Seuraa somessa

Suomi

Iso-Syöte ihastutti jälleen

Julkaistu

-

Palasimme vain vuoden tauon jälkeen Iso-Syötteelle nauttimaan hiihtoladuista ja kokeilemaan tällä kerralla myös laskettelua. Paluu samoille laduille on meille poikkeuksellista, sillä olemme lomailleet tätä ennen aina eri hiihtokeskuksissa.

Takana olivat aiemmassa jutussani mainitut kahdeksan talvista reissua eri hiihtokeskuksiin, kunnes niistä viimeisin tuntui niin mieluisalta, että palasimme heti tilaisuuden tullen takaisin ja vuokrasimme mökin Suomen eteläisimmän tunturin juurelta. Iso-Syöte tuntuu juuri meille sopivalta paikalta, sillä se on pieni ja rauhallinen, mutta tarjoaa silti kaikki tärkeimmät palvelut.

syote2024_ladut_07

Nautimme puhtaasta luonnosta ja hyvästä latuverkostosta. Sijaintikin miellyttää, sillä Syöte on kotoa katsottuna selvästi lähempänä kuin vaikkapa muuten mainiot Ylläs ja Saariselkä. Pohjois-Pohjanmaalta löytyvällä Syötteellä ei ole aitoa Lapin taikaa, mutta hienoihin tunturimaisemiin päästään täälläkin.


syote2024_laskettelu_03

Hiihtokoulun kautta rinteisiin

En ole koskaan aiemmin kokeillut laskettelua, vaikka murtomaahiihtoa onkin tullut harrastettua vaihtelevalla aktiivisuudella noin viisivuotiaasta lähtien. Viime vuosien vierailumme eri hiihtokeskuksissa ovat herättäneet vähitellen orastavaa kiinnostusta myös mutkamäkeä kohtaan, sillä erilaisia urheilulajeja on aina hauska kokeilla. Laskettelu olisi silti jäänyt tälläkin kerralla väliin, ellei 11-vuotias tytär olisi ilmoittanut halustaan lähteä rinteeseen. Muita innokkaita ei perheestä löydy, joten tiedossa on isän ja tyttären laatuaikaa.

syote2024_laskettelu_04


Sopivat varusteet löytyvät Iso-Syötteen eturinteiden alla sijaitsevasta välinevuokraamosta. Monot sovitetaan itse, minkä jälkeen henkilökunta valitsee sukset laskijan pituuden, painon ja taitotason mukaisesti. Kypärän saa mukaan vuokrattavaan välinepakettiin, mutta laskettelulasit täytyy ostaa omaksi. Sitten vielä sauvat mukaan ja menoksi. Ihan halpaahan tämä touhu välinevuokrineen ja hissilippuineen ei ole, mutta ainakin pääsemme kokeilemaan laskettelua hyvissä olosuhteissa. Iso-Syötteen vuokraamon valikoimaan kuuluu myös läskipyöriä ja murtomaasuksia.

syote2024_laskettelu_05


Olen aina ollut innokas penkkiurheilija, joten muistan seuranneeni muiden lajien ohella myös alppihiihtoa Ingemar Stenmarkin, Alberto Tomban ja Vreni Schneiderin suuruuden päivistä lähtien. Epäilen kuitenkin, ettei ensikertalaisen laskeminen lähde sujumaan pelkästään takavuosien olympialaisia muistelemalla, joten varaan meille yksityistunnin Iso-Syötteen hiihtokoulusta.

syote2024_laskettelu_01


Tunteja suositellaan keskenään samantasoisille laskijoille. Vaikka olemmekin tyttären kanssa eri ikäisiä, saamme molemmat aloittelijaopastuksesta paljon irti. Perusasiat sekä välineet tulevat opettajan johdolla puolessatoissa tunnissa hyvin tutuiksi. Liikunnallisesta taustasta on apua, joten tunnemme olevamme pienestä hapuilusta huolimatta melko valmiita rinteeseen. Suosittelen hiihtokoulua aivan ehdottomasti kaikille aloittelijoille ja varmasti myös kokeneemmille on tarjolla hyviä vinkkejä.

syote2024_laskettelu_06


Laskettelu on niin mukavaa, että viihdymme rinteessä hiitokoulun jälkeen vielä pitkään ja palaamme rinteeseen myös toisena päivänä. Tyttären taidot kehittyvät kovaa vauhtia ja huomaan myös oman laskemiseni olevan koko ajan sujuvampaa. Tavoitteena on pitää lasku koko ajan hallinnassa niin, että vauhtia voi varmuuden karttuessa hiljalleen lisätä. Saavutan myös tärkeimmän tavoitteeni, eli selviän pitkistä laskupäivistä itseäni tai ketään muutakaan satuttamatta. Haemme kärsivällisesti tuntumaa perherinteestä, kunnes laskemme myös kahta helppoa eturinnettä useampaan kertaan. Näillä Iso-Syötteen pisimmillä rinteillä on mittaa 1200 metriä ja korkeuseroa 192 metriä. Hisseihin ei ole Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla juuri lainkaan jonoa, joten toistoja ehtii kertyä ilahduttavan runsaasti.

syote2024_romekievari


Olen käsittänyt, että rinneravintolat kuuluvat olennaisena osana laskettelukokemukseen. Niinpä mekin astelemme suurilla kolisevilla monoilla Romekievariin. Täällä kelpaa syödä lounaaksi lohikeittoa tai poronkäristystä ja palata myöhemmin iltapäivällä lämmittelemään kuuman kaakaon äärelle. Jään kaipaamaan vain mielikuvissani soivaa iloista saksankielistä taustamusiikkia, mutta sitä kuullakseen täytyy luultavasti suunnata Alpeille. Kyllä vanhat englannin- ja suomenkielisetkin hitit kelpaavat.

syote2024_laskettelu_02


Pari pitkää Iso-Syötteen rinteissä vietettyä päivää auttavat ymmärtämään itselleni vierasta laskettelukulttuuria paremmin. On oikeasti hauskaa viettää tuntikausia ulkona rennon liikunnan parissa ja käydä välillä ravintolan puolella lämmittelemässä. Minnekään ei ole kiire, sillä päivän aikana saa varmasti laskea mäkeä alas niin monta kertaa kuin vain jaksaa.

syote2024_laskettelu_07


Uskon palaavani rinteisiin joskus toistekin. Keski-ikäkin on näemmä ihan hyvä ikä aloittaa laskettelu, joskin jään miettimään millaista tämä olisi ollut hurjapäisessä lapsuudessa, kun kaatumisia ei olisi osannut pelätä lainkaan, eikä tärähdyksistä olisi luultavasti seurannutkaan mitään mustelmaa kummempaa.


syote2024_ladut_02

Leppoisaa menoa erinomaisilla laduilla

Laskettelusta huolimatta suurin osa päivistä kuluu tälläkin kerralla perinteiseen tapaan hiihdellessä. Ehdin neljän hiihtopäivän aikana sivakoida 90 kilometriä, mikä tuntuu aivan riittävältä määrältä. Kaikkiaan Syötteellä on latuja noin 120 kilometrin verran. Olen nyt kahden hiihtoloman aikana kolunnut suurimman osan verkostosta läpi, mutta joitakin Pikku-Syötteen reittejä sekä haastavat Iso-Syötteen huipun ladut ovat vielä kokeilematta.

syote2024_ladut_06

Hiihtäessä miellyttävät erämaahenkiset maisemat sekä sopivasti vaihtelevat latuprofiilit. Reitit eivät ole mahdottoman vaativia, mutta mäkiä on silti riittävästi. Laduista löytyy lisätietoa Iso-Syötteen nettisivuilta.


syote2024_ladut_01

Iso-Syötteen ympäryslatu

Hyvä peruslenkki Iso-Syötteellä on tunturin ympäri kiertävä noin yhdeksän kilometrin mittainen reitti, jonka varrelta voi poiketa vaikka Syötteen luontokeskukseen tai eturinteiden alla palveleviin ravintoloihin. Latu ei nouse kovin korkealle tunturiin, joten matkan varrella ei ole erityisen jyrkkiä mäkiä ja korkeuserot pysyvät maltillisina.


syote2024_ladut_04

Toraslammen lenkki

Hiihtoloman kohokohtiin kuuluu viimevuotiseen tapaan vaimon kanssa tehty pitkä hiihtolenkki Syötteen kansallispuiston alueella. Luontokeskuksen luoteispuolella levittäytyvä kansallispuisto tarjoaa kauniita erämaahenkisiä maisemia, joihin kuuluvat laajat aapasuot sekä lumen kuorruttamat havumetsät. Tällä kerralla haluan lisätä edellisvuotiseen reittiimme poikkeamisen Toraslammella, jonka ympäri kiertää parin kilometrin mittainen latu.

syote2024_toraslampi_01


Toraslammen rannalla on tunnelmallinen autiotupa, jonka pihalta kelpaa ihailla aurinkoisena päivänä maisemia. Luontokeskukselta on Toraslammen tuvalle reilun kahdeksan kilometrin hiihtomatka.

syote2024_ahmatupa_01

Nousemme Toraslammelta jo viime vuonna tutuksi tullutta reittiä Ahmatuvalle, jonka erämaakahvila toimii eräänlaisena kansallispuiston keitaana. Munkkien voimalla jaksaa taas takaisin luontokeskuksen suuntaan alamäkivoittoista latua pitkin.


syote2024_ahmavaara_01

Ahmakallion latu

Palaan Ahmatuvalle vielä toisenkin kerran, kun hiihtelen kansallispuistossa yksikseni lumipyryisenä päivänä. Tällä kerralla päätän kiertää monien kehuman Ahmakallion ladun, joka kiertää Ahmavaaran ympäri. Erämaahenkinen reitti on kaunis, vaikken pyryn keskellä näekään maisemia parhaassa loistossaan.

syote2024_ahmavaara_02


Hiihto alkaa tuulen tuivertamilla avarilla seuduilla tuntua jo jonkinlaiselta tutkimusretkeltä, sillä latu katoaa näkyvistä ja muut kulkijat ovat harvassa. Tänne pitää siis joskus palata kirkkaampana päivänä uudelleen. Ahmavaaralta on aiemmin voinut hiihtää Ylpiätuvan ohitse luontokeskuksen suuntaan, mutta jostakin syystä tätä yhdyslatua ei ole avattu tänä talvena lainkaan. Ylpiätuvalla voi kyllä käydä kääntymässä, mutta reitistö pakottaa tällä hetkellä hiihtämään takaisin Ahmatuvan kautta.


syote2024_naamanka_01

Naamangan kierros

Hiihdän tällä kerralla myös viime vuonna väliin jääneen Naamangan kierroksen, joka on helpohko reitti Syötteen latuverkoston eteläisimmässä osassa. Pelkästään tähän kierrokseen kuuluvaa latua on Naamankajärven ympäristössä kymmenen kilometriä, minkä lisäksi kierros täydentyy Pytkyn lenkkiä pitkin.

syote2024_naamanka_02


Naamangan kierroksella on melko paljon tasaisia latuosuuksia, mutta joukkoon mahtuu myös kumpuilevaa maastoa harju- ja vaaramaisemineen. Lisäksi matkan varrelle jää pari lyhyttä, mutta todella jyrkkää ladutonta mäkeä, joissa tarvitaan joko huomattavaa varovaisuutta tai erittäin varmoja laskutaitoja. Kokonaisuudessaan Naamangan kierros on hyvä ja maisemallisesti mielenkiintoinen lisä Syötteen latuihin.


syote2024_pytky_03

Pytkyn lenkki

Jo viime vuonna tutuksi tullut Pytkyn lenkki on leppoisa yhdeksän kilometrin kierros kauniin luonnon keskellä. Ura on sen verran kapea, että luistelukaistan vieressä kulkeva latu löytyy vain väylän toisesta reunasta. Reitin hiihtäminen on sallittua molempiin suuntiin, mutta minusta on mukavampi kulkea myötäpäivään, jolloin oikeanpuoleiseen liikenteeseen tottuneet vastaantulijat väistävät yleensä ladun sivuun. Olen hiihtänyt Pytkyn lenkin aiemmin samalla lenkillä Iso-Syötteen ympärysladun kanssa, mutta tulemme tällä kerralla autolla Pytky Ranchin parkkipaikalle, jolloin hiihtomatkasta tulee lapsille sopiva.


syote2024_pytky_02

Pytky Ranchin munkit ja porot

Pytkyn lenkki on muutenkin mukava, mutta sen kruunaa kodikas Pytky Café. Sokeriset herkut ovat perinteisiä hiihtäjän eväitä ja Pytkyn munkit kuuluvat ehdottomasti koko maan parhaisiin. Vastapaistettuja munkkeja on vaikea vastustaa! Vaikka samoja täällä leivottuja herkkuja myydään Ahmatuvallakin, on tuoreudessa huomattava ero. Tarjolla on myös keittolounasta.

syote2024_pytky_01


Käymme Pytky Ranchin pihalla tapaamassa aitauksessa majailevia Ahkku- ja Simo-poroja. Toinen niistä tuleekin seurallisesti tutustumaan ja pysyttelee pitkään aidan vieressä, vaikkei meillä ole minkäänlaisia herkkuja tarjottavana. Kahvilan puolelta voisi ostaa jäkälää poroille syötettäväksi.


syote2024_hilltop_01

Ateria Hilltop-ravintolassa

Viikon parhaisiin elämyksiin kuuluu tänäkin vuonna ateria tunturihotelli Iso-Syötteen Hilltop-ravintolassa. Varaamastamme ikkunapöydästä ei näe juuri usvaista parveketta pidemmälle, mutta pöydän antimet maistuvat loistavasti.

syote2024_hilltop_02


Nautin tällä kerralla koko Hilltop Menun, johon kuuluu rapuliemeen upotettu haukipyörykkä, erinomaisen mureaa poron paahtopaistia sekä marjojen kera tarjoiltu crème brûlée. Hilltop on ollut hintansa arvoinen kokemus molemmilla Syötteellä viettämillämme hiihtolomilla.


syote2024_tykkylumi_01

Iso-Syötteen huipun luminen satumaailma

Tunturin huipulla kannattaa ehdottomasti käydä ihailemassa satumaisen kaunista tykkylumimetsää. Osumme tällä kerralla paikalle utuisessa säässä, jolloin näkymät rajoittuvat lähiympäristöön. On silti lumoavaa katsella lumen peittämiä puita, joista muodostuu mielikuvitusta käyttämällä toinen toistaan kiehtovampia hahmoja.

syote2024_ladut_03


Koemme olleemme sään suhteen melko onnekkaita, vaikka aurinkoisia päiviä osuikin kohdallemme vain yksi. Pääasia oli, että lämpötila pysyi pakkasen puolella lähes loppuun saakka, joten saimme nauttia talvisista olosuhteista. Pois lähtiessämme lunta on karissut jo alas talojen katoilta ja puiden oksilta, joten tunnelmaa voisi kuvailla hieman alakuloiseksi. Talvipäiviä ja lunta riittää Syötteellä silti varmasti vielä pitkälle kevääseen. Saapa nähdä, palaammeko vielä ensi talvenakin mainiolle Iso-Syötteelle vai viekö tie vaihteeksi johonkin toiseen hiihtokeskukseen.

Iso-Syötteellä viihtyi samaan aikaan myös Kohteena maailma -blogin Rami. Lue Ramin erityisesti laskettelusta kertova juttu Iso-Syötteen laskettelukeskus on Suomen eteläisin tunturi.
 
Lue myös viime vuoden reissusta kertova oma juttuni Hiihtoloma Syötteen laduilla.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
7 kommenttia

1 kommentti

  1. Syötteellä tosiaan on aina mukavaa. Itse asiassa tykätään Syötteestä kaikkina vuodenaikoina, mutta talven tykkylumet kyllä käsittämättömän upeat. Me ei olle siellä ikinä kuitenkaan hiihdetty eikä edes lasketeltu, mutta seuaaavaksi on tarkoitus mennä itsekin mäkeen.

    • Mika / Lähtöportti

      2.3.2024 at 11:59

      Syöte on mukava paikka! Joskus voisi itsekin harkita jotain muuta vuodenaikaa kuin talvea, mutta ainakaan tänä vuonna se ei onnistu. Patikointi kiinnostaa myös, muistan lukeneeni teidän blogista pari hyvää patikointijuttua Syötteen suunnalta.

  2. Kohteena maailma / Rami

    2.3.2024 at 8:36

    Hienosti kirjoitettu juttu ja aivan kuin olisi itse ollut reissussa mukana. Ja tavallaan olinkin, kun muutamaan otteeseen Syötteellä nähtiin 🙂 Sen voi kyllä sanoa, että Iso-Syöte yllätti erittäin positiivisesti ja on varmasti itsellä uusien talvilomareissujen kohteena.

    • Mika / Lähtöportti

      2.3.2024 at 12:13

      Kyllä vaan, samalla reissulla tavallaan oltiin, vaikka vain pari kertaa pikaisesti nähtiin 😀 Toivottavasti nähdään taas pian! Mukava kuulla että tekin tykkäsitte, Syöte on kaikin puolin viihtyisä paikka, jonne tulee itsekin varmasti joskus palattua.

  3. Pingback: Iso-Syötteen laskettelukeskus on Suomen eteläisin tunturi - Kohteena maailma

  4. Pingback: Top 10 tekemistä Iso-Syötteellä talvella - Kohteena maailma

  5. Pingback: Matkailuvuosi 2024 - Ateenasta Amerikkaan - Kohteena maailma

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.

Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.


kotka_vellamo_05

Venehallin aarteita

Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.


kotka_vellamo_04

Merivartijoiden tärkeät tehtävät

Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.


kotka_vellamo_02

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa

Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

kotka_vellamo_12


Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.


kotka_vellamo_07

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä

Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

kotka_vellamo_08


Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.


kotka_vellamo_09

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki

Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.


kotka_vellamo_11

Koko perheen Muumiseikkailu

Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

kotka_vellamo_06


Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.


kotka_vellamo_03

Koskettava näyttely menetetyistä saarista

Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.


kotka_vellamo_13

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus

Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

kotka_vellamo_10


Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.

Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi

Jatka lukemista

Suomi

Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kotimuseot ovat hienoja vierailukohteita, joissa voi aistia 1900-luvun alun kansallisromanttista henkeä. Esittelen nyt Ainolan, Aholan ja Suvirannan, jotka sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan Järvenpään eteläosassa.

Ainutlaatuinen taiteilijayhteisö sai alkunsa, kun kirjailija Juhani Aho ja hänen taidemaalarivaimonsa Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Tuusulanjärven maisemiin vuonna 1897. He houkuttelivat pian samoille kulmille koko joukon suomalaisen kulttuurin merkkihenkilöitä, joita olivat Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen sekä J.H. Erkko. Taiteilijoita viehättivät alueen rauhallisuus ja kaunis luonto, mutta toisaalta myös lyhyt junamatka ihmisten ilmoille Helsinkiin. Yhteisöllä oli merkittävä vaikutus suomalaisen kansallishengen nostamisessa ennen maamme itsenäistymistä.

taiteilijakodit_ainola_08


Olen viettänyt aina kesiäni Tuusulanjärven maisemissa, joten taiteilijayhteisön tarina on tullut varsin tutuksi. Itselleni läheisimmät taiteilijakodit ovat aiemmin esittelemäni Halosenniemi ja Erkkola, mutta olen käynyt monesti esimerkiksi Ainolassakin. Toisaalta Suvirannassa vierailin viime kesänä vasta ensimmäistä kertaa.


taiteilijakodit_ainola_03

Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola

Ainola on Keski-Uudenmaan kansainvälisesti tunnetuin nähtävyys. Jean ja Aino Sibelius rakennuttivat uuden kotinsa seudulle aiemmin muuttaneiden taiteilijaystäviensä naapuriin. Rauhallinen ympäristö teki hyvää säveltäjämestarille, jota pääkaupungin anniskeluravintolat olivat vetäneet puoleensa liiankin kovasti. Ennen Ainolan valmistumista perhe asui pari vuotta Keravalla, jolloin myös Sibeliuksen maineikkain teos Finlandia valmistui.

taiteilijakodit_ainola_06


Sibeliukset pääsivät muuttamaan arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan Ainolaan syksyllä 1904. Tilaa riitti hyvin koko perheelle sekä uskolliselle palvelusväelle, joskin Aino hieman moitti joitakin ratkaisuja. Hänen mielestään poikamies Sonck ei ollut ihan ymmärtänyt kaikkia suurperheen asunnon tarpeita. Sibeliuksilla oli kaikkiaan kuusi tytärtä, joista Kirsti oli kuollut traagisesti lavantautiin jo aiemmin. Kaksi nuorinta syntyivät perheen asuessa jo Ainolassa.

taiteilijakodit_ainola_01


Ainolassa ihastuttaa erityisesti rakennuksen tunnelma. Sisustus on säilytetty alkuperäisessä asussaan, joten tuntuu helpolta kuvitella talon isäntä istumaan nojatuoliin sikari suussaan. Ikkunalla kukkivat kodikkaat pelargoniat ja esineiden joukosta voi bongata Italiasta tuotuja matkamuistoja. Seinillä on Sibeliusten ystävien, kuten Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Pekka Halosen sekä Ainon veljen Eero Järnefeltin taideteoksia.

taiteilijakodit_ainola_09


Oma suosikkini Ainolan huoneista on funkkistyylinen kirjasto, jossa myös Jean itse viihtyi parhaiten. Täällä kyllä kelpaisi lueskella mukaansatempaavaa kirjaa tai viettää iltaa hyvässä seurassa.

taiteilijakodit_ainola_02

 
Myös Ainolan keittiö on kodikas. Aino itse ei juurikaan laittanut ruokaa, mutta säilöi innokkaasti puutarhassa kasvattamiaan hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja juureksia. Keittiössä voi katsella mielenkiintoista esineistöä vuosikymmenten takaa.

taiteilijakodit_ainola_07


Ainolassa on hyvä varata aikaa puutarhaan tutustumiseen. Tämä oli nimenomaan Ainon valtakuntaa, jossa kasvoi suuri osa koko perheen ravinnosta. Vierailimme Ainolassa viimeksi syyskuussa, jolloin puutarhan antimia oli yhä poimittavissa. Jean viihtyi parhaiten puutarhan laidalla kasvavalla metsäalueella, jonka ”temppeliksi” nimeämällään hiljaisella paikalla hän kävi mietiskelemässä.

taiteilijakodit_ainola_05


Pihamaalta löytyy tietenkin myös sauna. Rakennus on Aino Sibeliuksen suunnittelema ja sen yksityiskohtiin kuuluu puinen kouru, jonka avulla vesi saatiin johdettua suoraan kaivosta kylpyammeeseen. Aino itse ei ollut saunaihmisiä, mutta Jean viihtyi saunassa usein tuntikausia.

taiteilijakodit_ainola_04


Puutarhan nähtävyyksiin kuuluu myös Jean ja Aino Sibeliuksen hauta. Pronssinen muistomerkki on pelkistetty mutta juhlallinen maassa makaava paasi. Jean Sibelius menehtyi syyskuussa 1957, minkä jälkeen Aino asui talossa vuoteen 1969 eli lähes kuolemaansa saakka. Ainola avattiin museona yleisölle vuonna 1974.

jarvenpaa_aulis


Ainolassa käydessä kannattaa vierailla myös Kahvila Auliksessa, joka sijaitsee lipunmyyntirakennuksessa sisäänkäyntiportin läheisyydessä. Suosittelen lähiympäristön tunnelmallisista kesäkahviloista myös Kallio-Kuninkalaa sekä Vellikelloa.

Vierailuinfo 2025: Ainola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 16 €, 7–16-vuotiaat lapset 5 €. Museokortti käy. Lisätiedot: ainola.fi


tuusula_ahola

Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola

Juhani Ahoa ja Venny Soldan-Brofeldtia voidaan pitää taiteilijayhteisön perustajina, koska he saapuivat Tuusulanjärven rannalle ensimmäisinä. Toisin kuin ystävänsä, he asuivat täällä vain vuokralla ja olivat myös taiteilijayhteisön ydinjoukon ainoat, jotka muuttivat myöhemmin pysyvästi pois Tuusulasta. Syitä vuonna 1911 tapahtuneeseen muuttoon olivat talousongelmat, perheen lasten koulunkäynti sekä Helsingissä odottaneet tehtävät.   

taiteilijakodit_ahola_02


Ahola tunnettiin ennen taiteilijapariskunnan saapumista Vårbackan huvilana, joka kuului Järvenpään kartanolle. Nykyään täällä toimii Juhanin ja Vennyn elämästä kertova museo. Juhani Aho – alkuperäiseltä nimeltään Johannes Brofeldt – oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Siitä huolimatta kalastus oli Juhanille niin tärkeä harrastus, että hän piti itseään enemmän kalamiehenä kuin kirjailijana. Näin ollen kodin sijainti järven rannalla oli varmasti mieluisa.

taiteilijakodit_ahola_03


Kalareissujen lisäksi Juhani piti kovasti naisista, ja ehti ihastua esimerkiksi kauniiseen Aino Järnefeltiin, josta kuitenkin tuli Sibeliuksen vaimo. Vielä paljon merkittävämpi tapaus oli pitkä suhde Venny-vaimon pikkusiskoon Tillyyn. Kirjailija sai vaimonsa kanssa kaksi poikaa, mutta myös Tilly synnytti yhden Juhanin jälkeläisen.

taiteilijakodit_ahola_05


Venny Soldan-Brofeldtia kuvaillaan vahvaksi, itsenäiseksi ja boheemiksi feministiksi, joka hyödynsi lahjakkuuttaan monipuolisesti. Yllä olevassa kuvassa näkyy Vennyn maalaama muotokuva ystävästään, tanssija Maggie Gripenbergistä. Venny tunnetaan erityisesti taidemaalarina, mutta hän työskenteli myös muun muassa kuvittajana, kuvanveistäjänä ja korusuunnittelijana. Hänen teoksiaan arvostettiin ulkomaita myöten, sillä esimerkiksi vuonna 1900 Soldan-Brofeldt sai pronssimitalin Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestetystä taidenäyttelystä. Venny herätti monissa aikalaisissaan pahennusta miehekkäillä tavoillaan, kuten piipun polttamisella, ronskilla kiroilulla ja pitkien housujen käyttämisellä.

taiteilijakodit_ahola_01


Museon huoneissa on näytteillä Vennyn maalaustarvikkeita ja teoksia sekä jonkin verran perheelle kuuluneita tavaroita. Nähtävillä on esimerkiksi Juhanin kalastusvälineitä sekä sukset, joilla hän hiihti talvisin jäätä pitkin Halosenniemeen saunomaan. Yksi mielenkiintoisimmista esineistä on Vennyn suunnittelema ja kaivertama entisen piharakennuksen ovi, joka palasi erinäisten vaiheiden jälkeen pari vuotta sitten takaisin Aholaan museoesineeksi.

taiteilijakodit_ahola_04


Taiteilijaperheet olivat päivittäin tekemisissä keskenään. Naapuruston lapset kävivät mielellään Aholassa, jossa he pääsivät näyttelemään Vennyn suunnittelemissa esityksissä. Aholasta tuli myös kulttuurin merkkihenkilöiden vilkas kohtaamispaikka, jossa keskusteltiin suomalaisuusaatteesta ja toisinaan myös juhlittiin. Mieleeni on muotoutunut kuva Juhani Ahosta maanläheisenä kansanmiehenä, joka saattoi kulkea kylillä villapaita yllään. Itseäni huvittaa kovasti ajatus aina tyylikkäästä Jean Sibeliuksesta hieno puku päällään Ahon kalastusveneen kyydissä. Sibelius ei kuulemma sietänyt kalan hajua ja kiersi kävelyretkillään naapurinsa talon kaukaa, jos Juhani kuivasi pihalla saaliitaan.

taiteilijakodit_ahola_06

 
Venny ja Juhani ovat kiehtovia henkilöitä, ja Ahola mielenkiintoinen vierailukohde esineineen sekä tarinoineen. Talo ei silti sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin muut Tuusulanjärven taiteilijakodit. Syynä on varmasti se, ettei rakennus ole enää alkuperäisessä asussaan. Toinen kerros rakennettiin vasta Ahon perheen poistuttua, ja talo on toiminut esimerkiksi kotitalousopiston opettajien asuntolana. Ahola on hyvä museo, muttei vedä rakennuksena vertoja Halosenniemelle, Ainolalle, Erkkolalle tai Suvirannalle.

Vierailuinfo 2025: Ahola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 12 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/ahola


taiteilijakodit_suviranta_01

Eero ja Saimi Järnefeltin Suviranta

Taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen vaimonsa Saimin rakennuttama Suviranta valmistui Tuusulanjärven rantaan vuonna 1901. Arvostetussa kulttuuriperheessä kasvanut Eero tunnetaan erityisesti luontoaiheisista teoksistaan, joista monet kuvaavat maalarin suosikkimaisemaa Kolia. Saimi teki puolestaan uraa näyttelijänä Helsingin Suomalaisessa Teatterissa, kunnes äitiys sai hänet jättämään teatterin ja keskittymään kodin askareisiin sekä muun muassa käännöstöihin. Parille syntyi kaikkiaan viisi lasta. Saimin sisaruksista tunnetuin on kirjailija Anni Swan.

taiteilijakodit_suviranta_03


Suvirannan sydän on ateljee, johon suuret pohjoiseen antavat ruutuikkunat tuovat valoa. Tila tuo mieleeni muita näkemiäni ateljeekoteja, kuten läheisen Halosenniemen tai Aix-en-Provencessa sijaitsevan Paul Cézannen työhuoneen. Suvirannan seinät ovat luonnollisesti täynnä taidetta, johon kuuluu Eero Järnefeltin lisäksi muidenkin taiteilijoiden teoksia. Myös Eeron ja Saimin tyttärestä Laura Järnefeltistä tuli menestynyt taidemaalari, ja ateljeen seinällä näkyvätkin sekä isän että tyttären paletit vierekkäin.

taiteilijakodit_suviranta_02


Eero oli sisarensa miehen Jean Sibeliuksen läheinen ystävä, ja taiteilijat viettivätkin keskenään paljon aikaa. Suvirannan ensimmäisenä jouluna joulupukkina toimi Juhani Aho, joka toi perheen lapsille oikean kissanpennun. Taiteilijaperheet tekivät toisinaan yhteisiä retkiä järven vastarannalla sijaitsevalle Sarvikalliolle, jota Järnefelt kutsui lempimaisemaansa mukaillen Pikku-Koliksi. Järnefeltit muuttivat vuonna 1917 Helsinkiin, mutta Suviranta säilyi perheen kesäpaikkana, jonne tultiin viettämään juhlapyhiä ympäri vuoden.

taiteilijakodit_suviranta_05


Suvirannassa viehättää päärakennuksen lisäksi myös suuri puutarha. Eero itse istutti tänne tammia ja Saimi ahkeroi kasvien parissa. Talolta on vain lyhyt matka Tuusulanjärven rantaan. Järvi on täällä mielestäni jopa lähempänä, kuin tieltä katsottuna saattaisi arvata.

taiteilijakodit_suviranta_04


Suviranta on pysynyt saman perheen kotina näihin päiviin asti. Laura Järnefelt muutti takaisin lapsuudenkotiinsa vuonna 1933 ja viihtyi Suvirannassa elämänsä loppuun saakka eli syksyyn 1985. Suvirannan nykyinen isäntä on Lauran poika Juhani Kolehmainen, joka on asunut talossa suuren osan pitkästä elämästään ja huolehtinut arvokkaan rakennuksen kunnossapidosta. Kolehmainen myi rakkaan Suvirantansa Järvenpään kaupungille vuonna 2018, mutta hänellä on elinikäinen asumisoikeus talossa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen tulevaisuus on näin ollen turvattu parhaalla mahdollisella tavalla.

taiteilijakodit_suviranta_06


Koska kyseessä on yksityiskoti, pääsee Suvirantaan tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla eikä sisätiloissa saa kuvata. Juhani Kolehmaisen ajan jälkeen talo on tarkoitus avata ympärivuotisena museona. Minulle Suvirannassa vierailu oli hyvinkin sykähdyttävä kokemus, koska olen kulkenut talon ohitse lukemattomia kertoja, mutten ollut käynyt tiiviin pensasaidan suojaamalla pihamaalla ennen viime kesää. Näin ainakin itselleni syntyi tunne pääsystä jonkinlaiseen salaiseen puutarhaan ja ainutlaatuiselle aikamatkalle 1900-luvun alkuvuosiin. Suosittelenkin kodikkaassa Suvirannassa vierailua kaikille Tuusulanjärven suunnalla liikkuville.

Vierailuinfo 2025: Suvirannassa on yleisöopastuksia touko–elokuussa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 11:00 ja 12:30 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11. Paikat täytyy varata etukäteen. Aikuisten pääsyliput 20 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/suviranta

Lue myös viimevuotinen juttuni samalta alueelta: 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja