Portugali
Terveisiä Madeiralta!

Palasimme viikko sitten Madeiralta. Reissu Portugalin paratiisisaarelle oli jo toinen vajaan kahden vuoden kuluessa. Mikä kumma sai maailmanmatkaajan ihastumaan eläkeläisten lomaonnelaksi miellettyyn paikkaan?
Tarkennetaan heti alkuun, että vaikka Madeiralla lomaileekin paljon kaiken ikäisiä ihmisiä, saari ei näytä turismin pilaamalta. Suuret hotellit sijaitsevat Lidon alueella Funchalin länsilaidalla, mutta kaikkialla muualla perinteinen arkkitehtuuri on voimissaan, eikä kerrostaloja juuri näy. Maaseudulla odottavat villit ja suorastaan dramaattiset maisemat. Korkeimmat vuorenhuiput kohoavat lähes kahteen kilometriin ja rannikon jyrkänteet syöksyvät pystysuorina valtameren aaltoihin. Pienelle ja kompaktille saarelle mahtuu yllättävän monipuolisia näkymiä, joten Madeira onkin maailman parhaita luontokohteita. Maisemien vehreys on vertaansa vailla ja ilma tuntuu raikkaalta hengittää. Valkohiekkaisia uimarantoja tai vilkasta yöelämää Madeiralta ei kuitenkaan kannata lähteä etsimään.

Satamasta pilviin kohoava pääkaupunki Funchal on mielenkiintoinen sekoitus vanhaa ja uutta. Pittoreskia katukuvaa värittävät ränsistyneet autiotalot, mutta yleisvaikutelma on silti silmiinpistävän turvallinen. Reilun sadantuhannen asukkaan kaupungista löytyy paljon huolella hoidettuja puistoja, joissa saa maistiaiset Madeiran monimuotoisesta luonnosta ja kukkaloistosta.

Funchalin ravintolatarjonta on turismin ansiosta runsasta. Suosituimmilla alueilla riittää sisäänheittäjiä riesaksi asti, mutta meno ei onneksi ole liian aggressiivista. Atlantin keskellä tarjotaan tietenkin runsaasti kalaa. Maistamisen arvoisia ovat muun muassa kultaotsa-ahven (dourada), tonnikala sekä paikallinen erikoisuus espada, jota syödään yleensä banaanin kera. Lihan ystäviä hemmotellaan runsailla espetada-vartailla. Alkupaloiksi suosittelen valkosipulivoilla höystettyä bolo do caco -leipää sekä mukavasti lämmittävää açorda-keittoa. Arjen kiireet unohtuvat viimeistään lasillisella suurten jakarandapuiden varjossa. Saaren kuuluisasta nimikkoviinistä löytyy niin makeita kuin kuiviakin versioita.

Olen ihastunut Madeiraan ennen kaikkea loistavien patikointimahdollisuuksien ansiosta. Saari tunnetaan levadoiksi kutsutuista kastelukanavista, joiden varsilla kulkevista poluista on tullut suosittuja retkeilyreittejä. Ainutlaatuisen kanavaverkoston rakentaminen oli käsittämättömän rankka urakka ja vaati useiden rotkoihin pudonneiden miesten hengen. Reiteillä ei ole käytännössä lainkaan ylä- tai alamäkiä, mutta ne vievät huimille jyrkänteille ja muihin poikkeuksellisen kauniisiin paikkoihin.

Levadojen seuraaminen tekee suunnistamisesta huolettoman helppoa. Huomasin myös vieressä virtaavan veden tarjoavan jonkinlaista mielenrauhaa. Muutamat reiteistä ovat äärimmäisen suosittuja ja joissakin paikoissa joutuu suorastaan jonottamaan. Levadoita sanotaan kuitenkin olevan noin parituhatta kilometriä, joten hiljaisiakin polkuja löytyy. Kävelimme parina päivänä useamman tunnin kohtaamatta ketään. Käyttämässäni Rotherin vaellusoppaan (Karttakeskus 2013) suomeksi käännetyssä versiossa on esitelty 50 patikointireittiä, jotka on jaoteltu kolmeen eri vaikeustasoon. Osalla reiteistä on huomattava huimauksen vaara, mutta opaskirja valistaa mahdollisista suojakaiteista. Omista vaelluspäivistämme kertyi niin paljon kerrottavaa, että aion jakaa kokemukseni tässä blogissa tarkemmin tulevan talven aikana.

Lapsiperheen patikointiloman onnistumisen mahdollisti isovanhempien mukanaolo. Hoidimme tyttöjä vuorotellen, eli kaikki aikuiset pääsivät levadoille joka toisena päivänä. Lapsille jäi siis aikaa nauttia Funchalin leikkipuistoista ja jäätelöbaareista. Madeiralta ei löydy juurikaan teemapuistojen tyyppisiä lapsille suunniteltuja aktiviteetteja, mutta ajan saa silti kulumaan mukavasti. Köysiratakyyti Funchalista Monteen sekä ajelu kaksikerroksisella turistibussilla jäivät lasten mieleen erityisen mukavina kokemuksina. Majoituimme itsellemme tuttuun tapaan vuokratalossa, joka sijaitsi tällä kertaa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Funchalin pääkadulta Avenida Arriagalta. Olisimme saaneet käyttää läheisen kerrostalon pihassa sijainnutta uima-allasta, mutta oikukas sää ei juuri houkutellut pulikoimaan.

Viisi- ja kolmevuotiaat tyttäremme olisivat mielellään kokeilleet metsäretkeilyä itsekin. Tiesimme tutun yhteensä kolmen kilometrin taipaleen Ribeiro Friosta Balcõesin näköalapaikalle olevan turvallinen myös pikkulapsille. Matka jäi kuitenkin rankkasateen vuoksi kesken. Polku oli suurelta osin veden vallassa, emmekä uskoneet sen kuivuvan seuraavinakaan päivinä.

Madeiran maisemiin tutustuminen on helpointa autoillen, jolloin tärkeimmät kohteet ehtii nähdä muutamassa päivässä. Ajaminen sujuu Madeiralla siinä missä muuallakin, mutta poikkeuksellisen jyrkkiin ja mutkikkaisiin mäkiin on syytä tottua nopeasti. Muutamat kadut nousevat niin käsittämättömässä kulmassa, etten ole törmännyt vastaavaan missään muualla. Autokoulusta tuttu mäkilähtö kannattaa siis muistutella mieliin, vaikkei sitä olisi juuri kotimaassa tarvinnutkaan. Madeiran hyväkuntoisia teitä huolletaan jatkuvasti. EU:n tarjoamilla tukimiljoonilla on rakennettu moottoriteitä, joiden sillat ja tunnelit helpottavat matkantekoa huomattavasti. Osa kallionkielekkeillä tasapainoilevista vanhoista väylistä on samalla jäämässä pois käytöstä. Kivivyöryt ovat arkipäivää, joten tälläkin kerralla eräs melko suuri tie oli jouduttu sulkemaan liikenteeltä kokonaan.

Madeiran valttina mainitaan usein ympärivuotisesti lämmin ilmasto. Kuukausittainen sademäärä vaihtelee sen sijaan huomattavasti. Kesät ovat yleensä kuivia, mutta nyt lokakuussa satoi jo harmittavan paljon. Kauniita viikkoja saattaa toki osua mihin aikaan vuodesta tahansa, joten olimme tällä kertaa huono-onnisia. Vaellusretkille pitää tietenkin varustautua asianmukaisesti, mutta rankkasateet vesittivät silti pari kävelyä kirjaimellisesti. Matka katkesi, kun polun ylittänyt puro oli muuttunut vuolaasti virtaavaksi koskeksi. Paikan kiertäminen ei tullut haastavassa maastossa kuuloonkaan. Myös osa reiteille louhituista tunneleista oli sateiden jäljiltä veden vallassa.
Madeiralle lentää Helsingistä alle kuudessa tunnissa. Sain paluumatkan kuluessa valmiiksi hyvän suunnitelman seuraavaa matkaamme varten. Kiinnostavia patikointireittejä riittää pitkäksi listaksi asti ja muutama muukin käyntikohde on jo mielessä. Tuo matka ajoittunee touko-kesäkuuhun, sillä haluaisimme nähdä saaren parhaassa kukkaloistossaan ja nauttia sateettomista päivistä. Vuotta ei ole vielä lopullisesti päätetty, mutta paluu Madeiralle on siis jälleen edessä!

Portugali
Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla

Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.
Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.
Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.
Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.
Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.
Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.
Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.
Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.
Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.
Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.
Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.
Portugali
Päivä Portugalin kauniilla Douro-joella

Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.
Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.
Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.
Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.
Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.
Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.
Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.
Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.
Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.
On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.
Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.
Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.
Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.
Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.
Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.
Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.
Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.
Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.
Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat