Suomi
Olympiatunnelmaa Urheilumuseossa ja stadionin ladulla

Juuri alkaneet talviolympialaiset ovat penkkiurheilijan kulta-aikaa. Kävin virittäytymässä kisatunnelmaan Helsingin Olympiastadionilla, jossa vierailin Urheilumuseossa sekä hiihdin Helsinki Ski Weeks -tapahtumaan kuuluvalla ladulla.
Helsingin Olympiastadionilla toimiva Urheilumuseo kuuluu jokaisen urheilufanin pakollisiin käyntikohteisiin. Edellisestä vierailustani oli vierähtänyt jo melko kauan, enkä ollut nähnyt museota sen nykyisessä kuosissa toissa syksynä valmistuneen remontin jälkeen. Pääsymaksu on aikuisilta 15 euroa. Museokorttikin kelpaa ja alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Urheilumuseoon ja Stadionin torniin myydään myös yhteislippuja, mutta torni jää omalta kohdaltani tällä kerralla väliin. Maisemat huipulta ovat kyllä upeat, joten tornissa kannattaa aina sään ja aikataulun salliessa käväistä.

Urheilumuseon selkärankana ovat vuosikymmenten varrelta kertyneet maamme urheiluhistorian ikimuistoiset esineet. Vitriineistä löytyy monia kilpailuasuja, urheiluvälineitä ja palkintoja, jotka tuovat paljon muistoja mieleen. Näyttelyn kiertäminen on luontevaa aloittaa pukuhuoneeksi sisustetusta kulmauksesta, josta löytyy myös vähemmän mairittelevia esineitä. Moni muistaa Jani Sievisen Sydneyn-kisojen epäonniset uimalasit ja eräs huoltoasemalle hylätty lääkärinlaukku symboloi kokonaista sinivalkoista valhetta.

Osa päänäyttelystä on varattu asiaankuuluvalla tavalla Helsingin vuoden 1952 olympialaisille. Olen tutustunut näiden kisojen tapahtumiin melko tarkasti, koska luin lapsuudessani kerta toisensa jälkeen mummolan kirjahyllyn ainoaa kiinnostavaa opusta eli Helsingin olympialaisten virallista kisakirjaa. Äitini oli seuraamassa tapahtumia paikan päälläkin, mistä on yhä pääsylippu tallella. Urheilumuseossa historiallisiin kisatapahtumiin pääsee käsiksi muun muassa videoteatterin, kosketusnäyttöjen sekä kokonaisen älyseinän avulla. Liikkuva kuva antaa mukavasti eloa museokokemukseen.

Leijonanosa näyttelytiloista on varattu maamme urheilusankareille ja heidän käyttämilleen varusteille. Paavo Nurmen mitalit ovat todellisia arvoesineitä ja Seppo Rädyn sekä Heli Rantasen kisapaidat tuovat muistoja mieleen. Esimerkiksi Atlantan kisojen aikaan seurasin miesten keihäsfinaalia armeijan leirillä korvalappustereoista, mutta Rantasen voiton näin lomalla televisiosta. Jälkimmäisestä saan kiittää Piki-kissaa, joka sattui herättämään minut yöllä juuri keihäskisan alkaessa.

Monessa museoesineessä on hauskoja yksityiskohtia. Esimerkiksi käy vaikkapa moottoripyörälegenda Jarno Saarisen ajohaalariin ommeltu It’s hero time -merkki sekä Juha Miedon olympiasuksien tarrat, joiden perusteella sivakat olisi ehkä hankittu Seinäjoen Kesportista.

Museon talviurheiluosio on juuri tällä hetkellä se ajankohtaisin. Täältä löytyy esimerkiksi Tanja Poutiaisen kilpailuasu, Kalle Palanderin sukset sekä Susanna Rahkamon ja Petri Kokon kohua herättäneet kulkuriasut. Esille nostetut 80-luvun jääkiekkomailat huvittavat minua siksi, että kävin vasta pari viikkoa sitten jäällä ihan vastaavanlaisilla varusteilla.

Sarajevon talvikisat vuonna 1984 olivat minulle erityisen tärkeät, penkkiurheilu-urani ensimmäiset. Se oli sitä aikaa, kun vahtimestari työnsi television opettajanpöydän viereen ja ekaluokkalaiset seurasivat matematiikan sijasta sitä, kuinka Marja-Liisa Hämäläinen antoi kaikkensa. Koulunkäyntiä jatkettiin vasta Porilaisten marssin jälkeen. Tuon ajan suurin sankari oli tietenkin Matti Nykänen, jonka mitalikokoelma on kaikeksi onneksi saatu pelastettua Urheilumuseon suojiin. Nuorempien sukupolvien on varmasti mahdoton ymmärtää mitä se merkitsi koko kansalle, kun Nykäsen Matti kaartoi kuin kuningaskotka, kuin unelmien kultalintu ja toi voiton Suomeen.

Museon parvella oleva näyttely keskittyy lajeihin, joita harrastetaan jossain muualla kuin perinteisillä urheiluareenoilla. Esillä on esimerkiksi Lizzie Armanton rullalauta sekä Veikka Gustafssonin vuorikiipeilykenkä. Maailma muuttuu, joten esillä on myös e-urheilua.

Urheilumuseon vaihtuvana näyttelynä on tällä hetkellä Nahasta nanoon, joka esittelee teknologian kehitystä eri urheilulajeihin liittyen. Varusteissa on vuosikymmenten varrella menty eteenpäin huimin askelin. Vaihtuvan näyttelyn hauskin osuus on interaktiivinen palloseinä, jossa pääsee potkimaan palloa vaihtuviin kohteisiin. Hiki tulee tässä touhussa yllättävän nopeasti. Vielä yllättävämpää on löytää näyttelyseinältä anopin suksi tai ehkä sittenkin sen kaksoiskappale. Se ei sentään edusta olympiavoittoa vaan harrastelijoille kehitettyä pitopohjasuksea. Nahasta nanoon on avoinna 28.8.2022 saakka.

Urheilumuseo on intohimoisen penkkiurheilijan aarreaitta, jota tekisi mieli jäädä tutkimaan pidemmäksikin aikaa. Itselleni museo toimii erinomaisesti näinkin, mutta laajempaa kävijäryhmää ajatellen joukkoon voisi lisätä palloseinän kaltaisia aktiviteetteja, joissa eri lajeja pääsisi kokeilemaan tavalla tai toisella. Ymmärrän kyllä toisaalta tilojen rajallisuuden ja nautin myös siitä, että museossa on nyt miellyttävästi väljyyttä.

Sitten onkin aika hakea sukset autosta ja lähteä hiihtämään. Helsinki Ski Weeks on tänä talvena ensi kertaa järjestettävä tapahtuma, jossa pääsee sivakoimaan Olympiastadionille tehdyillä perinteisen tyylin laduilla. Hiihtäminen on ilmaista, mutta oma hiihtoaika pitää varata etukäteen tapahtuman verkkosivuilta. Hiihtoviikkojen ohjelmaan kuuluu myös erilaisia teemapäiviä ja tapahtumia. Ladut ovat avoinna 27.2.2022 saakka.

Helsinki Ski Weeksin sisäänkäynti on stadionin eteläpäädyssä, jossa on myös tapahtumatori ravintolatelttoineen. Ihmettelen hieman sitä, että ladulle päästäkseen täytyy kävellä pitkä matka stadionin käytävillä ja kulkea myös portaita niin ylös kuin alaskin päin. Tasaiset ladut kiertävät Olympiastadionin juoksuratojen ympäri ja niitä on parhaimmillaan jopa kuusi vierekkäin. Lisäksi voi halutessaan lähteä pienelle stadionin itäkatsomon takana kiertävälle lenkille, johon kuuluu lyhyt jyrkkä nousu sekä loiva alamäki.

Stadionilla on arkisena iltapäivänä melko hiljaista. Korviin kantautuu yllättäen televisiosta tuttu ääni, kun Sami Jauhojärvi näkyy opastavan hiihtokouluun saapunutta ryhmää olympiavoittajan arvovallalla. Itse en tullut nyt oppimaan mitään uutta, vaikka sitäkin hiihdon maailmassa varmasti riittäisi. Keskityn vain nauttimaan stadionin tunnelmasta ja muistelemaan niitä hetkiä, joita olen tässä urheilun kansallispyhätössä kokenut.

Tuntuu hienolta katsella vasta remontoitua rakennusta vaihteeksi kentän puolelta, sillä katsomossa olen käynyt vuosien varrella ainakin sata kertaa. Silloin täällä on useimmiten pelannut Suomen jalkapallomaajoukkue ja joskus myös HJK. Yleisurheiluakin olen käynyt seuraamassa aktiivisesti, vaikka edellisestä kerrasta onkin jo pitkä aika. Mieleen tulee niin paljon muistoja, että on luultavasti parempi, etten ala purkamaan niitä nyt tähän. Muistelen myös Helsingin olympialaisista säilyneitä videopätkiä. Niin se vain Emil Zátopek rynnisti takakaarteessa kolmen kilpakumppanin ohi ja ihmisveturin lailla voittoon. On tämä toden totta ollut monien tunteiden ja muistojen areena!

Talvinen iltapäivä Olympiastadionilla on hieno kokemus. Tuntuu ainutlaatuiselta hiihtää Suomen ikonisimmalla urheiluareenalla ja nauttia samalla miellyttävästä pakkassäästä. Ihan vain hiihtoa ajatellen tätä ei voi verrata talvisiin metsiin tai tuntureihin, mutta toisaalta tasamaa antaa helpon mahdollisuuden lajin kokeiluun myös niille, joille hiihto on jäänyt vieraaksi lajiksi. Stadionilta voi vuokrata välineet, jos omia ei tullut mukaan. Suosittelen niin Urheilumuseota kuin Helsinki Ski Weeksin latuakin lämpimästi. Täällä voi hiihdellä rennosti eikä tarvitse huudella havuja suksien alle.

Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti

Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
-
Italia1 vuosi sitten
Ligurian rannikkokaupunkeja: Rapallo, Levanto ja La Spezia
-
Italia1 vuosi sitten
Kävelyllä Milanossa, Isola ja Porta Nuova
-
Ranska1 vuosi sitten
7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Kiehtova vankilasaari Alcatraz
-
Espanja1 vuosi sitten
Sevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar
-
Huvipuistot1 vuosi sitten
Huvipuistokokemus – Universal Studios Hollywood
-
Suomi1 vuosi sitten
10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan
-
Englanti1 vuosi sitten
Lontoon värikkäät Brick Lane, Notting Hill ja Camden Town
-
Ranska1 vuosi sitten
Musée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Kierros Warner Brosin studioilla Hollywoodissa
-
Ranska1 vuosi sitten
20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Englanti1 vuosi sitten
Mielenkiintoinen London Transport Museum
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
4.2.2022 at 23:38
Urheilumuseo kuulostaa todella kiinnostavalta ja itsekin viihtyisin varmaan pidemmän tovin. Marika sen sijaan ei ehkä olisi yhtä innoissaan, niin täytyy yrittää joskus tehdä yksinään jokin päiväretki. Samalla voisi olla hyvä idea käydä tornissa, jossa en ole aiemmin käynyt.
Mika / Lähtöportti
5.2.2022 at 13:25
Museo kunnioittaa hienosti Suomen urheiluhistoriaa ja on varmasti mielenkiintoinen, jos aihe vain kiinnostaa. Suosittelen kyllä tornia, upea maisema yli kaupungin kauas merelle saakka.