Ranska
Bordeaux’n luova keskus Darwin
Bordeaux on mielenkiintoinen kaupunki, josta löytyy koettavaa moneen makuun. Tutustuimme nimellä Darwin Eco-système tunnettuun vaihtoehtoiseen taidekeskukseen, josta löytyy muun muassa katutaidetta, työpajoja, putiikkeja, ruokaa sekä juomaa.
Aistimme hyväntuulista boheemia tunnelmaa, kun astumme helteisenä kesäkuun päivänä Darwin Eco-systèmen alueelle. Olemme liikkeellä vaimon kanssa kahdestaan, sillä mummo on vienyt tyttäret ostoksille Bordeaux’n keskustaan Garonne-joen toisella puolella. Meistä tuntuu hauskalta tutustua kaupunkiin myös täällä Unescon maailmanperintölistalle päässeen historiallisen keskustan ulkopuolella.

Darwinia on helppo verrata monen suomalaisenkin tuntemaan Telliskiven luovaan keskukseen, josta on tullut yksi Tallinnan suosituimmista vierailukohteista. Mieleeni palaa myös Ljubljanassa näkemäni vaihtoehtoinen kulttuurikeskus Metelkova, johon verrattuna Darwin tuntuu kyllä paljon siistimmältä.

Värikäs ja kiehtova Darwin toimii entisellä armeijan alueella. Kasarmit otettiin käyttöön 1870-luvulla ja sotilastoiminta jatkui aina vuoteen 2005 saakka. Armeijan poistuttua paikalliset graffititaiteilijat ja rullalautailijat ottivat hylätyn alueen pian omakseen. Siellä täällä näkyy yhä merkkejä alueen sotilashistoriasta, vaikka nykyinen toiminta onkin aivan toisenlaista.

Bordeaux’n kaupungilla oli aluetta varten mielessään suuria uudistussuunnitelmia, joten entisiä kasarmeja uhkasi purkaminen. Paikalliset asukkaat halusivat kuitenkin säilyttää historialliset rakennukset ja luoda niihin uudenlaista toimintaa. Ideat olivat niin hyviä, että ne vakuuttivat kaupungin johdon. Näin sai alkunsa Darwin Eco-système, josta on muotoutunut kukoistava innovatiivinen keskus.

Katselemme uteliaina ympärillemme ja kurkistamme parin rakennuksen sisäpuolelle. Löydämme pian muun muassa taidepajoja, kahvilan sekä jonkinlaisen yksityistilaisuuden, jota varten rajattuun tilaan melkein vahingossa päädymme. Läheltä pitää, ettei kukaan ehdi antaa kutsuvieraille tarjottavia herkkuja käteemme. Darwinista on kehittynyt suosittu tapahtumapaikka, jossa järjestetään muun muassa konsertteja ja taidenäyttelyitä. Eräässä rakennuksessa toimii suuri kirpputori, jossa kiertelemme hetken aikaa.

Darwinista löytyy vaikka mitä niin paikallisten arkea kuin vapaa-aikaakin ajatellen. Tarjolla on esimerkiksi runsaasti yhteisöllisiä toimistotiloja pienyritysten käyttöön. Alueelta löytyy taiteilijoiden ja käsityöläisten työpajoja sekä tietenkin myös myyntipisteitä. On helppo nähdä, kuinka Darwinin ilmapiiri sopii nimenomaan luovaan toimintaan.

Viihdymme värikkäällä alueella hyvin. Useat seinäpinnat ja muurit ovat graffititaiteen peitossa. Monet teoksista ovat laadukkaita ja näyttäviä, joten niitä on mukava kierrellä katselemassa.

Kävelemme Darwinin alueen melko tarkasti ympäri, joten saamme paikasta hyvän yleiskäsityksen. Vaikka ilmapiiri onkin nuorekas, näkyy paikalla myös varttuneempaa väkeä. Ainakin päiväsaikaan on myös sopivan hiljaista, eli missään ei pauhaa liian kovaäänistä musiikkia tai kuulu muitakaan häiritseviä ääniä.

Yllätymme, kun huomamme että graffitien peittämän kujan päässä näyttäisi toimivan jonkinlainen koulu. Selvitän myöhemmin, että kyseessä on kokeellinen lukio. Oppilaitoksessa ei ole määrättyjä luokkahuoneita, vaan opiskelijoille pidetään tunteja eri puolilla Darwinin aluetta. Ideana on löytää ja luoda uusia oppimistapoja. En tiedä miten opiskelu kyseisessä lukiossa oikeasti sujuu, mutta voisin kuvitella päivien olevan monipuolisempia kuin tavallisessa koulussa.

Yhdessä Darwinin rakennuksista toimii skeittihalli, jossa näkyy arkipäivänäkin jonkin verran rullalautailijoita. Sisäänkäynnin vieressä on pitkä rivi vanhan ajan flippereitä. Samoilta nurkilta löytyy polkupyöräkorjaamo. Liikuntamahdollisuuksia tarjoaa myös Darwinin jooga- ja pilatesstudio.

Darwinin ideologia tulee hyvin selväksi varsinkin keskuksen omia mainostekstejä lukiessa. Kaikessa toiminnassa otetaan ilmastokysymykset huomioon ja panostetaan kestävään kehitykseen, kierrätykseen sekä ekologisuuteen. Myös sosiaalisuus, luovuus ja uuden kokeileminen ovat täällä tärkeitä arvoja. Kauniit tekstit kuulostavat paikoitellen ehkä liiankin hyviltä ollakseen totta, mutta paikan päällä on helppo huomata monen asian olevan kohdallaan.

Darwinissa ei tarvitse kärvistellä nälkäisenä tai olla kuivin suin. Alueelta löytyy muun muassa leipomo, suklaapuoti, pienpanimo-oluiden myyntipiste sekä mahdollisuus paikallisen viinin maisteluun. Me suuntaamme nimellä Magasin Général tunnetulle ravintola-alueelle, jota mainostetaan Euroopan suurimpana luomubistrona. Tarjolla on tuoreista aineksista valmistettua lähiruokaa. Ruokalista on Darwinin ekologiseen henkeen sopivasti hyvin kasvispainotteinen, mutta huomaan listalla ainakin yhden kana-annoksen.

Syömme lounaan suuressa salissa, jossa on käydessämme miellyttävän väljää. Onnistumme pääsemään viihtyisään ikkunapöytään, jossa on mukava nauttia Darwinin tunnelmasta. Halli on sisustettu puukalusteilla ja erilaisilla tuoleilla, kuten tämän tyylisissä trendikkäissä paikoissa on tapana. Ruoat ja juomat tilataan baaritiskiltä, minkä jälkeen valmiit annokset noudetaan itse keittiön tiskiltä. Valitsemme itsellemme pastat, jotka ovatkin oikein maukkaita ja runsaan kokoisia. Helteisen päivän juomiksi sopivat raikkaat lemonadet.

Darwin on inspiroiva ja Bordeaux’n muusta tarjonnasta poikkeava vierailukohde, jossa käyminen on miellyttävä kokemus. Nautimme rennosta tunnelmasta, jonka ansiosta Darwin tuntuu jonkinlaiselta urbaanilta keitaalta. Tällaisia paikkoja toivoisi nousevan myös muihin kaupunkeihin eri puolille Eurooppaa!
Lisätietoa Darwin Eco-systémestä löytyy nettisivuilta darwin.camp.
Lue myös koko kaupungista kertova juttuni 20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon.
Ranska
Annecy – kuvankaunis ”Alppien Venetsia”
Kävimme muutama vuosi sitten kesäisessä Annecyssa Ranskan Alppien juurella. Juttu kauniista kaupungista ja järvestä jäi silloin tuoreeltaan julkaisematta, mutta tässä nyt vihdoin parhaat palat parista päivästä Alppien Venetsiassa.
Tärkeän kauppareitin varrella sijainnut Annecy on kehittynyt vuosisatojen varrella pienestä roomalaisesta kylästä viihtyisäksi matkailijoiden suosimaksi kaupungiksi. Annecyn poikkeuksellinen kauneus perustuu vanhoihin värikkäisiin rakennuksiin ja niiden välissä kulkeviin kanaviin sekä komeisiin järvimaisemiin.

Annecy on mielestäni yksi Euroopan viehättävimmistä ja romanttisimmista paikoista, joten siellä vierailua on helppo suositella. Suomesta pääsee nopeimmin perille lentämällä Sveitsin puolelle Geneveen, josta ajaa Ranskaan Annecyyn reilussa puolessa tunnissa. Bussejakin kulkee, mutta junamatka kaupunkien välillä on suoran yhteyden puuttuessa huomattavasti hitaampi vaihtoehto.

Kanavia ja kapeita kujia Annecyn keskustassa
Lempinimi Alppien Venetsia johtuu tietenkin Annecyn vanhaakaupunkia halkovista kanavista. Niitä kelpaakin ihailla kävelemällä pienehköä aluetta ristiin rastiin moneen kertaan. Vaikkei kanavia olekaan kovin montaa, on myös ihan tavallisilla mukulakivikaduilla kiva kulkea. Matkailijoita riittää elokuussa liikaakin, mutta ympäristö on silti vastustamattoman viehättävä.

Kaupungin kuvatuin rakennus on Le Palais de I’Île eli Saaren palatsi, joka kohoaa keskellä kanavaa. Rakennus on peräisin 1100-luvulta ja sitä on käytetty enimmäkseen vankilana, mutta tiloissa on toiminut myös oikeussali.

Käymme tutustumassa Le Palais de I’Îlen museoon. Sisällä selviää, että pienellä linnoituksella on menneisyys myös muun muassa rahapajana sekä hallintorakennuksena. Jonkinlaisen keittiönkin löydämme.

Maalauksellisilla Thiou-joen kanavilla on ollut entisaikaan käytännöllinen merkitys. Virtaavaa vettä käytettiin voimanlähteenä ja kanavat olivat myös tärkeä kulkuväylä.

Osumme vanhaankaupunkiin elokuun viimeisenä lauantaina, jolloin muutenkin suositulla Rue Sainte-Clairella järjestetään suuri kirpputori. Tapahtuma pidetään aina kuukauden viimeisenä lauantaina ympäri vuoden. Myynnissä on kaikkea mahdollista antiikkiesineistä silkkaan rihkamaan. Vanhassakaupungissa pidetään myös ruokamarkkinat kolmena päivänä viikossa.

Syömme Annecyn keskustassa pariin kertaan. Mieleen jää erityisesti ateria Chez Monique -ravintolan terassilla jykevien holvikaarten alla. Tarjolla olisi esimerkiksi tuhteja liha-annoksia sekä paikallista fondueta, mutta valitsen lämpimänä kesäpäivänä mieluummin järvestä pyydettyä kalaa. Toisella kerralla pysähdymme erääseen crêpekahvilaan syömään täytetyt suolaiset bretagnelaiset ohukaiset eli galettet.

Annecyssa on useita kirkkoja, joista käväisemme uusklassisessa Notre-Dame de Liessessa. Sisätiloissa on miellyttävän viileää ja julkisivusta jää mieleen kattoa koristava kullattu Neitsyt Marian patsas.

Taidetta ja näköaloja Annecyn linnassa
Kaupunkia vartioi Annecyn linna, joka on rakennettu vanhankaupungin vieressä kohoavalle kukkulalle. Kävelemme ylös historiaa huokuvaa mukulakivikujaa pitkin. Jykevä linna on vaikuttava näky, kun se ilmestyy kulman takaa näkyviin.

Keskiajalla rakennettua linnaa hallitsivat aikoinaan Geneven kreivit ja Genevois-Nemoursin herttuat. Rakennus autioitui aatelisten poistuttua, minkä jälkeen se toimi pitkään sotilaskasarmina. Annecyn kaupunki osti linnan 1950-luvulla, jolloin se restauroitiin ja otettiin museokäyttöön.

Linnan sisätiloissa voi katsella sekä perinteistä että modernia taidetta. Meitä kiinnostavat erityisesti hienot maalaukset, joihin on ikuistettu paikallisia maisemia. Muutamia näistä teoksista on mukava pysähtyä ihailemaan kaikessa rauhassa, kun taas osa moderneista installaatioista ja muista erikoisista luomuksista menee rehellisesti sanottuna yli ymmärryksen.

Monipuolisessa museossa riittää erilaisia osastoja, joista löytyy muun maussa paikallisia puuhuonekaluja, patsaita ja kalastusvälineitä. Vierailumme aikaan esillä on myös vaihtuva näyttely, jonka teemana on ilmastonmuutoksen aiheuttama jäätiköiden sulaminen sekä tämän seurauksena Alpeilta tehdyt arkeologiset löydöt. Välillä haluamme ihailla näkymiä linnan tornin ikkunoista ympäristöön.

Museovierailumme ajoittuu aukioloajan loppuvaiheeseen, mutta ehdimme nähdä reilussa tunnissa kaiken haluamamme. Paikalla on käydessämme varsin hiljaista, joten saamme tehdä kierroksemme kaikessa rauhassa. Linnan pihamaalta aukeaa hieno näkymä Annecyn punertavien kattojen ylitse. Istumme penkille ihailemaan maisemaa, kunnes linnaa aletaan tältä päivältä sulkea.

Rantamaisemia viihtyisien kävelyteiden varrella
Kaupungilta kannattaa ehdottomasti suunnata järven rantamille ja nauttia puiden varjostamista kävelyteistä. Heti vanhankaupungin edustalta laitureiden vierestä alkaa Jardins de l’Europe -puisto, josta voi jatkaa matkaa pohjoiseen päin.

Kuvauksellisen Le Vassé -kanavan päässä sijaitseva Le Pont des Amours kuuluu ainakin nimensä osalta Annecyn romanttisimpiin kohteisiin. Rakkauden sillan kaiteisiin on kiinnitetty lemmenlukkoja ja pienen sillan päältä saa ihailla hienoa järvimaisemaa.

Sillan tuntumasta voi vuokrata polkuveneitä ja muita vesillä liikkumiseen sopivia menopelejä. Maisemaa hallitsevat taustalla kohoavat vuoret sekä turkoosina kimalteleva vesi.

Annecy-järvi on muutenkin matala, ja pitkä kuiva kesä on laskenut sen pintaa entisestään. Kahlaamalla näyttää pääsevän hyvinkin pitkälle, eikä halukkailla ole vaikeuksia kulkea rannan tuntumassa oleviin pikku majoihin. Hauskannäköiset majat ovat visusti varattuja, ja paikalla riittää toiveikkaita ihmisiä kärkkymässä omaa vuoroaan.

Rannan tuntumassa toimiva Impérial Palace -hotelli kuuluu Annecyn näyttävimpiin maamerkkeihin. Vuonna 1913 avattu hotelli kestitsi monia kuuluisia vieraita Winston Churchillista, Édith Piafista ja Charlie Chaplinista lähtien, mutta joutui lopulta sulkemaan ovensa 1960-luvun puolivälissä. Hotelli heräsi uudelleen henkiin vuonna 1991, ja tarjoaa nykyään neljän tähden majoitusta. Hotellista löytyy myös Annecyn kasino.

Rantatietä pitkin on mukava kävellä, joten jatkamme taivalta kaupungin ulkopuolelle ja seuraavan kylän laidalle saakka. Annecyn linna häämöttää vastarannalla parin kilometrin päässä. Vaikka Annecyn vanha keskusta onkin melko pieni, levittäytyy sen ympärille kohtalaisen suuri kaupunki.

Risteily Annecy-järven aalloilla
Järvi näyttää rannalta käsin kauniilta, mutta näkymät vain paranevat, kun lähdemme pienelle risteilylle. Compagnie des Bateaux du Lac d’Annecy järjestää säännöllisesti erilaisia maisemaristeilyjä, joiden lippuja voi ostaa keskustassa sijaitsevan laiturin tuntumasta tai etukäteen yrityksen nettisivuilta. Valitsemme puolentoista tunnin mittaisen vaihtoehdon, joka vie lähes järven toiseen päähän saakka.

Aurinkoinen sää muuttuu laivaan astuessamme uhkaavan pilviseksi ja olosuhteet ehtivät vaihtua risteilyn aikana moneen kertaan. Joudumme pakenemaan sadekuuroa hetkeksi sisätiloihin, kunnes sää taas yllättäen kirkastuu ja pääsemme palaamaan ulkoilmaan. Onneksi aluksella on miellyttävän väljää.

Sadepilvet, sumu ja pilvien välistä pilkahtelevat auringonsäteet luovat maisemaan mielenkiintoisia vivahteita. Ilma tuntuu ja tuoksuu hyvin raikkaalta, kun tasaisesti puksuttava moottori kuljettaa meitä pitkin järveä.

Kenties mieleenpainuvin ohittamamme nähtävyys on Château de Châteauvieux. Duingtin kunnassa sijaitseva keskiaikainen linna on rakennettu näyttävälle paikalle pieneen saareen, joka on sittemmin muokattu täyttömaan avulla niemeksi. Linna vartioi eräänlaista salmea, joka jakaa järven laajaan pohjoisosaan sekä suppeampaan eteläosaan, jossa käymme kääntymässä ennen paluumatkaa. Château de Châteauvieux on yksityisomistuksessa ja siihen pääsee tutustumaan lähemmin vain joidenkin kulttuuritapahtumien yhteydessä.

Näemme risteilyn aikana myös järven itäpuolisia rinteitä koristavan Menthon-Saint-Bernardin linnan. Upea vanha rakennus on ollut jo yli tuhannen vuoden ajan Menthonin suvun hallussa, ja se on avoinna vierailijoille. Mekin harkitsimme linnassa käyntiä, mutta vierailu jäi tällä matkalla tekemättä. Linnalle on Annecysta kymmenisen kilometriä matkaa. Bussit kulkevat linnan lähistölle, joskaan eivät aivan perille saakka.

Vuoristojärven rantoja on kiva katsella niin maisemien kuin satunnaisten rakennustenkin vuoksi. Kuvassa näkyvä La Palace de Menthon lienee harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, jos viiden tähden majoitus järven rannalla kiinnostaa. Pilvinen risteilysää kirkastuu loppuillaksi juuri, kun alamme saapua takaisin Annecyyn.

Ajatuksia Annecysta
Annecyssa kelpaa ihailla kaunista kaupunkia turkoosina kimaltelevan vuoristojärven rannalla. Meille riitti tällä kerralla käveleminen kaupungin alueella, mutta seutu sopii erinomaisesti myös reippaampaan liikuntaan. Vuorilta löytyy eri tasoisia patikkapolkuja ja järven rantoja pitkin voi viilettää vaikkapa polkupyörällä. Kierros koko järven ympäri on noin neljänkymmenen kilometrin mittainen.

Vaikkei Annecy olekaan suomalaisten keskuudessa erityisen tunnettu matkakohde, riittää siellä varsinkin kesän suosituimpina viikkoina turisteja liiaksi asti. Elokuun lopun ihmismäärästä ei ollut meille suuremmin haittaa, mutta voi silti olla parempi idea ajoittaa Annecyn-matka esimerkiksi touko-kesäkuuhun tai alkusyksyyn. Annecy on joka tapauksessa ainutlaatuinen matkakohde, jota on helppo suositella kaikille kauneudesta pitäville matkailijoille.
Ranska
Pariisin mahtipontinen Panthéon
Ranskan merkittävimpien henkilöiden hautapaikkana tunnettu Panthéon kuuluu Pariisin suuriin nähtävyyksiin. Rakennuksessa käyminen oli jäänyt aiemmilla matkoilla väliin, mutta viimein tänä vuonna pääsin tutustumaan tähän historialliseen maamerkkiin.
Panthéon rakennettiin kuningas Ludvig XV:n aloitteesta Pariisin suojeluspyhimykselle Pyhälle Genevièvelle omistetuksi kirkoksi. Rakennustöiden valmistuminen osui samoihin aikoihin vuonna 1789 alkaneen Ranskan suuren vallankumouksen kanssa. Uudet päättäjät suhtautuivat katoliseen kirkkoon vihamielisesti, joten massiivisesta rakennuksesta tulikin kirkon sijasta suurmiesten hautapaikka. Panthéon on ehtinyt vuosien varrella toimia pariin otteeseen myös kirkkona, mutta se on yhä nykyäänkin Ranskan historian merkittävimpien henkilöiden mausoleumi.

Istahdimme jo parikymmentä vuotta sitten ohi kulkiessamme Panthéonin portaille ja kolme vuotta sitten suuri kupoli häämötti kauas vuokra-asuntomme ikkunaan. Viimein tämän vuoden kesäkuussa tulee aika astua rakennuksen sisäpuolelle. Ostin pääsyliput netistä, joten pääsemme jonottamatta sisään. Toisaalta lippuluukulle johtava jonokin näyttää kauniista kesäpäivästä huolimatta melko lyhyeltä. Pariisissa on niin paljon nähtävyyksiä, ettei kaikkiin onneksi riitä samanlaista ruuhkaa kuin Eiffel-tornille tai Riemukaarelle. Pääsemme heti aluksi ihailemaan suurta salia, joka näyttää hyvin mahtipontiselta. Tiloissa riittää avaruutta ja korkeutta.

Panthéonin nimi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa kaikkien jumalten temppeliä. Latinalaiskorttelissa sijaitsevan rakennuksen yhtenä esikuvana oli Rooman antiikinaikainen Pantheon, jonka julkisivu onkin hyvin samankaltainen.

Arkkitehti Jacques-Germain Soufflot halusi lisätä rakennukseen Rooman Pantheonista poiketen näyttävän kupolin, jolle haettiin mallia Pietarinkirkosta ja Lontoon St Paulin katedraalista. Panthéonin kupolin huippu oli Eiffel-tornin valmistumiseen saakka koko Pariisin korkein piste.

Salin poikkeuksellinen korkeus miellytti fyysikko Léon Foucaultia, joka halusi todistaa maapallon pyörimisliikkeen. Hän ripusti Panthéonin kupolista 67 metriä korkean heilurin, jonka päässä oli messinkinen pallo. Heilurin liike ja kiertyminen osoittavat maapallon pyörivän akselinsa ympäri. Nyt paikalla oleva heiluri on jäljitelmä alkuperäisestä ja sen rauhallisia liikkeitä on hauska pysähtyä hetkeksi seuraamaan, vaikkei fysiikan lakeja ymmärtäisikään. Foucault’n alun perin Panthéonissa käyttämä heiluri on esillä Arts et Métiers -museossa Pariisissa.

Huomio kiinnittyy suuren heilurin lisäksi erikoisiin lasivitriineistä löytyviin nykytaideteoksiin. Sota-ajasta muistuttavat installaatiot ovat Anselm Kieferin käsialaa. Saksalaisen taiteilijan nimi on itselleni tuttu, sillä kirjoitin aikoinaan blogiinkin, kuinka Kieferin suurikokoiset maalaukset olivat mielestäni Bilbaon Guggenheimin vaikuttavimpia teoksia. En silti innostu Panthéoniin toteutetuista installaatioista yhtä paljon. Teokset ovat presidentti Emmanuel Macronin tilaamia töitä. Ne esiteltiin marraskuussa 2020, lähes sata vuotta Panthéonin edellisten taideteosten paljastamisen jälkeen.

Panthéonin haudat sijaitsevat kellarikerroksen kryptassa, joka on juhlallisuudestaan huolimatta varsin karu paikka. Odotin huomattavasti näyttävämpää toteutusta, mutta keskenään samanlaiset haudat ovatkin vain hyvin pelkistettyjä kivipaasia. Krypta on sokkeloinen tila, jonka haudat sijaitsevat pienissä muutamalle henkilölle varatuissa kammioissa. Nautimme näin helteisenä päivänä tilojen viileydestä.

Filosofina sekä kirjailijana tunnettu Voltaire on kunniapaikalla ja hänelle on kryptassa jopa oma patsaansa. Vuonna 1778 menehtynyt Voltaire on yksi ensimmäisistä Panthéoniin haudatuista henkilöistä. Panthéon ei ollut Voltairen kuollessa vielä edes valmistunut ja filosofin hauta siirrettiin nykyiselle paikalleen vasta 1791. Osa Panthéoniin haudatuista on päässyt tänne pian kuolemansa jälkeen, mutta on myös monia, jotka on siirretty kunnianosoituksena kryptaan vasta vuosikymmeniäkin myöhemmin.

Kiertelemme koko hautojen labyrintin ympäri. Käytävillä on kosketusnäyttöjä, joilta voi tutkia kryptan karttaa sekä lukea lisätietoja tänne haudatuista henkilöistä. Esimerkiksi pistekirjoituksen keksijästä Louis Braillesta on kiinnostavaa kuulla. Hautauksia ei ole historian saatossa tehty lainkaan säännöllisesti, vaan lähes puolet kryptan merkkihenkilöistä on päätynyt tänne Napoleonin valtakaudella 1800-luvun alussa. Napoleonin oma hauta on kuitenkin Pariisin Invalidikirkossa.

Yksi kryptan uusimmista tulokkaista on vuonna 2021 kunnian saanut Joséphine Baker. Viihdetaiteilijana, ihmisoikeusaktivistina sekä sodanaikaisen Ranskan vastarintaliikkeen toimijana tunnettu Baker on meille tuttu hahmo, sillä vierailimme viime vuonna hänen kotimuseossaan Château des Milandesissa. Hänestä tuli kryptan ensimmäinen amerikkalaissyntyinen henkilö sekä ensimmäinen tummaihoinen nainen. Naiset ovat täällä muutenkin vähemmistönä, sillä kunniapaikkoja on jaettu toistaiseksi 76 miehelle sekä vain seitsemälle naiselle. Bakerin hautapaikka on symbolinen, sillä vuonna 1975 kuolleen naisen maalliset jäännökset ovat edelleen Monacon hautausmaalla.

Panthéonin arvostetuimpiin haudattuihin kuuluvat fyysikot Marie ja Pierre Curie. Pariskunta työskenteli radioaktiivisuuden parissa ja sai yhdessä Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1903. Pierre kuoli auto-onnettomuudessa, mutta Marie jatkoi tutkimustöitään ja saavutti vielä myös Nobelin kemianpalkinnon. He saivat paikkansa Panthéonissa vuonna 1995.

Eräästä kammiosta löytyvät kirjallisuuden suurmiesten Alexander Dumas’n, Victor Hugon sekä Émile Zolan hautamuistomerkit. Olen itse lukenut kolmikon tuotannosta vain Dumas’n Kolme muskettisoturia. Matkavinkkinä voisi mainita Pariisin liepeillä sijaitsevan Dumas’n kotimuseon Château de Monte-Criston, jossa en tosin ole vielä itsekään päässyt käymään.

Palaamme kryptasta takaisin suureen saliin ja ihailemme vielä hetken taideteoksia. Katseeni osuu pois lähtiessämme Saint Denisiä esittävään tauluun. Suomeksi nimellä Pyhä Dionysius tunnettu kirkonmies kuuluu Pyhän Genevièven tavoin Pariisin suojeluspyhimyksiin. Saint Denis koki marttyyrikuoleman ja hänet tunnetaan erityisesti tarinasta, jonka mukaan mies kantoi oman irti lyödyn päänsä hautaansa.

Panthéonin mieleenpainuvin elämys voisi olla kupolin näköalapaikalta avautuva maisema yli Pariisin. Kupoli oli kuitenkin matkamme aikana suljettu, eikä sitä ole tätä syksyllä kirjoittaessani vielä avattu. Asiasta ei löydy virallista tiedotetta, mutta sulkeminen liittyy käsittääkseni ikävään toukokuiseen tapaukseen, kun nuori nainen teki itsemurhan hyppäämällä tornista alas. Toivottavasti näköalapaikka saataisiin avattua tavanomaisen talvitauon jälkeen taas ensi keväänä.
Lisätietoa löytyy Panthéonin virallisilta nettisivuilta.
Lue myös muita Pariisista kertovia juttujani, kuten Pariisin-viikon monet kokemukset ja 30 nähtävyyttä Pariisissa.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia11 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenKävelyllä Brooklynin sillalla ja Brooklynissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
4.6.2025 at 4:45
Tämä oli itselleni ihan tuntematon kohde. Mutta kuulostaa kyllä oikein kiinnostavalta. Tällaisia paikkoja toden totta toivoisi syntyvän ympäri Eurooppaa!
Mika / Lähtöportti
8.6.2025 at 21:03
Darwinia tuskin tunnetaan kovin hyvin Bordeaux’n ulkopuolella. Tämäntyyppiset paikat ovat mukavia käydä tutustumassa ja varmasti erityisen mieluisia paikallisille asukkaille.