Ranska
Mykistävä Verdonin rotko

Ranskan-matkamme suurin elämys oli autoiluretki Verdonin rotkon reunalle. Dramaattisissa jyrkänteissä riitti ihmeteltävää, sillä nämä maisemat todellakin ylittivät odotukset!
Gorges du Verdon eli Verdonin rotko tunnetaan lempinimellä ”Euroopan Grand Canyon”. Sen mittasuhteet eivät yllä amerikkalaisen serkkunsa tasolle, mutta vaikuttava tämäkin luonnonnähtävyys on. Aikojen saatossa kalkkikiveen uurtunut kanjoni on noin 25 kilometrin pituinen ja parhaimmillaan 700 metriä syvä. Syvyys tarkoittaa suoraa pudotusta kallion reunalta sinne jonnekin, missä Verdon-joki virtaa.
Lomataloltamme La Bouverien kylästä on valitsemaamme Verdon-joen ylityspaikkaan Pont de Soleilsiin vajaan puolentoista tunnin ajomatka (katso ajoreittimme Pont de Soleilsista eteenpäin Google Mapsista). Nizzasta ehtisi samalle sillalle parhaimmillaan kahdessa tunnissa. Alkumatkalla näkyy viiniviljelmiä, pinjapuiden sävyttämiä maisemia ja jossain kaukana siintäviä usvaisia vuoria. Pienet tiet muuttuvat vähitellen entistä mutkikkaammiksi ja maisemat karummiksi. Pysähdyn ottamaan valokuvan Trigancen keskiaikaisesta kylästä, josta ei ole enää pitkä matka joen varteen.
Ylitämme vaatimattomalta näyttävän Verdon-joen pientä kivisiltaa pitkin. Tarkoituksenamme on ihailla rotkoa sen pohjoisreunalta käsin. Maisema saa tässä vaiheessa varsinkin lapset lähinnä haukottelemaan, mutta tilanne muuttuu hyvin nopeasti. Pysähdymme vain paria kilometriä myöhemmin seuraavan sillan kupeeseen, johon voisi jäädä eväsretkelle vaikka koko päiväksi. Kanjonin dramaattiset seinämät alkavat juuri tällä kohdalla nousta kirkasvetisenä virtaavan joen ympärille.
Myös näkymät toiseen suuntaan ovat upeita. Kiipeän kapealle kävelysillalle, jonka yli kulkee opasteista päätellen vaellusreitti. Syksyn värittämät lehdet antavat vuoristoiselle maisemalle oman kauniin sävynsä. Joen rannalle kerääntyneissä sileissä pikkukivissä riittää tutkittavaa pienille ja isommillekin matkalaisille pitkäksi aikaa.
Reitti muuttuu dramaattisesti, kun viimein maltamme jatkaa matkaa. Mutkikas tie nousee yhä korkeammalle ja rotko tien vasemmalla puolella on pian melkoisen syvä. Oikealla puolella on vain taivasta kohti kurottava kallioseinä.
Eräs Verdonin rotkon suosituimmista vierailukohteista on Point Sublime -niminen näköalapaikka. Vaikka jonkinlaisia opasteita onkin, tyydymme parkkipaikan lähistöön emmekä lähde suunnistamaan varsinaiselle näköalatasanteelle saakka.
Selvitän jälkikäteen, ettei matkaa olisi ollut kuin muutama sata metriä ja maisemakin olisi ollut varsin komea. Asia ei kuitenkaan jää harmittamaan, sillä edessä on entistä upeampia paikkoja. Sää tuntuu suorastaan kuumalta, kun katselemme kuinka pilvien varjot kulkevat pitkin kallioita.
Jatkamme kuutisen kilometriä eteenpäin, kunnes huomaamme Route des Crêtes -reitille ohjaavan tienviitan. Tämä reilun kahdenkymmenen kilometrin mittainen maisemareitti on ehdottomasti päivän parasta antia. Ympyräreitti on osittain yksisuuntainen ja se täytyy kiertää myötäpäivään. Tasaista maalaistietä pitkin sujuvat ensimmäiset metrit eivät kerro Route des Crêtesistä mitään, mutta reitin todellinen luonne paljastuu jo ensimmäisessä hiusneulamutkassa, johon jäämme ihailemaan maisemia.
Kurkistamme kaiteen yli. Pahaa aavistamattoman turistin leuka loksahtaa kerralla auki hämmästyksestä, sillä pudotusta suoraan alapuolella virtaavaan Verdoniin on satoja metrejä. Kaiteet ovat onneksi tukevia, eikä kukaan kärsi pahemmasta korkean paikan kammosta.
Lokakuinen arkipäivä osoittautuu todella hyväksi ajankohdaksi Verdonin rotkoon tutustumiseen. Rotkon reunoja seuraavat tiet saattavat olla kesäaikaan toivottoman ruuhkaisia, eikä näköalapaikkojen läheisyydestä välttämättä löydy pysäköintitilaa. Nyt liikennettä on aurinkoisesta säästä huolimatta todella vähän ja saamme olla huikeilla maisemapaikoilla ihan keskenämme. Välillä kohtaamme myös muutaman muun matkailijan, mutta tungoksesta ei ole tietoa.
Onnistumme jatkamaan matkaa ehkä parin sadan metrin verran, kunnes pysähdymme jälleen seuraavassa mutkassa. Maisema on hyvinkin paljon edellisen kaltainen, sillä olemme nousseet vain muutamia metrejä korkeammalle. Myös näkymä tien toisella puolella avautuvaan vehreään laaksoon on kaunis, mutta katse kääntyy helpommin dramaattisen rotkon suuntaan.
Seuraavaksi etenemme ehkä jopa kokonaisen kilometrin Belvédère de la Carellen näköalapaikalle, jonka yhteyteen on varattu aiempaa enemmän pysäköintitilaa. Rotkon suorat kallioseinämät ovat täältä katsottuna parhaimmillaan. Jyrkänteen korkeus herättää kunnioitusta ja tuntuu, kuin luonnon mittasuhteet menisivät yli ymmärryksen. Huomaamme muutamia kalliokiipeilijöitä, jotka seikkailevat pystysuoralla kiviseinämällä. Heitä ei pahemmin huimaa, vaikka tossujen alla onkin useamman sadan metrin verran ilmaa.
Jatkamme pari kilometriä eteenpäin, kunnes edessä on jälleen rotkon reunalle kaartava hiusneulamutka. Tien varteen on pysäköity pari autoa, joten arvioimme paikan pysähtymisen arvoiseksi. Sitä se toden totta onkin, sillä varsinkin maisema tulosuuntaan päin on vertaansa vailla. Muutama italialainen pitkin putkin varustautunut luontokuvaaja väijyy taivaalla liiteleviä kotkia. Omat laitteet ja kärsivällisyys eivät riitä kelvollisen otoksen nappaamiseen, vaikka hieman myöhemmin näemmekin upeita lintuja taivaalla.
Tie kiemurtelee alamäkeen entistä kapeampana. Kaiteita tai edes minkäänlaisia tien reunalle pystytettyjä tolppia ei ole, mutta täällä voi ajaa niin hitaasti kuin haluaa. Pysyttelemme riittävän kaukana reunasta ja otamme vielä muutaman valokuvan.
Huomaamme tien varressa Chalet de la Maline -ravintolan, josta lähdemme kyselemään lounasta. Keittiö ei ole tähän aikaan päivästä avoinna, mutta päätämme istahtaa terassille juomaan kahvit. Lysti ei ole kovin halpaa, mutta toisaalta maisemaa rotkon suuntaan kelpaa ihailla pidempäänkin. Saan seurakseni ravintolan punertavan kissan, joka ottaa mielellään rapsutuksia vastaan. Seurallinen katti lähtee saattamaan meitä autolle ja hyppäisi mielellään kyytiinkin, mutta hyvästelemme sen ennen matkan jatkamista. Reippaita patikoijia saattaa kiinnostaa Sentier Martel -reitti täältä Chalet de la Malinelta aina Point Sublimelle saakka, mutta sille täytyy varata koko päivä aikaa.
Maisemat jatkuvat upeina La Palud-sur-Verdoniin, jonne Route des Crêtes päättyy. Pieni kylä näyttäisi muutaman ravintolan perusteella elävän rotkoturismista. Kesällä voi olla vilkastakin, mutta nyt keskellä kylänraittia maleksii vain resuinen koira. Valitsemme lounaspaikaksi Joe Le Snackyn, jonka pinkki värimaailma on varsinkin lasten mieleen. Erityistä gourmet-ateriaa ei kannata odottaa, mutta kovaksi yltynyt nälkä lähtee mukavasti ja matkaa voi taas jatkaa hyvillä mielin.
Pyrimme etenemään suhteellisen ripeästi ja onnistumme välttämään parin näköalapaikan kutsun. Tie mutkittelee jälleen eteenpäin jyrkänteen reunaa seuraillen. Iltapäivän aurinko värjää ajoittain maisemaa, joka muuttuu entistä upeammaksi. Tien viereen täytyy kurvata viimeistään, kun Sainte-Croix -järvi häämöttää jyrkänteen toisella puolella. Maisema kaukana alhaalla siintävälle tyynelle järvelle on mieleenpainuva.
Myös näkymä kanjonin suuntaan on edelleen ihailemisen arvoinen. Verdon-joki virtaa entistä leveämpänä rotkon pohjalla.
Tie laskeutuu yllättävänkin nopeasti järveä kohti. Pysähdymme sillalle, josta voi ihailla koko rotkon leveydeltä virtaavaa turkoosia jokea. Toisella puolella levittäytyvä Sainte-Croix on 1970-luvun alkupuolella syntynyt tekojärvi. Patoprojektin seurauksena yksi kokonainen kylä jäi veden alle, mutta se rakennettiin uudelleen korkeammalle maalle.
Järven rannalta voi vuokrata kanootteja ja polkuveneitä, joilla pääsee katselemaan rotkoa uudenlaisesta perspektiivistä. Aikataulumme ei salli vesille lähtemistä, mutta tänne olisi mukava palata joskus paremmalla ajalla. Hiljalleen turkoosina virtaava joki näyttää houkuttelevalta ja sinne voi helteisinä kesäpäivinä pulahtaa myös uimaan.
Verdonin rotko kuuluu Euroopan vaikuttavimpiin paikkoihin ja upeimpiin koskaan näkemiini luonnonnähtävyyksiin. Tuntuu hieman oudolta, että tämä ”Euroopan Grand Canyon” lienee monelle suomalaiselle tuiki tuntematon, vaikka se sijaitseekin kohtalaisen lähellä Rivieran suosittuja lomakohteita. Verdonia ei pidä sekoittaa sotahistoriasta tuttuun Verduniin, joka löytyy aivan toiselta puolelta Ranskaa.
Ajoimme nyt vain rotkon pohjoisreunalla, jossa on lukemieni arvioiden perusteella seudun parhaat näköalapaikat. Koko kierroksen kanjonin molemmin puolin ehtii halutessaan tehdä yhdessä päivässä, mutta maisemien ilotulitusta ja valokuvaustaukoja tuli nytkin aivan riittävästi. En jäänyt kaipaamaan tältä päivältä mitään, mutta toivon pääseväni eteläiselle maisematielle jonkun tulevan matkan varrella.
Jatkamme Sainte-Croix -järven rannoilta etelään päin. Tiet ovat paljon suorempia ja nopeammin ajettavia kuin aamupäivän reitillä. Toisaalta vuoret katoavat pian näkyvistä, eivätkä maisemat tunnu enää sykähdyttäviltä. Päivän elämykset eivät kuitenkaan ole vielä ohitse, sillä päätämme piipahtaa paluumatkalla Tourtourissa, kylässä Provencen taivaalla. Se on kuitenkin oma tarinansa, jonka kerron seuraavassa postauksessa.

Ranska
Tuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame

Notre-Damen katedraali kuuluu Pariisin kuuluisimpiin ja rakastetuimpiin nähtävyyksiin. Kevään 2019 tulipalo järkytti ihmisiä ympäri maailman, mutta nyt kirkko on saatu restauroitua uuteen loistoon.
Muistan Notre-Damen ensimmäiseltä Pariisin-matkaltani yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Kirkon julkisivu näytti heti kovin tutulta, sillä olin nähnyt sen matkailuaiheisten kirjojen kuvissa jo pikkupoikana. Ehdin käydä Notre-Damessa kolmella eri matkalla ennen kuin rakennuksessa puhkesi raju tulipalo huhtikuun 15. päivän iltana vuonna 2019. Palo saatiin tuntien kamppailun jälkeen aamuyöstä hallintaan, mutta korvaamattoman arvokas katedraali ehti kärsiä suuria tuhoja. Sekä katto että keskitorni romahtivat, ja hetken pelättiin jopa koko katedraalin tuhoutumista. Lopulta molemmat kellotornit, seinät, kolme suurta ruusuikkunaa ja osa sisätiloista sekä arvokkaista historiallisista esineistä saatiin pelastettua.

Tulipalo syttyi Notre-Damen remontoinnin aikana, ja todennäköisimpänä syttymissyynä pidetään jonkin töihin liittyneen sähkölaitteen oikosulkua. Jälleenrakennustyöt veivät useamman vuoden ja maksoivat yli 700 miljoonaa euroa. Merkittävä osa rahoista saatiin Ranskan varakkaimpien sukujen antamina lahjoituksina. Asia herätti kriittistäkin keskustelua, sillä miljardööreiltä ei ole hellinnyt yhtä avokätistä apua esimerkiksi köyhien ihmisten auttamiseen. Katedraali avattiin uudelleen joulukuussa 2024 monien arvovieraiden läsnä ollessa.

Goottilaistyylinen Pariisin katedraali kohoaa keskeisellä paikalla Île de la Citén saarella, ja sen lähistöltä löytyy useita Seinejoen ylittäviä siltoja. Kirkko valmistui vuonna 1345 vajaan parinsadan vuoden rakennustöiden jälkeen. Nimi Notre-Dame eli kirjaimellisesti Meidän Rouvamme tarkoittaa Neitsyt Mariaa. Ranskankielisistä maista löytyy paljon muitakin samoin nimettyjä kirkkoja.

Notre-Dame on palannut odotetusti Pariisin vilkkaimpien nähtävyyksien joukkoon. Kirkkoon pääsee aina ilmaiseksi, mutta sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi voi varata maksuttoman ennakkolipun Notre-Damen virallisilta nettisivuilta. Liput tulevat aina tarjolle Ranskan aikaa puoliltaöin ja ovat hyvin kysyttyjä. Varauksen saadakseen onkin paras toimia nopeasti. Lippuja on tarjolla vain kolmeksi päiväksi kerrallaan, eli jos haluat vierailla kirkossa vaikkapa johonkin aikaan keskiviikkona, on varaus mahdollista tehdä aikaisintaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Ennakkolippujen hankkiminen ei ole välttämätöntä, sillä normaalikin jono näytti sivusta katsottuna siedettävältä. Toisaalta arvostimme kovasti sitä, ettemme joutuneet seisoskelemaan helteisellä aukiolla lainkaan, vaan ennakkovarauksen tehneille tarkoitetusta portista pääsi ripeästi sisätiloihin. Notre-Damen kuuluisat kellotornit on toistaiseksi suljettu, mutta ne on tarkoitus avata yleisölle syyskuussa 2025.

Kirkon sisätilat näyttävät heti ensi silmäyksellä hyvin kauniilta ja jotenkin valoisammilta kuin vanhoissa remonttia edeltäneissä muistikuvissani. Pääalttari on hieno jo kaukaa kirkon takaosastakin nähtynä. Alttariveistoksessa Neitsyt Maria nostaa kasvonsa kohti taivasta ja levittää kätensä uhrautumisen merkiksi, kun enkelit ovat saapuneet äitinsä sylissä makaavan Jeesuksen luo. Alttariveistos oli kuningas Ludvig XIII:n tilaama uudistus Notre-Dameen, sillä hän halusi osoittaa kiitollisuutensa Neitsyt Marialle saatuaan kauan toivomansa jälkeläisen. Alttari valmistui tuon jälkeläisen eli Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikana, ja sen reunoille lisättiin molempien kuninkaiden omat patsaat.

Vierailukokemus ei kaikesta kauneudesta huolimatta ole mukavin mahdollinen, sillä sisätiloissa on valtavan paljon ihmisiä. Kirkon kiertävän reitin kulkusuunta on onneksi ennalta määrätty, mutta ihmismassan mukana ajelehtiminen on ajoittain ahdasta, emmekä jää katselemaan kaikkia yksityiskohtia niin pitkäksi aikaa kuin olisimme rauhallisemmassa tilanteessa voineet. Notre-Damen suosio ei tietenkään yllätä, mutta oletin että sisälle päästettäisiin hieman vähemmän ihmisiä kerrallaan.

Näyttävät lasimaalausten koristamat ikkunat kuuluvat Notre-Damen tunnetuimpiin yksityiskohtiin. Suuria halkaisijaltaan 13-metrisiä ruusuikkunoita on kolme kappaletta. Yksi niistä on julkisivulla kellotornien välissä ja kaksi muuta rakennuksen reunoilla. Lisäksi Notre-Damessa on monia pienempiä kauniita ikkunoita, joita voi ihailla lähietäisyydeltä erityisesti kirkon takaosassa.

Katedraalin reunoilla on kaikkiaan 29 eri pyhimyksille tai uskonnollisille aiheille omistettua sivukappelia, joiden ilme vaihtelee keskenään paljonkin. Kappeleissa on erilaisia taideteoksia, joita kannattaa pysähtyä ihailemaan. Muiden muassa Neitsyt Marian puolisolla Joosefilla, Pyhällä Yrjöllä sekä Pariisin suojeluspyhimyksellä Sainte Genevièvellä on omat kappelinsa Notre-Damessa.

Yksi sivukappeleista on omistettu Pariisin toiselle suojeluspyhimykselle Saint Denisille. Pariisin piispana muinoin toiminut Denis koki marttyyrikuoleman, ja tunnetun legendan mukaan hän käveli irti löytyä päätään itse kantaen usean kilometrin matkan omaan hautaansa. Sivukappelissa Saint Denis on kuitenkin kuvattu vielä pää tukevasti harteilla, toisin kuin joissakin muissa häntä esittävissä pyhimyspatsaissa.

Eri puolilla Notre-Damea on paljon erilaisia uskonnollisia taideteoksia, joihin voi halutessaan perehtyä pitkäksi aikaa. Pysähdymme katselemaan esimerkiksi 1300-luvulta peräisin olevia veistoksia, jotka kuvaavat Jeesuksen elämänvaiheita. Katedraalin sisältä löytyy myös aarrekammio, jossa voi vierailla pääsymaksua vastaan. Me jätämme aarrekammiossa vierailun tällä kerralla väliin.

Pysähdyn vielä sisätiloista poistuessamme ihailemaan ulko-ovien huolella tehtyjä koristeita, joiden viimeistelyyn on nähty paljon vaivaa. Niihin liittyy myös tarina taitavasta käsityöläisestä nimeltä Biscornet, joka sai tehtäväkseen kirkon ovien koristelun. Valtava urakka uuvutti miehen, jota tuli eräänä yönä tapaamaan tuntematon apulainen. Apuri hoiti homman ripeästi valmiiksi, mutta pian tämän jälkeen Biscornet kuoli. Koristeiden voi halutessaan nähdä muodostavan kerta toisensa jälkeen numeroa kuusi, ja niinpä onkin epäilty, että Biscornet’n salaperäinen apulainen olisi ollut itse paholainen. Vai oliko paholainen sittenkin itse Biscornet, jonka nimen voi kääntää suomeksi Kaksisarvinen.

