Italia
Upea Villa Necchi Campiglio Milanossa
Milanon keskustassa piilottelee arkkitehtoninen helmi, jonka sisällä toimivaan kotimuseoon voi tutustua joko opastetulla kierroksella tai omatoimisesti. Villa Necchi Campiglio puutarhoineen tuntuu todelliselta keitaalta kaupungin sydämessä.
Olipa kerran synkkä ja sumuinen milanolainen yö. Tyylikäs pariskunta on nauttinut juuri oopperanäytöksestä maailmankuulussa La Scalassa, mutta eksyy paluumatkallaan usvaisille kaduille. He löytävät sattumalta rehevän puutarhan, joka on kyltistä päätellen myytävänä. Rouva ihastuu paikkaan ja herra soittaa heti seuraavana aamuna kyltissä lukeneeseen numeroon. Kaupat syntyvät välittömästi. Raha ei ole ongelma, sillä rouva Gigina Necchi ja herra Angelo Campiglio ovat varakasta väkeä, teollisuustoiminnassa rikastunutta lombardialaista porvaristoa. Tontille nousevaan taloon muuttaa myös Giginan vanhempi sisar Nedda Necchi.

Rakennusprojektissa ei kitsastella, sillä arkkitehti Piero Portaluppi saa vapaat kädet ja rajattoman budjetin. Rationalistista tyyliä suosiva Portaluppi on arvostettu arkkitehti, jonka kynästä syntyy yli sata rakennusta Milanoon. Hän suunnittelee koteja ja toimistoja kaupungin arvostetuimmille perheille sekä vastaa merkittävien rakennusten, kuten Pinacoteca di Breran taidemuseon ja Santa Maria delle Grazien kirkon restauroinnista. Eletään Italian historian synkkää vaihetta ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Monet toimeksiannot tulevat maata hallitsevalta fasistiselta puolueelta, jonka jäsen Portaluppi itsekin on. Aikalaiset ovat puolustelleet arkkitehtia sanomalla, ettei Portaluppi ollut sen enempää fasisti kuin muutkaan tuon ajan italialaiset. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Villa Necchi Campiglio valmistuu vuonna 1935, jolloin ylellisestä seurapiirielämästä nauttiva herrasväki pääsee muuttamaan Paviasta Milanon keskustaan. Tuntuu hämmästyttävältä, että vain reilun kilometrin päässä kaupungin keskipisteenä toimivasta tuomiokirkosta löytyy tällainen yksityinen keidas. Reilunkokoista puutarhaa värittävät keväiset kukat ja vierailijat istahtavat mielellään uima-altaan ympärille. Kyseessä on Milanon ensimmäinen lämmitetty yksityinen uima-allas.

Tutustumme taloon englanniksi opastetulla kierroksella, jonka aikana kierrämme huoneita läpi kahdessa kerroksessa. Valokuvaaminen on sallittua, mutta noudatamme oppaan suositusta ja käymme ottamassa kuvat kaikessa rauhassa vasta opastuksen jälkeen. Taloon voi tutustua myös pelkästään omatoimisesti, ja mekin viivymme sisätiloissa jonkin aikaa kierroksen päätyttyä. Huoneissa päivystää avuliaita nuoria oppaita, jotka kertovat tiloista mielellään kaikille halukkaille italiaksi tai englanniksi.

Rakennuksen alempi kerros käsittää yleisiä oleskelutiloja ja yläkerrassa odottavat asukkaiden makuuhuoneet. Arkkitehti Piero Portaluppin tyyli on yksinkertaisen pelkistettyä ja hyvin käytännöllistä. Tämä on havaittavissa esimerkiksi liukuovissa, jotka erottavat huoneet toisistaan. Portaluppi suunnitteli urallaan muun muassa laivoja, mikä lienee vaikuttanut esimerkiksi muutamien ikkunoiden pyöreään muotoon. Arkkitehti piti kovasti myös avaruudesta, minkä seurauksena näemme tähtikuvioita useammassa paikassa.

Yksi rakennuksen mielenkiintoisimmista tiloista on valoisa veranta, jonka vihertävä värimaailma on sovitettu yhteen suurten ikkunoiden takana näkyvän puutarhan kanssa. Huomio kääntyy helposti kiinalaisiin maljakoihin, jotka muistuttavat talon väen kiinnostuksesta itämaiseen kulttuuriin. Verannan ja muiden sisätilojen välissä on jykevät liukuovet, jotka pidettiin turvallisuussyistä kiinni öiseen aikaan.

Italian fasistinen hallitus takavarikoi Villa Necchi Campiglion toisen maailmansodan aikana virkamiestensä käyttöön, jolloin asukkaat joutuivat muuttamaan tilapäisesti maaseudulle. Talon sisustustyyli muuttui huomattavasti sodan jälkeen, kun isäntäväki palkkasi arkkitehti Tomaso Buzzin uudistustöihin. Portaluppin luoma alkuperäinen ilme tuntui Necchin sisarusten ja Angelo Campiglion mielestä liian kylmältä – ja arvatenkin fasismista muistuttavalta – joten huoneisiin haluttiin antiikkiin viittaavaa koristeellisuutta. Tämä lienee tehnyt yleisilmeelle hyvää.

Necchien varakkuus kumpusi sisarusten isän Ambrogio Necchin perustamista teollisuusyrityksistä. Ambrogio kuoli lastensa ollessa vielä teini-iässä, joten Gigina ja Nedda sekä heidän veljensä Vittorio perivät yritykset jo nuorina. Nykyään Necchin nimi tunnetaan erityisesti ompelukoneista, joista tuli lähes yhtä ikonisia italialaisia esineitä kuin vaikkapa Bialettin espressopannuista tai Piaggion Vespa-skoottereista. Vittorion vaimo kaipasi kerran uutta ompelukonetta, mutta tarjolla oli vain ulkomaisia malleja. Niinpä Vittorio sai idean ja perusti Italian ensimmäisen ompelukonetehtaan, jonka tuotteista tulikin todella suosittuja.

Vittorio Necchi keskittyi työurallaan lähinnä ompelukoneisiin, kun taas Giginan ja Neddan – tai käytännössä Giginan miehen Angelo Campiglion – tehtävänä oli johtaa bisnesimperiumin alkuperäisiä yrityksiä, kuten valurautavalimoita ja emalointitehtaita. Angelon kuva tulee talossa vastaan useamman kerran, esimerkiksi Giginan kampauspöydällä.

Villa Necchi Campiglion palvelusväkeen kuului kymmenkunta henkilöä, joiden täytyi olla valmiina palvelemaan asukkaita pikavauhtia. Jokaisessa huoneessa onkin soittokello palvelijoiden kutsumista varten. Työväelle leppoisinta aikaa taisivat olla aamut, sillä sanotaan etteivät Necchin sisarukset heränneet mielellään ennen puoltapäivää.

Yläkerrassa on useampi tilava makuuhuone, joiden yhteydessä on omat kylpyhuoneet. Naimattomana elänyt Nedda oli uskonnollinen henkilö, ja hänen makuuhuoneessaan näkyykin kristillisiä esineitä. Naimattoman naisen oli tuon ajan patriarkaalisessa Italiassa jo käytännön syistä helpompaa asua vaikkapa näin sisarensa ja sisaren miehen kanssa kuin yksin.

Giginan ja Angelon yksityiset tilat ovat käytännössä peilikuva Neddan vastaavista. Makuuhuoneiden väliin jäävällä käytävällä on pitkä kaappirivistö sisarusten vaatteiden säilyttämistä varten. Talon naiset omistivat valtavasti huippusuunnittelijoiden luomia vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja, jotka ovat ovien takana tallessa edelleen. Silloin tällöin järjestetään erityisiä teemakierroksia, jolloin kaapit avataan uteliaille vierailijoille. Nyt nähtävillä on vain muutamia esimerkkejä, kuten Christian Diorin toimittamat ja henkilökohtaisilla omistuskirjoituksilla varustetut kaulahuivit.

Yläkerrasta löytyy myös pari vierashuonetta, jotka oli usein varattu tietyille henkilöille. Savoijin prinsessaa Maria Gabriellaa kohdeltiin täällä kuin perheenjäsentä. Maria Gabriella on nelisenkymmentä vuotta Necchin sisaruksia nuorempi, mutta se ei haitannut tiivistä ystävyyttä. Prinsessa on Italian viimeisen kuninkaan Umberto II:n tytär. Me vierailimme vasta viime elokuussa Maria Gabriellan isomummon kuningatar Margheritan linnassa Aostanlaaksossa. Tuosta kohteesta voi lukea lisää jutustani Aostanlaakson satulinna Castel Savoia.

Toinen vakiovieras oli Maria Gabriellan serkku Enrico d’Assia, joka tunnettiin paremmin nimellä Hessen-Kasselin prinssi Heinrich. Taiteellinen prinssi vietti paljon aikaa Milanossa, sillä hän työskenteli La Scalan oopperan lavastajana. Villa Necchi Campigliossa on esillä runsaasti taidetta, josta osa on tullut tänne lahjoituksina Necchin sisarusten ja Angelo Campiglion ajan jälkeen. Prinssin käytössä olleissa tiloissa voi ihmetellä Guido Sfornin taidekokoelmaa, johon kuuluu muiden muassa Pablo Picasson ja Henri Matissen töitä.

Talon asukkailla ei ollut lapsia, mutta Gigina ja Nedda rakastivat kissoja. Täällä oli kuulemma aikoinaan myös eläviä lemmikkejä, mutta nyt kotimuseon hyllyjä koristavat monet kissahahmot.

Kaikki talon asukkaat elivät reilusti yli 90-vuotiaiksi. Angelo kuoli 1984, Nedda 1993 ja rahtusta vaille satavuotiaaksi yltänyt Gigina vuonna 2001. Sisaruksilla ei ollut perillisiä, joten Gigina testamenttasi talon Fondo Ambiente Italiano -säätiölle. FAI:n tavoitteena on suojella italialaisia kohteita, kuten arvokkaita rakennuksia. Villa Necchi Campiglion restaurointitöihin käytettiin kuusi miljoonaa euroa ja se avattiin yleisölle toukokuussa 2008.

Villa Necchi Campiglio on saanut viime vuosina mainetta valkokankaalla. Luca Guadagninon ohjaama I Am Love kuvattiin huvilalla pian suuren remontin valmistumisen jälkeen. Kuvitteellinen tarina kertoo milanolaisesta Recchin perheestä, muttei suoranaisesti liity Necchien elämään. Vielä suurempaa näkyvyyttä sai tuoreempi House of Gucci, jota tähdittävät muiden muassa Lady Gaga ja Al Pacino. Huvila esittää elokuvassa Rodolfo Guccin kotia. En ole nähnyt vielä kumpaakaan filmiä, mutta aion kyllä tämän vierailun jälkeen katsoa molemmat.

Siirrymme museovierailun jälkeen puutarhan laidalla toimivaan kahvilaan. Pöydät olivat ennen sisällä tekemäämme kierrosta aivan täynnä lounasasiakkaita, mutta nyt myöhemmin iltapäivällä tilaa on reilusti. Makoisa vadelmajuustokakku on sopiva päätös hienolle museokokemukselle. Villa Necchi Campiglio on mainio kohde kaikille arkkitehtuurista, ylellisistä kotimuseoista ja Milanon historiasta kiinnostuneille.
Lisätiedot ja pääsyliput löytyvät Fondo Ambiente Italianon sivustolta.
Tutustu myös muihin Milanosta kirjoittamiini juttuihin.
Italia
Bergamon viihtyisä alakaupunki Città Bassa
Vaikka keskiaikainen yläkaupunki Città Alta onkin Bergamon todellinen helmi, kannattaa tutustua myös kukkulan juurelta löytyvään kaupungin uudempaan osaan. Città Bassa tarjoaa viihtyisiä kävelykatuja, muutamia nähtävyyksiä ja mukavaa tunnelmaa.
Bergamo jakautuu kahteen hyvin erilaiseen osaan. Kukkulan päällä kohoava yläkaupunki henkii keskiaikaa, ja sitä sävyttävät vuosisatoja vanhat rakennukset sekä kapeat mukulakivikujat. Alakaupunki alkoi kehittyä puolustusmuurien ympäröimän kukkulan juurelle vasta 1800-luvulla, kun vihollisten sotajoukot eivät enää uhanneet Bergamoa. Pikkukylien sävyttämä maaseutu joutui tuolloin antamaan tilaa voimakkaalle teollistumiselle. Tehtaiden ohella myös rautatiellä oli tärkeä rooli Bergamon kehittymisessä. Nykyään yläkaupungissa on vain parituhatta asukasta, kun taas alakaupungin väkimäärä yltää reilusti yli sadantuhannen.

Majoitumme tunnelmalliseen yläkaupunkiin, josta laskeudumme funikulaarilla Città Bassaan. Alamäkeen voisi helposti kävelläkin, mutta funikulaarilla matkustaminen kuuluu paikallisiin elämyksiin. Funikulaari on ollut käytössä jo vuodesta 1887 lähtien, minkä jälkeen tekniikkaa ja vaunuja on toki uudistettu moneen kertaan. Reitillä oleva tunneli vie kaupunginmuurin läpi ja lyhyen matkan aikana ehtii ihailla hetken maisemia.

Funikulaari tuo meidät alakaupungin pääkadun Viale Vittorio Emanuele II:n varteen. Loiva kaarre vaihtuu pian yli kilometrin mittaiseksi suoraksi, jonka aikana katu vaihtaa nimeään Viale Romaksi ja lopulta Viale Papa Giovanni XXIII:ksi. Valtakadun päässä häämöttää Bergamon rautatieasema. Käännymme mielellämme katselemaan myös näkymää tulosuuntaamme ja kukkulalla kohoavaan yläkaupunkiin päin.

Käännymme valtakadulta sivummalle ja löydämme sattumalta yhden alakaupungin monista aukioista. Piazza della Libertàn laidalla kohoava Palazzo della Libertà näyttää heti ensi silmäyksellä niin mahtipontiselta, että epäilen sen liittyvän jotenkin Italian historian synkkiin vuosiin. Arvaus osuukin napakymppiin, sillä rakennus valmistui hieman ennen toista maailmansotaa fasistipuolueen paikalliseksi päämajaksi. Se nimettiin sodan jälkeen Vapauden palatsiksi muistuttamaan fasismin ajan päättymisestä. Palazzo della Libertà on nykyisin hallintorakennus, jossa järjestetään myös näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia.

Viereisen aukion laitaa koristava rakennus on asianajajaliiton kirjasto, joka on keskittynyt lakikirjoihin ja muihin alan niteisiin. Alakaupungin keskeisimpien osien arkkitehtuuria voisi kuvailla monumentaaliseksi, sillä avarat tilat ja komeat rakennukset seuraavat toisiaan.

Pääkadun ja kävelykatu Sentieronen risteyksessä kohoaa näyttävä Torre dei Caduti. Kaatuneiden torni on omistettu ensimmäisessä maailmansodassa kuolleille bergamolaisille. Torni on ohi kulkiessamme suljettu, joten emme pääse tutustumaan siihen tarkemmin. Tornin kerroksissa on eri teemoihin keskittyviä pieniä näyttelyitä ja huipulta pääsee ihailemaan näkymää yli kaupungin.

Leveä kävelykatu Sentierone on eräänlainen bergamolaisten olohuone. Täällä jos jossain kelpaa harrastaa italialaiseen kulttuuriin olennaisesti kuuluvaa passeggiataa eli kiireetöntä kävelyä, jonka tarkoituksena on nähdä tuttuja sekä tulla itse nähdyksi.

Tyylikkäästi pukeutuneet kävelijät voivat pysähtyä Sentieronen varrella nauttimaan aperitiivia tai vaikkapa jäätelöä. Sadesään tai polttavan kuuman auringonpaisteen sattuessa voi siirtyä holvikaarten suojaan.

Kävelykadun päässä kohoaa 1600-kuvulla rakennettu barokkikirkko, joka on omistettu Pyhälle Bartolomeukselle ja Pyhälle Stefanokselle. Viimeksi mainittuhan on juuri se marttyyri, jonka muistoksi vietetään tapaninpäivää. Emme käy kirkon sisäpuolella, joten Lorenzo Lotton maalaama alttaritaulu jää meiltä nyt näkemättä.

Sentieronen kulmalla on pieni puisto, jota koristaa veden ympäröimä muistomerkki. Näyttävä patsas on omistettu suurelle bergamolaiselle säveltäjälle Gaetano Donizettille. 1800-luvun alkupuoliskolla työskennellyt Donizetti muistetaan erityisesti oopperoistaan, mutta hän sävelsi myös muita teoksia. Oopperoista tunnetuimpia lienevät Lemmenjuoma, Don Pasquale sekä Lucia di Lammermoor.

Heti patsaan vierestä löytyy Bergamon oopperatalo Teatro Donizetti. Oopperatalo avattiin jo ennen säveltäjämestarin syntymää vuonna 1791 Teatro Riccardin nimellä. Talon ohjelmistoon kuuluu monenlaista musiikkia, mutta Donizettin oopperat ovat pääosassa erityisesti jokavuotisen Donizetti Opera Festivalin aikaan. Oopperataloon voi tutustua myös opastetuilla kierroksilla. Olen itse osallistunut vastaavalle kierrokselle Milanon La Scalassa.

Sentieronen lähistöllä on useita patsaita. Näistä pysäyttävin on Partisaanien muistomerkki, joka on pystytetty fasistien tappamien partisaanien muistoksi. Partisaaneilla oli merkittävä rooli taistelussa Italiaa miehittäneitä natseja sekä Mussolinin hallintoa vastaan. Synkkää patsasta katsellessa mieleeni tulee partisaanien tunnuslaulu Bella Ciao, joka jääkin soimaan päähän pitkäksi aikaa.

Leveä Sentierone vaihtuu hieman kapeammaksi ostoskaduksi Via XX Settembreksi. Kadun varrella on runsaasti erilaisia kauppoja sekä hauskanvärisiä vanhoja rakennuksia. Innokas shoppailija saisi luultavasti kulutettua täällä helposti monta tuntia.

Meitä kiinnostaisi ostosten sijasta päästä syömään jotakin. Moni lounasravintola näyttää näin kauniina lauantaina täydeltä, emmekä toisaalta haluaisi käyttää ateriaan kovin pitkää aikaa. Ratkaisuksi löytyy kuvassa näkyvä Bar Haitin terassi, jolla syömme arkiset seitsemän euron pasta-annokset. Tämä ei ole mitenkään hieno ateria, mutta ruoka on kelvollista ja hinta todella edullinen. Città Altaan sijoittuvat ruokailuvinkkini löytyvät aiemmin julkaistusta jutusta Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa.

Pysähdymme vielä Panfé-ketjukahvilaan ostoskadun varrelle. Vaikkei caffè latten tilaamisesta puolenpäivän jälkeen saakaan Italiassa vankeusrangaistusta tai edes sakkoja, on silti kiva noudattaa paikallisia tapoja ja yrittää valita jotain vuorokaudenaikaan sopivampaa. Espresso tai kenties jopa caffè macchiato olisi kelpo valinta, mutta tässä kahvilassa mainostetaan niin näyttävästi kauden erikoiskahveja, että tilaamme kaikesta huolimatta sellaiset. Valitsen juoman kylkeen kermapulla maritozzon.

Alakaupungin merkittävimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös edellä mainituista kohteista hieman syrjemmällä sijaitseva taidemuseo Accademia Carrara. Klassiset maalaukset olisivat kiinnostaneet meitäkin, mutta museovierailulle ei tällä reissulla järjestynyt sopivaa aikaa. Kävelin taidemuseon ohitse mennessäni jalkapallo-otteluun Bergamon stadionille.

Bergamon nykyaikainen alakaupunki toimii hyvänä vastapainona historialliselle yläkaupungille. Città Bassasta löytyy muun muassa mielenkiintoista arkkitehtuuria, mukavia kävelykatuja, ostosmahdollisuuksia sekä eläväistä tunnelmaa. Myös hotellivaihtoehtoja on runsaasti, mutta ainakin meille sopi paremmin majoittuminen yläkaupunkiin. Bergamo on kokonaisuudessaan mukava matkakohde, joka sopii hyvin vaikkapa leppoisan pitkän viikonlopun viettämiseen.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Italia
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.

Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.

Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.

San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.

Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.

Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.

Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.

Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.

Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.

Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.

Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.

Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.

Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.

Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?

Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.

Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Ranska12 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska12 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
18.5.2025 at 21:16
Tuollainen systeemi muuten on sitten omaan mieleen. Nimittäin, että valokuaus on sallittua, mutta tapahtuisi vasta opastuksen jälkeen. Jotenkin sitä voi kuvitella, että kuvaaminen kesken opaskierroksen väkisinkin vie huomiota kuitenkin muualle. Kiinnostavalta kuulostava paikka kyllä muutenkin.
Mika / Lähtöportti
20.5.2025 at 19:53
Tuo oli oikein hyvä tapa toimia. Kierrokseen keskittyy tosiaan paljon paremmin ja se on muutenkin sujuvampi, kun ei kuvaa kesken opastuksen. Tämä on kyllä suositeltava nähtävyys Milanossa, vaikkei kaupungin tunnetuimpiin kuulukaan.