Huvipuistot
Pariisin Walt Disney Studios Park & Disney Village

Pariisin Disneyland on paljon muutakin kuin Euroopan ensimmäinen Disney-huvipuisto Disneyland Park. Esittelen nyt elokuvateemaisen Walt Disney Studios Parkin sekä kahden huvipuiston vieressä sijaitsevan Disney Villagen hotelleineen.
Kerroin edellisessä jutussa melko perusteellisesti Pariisin ensimmäisestä Disney-huvipuistosta Disneyland Parkista. Nyt vuorossa on naapurissa sijaitseva Walt Disney Studios Park, johon tutustuimme seuraavana päivänä heinäkuun 2022 matkallamme. Tämä puisto on edellistä pienempi ja myös jonkin verran hiljaisempi. Erona on myös elokuvateema, joka on tässä puistossa hyvin näkyvissä. En nyt kertaa Disneyland Park -postaukseen koottuja käytännön vinkkejä, joten kannattaa lukea sekin juttu, jos vierailu Pariisin Disneylandeihin on ajankohtainen.

Walt Disney Studios Parkiin saavutaan suuren ravintoloiden ja kauppojen täyttämän hallin lävitse. Itse huvipuiston ilme yllättää, sillä se näyttää ensi silmäyksellä yllättävän aidolta kaupungilta erilaisine taloineen. Ero karamellinväriseen Disneyland Parkiin on selvästi nähtävissä. Kaupunki on tietenkin elokuvateemaan kuuluvaa lavastetta, jonka toteutus on tuttuun Disneyn tyyliin laadukkaan pikkutarkkaa.

Käyn jälleen huvipuiston laitevalikoimaa lävitse alue kerrallaan suurin piirtein kartan mukaisessa järjestyksessä, enkä tarkalleen oman reittimme mukaisesti. Laitteiden määrä on melko pieni, joten lapsemme ehtivät käydä muutamissa suosikeissaan pariinkin kertaan. Keskitymme tässäkin huvipuistossa erityisesti laitteisiin, vaikka Walt Disney Studios Park olisi tarjonnut elämyksiä myös näytösten muodossa. Opimme kantapään kautta, että tarjontaan kannattaa tutustua etukäteen ja varata paikkansa ajoissa, sillä vaikka erilaisia esityksiä on useampia päivässä, ei niitä ole välttämättä enää myöhemmin iltapäivällä tai illalla ohjelmassa.

TOON STUDIO
Ensimmäinen käymämme laite Flying Carpets Over Agrabah löytyy Toon Studio -alueelta. Kyseessä on värikkäästi koristeltu karuselli, joka nousee jonkin verran maanpinnan yläpuolelle. Laite on mukava kokemus, mutta myös kovin samanlainen kuin Disneyland Parkin puolella eri teemaan lavastettu Dumbo the Flying Elephant.

Toon Studiolla pyörivä Mickey and the Magician -show jää meiltä väliin. Täältä löytyisi myös Animation Academy, jossa pääsee harjoittelemaan animaatiohahmojen piirtämistä.

WORLDS OF PIXAR
Worlds of Pixar -alue on laitteidensa osalta tämän huvipuiston paras. Crush’s Coaster -vuoristorata kulkee lähes kokonaan sisätiloissa, mutta kurvaa hieman myös ulkoilmaan. Laite houkuttelee niin paljon, että päätämme ostaa Disneyland Parisin sovelluksesta Premier Access -liput, joilla pääsemme ohittamaan jatkuvasti yli tunnin mittaisena pysyttelevän jonon.

Crush’s Coasterin jonotusalue on lavastettu monen muun Disney-laitteen tavoin hienosti. Neljän hengen vaunut pyörivät akselinsa ympäri samaan tapaan kuin Linnanmäen Salamassa. Vuoristorata on todella vauhdikas ja hauska, mutta suurin osa matkasta taitetaan pimeissä sisätiloissa. Pimeys lisää omalla tavallaan jännitystä, mutta poistaa kaipaamani kutkuttavan tunteen, jonka vuoristoratojen kyydistä näkyvät korkeuserot tuovat tulleessaan. Kyseessä on joka tapauksessa hyvä ja persoonallinen vuoristorata.

Cars Quatre Roues Rallye on Autot-animaatioelokuvien teemaan sovitettu laite, joka muistuttaa hieman perinteistä kahvikuppikarusellia. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, sillä näyttää kuin autot törmäisivät kerta toisensa jälkeen toisiinsa. Kolareilta tietenkin vältytään.

Pidän Worlds of Pixar -alueeseen kuuluvasta korttelista, joka näyttää perinteiseltä ranskalaiselta kaupungilta. Tunnelmallisen aukion laidalla kaupitellaan Ranskan eri alueille tyypillisiä ruokia. Syömme välipalaksi quichepiiraita ja pretzeleitä, joiden voimalla on hyvä jatkaa eteenpäin. Eväiden hintakin on huvipuiston yleiseen tasoon nähden kohtuullinen.

Aukion laidalta löytyvä Ratatouille-laite vie yllättävänkin mukaansatempaavalla tavalla Rottatouille-elokuvan maailmaan. Laitteen vaunuissa istutaan 3D-lasit päässä ja päästään vauhdikkaaseen seikkailuun, joka etenee rotan näkökulmasta. Eteenpäin kulkevan laitteen liikkeet ja lisätty todellisuus sekoittuvat hämmästyttävän tehokkaasti toisiinsa ja itsensä tuntee pian pieneksi rotaksi, joka säntäilee ympäriinsä vilkkaiden keittiöiden lattioilla. Joissakin kohdissa vauhdikkaat siirtymät ottavat oikein vatsanpohjasta. Toteutus on todella hauska ja Ratatouillesta tulee kerralla yksi parhaista missään huvipuistossa kokemistani laitteista. Makuasia toki tämäkin.

Meitä alkaa kiinnostaa myös laitteen vieressä sijaitseva saman teeman mukainen Bistrot Chez Rémy -ravintola, mutta se on varattu täyteen koko loppupäiväksi. Tässä huvipuistossa olisi ollut aikaa kunnon ateriallekin, joten pöytävaraus olisi voinut olla paikallaan. Syömme myöhemmin sisäänkäynnin luona olevassa suuressa hallissa hampurilaiset, jotka vievät kyllä nälän, mutta eivät jää mieleen erityisinä elämyksinä.

Worlds of Pixar -alueen neljäs laite Cars Road Trip keskittyy huvipuiston elokuvalliseen puoleen. Suuren ajoneuvon kyydissä päästään ajelulle Autot-animaatioiden maailmaan. Muuten tavanomainen kierros huipentuu katastrofikanjoniin, jonne pysähdytään muutaman minuutin ajaksi seuraamaan jännittäviä erikoisefektejä tulenlieskojen ja kuohuvan veden muodossa. Tätä kokemusta ei kannata jättää väliin.

TOY STORY PLAYLAND
Toy Story Playland -alueella on kolme laitetta. RC Racer kulkee edestakaisin korkeaa puoliympyrän muotoista kaarta pitkin. Kukaan meistä ei oikein pidä tämäntyyppisistä härveleistä, joten jätämme RC Racerin väliin.

Slinky Dog Zigzag Spin on pienillekin lapsille sopiva hauska mäyräkoirajuna, joka kiertää pientä ympyrää. Kuten Disneylandien kaikissa laitteissa yleensäkin, näkyy kyydissä myös paljon aikuisia.

Tämän alueen laitteista oma suosikkini on Toy Soldiers Parachute Drop. Vajaan kolmenkymmenen metrin korkeudesta tapahtuva pudotus ei ole kovin raju, sillä kyseessä ovat tosiaan laskuvarjot. Laite nousee ylös ja alas muutaman kerran peräkkäin.

MARVEL AVENGERS CAMPUS
Huvipuiston kulmalla sijaitseva Marvel Avengers Campus lienee unelmakohde supersankareiden faneille. Tyttäriä ja vaimoa aihe ei kuitenkaan kiinnosta oikeastaan lainkaan, enkä ole kyllä itsekään juuri tutustunut Marvelin maailmaan. Alueella kiertely jää siis lyhyeksi. Laitteista Avengers Assemble: Flight Force olisi pimeydessä kiitävä hurja vuoristorata ja Spider-Man W.E.B. Adventureen on ohi kulkiessamme yli tunnin jono. Hero Training Center tarjoaa ilmeisesti supersankarikoulutusta. Avengers Campusin alueella järjestetään myös monenlaisia teemaan sopivia esityksiä.

PRODUCTION COURTYARD
Walt Disney Studios Parkin korkein maamerkki on kummitushotellia esittävä The Twilight Zone Tower of Terror. Meiltä tämä kauhuteemainen laite pelottavine hisseineen jää väliin, vaikka se saattaisikin olla unohtumaton elämys.

Production Courtyardin alueella järjestetään ainakin Stitch Live- ja The Disney Junior Dream Factory -esityksiä, mutta nekin jäävät meiltä valitettavasti väliin. Näemme Studio Theaterissa pyörivän vartin mittaisen luontoelokuvan, joka näyttää suurella valkokankaalla hienolta. Sisätiloissa on myös miellyttävän viileää, sillä päivä on ollut kovin helteinen.

Walt Disney Studios Park on sen verran pieni, että maltamme poistua hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa. Olen aina viihtynyt huvipuistoissa hyvin, mutta yleensä olo on yhden päivän jälkeen sellainen, etten kaipaa minkäänlaista hälinää vähään aikaan. Olenkin iloisesti yllättänyt siitä, kuinka mukavilta kaksi peräkkäistä huvipuistopäivää tuntuivat. Henkisen väsymisen sijasta olo on enemmänkin fyysisesti voipunut, sillä tuntikausien seisoskelu ja käveleminen vaativat veronsa.

Walt Disney Studios Park täydentää mukavasti kahden päivän huvittelukokonaisuuden. Pienempi ja rauhallisempi Walt Disney Studios Park on tavallaan jopa ”pääpuisto” Disneyland Parkia viihtyisämpi, mutta jos käytössä on vain yksi päivä, tuntuisi vaikealta jättää Disneyland Parkia väliin. Myynnissä on myös yhden päivän yhdistelmälippu molempiin puistoihin, mutta ainakin omaan makuuni silloin tulisi liian kova kiire. Disney-hulina jatkuu kaiken lisäksi myös huvipuistojen porttien ulkopuolella.

DISNEY VILLAGE
Disney Village levittäytyy kahden huvipuiston ulkopuolella olevalle alueelle. Disney-kylään on vapaa pääsy ja siellä pääsee nauttimaan erilaisten kauppojen ja ravintoloiden runsaasta tarjonnasta. Myymälöistä useimmat ovat luonnollisesti Disney-teemaisia, mutta joukkoon mahtuu myös Lego-kauppa sekä muutama pienempi putiikki.

Ruokapuolella on reilut kymmenen vaihtoehtoa pihviravintolasta sporttibaariin ja kahviloista amerikkalaiseen dineriin. Starbucks, Vapiano, McDonald’s sekä alati laajeneva Five Guys edustavat tunnettuja kansainvälisiä ketjuja. Pitkään Disney Villagessa operoinut ja omissakin kuvissani vilahtava Planet Hollywood sen sijaan sulki ovensa vierailumme jälkeen vuoden 2023 alussa. Me käymme siirtämässä nälkäämme Earl of Sandwichin leipien, wrappien ja salaattien äärellä.

Disney Village on rauhoitettu jalankulkijoille, joten leveillä väylillä on mukava kulkea ja pysähtyä välillä istuskelemaan katumuusikkoa kuunnellen. Ilmapiiri tuntuu miellyttävältä varsinkin silloin, kun itsellä ei ole kiirettä huvipuiston suuntaan.

Disney Villagen nähtävyyksiin kuuluu PanoraMagique-näköalapallo, jonka kyydissä pääsee ihailemaan maisemia erillistä pääsymaksua vastaan. Me olemme keränneet riittävästi elämyksiä jo huvipuistojen puolella, joten jätämme tämän kokemuksen väliin.

Disney Villagen laidalta löytyy hotellialueiden reunustama lampi, jonka rannalla voi kävellä ja istuskella rauhoittumassa huvipuistojen vilinän jälkeen. Ympäristö on keinotekoisuudestaan huolimatta oikein viihtyisä.

DISNEY-HOTELLIT
Disneyland sijaitsee Marne-la-Valléessa noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Pariisista. Niinpä huvipuistojen ympärille onkin rakennettu koko joukko erilaisia hotelleja. Useampikin Disney-hotelli sijaitsee edellä mainitun lammen ympäristössä. Lampea reunustavista majoitusvaihtoehdoista hienoin ja kallein on Disney Hotel New York – The Art of Marvel. Supersankariteemainen hotelli näyttää ainakin ulkoa päin hyvin modernilta. Sitäkin upeampi Disney-hotelli eli perinteinen Disneyland Hotel kohoaa päähuvipuiston portilla, mutta se on perusteellisessa remontissa vuoteen 2024 saakka.

Meidän valintamme on lammen vastarannalla kohoava Disney Newport Bay Club, joka oli valmistuessaan vuonna 1992 huoneiden määrällä mitattuna koko Länsi-Euroopan suurin hotelli. Hintataso on normaalisti käyttämiämme majoituksia korkeampi, mutta haluamme kokea aidon Disney-hotellin edes kerran elämässä.

Neljän tähden Disney Newport Bay Club on siisti hotelli, jonka ulkonäkö ja sisustus mukailevat perinteistä Yhdysvaltojen koillisrannikon tyyliä. Viihtyisä mutta pienehkö perhehuoneemme on varustettu kahdella parisängyllä ja sisustuksesta löytyy Disneyn teemaan sopivia elementtejä.

Nautimme yhden hyvän aterian hotellin Yacht Club -ravintolassa, josta jäävät mieleen syntymäpäiviä viettäville vieraille kajautettavat iloiset onnittelulaulut. Ravintolavaraukset kannattaisi tehdä täällä hyvissä ajoin, mutta olimme onnekkaita saadessamme viime hetken peruutuspaikat. Hoidamme aamupalat Disney Villagen kahviloissa, koska varsinkaan lapset eivät söisi erikseen maksettavan hotellin aamiaisbuffetin hälinässä kovinkaan paljoa. Hotellilta kävelee viihtyisää lammen rantaa pitkin Disney Villageen reilussa viidessä minuutissa. Sijainti on siis yhtä aikaa sekä sopivan rauhallinen että keskeinen. Disney Resort -elämä tuntuu kieltämättä oikein mukavalta.

Disney-teema on hotellissa hillitysti läsnä, mutta merellisyys jää mieleen Mikki Hiirtä paremmin. Pitkiä käytäviä pitkin kulkiessa voisi hyvinkin kuvitella itsensä jollekin risteilylaivalle. Mitenkään ylitsepursuavaa Disney-hössötystä ei ole havaittavissa, mutta kohtaamme käytävillä pari kertaa Aku Ankka -lehdestä tuttuja hahmoja, joiden kanssa voi ottaa valokuvia. Hahmoja ei silti ole mitenkään jatkuvasti tavattavissa. Pääaulan kulmalla toimii pieni Disney-kauppa. Kohtaamamme palvelu on sujuvaa ja pois lähtiessä saa kävellä hotellista ulos ilman erillistä uloskirjautumista.

Disney Newport Bay Club on mielestäni hyvä hotelli, muttei tarjoa erityistä luksusta tai ylitsepursuavia Disney-elämyksiä. Niinpä hinta-laatusuhde jää melko vaisuksi, vaikka sijainti onkin Disneylandia ajatellen mainio. Hotellista saisi varmaankin enemmän irti viipymällä kauemmin, jolloin aikaa jäisi muuhunkin kuin huvipuistoissa pyörimiseen. Tarjolla olisi esimerkiksi pari uima-allasta sekä kuntokeskus.

Alueen muista hotelleista myös ruskeaseinäinen Disney Sequoia Lodge sijaitsee aivan lammen tuntumassa. Muut vaihtoehdot ovat Disney Hotel Cheyenne, Disney Hotel Santa Fe sekä Disney Davy Crockett Ranch. Kaikkiin Disney-hotelleihin myydään paketteja, jotka sisältävät majoituksen lisäksi myös sisäänpääsyn huvipuistoon. Hotellivieraiden etuna on sisäänpääsy huvipuistoihin tuntia normaalia avaamisaikaa aiemmin.

Seudulla on myös paljon muita majoitusvaihtoehtoja, joissa ei ole virallista Disney-leimaa. Huvipuiston asiakkaat ovat tärkeä kohderyhmä, joten useimmat näistä hotelleista tarjoavat sujuvaa majoituksen hintaan sisältyvää bussikuljetusta Disneylandin porteille. Huvipuistossa voi myös aivan hyvin käydä päiväretkellä Pariisista. RER A -junien pääteasema Marne-la-Vallée–Chessy sijaitsee aivan Disneylandin kulmalla ja matka Pariisin keskustaan vie noin 40 minuuttia.

Kaksi päivää Disneylandin ihmemaassa on perheellemme oikein mieluisa kokemus. Pitkä päivä Disneyland Parkissa oli todella antoisa, mutta sen verran raskas, ettei jälkimmäisenä päivänä tarvinnut heilua maksimiaikaa Walt Disney Studios Parkin puolella. Kiertely Disney Villagessa ja majoittuminen Disney Resortin alueella sai jonkinlaisen Disneyn taian pysymään ympärillämme alusta loppuun. Disneylandissa riittää elämyksiä kaiken ikäisille!

Huvipuistot
Sevillan huvipuisto Isla Mágica

Ehdimme viime syksynä Sevillassa viettämiemme viikkojen aikana tutustua kaupunkiin monipuolisesti. Yksi kokonainen päivä kului lasten suosikkikohteessa Isla Mágicassa, joka on paikallisten suosima huvipuisto La Cartujan saarella kaupungin laidalla.
Isla Mágica eli Taikasaari avattiin kesäkuussa 1997 alueelle, jossa oli järjestetty viittä vuotta aiemmin Sevillan maailmannäyttely. Huvipuiston teemana on Latinalainen Amerikka, joka näkyy esimerkiksi laitteiden nimissä. Teemaan sopiviin lavasteisiin on panostettu näyttävästi, joten koko alue näyttää varsin hauskalta.

Isla Mágica on ilahduttavan edullinen moneen muuhun huvipuistoon verrattuna. Liput kannattaa ostaa Isla Mágican virallisilta nettisivuilta jo oman sisäänpääsyn varmistamiseksi, minkä lisäksi ennakkoliput ovat portilta ostettuja tikettejä halvempia. Koko päivän lippu sisältää pääsyn kaikkiin laitteisiin ja se maksaa vuonna 2023 aikuiselta ajankohdan mukaan 25–30 euroa. 4–10-vuotiaat lapset saavat hieman alennusta. Huvipuiston yhteydessä toimii vesipuisto Agua Mágica, mutta se on syksyisen vierailumme aikaan jo suljettu.

Olemme paikalla lokakuun lopussa, jolloin eletään jo huvipuistokauden viimeisiä päiviä. Tämä tuntuu meistä Sevillan paahtavan auringon alla oudolta, sillä sään puolesta kautta voisi jatkaa paljon pidempäänkin. Isla Mágica on vuosittain avoinna suurin piirtein huhtikuun puolivälistä marraskuun alkuun. Portit avataan kesällä joka päivä, mutta keväisin ja syksyisin lähinnä viikonloppuisin.

Ainoa meille sopiva huvipuistopäivä osuu pyhäinpäivän viikonloppuun. Osaamme näin ollen odottaa ruuhkaa, mutta loppuunmyydyssä huvipuistossa on lopulta niin paljon hyväntuulista kansaa, että joidenkin laitejonojen pituus on jopa pelkäämäämme pahempi. Jonojen pituuksia on vaikea arvioida, sillä käytössä ei ole esimerkiksi Disneylandeista tuttua odotusajasta kertovaa näyttöä. Jonotusalueet saattavat kierrellä yllättävienkin kulmien taakse, joten edellä olevasta ihmismäärästä on välillä vaikea saada selkoa jonotuksen aikanakaan. Joihinkin laitteisiin tarjolla olleet pikapassitkin on myyty jo loppuun, mutta päivä on kaikesta huolimatta positiivinen kokemus.

Lähes kaikki huvipuiston asiakkaat vaikuttavat paikallisilta, tai ainakin he puhuvat espanjaa. Kuulen pari kertaa myös portugalia, mutta muita ulkomaalaisia ei tule koko päivän aikana vastaan lainkaan. Halloween on otettu täällä tosissaan, sillä todella moni on sonnustautunut enemmän tai vähemmän karmiviin asuihin. Kansa malttaa jonottaa täälläkin päin Eurooppaa kuuliaisesti, muttei suinkaan äänettömästi. Aika kuluu mukavammin vaikka oman porukan kesken laulamalla. Jos joku alkaa hoilata Cumpleaños feliz, yhtyy koko jono reippaasti paikalliseen Paljon onnea vaan -lauluun mukaan.

Monet Isla Mágican huvituksista ovat hyvin samankaltaisia kuin muissa huvipuistoissa kokemamme laitteet, mutta ne on lavastettu eteläamerikkalaiseen teemaan sopiviksi. Joukkoon mahtuu silti myös uudenlaisia elämyksiä. Laitteita on kaikkiaan reilut parikymmentä, joista kymmenkunta sopii perheen pienimmille ja niiden lisäksi löytyy melko rauhallisia koko perheen laitteita. Todella vauhdikkaita laitteita on vain muutamia. Keskitymme 12- ja 10-vuotiaiden lastemme kanssa lähinnä Isla Mágican vauhdikkaampaan puoleen.

Puisto jakautuu eri teemojen mukaan toteutettuihin alueisiin. La Fuente de la Juventudissa eli Nuoruuden lähteessä on kuusi pienten lasten laitetta, kun taas muut alueet eli Puerto de Indias, Puerta de América, Amazonia, La Guarida de los Piratas ja El Dorado tarjoavat vaihtelevasti huvia eri kokoisille huvipuistovieraille.

Aloitamme huvipuistokierroksen portin lähellä olevalta Puerto de Indias -alueelta, joka muistuttaa ajasta, jolloin Sevilla oli Espanjan tärkein Amerikan-liikenteen satama. La Travesía on rauhallinen järven kiertävä veneajelu, jonka aikana saa jonkinlaisen käsityksen huvipuiston alueesta. Ohitamme esimerkiksi linnoituksen, joka näyttää juuri sellaiselta mitä espanjalaiset ovat Atlantin taakse rakentaneet.

Puerta de América -alueen suosituin laite Anaconda on Särkänniemen ikisuosikin Tukkijoen espanjalaisserkku. Vesivuoristorata syöksyy kolme kertaa alaspäin, joten pärskeiltä ei voi välttyä. Tämä on yksi päivän parhaista kokemuksista ja pieni kastuminen tuntuu hellesäässä vain mukavalta.

Lapset käyvät samalla alueella Navío de Barbarrojassa eli paikallisessa Viikinkilaivassa. Päätämme kokeilla myös El Tren del Potosía, joka on teemoitettu bolivialaiseksi kaivosjunaksi. Särkänniemen Vauhtimatoa muistuttava laite on hauska pienillekin lapsille sopiva vuoristorata. Monen mutkan kautta kiemurteleva jono osoittautuu kuitenkin ikäväksi yllätykseksi, sillä mukava peruslaite ei olisi ollut tunnin mittaisen jonottamisen arvoinen.

Syömme linnoituslavasteen sisällä olevassa El Fuerte -ravintolassa, joka on käytännössä suuri avara halli. Tarjolla on meneillään olevan Oktoberfestin henkeen sopivasti wieninleikkeen ja currywurstin kaltaisia vaihtoehtoja. Ruokaa ei voi kehua tasokkaaksi, mutta saamme ainakin näin vilkkaimman lounasajan jälkeen annokset nopeasti eteemme ja tulemme myös riittävän kylläisiksi.

Amazonian alueelta löytyvä Iguazú ei onneksi vaadi mahdottoman pitkää jonottamista. Vesilaite on eräänlainen Tukkijoen vauhdikkaampi versio, sillä suuri lautta syöksyy putouksesta alas yli kuudenkymmenen kilometrin tuntivauhdilla. Kokemus tuntuu hauskalta ja myös katsojat saavat halutessaan osansa pärskeistä. Ajelu on nopeasti ohitse, sillä matka kestää vain yhden ylä- ja alamäen verran.

Amazonian ja koko huvipuiston hurjin laite on vuoristorata Jaguar. Se on myös kaikesta päätellen suosituin, sillä joudumme jonottamaan lähes käsittämättömät puolitoista tuntia. Jonotellessa on hyvin aikaa miettiä sitä, kuinka tällainen seisoskelu ei haittaa lapsia lainkaan, vaikka jossain muualla jo viiden minuutin odotusaika voisi tuntua sietämättömältä. Paikallisiin tapoihin kuuluu antaa kannustavat aplodit aina vaunun lähtiessä liikkeelle, ja tämä ehtii toistua jonotellessamme todella monta kertaa.

Jaguar on jonosta huolimatta kokemisen arvoinen. Hetken tuntuu aidosti siltä kuin lentäisin Sevillan taivaalla hurjia silmukoita tehden. Mielessäni on edelleen kutkuttava tunne laitteen kiivetessä aluksi hitaasti ylöspäin sekä kasvoille iskeytyvä ilmavirta vuoristoradan syöksyessä eri suuntiin. Huippunopeus nousee 85 kilometriin tunnissa, eli vauhti on Linnanmäen Taigaa hitaampi mutta Särkänniemen Tornadoa kovempi. En ole mitenkään erityisen hurjien laitteiden ystävä, joten tässä mennään juuri sopivasti oman mukavuusalueeni ylärajoilla. Jaguar on mainio kokemus ja oman päiväni kohokohta.

Ilta on ehtinyt pimentyä Jaguariin jonottaessamme. Huvipuistossa on hämmästyttävän vähän valaistusta, joten toisinaan saa kulkea kovinkin hämärillä kujilla ja väistellä halloween-asuisia ihmisiä. Ohitamme nopeasti jonkinlaisen merirosvoesityksen, jota katsomaan on tungeksinut paljon kansaa. Pahimmat jonot ovat jo hellittäneet, joten lapset pääsevät sujuvasti vielä El Doradon alueen molempiin laitteisiin. Jokiseikkailu Rápidos de Orinoco muistuttaa Linnanmäen Hurjakurua. El Vuelo del Halcón on puolestaan perinteinen ketjukaruselli.

Katselemme hetken huvipuiston halloween-henkistä rekvisiittaa, kunnes aloitamme reilun puolen tunnin kävelymatkan kohti Trianan kaupunginosassa sijaitsevaa majapaikkaamme. Paikalliset pikkulapset ovat tottuneet valvomaan myöhään ja jäävät vielä pitämään hauskaa Isla Mágican hämärään. Iloa ja riemua tuntuu äänistä päätellen riittävän.

Päivä Isla Mágicassa on mielenkiintoinen ja mukava kokemus, joka olisi viihdyttänyt vielä enemmän, jos jonot olisivat olleet vierailumme aikaan lyhyempiä. Latinalaisamerikkalaiseen teemaan sopivaan lavastukseen on panostettu ja vesielementit sopivat hyvin helteiseen ilmastoon. Sevillan huvipuisto ei ole Disneylandien tai Tanskan Legolandin kaltainen huippunähtävyys, jonne kannattaa varta vasten matkustaa. Se sopii kuitenkin erinomaisesti varsinkin lapsiperheen matkaohjelmaan, jos reissu suuntautuu muutenkin Sevillan suunnalle.
Huvipuistot
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris

Viimekesäisen Pariisin-matkan pari ensimmäistä päivää kuluivat huvipuistoissa. Kokosin tuhdin paketin Disneyland Park Parisin tarjonnasta monine laitteineen sekä muutamine käytännön vinkkeineen.
Euroopan ainoat Disney-puistot sijaitsevat Marne-la-Valléessa noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Pariisista itään. Disneyland Park avattiin alun perin Euro Disney Resortin nimellä vuonna 1992. Se sai kymmentä vuotta myöhemmin rinnalleen Walt Disney Studios Park -huvipuiston. Molemmat puistot ovat niin isoja, että katsoimme parhaaksi varata kumpaakin varten yhden kokonaisen päivän.

Kävin Pariisin Disneylandissa vaimon kanssa ensi kertaa syksyllä 2004 ja nyt lähes kahta vuosikymmentä myöhemmin palaamme paikalle 12- ja 10-vuotiaiden lastemme kanssa. Olen käynyt myös Hongkongin ja Tokion Disneylandeissa, joten konsepti on ehtinyt tulla tutuksi. Disney-puistojen koossa ja laitevalikoimassa on hieman eroja, mutta ne näyttävät eri puolilla maailmaa hyvin samanlaisilta. Huvipuisto jakautuu aina useampaan tietyn teeman mukaan lavastettuun maahan. Pariisin Disneyland Parkin osat ovat Main Street USA, Frontierland, Adventureland, Fantasyland ja Discoveryland.

Huvipuistoliput kannattaa ostaa etukäteen Pariisin Disneylandin nettisivuilta. Myös vierailupäivä on syytä lukita ajoissa, jolloin sisäänpääsy on varmaa ja sujuvaa. Aikuisen yhden päivän lippu yhteen huvipuistoon maksaa vierailupäivän mukaan tällä hetkellä 56–99 euroa ja se sisältää pääsyn kaikkiin laitteisiin sekä esityksiin. Alennusta on tarjolla 3–11-vuotiaille lapsille. Myynnissä on yhden tai kahden huvipuiston lippuja 1–4 päiväksi. Sisäänkäynti tapahtuu Disneyland Hotelin alitse. Näyttävä hotelli on parhaillaan remontissa ja se avataan uudistettuna vuonna 2024.

Aloitamme huvipuistoon tutustumisen perinteiseen tapaamme junamatkalla Disneyland Railwayn kyydissä. Junaa odotellessa voi seurailla Town Squaren ja Main Street USA:n vilinää. Pääsemme kyytiin ilahduttavan nopeasti reilussa vartissa. Aurinkokin pilkahtaa sopivasti esiin, mutta päiväämme kuuluu myös sadekuuroja. Olemme tyytyväisiä siitä, ettei päivästä tule näännyttävän helteistä.

Junakierros vie huvipuiston ympäri, joten sen avulla saa jonkinlaisen käsityksen koko alueesta. Käyn nyt lävitse puiston tarjontaa mahdollisimman johdonmukaisessa järjestyksessä, vaikkei oma kierroksemme ihan yhtä suoraviivainen ollutkaan. Todellisuudessa ei nimittäin voi koskaan etukäteen tietää, miten jonojen pituudet, nälkä, vessahätä, paraatien ajankohdat tai sadekuurot muokkaavat reitin kulkua. En luettele aivan kaikkia huvituksia, vaan keskityn lähinnä itse kokemiimme laitteisiin. Huvipuistossa voi jonottaa yhteiskuviin Mikki Hiiren tai Disney-prinsessojen kanssa, mutta me jätämme nuo kuvaukset väliin.

MAIN STREET USA
Disneyland Parkin pääkatu Main Street USA on värikäs väylä, jota reunustavat karamellintuoksuiset putiikit, Mikki Hiiren korvia kaupittelevat matkamuistomyymälät, ruuhkaiset kahvilat ja amerikkalaista henkeä huokuvat ruokapaikat. Lavasteisiin on panostettu, joten Disneyland siirtää ajatukset tehokkaasti todellisuudesta mielikuvitusmaailmaan.

FRONTIERLAND
Main Street USA:n vasemmalta puolelta alkava Frontierland vie villin lännen tunnelmiin, joten countrymusiikin soidessa tekisi melkein mieli vetää cowboysaappaat jalkaan ja stetson päähän.

Alueen selkeä vetonaula Big Thunder Mountain on yksi Disneylandin parhaista laitteista, mikä näkyy valitettavasti myös jonon pituudessa. Melko vauhdikas vuoristorata kiitää pimeän tunnelin kautta saareen ja lopuksi sieltä takaisin. Kaivoshenkinen kyyti on hauska kokemus. Keinotekoisen vuoren korkeuserot ovat sen verran maltillisia, etten pidä Big Thunder Mountainia vauhdistaan huolimatta erityisen hurjana laitteena.

Vuoristoradan jälkeen voi vetää henkeä vaikkapa jokilaiva Molly Brownin kyydissä. Big Thunder Mountainin ympäri kiertävä maisema-ajelu on leppoisa ja yläkannelta avautuu mukavia näkymiä huvipuistoon. Kyytiin mahtuu niin paljon matkustajia, ettei jonottaminen ole yleensä suuri ongelma.

Frontierlandista löytyy myös kummitustalo Phantom Manor, mutta jätämme pahaenteisessä rakennuksessa vierailemisen väliin.

ADVENTURELAND
Adventureland vie seikkailuihin eri puolille maailmaa. Osa näyttävistä lavasteista on kuin Tuhannen ja yhden yön tarinoista, joten täällä pääsee esimerkiksi pienelle kävelylle Aladdinin kujilla.

Alueella on myös paljon merirosvohenkeä. Adventure Islen ympäristöstä löytyy esimerkiksi piraattien ranta sekä komea laiva.

Adventurelandin tärkeimpiin laitteisiin kuuluva Pirates of the Caribbean vie hämärässä luolastossa tapahtuvalle veneajelulle, jonka aikana saattaa saada päällensä muutaman vesipisarankin. Jo jonotusalueen lavasteet johdattavat mukaansatempaavasti merirosvojen maailmaan, jota saadaan ihmetellä koko kierroksen ajan. Pääkallot ja aavelaivat saattavat pelottaa pieniä lapsia, mutta itselleni jäävät parhaiten mieleen iloisesti rellestävät merirosvot sekä muut taitavasti toteutetut koomiset yksityiskohdat. Pirates of the Caribbean on yksi suosikkilaitteistani siitäkin huolimatta, että tunnuslaulu saattaa jäädä soimaan päähän. Yo ho, yo ho, a pirate’s life for me!

Adventurelandin hurjinta kyytiä tarjoaa Indiana Jones and the Temple of Peril -vuoristorata. Nuoremman tyttären pituus ei riitä kyytiin, mutta käyn vanhemman lapsen kanssa kaivosjunassa, joka kiitää ympäri hylättyä temppeliä. Matkan varrelle mahtuu myös yksi silmukka, joten tämä laite sopii nimenomaan vauhdikkaiden vuoristoratojen ystäville.

FANTASYLAND
Disneylandin ehdoton maamerkki on alueen keskellä kohoava Prinsessa Ruususen linna, joka toimii samalla porttina Fantasylandin alueelle. Linnan toiseen kerrokseen voi kiivetä ihailemaan lasi-ikkunoita sekä parvekkeelta avautuvia maisemia. Itse Prinsessa Ruusunen on paikalla vain kankaalle ikuistettuna hahmona. Huomasin harmikseni vasta huvipuistovierailun jälkeen, että linnan alla olevassa luolassa lymyilee hurja lohikäärme.

Linnan takana levittäytyvä Fantasyland on ainakin laitteiden määrällä mitattuna Disneyland Parkin suurin alue. Erityisesti pienille lapsille sopivalla alueella voi heittäytyä fantasiamaailmoihin, joiden tähtiä ovat esimerkiksi Ihmemaan Liisa ja Peter Pan.

Sekä Pinocchion että Lumikin laitteet ovat toisiaan muistuttavia leppoisaa vauhtia eteneviä huviajeluita värikkäiden sisätiloihin koottujen lavasteiden keskellä. Varsinkin Lumikki-laite kuitenkin yllättää, sillä muuten hyvinkin pienille lapsille sopivan laitteen lavasteet pursuavat pelottavia luurankoja, ilkeitä noitia ja kummituksia. Jään miettimään mille kohderyhmälle tämä satumaailman kummitusjuna on oikeastaan tarkoitettu. Pinocchionkin värimaailma on melko synkkä, mutta lavasteet ovat lempeämpiä kuin Lumikilla.

Myös Peter Pan’s Flight kuuluu edellisten kanssa samaan sarjaan, mutta nyt matka etenee pienen lentävän merirosvolaivan kyydissä esimerkiksi Lontoon kattojen yllä. Laite vie hetkeksi satumaailmaan, muttei ilahduta ihan niin paljoa kuin aiemman vierailun perusteella muistelin. Fantasylandin hitaista maisema-ajeluista iloisin ja värikkäin, eli veneen kyydissä etenevä It’s a Small World on vierailumme aikaan remontin vuoksi suljettu.

Hullun Hatuntekijän teekupit kuuluvat Disneylandin klassikoihin. Sinänsä hauska laite ei juurikaan eroa Linnanmäen Kahvikuppikarusellista, mutta meidän kohdallamme jono on onneksi lyhyt.

Dumbo the Flying Elephant on hauska karuselli, joka nousee sen verran korkealle, että kyydistä on mukava katsella ympärillä näkyvää huvipuistoa. Lancelotin karuselli pysyy puolestaan tukevasti maan pinnalla ja sen kyydissä ratsastetaan hevoshahmojen päällä. Disneyland on sikäli hauska paikka, että täällä mikään laite ei ole kenellekään liian lapsellinen. On ihan tavallista nähdä niin teinejä kuin vaarejakin karuselleissa, joiden luulisi kiinnostavan vain perheen pienimpiä. Ehkä kaikkien laitteiden sisältymisellä pääsymaksuun on osuutta asiaan.

Alice’s Curious Labyrinth on yllättävän suuri sokkelo, jota pitkin seikkailemalla pääsee lopulta Herttakuningattaren linnaan. Labyrintissä ei ole vaaraa todellisesta eksymisestä, mutta sen varrella on pieniä yllätyksiä. Pidämme linnan suojissa hetken sadetta ja ihailemme maisemaa labyrintin ylitse muualle Disneylandiin.

Fantasylandin pienille lapsille sopiviin laitteisiin tuntuu pääsevän illan edetessä hieman aiempaa nopeammin. Ainakin alueen taaimmaisessa nurkassa piileskelevät Casey Jr. Circus Train ja Storybook Land Canal Boats ovat niin hiljaisia, että nousemme kyytiin jonottamatta. Junalaitteessa on kyse hyvin kesystä vuoristoradasta, joka sopii varmasti perheen pienimmillekin. Hitaasti lipuvan kanava-aluksen kyydissä voi puolestaan lepuuttaa jalkojaan ja katsella rannoille koottuja erilaisten rakennusten pienoismalleja.

DISCOVERYLAND
Huvipuiston viides alue Discoveryland esittelee avaruusteemaa ja tulevaisuuden ihmeitä. Se kiinnostaa perhettämme etukäteen ajateltuna vähiten, joten tutustumisaikakin jää huvipuiston muita osia lyhyemmäksi.

Autopia on yllättävänkin hauska kokemus. Kahden hengen avoautoa saa ajaa ihan oikeasti, mutta radalla olevat kiskot pitävät huolen siitä, että kulkupeli pysyy oikealla kaistalla. Vauhti ei nouse mahdottoman kovaksi, mutta kyyti tuntuu silti mukavalta.

Päivän viimeiseksi laitteeksemme valikoituu Buzz Lightyear Laser Blast. Värikkäissä sisätiloissa kulkevasta vaunusta ammuskellaan laserpyssyllä erilaisia kohteita, joihin osumalla saa pisteitä. Kyseessä on siis eräänlainen peli, jonka toiminnallisuus tuo mukavaa vaihtelua laitevalikoimaan. Ammuskelu on hauskaa ja meillä mestariksi selviää perheen nuorimmainen.

Muut Discoverylandin laitteet jäävät meiltä väliin. Tarjolla olisi ollut esimerkiksi hurjaksi kehuttu vuoristorata Hyperspace Mountain sekä Dumbon karusellia muistuttava avaruusteemainen Orbitron.

PARAATIT
Disneylandissa järjestetään päivän kuluessa paljon erilaisia tapahtumia, kuten vaikkapa Mikki Hiiren tai Leijonakuninkaan teemaan tehtyjä teatteriesityksiä. Jätämme ne kuitenkin omalta osaltamme väliin, koska lapset haluavat keskittyä ennen kaikkea huvipuistolaitteisiin. Tarjolla on myös erilaisia paraateja, jotka kuuluvat aina Disneyland-vierailun huippuhetkiin. Sekä esitysten että paraatien alkamisajat kannattaa selvittää etukäteen ja suunnitella, mitä haluaa mahduttaa päivän ohjelmaan. Tekeminen ei nimittäin Disneylandissa lopu koskaan kesken.

Päivän pääparaatin seuraamista varten kannattaa saapua hyvissä ajoin reitin varrelle varaamaan eturivin paikkoja. Itse olemme tällä kerralla sen verran myöhäisiä, että vaikka lapsille löytyykin tilaa eturivistä, joudumme jäämään vaimon kanssa hieman taaemmas. Tapahtumien seuraaminen onnistuu kyllä näinkin.

Iloisen taustamusiikin tahdittama paraati on värikäs spektaakkeli, johon kuuluu runsaasti erilaisia Disney-hahmoja sekä tanssijoita. Paraati kuvastaa hyvin sitä, kuinka koko huvipuiston teema on rakentunut kovin erilaisten Disney-hahmojen ympärille. Lapsuuteni mielikuvissa Disneyland tarkoitti itselleni tuttuja Mikki Hiirtä ja Aku Ankkaa, mutta todellisuudessa nuo suomalaissa sarjakuvalehdissä esiintyvät hahmot ovat vain hyvin pieni osa laajaa hahmokavalkadia. Disney-prinsessat ja monien muiden piirrettyjen elokuvien hahmot tuntuvat olevan täällä pääroolissa.

Yksi paraatin mieleenpainuvimmista tähdistä on tulta syöksevä lohikäärme. Se hönkäisee ajoittain ilmoille melkoiset lieskat, joiden lämpö säikyttelee paraatia seuraavaa yleisöä.

ILLAN VALOSHOW JA ILOTULITUS
Paraatin lisäksi toinen aivan ehdoton ohjelmanumero on illan päättävä valo- ja ilotulitusshow, joka alkaa huvipuiston sulkemisaikaan. Iltayhdeltätoista on jo täysin pimeää, joten valot pääsevät hyvin oikeuksiinsa. Kesän 2022 teemana on Disneyland Parisin 30-vuotisjuhla.

Musiikin säestämä valoshow toteutetaan Prinsessa Ruususen linnan seinään. Taianomaiselle taustalle heijastetaan eri Disney-hahmoihin liittyviä tarinoita ja taivaalle ilmestyy viidelläsadalla dronella toteutettuja värikuvioita. Kaiken kruunaa näyttävä ilotulitus, jonka toteutuksessa ei ole säästelty euroja. Yleisöstä kuuluu ihastuneita huokauksia ja kyllä minustakin tuntuu, ettei ihmisten luoma valoshow voisi olla juurikaan hienompi.

Todella vaikuttava esitys kestää lähes puolen tunnin ajan. Tuntuu jo melkein yliampuvalta, että näin mahtipontinen show toistuu täällä illasta toiseen. Vähempikin ehkä riittäisi ja vastaaville rahoille olisi maailmassa varmasti hyödyllisempääkin käyttöä, mutta Disneyland haluaa jättää vierailleen taianomaisia muistoja.

Valtava väkijoukko poistuu valoshow’n jälkeen Disneylandista yllättävän tehokkaasti ja hyvässä järjestyksessä, vaikka kello lähestyy jo puoltayötä ja varsinkin pienimmät vieraat ovat taatusti väsähtäneitä. Mieleeni tulee, että jopa armeijat voisivat ottaa Disneylandista mallia suurten väkijoukkojen siirtelyssä, ellei sitten huvipuisto ole jo hyödyntänyt sotilaallista tietotaitoa. Meidän päivämme on ollut hyvin pitkä, mutta antoisa. Jalkoihinkin jo sattuu. Tunne on kliseen mukaisesti väsynyt, mutta onnellinen.

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ
Huvipuisto tuntuu monesti jonotuspuistolta, eikä Disneyland ole tässä suhteessa poikkeus. Joihinkin laitteisiin saattaa päästä kävelemään jopa suoraan sisään, mutta suosituimmat kohteet vaativat varsinkin vilkkaimpina iltapäivän ja illan tunteina jopa yli tunnin jonottamisen.

Ennen Disneyland-vierailua kannattaa ehdottomasti ladata huvipuiston virallinen sovellus omaan matkapuhelimeen. Sovelluksesta näkyy jokaisen laitteen reaaliaikainen jonotustilanne ja sen kautta voi tehdä esimerkiksi pöytävarauksia ravintoloihin. Samalla voi ostaa puhelimeen ladattavia Premier Access -lippuja, joiden avulla pääsee kiilaamaan vaikka tunnin mittaisen jonon ohitse valittuun kellonaikaan. Tehokkuuden hintana on 5–16 euroa henkilöltä laitetta kohti, joten ihan harkitsematta näitä pikapasseja ei tule ostettua. Premier Access -lippuja on tarjolla vain osaan laitteista, jotka kaikki sisältyvät varsin tyyriiseen Premier Access Ultimate -lippuun.

Laitekohtaiset pikapassit ovat hinnastaan huolimatta mielestäni kannattavia, jos ajattelee ostavansa lisää huvitteluaikaa ja saa ikään kuin alkuperäiselle pääsylipulle paljon enemmän vastinetta. Käytimme pikapasseja pari kertaa ja niitä näytti yleensä olevan saatavilla melkein heti laitteen kohdalla ollessamme. Pikapassit tuntuivat kaikista käytännöllisimmiltä laitteissa, joihin vain osa perheestämme oli menossa. Kannattaa aina selvittää jonon pituus ensin, sillä ainakaan alle puolen tunnin jonon ohittamisesta en lähtisi maksamaan mitään.

Jonojen välttämiseen voi yrittää paria muutakin keinoa. Disney-hotelleihin majoittuvat asiakkaat pääsevät sisään tuntia muita aiemmin ja tämän Extra Magic Hourin aikana puistossa on luonnollisesti paljon tavallista hiljaisempaa. Päivän aikana paraatit keräävät paljon katsojia, joten niiden aikana laitteissa voi olla enemmän tilaa. Pääparaatia ei mielestäni kannata jättää missään tapauksessa väliin, mutta heti sen päättyessä saattaa päästä kirmaamaan johonkin suosittuun laitteeseen ilman mahdotonta jonottamista. Kannattaa myös huomioida Single rider -jonot, joita pitkin yksin liikkuvat huvittelijat pääsevät kyyteihin usein huomattavasti perusjonoa nopeammin.

Meille ei ole jäänyt Disneylandeista mitään erityisiä ruokailukokemuksia mieleen. Pöytävarauksen tekemällä saattaisi päästä johonkin ihan kelpo ravintolaan, mutta tavoitteemme on yleensä ollut vain selvitä syömisestä mahdollisimman nopeasti. Tällä kerralla etenemme päivän mittaan nautittujen hot dogien, erään kahvilan tarjonnan sekä periranskalaisten crêpejen voimalla. Edullisemmin ja terveellisemmin voi murkinoida sitten jossain muualla.

Vaikka Disneyland onkin melko kallis vierailukohde, tarjoaa se vastineeksi monenlaisia huippuelämyksiä. Parasta on mielestäni heittäytyminen mielikuvitusmaailmaan, jossa todellisen maailman pahuudet on helppo unohtaa. Kaikki hahmot, esitykset ja lavasteet on toteutettu viimeisen päälle huolellisesti, joten ympärillä on jatkuvasti iloinen ja hieman hattarantuoksuinenkin ilmapiiri. Huonoja puolia ovat sen sijaan ihmispaljous, jonottaminen sekä tunne siitä, ettei välttämättä ehdi kokea kaikkea haluamaansa. Disneyland-vierailu on yleensä ladattu täyteen suuria odotuksia, joten mahdollisiin pettymyksiinkin on hyvä varautua.

Myös seuraava päivämme kului samoissa tunnelmissa viereisessä Walt Disney Studios Parkissa. Kahden huvipuiston kupeesta löytyvä Disney Village on puolestaan kokonainen kylä täynnä kauppoja, hotelleja, ravintoloita ja muita huvituksia. Tästä kaikesta on luvassa lisää juttua seuraavassa postauksessa.
-
Itävalta1 kuukausi sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat2 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Huvipuistot2 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Liechtenstein4 viikkoa sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
-
Itävalta1 kuukausi sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat2 viikkoa sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Ranska1 vuosi sitten
Aurinkokuninkaan loistokas Versailles
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
2.6.2023 at 21:17
Tämäkin näyttää ihan kivalta ja mielenkiintoiselta paikalta, vaikka pienempi onkin. Mukavasti ehditte käymään erilaisissa laitteissa, ja kivalta kuulosti tämäkin päivä. Jos tuonne joskus tulee lähdettyä, täytyy kyllä käydä ilman muuta molemmissa. Yksi päivä kummassakin kuulostaa kyllä selvästi liian hektiseltä päivältä, kaksi päivää on omasta mielestäni ehdoton.
Mika / Lähtöportti
2.6.2023 at 21:47
Walt Disney Studios Park on kokonsa puolesta kiva. Hyviä laitteita löytyy sopivasti, muttei ole liian suuri paikka. Jos vain mahdollista, niin kannattaa varata omat päivänsä molemmille huvipuistoille. Disneyland Park on kuitenkin niin suuri, että sen kanssa on vaikea saada mahtumaan samaan päivään mitään muuta.