Notre-Damen kiehtoviin yksityiskohtiin kuuluvat myös gargoilit, eli ulkoseinien koristeelliset räystäskourut. Vedensyöksijät on taiteiltu erilaisten pelottavienkin mielikuvitushahmojen näköisiksi. Osa gargoileista tuhoutui tulipalossa ja täytyi rakentaa korjaustöiden yhteydessä uudelleen. Vaikkei katedraali olekaan tismalleen samanlainen kuin ennen tulipaloa, ei asialla ole laajemmassa historiallisessa kontekstissa merkitystä. Notre-Dame on kärsinyt ja muokkautunut vuosisatojen melskeissä moneen kertaan, mutta säilynyt silti hengeltään ikuisena.

Notre-Dame on hieno nähtävyys, jota kannattaa käydä Pariisissa katsomassa. Katedraali on vuosisatojen aikana inspiroinut niin maalareita kuin kirjailijoitakin, ja se vilahtaa myös lukuisissa elokuvissa. Moni muistaa ainakin Notre-Damen kellonsoittajan joko Victor Hugon klassikkoromaanista tai Disney-elokuvasta. Notre-Dame on yksi Pariisin tärkeimmistä symboleista ja henkii pääkaupungin arvokasta historiaa. On hienoa, että se on saatu remontoitua taas ansaitsemaansa kuntoon.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Pariisin-viikon monet kokemukset.
Ranska
Pariisin-viikon monet kokemukset

Vietimme kesäkuussa reilun viikon Pariisissa. Kaupunki oli koko perheelle entuudestaan tuttu, joten kaikkiin päänähtävyyksiin ei tarvinnut päästä ainakaan sisälle. Näimme paljon sekä itsellemme uutta että vanhaa, mutta nautimme ennen kaikkea Pariisin ainutlaatuisesta tunnelmasta.
Pariisi oli tyttäriemme toivekohde, minkä vuoksi palasimme kaupunkiin jo kolme vuotta edellisen matkan jälkeen. Kaupunki on meille vanhemmillekin mieluisa, ja itselleni Pariisin-matka oli kaikkiaan viides. Tuttuun kohteeseen palaamisessa on paljon hyviä puolia. Yksi niistä on kiireettömyys, sillä kun tärkeimmät nähtävyydet ovat melko tuoreessa muistissa, voi hellepäivistä nauttia istuskelemalla pitkiäkin aikoja viihtyisissä puistoissa tai pysähtyä sammuttamaan janoa ravintolan terassille ohikulkijoita katsellen. Hellettä tosiaan riitti, sillä elohopea kiipesi useana päivänä yli kolmenkymmenen asteen, eikä sateita osunut kohdalle. Ilma ei kuitenkaan paria hetkeä lukuun ottamatta tuntunut liian kuumalta.

Pariisi tuo helposti mieleen Eiffel-tornin, Riemukaaren ja monet muut mahtipontiset nähtävyydet. Itselleni jäivät tällä kerralla silti parhaiten mieleen pienet satunnaiset hetket eri puolilla kaupunkia. Muistan vaikkapa karismaattisen haitarinsoittajan, joka kajautti metrovaunussa ilmoille vanhan poliittisesti latautuneen kappaleen Bella Ciao. Tuileries’n puistossa katselimme vihreiltä tuoleiltamme vieressä harjoitelleen teatteriryhmän touhuja ja Bellevillen kaupunginosan sivukadulla joku kuvasi musiikkivideota. Huoneistohotellimme naapurissa sijaitsi alakoulu, jonka välitunnit rytmittivät koko korttelin äänimaisemaa. Parvekkeella oli mukava istuskella varsinkin myöhäisinä iltoina, jolloin opin tuntemaan myös kulmakunnan kujakissan vakioreitin.

Notre-Dame
Kävimme sisällä neljässä pääsylippuja vaatineessa nähtävyydessä. Pääsimme ennakkoon hankituilla lipuilla aina hyvin sujuvasti eli korkeintaan parin minuutin jonottamisella sisään. Halusimme heti aluksi vierailla remontin jälkeen avatussa Notre-Damen katedraalissa, joka vaurioitui pahoin huhtikuun 2019 tulipalossa. Kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta aikataulutettu ennakkolippu auttaa jonon ohitse. Ihastelimme uudistettuja sisätiloja, jotka näyttävät valoisammilta kuin tulipaloa edeltävissä muistikuvissani. Kirkossa on lukuisia erilaisia sivukappeleita sekä näyttäviä lasimaalauksia, mutta suuri vierailijamäärä laimensi vierailukokemusta. Notre-Damesta on tulossa oma blogikirjoituksensa myöhemmin.

Panthéon
Tutustuimme tällä matkalla ensi kertaa Panthéoniin, joka kuuluu Pariisin näyttävimpiin maamerkkeihin. Alun perin kirkoksi suunniteltu rakennus valmistui Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin ja siitä tulikin lopulta kirkon sijasta maan tärkeimpien merkkihenkilöiden hautapaikka. Hautamuistomerkit sijaitsevat kellarikerroksen kryptassa ja ovat pelkistetympiä kuin odotin. Rakennuksen pääsali on sen sijaan todella näyttävä ja siellä voi ihmetellä erilaisten taideteosten lisäksi suurta Foucault’n heiluria, joka todistaa maapallon pyörimisliikettä. Kupolin näköalapaikka oli vierailumme aikaan valitettavasti suljettu. Panthéonistakin tulee oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Galerie Dior
Pariisi tunnetaan muodistaan, ja pääsimme tutustumaan kaupungin tähän puoleen upeassa Galerie Dior -museossa. Christian Diorin perustama muotitalo kuuluu alan ikonisimpiin. Museo avattiin Diorin lippulaivamyymälän naapuriin vuonna 2022 ja siellä vierailua voi lämpimästi suositella. Aihe ei ole itselleni tuttu, mutta museokäynti oli vaikuttava ja erittäin mielenkiintoinen kokemus. Visuaalisesti näyttävissä tiloissa esitellään valtava määrä hienoja leninkejä ja tarjolla on paljon tietoa muun muassa Christian Diorin henkilöhistoriasta sekä muodin kehityksestä. Julkaisen laajemman jutun Galerie Diorista myöhemmin. Pariisista löytyy myös Yves Saint Laurentin muotimuseo, mutta se on remontissa syksyyn 2027 saakka.

Pikku prinssin tarina Atelier des Lumièresissa
Neljäs etukäteen valitsemamme nähtävyys Atelier des Lumières kuuluu samaan ketjuun kuin viime vuonna Bordeaux’ssa vierailemamme Bassins des Lumières. Kyseessä on eräänlainen halli, jonka seinille sekä lattiaan heijastetaan taustamusiikin säestämänä liikkuvaa kuvaa sisältävää taidetta. Tilassa saa liikkua esityksen aikana ja katsella näytöstä eri kulmista. Aihe vaihtelee kausittain, ja tänä kesänä Atelier des Lumièresissa pääsee nauttimaan klassisesta Pikku prinssin tarinasta. Esitys on visuaalisesti näyttävä, joskin puitteet kalpenevat Bordeaux’ssa näkemiimme sukellusvenehalleihin verrattuna.

Ranskankielisen kertomuksen seuraaminen on hieman hankalaa, mutta asia ei suuremmin haittaa, koska tarina on pääosin tuttu ja huomio keskittyy näyttävään toteutukseen. Voisin nyt kesällä lukea Antoine de Saint-Exupéryn klassikkoteoksen kertauksena uudelleen tutulla suomen kielellä. Atelier des Lumières ei kuulu Pariisin tärkeimpiin nähtävyyksiin, mutta tarjoaa mukavaa vaihtelua kaupunkiloman ohjelmaan. Esitysten sisältö vaihtuu muutaman kerran vuodessa ja skaalaa riittää Van Goghin tai Picasson taiteesta Asterixin seikkailuihin.

Ranskan kansalliskirjasto
Matkan varrelle mahtui monta meille uutta paikkaa, joita oli mukava käydä katsomassa. Yksi tällainen on Ranskan kansalliskirjaston Richelieu-rakennus, jonka nähtävyyksiin kuuluvat upeat lukusalit Salle Ovale ja Salle Labrouste. Arkkitehtuuriltaan hienoon kirjastoon on vapaa sisäänpääsy kaikille. Salle Ovaleen pääsee vaikka lueskelemaan itse, ja kuvassa näkyvässä Salle Labroustessa kaltaisillemme vierailijoille on varattu pieni alue oven läheisyydessä. Näin kirjaston varsinaiset käyttäjät saavat keskittyä asioihinsa rauhassa.

Pariisin katetut ostoskäytävät
Pariisissa on yhä toiminnassa parikymmentä katettua ostoskäytävää, joista vanhimmat on rakennettu jo 1700-luvulla. Nämä nykyaikaisten kauppakeskusten esi-isät edustavat Pariisia tyylikkäimmillään, sillä mosaiikkilattiat, lasikatot ja koristeellinen arkkitehtuuri huokuvat pääkaupungin glamouria. Näyteikkunaostoksia voi tehdä vaikkapa kuvassa näkyvässä Galerie Viviennessä, joka on yksi Pariisin tunnetuimmista ostoskäytävistä.

Marché des Enfants Rouges
Maanläheisempään markkinatunnelmaan pääsee Pariisin vanhimmassa kauppahallissa Marché des Enfants Rougesissa. Lähes neljäsataa vuotta toimineella kauppapaikalla voi ostaa tuoreita elintarvikkeita tai hyödyntää ravintolapalveluita. Punaisten lasten torin nimi liittyy lähistöllä sijainneeseen orpokotiin, jonka asukkaat puettiin punaisiin vaatteisiin.

Rue Mouffetard
Ruoasta puheen ollen osuin vasta tällä matkalla ensi kertaa Rue Mouffetardille, joka kuuluu kaupungin kulinaristikohteisiin. Vanhan ja kuvauksellisen kadun yläosassa riittää runsaasti ravintoloita, kun taas Rue Mouffetardin alaosa sekä Square Saint-Médard ovat elintarvikekauppiaiden valtakuntaa. Söimme kadun varrella myöhäisen lounaan, mutta paras torikauppameininki oli jo kyseisen päivän osalta päättynyt.

Rue Crémieux
Näkemisen arvoisiin Pariisin katuihin kuuluu ehdottomasti myös värikkäiden talojen reunustama Rue Crémieux. Lyhyt kadunpätkä on erittäin kuvauksellinen, ja turistimäärä on alkanut käydä jo asukkaiden hermoille. Meidän käydessämme Rue Crémieux oli varsin hiljainen, emmekä mekään jääneet sinne viettämään ylimääräistä aikaa.

Samaritainen tavaratalo
Moni Pariisin-kävijä tuntee Galeries Lafayetten, mutta se ei ole suinkaan kaupungin ainoa upeannäköinen tavaratalo. Seinen tuntumassa Pont Neuf -sillan lähellä sijaitseva perinteikäs Samaritaine avattiin pitkän kiinniolon jälkeen uudelleen vuonna 2021. Aula on näyttävästi koko rakennuksen korkuinen ja portaikot sinertävine kaiteineen hyvin koristeellisia. Kattoikkunoiden lävitse siivilöityvä valo saa sisätilat näyttämään niin kauniilta, että tänne kannattaa poiketa vaikkei mitään aikoisi ostaakaan.

Pariisin vintagepuodit
Tyydyimme Samaritainessa vain ihailemaan rakennuksen kauneutta, mutta varsinaisille ostoksille suuntasimme tyttären toiveesta Pariisin vintagekauppoihin. Pikku puodeissa on oma hauska tunnelmansa, eikä aikani käynyt pitkäksi vaikken itselleni mitään etsinytkään. Mieleeni jäivät erityisesti vasemmanpuoleisen kuvan Acid Violette sekä oikeanpuoleisen kuvan Shoptapépite. Rue des Martyrsin yläosasta löytyy lisää samaan sarjaan kuuluvia puoteja, kuten Chinemachine, Flash Vintage sekä By Flowers.

Shakespeare & Company
Ainoa oma ostostoiveeni oli löytää jokin Pariisista kertova kirja maineikkaasta Shakespeare & Companysta. Tunnelmallinen vanha kirjakauppa myy englanninkielistä kirjallisuutta ja kuuluu monen muunkin matkailijan pakollisiin vierailukohteisiin. Edellisellä kerralla täältä ostamani Elaine Sciolinon The Only Street in Paris oli todella mielenkiintoinen. Nyt mukaan tarttui Helen Constantinen koostama novellikokoelma Paris Tales, joka sisältää eri aikakausien kynäniekkojen kuvauksia Pariisista. Novellien taso tuntuu vaihtelevan paljon, joten ostos ei ollut kirjan alkuosan perusteella aivan täysosuma. Kansien välistä löytyy kuitenkin muutamia itseäni puhuttelevia kirjoituksia.

Berthillonin jäätelö
Berthillonin jäätelö kuuluu Pariisin-matkan parhaisiin elämyksiin. Palkitun jäätelötehtaan omaan myymälään oli kertynyt sen verran jonoa, että tyydyimme hetken harkinnan jälkeen ostamaan Berthillonin herkut naapurissa sijaitsevan ravintolan luukulta. Berthillonin jäätelöä ja sorbetteja on saatavilla useasta osoitteesta varsinkin yrityksen kotisaarella Île Saint-Louisilla, jolle on muutenkin mukava poiketa katselemaan Seinen maisemia.

Fontaine Stravinski
Pompidou-keskuksen naapurista löytyvä Stravinskin suihkulähde kuuluu Pariisin värikkäimpiin nähtävyyksiin. Vesisuihkut ja eräänlaista koreografiaa toteuttavat liikkuvat hahmot muodostavat jokseenkin erikoisen kokonaisuuden, jota unohtuu helposti ihmettelemään pidemmäksikin aikaa. Itseltäni oli jäänyt koko nähtävyys aiemmin huomaamatta, mutta se tuli nyt sattumalta vastaan kävellessämme Pariisin kaduilla. Suuri Pompidou-keskus on sulkeutumassa pitkän remontin vuoksi ja avautuu uudelleen vasta vuonna 2030.

59 Rivoli
Vilkkaan Rue de Rivolin varrella sijaitseva 59 Rivoli on värikäs taiteilijakommuuni, jonka kuudessa kerroksessa on sekä työtiloja että näyttelyitä. Ryhmä taiteilijoita valtasi hylättynä olleen pankkirakennuksen vuonna 1999. Kaupunki on sittemmin laillistanut taiteilijoiden oikeuden tiloihin. Sisäänpääsy on ilmaista, mutta olimme tässä kohtaa kävelykierrostamme sen verran väsyneitä, että säästimme 59 Rivoliin tutustumisen seuraavaan Pariisin-matkaan. Päädyimme näille kulmille etsiessämme tyttärelle uusia tennareita puhki kuluneiden tilalle. Mieluisat löytyivät 59 Rivolin naapurissa sijaitsevasta Courir-liikkeestä. Samoilla kulmilla näyttävän kattorakennelman alla sijaitsee myös kuuluisa kauppakeskus Forum des Halles.

Buttes-Chaumontin puisto
Tutustuimme viimein tällä matkalla viihtyisään Buttes-Chaumontin puistoon. Kaupungin koillisosassa sijaitseva viheralue on erityisesti paikallisen väen suosiossa. Entisen kivilouhoksen alueelle rakennetussa puistossa on paikoitellen jyrkillekin rinteille levittäytyviä niittyjä, joille ihmiset kerääntyvät syömään piknik-eväitä tai ottamaan aurinkoa. Suuret korkeuserot luovat maisemia kauas alhaalla levittäytyvään Pariisiin, joskaan ei aivan keskustan suuntaan. Puiston päänähtävyys on tekojärven keskellä kohoava kalliosaari, jonka huippua koristaa pieni Sibyllan temppeli. Koko saari on tällä hetkellä valitettavasti suljettu, koska sen maaperä on haurasta ja asiantuntijat selvittävät kuinka turvallisuustilanteen voisi korjata.

Bassin de la Villette
Yksi Pariisin parhaista illanviettopaikoista varsinkin kesäisin on Bassin de la Villetten tekojärviallas, jonka rannoille voi istahtaa nauttimaan ravintolaterassien antimista. Puiden varjoissa pelataan kiihkeitä petanqueotteluita ja osa ihmisistä nauttii kesäillasta vuokrattujen veneiden kyydissä lipuen. Täällä on myös mukava ihan vain kävellä veden äärellä ja aistia tunnelmaa. Heinä-elokuussa käytössä on kolme ilmaista uima-allasta, joiden veden laatua tarkkaillaan jatkuvasti.

Seinen rannat
Seine on yksi Pariisin tärkeimmistä symboleista, joten matkaan kuuluvat totta kai myös kävelyt joen rannoilla. Jokivarressa voi kulkea joko alhaalla veden äärellä kevyen liikenteen väyliä pitkin tai ylempänä, jossa jalkakäytäviä reunustavat perinteiset kirjakauppiaiden vihreät kojut. Joella kulkee paljon turisteja kuljettavia maisemaristeilyjä, mutta jätimme sellaiset tällä matkalla väliin.

Île aux Cygnes ja Vapaudenpatsas
Löysimme itsellemme uuden näkökulman jokeen, kun kävelimme kapean Île aux Cygnes -saaren halki. Keinotekoinen Joutsenten saari on noin 850 metriä pitkä, mutta vain kymmenisen metriä leveä. Kapean saaren halki kulkee kävelytie, jonka molemmin puolin voi pysähtyä katselemaan jokea. Hiljainen saari on ihan omanlaisensa pala Pariisia ja siellä käynti oli mukava kokemus. Saaren pohjoispäästä mantereelle johtava silta Pont de Bir-Hakeim tuntuu olevan suosittu hääkuvauspaikka, koska sieltä avautuu maisema Eiffel-tornille päin.

Joutsenten saaren eteläkärkeä koristaa Vapaudenpatsas, joka on Yhdysvaltojen vastalahja Ranskalle. Se pystytettiin vain kolme vuotta New Yorkin Vapaudenpatsaan valmistumisen jälkeen vuonna 1889, jolloin vietettiin Ranskan suuren vallankumouksen satavuotisjuhlaa. Patsas on neljä kertaa pienempi kuin New Yorkissa, eikä kuulu Pariisin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Niinpä sitä saakin katsella hyvin rauhallisessa ympäristössä.

Eiffel-torni ja Champ-de-Mars
Vaikka näimmekin paljon itsellemme uusia paikkoja, suuntautuivat askeleet myös monelle entuudestaan tutulle maamerkille. Esimerkiksi Eiffelin tornin juurelle täytyi päästä, mutta meille riitti tällä kerralla maailmankuulun monumentin ihaileminen maan tasolta ja istuskelu Champ-de-Marsin puistossa. Olen käynyt tornissa neljällä aiemmalla Pariisin-matkallani, joten pääsylippujen maksaminen tai ihmispaljous eivät enää tällä kerralla houkutelleet.

Champ-de-Marsin puistossa järjestettiin matkamme aikaan huipputason esteratsastuskilpailut. Katsomopaikat oli myyty hyvissä ajoin loppuun, mutta tapahtuma-aluetta pääsi muuten vapaasti ihmettelemään. Oli hauska seurata kilpailijoiden lämmittelyä, sillä vaikka en ymmärrä hevosista mitään, saattoi nämä yksilöt tunnistaa poikkeuksellisiksi yksilöiksi. Ratsastajista paistoi keskittyminen ja eläimistä tietynlainen arvokkuus. Moni katsoja nautti hevosaitauksen laidalla kallista samppanjaa, kuten tällaisissa tapahtumissa ilmeisesti kuuluukin.

Riemukaari, Champs-Elysées ja Concorden aukio
Päädyimme matkallamme totta kai myös Riemukaaren kulmille, josta näyttävä valtakatu Champs-Elysées lähtee laskeutumaan kohti parin kilometrin päässä odottavaa Concorden aukiota. Maailman kenties kuuluisimmalla kadulla riittää ihmisvilinää, mutta leveälle jalkakäytävälle mahtuu hyvin kulkemaan ja katselemaan matkan varrelle jääviä kauppoja. Askeleemme johtavat Concorden aukiolle, jonka mahtipontiset mittasuhteet jaksavat yllättää aina uudelleen.

Tuileries’n puisto ja Louvre
Concorden aukion paahtavasta helteestä on hyvä siirtyä Tuileries’n puiston varjoihin. Vapaita tuoleja joutuu etsimään hetken, mutta saamme pian kerättyä kasaan istuimet koko perheelle ja siirrettyä ne mukavalle paikalle, josta on näkymä Louvren taidemuseolle päin. Hienon ympäristön ja ohikulkijoiden lisäksi saamme katsella myös edellisen kesän olympialaisista tuttua kaasupalloa, jossa kisatuli nousi korkeuksiin aina iltaisin. Pallo palasi juuri matkamme aikaan yllättäen takaisin Tuileries’n puistoon presidentti Emmanuel Macronin päätöksellä. Tulen koristamaa kaasupalloa on nyt tarkoitus lennättää aina kesäiltaisin, kunnes seuraavat olympialaiset käynnistyvät Los Angelesissa vuonna 2028.

Kävelemme Tuileries’n puistosta Carrouselin riemukaaren alitse Louvren pihalle, mutta museovierailu ei kuulu nyt suunnitelmiin. Kävin kolmella ensimmäisellä Pariisin-matkallani Louvressa, minkä jälkeen läkähdyttävän suuri taidekokoelma ei ole enää houkutellut. Edellisellä matkalla käymämme Musée d’Orsay nousi suosikkimuseokseni Pariisissa ja vielä joskus voisin tutustua ainakin Musée de l’Orangerien kokoelmiin.

Luxembourgin puisto
Viihdyimme matkamme aikana pitkän tovin kauniissa Luxembourgin puistossa, jossa vietimme helteistä juhannusaattoa. Ostimme kioskista raikkaat mocktailit ja nautimme siitä, ettei ollut tarvetta kiirehtiä muille nähtävyyksille. Puistossa on muun muassa vesiallas, jossa lapset uittavat pieniä eri maiden lipuilla koristeltuja purjeveneitä. Tällä kerralla ohi kulkiessamme vedessä näkyi vain pari venettä, mutta joku oli valinnut uitettavakseen juuri Suomen tunnuksilla varustetun aluksen. Oli hienoa nähdä minikokoinen Suomen lippu vesillä juhannusaattona!

Canal Saint-Martin
Pariisissa on monia vesistöjen rantoja, joille ihmiset kerääntyvät mielellään viettämään aikaa. Yksi suosikeistani on Canal Saint-Martin, jonka varrelta voi kiivetä kävelysilloille ja katsella vanhoja sulkuportteja. Rannan varjoisalta puolelta ei nyt ohi kulkiessamme löytynyt vapaita istumapaikkoja, joten jatkoimme matkaa viereiseen Villemin – Mahsa Jîna Amini -puistoon. Viihtyisä viheralue on nimetty Iranin moraalipoliisin kourissa vuonna 2022 kuolleen nuoren kurdinaisen muistoksi.

Bellevillen kaupunginosa
Majailimme edellisellä Pariisin-matkallamme vajaat kaksi viikkoa Rue de Ménilmontantin varrella Bellevillen kaupunginosassa. Kotiuduimme silloin tähän hieman syrjäiseen työläisten ja maahanmuuttajien kaupunginosaan niin hyvin, että oli ilo palata samoille kulmille tälläkin matkalla. Alueen arkisuus ja samalla värikkyys viehättää. Ainakin minun on helpompi tuntea oloni kotoisaksi hieman Helsingin Kalliota muistuttavassa Bellevillessä kuin Pariisin mahtipontisten valtakatujen varrella. Majoituimme tällä kerralla hieman Bellevillen ulkopuolelle Buttes-Chaumontin puiston tuntumaan, mutta kuljimme kaupunginosan halki useammankin kerran.

Korkealle kukkulalle kohoava kaupunginosa rajoittuu kahden toisiaan muistuttavan kadun, Rue de Ménilmontantin ja Rue de Bellevillen väliin. Molemmat erilaisten kauppojen, ravintoloiden ja muiden pikku yritysten reunustamat kadut laskeutuvat jyrkästi alas kukkulalta kohti Pariisin keskustaa. Meistä on erityisen hauskaa kävellä Rue de Ménilmontantia ja muistella edellistä matkaa, jolloin kuljimme katua pitkin päivittäin. Lähileipomo on tällä välin saanut uuden mainoskyltin, mutta vahvasti tuoksunutta kalakauppaa ei enää näy. Muistan myös paksuniskaisen miehen, joka istui usein oluella ravintolan kantapöydässään Édith Piafia esittävän seinämaalauksen edessä. Nyt miestä ei näy, mutta Piaf on yhä paikallaan.

Syömme yhden matkan mukavimmista aterioista paikallisten suosimassa ja kohtuuhintaisessa Les Mésangesissa hiljaisen kuuden kadun risteyksen laidalla. Lounaslista esitellään pöydän viereen tuotavalla liitutaululla ja tarjoilijamme on hyvin ystävällinen. Paikan kodikkuus ja mutkattomuus vetoavat ainakin itseeni, eikä ruoassakaan ole valittamista. Syömme Bellevillessä myös juhannusaattoillan crêpet, joita lähdemme etsimään Rue de Tourtillen varrella toimivasta Le Sarrasinista. Valtaosa asiakkaista keskittyy juomapuoleen, mutta tunnelma on miellyttävä ja letutkin oikein hyviä.
Lue Bellevillestä lisää aiemmasta jutustani Rosoisen kiehtova Pariisin Belleville.

Montmartre
Varaamme viimeisen Pariisin-päivän lähes kokonaan Montmartren kukkulalle, jota ei voi mielestäni tässä kaupungissa sivuuttaa. Nousemme parilla aiemmalla matkalla tutuksi tullutta Rue Lepicia pitkin Moulin Rougen edustalta ylämäkeen ja ohitamme Amélie-elokuvasta tutun Café des 2 Moulins -kahvilan. Kierrämme hieman sivukatuja pitkin, kunnes pääsemme Rue de l’Abreuvoirin päähän. Jos pitäisi valita Pariisin kaunein katunäkymä, antaisin ääneni luultavasti tälle.

Montmartrella on paljon hiljaisiakin katuja, mutta pieni alue erityisesti muotokuvamaalareista tunnetun Place du Tertren lähistöllä on aivan täynnä turisteja. Ympäristö on puunattu siistiksi Pariisiin liittyviä kliseitä kaihtamatta, ja tungoksessa tuntuu kuin olisimme Disneylandin Ranskaa kuvaavalla teema-alueella. Kaiken tämän keskellä yllättää nälkä, joten päädymme lounaalle vilkkaimmalla alueella sijaitsevaan Le Tire-Bouchon -bistroon. Odotukset eivät ole kovin korkealla, mutta palvelu on hyvinkin ystävällistä, ruoka maistuu eikä hinnassakaan ole suurta turistilisää.

Päädymme lopulta suosikkipaikalleni Pariisissa, Sacré-Cœurin kirkon edustalle. Istahdamme pitkäksi aikaa portaille ihailemaan kaupunkia, joka levittäytyy täältä katsottuna eteemme kaikessa kauneudessaan. Muuten täydellisestä maisemasta puuttuu vain Eiffel-torni, jota ei tältä paikalta näe. Portailla on iltapäivällä yllättävänkin väljää, ja pieneltä varjoon jäävältä alueelta löytyy helposti tilaa. Portailta suuntaamme taas Montmartren hiljaisemmille kaduille ja kohti aiemmin mainittuja vintagekauppoja, joista monet sijaitsevat juuri tällä suunnalla.
Lue lisää Montmartresta aiemmasta jutustani Kävelyllä Montmartrella.

Rue des Martyrs
Laskeudumme lopulta alas Montmartrelta Rue des Martyrsia pitkin. Edellä mainittu kirja The Only Street in Paris kuvaa juuri tätä katua, joten olen iloinen päästessäni nyt näkemään koko väylän päästä päähän. Kirjassa kerrotaan värikkään kadun pikku kaupoista, ihmisistä, yhteisöllisestä tunnelmasta, perinteistä ja historiasta mukaansatempaavalla tavalla. Harmittelen etten muista kolme vuotta sitten lukemastani teoksesta kovin montaa yksityiskohtaa, mutta tunnistan silti muutamia kirjassa mainittuja paikkoja kuten Chataignerin juustopuodin. Ehkä luen kirjan uudelleen ennen seuraavaa Pariisin-matkaa.

Pariisi on upea kaupunki, josta löytyy aina jotain uutta. Eri kaupunginosissa kävelemällä saattaa löytää sattumaltakin yllättäviä ja mielenkiintoisia paikkoja. Tällaisena voi mainita vaikkapa kuvassa näkyvän tunnelmallisen Cour du Commerce-Saint-André -kujan, jota reunustavat suositut ravintolat. Vaikka meille jäikin aikaa istuskella eri puolilla Pariisia, tulimme myös kävelleeksi yli kymmenen kilometriä joka päivä. Huolimatta siitä että Pariisi olikin entuudestaan tuttu kaupunki, pääsivät pitkät etäisyydet toisinaan yllättämään. Esimerkiksi metromatkoihin pitää varata reilusti aikaa, sillä asemilla joutuu varsinkin vaihtojen yhteydessä kävelemään välillä pitkiä matkoja ja portaitakin tuli viikon aikana kavuttua melkoinen määrä.

Pariisi on kehittynyt omien kokemusteni mukaan koko ajan ystävällisemmäksi kaupungiksi, ja esimerkiksi ravintoloissa saa nykyään oikein hyvää palvelua myös englanniksi. Suosittelen silti tervehtimään ja kiittämään paikallisella kielellä. Emme valikoineet tällä matkalla yhtään ravintolaa etukäteen, vaan pysähdyimme syömään siellä missä nälkä alkoi kurnia. Olimme aterioihin tyytyväisiä, emmekä kokeneet pettymyksiä. Salaatit ja raikkaat bowlit houkuttelevat hellesäillä usein, ja myös naapurimaan keittiön pizzoja ja pastoja tuli välillä valittua. Ranskassa piti totta kai maistaa myös ohukaisia sekä makeiden crêpejen että suolaisten galettejen muodossa. Bretagnelaisen galetten kyytipojaksi sopii vaikkapa lasillinen saman maakunnan kuivaa siideriä.

Matkamme jatkui Bretagnen hiekkateiden sijasta koilliseen kohti Luxemburgia, jonne pääsee nopeimmilla junilla reilussa kahdessa tunnissa. Luxemburgista sekä parista yllä mainitusta Pariisin nähtävyydestä on tulossa juttuja myöhemmin. Pysy siis jatkossakin kuulolla!
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia2 vuotta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti2 vuotta sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
-
Espanja2 vuotta sitten
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos
-
Suomi1 vuosi sitten
Iso-Syöte ihastutti jälleen
-
Itävalta2 vuotta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
espanjaan
21.11.2019 at 19:55
Kiitos valaisevasta kirjoituksesta. Ajelimme noin kuukausi sitten Verdonin rotkon ympäri ensin tuon näköalareitin, jonka tekin, ja sitten sen eteläisen reitin ja seuraavan päivän aamuna kävimme vielä Moustiers-Sainte-Marien kylässä. Kaikki oli näkemisen arvoista. En ole vielä ehtinyt juttuani kirjoittaa, lähdin vain lukemaan, miten muut ovat paikan kokeneet. Yhdensuuntaiset ovat kokemuksemme, huikeita maisemia, kannatti käydä. Ja sekin vielä, että lokakuu lienee helpompi ajankohta kuin kesän loma-aika.
Mika / Lähtöportti
22.11.2019 at 19:45
Kiitos kommentista! Verdonin rotko on kyllä todella upea! Mukavaa että pääsitte kiertämään myös eteläisen reitin, kiva kuulla että sekin on näkemisen arvoinen. Pidän sen mielessä, kun pääsen seuraavan kerran tuonne päin.