulee taas aika vuokrata auto ja huvila, suunnistaa maaseudulle, keittää pastaa kaasuhellalla sekä syödä sitruunasorbettia pienen kyläkirkon kupeessa. Italian-loma muodostuu mauista ja kohtaamisista, maisemista ja lämmöstä sekä vain selittämättömästä tunteesta olla juuri siellä missä pitääkin.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja