Suomi
Onnistunut kesälomakierros Pohjanmaalla
Teimme kesäkuun alkupuolella reilun viikon mittaisen kotimaanmatkan, joka suuntautui Pohjanmaan lakeuksille sekä rannikon merellisiin tunnelmiin. Kokosin tähän postaukseen monipuolisen koko perheen reissun parhaat palat.
Omalla Suomen kartallani on niin tuttuja kuin hieman oudompiakin ilmansuuntia. Koti on etelässä ja juuret tukevasti idässä. Monella hiihtolomalla on kutsunut pohjoinen, kun taas länsi on jäänyt huomattavasti vieraammaksi. Varsinkin Pohjanmaa tuntuu mielessäni miltei ulkomaalta, ja juuri siksi sitä onkin hauska lähteä tutkimaan.

Ajoimme toissa kesänä koko länsirannikon Naantalista Ouluun, mistä kirjoitin paljon lukijoita tavoittaneen jutun Elämyksiä Suomen länsirannikolla. Tällä kerralla palasimme esimerkiksi Kokkolaan, mutta löysimme uutta nähtävää sekä sisämaan lakeuksilta että Merenkurkun saaristosta. Yöpaikoiksi valikoituivat Tuuri (2 yötä), Seinäjoki (1), Kokkola (2), Svedjehamn (2) sekä paluumatkalla Tampere (1). Käyn nyt koko reissun läpi alusta loppuun, mutta jätän matkan pääkohteiden yksityiskohdat omiin erillisiin postauksiinsa.

HEVOSENKENKIEN JA YKSISARVISTEN TUURI
Matkan ensimmäinen yöpaikka löytyy Vesa Keskisen imperiumista Tuurista. Hotelli OnnenTähti on tuttu jo viime kesältä, ja muu perhe halusi ehdottomasti palata sinne myös tänä vuonna. Itse en ole ollut tästä matkakohteesta erityisen innoissani, mutta uskon vanhaan amerikkalaiseen viisauteen if you can’t beat them, join them. Jos vaimo ja lapset haluavat joka tapauksessa vuosittain Tuuriin, niin otetaan kohteesta sitten ilo irti. Keskisen kyläkauppa ympäristöineen on kaikessa kitch-henkisessä mahtipontisuudessaan todella kummallinen nähtävyys, mutta näin kolmannella kerralla huomio alkaa kääntyä kultauksista käytännöllisyyteen.

En erityisemmin pidä shoppailusta, mutta löysin nyt Tavarapuodista niin paljon vaatteita, ettei uusille hankinnoille liene tarvetta pitkään aikaan. Valtavasta kaupasta löytyy laadukkaitakin merkkejä ja eri osastojen valikoimista voi tehdä löytöjä niin kotiin kuin puutarhaankin. Saman katon alta löytyy myös useampi ravintola sekä kahvila, joten ulos ei tarvitse poistua välttämättä lainkaan. Esimerkiksi Vesa’s Steakhousessa istuessa tunnelma alkaakin helposti muistuttaa ruotsinlaivaa, mikä ei näin ulkomaanmatkoja kaivatessa ole välttämättä huono asia.
Lapsiperheen kannalta Tuurin parhaisiin puoliin kuuluu tietenkin Miljoona Tivoli, joka toimii tänä vuonna Tuurissa läpi koko kesän 15.8.2021 saakka. Tivoli Sariolan laitteet ovat alle 13-vuotiaille ilmaisia, joten tarjous on tenavia ajatellen varsin houkutteleva. Nyt kesäkuun alkupuolella ei ollut juuri jonojakaan, mutta tilanne saattaa olla heinäkuun vilkkaimmilla lomaviikoilla erilainen. Lapset viihtyvät Tivolin lisäksi myös Tuurin haastavalla minigolfradalla, joka löytyy kauppa- ja hotellirakennuksen vierestä.
Lue Tuurista lisää viime vuonna julkaisemastani jutusta Tuurin Kyläkauppa – Suomen omituisin matkakohde.
Tuurista on noin kolmen vartin ajomatka Seinäjoelle, jossa majoitumme vanhaan rautatieläisten taloon perustettuun Hotelli Almaan. Aikamme lakeuden pääkaupungissa on rajallinen, joten pyrimme käyttämään sen tehokkaasti. Pysähdymme jo tulomatkalla katselemaan Törnävän museoaluetta, jonka rakennukset on tämän vuoden osalta suljettu uudistusten vuoksi. Hotellille päästyämme kävelemme suorinta tietä ihailemaan Alvar Aallon arkkitehtuuria. Seinäjoesta saa mukavan yleiskäsityksen nousemalla Lakeuden Risti -kirkon torniin, minkä lisäksi tutustumme Aalto-keskuksen kirjastoihin.

Helteinen päivä jatkuu kahvila Valkoisen puun terassilla, jossa mietimme illan ohjelmaa. Aurinko paistaa niin houkuttelevasti, että päätämme ottaa vielä auton alle ja suunnata Kyrkösjärvelle uimaan. Suosittu ranta on syystäkin suosittu kesänviettopaikka, ja lapset saavat polskia niin paljon kuin haluavat. Ehdimme vielä nauttia Alman illallisesta ennen unia ja seuraavien päivien seikkailuja.
Lue lisää jutustani Kesäpäivä Seinäjoella.

ELÄINKOHTAAMISIA WANHALLA MARKILLA
Suuntaamme Seinäjoelta pohjoiseen ja saavumme noin puolessa tunnissa Ylistaroon. Täältä löytyy ihastuttava eläinten vanhainkoti Wanha Markki, jonne Laaksosen taiteilijapariskunta on ottanut hoidettavakseen koko joukon hellyydenkipeitä eläimiä. Saamme rapsutella esimerkiksi pitkin pihaa kulkevia lampaita ja syöttää söpöjä pupuja.

Itselleni jäävät parhaiten mieleen Simppu ja kuvassa näkyvä Pamela, jotka saavat viettää Wanhalla Markilla todellisia kissanpäiviä. Meillä vierähtää sympaattisessa maalaismiljöössä helposti pari tuntia ja palaamme tänne toivottavasti joskus toistekin.
Lue lisää jutustani Ihastuttava eläinten vanhainkoti Wanha Markki

KOMIOITA RAKENNUKSIA LAPUALLA
Wanhalta Markilta hurauttaa hetkessä Lapualle, jossa ehdimme tosin pitää vain pienen tauon. Katselemme Lapuanjoen rannalla kohoavaa historiallista Kosolan taloa, jonka tunnetuin asukas oli Lapuan liikkeen johtohahmo Vihtori Kosola. Punaista puutaloa kunnostetaan parhaillaan eteläpohjalaisen kulttuuriperinnön vierailukeskukseksi. Rakennuksella on harvinaisen monivaiheinen ja osin kyseenalainenkin historia, josta riittää varmasti paljon ammennettavaa.
Joen etelärannalla, vastapäätä Kosolan taloa voi tutustua Carl Ludwig Engelin suunnittelemaan Lapuan tuomiokirkkoon. Kaupungin nähtävyyksiin kuuluu myös vaikkapa kulttuurikeskus Vanha Paukku, joka toimii entisen patruunatehtaan rakennuksissa. Se jää kuitenkin tällä kerralla väliin, sillä joudumme kiiruhtamaan kohti pohjoista. Lapset katselevat hieman kaihoisasti Alahärmässä häämöttävää Huvivaltio PowerParkia, mutta se jää nyt väliin, sillä huvipuistopäiviä riittää niin matkan alkuun kuin loppuunkin.
Saavumme illaksi Kokkolaan, jossa majoitumme hotellikoira Ranen isännöimään Hotel Kokkolaan. Pääsyy Kokkolaan palaamiseemme on Tankarin majakkasaari, mutta ehdimme tutustua myös kahviloihin. Museokorttelin sisäpihalla toimiva Vohvelikahvila vaikuttaa kesäisen kaupungin keitaalta, kun taas viidentoista kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Öjan kylän Café Bryggan vie aitoon saaristolaisidylliin meren äärelle. Aivan oma lukunsa on Ykspihlajan kaupunginosasta löytyvä Kahvila Saha, jonka boheemia ilmapiiriä on vaikea tiivistää pariin lauseeseen. Merellisestä kesäillasta nauttiminen onnistuu hyvin sielläkin.

Toki ehdimme Kokkolassa myös historialliseen puutalokaupunginosaan Neristaniin, jota halkovat suorat ja hiljaiset kadut. Söimme edellisellä matkallamme Scandinavian Steakhouse Neran sisäpihalla lähes täydellisen aterian, eikä ravintola petä tälläkään kertaa. Nerassa voi nauttia ruoan lisäksi Neristanin viihtyisästä tunnelmasta.
Lue lisää jutustani Meren, puutalojen ja kahviloiden Kokkola.

IHASTUTTAVA TANKARIN MAJAKKASAARI
Majakkasaarissa on jotain poikkeuksellisen kiinnostavaa, ja useat niistä ovat myös sujuvia retkikohteita. Nousemme Kokkolan Meripuistossa M/S Jennyn kyytiin ja saavumme puolentoista tunnin aurinkoisen merimatkan päätteeksi Tankarin saaren laituriin. Tankar tunnetaan vuonna 1889 valmistuneesta majakastaan ja sen nimi on tullut tutuksi radion merisäätiedotuksista.

Viivymme pienellä saarella vain Jennyn päiväristeilyyn kuuluvat kaksi tuntia. Siinäkin ajassa ehtii nähdä kaiken oleellisen ilman suurempaa kiirettä, mutta saaren todellisesta hengestä pääsisi varmasti nauttimaan aivan eri tasolla viipymällä yön yli. Majoitus olisi mahdollista joko Tankar Inn -hostellissa tai vierasmajassa. Nautimme Café Tankarin kuuluisasta lohikeitosta, kierrämme pienen luontopolun sekä ihailemme tuulen pieksämän saaren karuja näkymiä. Nämä kaksi tuntia kuuluvat varmasti kesän parhaisiin, sillä Tankarissa on heti ensi silmäyksestä lähtien taianomaista lumoa.
Lue lisää jutustani Päiväretki Tankarin majakkasaarelle.
Pohjanmaan pääkaupunki Vaasa toimi pari vuotta sitten tehdyllä matkalla lounaspaikkana ja niin käy tälläkin kerralla. Jätämme auton Toriparkkiin ja suuntaamme lähistöllä sijaitsevaan Urban Pastaan, koska italialaishenkinen ruoka kuulostaa aina houkuttelevalta. Pienessä ravintolassa on trendikästä henkeä ja pasta-annokset maistuvat oikein hyvin. Jossain vaiheessa olisi mukava tutustua Vaasan keskustaan laajemminkin, mutta jätämme nyt tihkusateisen kaupungin taaksemme ja suunnistamme Raippaluodon sillan ylitse kohti saariston maisemia.

MERENKURKUN SAARISTON IDYLLIÄ SVEDJEHAMNISSA
Merenkurkun saaristo on yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta ja ainoa luontonsa ansiosta listalle päässyt kohde. Jatkuvasti kohoava maanpinta muodostaa erikoislaatuisen maiseman, josta saa hyvän käsityksen Saltkaretin näkötornista. Majoitumme kahdeksi yöksi Björkön Kotkanpesän mökkiin näkötornin lähistölle Svedjehamnin kylään.

Ihastumme Svedjehamnin punaisten venevajojen sävyttämään hiljaiseen saaristolaisidylliin, jossa saamme nauttia esimerkiksi ravintola Salterietin herkuista sekä Merenkurkun huikeista auringonlaskuista. Matkan varrella on ollut ohjelmantäyteisiä päiviä, joten tuntuu oikein mukavalta pysähtyä vain tuijottamaan merta sekä seurailemaan monien erilaisten lintujen touhuja.
Lue lisää jutustani Svedjehamn – maailmanperintökohteen saaristoidylli
Palaamme tuulisen ja sateisen Raippaluodon sillan ylitse mantereelle. Mieli tekisi aurinkoisempiin maisemiin, ja taivas kirkastuukin kuin taikaiskusta, kun saavumme televisiosta tutulle Strömsön huvilalle. Vaikka kaikki sujuukin sään puolesta kuin Strömsössä, on päärakennuksen julkisivu kuitenkin remontissa. Vierailu huvilan sisällä on mahdollista tiettyinä Vaasan matkailusivuilla mainittuina päivinä tai ennakkovarauksella ryhmille.
Strömsö sijaitsee Västervikissä, noin kymmenen kilometriä Vaasasta pohjoiseen. Piha-alueella voi kierrellä vapaasti ja ihailla kaunista puutarhaa. Vieressä on myös mukavalta näyttävä uimaranta, joten alue lienee paikallisten keskuudessa suosittu retkikohde.
Ajamme viinatehtaastaan tunnetun Koskenkorvan ohitse ja huomaamme houkuttelevan mainosviitan. Kolmostien varrelta löytyvä Jari Mäki Oy on kuuluisa amerikkalaisista tuotteistaan, ja sisään astuessa alkaakin tuntua siltä, kuin olisimme eksyneet johonkin Route 66:n pikkukylään.

Hyllyt pursuavat stetsoneita, bootseja ja muita lännenelokuvista tuttuja asusteita, joista kuka hyvänsä punaniska olisi innoissaan. Esillä on myös runsaasti Chevroletin, Coca Colan ja Jack Danielsin kaltaisia brändejä. Oman perheemme ostokset jäävät tällä kerralla naisväen löytämiin huiveihin, mutta arvostan kaupan asialleen omistautunutta tyyliä. Jenkkilippuja riittää ja oven edessä komeilee tietenkin Vapaudenpatsaan pienoismalli.
Jari Mäeltä ajaa vain kymmenessä minuutissa Kurikkaan. Kurvaamme keskustaan, jossa näemme hiihtäjäsankari Juha Miedon viime syksynä paljastetun näköispatsaan. Hahmo on nostettu hieman kummalliselle vihreälle jalustalle, jonka päällä Mietaa sivakoi komeaan tyyliinsä. Patsaan esikuvana sanotaan olleen epäonnistunut vuoden 1978 MM-hiihto, mutta numerolappu täsmää kuuluisan Lake Placidin sadasosakilpailun kanssa. Patsas on nopeasti nähty, minkä jälkeen suuntaamme lähimpään kahvilaan hakemaan energiaa ajomatkan jatkamista varten.
Pohjanmaa jää taakse ja saavumme pitkähkön autoilupäivän päätteeksi illansuussa Tampereelle. Majoitumme yhdeksi yöksi perinteikkääseen Tammeriin, josta on ikkunanäkymä kuvassa näkyvälle jugendtyyliselle paloasemalle. Syömme erinomaisen aterian viereisessä Ravintola Tampellassa. Aikaa sen suurempaan kaupunkiin tutustumiseen ei tällä kerralla ole, mutta paluu Tampereelle ja vaikka samaan hyväksi havaittuun hotelliin houkuttaisi jo tänä kesänä. Tekemisen puutetta ei ainakaan olisi, sillä hyviä ideoita löytyy monesta matkablogista, kuten Mutkia matkassa, Kaukokaipuu, Kohteena maailma sekä Maapalloilija.
Koko matkan viimeinen päivä varataan lasten kovasti odottamaan Särkänniemeen. Edellisestä vierailusta tässä huvipuistossa on kulunut jo kolme vuotta, joten tyttöjä kiinnostavat nyt entistä hurjemmat laitteet. Kahdeksanvuotiaamme pitää esimerkiksi Tyrskystä ja Motogeestä. Isosiskon pituus riittää jo kaikkiin mahdollisiin laitteisiin, joten esimerkiksi Takeoff ja High Voltage tulevat testatuiksi ensi kertaa.

Itse käyn tälläkin kerralla Tornadon kyydissä. Suomen kenties toiseksi tunnetuin vuoristorata täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja on omaan makuuni juuri sopivan vauhdikas. Käymme myös Koiramäen puolella katselemassa maatilan eläimiä. Kesäkuun puolivälin arkipäivä on siellä hiljainen, eikä huvipuistonkaan suosituimpiin laitteisiin ole pitkiä jonoja. Särkänniemi rajoittaa tänä kesänä kävijämääriä, joten sekä liput että vierailupäivä kannattaa varata etukäteen netistä. Vaikkei pandemiaa vielä olekaan lopullisesti nujerrettu, tuntui koko käsidesien ja kasvomaskien kanssa tehty kotimaanmatka varsin turvalliselta kokonaisuudelta.
Suomi
Sinebrychoffin taidemuseo Helsingissä
Helsingin keskustassa Bulevardin varrella sijaitseva Sinebrychoffin taidemuseo sykähdyttää sekä upeilla taidekokoelmilla että kotimuseon ylellisellä sisustuksella. Vierailin museossa nyt marraskuussa vasta ensimmäistä kertaa.
Tutustuin Sinebrychoffin panimosuvun vaiheisiin ensi kertaa viime keväänä, kun kävimme Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Siellä upean Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyn yhteydessä mainittiin sivumennen Moskovan suunnalta saapunut Peter Sinebrychoff. Hän perusti 1700- ja 1800-lukujen taitteessa Ruotsinsalmen venäläistä varuskuntaa palvelleen panimon. Kauppa kävi janoisten sotilaiden ansiosta hyvin. Yritys siirtyi Peterin kuoltua hänen vasta 16-vuotiaalle pojalleen Nikolaille. Ruotsinsalmen merilinnoitus sijaitsi nykyisen Kotkan kaupungin paikalla eli silloisella Ruotsin ja Venäjän rajalla. Linnoitus menetti merkityksensä Suomen sodan jälkeen vuonna 1809, kun Venäjä oli valloittanut Suomen Ruotsilta itselleen, eikä rajaa ollut enää lähimaillakaan.

Nuori Nikolai osoittautui hyväksi liikemieheksi. Varuskunta siirrettiin sodan jälkeen Viaporiin eli Suomenlinnaan, jonne Nikolai seurasi perässä. Helsinkiin asetuttuaan hän sai hankittua yksinoikeuden panimotoimintaan sekä viinan valmistamiseen ja myymiseen koko kaupungissa. Liiketoiminta laajeni muihin juomiin, ruokakauppaan sekä rakennusalallekin. Hietalahdessa toimineen panimon yhteyteen osoitteeseen Bulevardi 40 valmistui vuonna 1842 komea päärakennus, jossa Sinebrychoffin taidemuseo nykyään toimii.

Nikolain kuoltua panimo siirtyi hänen veljensä Paulin johtoon, ja liiketoiminta kehittyi entisestään. Muhkeapartainen Paul asusteli Bulevardi 40:ssä poikamiehenä, kunnes nai taloudenhoitajansa tyttären Annan. Anna Sinebrychoff jäi vuonna 1883 leskeksi ja otti aikakaudelle poikkeuksellisen naisjohtajan roolin. Jälkikasvuakin oli syntynyt, ja panimo siirtyi myöhemmin Paulin ja Annan vanhimman pojan käsiin. Annalla oli silti edelleen vaikutusvaltaa yritystoiminnassa ja hänet muistetaan myös avokätisenä hyväntekijänä.

Kuvassa vasemmalla näkyvä Nicolas Sinebrychoff ei perinyt vanhempiensa bisneslahjakkuutta, joten yritys siirtyi myöhemmin hänen veljensä Paul Sinebrychoff nuoremman hoitoon. Kuvassa oikealla näkyvä Paul nuorempi oli pätevä johtaja, joka hallitsi myös sijoitusmarkkinat. Hän meni naimisiin Svenska Teaternin tähtinäyttelijän Fanny Grahnin kanssa. Pariskunta ehti matkustella paljon ympäri Eurooppaa ennen Paulin siirtymistä yrityksen johtoon. Molemmat ihastuivat matkoilla näkemiinsä taidemuseoihin ja alkoivat itsekin keräillä tauluja. Harrastus jatkui Paulin ja Fannyn loppuiän ajan. Parilla ei ollut lapsia, joten leskeksi jäänyt Fanny lahjoitti arvokkaan taidekokoelman hieman ennen kuolemaansa Suomen valtiolle vuonna 1921. Näin Sinebrychoffin taidemuseo sai alkunsa.

Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo
Rakennuksen yläkerta oli aikoinaan Sinebrychoffien asuntona ja edustustiloina. Aluksi saavutaan näyttävään empiretyyliseen saliin, joka tekee vaikutuksen jo ensi silmäyksellä. Koristeellisia huonekaluja on mukava pysähtyä tutkimaan ja samalla tuntea, kuin olisi jossakin eurooppalaisessa palatsissa. Ei tämä ehkä ihan Versaillesilta näytä, mutta sen sivurakennukseen Petit Trianoniin Sinebrychoffien sisustusta voisi jo ehkä verrata.

Seuraavaksi saavutaan pirteänväriseen kustavilaiseen salonkiin. Seinät ovat täynnä juhlavia muotokuvia ruotsalaisista aatelisista ja kuninkaallisista. Paikalla päivystävä opas esittelee mielellään sylinterilipastoa, jonka itse Ruotsin kuningas Kustaa III teetti aikoinaan sisarelleen. Meitä viehättävät rakennuksen erkkeri-ikkunat, joiden luona olisi varmasti mukava istuskella lukemassa ja seurailla siinä sivussa Bulevardin kulkijoita.

Kepeä ilmapiiri muuttuu tummasävyiseksi, kun siirrymme Paul Sinebrychoffin työhuoneeseen. Seinät ovat täynnä taidetta, jonka näkyvimpänä teemana ovat alankomaalaisten maalareiden toteuttamat muotokuvat. Tuskinpa Paul osasi täällä työskennellessään arvata, että joulukuusta 1992 lähtien panimon toiminta jatkuisi Helsingin sijasta minun kotikulmillani Keravalla.

Myös Sinebrychoffien ruokasali on tummanpuhuva, mutta kodikas. Paul ja Fanny Sinebrychoffin ajasta kertovat huoneet henkivät porvariston hillittyä charmia ja antavat käsityksen siitä, millaista elämää Bulevardi 40:ssä on eletty. Pidämme näiden kadunpuoleisten huoneiden lisäksi myös puiston puolella olevista erkkereistä, joissa voisi viettää vaikkapa rauhallisia teehetkiä. On mukava kuulla, että nykyisin Koffin puistona tunnettu viheralue oli kaupunkilaisten vapaassa käytössä jo 1800-luvulla Sinebrychoffien aikaan.

Puistonpuoleiset huoneet toimivat nykyään taidenäyttelytilana, jossa ei ole kalusteita. Joukossa on paljon mielenkiintoisia teoksia. Näemme kierroksen päätteeksi museon todellisen helmen, Suomen ainoan Rembrandtin maalaaman taulun. Suuri hollantilainen mestari loi Lukevan munkin vuonna 1661, ja se päätyi maahamme taidetta keränneen kamariherra Hjalmar Linderin ansiosta.

Espanja myyttien takaa -näyttely 11.1.2026 saakka
Museon ensimmäisessä kerroksessa ja kellarissa järjestetään vaihtuvia taidenäyttelyitä, joista on tällä hetkellä vuorossa Espanja myyttien takaa. Aihe on meille matkailuhenkisille ihmisille oikein mieluisa, ja nähtävillä onkin paljon kiinnostavia teoksia 1800-luvun jälkipuoliskolta sekä 1900-luvun alusta. Näyttelyteksteissä mainitaan matkailun merkitys ja erilaiset mielikuvat, jotka ovat aina muokanneet käsitystämme Espanjasta. Aurinkoinen Andalusia on edelleen matkailijoiden kestosuosikki, ja sen valo on miellyttänyt myös taiteilijoita eri vuosisadoilla. Taidemaalarit ovat perehtyneet valoon myös esimerkiksi Valenciassa ja Kataloniassa.

Pidän perinteisistä maalauksista, joissa on maisemia tai vaikkapa erilaisia ihmisiä arkisissa askareissaan. Näyttelyn parhaat teokset ovat omasta mielestäni José Gallegos y Arnosan tarkasta siveltimestä. Sherrykaupunki Jerezissä syntyneellä taiteilijalla on ollut uskomaton kyky luoda pikkutarkkoja ja suorastaan valokuvamaisia teoksia. Pyhä Teresa kardinaalin edessä sykähdyttää valollaan, ja Suutari Sevillassa on kaikkine yksityiskohtineen taulu, jota uppoutuu mielellään ihailemaan pitkäksi aikaa. José Gallegos y Arnosa vietti kesiään Nettunon ja Anzion seudulla Italiassa, jossa myös kuoli vuonna 1917. Kirjoitin muutama vuosi sitten blogijutun Anzio-Nettunon sotilashautausmaasta.

Myös Martín Rico syntyi Espanjassa ja kuoli Italiassa. Hänen maalaamansa Venetsialaisia kalastajia kuuluu omiin suosikkeihini tässä näyttelyssä. Taulu on upeasti maalattu ja siinä on hyvin eläviä yksityiskohtia. Ihailemme taulujen lisäksi myös rakennuksen monia kaakeliuuneja. Näyttelyn nimekkäimpiin taiteilijoihin kuuluu ehdottomasti Francisco de Goya, mutta hänen härkätaisteluaiheiset vedoksensa eivät herätä itsessäni suurta mielenkiintoa.

Näyttelyssä esitellään myös arabialaista eksotiikkaa, jota tulee usein esimerkiksi Andalusiassa matkustaessa vastaan. Orientalistiset aiheet olivat suosittuja 1800-luvun lopun taiteessa. Taiteilijoiden suosikkiaiheisiin kuuluivat odaliskit eli itämaisten haaremien jalkavaimot.

Sinebrychoffin taidemuseo on kaltaiselleni satunnaiselle kävijälle juuri sopivan kokoinen. Nähtävää on runsaasti, mutta kuitenkin sen verran hillitty määrä, että mielenkiinto säilyy varmasti alusta loppuun. Nautin siitä, että parituntisen museovierailun aikana voi keskittyä tarkastelemaan joidenkin teosten yksityiskohtia kaikessa rauhassa, mutta näyttelyt ehtii silti nähdä varsin perusteellisesti. On myös hyvin kiehtovaa tutustua samalla sekä taideteoksiin että Sinebrychoffin suvun vaiheisiin. Vierailu on siis mainio elämys sekä taiteen että historian näkökulmasta. Museo teki suuren vaikutuksen ja suunnittelimme jo vaimon kanssa uutta visiittiä ensi vuodelle, kun esillä on taas uusia näyttelyitä.
Museosta löytyy lisätietoa osoitteesta sinebrychoffintaidemuseo.fi.
Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti
Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Jääkiekko1 vuosi sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Huvipuistot1 vuosi sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Anaheim
-
Italia1 vuosi sittenKokemuksia Aostanlaakson maisemista
-
Ranska1 vuosi sittenChâteau des Milandes – Joséphine Bakerin linna
-
Ranska1 vuosi sittenMarqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson kylät Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Italia1 vuosi sittenPäiväretki tornin juurelle Pisaan
-
Englanti1 vuosi sittenLontoon kuninkaallinen Kensingtonin palatsi
-
Yhdysvallat11 kuukautta sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Top of the Rock













Virpi/Hätälasku matkablogi
24.6.2021 at 14:49
Onpas tosi kiva nähdä postauksia itselle tutuista maisemista. Erityisesti tälläistä paljasjalkaista pohojalaasta sävähdytti lause Pohjanmaa tuntuu miltei kuin tulisi ulkomaille 😀
Mielenkiinnolla jään odottamaan postauksiasi täältä meiltä päin. 🙂
Mika / Lähtöportti
25.6.2021 at 11:59
Täällä Suomessakin riittää itse kullekin tuttuja ja tuntemattomia alueita, ja minusta on tosi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi Pohjanmaata, mikä on jäänyt toistaiseksi aika vieraaksi. Todella hyvin viihdyttiin 🙂
Varmasti kiinnostavaa lukea omasta kotiseudusta näin turistin näkökulmasta kirjoitettuna, joten pysyhän kuulolla 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
24.6.2021 at 22:35
Pohjanmaa on itsellenikin jäänyt hieman vieraaksi, vaikka länsirannikolla olenkin yli 25-vuotta asunutkin. Olen tainnut käydä vain kerran niin Kokkolassa, Kurikassa, Seinäjoella ja Vaasassa kussakin. Mielenkiinnolla luen kokemuksistasi Pohjanmaalta. Tankar on harkinnassa vielä tämän kesän aikana, saa nähdä ehditäänkö sinne.
Mika / Lähtöportti
25.6.2021 at 12:02
Saattaa olla, etteivät nämä Pohjanmaan paikat kuulu vilkkaimpiin kotimaan matkakohteisiin. Kiinnostavaa nähtävää kuitenkin löytyy, kunhan lähtee vain avoimin mielin kiertelemään. Uskon että tykkäisitte Tankarista ja teille suosittelen ilman muuta myös viipymistä yön yli.