Ota yhteyttä

Italia

Abruzzon pikkukylät Silvi Paese ja Montepagano

Julkaistu

Pieni voi olla kaunista, varsinkin jos on kyse vanhoista italialaisista kylistä. Lähdimme etsimään Abruzzon kätkettyjä helmiä ja löysimme Silvi Paesen sekä Montepaganon kukkulakylät.

Vietimme kesäkuussa pari viikkoa Abruzzossa ja tutustuimme lomataloltamme käsin pariin lähistön kylään, joita ylistetään paikallisissa turistioppaissa. Meidän teki kuitenkin mieli käydä Atrin, Città Sant’Angelon ja Civitella del Tronton lisäksi myös joissakin vielä vähemmän tunnetuissa paikoissa, joista oli vaikea löytää minkäänlaisia ennakkotietoja. Uteliaisuus kannatti, sillä löysimme kauneutta ja autenttista kylätunnelmaa myös Silvi Paesesta sekä Montepaganosta.

abruzzo_silvipaese_06


Maalaistie johdattaa kukkulan laelle Silvi Paeseen, josta käsin on luvassa ainakin mukavia merimaisemia. Pikkukylä kohoaa linnuntietä vain vajaan kilometrin päässä Adrianmeren rannasta. Pysäköimme auton tien varteen ja astumme paahtavaan helteeseen. Kylän keskustaan jää parin minuutin kävelymatka. Auringonpaisteessa kimalteleva meri näyttää täältä katsottuna hienolta. Rantaviiva jatkuu kaukaisuuteen ja noin viidentoista kilometrin päässä häämöttää Pescaran kaupunki. Korvissa soi hyönteisten äänekäs siritys.

abruzzo_silvipaese_03


Muuten luultavasti hyvinkin hiljaisen pikkukylän sunnuntaipäivässä riittää elämää, sillä käynnissä on suuri hääjuhla. Kirkon edustalla tungeksii tyylikkäästi pukeutunutta kansaa ja varsinaiset juhlat ovat käynnissä vastapäisessä baarissa.

abruzzo_silvipaese_04


Seisoskelemme hetken sivummalla katselemassa tapahtumien edistymistä ja kuuntelemassa äänekkäitä hurraa-huutoja. Musta Maserati kiiltelee auringonpaisteessa hääparia odotellen. Auto saanee odotella paikoillaan vielä pitkään.

abruzzo_silvipaese_10


Myös nimellä Silvi Alta tunnettu Silvi Paese on kirkon edustaa lukuun ottamatta kovin hiljainen. Kyseessä on Silvin kunnan vanhakaupunki, joka sijaitsee korkealla muun alueen yläpuolella. Silviin kuuluu myös useamman kilometrin mittainen rantakaistale, joka on täynnä auringonpalvojille sopivia palveluita.

abruzzo_silvipaese_08


Silvi Paesen kuvauksellisin osa rajoittuu todella pienelle alueelle. Kirkolta on vain parinsadan metrin matka kylän toisessa päässä sijaitsevalle näköalapaikalle. Suorin tie perille kulkee kylää halkovaa Corso Umbertoa pitkin. Askeleita ei kerry juuri enempää, vaikka kävelisi jyrkännettä seurailevaa kylän kiertävää katua pitkin. Näiden väylien lisäksi onkin vain pari lyhyttä sivukujaa.

abruzzo_silvipaese_12


Näköalapaikalta kelpaa ihailla maisemaa Adrianmeren rannikolle päin. Kevyt kesätuuli viilentää oloa juuri sopivasti.

abruzzo_silvipaese_05


Rannikkoa vartioiva Torre del Cerrano erottuu täältä hyvin. Jykevä torni rakennettiin vuosisatoja sitten suojaamaan Napolin kuningaskuntaa saraseenien ja merirosvojen hyökkäyksiltä. Se on osa Adrianmeren rannalle pystytettyä vartiotornien ketjua. Nykyään tornissa on merensuojelualueen hallinnollisia tiloja sekä jonkinlainen merimuseo. Käväisimme eräänä päivänä tornin juurella, mutta ovet olivat silloin kiinni.

abruzzo_silvipaese_07


Myös maisemat Silvi Paesesta pohjoiseen päin ovat ihailemisen arvoisia. Kiinnitämme huomiomme kaukaisuudessa häämöttävään kukkulakylään, joka näyttää täältä katsottuna houkuttelevalta. Tutkimme karttaa jonkin aikaa, kunnes päättelemme, että kyseinen kylä olisi nimeltään Montepagano.

abruzzo_silvipaese_13


Kierrämme Silvi Paesea ympäri ja kohtaamme myös hääparin, josta ollaan ottamassa virallisia valokuvia. Toivotan morsiamelle ja sulhaselle onnea. Molemmat kiittävät hymyillen.

abruzzo_silvipaese_11


Nautin Silvi Paesen tunnelmasta ja historiallisesta ilmeestä. Nähtävää on niin vähän, ettei täällä joudu ainakaan kiirehtimään minnekään. Teemme pienen kierroksen myös kirkon länsipuolella. Löydämme sinänsä kauniita värikkäitä taloja ja pari sisäpihaa, mutta alue on huomattavasti uudenaikaisempi kuin kylän merenpuoleinen osa.

silvipaese_01


Noin tunnin piipahdus Silvi Paesessa on mukava kokemus. Kyseessä on kaunis ikivanha kukkulakylä, joka on säilyttänyt historiallisen ilmeensä. Täällä olisi muutama kiinnostava ravintolakin, mutta ne jäävät meiltä tällä kerralla kokematta.

abruzzo_montepagano_09


Silvi Paesesta käsin näkemämme Montepagano jää askarruttamaan mieltä, joten päätämme lähteä paria päivää myöhemmin tutustumaan myös tähän kukkulakylään. Paikasta on vaikea löytää juurikaan ennakkotietoa, mutta matkan varrella näkyvät maisemat näyttävät lupaavilta. Montepagano sijaitsee reilut viisitoista kilometriä Silvi Paesesta pohjoiseen, niin ikään kivenheiton päässä Adrianmerestä.

abruzzo_montepagano_02


Saavumme tähänkin kylään keskellä helteistä iltapäivää. Keskustaan johtava suora kadunpätkä kohoaa loivasti ylämäkeen kohti neljäkymmentä metriä korkeaa kellotornia. Jätämme auton kadun päässä olevan aukion laidalle.

abruzzo_montepagano_06


Montepaganossa ei ehkä ole mitään häikäisevän upeaa, mutta se näyttää omalla tavallaan kauniilta ja hyvin tyypilliseltä italialaiselta maalaiskylältä. Montepagano perustettiin Silvi Paesen tavoin keskiajalla kukkulan laelle, jotta se olisi turvassa mereltä tulevilta hyökkäyksiltä.

abruzzo_montepagano_05


Löydämme paria opastenuolta seuraamalla hieman kummallisen nähtävyyden, nimittäin suuren jouluseimen. Se on pystytetty pienen asuntojen reunustaman sisäpihan suojiin ja vaikuttaisi olevan jonkun paikallisen aikaansaannos. Arvaus osuu oikeaan, sillä artesaani Vittorio Esposito on askarrellut jouluseimien parissa jo useamman vuosikymmenen ajan.

abruzzo_montepagano_04


Seimi oli alun perin esillä vain jouluaikaan, mutta viime vuosina se on ollut näytteillä pysyvästi. Hyvä niin, sillä huolella tehtyjä yksityiskohtia on hauska pysähtyä katselemaan. Välillä valot syttyvät tuikkimaan ja hahmojen kädet heiluvat. Mieleeni tulee Napolissa näkemämme seimikatu Via San Gregorio Armeno, jonka varrella tällaisia asetelmia riittää yllin kyllin. Kirjoitamme nimemme seimen vieraskirjaan ja pudotan myös pari kolikkoa metallilaatikkoon.

abruzzo_montepagano_03


Kiertelemme kujia edestakaisin, mutta reitti etsimälleni Porta da Solen näköalapaikalle on tietöiden vuoksi suljettu. Niinpä astumme Santa Caterinan portista ulos ja kävelemme perille kylää reunustavaa autotietä pitkin. Matkaa on vain parisataa metriä.

abruzzo_montepagano_11


Aivan kylän itäreunalla sijaitsevalta idylliseltä näköalapaikalta on mukava katsella merimaisemaa. Maisema on hyvin samantyyppinen kuin Silvi Paesessa, sillä rannikko jatkuu kauas niin etelään kuin pohjoiseenkin päin.

abruzzo_montepagano_12


Muita ihmisiä ei näy missään, joten saamme istua rauhassa penkille nauttimaan päivästä. Viereisessä talossa näyttäisi olevan tarjolla myös majoitusta. Ei tämä välttämättä hassumpi yöpymisvaihtoehto olisi, jos haluaa viettää lomaa hiljaisessa ympäristössä.

abruzzo_montepagano_10


Tutkimme vielä muutamia kujia iltapäivän raukeassa helteessä. Monet seinät ovat kauniisti ajan patinoimia ja vastaan tulee useampia kissoja. Eräs koira havahtuu ohi kulkiessamme haukkumaan muukalaisia. Jonkun ikkunan takana pauhaa televisio ja jostain kuuluu astioiden kilinää. Elonmerkkejäkin siis löytyy, vaikka kujat ovat lähes autioita.

abruzzo_montepagano_08


Keskusaukion laidalla toimiva baari saattaisi olla auki, mutta päätämme nousta autoon ja jatkaa matkaa. Pysähdymme kuitenkin vielä kylästä poistuessamme katsomaan tien varteen maalattuja näyttäviä muraaleja. Seinämaalaukset esittävät kylän maisemia, maaseudun töitä sekä paikallisia merkkihenkilöitä. Ne tuovat mukavasti väriä tämän keskustaan johtavan pääkadun varrelle.

abruzzo_montepagano_07


Vierailut Silvi Paesessa ja Montepaganossa olivat mukavia kokemuksia. Tällaiset kylät tarjoavat suurten nähtävyyksien sijasta aitoa italialaista tunnelmaa. Maaseudulla ei ole kiire minnekään, autolla pääsee helposti historiallisesta kylästä toiseen ja ympäristö on kaunista. Juuri tällaisesta matkailusta minä pidän.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

Kommentit

  1. Varsinkin Silvi Paeseen maisemat näyttävät kivoilta, mutta kuulostaa, että molemmista löytyy miellyttävää kylätunnelmaa, joissa on ollut mukavaa viettää aikaa. Ja onhan tuo seimi myös todella hienon näköinen!

    • Mika / Lähtöportti

      9.10.2022 at 11:12

      Molemmat ovat leppoisia vierailukohteita, joista ei löydy mahtavia nähtävyyksiä, mutta joissa on tosiaan mukava kylätunnelma. Jos pitäisi valita jompi kumpi, niin kyllä Silvi Paese on hieman kuvauksellisempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Italia

Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta

Julkaistu

Kirjoittaja

Vietimme vaimon kanssa hienon viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Pohjoisitalialaisen kaupungin upein osa on historiallinen Città Alta, jonka keskiaikaisten kujien varrella riittää paljon kaunista nähtävää.

Città Alta eli yläkaupunki kohoaa korkealla kukkulalla, josta käsin muinaista Bergamoa oli hyvä vartioida sekä puolustaa. Keltit ja sittemmin roomalaiset asuivat täällä jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta nykyisen Città Altan ilme huokuu keskiaikaa. Kaupunginmuurit ovat puolestaan peräisin 1500-luvulta, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kukkulan juurelta löytyvä Città Bassa eli alakaupunki alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Bergamo teollistui eikä sen tarvinnut enää pelätä naapureiden hyökkäyksiä.

bergamo_alta_05


Majoitumme Città Altan laidalle mukavaan Le Funi -hotelliin, josta kerron lisää seuraavassa Bergamosta kertovassa jutussa. Aloitamme kaupunkikierroksen hotellin lähellä sijaitsevalta Largo Colle Aperton aukiolta, jolla sijaitsee myös lentokentälle liikennöivän bussilinja numero 1:n päätepysäkki. Kulman takaa löytyvällä San Vigilion funikulaarilla pääsisi yhä parempiin maisemiin, kun taas tämän aukion laidalta voi katsella hieman vaatimattomampaa laaksonäkymää.

bergamo_alta_08


Suuntaamme porttikäytävän kautta Cittadellan aukioksi nimetylle historiallisen linnoituksen sisäpihalle. Kirkasääninen nainen laulaa holvikaarten alla Ave Mariaa niin voimakkaasti, että sävelet kaikuvat rakennusten vanhoilla kiviseinillä.

bergamo_alta_09


Kävelemme linnoituksen sisäpihan poikki vastapäiselle portille, jonka yläpuolella kohoaa kellotorni Torre della Campanella. Sen juurella on käynnissä pienet markkinat. Kaupankäynnillä on tällä paikalla pitkät perinteet jo venetsialaisten ajoilta saakka.

bergamo_alta_07


Tornin edustalta alkava Via Bartolomeo Colleoni on Città Altan halki kulkeva vilkas kävelykatu, josta paikalliset käyttävät lempinimeä Corsarola. Sitä voi kapeudestaan huolimatta pitää hyvällä syyllä vanhankaupungin pääkatuna. Varjoisan väylän varrella riittää pikku putiikkeja sekä houkuttelevia ravintoloita. Kuljemme katua pitkin muutaman kerran, ja useimmiten ihmisiä riittää ruuhkaksi asti.

bergamo_alta_03


Huomaamme Corsarolaa pitkin kulkiessamme sisäänkäynnin Monastero del Carmine -luostariin. Vierailu on ilmainen, joten kuljemme satoja vuosia vanhan käytävän halki karmeliittaluostarin sisäpihalle. Kävelykadun vilske tuntuu kovin kaukaiselta täällä rapistuneen luostarin hiljaisuudessa.

bergamo_alta_06


Palaamme kävelykadulle, joka johtaa meidät pian Città Altan keskusaukiolle Piazza Vecchialle. Se on vanhankaupungin sydän ja eräänlainen bergamolaisten olohuone, joka vetää puoleensa sekä turisteja että paikallista väkeä.

bergamo_alta_02


Aukion laidalla on ravintoloita, baareja ja kahviloita, joiden terasseilla on mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Mekin pysähdymme tänne nauttimaan lasilliset paikallista valkoviiniä sekä syömään pientä välipalaa.

bergamo_alta_01


Piazza Vecchian laitaa koristava Campanone-kellotorni kuuluu Bergamon tärkeimpiin rakennuksiin. Yläkaupungin korkein torni on peräisin 1100-luvulta ja se tunnetaan erityisesti iltasoitostaan. Kello soi keskiajalla aina iltakymmeneltä sata kertaa kertoen kaupungin porttien sulkeutumisesta ja toimi samalla muistutuksena nukkumaanmenoajasta. Sama soitto jatkuu yhä joka ilta, vaikka portit pysyvätkin avoimina ja moni saattaa olla vasta lähdössä kylille.

bergamo_alta_15

 
Campanone on avoinna vierailijoille, joten täytyyhän huipulle kiivetä katsomaan maisemia. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä 9 euroa ja siihen kuuluu sisäänpääsy myös viereiseen museoon. Ylös voisi nousta hissilläkin, mutta haluan kunnioittaa perinteitä ja kapuan ylös ikivanhoja portaita pitkin. Ylhäällä odottavat hulppeat kevätauringon valaisemat näkymät.

bergamo_alta_13


Viereisen Santa Maria Maggioren basilikan tornit näyttävät täältä katsottuina todella vaikuttavilta. Niiden takana levittäytyy Bergamon alakaupungin keskusta.

bergamo_torni_01


Aivan lähistöllä on toinenkin merkittävä kirkko, nimittäin Bergamon katedraali. Sen kupolia koristava kullattu patsas esittää kaupungin suojeluspyhimystä Sant’Alessandroa eli Pyhää Aleksanteri Bergamolaista. Hän oli kristitty roomalainen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman täällä Bergamossa. Katedraalin vasemmalla puolella näkyvä jykevä torni on nimeltään Torre del Gombito.

bergamo_alta_11


Maisemia tekee mieli jäädä ihailemaan joka suuntaan. Piazza Vecchian laidalla sijaitseva kirjastorakennus Biblioteca Civica Angelo Mai erottuu valkoisesta marmorista tehdyn julkisivunsa ansiosta. Kirjaston arvokkaat kokoelmat ovat lähinnä tutkijoiden käytössä, mutta vierailijat voivat tutustua aulatiloihin sekä joihinkin historiallisiin saleihin ilmaiseksi.

bergamo_alta_12


On mukavaa katsella maisemaa myös San Vigilion kukkulalle päin. Vehreä kukkula nousee yläkaupunkiakin korkeammalle ja on oikein miellyttävä vierailukohde. Kerron San Vigiliosta myöhemmin lisää omassa erillisessä jutussaan.

bergamo_alta_14


Jatkamme kaupunkikierrosta tornivierailun jälkeen tutustumalla viereiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Kirkon sisätilat ovat aivan käsittämättömän hienot ja tekevät minuun suuren vaikutuksen. Pääkirkosta sekä viereisestä Colleonin kappelista voi lukea lisää jutustani Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa.

bergamo_alta_16


Vierailemme myös heti Santa Maria Maggioren naapurissa sijaitsevassa Bergamon katedraalissa. Sen sali tuntuu viereiseen kirkkoon verrattuna jotenkin tavanomaiselta, vaikken haluaisi näin kaunista paikkaa missään tapauksessa vähätelläkään. Sisätilat on koristeltu näyttävään barokkityyliin ja suuri koko tekee katedraalista mahtipontisen.

bergamo_alta_22


Katedraalissa on pääsalin lisäksi katoliseen tapaan useita sivukappeleita. Vietämme hetken erään sivukappelin kauneutta ihaillen. Kurkistamme myös pelkistettyyn kryptaan, joka on varattu paikallisten piispojen hautapaikaksi. Katedraalin arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu paavi Johannes XXIII:lle kuuluneita esineitä. Bergamossa syntynyt Johannes XXIII muistetaan kansanomaisena ja rakastettuna paavina, joka menehtyi kesäkuussa 1963.

bergamo_alta_18


Kiertelemme jonkin aikaa mukulakivikujilla, joista osa on yllättävänkin mäkisiä. Pääväylien ulkopuolella voi nauttia myös hiljaisuudesta.

bergamo_alta_10


Yksi yläkaupungin pienistä nähtävyyksistä on Antico Lavatoio, eli 1800-luvun lopulla rakennettu pyykinpesupaikka. Bergamon kaupunki halusi tarjota asukkailleen hygieenisen pyykkäyspaikan kulkutautien hillitsemiseksi ja siitä tulikin suosittu. Paikalliset rouvat saivat vaihdettua täällä raskaan työn lomassa niin arkiset kuulumiset kuin mehukkaimmat juorutkin. Antico Lavatoio alkoi menettää merkitystään toisen maailmansodan jälkeen, kun koteihin hankittiin pyykkikoneita.

bergamo_alta_32


Päädymme takaisin yläkaupungin halki kulkevalle Corsarolalle, jonka toisen pään virallinen nimi on Via Gombito. Ohitamme edellä mainitun Torre del Gombiton, lisää pikkukauppoja ja muutamia ravintoloita, kunnes katu päättyy alakaupunkiin vievän funikulaarin asemalle. Città Alta on kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta melko pieni, sillä koko Corsarolan pituus on vain reilut puoli kilometriä.

bergamo_alta_21

 
Suuntaamme alamäkeen viettävälle Via Porta Dipintalle. Sen varrelta löytyvä Palazzo Moroni on hieno barokkipalatsi, jonka saleissa voisi ihailla suurta taidekokoelmaa sekä menneiden vuosisatojen huonekaluja. Kokonaisuuteen kuuluu myös laaja puutarha. Emme ehdi Palazzo Moronin porttia pidemmälle, mutta paikka kiinnostaisi jos matkustamme joskus uudelleen Bergamoon.

bergamo_alta_17

 
Katu laskeutuu lopulta yläkaupungin laidalle, josta aukeaa näkymiä Bergamoa ympäröiville kukkuloille. Laaksossa erottuu vasta remontoitu stadion, jossa näkemästäni pelistä voi lukea lisää jutustani Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese.

bergamo_alta_04


Bergamossa riittää näyttäviä vanhoja rakennuksia vähän joka kulmalla. Entinen Sant’Agostinon luostari on kunnostettu Bergamon yliopiston käyttöön.

bergamo_alta_30


Ohitamme jykevän Sant’Agostinon kaupunginportin ja jatkamme kävelykierrosta venetsialaisia muureja pitkin. Muurit ovat parhaimmillaan täällä Città Altan eteläreunalla, josta aukeaa upeita näkymiä alakaupungin suuntaan. Muurin alapuolella näkyy olevan hienoja suorastaan kartanomaisia koteja. Näillä paikoilla kelpaisi vaikka grillailla hyvissä maisemissa, elleivät uteliaiden katseet häiritsisi liikaa. Kauempana häämöttää useita kirkontorneja.

bergamo_alta_29


Venetsialaiset rakensivat Città Altaa ympäröivät muurit 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja niille tuli mittaa noin kuusi kilometriä. Muurien tieltä jouduttiin purkamaan reilusti yli kaksisataa rakennusta. Joukossa oli myös kahdeksan kirkkoa, joiden tuhoaminen suututti ymmärrettävästi papiston. Venetsialaiset pysyivät silti kirkonkirouksen uhallakin suunnitelmissaan.

bergamo_alta_20


Muurit ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa, sillä niitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään sotilaallisesti. Venetsialaiset antautuivat vuonna 1797 Napoleonin joukoille ilman taistelua. Bergamo ympäristöineen ehti olla tuon jälkeen vielä Itävallankin vallan alla, kunnes siitä tuli osa Italiaa.

bergamo_alta_26


Muurien kuvauksellisimpiin paikkoihin kuuluu San Giacomon portti, jonka valkea marmoripinta näkyy kauas ympäristöön. Sitä koristava Pyhän Markuksen leijona oli Venetsian tasavallan tunnus. Portti sai nimensä San Giacomon kirkolta, joka sijaitsi näillä kulmilla ennen muurien rakentamista.

bergamo_alta_19


San Giacomon portin läpi pääsee näyttävälle sillalle, jota pitkin voi lähteä laskeutumaan kohti alakaupunkia tunnelmallista mukulakivireittiä pitkin. Moni käyttää varsinkin ylämäkeen funikulaaria, jonka ala-asema sijaitsee tässä lähistöllä.

bergamo_alta_28


Portilta on suora näkymä alakaupungin pääkadulle, jonka päässä häämöttää rautatieasema. Tutustuimme myös alakaupunkiin ja siitä on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

bergamo_alta_27


Muureja pitkin on mukava kulkea ja katsella samalla auringonlaskua. Kävelyreitti houkuttelee myös paikallisia, joista osa lenkkeilee hiki päässä ja loput etenevät rauhallisempaan tahtiin vaikkapa koiriensa seurassa. Kierros alkaa pian olla täynnä, sillä saavumme takaisin lähtöpisteeseemme Largo Colle Apertolle.

bergamo_alta_25


Bergamon yläkaupunki kannattaa ehdottomasti kokea myös illalla auringon laskeuduttua. Keskiaikaiset kujat ovat pimeällä hyvin tunnelmallinen ja romanttinenkin ympäristö.

bergamo_alta_24


Piazza Vecchia on maaliskuisena lauantai-iltana yllättävän hiljainen, mutta tunnelma lienee lämpiminä kesäiltoina huomattavasti eloisampi. Meille rauhallinen tunnelma sopii oikein hyvin.

bergamo_alta_23


Santa Maria Maggioren basilika ja sen vieressä sijaitseva katedraali on valaistu tyylikkäästi. Tällaisilla paikoilla on helppo jäädä miettimään, millaista elämää ja millaisia ihmiskohtaloita Bergamossa on vuosisatojen kuluessa nähty. Nykypäivän Bergamo on mainio matkakohde, jossa voi nauttia keskiaikaisesta arkkitehtuurista, hienoista maisemista ja maukkaasta ruoasta. Juuri ruoka kuuluukin vahvasti seuraavan Bergamo-aiheisen julkaisun sisältöön.

Jatka lukemista

Italia

Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa

Julkaistu

Kirjoittaja

Vietimme äskettäin vaimon kanssa mukavan viikonlopun Bergamossa. Yksi pohjoisitalialaisen kaupungin häikäisevimmistä nähtävyyksistä on Santa Maria Maggioren basilika, joka sykähdyttää myös paljon kirkkoja nähneitä matkailijoita.

Bergamon kaupunki jakautuu maantieteellisesti ylä- ja alakaupunkiin, joista kukkulan päällä kohoava yläkaupunki eli Città Alta on selvästi vanhempi. Venetsialaiset rakensivat 1500-luvulla Città Altan ympärille tukevat muurit, joiden sisäpuolella voi edelleen ihailla keskiaikaista arkkitehtuuria.

santamariamaggiore_bergamo_10


Todellinen helmi rakennusten joukossa on Basilica di Santa Maria Maggiore, jonka sisätilat saavat lähestulkoon haukkomaan henkeä. Olen vieraillut lukemattomissa kirkoissa ympäri Italiaa ja koko Eurooppaa, mutta tuskin mikään noista rakennuksista on tehnyt yhtä suurta vaikutusta nimenomaan sisätilojensa osalta. Viime vuonna julkaisemassani jutussa mainituista 12 kirkosta ehkä Pariisin Sainte-Chapellen sisätilat vetävät Santa Maria Maggiorelle vertoja, mutta aivan erilaisella tyylillä.

santamariamaggiore_bergamo_08


Santa Maria Maggiore sijaitsee Città Altan parhaalla paikalla kaupungin symbolin Campanone-tornin ja Bergamon tuomiokirkon kainalossa. Basilikan julkisivulla on kaksi ovea, joista pienempi mutta tavallaan keskeisemmältä näyttävä ei johda varsinaiseen kirkkoon vaan Colleonin kappeliin. Bartolomeo Colleoni oli 1400-luvulla elänyt sotapäällikkö, joka halusi rakennuttaa itselleen oman mausoleumin. Vaikka Colleoni palvelikin suurimman osan palkkasoturin urastaan Venetsiaa, oli hän ylpeä bergamolaisista juuristaan. Tarkalleen ottaen Colleoni syntyi Solzan kylässä Bergamon lähistöllä.

santamariamaggiore_bergamo_11

 
Colleonin kappelissa vieraileminen on ilmaista, joskin euron vapaaehtoista lahjoitusta suositellaan. Kappelin sisällä ei saa ottaa valokuvia, ja paikalla päivystävä matkamuistokauppias huolehtii kiellon noudattamisesta. Hillityn tyylikkäällä taiteella koristeltu kappeli on kaunis. Mieleen jäävät lähinnä keltasävyistä kupolia koristavat klassiset maalaukset, tummanpuhuva alttari sekä seinällä komeileva kullattu ratsastajapatsas. Kappelin ulkopuolella olevasta aidasta löytyy Colleonin vaakuna, jossa näkyvät kuviot eivät suinkaan ole esimerkiksi valkosipuleita vaan kiveksiä. Bartolomeo Colleonilla oli kuulemma kolme kivestä, ja sotapäällikkö oli tästä niin ylpeä että asia tulee esille jopa suvun vaakunassa.

santamariamaggiore_bergamo_16


Viereinen suurempi ovi johtaa varsinaiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, ja vaikken kirkkojen pääsymaksuista periaatteessa pidäkään, maksamme tällä kerralla mielellämme. Näin upeaa nähtävyyttä ei kannata jättää Bergamossa väliin!

santamariamaggiore_bergamo_17


Basilika rakennettiin kiitokseksi Neitsyt Marialle, jonka uskottiin suojelleen bergamolaisia Pohjois-Italiaa riivanneelta ruttoepidemialta. Pääalttari vihittiin käyttöön vuonna 1185, mutta työt jatkuivat tuon jälkeen vielä kauan ja esimerkiksi kellotorni saatiin valmiiksi vasta 1400-luvulla. Tuon jälkeen on tehty vielä paljon muutakin.

santamariamaggiore_bergamo_13


Suurimman vaikutuksen heti ensi silmäyksellä tekevät runsaat kattomaalaukset, jotka edustavat barokkityyliä. Monet niistä ovat peräisin 1600-luvulta, jolloin elettiin barokin kultakautta Italiassa. Ulkopuolelta rakennus on sen sijaan säilyttänyt paremmin vanhemman romaanisen ulkoasunsa.

santamariamaggiore_bergamo_05


Huomio kiinnittyy seuraavaksi hämmästyttävän hienoon rippituoliin, joka on paikallisen Andrea Fantonin reilut kolmesataa vuotta vanha luomus. Rippituoliin veistetyissä aiheissa toistuvat katumus ja armo. Taustalla näkyy yksi kirkon arvokkaista seinävaatteista.

santamariamaggiore_bergamo_07


Pysähdymme tutkimaan mestarillisesti veistettyjä yksityiskohtia, joissa riittäisi ihailtavaa pidemmäksikin aikaa. Kyllä kannattaisi tehdä hieman pikku syntejä, jos niitä pääsisi tunnustamaan näin upeaan rippituoliin.

santamariamaggiore_bergamo_06


Yksi kirkon nähtävyyksistä on bergamolaisen säveltäjän Gaetano Donizettin hauta. Esimerkiksi oopperasta Lemmenjuoma tunnettu Donizetti oli aikansa merkittävimpiä säveltäjiä Vincenzo Bellinin ja Gioacchino Rossinin rinnalla. Keväällä 1848 menehtyneen Donizettin hautamuistomerkki on kuvanveistäjä Vincenzo Velan käsialaa.

santamariamaggiore_bergamo_12


Kirkon kuoriosa eli alttarin ympäristö on näyttävä. Suurimpana taideteoksena erottuu Camillo Procaccinin maalaama Apostolit Neitsyt Marian tyhjän ja kukkia täynnä olevan haudan ympärillä.

santamariamaggiore_bergamo_14


Korkealla hämmästyneitä apostoleita kuvaavan alttaritaulun yläpuolella on Gian Paolo Cavagnan kupoliin maalaama teos, jossa Neitsyt Maria astuu enkeleiden ympäröimänä taivaaseen. Kahden eri maalarin työt täydentävät hienosti toisiaan.

santamariamaggiore_bergamo_03


Kuoriosassa pääsee käymään ja ihailemaan erilaisia yksityiskohtia lähempää. Itseäni kiinnostavat erityisesti taidokkaat puuveistokset. Opin vasta jälkikäteen, että kuorin arvokkaimpina taideteoksina pidetään taulumaisia puusta tehtyjä upotustöitä, jotka suunnitteli taidemaalari Lorenzo Lotto ja toteutti paikallinen puuteoksiin erikoistunut taituri Giovan Francesco Capoferri.

santamariamaggiore_bergamo_09


Kirkko on täynnä taidetta, ja moni teos jää tällaisella omatoimisella vierailulla varmasti huomioimatta. Sivualttaria koristaa Antonio Bosellin kaikkia pyhimyksiä esittävä maalaus.

santamariamaggiore_bergamo_01


Alttarin edustalla roikkuu varsin rujolta näyttävä veistos, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta. Veistoksen arvellaan olevan peräisin 1300-luvulta, mutta sen tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Veistos sopii kirkkoon hyvin, mutta sen tyyli eroaa melko lailla ympärillä näkyvästä barokkitaiteesta.

santamariamaggiore_bergamo_15


Tästä kirkosta ei millään malttaisi lähteä pois, sillä erityisesti runsaissa kattoon tehdyissä taideteoksissa riittää ihailtavaa. Maalaukset, veistokset ja muut kullatut koristeet sopivat mielestäni saumattomasti yhteen.

santamariamaggiore_bergamo_18


Sali on riittävän suuri ollakseen mahtipontinen, mutta toisaalta sen koko on hyvin helposti lähestyttävä kaikista kookkaimpiin kirkkoihin verrattuna. On myös miellyttävää, että paikalla on vierailumme aikana vain muutamia ihmisiä.

santamariamaggiore_bergamo_02


Käännymme ulko-ovella katsomaan kirkkosalia vielä kerran. Kevätaurinko paistaa ikkunasta muodostaen samanlaisia säteitä kuin taivaallista valoa kuvaavissa uskonnollisissa maalauksissa. Minusta tuntuu että löysin juuri uuden suosikkikirkkoni Italiassa. Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta Bergamon Santa Maria Maggioressa on ainakin omaan makuuni aivan erityistä hohdokkuutta.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja