Suomi
Svedjehamn – maailmanperintökohteen saaristoidylli
Yksi tämän kesän suurimmista matkahaaveistani oli päästä Merenkurkun saaristoon. Toive toteutui jo kesäkuun alkupuolella, kun vietimme kaksi yötä Svedjehamnissa ja saimme nauttia kalastajakylän idyllistä sekä uskomattomista auringonlaskuista.
Saavumme Merenkurkun saaristoon ylittämällä Vaasan edustalla sijaitsevan Raippaluodon sillan. Kaupunki jää taakse ja ajelemme metsämaisemien halki kohti Mustasaaren kuntaan kuuluvaa Björköbyn kylää sekä Svedjehamnin satamaa.
Olemme varanneet kahden yön majoituksen Björkön Kotkanpesästä, jonka kahdesta vuokramökistä saamme käyttöömme suuremman. Tervehdimme ystävällistä isäntää ja asetumme taloksi. Muu perhe saa käyttöönsä makuuhuoneen kolme sänkyä ja nukun itse tuvan sohvalla. Mökki on oikeastaan isäntäväen kotitalon siipi, mutta saamme olla omissa oloissamme myös aidan erottamalla pihamaalla. Saunominen on mahdollista isäntäväen saunassa sovittuina ajankohtina.
Mökki ei ole luksustasoa, mutta pidämme sen kodikkuudesta. Sijainti on suorastaan loistava, sillä Svedjehamnin satama sijaitsee vain kivenheiton päässä. Myös alueen maamerkkinä toimivalle Saltkaretin näkötornille kävelee muutamassa minuutissa ja samalla onkin jo edetty hyvän matkaa Bodvattnetin luontopolkua pitkin. Käymme pian mökille saavuttuamme jaloittelemassa satamassa, jossa tuuli tuntuu viileältä.
Ilta kuluu sisätiloissa, kun katselen Suomen miesten jalkapallohistorian ensimmäistä arvokisaottelua. Kaikki tuntuu sen verran absurdilta, ettei ajatus meinaa pysyä perässä. Vuosikymmeniä odotetun pelin seuraaminen syrjäisen saaristomökin hiljaisuudessa, vuosikausia ihailemani Christian Eriksenin hengenvaarallinen sairauskohtaus ja kenties vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi nouseva Suomen voittomaali. Tunnekuohu on sen verran suuri, etten osaa lähteä pelin jälkeen edes ulos, vaikka taivas onkin yllättäen punertunut häikäiseviin auringonlaskun väreihin.
Muu perhe nukkuu makuuhuoneessa hyvin, kun taas oma uneni jää jostain ilmestyneiden hyttysten seurassa katkonaiseksi. Kyllästyn ininään ja lähden yksikseni aamukävelylle satamaan. Huomaan pian, etten ole haaveillut tästä matkakohteesta turhaan. Svedjehamn on parhaimmillaan tällaisina kiireettöminä hetkinä, jolloin ympäristössä näkyy vain muutamia ihmisiä, mutta paljon lintuja.
Merituuli puhaltaa navakasti, muttei tunnu liian kylmältä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta punaisille ranta-aitoille ja vedestä heijastuva valo saa veneiden kyljet välkehtimään. Kiertelen hiljalleen ympäri satamaa ja istun välillä kiven päälle katselemaan, kuinka vesilinnut lentävät vedenpintaa viistäen paikasta toiseen. Kauempana näkyy pari joutsentakin.
Aika tuntuu suorastaan pysähtyvän, kun hengitän raikasta meri-ilmaa ja kuuntelen lokkien huutoja. Svedjehamn on hyvä paikka lintujen bongaamiseen ja etsimättäkin näkyy runsain mitoin ainakin uikkuja, tiiroja sekä sorsia. Pari pikkupoikaa kokeilee isänsä kanssa kalaonnea laiturilta ja joku matkailuautossa yöpynyt ulkoiluttaa koiraa, mutta ruuhkasta ei ole vieläkään pelkoa.
Astun eräälle pienelle laiturille ja huomaan yllättäen, että vain parin metrin päässä on lintuemo hautomassa. Google paljastaa kyseisen lajin mustakurkku-uikuksi. Pesä on rakennettu veden päälle aivan rannan tuntumaan, joten näiden lintujen on täytynyt tottua ihmisiin. Siirryn varovasti hieman syrjemmälle istumaan ja jään pitkäksi aikaa seuraamaan uikkujen touhuja. Parin toinen osapuoli etsii ahkerasti korsia pesän vahvistamiseksi, kun taas toinen hautoo munia tyynen rauhallisesti. Toivotan linnuille onnea pesintään ja maltan lopulta jatkaa matkaani eteenpäin.
Sataman laidalla voi nähdä vanhan maalle nostetun puuveneen. Se muistuttaa Svedjehamnin merkittävästä asemasta menneiden aikojen postireitillä. Paikalliset urheat miehet nimittäin soutivat tällaisilla aluksilla postia Merenkurkun ylitse Ruotsiin ja takaisin aina 1800-luvun viimeisiin vuosiin saakka. Svedjehamnista on noin kuudenkymmenen kilometrin matka naapurimaan puolelle Holmön saarelle, joten matka on varmasti ollut sekä raskas että usein myös vaarallinen. Perinne on herätetty eloon vuosittaisen Postisoudun muodossa. Venekunnat soutavat ja purjehtivat vanhaa reittiä pitkin aina juhannusta seuraavana lauantaina.
Lähdemme koko perheen voimin kiertämään Bodvattnetin luontopolkua. Satamasta lähtevä kävelytie johtaa pian risteykseen, jossa voi valita kumpaan suuntaan neljän kilometrin rengasreitin haluaa taivaltaa.
Päätämme suunnata aluksi Saltkaretin näkötornille, joka tuleekin vastaan yllättävän nopeasti. Komea tummasävyinen rakennelma valmistui vuonna 2010 ja se on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Puutorni on erittäin vankasti rakennettu ja matalat askelmat tekevät kiipeämisestä helppoa. Portaikon varrella on myös levähdystasanne penkkeineen ja huipulla on runsaasti tilaa maisemien ihailijoille. Huipulta voi helposti hahmottaa syyn alueen Unesco-arvoon, sillä rannikko näyttää kummallisen repaleiselta.
Merenkurkun saaristo muodostaa Unescon maailmanperintökohteen yhdessä Ruotsin Höga kustenin kanssa. Saaristo pääsi listalle ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena luontokohteena vuonna 2006. Maailmanperintöarvo perustuu poikkeuksellisen nopeaan maan kohoamiseen, minkä vuoksi Suomen ja Ruotsin välille saattaa parintuhannen vuoden kuluttua muodostua Merenkurkun kohdalta maayhteys. Tämä tarkoittaisi Perämeren muuttumista järveksi.
Maan kohoaminen johtuu jääkaudesta, jolloin noin kolmen kilometrin korkuinen jääkerros puristi maata alaspäin. Jään poistuttua maa palautuu vähitellen puristuksesta ja kohoaa reilun kahdeksan millimetrin vuosivauhtia. Toisaalta myös meren korkeus on ilmastonmuutoksen vuoksi nousussa.
Tornista on mainiot näkymät myös Svedjehamnin satamaan päin. Ravintola Salteriet erottuu selvästi suurimpana rakennuksena ja pari venettä suuntaa merelle päin.
Katselemme tornista luontopolun alkupäätä ja järveksi muodostunutta Bodvattnetia, jonka ympäri reitti kiertää. Maan kohoaminen on muokannut maisemaa hyvin paljon.
Jätämme tornin taaksemme ja kävelemme meren rantaa seurailevalla kivikkoisella polulla. Merituuli tuntuu mukavalta, sillä päivä on muuttumassa lämpimäksi. Maasto näyttää eteläsuomalaisiin metsiin verrattuna piristävän erilaiselta. Kivikossa täytyy kävellä varovasti, mutta hetkeksi päästään myös tasaiselle puuhakkeella päällystetylle polulle. Polku kääntyy sisämaahan päin entistä tiheämpään metsään. Täällä kimppuumme hyökkää verenhimoisten hyönteisten armeija, joka ei tunnu pahemmin välittävän edes käyttämästämme hyttyskarkotteesta.
Maasto vaihtuu pian suoksi, jolla edetään pitkospuita pitkin. Näemme esimerkiksi sisiliskon, sammakon ja monia sudenkorentoja, mutta hyönteisparvi saa meidät etenemään tämän luontopolun ympäri ennätysvauhtia.
Tilanne helpottaa hieman Bodvattnetin rannalla, jossa päästään avarampaan maastoon. Saltkaretin näkötorni kohoaa vastarannalla ja etualalla näkyy vanhoja harmaita aittoja. Nämä rakennukset ovat viimeisiä jäänteitä Bodbackin aikoinaan niin vilkkaasta kalasatamasta. Vajoja oli parhaimmillaan reilusti yli sata ja satama kuhisi elämää, kun kalastajat perheineen tekivät päivittäisiä askareitaan. Maan kohoaminen kuitenkin katkaisi yhteyden mereen ja autioitti Bodbackin. Niin laitureita kuin venevajojakin alettiin siirtää Svedjehamniin 1940-luvun aikana.
Kävelymatkaa ei ole enää kovin paljoa jäljellä ja taival taittuu leveää polkua pitkin. Bodvattnetin polku tarjosi mielenkiintoisen näkökulman alueen historiaan ja johdatti kauniiseen luontoon. Hyttyset pakottivat meidät kuitenkin tällä kerralla kiirehtimään suurimman osan matkasta. Tarjolla olisi myös muita patikointireittejä, mutta Bodvattnetissa on meille tällä kertaa tarpeeksi. Lisätietoa Merenkurkun poluista löytyy Luontoon.fi -sivustolta.
Suuntaamme lounaalle Salterietiin, joka on Svedjehamnin itseoikeutettu sydän. Ravintolan nimi viittaa satavuotiaan rakennuksen historiaan, sillä taloa käytettiin vuosikymmenten ajan kalasuolaamona. Suolaustoiminta päättyi vuonna 1989 ja samoihin aikoihin rakennettiin uusi, isommille aluksille soveltuva satama muutaman kilometrin päähän Vikarskatiin.
Salterietin ruokalista on lyhyt, mutta riittävä. Haluaisin maistaa kehuttua lohikeittoa ja myös hampurilainen houkuttelisi, mutta en voi vastustaa tuoretta kalaa. Päivän kala-annos onkin erinomaisen herkullinen ja kesäpäivän ruokajuomaksi sopii paikallisen Kvarken-panimon raikas Fisherman’s Ale. Nautimme ulkoterassilla niin aurinkoisesta säästä kuin merellisestä tunnelmastakin. Salteriet huokuu kalastajakylän historiaa ja syödessään voi seurailla vesilintujen touhuja. Loppupäiväksi ei ole tiedossa mitään erityistä ohjelmaa, joten nautimme näistä kesän parhaista hetkistä ilman minkäänlaista kiirettä.
Ostamme jäätelöt parkkipaikan vieressä palvelevalta kesäkioskilta ja katselemme niitä syödessämme mustakurkku-uikkuja. Toinen niistä jatkaa hautomistaan ja toinen kerää yhä ahkerasti lisää korsia pesän vahvistamiseksi.
Vaikka Svedjehamn on kuvauksellinen, perustuu sen viehätys myös alkuperäiseen arkipäiväisyyteen. Ranta-aitat on kyllä maalattu kauniisti, mutta Svedjehamnista ei ole kehitetty varsinaisesti turistinähtävyyttä. Laitureilla on avaruutta, tavallisia veneitä ja muoviämpäreihin sullottuja kalaverkkoja. Salteriet tietenkin palvelee nälkäisiä ja janoisia, mutta muut palvelut ovat vähäisiä. Jäätelökioskin lisäksi löytyy yksi pieni matkamuistomyymälä, Kvarken Shop.
Kvarken Shopista voi ostaa esimerkiksi neuleita, käsitöitä, koruja tai keramiikkaa. Valikoima näyttää kauniilta ja laadukkaalta, mutta jätämme ostokset tällä kerralla tekemättä. Hauskana tuotteena jää mieleen läheiseltä näkötornilta näyttävä suolasirotin, jota Saltkaretin ruotsinkielinen nimi tarkoittaakin.
Palaamme mökille lepäilemään ja lukemaan, minkä lisäksi ehdin katsoa yhden jalkapallo-ottelunkin. Palaamme illan suussa Salterietiin, joka on ravintolan lisäksi myös kylän ainoa kahvila ja baari. Iltapalaherkkuna maistuu tyrnikakku, jonka maussa on mukavasti paikallisuutta. Tyrniä kasvaa näillä seuduilla runsaasti, joten pitäähän sitä ainakin jossakin muodossa maistaa.
Lähden vielä yhdentoista maissa illalla yksikseni kohti näkötornia. Edellisen illan auringonlasku oli ikkunan läpi nähtynä häikäisevän hieno, ja tällä kerralla aion ottaa taivaan väreistä kaiken ilon irti. Pilviäkin kyllä riittää, mutta horisontin yläpuolella näkyy lupaavasti myös kirkasta taivasta.
Olen liikkeellä ehkä liiankin aikaisin, mutta toisaalta Saltkaretin tornissa kelpaa odotella auringonlaskun parhaita hetkiä. Ylhäällä on lisäkseni kaksi muuta ihmistä, mutta saan uppoutua kaikessa rauhassa omiin ajatuksiini. Tuntuu hyvältä olla tornissa pitkään ja katsella maisemaa muutenkin kuin kameran linssin läpi. Täällä voi hahmottaa meren avaruuden ja tuntea puuskittain puhaltavan tuulen. Samalla voi katsella maiseman erikoista muotoa ja miettiä maan kohoamista.
Yön hiljaisuudessa aistii helposti Svedjehamnin syrjäisyyden, joka tuo paikalle oman kiireettömän tunnelmansa. Lintujen huudot kuuluvat edelleen ja tuntuu hauskalta seurata niiden liikkeitä tornin korkeuksista käsin. Katson välillä myös Bodvattnetille päin ja näen kostealla alueella laiduntavaa ylämaankarjaa, joka pysytteli päivällä jossakin piilossa. Nyt sarvipäät kahlaavat jonossa pieneltä saarelta toiselle.
Viivyn tornissa melkein tunnin, kunnes aurinko alkaa painua piiloon. Haluan ihailla yön värejä vielä satamastakin käsin, joten laskeudun tornista ja kävelen reippaasti ranta-aitoille. Taivas alkaa saada entistä mielikuvituksellisempia värejä, eikä satamassa näy ristin sielua. Osalle laitureista on kuitenkin pääsy kielletty, sillä ärhäkät naurulokit puolustavat pesiään syöksymällä vihaisesti huutaen kohti yön kulkijaa. Pidän hatustani kiinni ja poistun syrjemmälle, ei ollut tarkoitus häiritä.
Laskevan auringon kultaiset värit heijastuvat Salterietin ikkunoista ja ohitse ui hiljalleen useampikin hanhiperhe poikasineen. Uikut kelluvat paikoillaan ja joutsenet lentävät kauemmas siivet veden tyyntä pintaa viistäen.
Taivas punertuu edelleen, enkä malttaisi lähteä vielä pois. Kello on jo yli puolenyön, mutta maiseman kauneus lumoaa koko ajan vahvemmin.
Aika tuntuu pysähtyneen ja laituriin köytetty puuvene muistuttaa menneistä vuosikymmenistä. Svedjehamnissa on vain hiljaisuus ja auringonlaskun värejä heijastava tyyni meri. Muutaman tunnin kuluttua kirkastuu jälleen uusi päivä.
Nautimme kiireettömästä olostamme Svedjehamnissa niin paljon, että muun Merenkurkun saariston tutkiminen jää tuleviin vuosiin. Venekyydillä pääsisi vaikkapa Valassaarille, joka kuulostaa jo nimensä puolesta kiehtovalta retkikohteelta. Myös Raippaluodon saareen tutustuminen jää vähäiseksi. Lähtöaamun sää on sateinen, joten senkään puolesta ei tee mieli katsella maisemia. Kurvaamme silti vielä hiljaiseen Raippaluodon satamaan, jossa näkyy lisää punaiseksi maalattuja vajoja. Sataman reunalta löytyy monien kehuma Ravintola Arken sekä miellyttävältä näyttävä uimaranta.
Pysähdymme vielä kerran ihailemaan komeaa Raippaluodon siltaa, joka on reilun kilometrin mittaisena myös Suomen pisin. Se tuo mieleen Tanskan mahtavat sillat, joita olemme ylittäneet muutamaan kertaan. Raippaluodon sillan vierestä löytyy Merenkurkun vierailukeskus Maailmanperintöportti sekä houkutteleva kahvila-ravintola Berny’s. Ne jäävät tällä kerralla väliin, mutta uskon että palaamme näihin maisemiin vielä uudelleen. Svedjehamnin hiljainen idylli teki lähtemättömän vaikutuksen ja tämän saariston maisemista kelpaa varmasti nauttia useampaan kertaan.
Vietimme pääsiäislomalla pari päivää Turussa. Mutta mitä tehdä, jos Turun linna on nähty jo aiemmin, Tuomiokirkko remontissa ja Tepsin kiekkokausikin jo ohitse? Löysimme mukavia pieniä nähtävyyksiä, hyviä ravintoloita ja paikallisia erikoisuuksia.
Turku ei ole itselleni mitenkään erityisen tuttu kaupunki, vaikka siellä onkin tullut vierailtua lyhyesti monta kertaa. Useimmiten matkaohjelmaan on kuulunut lähinnä Aurajoen rannalla kävelyä tai joku tapahtuma, kuten viimeksi Inter Turun kotiottelu Kupittaalla. Veikkausliigan avauskierros osui nyt sopivasti pääsiäiseksi, mutta maltoin silti jättää pelin väliin. Turun linnaan tutustuin puolestaan perusteellisesti vajaat viisi vuotta sitten, jolloin kirjoitin jutun Historiallinen Turun Linna. Haimme nyt jotain uutta nähtävää ja vietimmekin Turussa pari mukavaa päivää.
Hotel Kakola ympäristöineen
Valitsimme tällä kerralla hieman tavallisesta poikkeavan majoituksen ja yövyimme entisen vankilan tiloissa toimivassa Hotel Kakolassa. Syksyllä 2020 avattu hotelli on varsin laadukas ja tiilimuurien sisälle on remontoitu siistit huoneet kaikkine mukavuuksineen. Valinnanvaraa riittää askeettisista selleistä ihan tavallisiin hotellihuoneisiin, joissa vankilateema ei tule heti silmille. Mielenkiintoisin vaihtoehto voisi olla piharakennuksesta löytyvä sviitti, jossa voi majoittua oikeaan purjeveneeseen.
Oma valintamme on tilava neljän hengen perhehuone, josta löytyy mukava parisänky sekä kaltereilla varustettu kerrossänky. Onpahan ainakin turvallista nukkua, kun ei pääse putoamaan. Hotellin aamiainen on runsas ja maittava, joten päivä lähtee vankilayön jälkeen mukavasti käyntiin.
Huoneemme sijaitsee sivusiivessä, jonka käytävä ei ole mitenkään näyttävä. Käymme kuitenkin uteliaisuuttamme kiertelemässä hotellin muissa tiloissa ja näemme paremmin vanhasta lääninvankilasta muistuttavia paikkoja. Kurkistamme myös Kakolan kirkkoon, jolle kauniit ikkunat antavat tunnelmallisen ilmeen. Kakolan menneisyys on mielenkiintoinen, ja siihen voisi tutustua perusteellisemmin opastetuilla kierroksilla. Itse katsoimme vain hotellihuoneen televisiosta löytyvän historiakertomuksen.
Kakolanmäkeä on viime vuosina uudistettu kovasti. Parin minuutin kävelymatkan päässä entisestä lääninvankilasta sijaitsi keskusvankila, joka sekin on otettu uuteen käyttöön. Graniittilinnana tunnetusta rakennuksesta löytyy kylpylä Kakola Spa, ravintola Kakolanruusu, leipomo bageri Å sekä muutamia muita eri alojen yrityksiä.
Entisen keskusvankilan rakennuksissa on nykyään myös paljon koteja turkulaisille, jotka haluavat asua kenties kaupungin parhaalla paikalla. Turku on laajentunut paljon, sillä kun Kakola 1800-luvun puolivälissä perustettiin, sijaitsi se kaupungin ulkopuolella eikä kenellekään tullut mieleen että keskusta voisi paisua tänne saakka. Välimatkat ovat silti lyhyitä, sillä Hotel Kakolasta on esimerkiksi Kauppatorille vain puolitoista kilometriä.
Kakolan funikulaari
Turun-matkalla täytyy tietenkin kokeilla kuuluisaa funikulaaria, joka nousee noin minuutissa Aurajoen rannan tuntumasta Kakolanmäelle. Funikulaari avattiin vuonna 2019 ja se on tullut tunnetuksi erilaisista vioista ja käyttökatkoista. Me pääsimme kuitenkin matkustamaan funikulaarilla ongelmitta molempiin suuntiin. Funikulaarilla matkustaminen on ilmaista huvia.
Föri
Funikulaarin tavoin myös Föri-niminen lossi on uniikki turkulainen kulkupeli, jolla saa matkustaa ilmaiseksi. Paikallisten syvästi rakastamalla Förillä pääsee kätevästi tält pualt jokke tois pual jokke ja päinvastoin. Matkan kesto on noin puolitoista minuuttia ja tois pual jokke pääsee kyytiin aivan funikulaarin ala-aseman tuntumasta.
Aurajoen rannat
Turku on muiden suomalaisten kaupunkien tavoin kesäkaupunki, joka herää parhaimmilleen säiden lämmetessä. Pääsiäisenä on vielä viileää, mutta auringonpaiste tekee Aurajoen rannalla kävelemisestä oikein miellyttävää. Monet aiemmat muistoni Turusta liittyvät nimenomaan jokirantaan, jossa eloisa tunnelma, vanhat rakennukset, lukuisat ravintolat ja jokilaivat muodostavat viihtyisän kokonaisuuden.
Jarno Saarisen patsas
Aurajoen rantaa pitkin kävellessä tulee vastaan useita erilaisia patsaita. Yksi näistä esittää turkulaista ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaria Jarno Saarista, jota pidetään alansa legendana. Lempinimellä Paroni tunnettu Saarinen muistetaan edelläkävijänä, joka uudisti lajinsa ajotyyliä ja osasi itse rakentaa kilpapyöristään entistä parempia. Saarinen kuoli 27-vuotiaana Monzan moottoriradalla sattuneessa onnettomuudessa toukokuussa 1973 . Häntä arvostetaan yhä ympäri maailman ja aivan erityisen paljon Italiassa.
Port Arthur eli Portsa
Vanha työläiskaupunginosa Port Arthur on yksi Turun viehättävimmistä alueista. Aurinkoisena kevätiltana on mukava tehdä pieni kävelykierros ja ihailla aikaa nähneitä puutaloja. Mukulakivet luovat osalle kaduista erityisen historiallisen ilmeen. Paikallisiin instituutioihin kuuluu ainakin Kosken leipomo, josta saa vaikkapa turkulaisia piispiksiä eli piispanmunkkeja.
Portsalla on aina ollut oma vahva identiteettinsä ja yhteisöllinen tunnelmansa. Aikoinaan työläisille rakennetut talot ovat nykyään arvokkaita koteja, ja rakennukset on suojeltu tarkkojen säädösten mukaan. Puutaloalue alkaa heti Kakolanmäen juurelta.
Mikaelinkirkko
Julkaisin äskettäin jatko-osan vanhalle suomalaisia kirkkoja esittelevälle jutulleni. Jos kirjoitan vielä joskus kolmannenkin osan, pääsee Turun Mikaelinkirkko ehdottomasti mukaan. Arkkitehti Lars Sonckin jugendia ja uusgotiikkaa yhdistelevä mestariteos on todella näyttävä ilmestys Port Arthurin kaupunginosan laidalla.
Osumme sattumalta paikalle juuri sopivasti pääsiäisnäytelmän päätyttyä, jolloin on hyvä tilaisuus ihailla Sonckin arkkitehtuuria sisätiloissa. Monet monumentaalisen kirkon yksityiskohdat miellyttävät silmää ja esimerkiksi jykevä saarnastuoli jää helposti mieleen.
Turun second hand -liikkeet
Reissuihimme kuuluu teinien toiveesta usein hieman ostoksilla käymistä, ja Turussakin poikkesimme muutamiin paikallisiin puoteihin. En ole shoppailun asiantuntija, joten itselleni termit kirpputori sekä trendikkäämmiltä kuulostavat vintagepuoti ja second hand -liike saattavat mennä sekaisin. Tämäntyyppisissä kaupoissa kierteleminen vaikuttaa joka tapauksessa olevan turkulaisten keskuudessa suosittua puuhaa ainakin lauantaisin, jolloin siistissä Maanantaimarketissa ja kuvan Merkitys 2nd Hand Shopissa riittää asiakkaita ruuhkaksi asti. Keskustasta löytyy myös pari perinteisen UFF-ketjun myymälää, joista kävimme toisessa.
Turun kauppahalli
Itseäni kiinnostavat aina vanhat historiaa henkivät kauppahallit, joissa voi aistia kaupungin tunnelmaa. Perinteet ja nykypäivä yhdistyvät mukavasti myös vuonna 1896 ovensa avanneessa Turun kauppahallissa. Käsiini osuneessa aprillipäivän Turun Sanomissa mainostettiin tapahtumaa, jossa kauppahallia oli tarkoitus upottaa maan alle Matin ja Tepon musiikin tahtiin hyppimällä. Ainakin vielä muutamaa päivää myöhemmin rakennus oli kuitenkin yhä tukevasti paikoillaan. Esimerkiksi tietyt kala- ja lihakauppiaat ovat palvelleet täällä jo vuosikymmenten ajan, mutta joukossa on monia kansainvälistä ruokakulttuuria edustavia uudempia ravintoloita ja kauppoja. Matkamuistoja voi etsiä vaikkapa Turkuseuran Turku-puodista.
Hansakortteli ja Kauppatori
Ostoksia voi tehdä myös esimerkiksi Turun keskustan suurimmassa kauppakeskuksessa Hansakorttelissa. Kauppakeskuksen ilme on varsin sokkeloinen, sillä se muodostuu useammasta aiemmin eri käytössä olleesta rakennuksesta, jotka on yhdistetty saman lasikaton alle. Myymälävalikoimaan kuuluu paljon tunnettuja ketjuliikkeitä. Hansakorttelin vieressä toimii Kauppatori, jota on helppo pitää koko kaupungin keskipisteenä. Sää ei torin kulmilla liikkuessamme suosinut, mutta täällä voi ehkä seuraavalla Turun-matkalla viettää enemmän aikaa ja nauttia vaikka paikallisen perinteen mukaiset pystykaffet. Nyt suunnistimme vain torin kulmalla toimivaan Finnkinon teatteriin, jossa kävimme elokuvissa.
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
Matkamme museokohteeksi valikoituu Aurajoen rannalta löytyvä Apteekkimuseo ja Qwenselin talo. Keskeinen sijainti ja museon kompakti koko tekevät siitä helpon vierailukohteen, jossa meiltä kuluu noin tunti.
Turun vanhin yhä pystyssä oleva puutalo on saanut nimensä sen rakennuttajalta ja ensimmäiseltä asukkaalta Wilhelm Johan Qwenseliltä, joka osti tontin vuonna 1695. Sisätilat on sisustettu kuvaamaan 1700-luvun loppua, jolloin täällä asui kirurgian professori Joseph Pipping. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I myönsi professorille vuonna 1812 aatelisarvon, jolloin sukunimi muuntui muotoon Pippingsköld. Aleksanterin pyrkimyksenä oli sitouttaa aatelisarvojen avulla tärkeitä kansalaisia uuteen hallintoon, sillä Suomi oli vasta siirtynyt Ruotsilta Venäjän vallan alle.
Qwenselin talolla on onnekas historia, sillä se säästyi täpärästi liekeiltä kuuluisassa Turun palossa vuonna 1827. Pippingsköldin huushollin huoneissa on porvariston hillittyä charmia, joka näkyy muun muassa huonekaluissa, vanhoissa tapeteissa, kattokruunuissa sekä vihreissä kakluuneissa.
Kun narahtelevia puulattioita pitkin jatkaa muutaman huoneen lävitse, päätyy apteekkimuseoon. Qwenselin talon tässä osassa on toiminut aiemmin kauppa, muttei kuitenkaan oikeaa apteekkia. Museossa on eri puolilta Suomea kerätty kokoelma vanhoja apteekkeihin kuuluneita esineitä. Jännittävästi nimetyt purnukat ja kiehtovat vanhat esineet saavat helposti mielikuvituksen laukkaamaan.
1800-luvun apteekeissa lääkkeet valmistettiin takahuoneiden laboratorioissa. Käytössä oli erilaisia yrttejä sekä monia yllättäviäkin ainesosia. Viimeisessä vastaan tulevassa huoneessa on meneillään vaihtuva näyttely Kun lääkäri ei ole lähellä. Se tutustuttaa menneillä vuosisadoilla käytettyihin parannuskeinoihin ja lääkekasveihin. Turussa riittäisi kyllä museoita vielä monelle tulevallekin vierailulle. Listalla ovat esimerkiksi Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen Museo, Aboa Vetus Ars Nova, Luostarinmäen museokortteli, Sibelius-museo sekä merimuseo Forum Marinum.
Ravintola Nerå
Turku on yksi Suomen parhaista ruokakaupungeista, joten hyviä ravintoloita riittää. Päätämme kokeilla Neråa, joka sijaitsee Aurajoen rannalla Kakolanmäen kohdalla. Nerålla on sama omistaja ja suhteellisen sama konsepti kuin vanhalla suosikkiravintolallani Blankolla sekä niin ikään kehutulla Tintålla. Historiallisessa tiilirakennuksessa toimivan Nerån sisustus on viihtyisän kodikas ja palvelu sujuvaa. Valitsemme pari erilaista alkuruokaa keskenämme jaettaviksi, ja ne maistuvat niin hyvin että melkein harmittaa ettemme tilanneet useampia.
Syötävää on lopulta aivan riittävästi, sillä pääruoat ovat reilun kokoisia. Härkävartaan liha on mukavan mureaa ja runsaat lisukkeet täydentävät kokonaisuuden. Myös kasvislasagne näyttää herkulliselta ja on myös kuulemma oikein hyvää.
Ravintola di Trevi
Ydinkeskustassa Aurakadun varrella toimiva di Trevi on meille entuudestaan tuttu, vaikka edellisestä vierailusta onkin jo viitisen vuotta aikaa. Tapaspainotteinen ruokalista, runsas viinivalikoima ja annosten suussa sulavat maut tuntuvan olevan entisellään. Palvelu on suorastaan erinomaista ja viihdymme di Trevissä hyvin latinohenkistä taustamusiikkia kuunnellen. Täällä kannattaisi ehkä viime vierailun tapaan nauttia pelkästään runsaista tapaksista, mutta valitsemme tällä kerralla vain hieman tapaksia alkupalaksi ja siirrymme sitten pääruokiin. Tämäkin on loistava ratkaisu, sillä päivän kala-annos on todella herkullinen. Aterian kruunaavat suklaakastikkeen kera nautitut churrot.
Kissakahvila Mirri
Olemme käyneet muutamissa kissakahviloissa eri puolilla Suomea, joten päätämme poiketa myös Martinkadulla Aurajoen tuntumassa toimivaan Mirriin. Kahvilalla on mukavan valoisat tilat ja siellä vallitsee rennon kiireetön, kenties hieman boheemikin tunnelma. Ihmiset tuntuvat viihtyvän neljän kissan rauhoittavassa seurassa ja tarjolla on myös lautapelejä. Kissat vaikuttavat rauhallisilta ja ovat vierailumme aikana hyvin näkyvillä, mutta ihmiset antavat niiden olla myös omissa oloissaan. Kahvi on hyvää ja vitriinistä löytyy muutamia erilaisia herkkuja syötäväksi. Muutamista muista kissakahviloista poiketen Mirriin ei tarvitse tehdä ennakkovarausta eikä sinne ole pääsymaksua.
Julkaisin tasan viisi vuotta sitten jutun, jossa esittelin kotimaisia suosikkikirkkojani. Lista on kiinnostanut monia lukijoita, joten nyt on jatko-osan vuoro. Suomessa on niin paljon hienoja ja tunnelmallisia kirkkoja, että valinta oli jälleen vaikeaa.
Kauneus on aina katsojan silmässä, ja tämäkin lista perustuu vahvasti omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Valintoihin on toki vaikuttanut hieman myös eri kohteiden historiallinen arvo sekä tietenkin se, mistä kirkoista on jäänyt talteen itse ottamiani valokuvia. Vaikka pari kaupunkia onkin edustettuna kahdesti, olen yrittänyt hakea mukaan kirkkoja eri puolilta Suomea.
Maassamme on noin 800 evankelis-luterilaista kirkkoa ja niiden lisäksi reilut parisataa muiden uskontokuntien kirkkoa tai rukoushuonetta. Olen käynyt tuosta määrästä vain murto-osassa, joten uutta nähtävää varmasti riittäisi runsaasti ympäri maata. Tässä joka tapauksessa tämänkertainen hienojen kirkkojen lista, josta löytyy toivottavasti käyntikohteita muillekin kotimaanmatkailijoille.
1. Tampereen tuomiokirkko
Tämän jutun aloituskuvassa näkyvä Lars Sonckin suunnittelema tuomiokirkko on yksi Tampereen vaikuttavimmista rakennuksista ja suoranainen kokonaistaideteos. Kansallisromanttista tyylisuuntaa edustava harmaakivikirkko vihittiin käyttöön helluntaina 1907 alun perin Johanneksen kirkon nimellä. Uudella linnamaisella rakennuksella koettiin olevan kansallishenkeä nostattavaa vaikutusta Venäjän vallan alla eläneessä Suomessa. Alttaritauluna toimii Magnus Enckellin fresko Ylösnousemus, mutta sitäkin tunnetumpia taideteoksia ovat Hugo Simbergin maalaamat Haavoittunut enkeli sekä Kuoleman puutarha.
2. Lakeuden Risti, Seinäjoki
Seinäjoen tunnetuin maamerkki edustaa Alvar Aallon maailmankuulua funktionalistista arkkitehtuuria. Vuonna 1960 valmistuneen Lakeuden Ristin torni on 65 metriä korkea, ja sen näköalapaikalta kelpaa katsella eteläpohjalaisia maisemia. Avara, valoisa ja pelkistetty Lakeuden Risti on jäänyt itselleni mieleen ennen kaikkea arkkitehtonisena elämyksenä. Kirkko on osa Aalto-keskukseksi nimettyä aluetta, johon kuuluu myös esimerkiksi kaupungintalo sekä kirjasto.
Lue lisää jutustani Kesäpäivä Seinäjoella.
3. Kallion kirkko, Helsinki
Kallion kirkko on itselleni hyvin tuttu, sillä se sijaitsi mummolani naapurissa. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi eräs lapsuuteni uudenvuodenyö, kun kansa veisasi kirkon portailla Jumala ompi linnamme samaan aikaan, kun ilotulitteet valaisivat Helsingin taivasta. Toinen lämmin muisto liittyy hyvien ystäviemme häihin. Arkkitehtina toimi Tampereen tuomiokirkon tavoin Lars Sonck, ja jykevä graniittikirkko valmistui vuonna 1912. Jugend-tyylisissä sisätiloissa on monumentaalisuutta, mutta myös kauniita yksityiskohtia. Kirkon torni on avoinna vierailijoille ja toivonkin ehtiväni näköalapaikalle vaikkapa jo tulevana kesänä.
4. Johanneksenkirkko, Helsinki
Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko on näyttänyt mielestäni aina kiehtovalta uusgoottilaisen ulkonäkönsä ansiosta. Esimerkiksi gargoilit tuovat mieleen jopa Pariisin Notre-Damen, vaikkei näitä kirkkoja ehkä muuten kannatakaan vertailla keskenään. Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko rakennettiin paikalle, jossa helsinkiläiset olivat aiemmin polttaneet juhannuskokkoja. Niinpä olikin luonnollista, että rakennus nimettiin Johannes Kastajan mukaan. Kirkon akustiikka ja vahvat urut ovat tehneet siitä suositun konserttipaikan. Olisikin mukava käydä jonain vuonna joulukonsertissa juuri Johanneksenkirkossa.
5. Alahärmän kirkko, Kauhava
Alahärmän kirkko vuodelta 1903 on valittu jossain yhteydessä jopa Suomen kauneimmaksi kirkoksi, joten täytyihän sen pihaan Etelä-Pohjanmaalla autoillessa kurvata. Suorastaan katedraalimainen rakennus näyttää tähän kylään kohtuuttoman suurelta, mutta olen toisaalta törmännyt pohjalaiseen suuruudenhulluuteen aiemminkin – eikä se ole mitenkään huono asia. Komea rakennus on yhdistelmä uusgotiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Suunnittelijana toimi ahkera kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, jonka nimi tulee tällä listalla vastaan vielä toisenkin kerran.
6. Kajaanin kirkko
Listalle osui tällä kerralla sattumalta paljon kivikirkkoja, mutta nostetaan tässä vaiheessa esiin yksi todella upea puukirkko. Vuonna 1896 valmistunut Kajaanin kirkko on tyyliltään poikkeuksellinen, että sen edustamaa uusgotiikkaa näkee puurakennuksissa vain harvoin. Kyseessä onkin eräänlainen eurooppalaistyylisen katedraaliarkkitehtuurin ja suomalaisten puurakennusperinteiden yhdistelmä. Materiaalit, värit ja koristeet luovat Kajaanin kirkon sisätiloille hyvin lämpimän ilmeen.
7. Pyhän Ristin kirkko, Hattula
Hattulan Pyhän ristin kirkko huokuu historiaa, ja se onkin koko Hämeen vanhin kirkko. Tarkkaa valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta se saattaisi ajoittua 1400-luvun jälkipuoliskolle. Goottilaistyylinen kivikirkko toimi keskiajalla jopa pyhiinvaelluskohteena. Sisätiloja koristavat runsaat ja mielenkiintoiset kalkkimaalaukset. Ne jäävät minulta valitettavasti näkemättä, sillä jykevä puuovi on visusti suljettu kun kuljeskelen autiolla pihamaalla hyisen tuulisena kevätpäivänä. Anneli Kannon Rottien pyhimys -romaanin tapahtumat sijoittuvat Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustöihin.
8. Törnävän kirkko, Seinäjoki
Törnävä on Seinäjoen vanhin asuinalue, ja sen kirkko herättää huomion satulinnaa muistuttavalla tornillaan. Rakennus toimi alun perin Östermyran ruutitehtaan makasiinina, mutta se päätettiin muuttaa kirkoksi ja vihittiin nykyiseen käyttöönsä vuonna 1864. Hauskannäköinen kellotorni oli alun perin ruutimakasiinin vartiotorni, jota on korotettu nykyistä käyttötarkoitustaan varten. Törnävän kirkko toimi Seinäjoen pääkirkkona Lakeuden Ristin valmistumiseen saakka.
9. Joensuun kirkko
Olen kävellyt useamman kerran Joensuun halki virtaavaa Pielisjokea seuraillen. Rannan tuntumassa kohoava Joensuun kirkko herättää huomion epäsymmetrisillä torneillaan. Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1903. Arkkitehtuurissa yhdistyy eri tyylisuuntia, kuten uusgotiikkaa ja jugendia. Runsaasti koristelluista sisätiloista löytyy muun muassa Ilmari Launiksen maalaama synkkä alttaritaulu Ristiinnaulittu, värikkäitä lasimaalauksia sekä kasviaiheisia kattomaalauksia. Kerrotaan, että osa seurakuntalaisista piti vasta valmistunutta kirkkoa aivan liian koreana hartauden harjoittamista varten.
10. Tankarin majakkasaaren kirkko, Kokkola
Suurten ja näyttävien rakennusten lisäksi mieleen jäävät helposti myös poikkeuksellisen pienet kirkot. Yksi tällainen on Tankarin majakkasaaren kirkko Kokkolan kaupungin edustalla. Vaatimaton pieni puurakennus pystytettiin vuonna 1754, jotta saarella asuvien kalastajien ei tarvitsisi lähteä joka sunnuntai pakolliseen jumalanpalvelukseen mantereelle. Idyllisen puurakennuksen sisällä on mukava istahtaa hetkeksi kuluneelle puupenkille ja aistia tuulenpieksämällä saarella eläneen yhteisön historiaa.
Lue lisää jutustani Päiväretki Tankarin majakkasaarelle.
+ Kristuksen kirkastumisen kirkko, Valamon luostari
Otin edelliseen listaukseen mukaan yhden ortodoksikirkon, ja teen saman tälläkin kerralla. Heinävedellä sijaitseva Valamon luostari on mukava vierailukohde, ja sen sydämenä toimii Kristuksen kirkastumisen kirkko. Nautin vuonna 1977 käyttöön vihityn luostarin pääkirkon hartaasta tunnelmasta sekä ortodoksista tyyliä edustavasta kauneudesta. Monet ikoneista ja esimerkiksi valtava kattokruunu ovat peräisin Laatokan saarella sijainneesta alkuperäisestä Valamon luostarista, jonka munkit evakuoitiin Suomeen vuonna 1940.
Lue lisää jutustani Vierailulla Valamon luostarissa.
Lue myös viisi vuotta sitten julkaisemani ensimmäinen listaus 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia11 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
1.7.2021 at 0:57
Merenkurkku on tosiaan kiva paikka, me olemme käyneet siellä vain päiväretkellä, mutta tykästyttiin kyllä alueeseen. Todella hienoja auringonlaskukuvia olet saanut ja mahtava bongaus nuo mustakurkku-uikut. Niitä on muutamaan kertaan tullut yritettyä bongata, mutta vielä ei ole ollut riittävsäti tuuria. Ehkä sitä pitää lähteä Merenkurkkuun uudestaan jo pelkästään niiden vuoksi.
Mika / Lähtöportti
4.7.2021 at 20:27
Meillä monta hienoa luontokohdetta on jäänyt päiväretkikohteiksi, mutta onneksi varattiin Merenkurkkuun pari yötäkin. Auringonlaskut ovat upeita ja lintujen bongaamiseenkin tuo on mainiota seutua. Nuo mustakurkku-uikut olivat kyllä yllätys. En ole lintujen asiantuntija, mutta tuntui hienolta seurata tuollaisia lintuja noin läheltä niin pitkään.