Italia
Suloinen Saluzzo – kaupunki Piemonten kukkuloilla
Joskus käy niin, että päätyy kaupunkiin josta tietää etukäteen korkeintaan nimen. Lyhyen hääpäivämatkamme pääkohde oli edellisessä postauksessa esitelty Langhe, mutta majoituimme viinialueen ulkopuolella sijaitsevaan Saluzzoon. Löysimme tuntemattoman, mutta varsin kuvauksellisen italialaiskaupungin.
Rehellisesti sanottuna en tiennyt edes Saluzzon olemassaolosta ennen kolmen yön hotellivarauksen tekemistä. Etsiskelimme majoitusta Langhesta, mutta tykästyimmekin hieman viinialueelta sivussa kohoavan Saluzzon San Giovanni Resortiin. Halusimme löytää merkkipäivän kunniaksi jotain tavallisesta poikkeavaa, ja entisessä luostarirakennuksessa toimiva tyylikäs hotelli vastasi toiveitamme hyvin.

Langhen kylissä olisi toki ollut tarjolla muutamia romanttisia majoitusvaihtoehtoja, mutta halusimme yöpyä kohtuullisen kokoisessa kaupungissa, jossa riittää ravintolavaihtoehtoja sekä myös jonkin verran nähtävää. Tässä suhteessa Saluzzo kuulosti juuri sopivalta tukikohdalta. Matkaa Langhen kukkuloille on noin neljäkymmentä kilometriä ja Torinoonkin ajaisi vain tunnissa.

Tyypilliseen italialaiseen tapaan Saluzzollakin on pitkä ja ylväs historia. Saluzzo oli vuosina 1142–1548 jopa oma ruhtinaskuntansa, jota hallitsivat mahtavat markiisit. He pitivät majaansa kaupungin korkeimmalle paikalle rakennetussa massiivisessa linnassa, jonka muurien sisäpuolella toimii nykyään kaksi museota.

Ritarikulttuurin museo kertoo markiisien ajasta ja Saluzzon suuruuden päivistä. Näyttely tarjoaa kattavasti tietoa seudun historiasta muun muassa videoiden ja pienoismallien avulla.

Toinen museoista on huomattavasti karumpi. Saluzzon linna toimi vankilana vuoteen 1992 saakka ja kellarikerroksen vankilamuseo vie kirjaimellisesti kiven sisään. Kolkkojen seinien maali on lohkeillut, kapeat käytävät hohkavat kylmyyttä ja menneiden aikojen vangit kertovat tarinoitaan kiviseiniin heijastettuina hologrammeina.

1970-luvun selli on jo hieman lohdullisempi, sillä siellä katsellaan pienestä mustavalkotelevisiosta jalkapalloa. Vankilamuseo on ajatuksia herättävä kokemus, joka tuo lähelle kärsimyksen, kidutuksen ja kuolemankin. Muun muassa seudun rikollisuudesta kertovat opastetaulut ovat ainoastaan italiaksi, joten asiaan perehtyminen vaatii kielitaitoa. Vaikka nykyajan rangaistuslaitokset lienevätkin näitä kellareita viihtyisämpiä, on silti parempi jatkaa elämäänsä kaidalla polulla.

Saluzzon kuvauksellisin katu on linnalle nouseva Salita al Castello. Ihailemme ajan patinoimia vanhoja rakennuksia. Matkan varrella voisi halutessaan kiivetä myös Torre Civica -torniin, mutta se on ohi kulkiessamme suljettu.

Linnalta on mukava maleksia alamäkeen. Värikkäiden talojen välistä avautuu maisema kaupungin ympäristössä levittäytyvälle laajalle tasangolle. Keskiaikaisen vanhankaupungin mukulakivikadut risteilevät kukkulan rinteellä. Rapistuneet kiviseinät, koristeelliset katulamput, useat kirkot ja jyrkät portaikot sävyttävät hiljaisia kortteleita. Ympäristö on pittoreski, mutta silti kovin arkipäiväinen. Täällä on myös keskeneräisiä remontteja, viemärin hajua ja ilmaan lennähtäviä puluja.

Vanhastakaupungista laskeudutaan lopulta tasaiselle Corso Italialle. Leveää kävelykatua voisi kutsua saluzzolaisten olohuoneeksi. Sen varrelta löytyy myös mahtipontisen suuri katedraali. Pysähdymme kevyelle lounaalle Bar Corona Grossaan, josta saa herkullisia piadinoja. Edellisestä Italian-matkasta on päässyt vierähtämään jo reilut kaksi vuotta, joten tuntuu mukavalta vain pysähtyä nauttimaan paikallisesta tunnelmasta. Holvikaaret tarjoavat miellyttävän varjon paahtavalta auringolta, eikä meillä ole kiirettä minnekään. Naapuripöydissä juorutaan paikallisella murteella ja luetaan vaaleanpunaisia urheilulehtiä.

Katselen joutessani Saluzzon karttaa, josta löytyy samannimisiä katuja kuin kaikista muistakin italialaisista kaupungeista. Montakohan Corso Romaa, Via Marconia, Piazza XX Settembreä tai Piazza Garibaldia saapasmaassa onkaan? Siirrymme jatkamaan kiireetöntä iltapäivää Gelateria La Romanaan, josta saa erinomaista jäätelöä. Monien laadukkaiden jäätelöbaarien tapaan tuotteet on täälläkin piilotettu tiskin alle, eikä niitä esitellä vitriinissä riemunkirjavina röykkiöinä. Jäätelöt vatsassa on mukava palata vielä takaisin helteisille kujille.

Jokaisella matkalla Italia sekä ihastuttaa että myös raivostuttaa. Yksi maan ärsyttävimmistä tavoista junalakkojen ohella ovat ravintoloiden aukioloajat. Saluzzossakin pääsee päivälliselle aikaisintaan seitsemältä ja useimmissa ravintoloissa vasta varttia vaille kahdeksalta. Kaupungin nähtävyydet on kierretty jo hyvissä ajoin, eikä kiipeily edes takaisin kukkulan päällä sijaitsevaan hotelliin houkuttele. Voisimme siis aivan hyvin mennä syömään jo viideltäkin, mutta se ei tässä maassa ole mahdollista. Tilanteen pelastukseksi on onneksi keksitty aperitivot. Maassa maan tavalla!

Pysähdymme Via Gualtierin varrelle Il Boccone del Re -nimiseen bistroon, jossa voi tilata viinilasillisen oheen pientä purtavaa. Koska ravintola on erikoistunut lihaan, saammekin muutamalla eurolla eteemme valtavan lajitelman leikkeleitä. Näin runsaan annoksen jälkeen ei tee ihan heti uudelleen mieli ilmakuivattua kinkkua, coppaa, salamia, mortadellaa tai muita makkaroita. Paikalliset ihmiset kerääntyvät hiljalleen kadun varteen juomaan aperitivojaan ja vaihtamaan kuulumisia. Myöhemmin illalla tarjolla olisi myös lämmintä ruokaa ja koska ravintolan televisiosta voi seurata tärkeimmät urheilutapahtumat, mutkattomasta Il Boccone del Restä voisi hyvinkin tulla kantapaikkani, jos asettuisin jostain syystä pidemmäksi ajaksi Saluzzoon.

Kiipeämme aperitivojen jälkeen rinnettä ylös ja päädymme Osteria Nuovi Mondaglin terassille. Palvelu on ystävällistä ja ruoka maukasta. Syödessään voi seurailla vanhojen asuintalojen ympäröimän pienen aukion rauhallista elämää.

Tällaisissa massaturismilta säästyneissä italialaiskaupungeissa on se hyvä puoli, että ravintolat ovat lähes poikkeuksetta hyviä. Syömme varsinaisen hääpäiväateriamme seuraavana iltana Le Quattro Stagioni d’Italiassa, jonne pääsee onneksi sisään ilman pöytävaraustakin. Sisäpihan terassilla on lämmin tunnelma. Muut asiakkaat vaikuttaisivat olevan suurina ryhminä saapuneita paikallisia. Naisporukka tilaa pizzat, liikemiehet vertailevat kännyköitään ja Maria ystävineen viettää riehakkaita syntymäpäiviä. Ruoassakaan ei ole valittamista. Aloitamme vitello tonnatolla ja jatkamme täydellisesti keitetyllä spagetilla eteenpäin. Aterian ohessa on myös mainio tilaisuus tutustua paikallisiin punaviineihin.

Saluzzo sopii mielestäni hyvin yhden yön pysähdyspaikaksi tai muutaman päivän tukikohdaksi retkiä varten. Kaiken oleellisen näkee rauhallisellakin tahdilla muutamassa tunnissa, joten nähtävyyksille ei tarvitse kiirehtiä. Vaikkei Saluzzo kuulukaan maan merkittävimpien nähtävyyksien joukkoon, se sopii mainiosti elämästä ja italialaisesta tunnelmasta nauttimiseen.
Italia
Sisilian yllättävän viehättävä Termini Imerese
Vietimme kesän Italian-matkan päätteeksi viisi päivää Sisiliassa. Yksi retkikohteistamme oli Termini Imeresen kaupunki, joka pääsi yllättämään positiivisesti. Sunnuntai-iltapäivä oli hiljainen, mutta löysimme paljon pittoreskeja kujia.
Termini Imerese ei kuulu Sisilian suosituimpiin matkakohteisiin, mikä tekeekin kaupungista omalla tavallaan mielenkiintoisen paikan. Päädymme Termini Imereseen ennen kaikkea siksi, että siellä on kuvattu vaimon ja anopin seuraamaa Unelmakoti Sisiliassa -televisiosarjaa. Olen itsekin nähnyt muutaman jakson, joten tiedän melko hyvin mistä on kysymys. Kaiken lisäksi Termini Imerese sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä lomataloltamme Altavilla Miliciasta.

Saavumme Termini Imereseen sunnuntaina puoliltapäivin, jolloin liikenne on hyvin hiljaista. Tie nousee keskustaan tiiviisti rakennetulle kukkulalle. Kulmakunnan ukkoporukka päivystää muovituoleilla kantabaarinsa edustalla, mutta jalankulkijat ovat harvassa. Kadun varrelta löytyy helposti pysäköintitilaa. Lähdemme heti aluksi etsimään televisiosarjasta tuttua Palazzo Cirilloa. Arkinen katu vie meidät oikeastaan vahingossa tuomiokirkon kulmalle, josta suuntaamme kuvassa näkyville kapeammille kujille. Kaupunki yllättää meidät tässä vaiheessa kauneudellaan.

Talot ovat hauskanvärisiä ja taustalla näkyy korkeita kukkuloita. Sunnuntai-iltapäivä on silmiinpistävän hiljainen, eikä kujilla kulje kuin satunnaisia kissoja. Tämä tuo kiinnostavaa vaihtelua matkaohjelmaamme, sillä esimerkiksi turistien suosima Cefalù tai vilkas suurkaupunki Palermo ovat aivan toisenlaisia paikkoja.

Jyrkät mäet ja portaikot tekevät kortteleista hyvin kuvauksellisia. Rakennuksia koristavat muun muassa vanhat katulamput sekä takorautaiset parvekkeiden kaiteet.

Muutamat kujakissat tutustuvat muukalaisiin mielellään, mutta useimmat haluavat viettää päiväänsä rauhassa. Sinne tänne pysäköidyt skootterit sopivat sisilialaiseen tunnelmaan.

Vaaleanpunainen Palazzo Cirillo löytyy Google Mapsin avulla helposti. Unelmakoti Sisiliassa kertoo ruotsalaisesta sisustussuunnittelijasta Marie Olsson Nylanderista, joka puolisonsa Billin sekä lastensa kanssa remontoi surkeassa kunnossa olleen rakennuksen uuteen loistoon.

Emme halua liiaksi tirkistellä tuntemattomien ihmisten kotia, mutta on mukava nähdä Nylanderien kapea kotikatu ja jykevä puuovi sellaisina kuin televisiossakin. Ulkoapäin olisi vaikea arvata, miten hienon asunnon vanhat seinät kätkevät sisälleen. Kävelemme myös talon yläpuolelta kulkevaa katua pitkin. Sieltä näkyy hieman Palazzo Cirillon pihaa, josta vehreät puut tekevät hyvin suojaisan.

Termini Imeresen kaduilla on mukava kävellä rakennuksia ja koristeellisia yksityiskohtia ihaillen. Hiljaiset sunnuntai-iltapäivät ovat tulleet aiemmilla Italian-matkoilla tutuiksi, mutta ihan näin autioita katuja emme silti osanneet odottaa. Johonkin muuhun aikaan täälläkin on varmasti vilkkaampaa.

Termini Imerese syntyi noin neljäsataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua sen jälkeen, kun karthagolaiset olivat tuhonneet lähistöllä sijainneen Himeran kreikkalaiskaupungin. Uuden kaupungin paikalla oli kylpemiseen sopivia lähteitä, joista muotoutui nimi Termini Imerese eli jota kuinkin Imeran kuumat lähteet. H-kirjain putosi nimen alusta pois, koska sitä ei italian kielessä koskaan lausuta. Nykyään kaupungissa ei valitettavasti ole kylpylätoimintaa.

Palaamme kujakierrokselta takaisin katedraalille. Kirkko näyttää ulkoapäin upealta, mutta paikallinen suntio on laittanut ovet tiukasti säppiin. Katedraali on omistettu San Nicolalle eli Pyhälle Nikolaokselle, joka tunnetaan myös joulupukin esikuvana.

Etsimme lähistöltä ravintolaa, jossa ehtisimme syödä ennen lounastarjoilun päättymistä. Vaihtoehtoja ei ole kovin montaa, joten päädymme pian Il Cavalluccio Marinon eli Merihevosen varsin kuumalle katetulle terassille. Hiljaisuuden rikkoo vain viereisellä aukiolla alkava muotinäytöksen harjoitus. Musiikki pauhaa täydellä volyymilla, kun pitkäsääriset naiset kävelevät iltaa varten rakennetulla estradilla edestakaisin. Valitsen lounaakseni mustekalaa sekä lisukesalaatin. Annos onkin varsin maukas ja kevyehköksi hellepäivän ateriaksi sopivan kokoinen. Saan vielä maistella vaimon tilaamia katkarapuja, joiden parissa riittää askarreltavaa pitkäksi aikaa. Olemme ateriaan yleisesti ottaen tyytyväisiä.

Siirrymme syötyämme pieneen vehreään puistikkoon ja aukiolle, jonka laidalta kelpaa katsella maisemia ympäristöön. Muotinäytöksen harjoituksetkin ovat jo hiljentyneet, joten seesteinen rauha on palannut Termini Imereseen.

Auringonpaahteiselta näköalapaikalta on komea maisema muun muassa satamaan sekä lähistöllä kohoaville kukkuloille. Jossain alhaalla on myös rautatieasema, josta kulkee muun muassa paikallisjunia Palermoon. Junamatka Sisilian pääkaupunkiin veisi täältä puolisen tuntia.

Kierrän vielä aukion toiselle laidalle, josta aukeaa suorastaan ihastuttava merimaisema. Jossain kaukana häämöttää Zafferanon niemi, jonne teemme vielä retken myöhemmin. Niemellä sijaitsevista Porticellosta ja Sant’Eliasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Palaamme kaupunkikierroksen päätteeksi katedraalin kulmille ja ostamme kahvilasta jäätelöt. Kirpeä sitruunasorbetti maistuu kuumana iltapäivänä oikein hyvältä. Pieni retki Termini Imereseen on ollut miellyttävä kokemus. Emme nähneet mitään poikkeuksellisia nähtävyyksiä, mutta tuntuu mukavalta tutustua tavalliseen sisilialaiseen kaupunkiin. Termini Imerese paljastui yllättävän viehättäväksi, ja samalla tuli nähtyä myös se televisiosta tuttu Palazzo Cirillo.
Italia
Kissoja, merimaisemia ja tartufo-jäätelöä Pizzossa
Tutustuimme kesäkuisella matkallamme muutamaan Calabrian rannikkokylään tai -kaupunkiin. Yksi näistä oli viehättävä Pizzo, jossa kohtasimme paljon kissoja, söimme kuuluisaa tartufo-jäätelöä sekä ihailimme Jumalten rannikon maisemia.
Majoituimme kesäkuussa viikoksi Italian saappaankärkeen Calabrian alueelle. Santa Maria di Ricadista vuokratulta lomatalolta oli mukava tehdä retkiä muutamiin Jumalten rannikoksi nimetyn seudun kyliin ja kaupunkeihin. Aiemmat blogikirjoitukset ovat käsitelleet Scillaa ja Tropeaa, mutta nyt on Pizzon vuoro. Ajomatka tähän retkikohteeseen sujuu rannikkoa seuraillen vajaassa tunnissa. Taivas on pilvetön ja autossa tuoksuu aurinkorasva, kun maantie johtaa hieman yllättäen suoraan Pizzon ahtaaseen keskustaan. Kapea kaupungin taloja viistävä tie vie pienen tunnelin ja muutaman mutkan kautta Papa Inferiore -nimiselle parkkipaikalle, josta löytyy runsaasti tilaa.

Heti parkkipaikan laidalta voi ihailla hienoa merimaisemaa. Kohtaamme pian nuoren miehen, joka tarjoaa tuktuk-kyytiä ympäri Pizzon aluetta. Ohjelmaan kuuluisi esimerkiksi vierailu reilun kilometrin päässä sijaitsevassa Piedigrottan luolakappelissa, joka voisi kiveen veistettyine patsaineen olla mieleenpainuva nähtävyys. Mies on kohtelias, mutta kieltäydymme tarjouksesta, koska tutustumme kylään mieluummin omatoimisesti. Toisaalta luolakappeli jää meiltä lopulta näkemättä, koska sen aukioloajat eivät oikein sovi yhteen päiväohjelmamme kanssa ja retken lopuksi tekee jo mieli palata pian lomatalolle.

Aloitamme Pizzoon tutustumisen etsimällä Mugat-nimistä puutarhaa, jossa paikallinen vapaaehtoisjärjestö huolehtii kulkukissoista. Päädymme aluksi pienen asuinalueen tunnelmallisille kujille. Ihmisiä ei näy, mutta avoimien ovien ja ikkunoiden takaa kuuluu kotien ääniä. Keittiöissä kolistellaan kattiloita, pyykkikone hurisee ja radio soittaa italoiskelmää.

Kuja muuttuu heinikon reunustamaksi kapeaksi poluksi, mutta jatkamme uteliaasti eteenpäin. Etsimämme puutarha löytyy rauhalliselta paikalta kalliojyrkänteiden välistä. Ensimmäinen kissa tassuttaa pian vastaan, ja kohta löydämme lisää nelijalkaisia ystäviä.

Mugat Pizzo on toiminut vasta pari vuotta, mutta saanut jo paljon aikaan. Puutarha toimii keitaana niin kissoille kuin ihmisillekin, ja moni kulkukissa on löytänyt uuden huolehtivan kodin järjestön kautta.

Muita ihmisiä ei näy missään, mutta vietämme pitkän tovin kesyjen kissojen kehräävässä seurassa. Joukossa on myös hyvin pieniä ja leikkisiä pentuja. Kissoille on rakennettu siistejä puumajoja sekä erilaisia pehmustettuja oleskelupaikkoja myös taivasalle.

Maltamme lopulta kiivetä tuloreittiämme pitkin takaisin Pizzon keskustaan. Kuljemme hetken helteistä autotien reunaa pitkin ja käännymme vielä katsomaan alas laaksoon, jonka keskellä kissojen puutarha häämöttää.

Saavumme pian Pizzon sydämeen Piazza della Repubblicalle. Tämä on paikallisten ihmisten perinteinen kohtaamispaikka, joka lukuisine ravintoloineen ja kahviloineen houkuttelee myös matkailijoita. Tuumaamme että Pizzossa voisi olla paikallaan maistella pizzoja. Pitkänomaisen aukion päädyssä sijaitsevassa vanhassa rakennuksessa näyttää toimivan pizzeria, joten suuntaamme sinne.

Il Porticato -ravintolan antimet maistuvat meille erinomaisesti. Istumme muovituoleilla porttikäytävässä, jonka holvikaarten varjossa on miellyttävän viileää ruokailla. Pöydästämme on näkymä auringonpaahteiselle aukiolle päin. Valitsemani pizzan täytteenä on rucolaa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa sekä Grana Padano -juustoa. Talon halvimman pizzan saa vitosella ja kalleimmat maksavat reilun kympin.

Heti pizzerian vieressä sijaitsee yksi Pizzon monista kirkoista, Neitsyt Marialle omistettu Chiesa dell’Immacolata. Paikallisten kauppiaiden ja maanviljelijöiden rakennuttamassa kirkossa on tyylikäs vaalea julkisivu.

Ohitamme aukiota reunustavat kahvilat ja jäätelöbaarit, joiden edustoilla päivystää muutamia sisäänheittäjiä. Pari terassia on jo melkein täyttynyt turistiryhmistä, mutta tilaakin vielä olisi. Pizzossa vierailu ei onnistu maistamatta kuuluisaa tartufo-jäätelöannosta, mutta haluamme sulatella pizzoja rauhassa ja herkutella vasta hieman myöhemmin.

Piazza della Repubblican toisessa päässä voi ihailla maisemaa Tyrrhenanmerelle päin. Aukiolla päivystävä tuktuk-kuski tulee tarjoamaan meille omaa kierrostaan, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Miestä naurattaa, kun selitän italiaksi että meistä on mukavampaa kävellä kuin lähteä kyytiin.

Pizzo on Tropean ja Scillan tavoin rakennettu korkealle kukkulalle, josta on voinut puolustautua merirosvoja ja muita vihollisia vastaan. Vuosisatojen saatossa tänne ovat pyrkineet esimerkiksi saraseenit, ottomaanit sekä berberit.

Näkymää tarkkailee myös Il Collezionista di Venti eli Tuultenkerääjä. Metalliverkosta valmistettu taideteos on kuvanveistäjä Edoardo Tresoldin käsialaa. Upeaa maisemaa tyynesti katseleva kookas hahmo jää mieleen, sillä se sopii paikallensa erinomaisesti.

Näköalapaikan vieressä kohoava puolustuslinnoitus rakennettiin nykyiseen muotoonsa 1400-luvulla, mutta se on saanut nimensä vuoden 1815 tapahtumien mukaan. Napolin kuningas Joachim Murat oli menettänyt kruununsa, mutta rantautui Pizzoon toivoen saavansa valtansa takaisin. Hänet oli opittu tuntemaan paitsi Etelä-Italian hallitsijana myös itsensä Napoleon Bonaparten lankona. Murat sai kuitenkin vihamielisen vastaanoton, joten hänet vangittiin ja pian myös teloitettiin linnoituksen sisällä. Kyseessä oli niin tärkeä henkilö, että – paradoksaalista tai ei – linnoitus tunnetaan nykyään nimellä Castello Murat.

Kierrämme linnoituksen toiselle puolelle jatkamaan merimaisemien katselua. Jätämme Castello Muratissa vierailun väliin, vaikkei sisäänpääsy kovin montaa euroa maksaisikaan. Sisällä on ilmeisesti ainakin mallinukkeja, jotka esittävät Joachim Muratin päiviä vankisellissä, oikeudenkäyntiä sekä teloitusta.

Linnoituksen sisäänkäynninpuoleisen aukion nimi herättää meissä pientä ihmetystä, sillä B. Musolino tuo mieleen erään pahamaineisen italialaisen hahmon. Parin kirjaimen ero on kuitenkin ratkaiseva, sillä kyseessä on paikallinen suuruus Benedetto Musolino. Pizzossa syntynyt mies nousi 1800-luvulla maineeseen Italian kuningaskunnan senaattorina.

Palaamme sivukatuja pitkin Piazza della Repubblican toiseen päähän ja istahdamme Raffaele-kahvilan lähes autiolle terassille maistamaan Pizzon kuuluisinta herkkua. Tartufo di Pizzo on ulkonäöltään tryffeliä muistuttava annos, jossa käsin tehdyn jäätelöpallon sisältä löytyy sulaa suklaata. Kaiken kruunaa pintaa maustava kaakaojauhe.

Tartufon keksi aukion toisella laidalla yhä toimivan Gelateria Danten kondiittorimestari Giuseppe De Maria vuonna 1952. Jäätelömuotit pääsivät loppumaan kesken suurten hääjuhlien, jolloin lempinimellä Don Pippo tunnettu mies alkoi muotoilla jäätelöpalloja käsillään ja sovelsi jälkiruoan hätäpäissään mieleisekseen. Vieraat ihastuivat tuotokseen, jonka maine kiiri ympäri Italiaa. Tänä päivänä vieri vieressä kilpailevien kahviloiden mainokset pitävät huolen siitä, ettei paikkakunnan oma jälkiruoka jää keneltäkään huomaamatta.

Jatkamme matkaamme houkuttelevalta näyttävää Corso Giuseppe Garibaldia pitkin. Kuvauksellista kävelykatua reunustavat erilaiset pikku puodit, joista voisi ostaa muun muassa paikallisia elintarvikkeita, matkamuistoja tai kenkiä.

Kadulla tulee vastaan myös kissoja. Mugat-järjestö on ollut jälleen asialla, sillä seinälle kiinnitetyssä lapussa esitellään kulmakunnan neljä kissaa kuvien ja nimien kera. Tapaamme nuo kaikki viettämässä hellepäivää varjoissa makaillen. Giallo on asettunut portaille ja kääntää mielellään kylkeä rapsuttamista varten.

Kuja jatkuu loivaan ylämäkeen. Matkan varrelle jäävää pientä aukiota koristaa Fontana Garibaldi -suihkulähde, jonka julkisivu on harmaata graniittia.

Jatkamme vielä hetken eteenpäin, kunnes putiikit näyttävät jo loppuvan. Katsomme parhaaksi kääntyä alaspäin johtavaan portaikkoon, joka viekin lähes parkkipaikan kulmalle.

Vierailu Pizzossa oli oikein miellyttävä kokemus. Pari nähtävyyttä jäi ehkä väliin, mutta saimme nauttia kiireettömästä päivästä, herkuista ja paikallisten kissojen seurasta kauniissa ympäristössä. Emme yrittäneetkään nähdä tällä reissulla koko Calabriaa, mutta muutaman kohteen pintaraapaisu jättää alueesta oikein myönteisen mielikuvan.
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Englanti1 vuosi sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Suomi1 vuosi sittenTuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta
-
Englanti1 vuosi sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Luxemburg12 kuukautta sittenPari kesäpäivää Luxemburgissa
-
Suomi1 vuosi sittenMonipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Edge


Noora | Kerran poistuin kotoa
8.9.2017 at 17:52
Ahaha, kuolen nauruun tuolle gigoloviiksiselle vankinukelle :DD Mutta se siitä, muuten postaus onkin täynnä aivan ihastuttavia asioita! Just nyt fanitan ihan täysillä Italian ja Ranskan pikkukyliä ja palan innosta päästä tutkimaan niitä enemmän. Tuollakin oli ihan täydellisen ihastuttavan oloista. Toiseksi mua kiinnostaisi panostaa jatkossa enemmän tuollaisiin mielenkiintoisiin majapaikkoihin. En ole valmis maksamaan (omalla mittapuullani) suuria summia mistään perushotellista, oli se kuinka laadukas tahansa. Mutta juuri vanhat linnat, luostarit, vankilat ja muut persoonalliset majoitukset ovat niitä, missä haluan jatkossa yöpyä enemmän. 🙂
Mika / Lähtöportti
9.9.2017 at 11:05
Luigi joutui lusimaan, mitähän pahaa lienee tehnyt 😀 Italiassa ja Ranskassa riittää loputtomasti kivoja pikkukyliä. Vaikka näemmä löysit Rivieralta upeita paikkoja, niin pelkästään siellä kyliä riittäisi monelle seuraavallekin matkalle. Tässä Saluzzossa on esimerkiksi Langhen pikkukyliin verrattuna se hyvä puoli, että sinne pääsee junallakin. Tuo on ihan totta, että persoonallisissa majapaikoissa on oma viehätyksensä. Perushotellit on ihan samanlaisia missä päin maailmaa tahansa, mutta kummituslinnoissa, luostareissa sun muissa vastaavissa pääsee elämään keskelle paikallista historiaa.
Travelloverin Annika
14.9.2017 at 19:28
Jotenkin tämä on niin kliseisen stereotypinen italialainen kylä, ettei paremmasta väliä! Jos pitäisi luetella, mitä italialaisessa kylässä on, kaikki se epäilemättä olisi juuri täällä. Näyttää ja ilmeisesti myös maistuu herkulliselle. Nuo eurooppalaiset ruoka-ajat ovat minulle myös todella hankalat. Usein lämpimänä päivänä ei ole nälkä silloin, kun ravintolat ovat auki, ja kun ovat sulkeneet siestalle, on turha haaveilla kunnon lounaasta.
Mika / Lähtöportti
17.9.2017 at 22:33
Tuo meitäkin Saluzzossa huvitti, että se oli niin mahdottoman tyypillistä Italiaa kuin vain olla voi. Aina sanotaan että maassa maan tavalla, mutta kun itsellenikin varsinkin tuo ravintoloiden lounasaika loppuu yleensä liian aikaisin. Tällaisissa pienissä paikoissa ei ole edes niitä aukiolosäännöistä poikkeavia turistiravintoloita, joiden laatu on kenties heikko, mutta joissa saa vatsansa täyteen milloin vain.
Miika & Gia | matkakuume.net
14.9.2017 at 22:15
Apua, mikä kaipaus iski Italiaan ihan just nyt heti! Muistuttaa jotenkin Sienan katuja ja kujia nuo. Ja ne kaikki maisemat, ne maisemat, voi Italia minkä teit. Ruoasta nyt puhumattakaan.
Mutta kyllä, ruoka-ajat eivät mene meidänkään kanssa yksiin. Joskus ne aukeavat illasta myös niin myöhään, että haluaisi olla jo melkein nukkumassa, tai vähintäänkin omalla terassilla nauttimassa viiniä. Ja muutamankin kerran ollaan etsitty lounaspaikkaa ihan turhaan.
Ihana paikka tämäkin kuitenkin, kirjoituksen perusteella! Parasta Italiassa on juuri eksyä mitä mahtavampiin pikku kyläpahasiin. 🙂
Mika / Lähtöportti
17.9.2017 at 22:46
Siena on ehdottomasti omia suosikkikaupunkejani ja varmasti Saluzzonkin kujissa on jotain samaa. Mitään Sienan Piazza del Campon veroista Saluzzosta ei sentään löydy. Mutta toisaalta juuri tuo, että eksyy tuntemattomiin kyläpahasiin ilman liiallisia odotuksia, on myös tosi hauskaa.
Se noissa myöhäisissä ruoka-ajoissa tosiaan harmittaa, että välillä olisi kiva vaan viettää rentoa iltaa vaikka viinilasillisesta ja maisemasta nauttien, mutta sitä ei vaan ehdi tekemään ruoan jälkeen, jos syömään pääsee niin myöhään. Talonvuokrauksessa on se hyvä puoli, että voi kokkailla ihan mihin aikaan itseä huvittaa.
Toivottavasti pääsette tekin pian Italiaan! Eihän se kaukana ole, jos Kroatian-matkalle kaipaa vähän lisäseikkailua 🙂