Ota yhteyttä

Italia

Lerici, kylä Runoilijoiden lahden rannalla

Julkaistu

Majoituimme Italiaan suuntautuneella syyslomamatkallamme viikoksi Lericiin, josta teimme retkiä muihin Ligurian rannikon kyliin ja kaupunkeihin. Myös itse Lerici on todella miellyttävä paikka, jossa saimme nauttia kauniista sunnuntai-iltapäivästä ilman ruuhkia.

Ensimmäisenä Lericin kylällä tulevat vastaan värit, jotka ovat juuri niitä mitä Italiassa sopiikin odottaa. Vanhoilla kiviseinillä näkyy terrakotan sävyjä, murrettua keltaista, oranssia sekä punaista. Ikkunaluukkujen suhteen on taidettu tehdä yhteistilaus koko kylälle, sillä niin yhtenäisen vihreitä ne ovat.

lerici_07


Kapea kuja johtaa rantakadulle, jonka toisella puolella erilaiset paatit keikkuvat Lericin viihtyisässä pienvenesatamassa. Pidämme sunnuntai-iltapäivän leppoisasta ilmapiiristä ja päätämme olla kiirehtimättä minnekään. Yksi matkapäivä on hyvä rauhoittaa tänne ”kotikylälle” ja nauttia pyhäpäivästä samaan tapaan kuin italialaisetkin täällä tekevät.

lerici_15


Rannan tuntumassa on käynnissä jonkinlaiset antiikkimarkkinat, mutta emme yritäkään tehdä löytöjä vaan katselemme mieluummin merelle päin. Pienvenesatamaa reunustaa tyypillinen italialainen rantabulevardi, jota pitkin kelpaa tehdä sunnuntaikävelyitä tai käydä näyttäytymässä ennen päivällisaikaa. Keskustan pohjoispuolella on pari hiekkarantaa ja niiden ohitse voisi taivaltaa vaikka parin kilometrin päässä sijaitsevaan San Terenzon kylään.

lerici_01


Italiassa ei ole käytetty katujen ja aukioiden nimeämisessä liiemmälti mielikuvitusta, vaan ympäri maata löytyy satoja samannimisiä katuja sekä aukioita. Niinpä täälläkin Via Roma kääntyy Piazza Garibaldille, joka on Lericin selkeä keskus. Laajaa aukiota reunustaa viehättävä talorivistö ja harmaa kirkontorni kurkottaa palmujen yläpuolelle.

lerici_10


Sunnuntai-iltapäivän sää on lähes täydellinen, sillä auringonpaiste saa parikymmenasteisen ilman tuntumaan todellista lämpimämmältä. Mereltä puhaltava tuuli on kesäisen kevyt, vaikka eletäänkin jo lokakuun puoltaväliä. Kiertelemme hetken kujalta toiselle, kunnes on jo aika etsiä lounasravintolaa.

lerici_17


Italia kuuluu niihin maihin, joissa lounasta tarjoillaan vain tiettyyn kellonaikaan. Useimmat kunnon ravintolat avautuvat puoli yhden maissa ja vaikka aukioloajoissa onkin pieniä eroja, on varminta hakeutua pöytään pian yhden jälkeen. Päädymme hetken kierreltyämme La Conchiglian terassille, jonka reunalla on sopivasti tilaa.

lerici_12


Pöytämme on erinomainen rantaa pitkin kulkevien ihmisten seuraamiseen. On hauska huomata kuinka useimmat koirat kulkevat kuuliaisesti ilman hihnaa, mutta villeimmät taaperot on laitettu valjaisiin. Italialaiset tuntevat Lericin kauneuden melko hyvin ja jotkut ovat hankkineet sieltä jopa kakkosasunnon, mutta ulkomaalaisia matkailijoita ei ainakaan enää lokakuussa näy juuri lainkaan. 

liguria_pesto


Viihdymme La Conchigliassa hyvin. Pestokastikkeen kera tarjottu trofie-pasta on näillä kulmilla suosittua perinneruokaa, joka vie lähes kielen mennessään. Näin meren äärellä täytyy kokeilla myös grillattua mustekalaa, joka sekin maistuu erinomaisesti. Seuraamme sivusilmällä, kuinka viereisen pöydän pikkulapset hotkivat simpukoiden kera tarjotut spagettiannoksena hyvällä ruokahalulla. Sitten onkin aika lähteä juoksentelemaan sataman pulujen perässä. Vanhemmat saavat komentaa vauhdikasta Tommaso-poikaa moneen kertaan, sillä heillä on meneillään tyypillinen tuntikausia kestävä sukulounas.

lerici_09


Lähdemme ateriaan tyytyväisinä maleksimaan kohti kylää vartioivaa keskiaikaista linnoitusta. Suuntaamme vanhoille kujille, joita kutsutaan täälläpäin Italiaa nimellä carruggi.

lerici_08


Ylämäkeä on jonkin verran, mutta taival taittuu mukavasti ympäröivää kauneutta ihastellen. Pittoreskien talojen välistä aukeaa välillä maisemia yhä alemmaksi jäävään kylään sekä kuvaukselliselle merenlahdelle.

lerici_02


Sisäänpääsy linnoitukseen maksaa aikuisilta vitosen ja on lapsille ilmainen. Sisätiloissa ei ole tällä hetkellä käynnissä minkäänlaista näyttelyä, joten nähtävää ei ole juuri lainkaan.

lerici_06


Kuljemme autioiden salien halki ja kurkistamme Pyhän Anastasian kappeliin. Kaunis pieni kappeli on omistettu paikalliselle marttyyrille.

lerici_03


Linnoituksen ehdoton päänähtävyys on kattotasanne, jolta kelpaa ihailla maisemia joka suuntaan. Edessämme näkyvää merialuetta kutsutaan Runoilijoiden lahdeksi, koska alueella on historian saatossa viihtynyt useampikin kuuluisa kynäniekka. Ympäristö näyttää kieltämättä inspiroivalta taiteen luomiseen. Koko merenlahti pikku kylineen on todella kaunis. Lahden toisella laidalla erottuu Portovenere, kun taas La Spezia jää niemen taakse piiloon.

lerici_18


Etruskien perustamalla Lericillä on pitkä historia, joka ulottuu kauas ennen ajanlaskumme alkua. Linnoitus sai alkunsa 1100-luvun puolivälissä, minkä jälkeen sitä laajennettiin ja muokattiin useamman sadan vuoden ajan. Pisalaiset ja genovalaiset taistelivat keskiajalla kiivaasti Lericin hallinnasta, minkä jälkeen kylä jäi lopulta viimeksi mainittujen haltuun. Nykyiseltä kartalta Lerici löytyy niukasti Ligurian puolelta, vain muutaman kilometrin päästä Toscanan rajasta.

lerici_05


Palaamme linnoituskukkulalta alas samaa kujaa pitkin kuin tulimmekin, mutta pysähtelemme vielä moneen kertaan ihailemaan kuvauksellisia taloja. Seinien maalipintojen epätasaisuus miellyttää silmää ja rakennuksissa on hauskoja pikku yksityiskohtia koristeellisista ovenkolkuttimista lähtien. 

lerici_11


Suunnistamme Piazza Garibaldin laidalla sijaitsevaan gelateriaan ostamaan jäätelöä. Kuinka ollakaan, Tommason sunnuntailounas on tällä välin päättynyt ja hauska vesseli on täällä jäätelötötterö kourassaan. Itse olen tottunut syömään jäätelöni kupista ja mauksi valitsen nyt suosikkiani amarena-kirsikkaa. Nautimme jäätelöt varjoisalla kujalla, jota pitkin lähtisi viitan perusteella vaelluspolku Tellaron kylän suuntaan. Patikointimahdollisuuksia olisi Lericin ympäristössä enemmänkin.

lerici_04


Kurkistamme aukion laidalla kohoavaan pieneen kirkkoon. Viisisataa vuotta vanha Oratorio di San Rocco näyttää kauniilta. Käyn sytyttämässä kynttilän samaan tapaan kuin monessa muussakin ulkomaisessa kirkossa. 

lerici_14


Lerici sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä La Spezian satamakaupungista. Meille löytyi parkkipaikka majoituksen puolesta, mutta sain käsityksen, että pysäköinti saattaa olla vaikeaa varsinkin kesäkaudella. Lericiin pääsee La Speziasta käsin paikallisbussilla ja myös Cinque Terren lautat kulkevat Lericiin satamaan.

lerici_16


Lerici ja esimerkiksi samaan kuntaan kuuluva Tellaron kalastajakylä tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseville Cinque Terren kylille. Siinä missä syystäkin supersuosittu Cinque Terre pursuaa turisteja, voi Runoilijoiden lahden itärannalla nauttia paljon hiljaisemmista tunnelmista. Lerici on myös hyvä tukikohta retkille, vaikkakin Cinque Terreen tutustumista ajatellen La Spezia tai Levanto ovat vielä kätevämpiä. Oli joka tapauksessa mukavaa viettää aikaa Lericissä ja nauttia kylän tunnelmasta varsinkin leppoisana sunnuntai-iltapäivänä. Hyvin tuntui viihtyvän Tommasokin.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Lepposalta näyttävä paikka! Italiaan olisi mukava tutustua paremmin. Yleensä sitä on mielessä ns. tunnetummat kohteet, mutta tällaisista kohteista saisi maasta huomattavasti monipuolisemman kuvan.

    • Mika / Lähtöportti

      7.11.2023 at 16:09

      Italia on tosi monipuolinen. Tavoitteeni tutustua sen kaikkiin alueisiin perustuu haluun nähdä Italiaa mahdollisimman laajasti ja löytää Lericin kaltaisia helmiä eri puolilta maata. Kävin itsekin aluksi esimerkiksi Roomassa, Firenzessä ja Venetsiassa, jotka ovat syystäkin kuuluisia. Silti esimerkiksi Abruzzosta, Pugliasta tai Liguriasta on löytynyt jopa suurempia elämyksiä, jotka ovat tutustuttaneet Italiaan ihan uudella tavalla. Tekisi mieli kiertää laajemmin myös muutamia muita maita, kuten vaikka Ranskaa ja Espanjaa, mutta kun kaikkialle ei mitenkään ehdi 😀

  2. Niina Hämäläinen

    1.1.2024 at 18:45

    Olisi tarkoitus lähteä huhtikuussa Italiaan kuopuksen toiveesta. Kiikarissa joku rauhallinen paikka. Lerici vaikuttaa kivalta. Kaipaisin vinkkejä lähinnä liikkumiseen lentokentältä majapaikkaan. Ollaan ajateltu airbnb majoitusta. Tähän saakka ollaan matkustettu pakettimatkoilla. Onko viisasta vuokrata auto vai matkustaa julkisilla?

    • Mika / Lähtöportti

      2.1.2024 at 0:52

      Me pidimme kyllä Lericistä ja uskon sen olevan myös huhtikuussa rauhallinen. Tunnelma oli hyvin italialainen varsinkin verrattuna kansainvälisten turistien valloittamaan Cinque Terreen. Itse olen yleensä vuokrannut Italiassa auton, kuten Lericiin mennessäkin. Italian liikennekulttuuri on hieman erilainen kuin Suomessa, mutta varsinkin tuolla Pohjois-Italiassa pärjää liikenteessä mielestäni hyvin. Vuokra-autojen hinnat ovat kuitenkin viime vuosina nousseet aika paljon. Lericiin pääsee kyllä tarvittaessa julkisillakin. Esimerkiksi Milanossa on hyvät yhteydet lentokentiltä keskustaan ja keskusasemalta on suora junayhteys La Speziaan. La Speziasta kulkee busseja Lericiin tai matka on niin lyhyt, että sen voi halutessaan tehdä taksillakin (hinta kannattaa selvittää etukäteen). Liikuimme itse Lericin ympäristössä autolla, mutta sain käsityksen että busseja ja lauttoja käyttämällä pääsee myös moneen lähistön retkikohteeseen. Vuokra-autossa ja julkisissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta on mielestäni makuasia kumman Lericiä ajatellen valitsee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Italia

Historiallinen rantakaupunki Sperlonga

Julkaistu

Kirjoittaja

Tutustuimme kesäkuun Italian-matkallamme Sperlongaan, jossa vietimme vajaan vuorokauden. Miellyttävän kaupungin vanhin osa muodostuu kiehtovasta kapeiden kujien labyrintista, merimaisemia riittää ja moni viihtyy pitkillä hiekkarannoilla.

* Sisältää Booking.comin mainoslinkkejä

Ajamme Sperlongaan Rooman seudulta Ostiasta, josta matka vie pari tuntia. Roomasta pääsisi perille suunnilleen samassa ajassa myös junaa ja bussia käyttämällä. Sperlonga on siis yhdistettävissä Rooman-matkaan joko päiväretkenä tai totta kai myös yöpymisten kera. Meille se on välietappi reilun kahden viikon matkalla, jonka loput kohteet sijaitsevat eteläisemmässä Italiassa. Sperlonga on houkuttanut itseäni jo kauan. Se pääsi melkein erään Italian-matkamme ohjelmaan jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta valitsimme tuolla kerralla Puglian ja Rooman väliseksi yöpaikaksemme sittenkin Casertan. Casertan palatsi olikin tuolloin upea vierailukohde, mutta olen iloinen päästessäni vihdoin myös Sperlongaan.

italia26_sperlonga_21


Olemme varanneet yhden yön majoituksen kodikkaan pienestä *B&B Sperlongasta, joka sijaitsee melko lähellä rantaa. Auton saa pysäköityä kätevästi majapaikan pihalle. Talon emäntä on tarkkana kahdelta iltapäivällä alkavasta sisäänkirjautumisajasta, mutta emme onneksi ole montaa minuuttia etuajassa. Meidät otetaan ystävällisesti vastaan ja pääsemme viihtyisään neljän hengen huoneistoon. Parvekkeelta on näkymä hiljaisen kadun yli kaupunkiin, ja kattojen takana välkkyy Välimeri.

italia26_sperlonga_20


Aloitamme Sperlongaan tutustumisen rannan tuntumasta. Kaupungin suurena vetonaulana toimii pitkä hiekkaranta, jonka takana on väljästi tilaa kävelijöille. Pysähdymme pian houkuttelevalle terassille syömään tuhdit voileivät ja nauttimaan raikkaat Aperol Spritzit. On mukavaa istuskella lämpimässä säässä ja nauttia italialaisesta tunnelmasta.

italia26_sperlonga_19


Sperlongan valkeaksi kalkittu vanhakaupunki on rakennettu korkealle kukkulalle ennen kaikkea puolustustarkoituksessa, sillä menneinä vuosisatoina Tyrrhenanmerellä seilasi merirosvoja pahat mielessään. Sperlongaa koettelivat erityisesti Välimeren etelärannalta saapuneet saraseenit. Toisaalta kukkulan päällä oli myös terveellisempää elää kuin kosteilla alankomailla.

italia26_sperlonga_11


Sperlongalla on pitkä historia antiikin roomalaisten lomanviettopaikkana. Keisari Tiberius rakensi tänne jo parituhatta vuotta sitten huvilan, jonka raunioihin emme kuitenkaan valitettavasti ehdi tällä kerralla tutustua. Raunioiden yhteydessä on myös arkeologinen museo sekä näyttävä luola.

italia26_sperlonga_17


Kävelemme hiekkarannan takana kulkevaa rantakatua pitkin ja aistimme Sperlongan lomatunnelmaa. Kesäkuun alussakin näyttää riittävän jo melko paljon auringonpalvojia, mutta toisaalta rannalla on silti italialaisen mittapuun mukaan vielä varsin väljää.

italia26_sperlonga_15


Reittimme kääntyy hetkeksi rannansuuntaiselle pääkadulle Via Cristoforo Colombolle, joka kulkee muun muassa houkuttelevalta näyttävän *Aurora-hotellin takaa. Pysähdymme hetkeksi tyylikkäälle aukiolle, kunnes lähdemme kiipeämään kohti vanhaakaupunkia.

