Espanja
Merihistoriaa Sevillassa: Torre del Oro & Nao Victoria
Sevillalla on sisämaakaupungiksi yllättävän merellinen historia. Tutustuimme Torre del Oron merimuseoon sekä sen vieressä toimivaan löytöretkinäyttelyyn. Fernão de Magalhães lähti kuuluisalle maailmanympäripurjehdukselleen juuri näiltä laitureilta.
Sevillaa ei uskoisi karttaa katsoessa merikaupungiksi, sillä matkaa Atlantin rantaan kertyy Guadalquivir-jokea pitkin noin kahdeksankymmentä kilometriä. Kaupunkikuvassa edelleen näkyvää mahtipontisuutta ja ylellisiä palatseja saa kuitenkin kiittää nimenomaan mereltä saapuneista rikkauksista. Sevillan kultakausi sai alkunsa, kun Espanjan kuningasparin suojeluksessa purjehtinut Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492.

Espanjalaiset alkoivat rahdata Atlantin takaa haalimiaan rikkauksia emämaahan. Liikennettä haluttiin kontrolloida niin, että kaikki Amerikasta saapuvat tavarat tulivat Espanjaan Sevillan sataman kautta. Kauppamonopolista nauttinut Sevilla vaurastui nopeasti ja siitä kasvoi yksi Euroopan suurimmista kaupungeista. Alamäki alkoi, kun entisestään kasvaneet valtamerilaivat eivät enää mahtuneet kunnolla liikkumaan Guadalquivir-jokea pitkin. Myös suuri ruttoepidemia runteli Sevillaa ja kaupungin merkitys romahti viimeistään vuonna 1717, kun kauppamonopoli siirtyi meren rannalle Cádiziin.

TORRE DEL ORO
Sevillan halki virtaavan Guadalquivir-joen nimi on muisto ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat Andalusiaa. Guadalquivir tarkoittaa yksikertaisesti suurta jokea. Virran varrella kohoava Torre del Oro -torni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Maurit rakensivat Kultaisen tornin 1200-luvulla vartiotorniksi, josta oli helppo tähystää jokea pitkin saapuvia laivoja.

Torre del Oron nimen alkuperästä on useampia teorioita. Nimi voi juontaa juurensa joko tornin alkuperäisestä kullankeltaisesta väristä, muinaisista kultaisista mosaiikeista tai yksinkertaisesti siitä, että rakennuksen sisällä on säilytetty aarteita. Tornia on käytetty myös vankilana. Sen ylimmät osat eivät ole maurien ajalta, vaan ne on rakennettu myöhemmin.

Torre del Orossa toimii nykyään pieni merimuseo. Meille kerrotaan pääsymaksun olevan vapaaehtoinen, mutta maksamme mielellämme aikuisilta suositellut kolme euroa, joilla tuetaan museota ylläpitävän järjestön toimintaa. Alakerrassa esitellään tornin historiaa ja siellä on matkamuistomyymälä. Ylemmän kerroksen näyttely käsittelee Espanjan laivastohistoriaa muutamien esineiden, pienoismallien, karttojen ja maalausten avulla.

Näyttelyn sisältö on mielenkiintoista mutta suppeaa, sillä vanhassa tornissa on vain vähän tilaa. Katselen uteliaana vitriineihin asetettuja pienoismalleja. Esillä on esimerkiksi Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria sekä nykyaikaisempia espanjalaisia sotalaivoja.

Tornissa kannattaa kiivetä kattotasanteelle katselemaan kaupunkinäkymiä. Maisema ei mielestäni ole muutamiin muihin Sevillan näköalapaikkoihin verrattuna mitenkään poikkeuksellisen hieno, mutta näkemisen arvoinen kuitenkin. Täällä voi miettiä menneitä aikoja ja sitä, millaisia aluksia joki on tuonut kaupunkiin. Huomio kiinnittyy parinsadan metrin päässä häämöttävään vanhaan alukseen, joka on kuin muisto menneiltä vuosisadoilta.

ESPACIO EXPLORATERRA & NAO VICTORIA
Torre del Oron huipulta näkynyt alus on kopio löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin käyttämästä Nao Victoriasta. Sana nao viittaa purjelaivan tyyppiin, joka on suomeksi karakki. Karakit olivat ensimmäisiä laivoja, jotka kantokykynsä ja vakautensa ansiosta soveltuivat vaativille valtamerimatkoille. Portugalilaiskapteeni lähti juuri näiltä samoilta Guadalquivirin rannoilta elokuussa 1519 kuuluisalle löytöretkelleen, joka tunnetaan historian ensimmäisenä maailmanympäripurjehduksena. Reissusta tuli raju seikkailu, josta kerrotaan laiturin vierestä löytyvässä Espacio Exploraterra -näyttelyssä.

Perhelippu näyttelyyn ja Nao Victoria -alukseen maksoi käyntimme aikaan marraskuussa 2022 viisitoista euroa, mutta hinnat näyttävät sen jälkeen hieman nousseen. Ajankohtaiset tiedot voi tarkistaa museon virallisilta nettisivuilta. Tämäkään näyttely ei ole valtavan suuri, mutta se on siisti ja tyylikkäästi toteutettu. Pidän siitä, kuinka näyttelyn kuvaama merimatka etenee aikajanalla alusta kohti päätöstään. Matkaa havainnollistetaan esimerkiksi pienoismallien, videoiden ja karttojen avulla. Reissu olisi kenties vieläkin suuremman näyttelyn arvoinen.

Portugalilainen Fernão de Magalhães kunnostautui sotimalla ympäri maailman meriä synnyinmaansa lipun alla. Hän sai idean uuden merireitin etsimisestä länteen, erityisesti arvokkaiden mausteiden hankkimista varten. Kun Portugalin kuningas ei lämmennyt idealle, tarjosi Magalhães palveluksiaan verivihollisen Espanjan hoville.

Espanjan nuori kuningas Kaarle innostui ajatuksesta ja varusti vaaralliselle matkalle viisi laivaa, joiden päämääränä olivat Maustesaaret eli Molukit. Merille lähti museossa esitettyjen tietojen perusteella 245 miestä, joidenkin muiden lähteiden mukaan hieman enemmän. Suurin osa oli espanjalaisia, mutta mukana oli myös yhdeksän muun maan kansalaisia.

Magalhãesin löytöretken vaiheista on esitetty hieman vaihtelevia tulkintoja, joista uskottavimmat perustuvat mukana seilanneen italialaisen seikkailijan Antonio Pigafettan päiväkirjaan. Matkaa sävyttivät monenlaiset viivästykset, muonavaraston hupeneminen, retkikunnan sisäiset kapinat sekä keripukin kaltaiset piinalliset sairaudet. Merimiehiä kuoli tai jäi muuten matkan varrelle monesta eri syystä.

Siirrymme kertaamaan historiaa Nao Victoria -aluksen kopioon, joka kelluu suurin piirtein samalla paikalla mistä alkuperäinen laiva lähti reilut viisisataa vuotta sitten kuuluisalle matkalleen. Victoriasta valmistettiin ensimmäinen kopio vuoden 1992 Sevillan maailmannäyttelyä varten. Sillä myös tehtiin vuosina 2004–06 alkuperäistä reittiä seurannut kokonainen maailmanympärimatka. Pääsemme nyt vierailemaan toiseen kopioon, joka valmistui keväällä 2020 maailmanympäripurjehduksen 500-vuotisjuhlia varten. Kopiot on pyritty toteuttamaan alkuperäisten piirustusten mukaan ja niissä on myös käytetty mahdollisimman aitoja rakennusmateriaaleja.

Tutkimusmatka eteni Atlantin yli Etelä-Amerikkaan. Retkikunta löysi erinäisistä haasteista huolimatta nykyään Magalhãesinsalmena tunnetun väylän Etelä-Amerikan kärjen ja Tulimaan välistä uudelle merialueelle. Heikoista tuulista turhautunut Magalhães nimesi vastaan tulleen suuren vesistön Tyyneksimereksi. Tässä vaiheessa yksi laivoista oli jo kärsinyt haaksirikon, ja toinen karannut omin lupineen kotimatkalle Eurooppaan. Tyyni valtameri osoittautui suuremmaksi kuin Magalhães osasi kuvitella, joten sen ylittämiseen kului huomattavasti odotettua kauemmin aikaa.

Matka sai dramaattisia käänteitä nykyisin Filippiineihin kuuluvassa saaristossa, jonka alkuperäisasukkaita Magalhães joukkoineen käännytti kristinuskoon. Kaikki heimopäälliköt eivät innostuneet uusista tavoista ja seurasi taistelu, jossa Fernão de Magalhães sai surmansa. Laivasto siirtyi baskikapteeni Juan Sebastián Elcanon komentoon. Miehistö oli tässä vaiheessa huvennut jo niin harvalukuiseksi, että heikkokuntoisin laiva Concepción päätettiin polttaa ja jatkaa reissua kahden aluksen voimin.

Elcano saapui monien vaiheiden jälkeen Maustesaarille, jotka tunnetaan nykyisin Indonesiaan kuuluvina Molukkeina. Miehistö sai hankittua vaihtokaupoilla todella arvokkaan lastin neilikkaa, kanelia sekä muita mausteita, minkä jälkeen oli aika palata Espanjaan. Ainakin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei matkan alkuperäisenä tarkoituksena ollut kiertää maapalloa, vaan palata Maustesaarilta tulomatkalla käytettyä reittiä pitkin takaisin.

