Jalkapallo
Huuhkajien siivellä Kaunasissa
Yksi matkailuun ja jalkapalloon liittyvä haaveeni toteutui maaliskuussa, kun näin ensi kertaa Huuhkajien vierasottelun. Sain samalla tutustua Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Kaunasiin, joka osoittautui oikein miellyttäväksi paikaksi.
Olimme puhuneet jalkapallomatkasta kaverini Mikon kanssa jo kauan. Reissu alkoi viimein konkretisoitua, kun päätimme lähteä Huuhkajina tunnetun Suomen miesten maajoukkueen vieraspeliin, jos MM-karsintojen lohkoarvonta heittäisi tarjolle edes yhden siedettävän matkakohteen molemmille järjestyvänä ajankohtana. Arpaonni oli suosiollinen, ja mahdollisia reissukohteita löytyikin useampia. Päädyimme yksimielisesti Liettuaan, joka soveltuu esimerkiksi Maltaa paremmin lyhyen reissun kohteeksi. Mikä parasta, Liettua–Suomi pelattaisiin heti karsintojen alkuvaiheessa, joten emme joutuisi odottamaan syksyyn saakka.

Matka Kaunasiin
Liettua sijaitsee Suomesta katsottuna sopivan lähellä, mutta perillä ollaan jo selvästi keskieurooppalaisemmissa tunnelmissa kuin vaikkapa Virossa. Olen käynyt kahdesti aiemmin Vilnassa, mutta ottelupaikkakunta Kaunas on minulle kokonaan uusi tuttavuus. Mikko pääsee nyt Liettuaan ensimmäistä kertaa. Perille matkustamiseen olisi tarjolla jopa fanibusseja Tallinnasta Kaunasiin, mutta me ostamme Finnairin lennot Helsinki-Vantaalta Vilnaan. Potkurikone pörisee perille reilussa puolessatoista tunnissa ja matka sujuu mukavasti auringon paistaessa alapuolella näkyville Baltian pelloille.

Vilnan lentokentältä hurauttaa muutamassa minuutissa taksilla rautatieasemalle, josta lähtee noin kerran tunnissa junia Kaunasiin. Matka-aika vaihtelee junan mukaan reilusta tunnista vajaaseen puoleentoista.

Liettuan toiseksi suurin kaupunki Kaunas osoittautuu oikein viihtyisäksi paikaksi ja pidämme sen tunnelmasta jo kävellessämme rautatieasemalta hotellille. Taivalta kertyy kolmisen kilometriä, mutta se taittuu Nemunas-joen rantamilla yllättävän joutuisasti. Matkan varrelle jää suuren paikallisen ylpeyden eli koripallojoukkue Žalgiris Kaunasin kotihalli, joka on rakennettu joen saarelle. Koripallo on Liettuan ylivoimaisesti suosituin urheilulaji ja vihreäpaitainen Žalgiris paikallisen sarjan menestynein seura. Saari paljastuu mukavaksi ulkoilualueeksi, jolla päivästä nauttivat niin kävelijät, skeittaajat kuin uimalan asiakkaatkin.

Majoitus Kaunasissa– Berman House
Majoitumme kahdeksi yöksi pieneen ja kodikkaaseen Berman Houseen, jonka sijainti vanhankaupungin laidalla on erinomainen nähtävyyksiin tutustumista ajatellen. Hotellin vierestä kulkee vilkasliikenteinen tie, mutta sisäpihanpuoleiseen huoneeseen ei kantaudu häiritsevää melua. Huone on siisti ja vastaanoton palvelu ystävällistä. Ainoa pieni miinus on aamiaishuoneen puuttuminen, mutta aamupalan saa tilata lisämaksusta huoneeseen. Pakettiin kuuluu omena, voisarvi ja pikapuuro sekä pullolliset tuoremehua ja vettä. Teenkeittovälineet löytyvät huoneesta jo valmiiksi. Berman Housen hinta-laatusuhde on mielestäni oikein hyvin kohdallaan.

Kävelyllä Kaunasissa
Siinä missä Vilna on monine puolan- ja venäjänkielisine asukkaineen kovin kansainvälinen kaupunki, voi Kaunas ylpeillä liettualaisella hengellään. Paikalliset sanovatkin mielellään, että vaikka Vilna on Liettuan pääkaupunki, on Kaunas nimenomaan liettualaisten pääkaupunki. Kaunasista löytyy paikoitellen mukavaa pikkukaupungin tunnelmaa, mutta pitkillä kaduilla kulkiessa alkaa vähitellen ymmärtää ettei kyseessä ole ihan mitättömän kokoinen kylä. Kaunasin asukasluku onkin esimerkiksi Tamperetta suurempi ja sieltä löytyy monenlaista koettavaa.

Matkailijaa kiinnostaa erityisesti Kaunasin vanhakaupunki, joka oletettavasti herää kunnolla eloon vasta kesän tullen. Nyt maaliskuisessa viimassa vaeltaa vain enimmäkseen suomalaisia jalkapallofaneja sinivalkoisissa kaulaliinoissaan. Kerran bongaamme myös Ylen tv-kolmikon, joka kuitenkin Riku Salmisen johdolla livahtaa pian koripallo kainalossaan kulman taakse. Vanhankaupungin sydämenä voidaan pitää kävelykatu Vilniaus gatvėa, jonka varrelle jää runsaasti ravintoloita. Heti sen itäpäästä alkaa varsinainen ostoskatu Laisvės alėja eli Vapauden bulevardi, jolle palaamme myöhemmin.

Vilniaus gatvėn länsipäässä odottavat Kaunasin keskeisimpiin nähtävyyksiin kuuluvat Pietarin ja Paavalin kirkko sekä Raatihuoneentori. Torin keskellä kohoaa Kaunasin vanha kaupungintalo, jonka valkea torni näkyy kauas. Koko aukio on laitettu harmillisesti remonttiin, joten matkamme jatkuu pian eteenpäin.

Kaunasin linna
Kaunasin linna löytyy vain kivenheiton päästä Raatihuoneentorista. Yhdessä Liettuan vanhimmista kivilinnoista on pystyssä vain yksi torni sekä hieman muuria, mutta se on silti upea ilmestys. Linna restauroitiin reilut kymmenen vuotta sitten ja sen tiloissa toimii nykyään museo, joka on käydessämme suljettu. Pääsemme silti kiipeämään torniin katselemaan ilta-auringon valossa kylpevää kaupunkia. Linnan ympärillä järjestetään vuosittain erilaisia tapahtumia.

Linnan edustaa koristaa tärkeä liettualainen symboli, Vapauden soturin patsas. Nimellä Vytis tunnettu hahmo on koristanut Liettuan vaakunaa jo vuosisatojen ajan. Kyseessä on yksi Euroopan vanhimmista vaakunoista, mutta tämä patsas valmistui vasta vuonna 2018.

Kaunasin linna sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla Neris- ja Nemunas-jokien yhtymäkohdan tuntumassa. Neris virtaa Valko-Venäjältä Vilnan kautta Kaunasiin, jossa se yhdistyy Nemunasiin. Myös Nemunas, jonka nimi käännetään usein Suomessa muotoon Niemen, saa alkunsa Valko-Venäjältä, josta se virtaa yli 900 kilometrin matkan Liettuan halki Itämereen. Jokien väliin jäävään niemeen levittäytyy viihtyisä Santakan puisto, jossa paikalliset viettävät mielellään aikaansa.

Santakan puistosta löytyy urheilukenttä, jonne päin katselee näyttävä paavi Johannes Paavali II:n patsas. Patsas on muistona paavin syyskuussa 1993 tapahtuneesta vierailusta, jonka aikana hän piti täällä ulkoilmamessun. Myös nykyinen paavi Franciscus vieraili paikalla vuonna 2018.

Aleksotasin funikulaari
Kaunasin erikoisuuksiin kuuluvat funikulaarit, joita löytyy pariltakin kukkulalta. Majapaikastamme on lyhyt kävelymatka Nemunasin vastarannalle Aleksotasin funikulaarille. Mäkijunakyydin hinta on yksi euro. Paikalla on saapuessamme hyvin hiljaista ja tuntuu siltä, ettei kyytiin tule muita matkustajia. Vaunu kuitenkin täyttyy yllättävän nopeasti lähinnä opiskelijoista, jotka ovat matkalla kukkulan päällä sijaitseviin yliopiston rakennuksiin.

Nostalgiaa huokuva puinen vaunu natisee luotettavasti mäen päälle. Joulukuussa 1935 avattu funikulaari on monilta osin alkuperäisessä asussaan, joten kyytiä voi pitää tärkeänä paikallisena kokemuksena. Mäen päälle kiipeäminen onnistuu myös viereisiä portaita käyttämällä, ja itsekin palaamme myöhemmin alas kaupunkiin niitä pitkin.

Funikulaarin yläaseman vieressä odottaa Aleksotasin näköalapaikka, josta aukeaa mukava maisema joen ylitse Kaunasin vanhaankaupunkiin. Taivas pysyttelee kodikkaan harmaana ja taustalla kuuluu viereisestä musiikkioppilaitoksesta kantautuvia säveliä. Kaunasin toinen mäkijuna Žaliakalnisin funikulaari sijaitsee eri puolella kaupunkia ja jää meiltä kokematta. Sen yläaseman vieressä kohoaa monumentaalinen Jeesuksen ylösnousemuksen kirkko, jonka kattotasanteelta lienee mahtava maisema yli Kaunasin.

Katutaidetta Kaunasissa
Kaunas paljastuu varsinaiseksi katutaidekaupungiksi, jossa monia seiniä koristavat näyttävät muraalit. Huomaan yhden niistä Ernest Zacharevicin tekemäksi, sillä liettualaisen katutaiteilijan tyyli on helposti tunnistettavissa. Olen ihaillut Zacharevicin töitä myös Malesiassa ja Vilnassa.

Katutaiteen kannalta Kaunasin kiinnostavin kohde on eräälle sisäpihalle syntynyt Kiemo Galerija. Paikalle muuttanut taiteilija Vytenis Jakas on muokannut kerrostalojen väliin jäävän pihan värikkääksi taidenäyttelyksi, josta löytyy vaikka mitä ihmeteltävää.

Jakasin tavoitteena on luoda miellyttävä ympäristö, joka lisäisi asukkaiden keskinäistä yhteisöllisyyttä. Joissakin teoksissa tuodaan esiin paikallista historiaa ja esitellään taloissa asuneita henkilöitä. Näissä kortteleissa asui ennen toista maailmansotaa paljon juutalaisia perheitä.

Kiemo Galerija sijaitsee asuintalojen välissä, joten vierailijan on syytä kunnioittaa asukkaiden yksityisyyttä. Paikalla olevat persoonalliset kyltit välittävätkin pyyntöjä hiljaisuudesta. Kiemo Galerijan nettisivuilla kerrotaan vieraiden olevan tervetulleita päivittäin kello 9–19.

Ravintolakokemuksia Kaunasissa
Syömme Kaunasissa pari hyvää ateriaa. Etsimme ensimmäisenä iltana kaupungilla kierrellessämme nimenomaan liettualaista ruokaa, ja osumme sattumalta linnan lähistöllä sijaitsevan Bernelių Užeigan kohdalle. Ovella näkyvä ruokalista vastaa toiveitamme, joten astumme perinteistä tunnelmaa henkivään ravintolasaliin. Vapaa pöytä löytyy, ja pääsemme maistelemaan aluksi lähinnä leikkeleistä ja juustoista koostuvia maukkaita alkupaloja. Tunnelma on korkealla, kun saamme nauttia kiireettömästä illasta itsellemme uudessa kaupungissa.

Pääruoaksi otan muun muassa pekonilla ja sipulilla täytettyjä perunoita. Ruokajuomaksi sopii Kaunasin oma Volfas Engelman -olut. Viihdymme Bernelių Užeigassa mainiosti ja olemme spontaaniin ravintolavalintaan tyytyväisiä. Hinnatkin ovat varsin edullisella tasolla. Kyseessä on pieni ketju, jolla on Kaunasissa kaikkiaan neljä eri osoitetta ja Vilnassa pari lisää.

Ottelupäivänä täytyy pärjätä pitkälle yhden aterian taktiikalla, joten pelaamme varman päälle ja suuntaamme etsimään tukevia eväitä pizzeriasta. Vilniaus gatvėn varrella tulee vastaan pienen Casa della Pasta -ketjun ravintola, jossa nautimmekin varsin onnistuneet pizzat. Ne paistetaan lähellä pöytäämme hehkuvassa uunissa, joten syödessä ei tarvitse palella. Edullisen ravintolan italialaiset herkut ovat houkutelleet sisään paljon muitakin suomalaisia jalkapallofaneja.

Kaunasissa liikkuessa ei voi välttää Vilniaus gatvėa ja saumattomasti kävelykatua jatkavaa Vapauden bulevardia Laisvės alėjaa. Viimeksi mainittu väylä on 1,3 kilometriä pitkä viivasuora katu, jolle leveys luo mahtipontisen ilmeen. Bulevardin varrella on monenlaisia ostosmahdollisuuksia, kahviloita ja ravintoloita. Mahtuupa joukkoon kaksi Hesburgeriakin. Kävelykatu on maaliskuussa hiljainen, mutta herännee kesällä toisenlaiseen eloon terassien täyttyessä ihmisistä.

Laisvės alėjan päässä kohoaa upea roomalaiskatolinen Pyhän Arkkienkeli Mikaelin kirkko. Arkkitehtuurista voi päätellä, että se on rakennettu alunperin ortodoksiseksi pyhätöksi. Aivan kirkon vieressä toimiva Rebels Irish Pub on suomalaiskannattajien kokoontumispaikka, josta lähdetään yhdessä marssille kohti stadionia.

Matkalla kohti stadionia
Rebelsin oven viereen kirjoitettu teksti ”tänään irlantilaisesta pubista tulee suomalainen” pitää hyvin paikkansa, sillä kaiuttimissa soi pelkkiä Suomihittejä Apulannasta Eppu Normaaliin. Pubi pakkautuu aivan täyteen, mutta välillä voi onneksi haukata raitista ilmaa ulkosalla. Täytyy myöntää, että tuntuu hieman oudolta yhdistelmältä hörppiä olutta Arja Korisevan Enkelin silmiä kuunnellen, kun omien silmien edessä komeilevat Pyhän Arkkienkeli Mikaelin kirkko sekä meitä valvomaan saapunut pitkä liettualaisten poliisiautojen rivistö. Kävimme jo edellisenä iltana saman kadun varrella sijaitsevassa rePUBlic No.1 -pubissa, jossa tutustuimme muutamaan suomalaiskannattajaan. Moni Rebelsissä näkyvä naama näyttää matkan tässä vaiheessa jo tutulta.

Kannattajien marssi kohti stadionia lähtee puolitoista tuntia ennen ottelun alkua. Peliin on tulossa vajaat seitsemänsataa suomalaista, joten ryhmällä on mukavasti kokoa. Laulut raikuvat ja rumpu soi, kun sinivalkoiset etenevät kohti stadionia. Poliisi valvoo marssin etenemistä, eikä häiriöitä pääse syntymään. On hauska huomata, kuinka paikalle on saapunut suomalaisia laidasta laitaan. Nuoret ja keski-ikäiset miehet ovat toki enemmistönä, mutta Huuhkajat on houkutellut Liettuaan myös jonkin verran naisia ja varttuneempaa väkeä. Suomen Maajoukkueen Kannattajien eli SMJK:n toiminta vaikuttaa hyvin organisoidulta ja tiedottaminen toimii matkan aikana esimerkiksi WhatsAppin kautta. Itse liityin SMJK:n jäseneksi vasta tähän reissuun valmistautuessani.

Olemme pohtineet ennakkoon kovasti sitä, mitä pelissä tulee tapahtumaan. Suomi on juuri käynyt Maltalla hakemassa MM-karsinnoille voittoisan alun, mutta peliesitys heikompaa joukkuetta vastaan oli niin surkea, että pisteiden saavuttamiseen tarvittiin rutkasti onnea. Liettua puolestaan sinnitteli pitkään maalittomassa tilanteessa Puolaa vastaan, kunnes joutui taipumaan niukkaan tappioon. Vaikka Huuhkajien epävarma peli-ilme jännittääkin, luotamme tietenkin omiemme voittoon.

Pari vuotta sitten remontoitu Dariaus ir Girėno Stadionas on koko Baltian suurin stadion. Lehtereille saapuu yli kymmenentuhatta katsojaa, mitä voi pitää täällä kelpo määränä. Liettuan maajoukkue on ollut viime aikoina Suomen tavoin alamaissa, joten kotiyleisön odotukset eivät ole järin korkealla. Meistä on todella hämmentävää, ettemme ole nähneet ennen peliä kotijoukkueen kannattajia missään. Jostakin teleportista he ovat kuitenkin ilmaantuneet suurin joukoin tapahtumapaikalle. Eri joukkueiden kannattajien erottaminen toisistaan on siis onnistunut todella hyvin, vaikka itse olisin kyllä mieluusti vaihtanut ajatuksia myös liettualaisten jalkapallofanien kanssa.

Olen käynyt katsomassa vuosien varrella yli kuusikymmentä maajoukkueen kotiottelua, joten on jo aikakin kannustaa Huuhkajia myös Suomen rajojen ulkopuolella. Vieraskatsomossa kyse onkin nimenomaan kannattamisesta, sillä seisomme, hypimme, huudamme ja laulamme koko ottelun ajan. Tunnelma pysyy hyvänä läpi ottelun. Liettuassa katsomossa saa juoda olutta, jota virtaa myyntipisteistä vieraskatsomoon tasaiseen tahtiin.

Liettua–Suomi, euforiaa ja pettymyksen hetkiä
Ottelu saa mahtavan alun, kun Suomi siirtyy johtoon jo kolmannella minuutilla. Pirteästi esiintynyt Daniel Håkans tarjoaa Joel Pohjanpalolle maalipaikan, ja vaikkei kärkipelaaja onnistukaan, painuu pallo Kaan Kairisen toimesta verkkoon. Suomi jatkaa ahnasta hyökkäämistä. Vikkelä Håkans riistää vartin pelin jälkeen liettualaispuolustajalta pallon ja karkaa yksin läpi. Suomalainen saa rajusti jaloilleen sillä seurauksella, että belgialaistuomari Erik Lambrechts osoittaa pallon pilkulle. Pohjanpalo toimittaa pelivälineen ammattimiehen varmuudella alakulmaan ja kannattajakatsomo repeää jo toista kertaa riemuun. Olut pirskahtelee kohti taivasta, sinivalkoiset kaulaliinat vatkaavat baltialaista kevätilmaa ja kannatuslaulut kajahtavat entistä reippaammin.

Suomi alkaa vahvan alun jälkeen hieman passivoitua, jolloin Liettua pääsee peliin mukaan ja luo muutaman maalintekotilanteen. Ollaan jo avausjakson loppupuolella, kun ahtaaseen paikkaan joutunut Robin Lod menettää pallon sivurajan tuntumassa Suomen puolustusalueella. Lod kaatuu maahan vapaapotkua odottaen, mutta Lambrechts antaa pelin jatkua. Suomalaispuolustus lamaantuu ja avopaikkaan päässyt Armandas Kucys tällää pallon sydämensä kyllyydestä verkkoon. Suomalaisten protestointi ei auta, joten Liettua pääsee vain yhden maalin takaa-ajoasemassa tauon viettoon. Yleisölle tarjotaan tauko-ohjelmana liettualaista kansantanssia.

Suomi hakee toisen puoliajan hyökkäyksillään kolmatta maalia ja peli tuntuu olevan melko hyvin hallussa. Liettua taistelee, muttei pääse kunnollisiin maalintekopaikkoihin. Kaikki muuttuu parikymmentä minuuttia ennen loppua, kun keltapaidat hyödyntävät keskikentälle jääneen tyhjän tilan ja Liettuan ainoa etukäteen tuntemani pelaaja Gvidas Gineitis pääsee ampumaan vasurillaan. Kova kaukolaukaus yllättää Lukas Hradeckýn ja kotiyleisö juhlii. Torinoa edustava Gineitis on pelannut lupaavasti Serie A:ssa, ja nuoren keskikenttämiehen tulevaisuus näyttääkin valoisalta. Suomi saa luotua vielä ottelun loppuvaiheessa muutaman lupaavalta näyttävän hyökkäyksen, mutta viimeistely ontuu ja peli päättyy lukemiin 2–2.

Huuhkajat käyvät kiittämässä kannattajia ottelun päätyttyä. Meillä ei ole kiirettä, sillä vieraskannattajat päästetään ulos stadionilta noin vartin verran pelin päättymisen jälkeen. Tasapeli harmittaa, mutta takaiskuihin on saanut Suomea kannattaessa tottua. Toisin kuin voisi ehkä luulla, ei pettymys tunnu paikanpäällä koetun vierasottelun jälkeen yhtä karvaalta kuin kotisohvalla. Matka on pelin tuloksesta huolimatta aina elämys, johon kuuluu monenlaisia kokemuksia ja kannattajajoukon yhteisöllisyyttä. Pelit ennakkoon heikompia joukkueita vastaan pitäisi silti voittaa, puhumattakaan otteluista, joissa on hankkiuduttu jo kahden maalin johtoon. Pysyn kuitenkin positiivisena, ja luotan ainakin toistaiseksi päävalmentaja Jakob Friisin vasta alkaneeseen projektiin. Kesäkuinen Puola-ottelu Helsingissä määrittelee näiden karsintojen suuntaa erittäin paljon.

Päädymme ottelun jälkeen vielä kerran Pyhän Arkkienkeli Mikaelin kirkon juurella oleviin pubeihin. Täpötäyden Rebelsin kaiuttimissa lauletaan murheellisten laulujen maasta, ja päätämmekin suunnata naapurissa toimivaan Genys Tap Roomiin. Pienessä baarissa tarjotaan paikallisen käsityöpanimon laatutuotteita, joita löytyy laaja valikoima. Genys Tap Roomia onkin helppo suositella kaikille Kaunasissa vieraileville oluenmaistelijoille.

Kiitos Kaunas
Kaunas on kokemustemme perusteella miellyttävä kaupunki, jossa riittää nähtävää ainakin pariksi päiväksi. Meille koettavaa oli rentoa jalkapalloreissua ajatellen sopivasti, sillä ehdimme tutustua kaupunkiin kiirettä pitämättä. Nähtävyyksien kiertelyä rajoitti matkan ajoittuminen sunnuntai-iltaan ja maanantaihin, jolloin kaikki museot olivat kiinni. Jos vielä satun palaamaan Kaunasiin, itseäni kiinnostaisivat erityisesti Liettuan urheilumuseo sekä Sugihara House, jossa toiminut japanilaisdiplomaatti avusti holokaustia paenneita juutalaisia poistumaan Euroopasta. Laajaan museovalikoimaan kuuluu myös esimerkiksi Vytautas Suuren sotamuseo sekä erikoiselta kuulostava Paholaismuseo.

Paluumatkan pikavisiitti Vilnaan
Palaamme ottelua seuraavana päivänä junalla Vilnaan, jossa meille jää pari tuntia aikaa kierrellä kaupungilla. Kävelemme Aamuruskon portin kautta vanhaankaupunkiin. Syömme vielä yhden liettualaisen aterian Amatininkų Užeiga -nimisessä ravintolassa, päädymme katedraalin edustalle ja näemme kukkulan päällä kaupunkia vartioivan Gediminasin tornin. Kaupunki näyttää minulle aiempien vierailujen perusteella kovin tutulta. Aikaa pidemmälle kierrokselle ei ole, joten otamme Bolt-kyydin lentokentälle. Auto noutaa meidät minuutin päästä tilauksesta ja hintaa kyydille tulee vain kuusi euroa. Lentokentän kahvilassa jää aikaa kerrata erinomaista reissua. Oli hienoa nauttia hyvästä seurasta, tutustua Kaunasiin, tuntea olevansa osa kannattajayhteisöä ja nähdä vihdoinkin Huuhkajat vieraskentällä. Vain voitto jäi puuttumaan, mutta ehkäpä sitten ensi kerralla!
Englanti
National Football Museum Manchesterissa
Englantilaiselle jalkapallolle omistettu kansallinen museo on kiinnostava vierailukohde kaikille lajista kiinnostuneille. Olen vieraillut museossa nyt vajaan vuoden sisään jopa kahdesti. Nähtävillä on paljon historiallisia esineitä ja halukkaat pääsevät potkimaan palloa vähän itsekin.
Kävin Manchesterissa ensi kertaa viime kesänä, jolloin kaupunki kuului perhematkamme ohjelmaan. Vierailimme tuolloin myös National Football Museumissa, jonka voi laskea kaupungin päänähtävyyksien joukkoon. Kavereiden kanssa tehty keväinen jalkapallomatka suuntautui sekin hieman sattumalta juuri Manchesteriin, jolloin oli luonnollista palata museoon. Pääsyliput ovat monen muun brittimuseon tavoin voimassa kokonaisen vuoden, joten uusintavierailu oli itselleni ilmainen.

National Football Museum perustettiin alun perin Prestoniin vuonna 2001, mutta sille alettiin pian etsiä suuremman kävijämäärän toivossa parempaa sijaintia. Museo avattiin uudelleen heinäkuussa 2012 Manchesterin ydinkeskustassa, missä se onkin menestynyt mukavasti. Nyt jälkimmäisellä vierailulla maaliskuussa 2026 saavumme paikalle heti aamulla hieman ennen avaamisaikaa, jolloin oven taakse kertyy reilut parikymmentä futisturistia eri puolilta Eurooppaa.

Museon avarassa alakerrassa voi kuvauttaa itsensä Valioliigan ja Naisten Superliigan pokaalien kanssa. Täältä lähdetään siirtymään ylempiin kerroksiin, joissa varsinaiset näyttelyt sijaitsevat. Sisään virtaa tasaiseen tahtiin lisää ihmisiä, mutta näyttelytiloissa on silti miellyttävän väljää, kuten oli kesäisellä vierailullakin. Oma vierailuaika kannattaa varata etukäteen netistä pääsylipun ostamisen yhteydessä.

Toisen kerroksen Match Gallery on museon merkittävin osa, jossa varsinainen päänäyttely sijaitsee. Kierros alkaa jalkapallon syntyvaiheista ja jatkuu näyttelytilan halki kohti nykypäivää. Heti alkuun voi tutustua vaikkapa käsin kirjoitettuun sääntökirjaan vuodelta 1863.

Pelipaidat, pallot, otteluohjelmat, pääsyliput, valokuvat ja muut esineet kertovat konkreettisesti lajin historiasta. Eräässä vitriinissä esitellään myös brittifutiksen synkkää puolta huligaaneilta takavarikoitujen teräaseiden ja muiden ikävien esineiden muodossa.

Oma suhteeni englantilaiseen jalkapalloon on hieman ristiriitainen. Varhaisessa lapsuudessani television futistarjonta rajoittui lähinnä lauantaisiin lähetyksiin Englannin liigan otteluista, joten olen jollain tasolla seurannut brittifutista pienestä pitäen ja aihe herättää tältä osin nostalgisia tunteita. Toisaalta takana on myös ajanjaksoja, jolloin olen seurannut vain tuloksia ja katsonut Valioliigaa televisiosta ehkä pari peliä kaudessa.

Arvostan suuresti englantilaisen jalkapallon pitkiä perinteitä ja sitä, miten niitä edelleen vaalitaan. Ihailen myös, kuinka alempien sarjatasojenkin seuroilla on paljon kannattajia, jotka ovat omasta joukkueestaan aidosti ylpeitä ja käyvät uskollisesti niin koti- kuin vierasotteluissakin. Ymmärrän myös Valioliigan suosion syitä ja seuraan sarjaa nykyään melko tarkasti itsekin.

Kaikesta tästä huolimatta en ole kokenut brittijalkapalloa tai varsinkaan Englannin maajoukkuetta koskaan varsinaisesti omakseni. Jalkapalloon liittyvät intohimon kohteeni löytyvät ennen kaikkea Italiasta, jonka jalkapalloa olen seurannut 1980-luvun lopulta lähtien niin tiiviisti kuin olen pystynyt. Nyt kun pian alkavissa MM-kisoissa ei tälläkään kerralla nähdä saapasmaata, kääntyvät sympatiani Espanjan tai Argentiinan kaltaisten maiden suuntaan. Englannilla on toki vahva ja kiinnostava joukkue, johon mahtuu hyviä tyyppejäkin. En panisi pahakseni esimerkiksi Harry Kanen tai Marc Guéhin menestystä.

Näyttelysalin keskellä on edustava kokoelma palkintopokaaleja. Joiltakin näytöiltä voi katsella pätkiä menneistä peleistä ja siellä täällä on eri tavoin toteutettuja pieniä tietovisoja, joissa voi testata omaa tietämystään. Mieleen jää myös erään vitriinin takana jutteleva Gary Linekerin hologrammihahmo. Ja voihan täällä tietysti istahtaa myös vanhan Wembleyn alkuperäiselle puupenkille.

Museo keskittyy nimensä mukaisesti nimenomaan englantilaiseen jalkapalloon, joskin MM-kisoihin liittyen on esitelty muutaman vastustajankin pelipaita. Englannin miesten maajoukkue on voittanut vain yhden arvoturnauksen, joten vuoden 1966 kotikisojen maailmanmestaruutta muistellaan täällä edelleen suurella lämmöllä. Naisten joukkue on ollut viime vuosina menestyksekkäämpi, sillä se voitti Euroopan mestaruuden sekä 2022 että 2025 ja saavutti noiden kisojen välissä myös MM-hopeaa.

Naisten jalkapallo on museossa hyvin esillä. Näyttävä pronssipatsas esittää Lily Parria, joka kuuluu naisjalkapallon uranuurtajiin. Hän on myös ensimmäinen Englannin jalkapallon Hall of Fameen valittu nainen. Toinen museossa esitelty pioneeri Nettie Honeyball esiintyy vain salanimellään, sillä hänen oikeasta henkilöllisyydestään ei ole varmuutta. Nettie perusti vuonna 1894 ensimmäisen naisten jalkapalloseuran ja kävi taistelua tasa-arvon puolesta. Naisten pukeutuminen polvihousuihin edes urheilutarkoituksessa oli tuohon aikaan täysin pöyristyttävää.

Naisten jalkapallolla on Britanniassa ristiriitainen historia. Ottelut nousivat suureen suosioon erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin miehet olivat rintamalla. Pelien yleisötuloilla kerättiin huomattavia summia hyväntekeväisyyteen. Suosio alkoi pelottaa Englannin palloliiton herroja, minkä vuoksi naisten pelaaminen kiellettiin kohta sodan jälkeen kokonaan. Kielto purettiin vasta vuonna 1971, minkä jälkeen laji alkoi hitaasti kehittyä. Suosion kasvu on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavaa, ja Women’s Super League on nykyään vetovoimainen täysammattilaissarja. Naisten jalkapallo sai paikkansa englantilaisten sydämissä viimeistään kesällä 2022, kun Chloe Kelly tuuletti EM-finaalin voittomaalia loppuunmyydyllä Wembleyllä Lontoossa.

Museon kolmas kerros Play Gallery kutsuu nimensä mukaisesti pelaamaan. Täällä olisi mahdollisuus esimerkiksi laukoa kolme rangaistuspotkua kolmen punnan hintaan, mutta pitkä jono saa jättämään tämän kokemuksen väliin. Kokeilemme sen sijaan ilmaista Pass Master -peliä, jossa pallolla pitäisi osua kulloinkin valaistuna olevaan kohteeseen. Aika on tietenkin rajallinen ja homma osoittautuu yllättävän haastavaksi, varsinkin jos oma pelituntuma on jäänyt vuosien taakse.

Play Galleryyn on koottu monenlaista nähtävää, kuten vanhoja pelipalloja, pukukopeissa nähtyjä pelaajien tavaroita eri vuosikymmeniltä, tietokonepelien kansia tai Subbuteo-pöytäjalkapallopelin osia. Kokeilemme vielä lopuksi peliä, jossa täytyy tuomarin ominaisuudessa tehdä oikeat päätökset videolla näkyvissä tilanteissa. Tuomarit ansaitsisivat nykyistä enemmän kunnioitusta vaativasta työstään, jota ilman pelaaminen ei onnistuisi.

Play Galleryn ovella patsastelee Arthur Kinnaird, joka juhli aikoinaan voitettuja otteluita käsillään seisten. Kinnaird oli merkittävä hahmo englantilaisen jalkapallohistorian alkuvuosina. Hän voitti pelaajana FA Cupin viisi kertaa, joista viimeisen Old Etoniansin paidassa vuonna 1882. Kinnaird muistetaan sitäkin paremmin Englannin jalkapalloliiton puheenjohtajana, sillä hän hoiti tehtävää peräti 33 vuoden ajan. Itselleni Kinnaird on tuttu hahmo Netflix-sarja The English Gamesta, jossa hän on yksi päähenkilöistä.

Museon neljäs ja ylin kerros on nimeltään Score Gallery. Siellä oli ensimmäisellä vierailullani pieni muun muassa jalkapallolehtiin liittynyt näyttely, mutta nyt toisella kerralla koko kerros on näyttelyn vaihtumisen vuoksi suljettu. Kyseessä ei ole museon merkittävin osa, mutta kannattaa toki kurkata jos yläkerrassa olisi oman vierailun aikaan jotain mielenkiintoista.

Uloskäynnin yhteydessä on tietenkin kauppa, josta löytyy kaikenlaista aiheeseen liittyvää pelipaidoista, kirjoista, avaimenperistä ja lasinalusista lähtien. Museossa on myös oma kahvila. National Football Museum on hyvä museo, joka lähestyy lajia monesta eri kulmasta. Joukkoon mahtuu paljon tuttuja asioita sekä varmasti myös runsaasti uutta tietoa. Vitriineihin aseteltujen esineiden lisäksi löytyy sopivasti interaktiivisuutta. Vierailuajaksi on molemmilla kerroillani riittänyt noin puolitoista tuntia. Vaikka nämä museovierailut ovatkin olleet miellyttäviä, ei kokemus silti sykähdytä yhtä vahvasti kuin kunnon ottelu. Jalkapallo on parasta paikan päällä nähtynä tai pelattuna.
Lisätietoa löytyy National Football Museumin virallisilta nettisivuilta.
Englanti
Brittifutistunnelmaa aurinkoisessa Burnleyssa
Maaliskuisen Englannin-matkan ensimmäinen ottelu nähtiin Burnleyssa, jossa suunnistimme Pasin ja Teron kanssa Turf Moorin stadionille. Vaikka kotijoukkueen kausi onkin ollut vaisu ja pelin lopputulos nytkin maaliton, oli retki pieneen teollisuuskaupunkiin silti onnistunut.
Manchesterin tuntumasta löytyvä Burnleyn kaupunki oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yksi maailman tärkeimmistä puuvillakankaiden valmistajista. Alueella oli myös useita hiilikaivoksia sekä konepajateollisuutta. Vaurautta tuoneiden tehtaiden savupiiput ovat sittemmin sammuneet, mutta kaupunkia yritetään saada uuteen nousuun nykyaikaista teknologiaa valmistamalla. Yksi on kuitenkin säilynyt kaupungissa toukokuusta 1882 lähtien, nimittäin jalkapalloseura Burnley Football Club.

Paikallisjunamatka Manchester Victorian asemalta Burnleyhin vie yhden puoliajan verran eli noin 45 minuuttia. Lauantaipäivänä on paljon matkustajia, mutta löydämme itsellemme silti jopa istumapaikat. Junamatkailu suosikkijoukkueen vierasotteluihin on Englannissa hyvin suosittua, joten kyydissä on nytkin muutama Bournemouthin punamustia värejä kantava fani. Perillä Burnleyssa odottaa mukava poutasää. Lähdemme suunnistamaan Google Mapsin avulla jalkapallostadionin suuntaan, jolloin päädymme hiljaiselle asuinalueelle. Näemme myös Leedsin ja Liverpoolin yhdistävän kanavan, joka on Burnleyn kohdalla korotettu virtaamaan kaupungin kattojen yläpuolella.

Ensimmäinen määränpäämme on The Royal Dyche -pubi, joka on nimetty valmentaja Sean Dychen mukaan. Aiemmin nimellä The Princess Royal toiminut pubi sai uuden ilmeen vuonna 2018, kun se juhlisti Burnleyn selviytymistä eurokentille yli viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Sean Dyche esiintyy pubin tunnuksessa komeassa Tudor-tyylisessä asussa itsensä Henrik VIII:n tapaan.

Lempinimellä Ginger Mourinho tunnettu Dyche on täällä varsinainen kulttihahmo, sillä hän valmensi Burnleyta kymmenen vuotta. Menestys oli pieniin resursseihin nähden oikein hyvää ja Dychen omintakeinen persoona ihastutti kannattajia. Ginger Mourinhon suoraviivainen duunarifutis vetosi teollisuuskaupungin ihmisiin ja kaiken kruunasi Valioliigan seitsemäs sija, joka toi edellä mainitun paikan kansainvälisille kentille.

The Royal Dyche on täynnä lempinimellä The Clarets tunnettuun seuraan liittyvää rekvisiittaa lattiasta kattoon. Burnleylla on pitkät perinteet, sillä se on yksi syksyllä 1888 käyntiin potkaistun Englannin jalkapalloliigan kahdestatoista perustajajäsenestä. Burnleyn lisäksi myös Aston Villa, Everton sekä pari vuotta sitten tutuksi tullut Wolverhampton ovat tuosta joukosta mukana Valioliigassa nyt kuluvalla kaudella. Burnley on saavuttanut kaksi Englannin mestaruutta, joista tuoreempi on keväältä 1960.

Kiertelemme hetken pubin sisätiloissa, mutta siirrymme pian aurinkoiselle pihalle, jonka yläterassilta löytyy vapaa pöytäkin. Seuran tunnusvärit viininpunainen ja vaaleansininen näkyvät kaikkialla. Tunnelma on lähestyvästä ottelusta huolimatta leppoisa, eikä ilmassa ole suuremmin kannattajien uhoa. Muutama lyhyt kannatuslaulu toki kajahtaa aika ajoin. Tuntuu mahtavalta nauttia lämpimästä kevätauringosta juuri täällä.

Kulman takaa löytyy vielä entistäkin parempi aurinkokatsomo, jossa saa istahtaa stadionista muistuttaville penkeille. Samalla voi vaikka seurata, kuinka lapset potkivat pienellä tekonurmialueella palloa maaliin. Taustalla aukeaa tyypillinen lancashirelainen maisema.

The Royal Dychen naapurissa toimii muitakin jalkapallohenkisiä pubeja, kuten The Turf sekä Vintage Claret. Jätämme ne tällä kerralla väliin ja tyydymme ihailemaan rakennusten seiniin tehtyjä muraaleja. Yksi niistä esittää Vincent Kompanya, joka valmensi The Claretsia parin kauden ajan ennen siirtymistä nykyiseen tehtäväänsä Bayern Münchenin ruoriin.

Pubista on vain maalipotkun mittainen matka Turf Moorin porteille. Burnley pelasi täällä ensi kertaa helmikuussa 1883, joten stadionilla on kunnioitettavan pitkä historia. Nykyinen kapasiteetti on suurin piirtein 22 000 katsojaa. Ostan seuran virallisesta kojusta kaulaliinan matkamuistoksi. Viininpunainen väri on mielestäni varsin tyylikäs.

Suunnistamme stadionin sisätiloihin, joissa voi haukata pientä välipalaa. Piiraat kuuluvat perinteisiin brittiläisiin ottelueväisiin, ja valitsemani viiden punnan hintainen juusto-sipulipiiras osoittautuu hämmästyttävän herkulliseksi. Sen voimalla on hyvä siirtyä Turf Moorin lehtereille. Olemme päätyneet Burnleyhin, koska tämä peli oli helppo yhdistää saman viikonlopun kamppailuun Manchester United–Aston Villa. Burnleyn heikko kausi on johtanut siihen, että Valioliigapelien tikettejä saa helposti seuran nettisivuilta. Hintahaarukka asettuu 30–55 puntaan. Parituhatta istuinta jää tyhjäksi, mutta iltapäivän yleisömäärä on silti mukava.

Turf Moor muodostuu hyvin brittiläiseen tapaan neljästä erillisestä katsomosta. Oma valintamme North Stand on eräänlainen pääkatsomo, josta näkyy vastapäisen Bob Lord Standin ylitse vehreälle maaseudulle. Tuntuukin melkein siltä kuin katselisi sekä jalkapalloa että Emmerdalea yhtä aikaa. Päätykatsomoista Jimmy McIlroy Stand on paljon korkeampi kuin vastapäinen Barnfield Construction Stand, josta osa on varattu vieraskannattajille.

Burnley lähtee maaliskuun puolivälissä pelattavaan otteluun Valioliigan toiseksi viimeiseltä sijalta kaukaa putoamisviivan alapuolelta. Viime vuosina kovasti vahvistunut etelärannikolta ponnistava Bournemouth majailee sen sijaan sarjataulukon keskivaiheilla ja tavoittelee yhä paikkaa ensi kauden europeleihin. Lempinimellä The Cherries tunnettu vierasjoukkue luokin ottelun ensi minuuteilla pari lupaavaa tilannetta, mutta Martin Dúbravkan vartioima Burnley-maali pysyy täpärästi koskemattomana.

Turf Moorilla on hakemaamme peribrittiläistä tunnelmaa ja sopivasti historian havinaa. Hyvin suuri osa katsojista on paikallisia, vaikka katsomossa vaikuttaakin olevan myös jonkin verran meitä ulkomaalaisia. Peli aaltoilee ensimmäisellä puoliajalla mukavasti, ja molemmat joukkueet saavat muutamia lupaavan näköisiä tilaisuuksia johto-osuman tekemiseen.

Vierasjoukkueen kehuttu baskivalmentaja Andoni Iraola luottaa aggressiiviseen pelitapaan, joten Scott Parkerin luotsaama Burnley ei saa pitää palloa rauhassa. On mielenkiintoista seurata esimerkiksi kotijoukkueen kokeneen pelintekijän James Ward-Prowsen sekä yleisön suosikiksi nousseen puolustajan Maxime Estèven tekemistä. Bournemouthin riveissä erottuu esimerkiksi varmaotteinen Marcos Senesi, mutta pidän myös Alex Scottin otteista. Taitava keskikenttäpelaaja jaksaa uurastaa myös puolustussuuntaan.

Paras maalintekopaikka avautuu hieman ennen taukoa Burnleyn Jaidon Anthonylle. Aivan maalin edustalla olisi riittänyt pikkunätti sijoituskin, mutta Anthonyn vedossa on rutkasti tautia takana ja pallo tärähtää voimalla ylärimaan. Tauon viettoon lähdetään viileän tuulen puhallellessa Turf Moorin katsomoon. Tulostaululla loistavat numerot 0–0.

Toinen puoliaikakin on tasainen. Molemmat joukkueet luovat muutaman vaarallisen tilanteen, mutta viimeistely ontuu. Vieraiden Marcus Tavernier ampuu tulisesti, mutta pallo kaartaa tolppaa hipoen ohi maalin. Burnleyn hollantilaiskärki Zian Flemming pääsee puolestaan puskemaan lähietäisyydeltä, mutta hänkään ei osu tolppien väliin. Peli päättyy muutamista viime hetken hässäköistä huolimatta maalittomana, mikä lienee pettymys kaikille osapuolille. Tasapeli sinänsä oli kyllä oikeudenmukainen lopputulos tiukalle väännölle.

Katselemme pelin jälkeen stadionin ulkopuolella olevaa Turf Moor Memorial Gardenia. Pieni puisto on omistettu edesmenneille Burnleyn pelaajille ja kannattajille. Koskettavat muistolaatat kertovat paljon jalkapallon merkityksestä paikalliselle yhteisölle.

Koko puutarha sai alkunsa siitä, että monet kannattajat olivat toivoneet tuhkiensa sirottelua Turf Moorin nurmelle. Tämä ei ole käytännön syiden vuoksi mahdollista, mutta on hienoa että niin moni on saanut nyt nimensä melkein rakastamansa stadionin kylkeen.

Kävelemme viilenevässä illassa Burnleyn ydinkeskustaan. Viima puhaltaa pitkin kävelykatu Saint James’s Streetiä, joka on käytännössä autio. Kaikki liikkeellä olevat ihmiset näyttävät pakkautuneen pariin avoinna olevaan pubiin. Etsimme hetken ruokapaikkaa, kunnes päädymme The Tipsy Fork Bar and Kitcheniin. Sympaattisesta ravintolasta saa kaipaamaamme fish & chipsiä, tummaa irlantilaista olutta sekä lämpimän paikan istua, siitäkin huolimatta ettei pöytämme vieressä heiluva ulko-ovi tahdo pysyä millään kiinni. Seurailen syödessäni, kuinka paikalliset toppatakkeihin ja shortseihin pukeutuneet koulupojat potkivat palloa pitkin kävelykatua. Ehkä joku heistä kantaa vielä joskus Burnleyn paitaa Turf Moorilla.

Burnleyssa oli mukava käydä katsomassa peliä, mutta tuskinpa tänne tarvitsee muuten turistimatkalle tulla. Tai jos nyt sittenkin tulisin, niin voisin käydä keskustan ulkopuolella tutustumassa vaikuttavaan Towneley Hall Museum & Art Galleryyn, näyttävään Gawthorpe Hall -kartanoon tai kaupungin puuvillahistoriasta kertovaan Queen Street Mill Textile Museumiin. Moni kuitenkin yhdistää Burnleyn nimen ensisijaisesti jalkapalloon, eikä tämä muutu vaikka joukkue pudonneekin tänä keväänä Valioliigasta Championshipiin. Burnley Football Club on ollut tärkeä osa paikallista identiteettiä jo pian puolentoista vuosisadan ajan, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Up the Clarets!
Lue myös matkan toisesta pelistä kertova juttu Valioliigaa Manchesterin Old Traffordilla.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Ranska12 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska12 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
5.4.2025 at 17:53
Melkoisen määrän olet otteluita käynytkin katsomassa! Hävettää myöntää, mutta en ole käynyt edes kotiottelussa! Liettuassakaan en ole käynyt. Jostain syystä Kaunas on aina kiinnostanut Vilnaa enemmän ja kivalta se tämänkin perusteella kuulosti.
Mika / Lähtöportti
6.4.2025 at 16:23
Onhan minulla ollut aikaa käydä peleissä, kun ensimmäinen oli Suomi–Brasilia jo toukokuussa 1987 😀 Seuraavaksi kesäkuussa olisi tarjolla isot pelit Hollantia ja Puolaa vastaan Helsingissä. Liettua on helppo ja mukava matkakohde, ja Kaunas kyllä hyvä idea yhdeksi kohteeksi siellä.