italia26_sperlonga_62


Kurkistamme muurien ulkopuolelle rakennettuun San Rocco extra mura -kappeliin. Pieni 1400-luvulla rakennettu kappeli on kaunis ja sen viileydessä on mukava viettää pari minuuttia ennen ylämäkeen kapuamista.

italia26_sperlonga_13


Ylös melko jyrkästi viettävä kävelyreitti hurmaa merimaisemillaan. Muureja koristavat runsaat kukkaistutukset ja esimerkiksi ihmeköynnökset hehkuvat kirkkaissa väreissä. Aurinko paistaa ja kauneutta riittää joka puolella niin paljon, että valokuvia tulee otettua runsaasti.

italia26_sperlonga_08


Ympärilleen katsellessa ei tarvitse ihmetellä, miksi Sperlonga on päässyt maan kauneimpia kyliä listaavalle I Borghi più Belli d’Italia -sivustolle. Sperlonga on esitelty myös Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista tutun Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa -kirjassa.

italia26_sperlonga_06


Saavumme pittoreskiin vanhaankaupunkiin, jonka kapeat kujat ja rosoiset seinät henkivät mennyttä aikaa. Toisaalta päidemme yläpuolella kuivuvat pyykit sekä huolellisesti paikoilleen asetellut kukkaruukut kertovat talojen nykyisistä asukkaista.

italia26_sperlonga_03


Kujien labyrintissa on paljon kauniita yksityiskohtia ja silmiinpistävän siistiä. Köyhä kalastajakylä on viime vuosikymmeninä muuttunut, kun valtaosa asunnoista on kunnostettu varakkaiden italialaisten kakkoskodeiksi tai matkailijoiden majoitustiloiksi. Joukossa lienee myös jonkin verran iäkkäitä paikallisia, jotka ovat asuneet täällä lapsuudestaan saakka.

italia26_sperlonga_32


Sperlongan vanhakaupunki on hyvin tiivis, ja seikkailemme siellä karttaa katselematta. Löydämme sattumalta esimerkiksi Corte del Conventon, eli entisen luostarin pihan, jota koristavat seinämaalaukset kertovat sarjakuvamaiseen tyyliin saraseenien hyökkäyksistä tälle alueelle. Ympäröivissä rakennuksissa toimii pikku putiikkeja.

italia26_sperlonga_48


Pistäydymme ohimennen muun muassa entisessä kirkossa, jossa on käynnissä nykytaidenäyttely. Jossain vaiheessa ahtaat kujat johtavat aukiolle, jota reunustavat baarit ja pienet kaupat.

italia26_sperlonga_34


Kaupunkikuva alkaa näillä kulmilla hieman avartua leveämmäksi kävelykaduksi, jonka varrella näkyy myös useita ravintoloita. Ilmapiiri on mukavan leppoisa.

italia26_sperlonga_36


Vanhakaupunki sijoittuu pieneen niemeen, joka ikään kuin jakaa pitkät hiekkarannat kahtia. Näemme nyt täältä ylhäältä päin Spiaggia di Levanten eli nousevan auringon puoleisen ranta-alueen, kun taas aiemmin ohittamamme Spiaggia di Ponente sijaitsee vanhankaupungin länsipuolella.

italia26_sperlonga_30


Ohitamme Sperlongan kaupungintalon sekä Santa Maria Assuntan kirkon, kunnes palaamme kuvauksellisille kujille. Ostamme eräästä marketista juotavaa, ja vaihdan myyjän kanssa muutaman sanan. Tänään on kesäkuun toinen päivä eli Italian kansallispäivä, joten kaupungilla on vilkkaampaa kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Huomenna rauha kuulemma jälleen palaa kaduille ennen heinä-elokuun ruuhkaista lomakautta.

italia26_sperlonga_50


Laskeudumme taas uudelle näköalapaikalle, josta kelpaa ihailla maisemaa Spiaggia di Levanten suuntaan. Italialle hyvin tyypilliseen tapaan aurinkovarjot on aseteltu viivasuoriin riveihin ja niitä jatkuu lähes silmänkantamattomiin.

italia26_sperlonga_40


Hiekkarannan vieressä toimii moderni aallonmurtajien suojaama pienvenesatama. Se rakennettiin alun perin kalastajien käyttöön, mutta palvelee nykyisin huviveneilijöitä.

italia26_sperlonga_28


Viihdymme jonkin aikaa näköalapaikalla, kunnes laskeudumme portaita pitkin kohti suurta kulmikasta tornia. Torre Truglia rakennettiin 1500-luvulla muinaisen roomalaisen tornin paikalle suojaksi merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Kuuluisa kaapparikapteeni Barbarossa tuhosi rakennuksen pian sen valmistumisen jälkeen ja tornin seuraava versio koki saman kohtalon 1600-luvulla turkkilaisten merirosvojen toimesta.

italia26_sperlonga_26


Viime vuosisadoilla on ollut onneksi rauhallisempaa. Torre Truglia ehti palvella noin sata vuotta rannikkovartioston tukikohtana ja nykyisin siellä toimii jonkinlainen luontokeskus. Rakennus on kuitenkin paikalla käydessämme suljettu. Emme nyt erityisesti kaipaakaan nähtävyyksiä, mutta tornin luota on hienot maisemat eri suuntiin.

italia26_sperlonga_63


Lähdemme illalla syömään Via Cristoforo Colombon varrella sijaitsevaan Al Vignaleen, johon olen tehnyt pöytävarauksen. Ravintolan pieni mutta mukava terassi on kadun toisella puolella eli lähempänä merta kuin vaatimattomalta näyttävä ravintolarakennus. Meren ja terassin väliin jää koripallokenttä, jossa paikallinen nuoriso käy pelailemassa. Terassi on ravintolan avaamisaikaan seitsemältä tyhjillään, mutta pöydät täyttyvät illan mittaan. Jaamme auringon laskiessa herkullisia antipastoja. Munakoisopohjainen parmigiano melanzane on aina varma valinta, kuten myös prosciutton ja mozzarellan yhdistelmä. Bruschettat ovat oikein onnistuneita samoin kuin roomalaista katuruokaa edustavat supplìt eli friteeratut riisipallot.

italia26_sperlonga_61


Pääruokavalintani osuu täällä rannikolla annokseen friteerattuja mustekalarenkaita ja vihanneksia. Myös tyttöjen tilaamat pizzat vaikuttavat oikein hyviltä. Muuten aivan erinomaisen aterian heikoin kohta on jälkiruoka, sillä pannacotta on ainakin omaan suuhuni turhan makea. Lasku maksetaan mutkattomasti kassalle sisätiloissa. Teemme vielä aterian jälkeen pienen italialaistyylisen kävelyn rantakatua pitkin edestakaisin. Nautin kaupungin tunnelmasta ja lämpimästä illasta.

italia26_sperlonga_25


Sperlongasta jää tyylikäs ja erittäin miellyttävä mielikuva. Lyhyessäkin ajassa ehtii hyvin tutkia vanhaakaupunkia ja saada Sperlongasta yleiskäsityksen, mutta rantalomaa kaipaavien kannattaa toki viipyä pidempään. Ilmapiiri lienee kuumimmalla lomakaudella erilainen, mutta ainakaan kesäkuun alussa ei kansallisesta juhlapäivästä huolimatta ollut liian vilkasta.

italia26_sperlonga_02


Nukumme yön majapaikassamme ja syömme aamiaisen ulkona pienen parkkipaikan laidalla. Cappuccino on herkullista, mutta ruokapuoli painottuu italialaiseen tapaan makeisiin herkkuihin. Syön croissantini aprikoosihillon kera. Pakkaamme tavaramme ja lähdemme vajaan viiden tunnin ajomatkalle kohti Materaa. Tie nousee pian korkealle meren yläpuolelle ja näemme viimeisen vilauksen Sperlongasta auton ikkunasta. Kuka tietää palaammeko vielä joskus takaisin. Ainakin Tiberiuksen huvila jäi vielä näkemättä.

Jatka lukemista

Italia

Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa

Julkaistu

Kirjoittaja

Teimme kesäkuun alussa reilun kahden viikon matkan, jonka aikana etenimme Rooman lentokentältä aina Sisiliaan saakka. Yövyimme reissun varrella viidessä eri paikassa, minkä lisäksi teimme päiväretket seitsemään kylään tai kaupunkiin.

Sain tällä kerralla tavallistakin vapaammat kädet matkaohjelman suunnitteluun. Kyseessä oli eräänlainen syntymäpäivämatkani, vaikkei ajankohta ihan juhlapäivään osunutkaan. Pienenä erona normaaleihin kolmen sukupolven reissuihimme oli hieman tavallista suurempi eri yöpaikkojen määrä sekä siirtymien pituus, sillä matkan varrelle tuli pari melko pitkää ajomatkaa. Autoilukilometrien määrä jäi kuitenkin kokonaisuudessaan alle kahdentuhannen. Vastapainona joukkoon mahtui myös muutamia lomataloilla tai niiden lähirannoilla vietettyjä päiviä, ja niin nuorempi kuin vanhempikin sukupolvi kehuivat matkaa hyvin onnistuneeksi.

italia26_tropea_02


Minulle tämä oli jonkinlainen unelmien Italian-matka, koska pääsin käymään monessa pitkään haaveilemassani paikassa Etelä-Italiassa. Esimerkiksi Basilicata ja Calabria ovat houkutelleet jo kauan, mutta niiden sijainti on moneen muuhun Italian kohteeseen verrattuna hieman syrjäinen. Tällä matkalla täyttyi myös tavoitteeni vierailla kaikilla Italian kahdellakymmenellä alueella. Olen viettänyt yhden tai useamman viikon kahdellatoista alueella, mutta toisaalta Marchen ja Trentino-Alto Adigen tuntemus on toistaiseksi vain päiväretkien varassa.


italia26_ostia_lido_01

Sijainniltaan houkutteleva Ostia Lido

Tämänkertainen Italian-matkamme alkaa lennolla Rooman Fiumicinon lentokentälle, josta siirrymme vuokra-autolla muutaman kilometrin päähän Ostia Lidoon. Roomalaisten rantakaupunki on tuttu myös muutamalta aiemmalta matkalta, jolloin olemme yöpyneet siellä iltalennon jälkeen tai pysähtyneet matkan päätteeksi syömään ennen auton palauttamista lentokentälle. En ole koskaan varsinaisesti ihastunut Ostia Lidoon, mutta kätevä sijainti tuo kaupunkiin aina uudelleen.

italia26_ostia_lido_03


Majoitumme tällä kerralla retrohenkiseen La Sirenetta -hotelliin, kävelemme pätkän pitkää rantakatua, haemme piadinat paikallisesta pikaruokaravintolasta, päädymme vahingossa hetkeksi jazzfestivaaleille ja ihailemme upeaa auringonlaskua. Vaikka Ostia Lido ei mielestäni olekaan Italian viehättävin rantakohde, voisi sinne ehkä joskus pysähtyä vähän pidemmäksikin aikaa ja tutustua ainakin Ostia Antican raunioalueeseen.


italia26_sperlonga_01

Miellyttävä Sperlonga

Jatkamme matkaa heti seuraavana aamuna kohti Sperlongaa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Roomasta etelään. Sperlongaa on helppo kehua tyylikkääksi ja miellyttäväksi kaupungiksi, jossa voi nauttia rantaelämästä sekä seikkailla kuvauksellisen vanhankaupungin kapeilla kujilla. Sperlongan vanha osa on rakennettu korkealle kukkulalle, josta aukeaa upeita merimaisemia. Viivymme vain yhden päivän, jonka aikana ehdimme tutustua erityisesti vanhaankaupunkiin sekä syödä maukkaan illallisen. Tässä ajassa saa jo hyvän käsityksen Sperlongasta, mutta rantaelämästä kiinnostuneiden kannattaa toki viipyä kauemmin.

Lue lisää jutustani Historiallinen rantakaupunki Sperlonga.


italia26_matera_01

Maaginen Matera

Yksi matkan tärkeimmistä kohteista on Basilicatassa sijaitseva Matera, jossa kävimme päiväretkellä jo reilut kymmenen vuotta sitten. Tuolloin heräsi ajatus palaamisesta vähän paremmalla ajalla, jotta ehtisimme nähdä kaupungin iltavalaistuksessa sekä yöpyä jossakin monista luolahotelleista. Ainutlaatuinen Matera on yksi maailman vanhimmista kaupungeista ja se tunnetaan erityisesti alueesta, jonne louhituissa luolakodeissa on asuttu vuosisatojen ajan. Italian päättäjät tyhjensivät kodit 1950-luvulla, jolloin olosuhteet todettiin asuinkelvottomiksi. Matera on kuitenkin noussut aivan uudenlaiseen kukoistukseen viime vuosikymmeninä, kun vanhoja rakennuksia on kunnostettu esimerkiksi hotelleiksi ja ravintoloiksi.

italia26_matera_02


Vietämme kaksi yötä Le Dodici Lune -luolahotellissa ja ehdimme kävellä itsemme näännyksiin mäkisillä kujilla, joilla riittää tuhansia portaita. Kivisessä kaupungissa on aivan omanlaisensa ilmapiiri, joka vain paranee helteisten päivien kääntyessä leppoisiksi illoiksi. Turistiryhmät katoavat ja hämyisesti valaistut kujat hiljenevät niin, että tietyillä alueilla tulee vastaan enemmän kissoja kuin ihmisiä. Vaikka aurinkoinen Matera onkin upea, tulee sen suorastaan maaginen tunnelma esiin vasta pimeällä. Täällä jos jossain kannattaa viipyä ainakin yhden yön yli ja viettää aikaa upeilla näköalapaikoilla.

Materasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_santa_maria_03

Merellisiä tunnelmia Calabriassa

Matkamme jatkuu Materasta Italian saappaankärjessä sijaitsevalle Calabrian alueelle ja tarkemmin ilmaistuna Costa degli Deille eli Jumalten rannikolle. Majoitumme viikoksi Santa Maria di Ricadin kylästä vuokrattuun huvilaan, jossa viihdymme mainiosti kiireetöntä lomaa viettäen. On mukavaa asettua hetkeksi aloilleen ja tehdä välillä itsekin ruokaa sekä keitellä kahvia perinteisellä mutteripannulla. Tuntuu helpolta heittäytyä kiireettömään lomatunnelmaan viimeistään, kun kaikki pysähtyy iltapäivän kuumuuteen. Koko matkan aikana ei sada kertaakaan ja sää pysyy lämpimänä, mutta elohopea ei toisaalta nouse aivan mahdottoman korkealle. Päivän huippulämpötila asettuu yleensä 25 ja 30 asteen välille.

italia26_santa_maria_01

 
Kävelymatkan päästä löytyy sopivan rauhallinen hiekkaranta, jolla viihdymme parina päivänä oikein hyvin. Vaikken ole kovin innokas uimari, on mukavaa nauttia Tyrrhenanmeren lämpimästä ja kirkkaasta vedestä. Ostan aina rannalle mennessämme pienestä marketista sanomalehden, jotta voin lukea tuoreet jalkapallouutiset paikallisella kielellä. Rantamaisemat ovat kauniita ja kauempana merellä häämöttävät tuliperäiset Eoliset saaret. Retki Strombolille jää kuitenkin tällä reissulla tekemättä.


italia26_scilla_01

Miekkakalaa ja merimaisemia Scillassa

Tutustumme Calabriassa kolmeen kauniiseen kaupunkiin. Ensimmäinen näistä retkistä suuntautuu Scillaan, jonka kiehtovin osa on pittoreski kalastajakortteli Chianalea. Vanhan kujan varrelta kannattaa koukata johonkin monista kalaravintoloista, joiden terassit ulottuvat merenpäällisille laitureille. Maistan lounaan pääruokana miekkakalaa, josta ollaan täällä Scillassa erityisen ylpeitä. Valinta osuukin nappiin, sillä ruoka on erittäin maukasta. Kiipeämme ateriaa sulatellen Ruffon linnoitukselle ihailemaan merimaisemia. Kylän toisella puolella näyttää olevan pitkä hiekkaranta. Scilla jää mieleen idyllisenä ja miellyttävänä paikkana, jossa on sopivan rauhallista.

Scillasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_tropea_01

Kuvankaunis Tropea

Jumalten rannikon helmeksikin mainittu Tropea on seudun tunnetuin turistikohde, mutta suosio ei ole pilannut kauniin kaupungin charmia. Dramaattisten jyrkänteiden reunalle rakennettu vanhakaupunki on kuvauksellinen ja keskeisimpien kävelykatujen ulkopuolelta löytyy myös hiljaisia kujia. Sperlongan tai Scillan tapaan Tropean viehätys perustuu vanhankaupungin lisäksi pitkiin hiekkarantoihin. Kiipeämme katselemaan komeita merimaisemia muun muassa Santuario di Santa Maria dell’Isolan kirkolta.

Tropeasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_pizzo_01

Pizzaa, jäätelöä ja kissoja Pizzossa

Kolmas Calabrian retkikohteemme Pizzo tunnetaan erityisesti tartufo-jäätelöannoksesta, jota ei voi ainakaan kaupungin pääaukiolla ohittaa. Mekin maistamme herkullisen suklaista tartufoa yhdessä monista vierekkäisistä kahviloista. Sitä ennen täytyy kuitenkin syödä pizzoja Pizzossa ja kierrellä vanhankaupungin kujilla. Myös Pizzo on rakennettu rannan tuntumasta kohoavien kallioiden päälle ja sitä vartioi vanha linnoitus. Omalta retkeltämme jää mieleen myös Mugat-niminen puutarha, jossa paikalliset vapaaehtoiset pitävät huolta Pizzon kulkukissoista. Paikalla ei ole käydessämme ihmisiä, mutta viivymme hyvän tovin suloisten kissojen seurassa.

Pizzosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_messina_01

Paluu hurmaavaan Sisiliaan

Siirrymme matkan viimeisiksi viideksi päiväksi Sisiliaan, jossa lomailimme edellisen kerran kahdeksan vuotta sitten. Minulla ei ole yhtä ehdotonta suosikkia Italian alueista, mutta Sisilia kuuluu listallani vähintäänkin kärkipäähän. Niinpä tuntuukin oikein mukavalta ylittää Messinansalmi ja saapua Välimeren suurimmalle saarelle. Lyhyt merimatka taittuu sujuvasti autolautalla. Ostin liput etukäteen netistä, joten voimme ajaa Villa San Giovannin satamassa jonon jatkona suoraan lautalle. Liput ovat voimassa tiettynä päivänä, mutta lauttoja kulkee jatkuvasti edestakaisin, eikä kellonaikaa tarvitse valita etukäteen.

italia26_altavilla_01


Saavumme parinkymmenen minuutin lauttamatkan päätteeksi Messinan keskustaan, josta suuntaamme Sisilian pohjoisrannikkoa seuraavalle moottoritielle. Pitkälti tunneleissa ja silloilla etenevä reitti ei ole erityisen mukava ajettava, mutta vie tehokkaasti Altavilla Miliciaan, josta olemme vuokranneet reissun jälkimmäisen lomatalon. Altavilla jää meille melko vieraaksi, mutta teemme jälleen mukavia päiväretkiä niin itään kuin länteenkin päin. Olen nyt majoittunut kolmelle eri seudulle Sisiliassa ja huomannut, että niin maisemat kuin tunnelmatkin vaihtelevat varsin paljon eri puolilla saarta.


italia26_cefalu_01

Vilkas ja viehättävä Cefalù

Ensimmäinen retkemme Sisiliassa suuntautuu Cefalùun, joka kuuluu suomalaistenkin matkatoimistojen kohdevalikoimaan. Pidän erityisesti saaren pohjoisrannikolta löytyvän kaupungin vanhasta osasta, jossa riittää aikaa nähneitä rakennuksia sekä kivannäköisiä kujia. Kävelemme helteisellä rantakadulla, näemme ihmismassojen täyttämät hiekkarannat, syömme maittavan lounaan varjoisalla kujalla, maistelemme raikasta mansikkagranitaa ja nautimme niin merimaisemista kuin vanhassakaupungissa kiertelystäkin. Muutamassa tunnissakin ehtii hyvin tutustua kaupunkiin, mutta monelle tämä on se varsinainen lomakohde tai vähintäänkin retkien tukikohta.

Cefalùsta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_termini_imerese_01

Sopivasti arkipäiväinen Termini Imerese

Termini Imerese on Cefalùun verrattuna varsin erilainen, sillä tämä kaupunki ei vedä puoleensa turistimassoja. Päädymme aitoa sisilialaista ilmapiiriä henkivään Termini Imereseen oikeastaan siksi, että siellä on kuvattu vaimon ja anopin seuraamaa Unelmakoti Sisiliassa -televisiosarjaa. Löydämme ruotsalaisen Nylanderin perheen remontoiman vaaleanpunaisen Palazzo Cirillon, mutta myös yllättävän paljon muuta kaunista. Kujat ja portaikot ovat sunnuntai-iltapäivänä autioita, joten saamme ottaa valokuvamme rauhassa. Ohjelmaamme kuuluu myös merenelävistä koostuva lounas sekä jäätelöt paikallisen keskusaukion laidalla.

Termini Imeresestä on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_palermo_01

Karismaattinen Palermo

Yksi eniten odottamistani retkikohteista on Palermo, jossa käymme paikallisjunalla Altavilla Miliciasta käsin. Vilkas suurkaupunki tuo vaihtelua matkaohjelmaan ja tarjoaa kokemuksia laidasta laitaan. Aloitamme Ballaròn markkinoiden kaoottisesta hässäkästä, kiertelemme kävelykaduilla ja aistimme kiehtovan kaupungin vaihtelevia tunnelmia. Palermo on paikoitellen rähjäinen, mutta yllättää upeiden vanhojen rakennusten runsaalla määrällä. Löydämme myös viihtyisiä puistoja ja vierailemme katedraalissa. Omituisin kokemus on Catacombe dei Cappuccini, jonka maanalaisiin käytäviin on haudattu satoja ihmisiä. Vaatteisiin puetut luurangot ovat kaikkien nähtävillä, ja monet niistä on nostettu seisovaan asentoon seiniä vasten. Katakombien harras tunnelma herättää kunnioitusta, ja toisaalta mikä tahansa kummitusjuna tuntuu tällaisen paikan jälkeen taatusti laimealta.

Palermosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_santelia_01

Viimeisen päivän yllättäjä Porticello

Harkitsemme viimeisenä kokonaisena matkapäivänä jäämistä vuokraamamme huvilan uima-altaalle, mutta lähdemme onneksi vielä yhdelle retkelle. Lähistöltä löytyvä Porticello osoittautuu viehättävän arkiseksi kalastajakyläksi, johon on mukava tutustua. Syömme lounaaksi edulliset sisilialaiset arancinat eli maukkaat riisipallot, joiden sisällä on tällä kerralla lihaisa täyte. Käymme myös Porticellon naapurissa Sant’Eliassa, josta löydämme hyvin kuvauksellisen uimareille sopivan pienen merenpoukaman. Nämä taitavat olla niitä salaisia helmiä, joiden löytämisessä tarvitaan joskus vähän tuuriakin.

Porticellosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.


italia26_santa_maria_02

Muistoja matkan varrelta

Nautin kovasti parista viikostamme Etelä-Italiassa. Vastaan tulee köyhyyden ränsistämiä paikkoja, mutta myös paljon kauneutta niin luonnossa kuin kylissä ja kaupungeissakin. Matkaohjelmassamme on sopivasti monipuolisuutta, sillä nähtävyyksien ihailun lisäksi jää aikaa myös kiireettömään paikallisesta tunnelmasta nauttimiseen. Syömme monta herkullista kolmen ruokalajin ateriaa, uimme paljon lomatalojen altailla ja pari kertaa meressäkin sekä ihailemme upeita auringonlaskuja.

italia26_termini_imerese_02


Autolla tulee ajettua sen verran, että mieleen jäävät myös huoltoasemien pihoilla syödyt focacciat ja paninot. Minulta on kysytty vuosien varrella monta kertaa italialaisesta liikenteestä, ja oman kokemukseni mukaan autolla pärjää hyvin, kunhan vain sopeutuu paikallisiin tapoihin. Siinä missä Suomessa ajetaan sääntöjen mukaan, määrittää italialaista liikennettä paremminkin sulautuminen muiden tekemiseen. Sääntöjä sovelletaan ja oma tilansa täytyy osata ottaa, mutta toisaalta joustamista ja muiden huomioimista näkee enemmän kuin Suomessa. Varsinkin etelässä kylätiet saattavatkin olla niin kapeita, että vastaantulijalle tilan antaminen on usein välttämätöntä.

italia26_palermo_02


Minulle tulee Italiassa aina hyvin tervetullut ja kotoisa olo. Juttelen tilaisuuden tullen mielelläni paikallisten kanssa ja otan kiitollisena vastaan kehut kielitaidosta, vaikken italiaa täydellisesti puhukaan. On silti mukavaa kyetä tarvittaessa pitkiinkin keskusteluihin ja hoitaa asiat englantiin turvautumatta. Mieleeni palaavat majapaikkojemme ystävälliset emännät ja isännät sekä esimerkiksi Sant’Eliassa vastaan tullut Antonio, joka kertoi mielellään kotikylästään. Paikallisten kielitaito vaihtelee. Joskus italia on ainoa vaihtoehto, mutta varsinkin monet nuoremmat ihmiset taitavat englantia erinomaisesti.

italia26_scilla_02


Vaikuttaa siltä, että mitä enemmän Italiassa matkustaa, sitä palavammin sinne haluaa palata takaisin. Pari seuraavaa Italian-matkaamme suuntautuvat luultavasti tuttuihin suurkaupunkeihin Roomaan ja Milanoon, mutta joskus tulee taas aika vuokrata auto ja huvila, suunnistaa maaseudulle, keittää pastaa kaasuhellalla sekä syödä sitruunasorbettia pienen kyläkirkon kupeessa. Italian-loma muodostuu mauista ja kohtaamisista, maisemista ja lämmöstä sekä vain selittämättömästä tunteesta olla juuri siellä missä pitääkin.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja