Seuraa somessa

Suomi

Svedjehamn – maailmanperintökohteen saaristoidylli

Julkaistu

-

Yksi tämän kesän suurimmista matkahaaveistani oli päästä Merenkurkun saaristoon. Toive toteutui jo kesäkuun alkupuolella, kun vietimme kaksi yötä Svedjehamnissa ja saimme nauttia kalastajakylän idyllistä sekä uskomattomista auringonlaskuista.

Saavumme Merenkurkun saaristoon ylittämällä Vaasan edustalla sijaitsevan Raippaluodon sillan. Kaupunki jää taakse ja ajelemme metsämaisemien halki kohti Mustasaaren kuntaan kuuluvaa Björköbyn kylää sekä Svedjehamnin satamaa.


Olemme varanneet kahden yön majoituksen Björkön Kotkanpesästä, jonka kahdesta vuokramökistä saamme käyttöömme suuremman. Tervehdimme ystävällistä isäntää ja asetumme taloksi. Muu perhe saa käyttöönsä makuuhuoneen kolme sänkyä ja nukun itse tuvan sohvalla. Mökki on oikeastaan isäntäväen kotitalon siipi, mutta saamme olla omissa oloissamme myös aidan erottamalla pihamaalla. Saunominen on mahdollista isäntäväen saunassa sovittuina ajankohtina.


Mökki ei ole luksustasoa, mutta pidämme sen kodikkuudesta. Sijainti on suorastaan loistava, sillä Svedjehamnin satama sijaitsee vain kivenheiton päässä. Myös alueen maamerkkinä toimivalle Saltkaretin näkötornille kävelee muutamassa minuutissa ja samalla onkin jo edetty hyvän matkaa Bodvattnetin luontopolkua pitkin. Käymme pian mökille saavuttuamme jaloittelemassa satamassa, jossa tuuli tuntuu viileältä.


Ilta kuluu sisätiloissa, kun katselen Suomen miesten jalkapallohistorian ensimmäistä arvokisaottelua. Kaikki tuntuu sen verran absurdilta, ettei ajatus meinaa pysyä perässä. Vuosikymmeniä odotetun pelin seuraaminen syrjäisen saaristomökin hiljaisuudessa, vuosikausia ihailemani Christian Eriksenin hengenvaarallinen sairauskohtaus ja kenties vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi nouseva Suomen voittomaali. Tunnekuohu on sen verran suuri, etten osaa lähteä pelin jälkeen edes ulos, vaikka taivas onkin yllättäen punertunut häikäiseviin auringonlaskun väreihin.


Muu perhe nukkuu makuuhuoneessa hyvin, kun taas oma uneni jää jostain ilmestyneiden hyttysten seurassa katkonaiseksi. Kyllästyn ininään ja lähden yksikseni aamukävelylle satamaan. Huomaan pian, etten ole haaveillut tästä matkakohteesta turhaan. Svedjehamn on parhaimmillaan tällaisina kiireettöminä hetkinä, jolloin ympäristössä näkyy vain muutamia ihmisiä, mutta paljon lintuja.


Merituuli puhaltaa navakasti, muttei tunnu liian kylmältä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta punaisille ranta-aitoille ja vedestä heijastuva valo saa veneiden kyljet välkehtimään. Kiertelen hiljalleen ympäri satamaa ja istun välillä kiven päälle katselemaan, kuinka vesilinnut lentävät vedenpintaa viistäen paikasta toiseen. Kauempana näkyy pari joutsentakin.


Aika tuntuu suorastaan pysähtyvän, kun hengitän raikasta meri-ilmaa ja kuuntelen lokkien huutoja. Svedjehamn on hyvä paikka lintujen bongaamiseen ja etsimättäkin näkyy runsain mitoin ainakin uikkuja, tiiroja sekä sorsia. Pari pikkupoikaa kokeilee isänsä kanssa kalaonnea laiturilta ja joku matkailuautossa yöpynyt ulkoiluttaa koiraa, mutta ruuhkasta ei ole vieläkään pelkoa.


Astun eräälle pienelle laiturille ja huomaan yllättäen, että vain parin metrin päässä on lintuemo hautomassa. Google paljastaa kyseisen lajin mustakurkku-uikuksi. Pesä on rakennettu veden päälle aivan rannan tuntumaan, joten näiden lintujen on täytynyt tottua ihmisiin. Siirryn varovasti hieman syrjemmälle istumaan ja jään pitkäksi aikaa seuraamaan uikkujen touhuja. Parin toinen osapuoli etsii ahkerasti korsia pesän vahvistamiseksi, kun taas toinen hautoo munia tyynen rauhallisesti. Toivotan linnuille onnea pesintään ja maltan lopulta jatkaa matkaani eteenpäin.


Sataman laidalla voi nähdä vanhan maalle nostetun puuveneen. Se muistuttaa Svedjehamnin merkittävästä asemasta menneiden aikojen postireitillä. Paikalliset urheat miehet nimittäin soutivat tällaisilla aluksilla postia Merenkurkun ylitse Ruotsiin ja takaisin aina 1800-luvun viimeisiin vuosiin saakka. Svedjehamnista on noin kuudenkymmenen kilometrin matka naapurimaan puolelle Holmön saarelle, joten matka on varmasti ollut sekä raskas että usein myös vaarallinen. Perinne on herätetty eloon vuosittaisen Postisoudun muodossa. Venekunnat soutavat ja purjehtivat vanhaa reittiä pitkin aina juhannusta seuraavana lauantaina.


Lähdemme koko perheen voimin kiertämään Bodvattnetin luontopolkua. Satamasta lähtevä kävelytie johtaa pian risteykseen, jossa voi valita kumpaan suuntaan neljän kilometrin rengasreitin haluaa taivaltaa.


Päätämme suunnata aluksi Saltkaretin näkötornille, joka tuleekin vastaan yllättävän nopeasti. Komea tummasävyinen rakennelma valmistui vuonna 2010 ja se on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Puutorni on erittäin vankasti rakennettu ja matalat askelmat tekevät kiipeämisestä helppoa. Portaikon varrella on myös levähdystasanne penkkeineen ja huipulla on runsaasti tilaa maisemien ihailijoille. Huipulta voi helposti hahmottaa syyn alueen Unesco-arvoon, sillä rannikko näyttää kummallisen repaleiselta.


Merenkurkun saaristo muodostaa Unescon maailmanperintökohteen yhdessä Ruotsin Höga kustenin kanssa. Saaristo pääsi listalle ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena luontokohteena vuonna 2006. Maailmanperintöarvo perustuu poikkeuksellisen nopeaan maan kohoamiseen, minkä vuoksi Suomen ja Ruotsin välille saattaa parintuhannen vuoden kuluttua muodostua Merenkurkun kohdalta maayhteys. Tämä tarkoittaisi Perämeren muuttumista järveksi.


Maan kohoaminen johtuu jääkaudesta, jolloin noin kolmen kilometrin korkuinen jääkerros puristi maata alaspäin. Jään poistuttua maa palautuu vähitellen puristuksesta ja kohoaa reilun kahdeksan millimetrin vuosivauhtia. Toisaalta myös meren korkeus on ilmastonmuutoksen vuoksi nousussa.


Tornista on mainiot näkymät myös Svedjehamnin satamaan päin. Ravintola Salteriet erottuu selvästi suurimpana rakennuksena ja pari venettä suuntaa merelle päin.


Katselemme tornista luontopolun alkupäätä ja järveksi muodostunutta Bodvattnetia, jonka ympäri reitti kiertää. Maan kohoaminen on muokannut maisemaa hyvin paljon.


Jätämme tornin taaksemme ja kävelemme meren rantaa seurailevalla kivikkoisella polulla. Merituuli tuntuu mukavalta, sillä päivä on muuttumassa lämpimäksi. Maasto näyttää eteläsuomalaisiin metsiin verrattuna piristävän erilaiselta. Kivikossa täytyy kävellä varovasti, mutta hetkeksi päästään myös tasaiselle puuhakkeella päällystetylle polulle. Polku kääntyy sisämaahan päin entistä tiheämpään metsään. Täällä kimppuumme hyökkää verenhimoisten hyönteisten armeija, joka ei tunnu pahemmin välittävän edes käyttämästämme hyttyskarkotteesta.


Maasto vaihtuu pian suoksi, jolla edetään pitkospuita pitkin. Näemme esimerkiksi sisiliskon, sammakon ja monia sudenkorentoja, mutta hyönteisparvi saa meidät etenemään tämän luontopolun ympäri ennätysvauhtia.


Tilanne helpottaa hieman Bodvattnetin rannalla, jossa päästään avarampaan maastoon. Saltkaretin näkötorni kohoaa vastarannalla ja etualalla näkyy vanhoja harmaita aittoja. Nämä rakennukset ovat viimeisiä jäänteitä Bodbackin aikoinaan niin vilkkaasta kalasatamasta. Vajoja oli parhaimmillaan reilusti yli sata ja satama kuhisi elämää, kun kalastajat perheineen tekivät päivittäisiä askareitaan. Maan kohoaminen kuitenkin katkaisi yhteyden mereen ja autioitti Bodbackin. Niin laitureita kuin venevajojakin alettiin siirtää Svedjehamniin 1940-luvun aikana.


Kävelymatkaa ei ole enää kovin paljoa jäljellä ja taival taittuu leveää polkua pitkin. Bodvattnetin polku tarjosi mielenkiintoisen näkökulman alueen historiaan ja johdatti kauniiseen luontoon. Hyttyset pakottivat meidät kuitenkin tällä kerralla kiirehtimään suurimman osan matkasta. Tarjolla olisi myös muita patikointireittejä, mutta Bodvattnetissa on meille tällä kertaa tarpeeksi. Lisätietoa Merenkurkun poluista löytyy Luontoon.fi -sivustolta.


Suuntaamme lounaalle Salterietiin, joka on Svedjehamnin itseoikeutettu sydän. Ravintolan nimi viittaa satavuotiaan rakennuksen historiaan, sillä taloa käytettiin vuosikymmenten ajan kalasuolaamona. Suolaustoiminta päättyi vuonna 1989 ja samoihin aikoihin rakennettiin uusi, isommille aluksille soveltuva satama muutaman kilometrin päähän Vikarskatiin.


Salterietin ruokalista on lyhyt, mutta riittävä. Haluaisin maistaa kehuttua lohikeittoa ja myös hampurilainen houkuttelisi, mutta en voi vastustaa tuoretta kalaa. Päivän kala-annos onkin erinomaisen herkullinen ja kesäpäivän ruokajuomaksi sopii paikallisen Kvarken-panimon raikas Fisherman’s Ale. Nautimme ulkoterassilla niin aurinkoisesta säästä kuin merellisestä tunnelmastakin. Salteriet huokuu kalastajakylän historiaa ja syödessään voi seurailla vesilintujen touhuja. Loppupäiväksi ei ole tiedossa mitään erityistä ohjelmaa, joten nautimme näistä kesän parhaista hetkistä ilman minkäänlaista kiirettä.


Ostamme jäätelöt parkkipaikan vieressä palvelevalta kesäkioskilta ja katselemme niitä syödessämme mustakurkku-uikkuja. Toinen niistä jatkaa hautomistaan ja toinen kerää yhä ahkerasti lisää korsia pesän vahvistamiseksi.


Vaikka Svedjehamn on kuvauksellinen, perustuu sen viehätys myös alkuperäiseen arkipäiväisyyteen. Ranta-aitat on kyllä maalattu kauniisti, mutta Svedjehamnista ei ole kehitetty varsinaisesti turistinähtävyyttä. Laitureilla on avaruutta, tavallisia veneitä ja muoviämpäreihin sullottuja kalaverkkoja. Salteriet tietenkin palvelee nälkäisiä ja janoisia, mutta muut palvelut ovat vähäisiä. Jäätelökioskin lisäksi löytyy yksi pieni matkamuistomyymälä, Kvarken Shop.


Kvarken Shopista voi ostaa esimerkiksi neuleita, käsitöitä, koruja tai keramiikkaa. Valikoima näyttää kauniilta ja laadukkaalta, mutta jätämme ostokset tällä kerralla tekemättä. Hauskana tuotteena jää mieleen läheiseltä näkötornilta näyttävä suolasirotin, jota Saltkaretin ruotsinkielinen nimi tarkoittaakin.


Palaamme mökille lepäilemään ja lukemaan, minkä lisäksi ehdin katsoa yhden jalkapallo-ottelunkin. Palaamme illan suussa Salterietiin, joka on ravintolan lisäksi myös kylän ainoa kahvila ja baari. Iltapalaherkkuna maistuu tyrnikakku, jonka maussa on mukavasti paikallisuutta. Tyrniä kasvaa näillä seuduilla runsaasti, joten pitäähän sitä ainakin jossakin muodossa maistaa.


Lähden vielä yhdentoista maissa illalla yksikseni kohti näkötornia. Edellisen illan auringonlasku oli ikkunan läpi nähtynä häikäisevän hieno, ja tällä kerralla aion ottaa taivaan väreistä kaiken ilon irti. Pilviäkin kyllä riittää, mutta horisontin yläpuolella näkyy lupaavasti myös kirkasta taivasta.


Olen liikkeellä ehkä liiankin aikaisin, mutta toisaalta Saltkaretin tornissa kelpaa odotella auringonlaskun parhaita hetkiä. Ylhäällä on lisäkseni kaksi muuta ihmistä, mutta saan uppoutua kaikessa rauhassa omiin ajatuksiini. Tuntuu hyvältä olla tornissa pitkään ja katsella maisemaa muutenkin kuin kameran linssin läpi. Täällä voi hahmottaa meren avaruuden ja tuntea puuskittain puhaltavan tuulen. Samalla voi katsella maiseman erikoista muotoa ja miettiä maan kohoamista.


Yön hiljaisuudessa aistii helposti Svedjehamnin syrjäisyyden, joka tuo paikalle oman kiireettömän tunnelmansa. Lintujen huudot kuuluvat edelleen ja tuntuu hauskalta seurata niiden liikkeitä tornin korkeuksista käsin. Katson välillä myös Bodvattnetille päin ja näen kostealla alueella laiduntavaa ylämaankarjaa, joka pysytteli päivällä jossakin piilossa. Nyt sarvipäät kahlaavat jonossa pieneltä saarelta toiselle.


Viivyn tornissa melkein tunnin, kunnes aurinko alkaa painua piiloon. Haluan ihailla yön värejä vielä satamastakin käsin, joten laskeudun tornista ja kävelen reippaasti ranta-aitoille. Taivas alkaa saada entistä mielikuvituksellisempia värejä, eikä satamassa näy ristin sielua. Osalle laitureista on kuitenkin pääsy kielletty, sillä ärhäkät naurulokit puolustavat pesiään syöksymällä vihaisesti huutaen kohti yön kulkijaa. Pidän hatustani kiinni ja poistun syrjemmälle, ei ollut tarkoitus häiritä.


Laskevan auringon kultaiset värit heijastuvat Salterietin ikkunoista ja ohitse ui hiljalleen useampikin hanhiperhe poikasineen. Uikut kelluvat paikoillaan ja joutsenet lentävät kauemmas siivet veden tyyntä pintaa viistäen.


Taivas punertuu edelleen, enkä malttaisi lähteä vielä pois. Kello on jo yli puolenyön, mutta maiseman kauneus lumoaa koko ajan vahvemmin.


Aika tuntuu pysähtyneen ja laituriin köytetty puuvene muistuttaa menneistä vuosikymmenistä. Svedjehamnissa on vain hiljaisuus ja auringonlaskun värejä heijastava tyyni meri. Muutaman tunnin kuluttua kirkastuu jälleen uusi päivä.


Nautimme kiireettömästä olostamme Svedjehamnissa niin paljon, että muun Merenkurkun saariston tutkiminen jää tuleviin vuosiin. Venekyydillä pääsisi vaikkapa Valassaarille, joka kuulostaa jo nimensä puolesta kiehtovalta retkikohteelta. Myös Raippaluodon saareen tutustuminen jää vähäiseksi. Lähtöaamun sää on sateinen, joten senkään puolesta ei tee mieli katsella maisemia. Kurvaamme silti vielä hiljaiseen Raippaluodon satamaan, jossa näkyy lisää punaiseksi maalattuja vajoja. Sataman reunalta löytyy monien kehuma Ravintola Arken sekä miellyttävältä näyttävä uimaranta.


Pysähdymme vielä kerran ihailemaan komeaa Raippaluodon siltaa, joka on reilun kilometrin mittaisena myös Suomen pisin. Se tuo mieleen Tanskan mahtavat sillat, joita olemme ylittäneet muutamaan kertaan. Raippaluodon sillan vierestä löytyy Merenkurkun vierailukeskus Maailmanperintöportti sekä houkutteleva kahvila-ravintola Berny’s. Ne jäävät tällä kerralla väliin, mutta uskon että palaamme näihin maisemiin vielä uudelleen. Svedjehamnin hiljainen idylli teki lähtemättömän vaikutuksen ja tämän saariston maisemista kelpaa varmasti nauttia useampaan kertaan.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

2 Comments

  1. Merenkurkku on tosiaan kiva paikka, me olemme käyneet siellä vain päiväretkellä, mutta tykästyttiin kyllä alueeseen. Todella hienoja auringonlaskukuvia olet saanut ja mahtava bongaus nuo mustakurkku-uikut. Niitä on muutamaan kertaan tullut yritettyä bongata, mutta vielä ei ole ollut riittävsäti tuuria. Ehkä sitä pitää lähteä Merenkurkkuun uudestaan jo pelkästään niiden vuoksi.

    • Mika / Lähtöportti

      4.7.2021 at 20:27

      Meillä monta hienoa luontokohdetta on jäänyt päiväretkikohteiksi, mutta onneksi varattiin Merenkurkkuun pari yötäkin. Auringonlaskut ovat upeita ja lintujen bongaamiseenkin tuo on mainiota seutua. Nuo mustakurkku-uikut olivat kyllä yllätys. En ole lintujen asiantuntija, mutta tuntui hienolta seurata tuollaisia lintuja noin läheltä niin pitkään.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Sähkömaastopyöräilyn iloa Ahvenistolla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Kävin alkuviikosta kaverini Juhanin kanssa kokeilemassa ensi kertaa sähköpyöräilyä. Paikkana oli Hämeenlinnan Ahvenisto, joka on kuin kesäinen keidas kirkasvetisine järvineen ja metsäisine harjuineen. Nautimme pyöräilyn lisäksi rantasaunan löylyistä.

Kaupallisessa yhteistyössä Ahveniston Toimintapuisto

Sain keväällä yhteydenoton Ahveniston Toimintapuistosta, jossa oli huomattu parin vuoden takainen juttuni keväisestä retkestä paikalliselle luontopolulle. Sovimme että palaan kauniiseen ympäristöön kokeilemaan tämän kesän uutuutta, vuokrattavana olevia sähkömaastopyöriä. Olin retkestä jo etukäteen innoissani, koska tiesin Hämeenlinnan luonnon kauniiksi, enkä ollut koskaan aiemmin kokeillut sähköpyörää.

ahvenisto_08 (2)

Sähköpyörien suosio on kovassa nousussa ja niitä on ollut vuokrattavana useammassa paikassa kotimaanmatkojemme varrella. Kerran Keski-Suomessa olin jo tekemässä varaustakin, mutta silloin suositut menopelit oli varattu loppuun. Tavallinen maastopyöräily on minulle tuttua puuhaa, joten luonnossa pyöräily tuntuu luontevalta. Nyt apuna on kuitenkin sähkö, joka suorastaan nykäisee ensikertalaisen pyörän matkaan.

ahvenisto_13 (2)

Käymme aluksi läpi sähköpyörien tekniikkaa Ahveniston Toimintapuiston puistopäällikön Aatun kanssa ja kuuntelemme asiantuntevat vinkit seudun parhaista pyöräilyreiteistä. Päätämme hetken pohdinnan jälkeen suunnata Toimintapuiston nettisivuilta löytyvälle esimerkkireitille, joka vie Hämeenlinnan tunnetuimpien nähtävyyksien äärelle. Pyörässä on kiinnike matkapuhelinta varten, jolloin kännykän käyttäminen navigaattorina on sujuvaa. Mainittu esimerkkireitti löytyy maksuttomasti Komoot-sovelluksesta.

ahvenisto_04 (2)

Sähkölle tulee käyttöä heti retken alussa, kun nousemme jyrkkää mäkeä pitkin maauimalan kulmalta Ahveniston harjulle. Sähkön tuoma apu jopa yllättää ensikertalaisen, sillä mäki taittuu hämmästyttävän kevyesti, kunhan vain muistaa polkea taukoamatta. Hyväkuntoinen pyöräilijä pärjäisi täällä pelkillä lihasvoimilla, mutta satunnaiselle polkijalle sähköavusteinen pyörä tekee haastavastakin reitistä miellyttävän. Isotkaan ylämäet eivät tunnu liian raskailta ja samalla kilometrimäärää on helppo venyttää entistä pidemmäksi.

ahvenisto_09 (2)

Sähköpyörään totuttelussa menee pieni hetki, sillä vaihteille on käyttöä sähköavustuksesta huolimatta. Esimerkiksi ennen jyrkkää ylämäkeä on hyvä valita tavallisen polkupyörän tavoin riittävän pieni vaihde, jotta eteneminen sujuu jouhevasti. Myös sähköavustuksen voimakkuutta voi säätää itse.

ahvenisto_24

Ahveniston Toimintapuistosta vuokrattavat pyörät ovat täysjousitettuja GasGas eMTB Trail 2.0 -sähkömaastopyöriä. Runkokokoja on tarjolla kaksi, M ja L. Kypärä kuuluu tietenkin hintaan ja mukana on myös lukko, jos matkan varrella tekee mieli pysähtyä vaikkapa kahville. Pyörän vuokrahinta kolmelta tunnilta on 49,90 euroa ja lisätunteja voi varata kymmenen euron hintaan. Vuokraaminen onnistuu Toimintapuiston nettisivujen kautta.

ahvenisto_21

Ahveniston harjut ja metsät muodostavat upean ulkoilualueen, jossa kelpaa liikkua niin kävellen kuin pyöräillenkin. Ajelemmekin aluksi metsäpolkuja edestakaisin ihan vain siitä ilosta, että saamme nauttia näissä maisemissa ylä- ja alamäistä vankkatekoisten pyörien selässä. Risuista tai männynkävyistä ei tarvitse suuremmin välittää, sillä maastopyörien renkaat on tehty rullaamaan luonnon keskellä.

ahvenisto_12 (2)

Lähdemme vähitellen seuraamaan etukäteen suunniteltua reittiä. Se vie meidät pian Ahveniston hylätyn hyppyrimäen juurelle. Karu betonitorni on kuin muinainen luuranko, joka kohoaa korkealle metsän yläpuolelle. Hyppyrin juurelta alastulorinteelle päin katsellessa ei voi kuin ihmetellä mäkihyppääjien rohkeutta. Tämä ei ollut edes kovin suuri mäki, sillä Vesa Hakalan leiskauttamaksi mäkiennätykseksi jäi 82 metriä.

ahvenisto_14 (2)

Hyppyrimäen vierestä avautuu maisema Ahveniston moottoriradalle ja kauempana levittäytyville metsäalueille. Suomen vanhin toiminnassa oleva moottorirata avattiin vuonna 1967, jolloin Formula 2 -kisassa nähtiin monta F1-luokan legendaarista maailmanmestaria. Jack Brabhamin, Graham Hillin, Niki Laudan, Jim Clarkin ja Jochen Rindtin jälkeen radalla ovat kurvailleet tietenkin kaikki maineeseen nousseet kotimaiset kilpa-ajajat.

ahvenisto_01 (2)

Laskettelemme alas harjulta ja päädymme Hämeenlinnan päällystetyille kaduille. Seurailemme hetken Hämeen Härkätietä ja saavumme Vanajaveden rannalle. Pian edessämme kohoaa komea Hämeen linna, joka on vartioinut ympäristöä jo keskiajalta lähtien. Katselemme ohimennen myös viereisen Museo Militarian pihalle kerättyjä tykkejä ja panssarivaunuja.

ahvenisto_23

Jatkamme matkaa Vanajan rantareittiä seuraten. Hämeenlinnan suosituin lenkkeilypolku kiertää tasaisia rantoja seuraillen kauniin vesialueen ympäri. Olen tehnyt tämän kierroksen muutamia vuosia sitten vaimon kanssa kävellen ja olen ehkä hämeenlinnalaisille hieman kateellinen tällaisesta ulkoilumahdollisuudesta aivan kaupungin keskustassa. Sähköpyörällä matka jatkuu joutuisasti kohti Aulankoa.

ahvenisto_07 (2)

Retkipäivämme sää näyttää arvaamattomalta, mutta navakoista tuulenpuuskista ja synkistä pilvistä huolimatta sadekuurot eivät pääse yllättämään. Aurinkokin ilmestyy päivän edetessä näkyviin yhä useammin. Saamme todeta, että sähkön voimalla jopa vastatuuleen pyöräily onnistuu ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Emme pidä erityisen kovaa vauhtia, mutta parinkymmenen kilometrin tuntinopeus pysyy yllä kuin huomaamatta.

ahvenisto_11 (2)

Valmiiksi valittu reitti kulkee Aulangolla päällystettyjä teitä pitkin. Suunnistamme kohti Aulangon näkötornia, jossa käyntiä olen suunnitellut jo useamman vuoden ajan. Nyt tilaisuuden koittaessa lukitsemme pyörät ja kiipeämme portaita pitkin vuonna 1907 valmistuneen graniittitornin huipulle. Pidän rakennuksen linnaa muistuttavista sisätiloista ja kattotasanteelta kelpaa ihailla maisemaa joka suuntaan.

Näkymät lienevät parhaimmillaan kirkkaammalla säällä, mutta saamme nytkin hyvän käsityksen kansallismaisemasta, joka kuulemma inspiroi Hämeenlinnassa syntynyttä Jean Sibeliusta. Järviä ja silmänkantamattomiin jatkuvia metsiä katsellessa mielessä alkavatkin soida Finlandian mahtipontiset sävelet. Tänne olisi hauska palata joskus ruska-aikaan, kun metsien vihreys vaihtuu monipuolisempaan väriloistoon.

ahvenisto_10 (2)

Aulangon maisemista voi nauttia myös nousematta torniin, sillä sen juurelta aukeaa komeita näkymiä kantahämäläiseen luontoon. Näkötornin vieressä toimii perinteikäs Aulangon Tornikahvila, jonne emme kuitenkaan tällä kerralla poikkea. Lähdemme tornin juurelta paluumatkalle Ahveniston suuntaan. Emme noudata orjallisesti kartan ohjeistamaa reittiä, vaan poikkeamme välillä pienemmille metsäpoluille, joissa maastopyörät pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

ahvenisto_03 (2)

Päädymme rautatiesillan ylitettyämme paikallisille asuinalueille, joilta löytyy miellyttäviä kevyen liikenteen väyliä. Kaupunkiosuuden jälkeen on mukava palata takaisin Ahveniston metsiin. Pysähdymme hetkeksi idylliselle Kahtoilammelle, jossa on pieni uimaranta. Emme kuitenkaan pulahda veteen, sillä haluamme nauttia vielä hetken pyöräilystä Ahveniston harjumaisemissa.

ahvenisto_20

Aurinko lämmittää ja houkuttelevia metsäpolkuja lähtisi useampaankin suuntaan. Kolme tuntia on kulunut hämmästyttävän nopeasti. Valokuvaustauot hidastivat matkantekoa jonkin verran, mutta ehdimme silti nähdä ja kokea paljon.

ahvenisto_22

Kiertämämme reitti oli erinomainen johdatus koko Hämeenlinnan tarjontaan ja sisälsi paljon mielenkiintoista nähtävää. Pidin kaikesta huolimatta eniten reitin metsäosuuksista, joten jos palaan samoissa merkeissä Hämeenlinnan maisemiin, haluaisin keskittyä entistä enemmän maastossa pyöräilyyn. Ahveniston mäkiä voisi polkea niin kauan kuin jalat ja akku kestävät, tai sitten suunnata Aulangon maastopyöräreitille tai Turengin Kalpalinnaan. Hyviä vaihtoehtoja riittää.

ahvenisto_15 (2)

Meitä odottaa pyöräretken päätteeksi rantasauna, joka on saatavilla omaan käyttöön 40 euron tuntihintaan. Varausten tekeminen onnistuu kätevästi Ahveniston Toimintapuiston nettisivuilta. Lauteille mahtuisi kerralla jopa kahdeksan ihmistä ja löylyt tuntuvat miellyttävän pehmeiltä, vaikka eivät ihan omalle rakkaalle mökkisaunalle pärjääkään.

ahvenisto_06 (2)

Sauna tuntuu täydelliseltä ohjelmanumerolta useamman tunnin ulkoilun jälkeen. Terassilla kelpaa vilvoitella ja käydä läpi päivän pyöräretkeä. Tilaussaunan alapuolella on erilliset pukutilat avanto- ja kesäuimareille, joiden kanssa saunan laituri on yhteiskäytössä. Kirkkaaseen veteen pääsee siis pulahtamaan heti saunan edustalta.

ahvenisto_17

Rantasaunalta on vain lyhyt kävelymatka takaisin uimarannalle ja kahvilaan. Aurinkoinen Ahvenisto näyttää täydelliseltä paikalta kesäpäivien viettämiseen ja siellä riittää liikunnallista tekemistä koko perheelle.

ahvenisto_18

Uimarannan lisäksi polskimaan pääsee historiallisessa maauimalassa, joka valmistui vuoden 1952 olympialaisten nykyaikaista viisiottelua varten. Muitakin vesiurheilumahdollisuuksia löytyy, sillä järvelle voi vuokrata SUP-laudan.

ahvenisto_16

Uimarannan vieressä on perheen pienimmille sopiva mukavankokoinen leikkipuisto. Kouluikäiset ja sitä vanhemmat hurjapäät voivat koetella rohkeuttaan seikkailupuisto Flowparkissa, jonka korkeimmat radat kulkevat yli kahdenkymmenen metrin korkeudessa. Rauhallista menoa kaipaaville on tarjolla luontopolku sekä muita ulkoilureittejä.

ahvenisto_05 (2)

Parin kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta sijaitseva Ahvenisto sopii päiväretkikohteeksi vaikkapa pääkaupunkiseudulta tai Tampereelta päin saapuville. Ahvenisto on nyt parin vierailun perusteella tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja olen vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on kappale kauneinta Suomea.

Jatka lukemista

Suomi

Hiihtoloma Syötteen laduilla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
  
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.   

syote_24

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

syote_21

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

syote_23

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

syote_26

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan. 

syote_13

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

syote_12

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

syote_20

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

syote_19

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

syote_22

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

syote_25

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

syote_18

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

syote_17

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

syote_11

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

syote_27

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

syote_14

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.  

syote_15

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

syote_28

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan. 

syote_06

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

syote_08

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla. 

syote_04

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

syote_16

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

syote_09

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

syote_03

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

syote_10

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

syote_07

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista

syote_02

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

syote_01

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja