Italia
Lago Trasimeno – italialainen sielunmaisemani
Moni tuntee Pohjois-Italian komeat vuoristojärvet, mutta maan keskiosissa sijaitseva Trasimeno lienee useimmille tuntemattomampi. Trasimeno-järven ympäristön rauhallinen tunnelma teki minuun syvän vaikutuksen vuonna 2011 tekemällämme matkalla.
Ilmassa on jännitystä, kun navigaattorin opastama ajomatka alkaa lähestyä loppuaan. Olemme matkalla ensimmäiseen ulkomailta vuokraamaamme lomataloon, emmekä malta odottaa sen näkemistä. Vajaan kolmen tunnin taival Fiumicinon lentokentältä on sujunut hyvin, kunhan vain saimme lastenistuimen asennettua ja Fiatin ilmastoinnin oikeaan asentoon.

Meitä on perille löydettyämme vastassa mukava avaimenhaltija, joka esittelee vuokratalon ja lahjoittaa makean tervetuliaispiiraan. Kotiudumme nopeasti. Vietämme ensimmäisen yön kolmestaan oman perheen kesken, mutta seuraavana päivänä talo alkaakin jo täyttyä isovanhemmista, tädeistä, sisaruksista, serkuista ja pikkuserkuista. Kaikkiaan asukkaita kertyy yksitoista, joskaan kaikki eivät viivy perillä täyttä kahta viikkoa.

Herään ensimmäisenä aamuna jo viideltä naapurin kukon kiekumiseen. Maaseudun ääniin tottuu kuitenkin ilahduttavan nopeasti, joten saan nukkua seuraavina öinä paremmin. Linnunlaulua ja koirien haukkumista kuuluu pitkin päivää. Nautimme uima-altaasta, tenniskentästä sekä San Savinon linnoitukselle yltävästä maisemasta. Iltaisin pihaa valaisevat hämmästyttävät tulikärpäset.

Ulkomaanmatka on vauvaikäisen esikoisemme ensimmäinen, joten kohtaamme monenlaisia uusia tilanteita. Lento sujui mukavasti unten mailla ja luotamme matkan jatkuvan iloisissa merkeissä. Tytär on onneksi reissussakin hyväntuulinen ja utelias. Hän nukkuu päiväuniaan oliivipuun alla ja oppii matkan aikana myös konttaamaan, sillä talon kivilattia taitaa olla liian kylmä ryömimiseen.

Italialaisessa talossa on tietenkin myös perinteinen keittiö. Espresso maistuu parhaalta mutteripannulla valmistettuna ja pasta kiehuu suuressa kattilassa kaasuliedellä. Tällaisessa ympäristössä on hauska miettiä, millaisia aterioita paikallinen isoäiti on samassa keittiössä loihtinut. Myös syöminen ajan patinoiman puisen pöydän ääressä on elämys, sillä tunnemme itsemme paikalliseksi suurperheeksi.

Vuokratalo sijaitsee kivenheiton päässä San Felicianon kylästä, joka kuuluu Magionen kuntaan. San Feliciano on kodikas ja rauhallinen kalastajakylä, josta löytyy muutama ravintola, lähikauppa sekä jäätelöbaari. Trasimeno-järven rantapuisto on päivisin hiljainen. Pysähdymme useampaan kertaan katselemaan maisemaa sekä kaislikossa uivia sorsia.

Hieman sivummalla rantaa reunustavat kalastajien pienet perinteiset veneet, jotka ovat värikkäitä ja kapeita. Verkot kuivuvat hyvässä järjestyksessä ja rantakadun päästä löytyy kalastusmuseokin.

Kylä herää eloon lähinnä viikonloppuiltaisin. Paikalliset viihtyvät ulkona myöhään ja mukana ovat niin vauvat kuin vaaritkin. Käymme nauttimassa paikallisesta ruoasta Da Settimiossa sekä hieman syrjemmällä Da Massimossa. Ravintoloiden alkupalalistoilta löytyy esimerkiksi crostini-leipiä ja pääruoaksi on luonnollisesti tarjolla Trasimenosta pyydettyä kalaa. Ulkomaalaisia ei juurikaan näy, vaan pöydät täyttyvät äänekkäistä italialaisista seurueista. Viihdymme San Felicianossa mainiosti, kun taas muutaman kilometrin päässä sijaitseva Magionen keskusta jättää itsestään melko arkisen mielikuvan.