Kahdesta jäljellä olleesta laivasta Trinidadissa oli vuotoja, joten loppumatkalle lähdettiin pelkällä Victorialla. Elcano valitsi länteen päin johtavan reitin, vaikka se sisälsikin portugalilaisten muodostaman vaaran. Näitä merialueita hallinneet portugalilaiset olivat pyrkineet sabotoimaan espanjalaisten matkaa alusta lähtien. Maat olivat jo valmiiksi huonoissa väleissä ja varsinkin Magalhãesin loikkaaminen vihollisleiriin koettiin äärimmäisenä loukkauksena.

Ruoanpuute pakotti Elcanon rantautumaan portugalilaisten hallitsemalle Kap Verdelle, josta laivaan saatiin peitetarinan avulla lastattua hieman syötävää. Portugalilaiset saivat kuitenkin selville mistä retkikunnasta oli todellisuudessa kysymys, minkä seurauksena osa miehistä vangittiin ja loput onnistuivat pakenemaan Victorian kyydissä merelle.

Lopulta kolmen vuoden mittaiseksi venynyt seikkailu päättyi kallisarvoisessa maustelastissa takaisin tänne Gualdalquivirin rannalle Sevillaan syyskuussa 1522. Perille asti selvisi kahdeksantoista reissussa pahasti rähjääntynyttä miestä, kuten Juan Sebastián Elcano laivan kapteenina sekä Antonio Pigafetta arvokas matkapäiväkirja kainalossaan. Elcanon tutkimusmatkat jatkuivat Sevillaan paluun jälkeenkin, ja hän menehtyi merellä vain paria vuotta myöhemmin. Elcano oli muuten kotoisin viehättävästä baskikylästä Getariasta, jossa vietimme pari viikkoa keväällä 2016.

Uusi kopiolaiva on varsin kliininen ja siitä puuttuu historiallinen rosoisuus, mutta alusta on silti kiva tutkia hetken aikaa. Kiipeilemme eri kansille ja mietimme, millaista tällaisella laivalla olisi vaikkapa kovassa aavalle merelle iskeneessä myrskyssä. Karakilla purjehtiminen ei ole ollut mikään huviristeily ja kun Victorian alkuperäiseen miehistöön kuului 45 jäsentä, saattoi jossain vaiheessa tuntua ahtaaltakin.

Nao Victoria -alus, löytöretkestä kertova näyttely sekä historiallinen Torre del Oro ovat mukavia vierailukohteita Sevillassa. Näitä paikkoja varten ei tarvitse varata kovin paljoa aikaa, mutta tarjolla on tehokkaasti tiivistetty annos merenkulun historiaa.
Espanja
Madridin kuninkaallinen palatsi
Mahtipontinen kuninkaallinen palatsi kuuluu Madridin ehdottomiin päänähtävyyksiin. Tutustuimme rakennukseen omatoimisella kierroksella, jonka aikana näimme monta ylellistä huonetta ja upeaa salia.
Kuninkaallinen palatsi kuului vuodenvaihteen Madridin-matkamme tärkeimpiin kohteisiin, joten ostin sinne pääsyliput etukäteen netistä. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä näemme paikalle saapuessamme toistasataa metriä pitkän lippuluukulle johtavan jonon. Löydämme hetken ihmettelyn jälkeen oikean reitin, jota pitkin pääsee ennakkolippujen kanssa eteenpäin. Turvatarkastukseen pääsyä joutuu silti odottamaan jonkin aikaa, joten jos aikoo osallistua vaikkapa tietyllä kellonlyömällä alkavalle opastetulle kierrokselle, kannattaa paikalle saapua reilusti etuajassa. Meillä ei ole erityistä kiirettä, koska aiomme tutustua palatsiin omatoimisesti.

Nautimme hetken auringonpaisteesta palatsin laajalla sisäpihalla. Aukion laidalta on näkymä palatsin juurella levittäytyvään laaksoon, jonka taustalla häämöttävät lumihuippuiset vuoret. Maurit rakensivat tälle strategiselle paikalle jo 800-luvulla linnoituksen, jonka kastilialaiset valloittivat itselleen vuonna 1085. Linnoituksen tilalle kohosi 1500-luvulla ensimmäinen kuninkaallinen palatsi, joka tuhoutui rajussa tulipalossa jouluaattona 1734. Muutamaa vuotta myöhemmin paikalle alettiin rakentaa uutta palatsia, jonne kuningas Kaarle III pääsi muuttamaan 1764. Viimeinen täällä asunut kruunupää oli Alfonso XIII, joka luopui tehtävästään keväällä 1931.

Lyhyen tasavallan ajan, raa’an sisällissodan ja Francon diktatuurin jälkeen Espanjan seuraavaksi kuninkaaksi nousi Juan Carlos I. Hän valitsi kodikseen reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan pienemmän ja syrjäisemmän Palacio de la Zarzuelan. Myös nykyinen monarkki Felipe VI asuu puolisonsa kuningatar Letizian kanssa Zarzuelan palatsissa. Täällä Madridin keskustan kuninkaallisessa palatsissa järjestetään nykyään juhlatilaisuuksia ja se on avoinna vierailijoille ympäri vuoden.

Länsi-Euroopan suurimmassa palatsissa on pitkälti yli kolmetuhatta huonetta, mutta turistikierros keskittyy onneksi vain merkittävimpiin edustustiloihin. Nähtävää on silti runsaasti. Kierrämme salien halki kulkevan reitin puolessatoista tunnissa, mikä lienee melko tyypillinen vierailuaika. Tiloissa voisi kyllä viettää enemmänkin aikaa. Reppu täytyy jättää ennen palatsikierrokselle lähtemistä lukolliseen säilytyslokeroon. Palatsista kertovaa ääniopastusta voisi kuunnella joko aulasta vuokrattavan laitteen tai oman puhelimen kautta, mutta emme tällä kerralla kaipaa kumpaakaan.

Heti aluksi saavutaan mahtavaan portaikkoon, jonka koko ja tyylikkyys tekevät suuren vaikutuksen. Portaikossa on valtaa symboloivia leijonapatsaista ja kattoa koristaa Corrado Giaquinton maalaama fresko. Vierailijat ikään kuin vastaanottaa valkeaan marmoriin veistetty Kaarle IV, joka istuu portaikon yläosassa roomalaisen keisarin näköisenä.

Pysähdymme katselemaan Espanjan kuninkaallista perhettä esittävää maalausta. Antonio López ryhtyi työstämään valokuvaan perustuvaa teosta vuonna 1994, mutta itsekriittinen taiteilija sai taulun valmiiksi vasta kahtakymmentä vuotta myöhemmin. Perhekuvassa ovat prinsessat Cristina ja Elena, kuningas Juan Carlos I, kuningatar Sofía sekä prinssi Felipe, josta on sittemmin tullut Espanjan nykyinen kuningas Felipe VI. Juan Carlos I nousi Espanjan johtoon diktaattori Francon jälkeen vuonna 1975 ja luopui kruunusta kesäkuussa 2014 poikansa hyväksi. Juan Carlosin uskottavuus oli kärsinyt taloussotkujen, korruption ja aikoinaan myös erilaisten naisseikkailujen vuoksi, joten vetäytyminen oli hyvin perusteltua.

Näyttävää Salón de Columnasia eli pylvässalia käytetään erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Barokkityylisen salin kulmassa loistaa näin vuoden viimeisinä päivinä komea kuusi, mutta palatsin sisätiloja ei ole muuten ehostettu jouluisiksi. Mieleeni tulee paria vuotta aiemmin näkemämme Windsorin linna, joka tuntui kaikkine joulukoristeineen hämmästyttävän kodikkaalta.

On kiehtovaa, kuinka palatsin huoneet eroavat tyyliltään toisistaan. Hyvä esimerkki on rokokootyylinen Kaarle III:n kamari, jossa kuningas otti vieraitaan vastaan. Tila tunnetaan myös Gasparini-huoneena, sillä Kaarle III palkkasi salin suunnittelijaksi venetsialaissyntyisen Matías Gasparinin.

Gasparini-huoneessa, kuten palatsissa muutenkin, on paljon upeita yksityiskohtia. Oma huomioni kiinnittyy ylelliseen kattokruunuun, jota koristaa kullanvärinen leijonahahmo.

Vierailureitti kulkee monien huoneiden halki, mutta joihinkin tiloihin pääsee kurkistamaan vain ovelta. Tällainen on esimerkiksi Sala de Porcelana eli pieni posliinihuone, jonka suunnitteluun Gasparinikin muiden mukana osallistui.

Yksi kierroksen näyttävimpiä kohteita on ruokasali, jossa Espanjan kuningaspari kestitsee edelleen valtiollisia vieraita. Mahtavien kattokruunujen valaisemaan pöytään mahtuu parhaimmillaan jopa 140 ruokailijaa. Sali sai nykyisen muotonsa vuonna 1879, kun kolme vierekkäistä huonetta yhdistettiin kuningas Alfonso XII:n määräyksestä. Kuningas oli menossa naimisiin ja kaipasi palatsiin sopivaa ruokailutilaa hääateriaansa varten.

Palatsin sisältä löytyvä kuninkaallinen kappeli on hämmästyttävän kaunis. Kultauksien, kaiverrusten, pylväiden, freskojen, hienon kupolin ja tyylikkään alttarin koristamaa kappelia voi mielestäni kutsua barokkiarkkitehtuurin mestariteokseksi.

Yleisesti merkittävinä pidettyjen salien lisäksi kurkkaan mielelläni esimerkiksi palatsin biljardihuoneeseen. Pähkinäpuusta tehtyjen paneeliseinien koristamassa huoneessa olisi varmasti mukava pelailla kavereiden kesken.

Kierroksen varrella on huoneita, joissa voi katsella vitriinien taakse aseteltua astiakokoelmaa sekä esimerkiksi soittimia. Palatsissa on viisi korvaamattoman arvokkaaksi määriteltyä Stradivarius-jousisoitinta, joita käytetään hyvin harvoin erityisissä konserteissa.

Palatsivierailun huipentaa valtaistuinsali, jonka kullatut huonekalut, punainen sametti ja taideteokset huokuvat ylellisyyttä. Freskomaalarina on kunnostautunut venetsialainen Giovanni Battista Tiepolo. Valtaistuinsali on toiminut monien historiallisten tapahtumien näyttämönä.

Loistokas palatsi teki meihin suuren vaikutuksen, vaikka olemmekin nähneet matkoillamme useita muitakin kuninkaallisia linnoja. Vierailijoita riitti varsin paljon, mutta eteneminen tuntui silti suhteellisen sujuvalta. Mieleen jäävät päällimmäisinä upeat eri tyyliset salit sekä arvoesineiden runsaus. Näimme myös kruununjalokivet sekä maalauksia, joista merkittävimmät ovat Velázguezin, Goyan ja Caravaggion siveltimistä. Palatsin laajaan puistoon emme tällä kerralla lähteneet lainkaan, mutta siellä vierailu olisi varmasti miellyttävä kokemus lämpimämpään ja vehreämpään vuodenaikaan.

Ostin palatsiin yhdistelmäliput, joilla pääsi myös viereiseen Galería de las Colecciones Realesiin eli kuninkaallisten kokoelmien galleriaan. Kävimme tuossa uudessa museossa eri päivänä, ja vierailu oli mielenkiintoinen kokemus. Galería de las Colecciones Realesista on tulossa oma blogikirjoituksensa myöhemmin.
Espanja
Päiväretkellä historiallisessa Toledossa
Madridin ympäristössä on paljon houkuttelevia retkikohteita. Oma valintamme osui Toledoon, jonne on pääkaupungista nopea junayhteys. Olin käynyt Toledon keskiaikaisilla kujilla kerran aiemminkin, mutta oli oikein mukavaa käydä verestämässä muistoja.
Toledo sai alkunsa roomalaisten perustamasta Toletumin linnoituksesta, joka päätyi myöhemmin visigoottien haltuun. 700-luvulla Espanjaan vyöryi maurien armeija, jolloin Toledosta tuli osa Córdoban kalifaattia. Kastilian kuningas Alfonso VI puolestaan valloitti Toledon Espanjan takaisinvaltauksen yhteydessä keväällä 1085. Toledo toimi pitkään pääkaupunkina, kunnes kuningas Filip II päätti vuonna 1561 siirtää hovinsa Madridiin. Kaupunki ei ole enää tuon jälkeen palannut parhaaseen loistoonsa, mutta sen historiallinen arvo on todella merkittävä.

Toledo sijaitsee Kastilia-La Manchan alueella reilun 70 kilometrin päässä Madridista etelään. Se on pääkaupungista käsin helppo retkikohde, sillä Toledoon pääsee Atochan asemalta kulkevilla pikajunilla reilussa puolessa tunnissa. Ostin liput etukäteen Espanjan rautatieyhtiön Renfen nettisivuilta. Matkan hinta on reilut kymmenen euroa suuntaansa. Pikajuniin mennessä on turvatarkastus, joten paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Valitsimme paluuliput niin, että meille jää kuusi tuntia aikaa tutustua Toledoon. Jälkikäteen ajateltuna aikaa olisi voinut varata hieman enemmänkin.

Perillä odottaa pilvinen sää, mutta taivaalta ei ennusteista huolimatta putoa koko päivän aikana kuin pari harmitonta sadepisaraa. Kauniilta maurilaista arkkitehtuuria jäljittelevältä rautatieasemalta on vain noin kymmenen minuutin kävelymatka Tajo-joen ylittävälle Puente de Alcántara -sillalle. Joen rannalta on upea näkymä korkealle kukkulalle kohoavaan kaupunkiin, josta erottuu suuri Alcázar-linnoitus.

Roomalaisten rakentama Puente de Alcántara on jykevä kivisilta. Toinen sillan päissä olleista vartiotorneista alkoi rapistua jo vuosisatoja sitten, ja se on korvattu barokkityylisellä riemukaarella. Yli tuhat kilometriä pitkä Tajo-joki virtaa täältä kohti Lissabonia, jossa se laskee Atlantin valtamereen. Toledon kohdalla joen ylittää muutama muukin silta, joista historiallinen Puente de San Martín kuuluu kaupungin nähtävyyksiin.

Ylitämme Alcántaran sillan ja lähdemme kiipeämään loivaa rinnettä ylöspäin. Suunnittelen että voisimme kiertää kaupunginmuurin ulkoreunaa pitkin katsomaan paria historiallista porttia, ennen kuin astumme vanhankaupungin kujille. Reitin varrelta avautuu maisemia kaupungin kattojen ylitse.

Puerta del Sol edustaa maureilta periytyvää mudéjar-arkkitehtuuria. 1300-luvun alussa valmistunut johanniittaritareiden rakentama portti ei ole enää alkuperäisessä muodossaan, mutta se on yhä näyttävä ilmestys.

Jatkamme kävelyä Bisagran portille, jonka kautta astuin kaupunkiin edellisellä matkallani. Portin edessä on nyt jonkinlainen keskeneräinen esiintymislava, eikä kookas rakennelma tee minuun yhtä suurta vaikutusta kuin edellisellä kerralla lähes neljännesvuosisataa aiemmin. Toledossa olisi muutamia muitakin vanhoja portteja, mutta ne jäävät tällä kerralla näkemättä.

Reittimme kohti vanhankaupungin keskiosaa kulkee jyrkkään ylämäkeen. Välillä on muutamia portaitakin. Suunnistamme kohti katedraalia ja päädymme hiljaisilta kujilta vilkkaalle kauppakadulle. Toledo tunnetaan laadukkaista miekoista, joita on valmistettu täällä vuosisatojen ajan. Putiikeissa näkyykin paljon matkamuistoksi kelpaavia teräaseita. Toinen paljon mainostettu tuote on Mazapán de Toledo eli paikallinen marsipaani.

Espanjan suurimpiin kirkkoihin kuuluvan Toledon katedraalin goottilaistyylinen arkkitehtuuri sykähdyttää jo ulkopuolelta nähtynä. Harkitsemme sisätiloissa käyntiä, mutta korkeat lippujen hinnat ja rajallinen käytössä oleva aika johtavat siihen, että jätämme vierailun väliin. Aikuisten lippujen hinta on tällä hetkellä 12 euroa, mutta lapsille ja eläkeläisille tarjotaan alennusta. Pääsylippujen vastineeksi riittäisi varmasti paljon nähtävää, sillä rakennuksessa on valtavan kirkkosalin lisäksi erilaisia kappeleita sekä muita tiloja. Taiteesta ovat vastanneet Espanjan historian parhaat maalarit Goyasta, Velázguezista ja El Grecosta lähtien.

Katedraalin ja komean kaupungintalon väliin jäävällä aukiolla on käynnissä joulumarkkinat. Tarjolla on monenlaista pientä purtavaa, karuselli viihdyttää pieniä lapsia ja joululaulut soivat iloisesti, vaikka vuosikin on ehtinyt jo vaihtua. Jouluseimiasetelma löytyy katedraalin aidan takaa.

Suunnistamme kohti El Grecon museota, joka voisi olla meille sopivan kiinnostava mutta melko nopea tutustumiskohde. Toledon kapeilla kaduilla riittää paljon kulkijoita ja ohi kulkevat autot häiritsevät välillä kulkemista. Kujilla suunnistaminen osoittautuu sen verran haastavaksi, että joudumme tekemään pienen harharetken ennen kuin löydämme El Grecon museon ovelle. Liput maksavat normaalisti kolme euroa, mutta näin lauantai-iltapäivänä sisäänpääsy on ilmainen.

Kreetalla syntynyt taidemaalari Domínikos Theotokópoulos loi merkittävimmät teoksensa muutettuaan Toledoon. Miehen nimi oli espanjalaiseen suuhun liian hankala, joten hänet opittiin tuntemaan yksinkertaisesti El Grecona eli kreikkalaisena. Vaikka tätä nähtävyyttä joskus kutsutaankin kotimuseoksi, ei taidemaalari koskaan asunut tässä rakennuksessa. Museoon kuuluu kuitenkin pieni osa, joka kuvaa taiteilijan kotia sellaisena kuin se on saattanut olla vuosisatojen takaisessa Toledossa.

El Greco vietti Toledossa yli kolme vuosikymmentä, kunnes menehtyi keväällä 1614. Hän on yksi Espanjan historian merkittävimmistä taidemaalareista ja erityisen tärkeä henkilö juuri tässä kaupungissa. Museoon kuuluu muun muassa pieni kappeli, jonka alttaritauluna on El Grecon maalaama muotokuva Bernardino Sienalaisesta.

Museon parasta antia ovat El Grecon maalaamat taulut. Näyttävä kolmentoista teoksen kokonaisuus koostuu Jeesuksesta ja hänen kahdestatoista opetuslapsestaan, joskin Juudas on korvattu apostoli Paavalilla. On kiehtovaa saada katsella El Grecon töitä kaikessa rauhassa aivan lähietäisyydeltä, sillä museossa ei ole vierailumme aikaan kovin montaa muuta ihmistä.

El Grecolla oli oma persoonallinen tapansa käyttää sivellintä ja esimerkiksi juuri muotokuvissa on selkeästi tunnistettava tyyli. El Greco oli loistava valon ja varjojen kuvaaja, joka käytti mielellään voimakkaita värejä. Itseäni kiinnostaa kovasti myös El Grecon maalaama Toledoa kuvaava maisema.

Iltapäivä on puolen tunnin museovierailun jälkeen jo sen verran pitkällä, että kaipaisimme jo ruokaa. Pysähdymme silti ensin sopivasti vastaan tulevaan Santo Tomén kirkkoon. Aikuisten sisäänpääsy maksaa tänne neljä euroa ja lasten kolme. Kirkko tunnetaan erityisesti El Grecon kuuluisimmasta taideteoksesta Orgazin kreivin hautajaiset, joka sijaitsee heti aulatilassa. Jäämme ihailemaan upeaa maalausta muutamaksi minuutiksi.

Santo Tomén kirkon sali on kaunis ja tunnelmallinen. Katselemme koristeelliset sivualttarit läpi yksityiskohtia ihaillen. Sytytän myös kynttilän, kun tarjolla on kerrankin perinteisiä oikeita kynttilöitä eikä nykyään yleisempiä sähköliekkejä.

Lounasajan päättyminen rajoittaa ruokailuvaihtoehtoja, mutta löydämme pian Almacen 51 -nimisen ravintolan, jonka keittiö on yhä avoinna. Täysi ja meluisa ravintola alkaa pian hiljentyä, mutta asiakkaita jää toki muutamiin pöytiin. Ravintolavalinta onnistuu hyvin, sillä vaikka asiakaskunta onkin matkailijapainotteinen, aistin ilmapiirissä paikallisen kulmakuppilan lämmintä henkeä. Ruoka on konstailematonta ja maukasta. Pääruokavalintani huevos rotos on eräänlainen espanjalainen pyttipannu, jossa on lihana serrano-kinkkua. Jälkiruoka arroz con leche ei ehkä vie kieltä mennessään, mutta kylmä ja hieman vetinen joulupuuro sopii tähän vuodenaikaan hyvin. Emme kiirehdi, vaan nautimme ateriasta kaikessa rauhassa.

Ilta hämärtyy, katulamput alkavat syttyä ja suurin osa turisteista on jo poistunut tunnelmallisilta kujilta. Yön yli viipyminen tarjoaisi mahdollisuuden nauttia Toledosta illan ja aamun hiljaisina hetkinä. Meidän täytyy jo palata vähitellen rautatieasemalle päin, mutta ehdimme hyvin pysähdellä matkan varrella muutamia kertoja. Vanhakaupunki on täynnä kapeita kujia, pieniä aukioita ja jyrkkiä mäkiä.

Ohitamme kaupungin näkyvimmän rakennuksen Alcázarin, joka on tältä päivältä jo suljettu. Keskiaikainen linnoitus jouduttiin rakentamaan Espanjan sisällissodan aiheuttamien vaurioiden jälkeen uudelleen ja se valmistui nykyiseen muotoonsa 1960-luvulla. Sisätiloissa toimii Museo del Ejército eli armeijamuseo, joka ei herätä perheessämme erityistä kiinnostusta.

Matkamme jatkuu alamäkeen kohti jo tuttua Alcántaran siltaa. Maisema on näin illan edelleen hämärtyessä todella kaunis, kun joulukauden valotkin ovat syttyneet.

Näkymä vain paranee, kun ylitämme sillan ja käännymme vielä kerran katsomaan jyrkälle kukkulalle kohoavaa Toledoa. Oma kierroksemme ei ollut nähtävyyksien kannalta mitenkään kattava, vaan halusimme vain nauttia kivasta päivästä Madridin ulkopuolella. Toledosta löytyviin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi San Juan de los Reyesin luostari, Santa Cruzin museo, San Ildefonson jesuiittakirkko, El Salvadorin kirkko, Cristo de la Luzin moskeija sekä Santa Maria la Blancan synagoga. Luettelo muistuttaa, että Toledo kuului osan keskiajasta niihin Espanjan kaupunkeihin, joissa kristityt, muslimit sekä juutalaiset elivät sovussa keskenään.

Jos suunnitelmissa on tutustua useaan nähtävyyteen, kannattaa hankkia monen kohteen pääsyliput yhdistävä turistiranneke. Rannekkeista ja niiden sisältämistä kohteista löytyy lisätietoa Toledo Monumental -sivustolta. Vaikkei Toledo olekaan kovin suuri, riittäisi historiasta ja taiteesta kiinnostuneille nähtävää ainakin pariksi päiväksi. Ilmaisia nähtävyyksiä ovat näköalapaikat, joita löytyy jyrkkien rinteiden päältä. Erityisen upea paikka lienee kaupungin ulkopuolella sijaitseva Mirador del Valle, jonne kävelisi Alcántaran sillalta vajaassa puolessa tunnissa. Myös Toledossa kiertävät turistijunat ja -bussit pysähtyvät tuolla näköalapaikalla, joka jäi nyt meiltä näkemättä.

Päivä Toledossa oli perheellemme mukava kokemus, mutta Madridista käsin olisi riittänyt muitakin retkikohteita. Listasin alle kolme mielestäni erityisen houkuttelevaa vaihtoehtoa.
Segovia tunnetaan erityisesti suuresta akveduktista. Akveduktin lisäksi myös koko Segovian vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Suosittuja vierailukohteita ovat myös paikallinen katedraali sekä Alcázar-linnoitus. Madridin Chamartinin asemalta pääsee junalla vajaassa puolessa tunnissa Segovia-Guiomarin asemalle, josta on bussiyhteys Segovian keskustaan.
Aranjuez saattaa olla nimenä tuttu kuuluisasta kitarakonsertosta. Musiikkiteos on saanut inspiraationsa Aranjuezin kuninkaallisen palatsin puutarhoista. Loistokas palatsi onkin paikkakunnan selkeä vetonaula ja tärkein nähtävyys. Junamatka Madridin Atochan asemalta Aranjueziin vie noin 45 minuuttia.
San Lorenzo de El Escorial on kuuluisa erityisesti valtavasta El Escorialin palatsi- ja luostarirakennuksesta, jonne monet Espanjan kuninkaista on haudattu. Kaupungin lähistöllä sijaitsee Espanjan sisällissodassa kaatuneille omistettu suuri muistomerkki Santa Cruz del Valle de los Caídos. Diktaattori Francon rakennuttamalla monumentilla on hyvin ristiriitainen maine. Nopeimmat junat kulkevat Madridin Chamartinin asemalta El Escorialiin vajaassa tunnissa.
Lue myös koko reissustamme kertova juttu Madridin-matkan 20 kokemusta.
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Jääkiekko1 vuosi sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Ranska1 vuosi sittenChâteau des Milandes – Joséphine Bakerin linna
-
Ranska1 vuosi sittenMarqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Italia1 vuosi sittenPäiväretki tornin juurelle Pisaan
-
Englanti1 vuosi sittenLontoon kuninkaallinen Kensingtonin palatsi
-
Eurooppa10 kuukautta sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Top of the Rock
-
Yhdysvallat11 kuukautta sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia10 kuukautta sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
22.11.2023 at 6:58
Kuulostaapa erittäin kiinnostavalta. Tuli itselleni muuten yllätyksenä, että Sevilla on aikanaan ollut Euroopan kolmanneksi suurin kaupunki – Lontoon ja Pariisin jälkeen oletettavasti.
Mika / Lähtöportti
22.11.2023 at 20:46
Kiinnostuin nyt tutkimaan tarkemmin Euroopan suurimpia kaupunkeja eri vuosisadoilla. Joissakin lähteissä mainitaan Sevillan olleen jossakin vaiheessa Euroopan kolmas, mutta kun etsin lisää lähteitä, muutin nyt tekstin varmuuden vuoksi muotoon ”yksi Euroopan suurimmista”. Konstantinopoli eli nykyinen Istanbul oli Sevillan kulta-aikoina suurin, mutta sitä ei välttämättä lasketa Eurooppaan. Lontoon sekä Pariisin ohella varsinkin Napoli oli noihin aikoihin huomattavan iso. Sevillakin oli suuri ja todella merkittävä, mutta tarkkaa sijoitusta asukasluvun mukaan on lopulta vaikea luotettavasti kertoa.
Jenni / Unelmatrippi
25.11.2023 at 17:38
Nämä kohteet ovat minulla vielä Sevillassa käymättä. Kaupungissa on niin paljon näkemistä, että nämä eivät ole olleet ensimmäisten joukossa listalla. Kiinnostaviltahan nuo kuitenkin vaikuttavat, joten voisi noissa ihan mielellään piipahtaa, jos tulee taas joskus matkustettua Sevillaan. (Toivottavasti tulee!) Sattumalta kuuntelin muuten juuri eilen yhtä kirjaa, jossa selostettiin Magalhãesin ja muiden löytöretkeilijöiden vaiheita. Matkat ovat tosiaan olleet vaarojen ja sattumusten puolesta ”hieman” eri kaliiberia kuin meidän aikojemme reissut. 🙂
Mika / Lähtöportti
27.11.2023 at 18:53
Nämä ei tosiaan ole kaupungin ykkösnähtävyyksiä ja olisivat jääneet meiltäkin vähemmälle huomiolle, ellei oltaisi viihdytty Sevillassa niin pitkään. Tuon ajan löytöretket on olleet aika hurjia reissuja, joiden varrella monet menettivät henkensä. Nyt tuli tutustuttua tähän Magalhãesin tarinaan ja olen joskus lukenut myös suomenkielisen käännöksen Kolumbuksen päiväkirjasta, mutta löytöretkihistoriaan olisi kiehtovaa tutustua tarkemminkin.