Käymme pari kertaa kävelemässä hiljaiselle kukkulalle nousevalla hiekkatiellä, jolta on mukava katsella näkymiä järvelle päin. Täällä on helppo huomata, kuinka Italian vihreänä sydämenä tunnettu Umbria on edelleen maanviljelijöiden aluetta. Jäämme vauvan kanssa katselemaan erään maatilan lehmiä. Oliivipuiden takaa aukeava järvimaisema tuntuu jotenkin rauhoittavalta.

Trasimeno on Italian neljänneksi suurin järvi heti pohjoisen Gardan, Maggioren ja Comon jälkeen. Tasamaalla sijaitseva järvi on koostaan huolimatta huomattavan matala, eikä siihen laske merkittäviä jokia. Trasimenon ympäri voi kiertää suhteellisen tasaista maantietä pitkin, jolloin taivalta kertyy reilun viidenkymmenen kilometrin verran. Matkan varrella ohitetaan muun muassa oliiviviljelmiä ja unikkopeltoja.

Trasimeno-järven merkittävin kaupunki Castiglione del Lago sijaitsee San Felicianosta nähden pyöreähkön järven vastarannalla. Linnoitetun keskustan kujilla on mukava kävellä ja ihailla vanhoja rakennuksia sekä järvimaisemaa. Castiglione del Lagon merkittävin nähtävyys on Castello del Leone -linnoitus.

Välillä täytyy pysähtyä maistelemaan paikallisten puotien juusto- ja makkaratarjontaa. Pecorino-juustossa on pehmeä maku, kun taas salamista löytyy myös tulisuutta. Lähiruoka on täällä arvossaan ja elintarvikkeista ollaan syystäkin ylpeitä. Maistiaisia tarjoillaan avokätisesti ja ne houkuttavat tekemään pieniä ostoksia.

Vierailemme myös järven pohjoisrannalla Passignano sul Trasimenossa, jossa voi ihailla kaunista järvimaisemaa viihtyisältä rantakadulta käsin. Ravintoloiden houkuttelevat tuoksut vievät ennen pitkää voiton, ja päädymme syömään veden äärelle mukavaan ravintolaan.

Sisämaan puolelta löytyy vanha keskusta, jonka varjoisilla kujilla loikoilee kissoja. Vihreiden ikkunaluukkujen koristamat kivitalot, kukkaruukut ja katulamput muodostavat pittoreskin kokonaisuuden. Passignanosta olisi myös lauttayhteys Isola Maggioren saarella sijaitsevaan kalastajakylään, mutta se jää tällä kerralla kokeilematta.

Yksi matkan parhaista retkistä suuntautuu pieneen Panicaleen, joka sijaitsee järven eteläpuolen kukkuloilla. Viehättävä keskiaikainen kylä ihastuttaa kapeilla kujillaan ja hyvällä ruoallaan, minkä lisäksi saamme ihailla peltojen takana siintävää Trasimenoa taas uudelta suunnalta. Olen jo aiemmin julkaissut kylästä kertovan jutun Panicale – Umbrian kätketty helmi.

Teemme eräänä päivänä retken Isola Polveselle, joka on Trasimeno-järven kolmesta saaresta suurin. San Felicianosta pääsee perille lautalla, joka kulkee noin tunnin välein pitkin päivää. Kymmenen minuutin järvimatkan päässä odottaa kaunis ja hiljainen asumaton saari, joka on jonkinlaista luonnonsuojelualuetta. Infotaulujen mukaan saarella elää muun muassa kettuja, jäniksiä sekä erilaisia lintulajeja, mutta onnistumme itse näkemään vain sisiliskon.

Kävelemme Isola Polvesen ympäri hyväkuntoista kävelytietä pitkin. Saarella on joitakin vanhoja rakennuksia, joista osa on raunioitunut. Saari ei ole mitenkään erityinen nähtävyys, mutta sopii hyvin kauniin kesäpäivän kiireettömään viettämiseen.

Trasimeno-järven luontoon pääsee tutustumaan myös San Felicianon eteläpuolella Oasi La Vallen luonnonsuojelualueella. Pieni pääsymaksu sisältää kiikareiden käyttöoikeuden, mikä on lintujen bongaamisen kannalta mukavaa. Kävelemme pitkää puista laituria pitkin kauas järven ylle ja pysähdymme välillä katsomaan vedessä uivia saukkoja. Huomaamme toki myös muutamia vesilintuja.

Parin viikon lomalla jää aikaa niin lähiympäristöstä nauttimiseen kuin myös hieman pidempiin retkiin. San Felicianon sijainti on päiväretkiä ajatellen varsin mainio, kunhan käytössä vain on auto. Käymme tutustumassa Umbrian puolella Perugiaan, Assisiin, Orvietoon ja Montefalcoon, joista voit lukea aiemmasta jutustani Neljä kaupunkia Umbriassa. Umbriassa olisi toki monia muitakin houkuttelevia kyliä ja kaupunkeja. Lisää retkivaihtoehtoja löytyy läheisen aluerajan takaa Toscanasta, jossa käymme tällä matkalla Sienassa, Cortonassa ja Montepulcianossa. Näitä kokemuksia on tiivistetty postaukseeni Seitsemän kaupunkia Toscanassa.

Trasimeno-järven maisemissa ei ole juuri mitään yhteistä Pohjois-Italian henkeäsalpaavien vuoristojärvien kanssa. Trasimenoa ympäröivät melko tavanomaiset tasamaat, mutta maanläheisessä tunnelmassa on jotain itseeni syvästi vetoavaa. Täällä voi tuntea olevansa keskellä aitoa Italiaa, jossa on vielä häivähdys menneiden vuosikymmenten kiireettömästä elämänmenosta. Ilmapiiri saa Trasimeno-järven tuntumaan itselleni jopa jonkinlaiselta sielunmaisemalta.

Ajatus sielunmaisemasta voi johtua myös siitä, että hillittyjen kukkuloiden sävyttämä seutu saattaa tuoda alitajuntaani pohjoiskarjalaiset vaaramaisemat. Luonto on toki monin tavoin hyvinkin erilainen kuin Suomessa, mutta näkymään on silti helpompi samaistua kuin sinänsä kauniimmassa vuoristossa. Näin rakas matkakohde ikään kuin yhdistyy todellisten juurieni kanssa. Jotain hieman samanlaista olen tuntenut myös Lough Leanen rannoilla Killarneyn kansallispuistossa Irlannissa.

Voi tietysti olla, että talonvuokrausunelman toteutuminen ja ensimmäinen matka esikoisen kanssa saavat tunteet tavallista vahvemmin pintaan, mutta kyllä minun on vuosien jälkeenkin helppo nimetä Umbria yhdeksi suosikkialueistani maailmassa. Olen käynyt Umbriassa yllä kuvatun matkan jälkeen vain kerran, ja silloinkin varsin pikaisesti. Mutta jos olisin syntynyt Italiaan, voisin hyvinkin olla yksi niistä maanviljelijöistä, jotka ajelevat kolmipyöräisellä vaaleansinisellä Apella kauhtunut villapaita yllään. Joku sellainen Beppe, Pippo tai Checco, jolla on aina aikaa jutella vastaantulijoiden kanssa.

Kenties istuisin iltoja paikallisten kalastajien kanssa järvenrannan muovituoleilla jalkapallosta väitellen ja omatekoista punaviiniä siemaillen. Vaikken koskaan muuttaisikaan Italiaan, voi paikalliseen elämänmenoon sulautumisesta kuitenkin aina haaveilla. Siihen tarkoituksen parin viikon talonvuokrausloma sopii mainiosti.
Italia
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.

Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.

Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.

San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.

Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.

Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.

Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.

Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.

Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.

Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.

Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.

Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.

Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.

Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?

Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.

Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Italia
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.

Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.

Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin
Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.

Mukava majoitus Le Funi -hotellissa
Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.

Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.

Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.

Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla.
* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.

Tyylikäs ravintola La Ripa
Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.

Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.

Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.

Suosittu Antica Trattoria La Colombina
Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.

Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.

Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.

Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla
Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.

Stracciatella-jäätelön koti La Marianna
Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.

Gelateria Carmen
Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.

PolentOne – iltapalaa polentakioskilla
Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.

Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.

Paikallinen erikoisuus polenta e osei
Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.
Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory
-
Ranska11 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska11 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame


Pirjo
1.7.2020 at 11:04
Kiitos hienosta kirjoituksesta! Olen asunut Trasimenon rannalla lähes puolet elämästäni ja voin allekirjoittaa kertomasi.
Mika / Lähtöportti
2.7.2020 at 0:00
Grazie mille! Todella mukava kuulla että kirjoituksessa on jotain samaa mitä olet itse kokenut Umbriassa asuessasi.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
2.7.2020 at 21:07
Näyttää kyllä todella viihtyisältä. Saa nähdä, että uskaltaako sitä lähteä reissuun tänä kesänä. Jos uskaltaa, niin tuo on kyllä potentiaalinen kohde.
Mika / Lähtöportti
4.7.2020 at 22:24
Umbria on nimenomaan sellaista aluetta, missä on helppo viihtyä. Ilman muuta käymisen arvoisia paikkoja, jos ei vielä tänä kesänä, niin sitten joskus myöhemmin.
Peter
4.7.2020 at 10:47
En ole asunut puolta elämästäni Umbriassa, mutta olemme vuokranneet sieltä lomahuoneiston kuutena kesänä ja tehneet sinne lisäksi muutaman lyhyemmän piipahduksen. Meidän vuokraisäntämme on usein ehdottanut meille retkeä järven rantaan, emme ole innostuneet. Bolsena-järven rannalla olemme majoittuneet yhden yön ja olemme käyneet Trasimenon keskellä olevalla Isola Maggiorella. Tuo sielunmaisema-asia on jännä asia. Tuntuu siltä, että muutamat maisemat matkoilta jäävät elämään meissä jossain syvemmällä. Osa minusta on varmasti henkisesti Orvieton lähellä Alleronan kukkulamaisemissa Umbrian, Toscanan ja Lazion rajaseuduilla, murunen minusta voisi olla Sebatun kylässä Balilla tuijottamassa vihreyttä, osa minusta voisi tuijottaa Andalusian Cordoban Mezquitaa iltavalaistuksessa vastarannalta ja osa minusta haluaisi auringonpaisteeseen Banhoekin laaksoon lähelle Stellenboschia Etelä-Afrikassa. Ja kotimaassa olen soudellut Nilsiän Aholansaaren ympäri Syvärillä ja sieltä löytyi aikanaan jylhistä maisemista yksi valokuvanomainen muisto jota pidin sielunmaisemani pitkään.
Mika / Lähtöportti
4.7.2020 at 23:50
Kyllä tuollakin tavalla saa varmasti hyvän tuntuman umbrialaiseen elämään, kun olette käyneet alueella jo noin monta kertaa. Bolsena-järven olen nähnyt ohimennen kerran, muttei ollut aikaa viipyä pidempään. Sielunmaisemat ovat mielenkiintoisia, mitä ne sitten pohjimmiltaan tarkoittavatkaan. Umbriassa ja Irlannissa olen tuntenut jotain sen suuntaista, että kuulun sinne, vaikka omat juuret ovatkin vahvasti Pohjois-Karjalassa ja koti Uudellamaalla. Voisin ihailla loputtomasti myös vaikka Madeiran, Slovenian tai Itävallan maisemia, mutta tunne on jotenkin erilainen kuin vaikka Umbriassa. En ole käynyt suunnitelmista huolimatta vielä Cordobassa, mutta auringonnousu Sierra Nevadan lumihuippujen ja Alhambran muurien takaa Granadassa on piirtynyt ikuisesti mieleen.