Italia
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
Vietimme mukavan syyslomaviikon Italiassa. Kohteeksi valikoitui tällä kerralla maan luoteisosassa sijaitseva merellinen Ligurian alue, jossa tutustuimme upeiden Cinque Terren kylien lisäksi myös muutamiin vähemmän tunnettuihin helmiin.
Matka alkaa iltalennolla Malpensan lentokentälle, josta vuokraamme auton ja suuntaamme ensimmäiseksi yöksi tienvarsihotelliin Vigevanon pikkukaupungin laidalle. Jatkamme seuraavana päivänä kohti Liguriaa, johon en aiemmilla Italian-matkoillani ole vielä kunnolla tutustunut. Saavumme Ligurianmeren rannikolle Genovan tuntumassa ja harhaudumme vahingossa melkein kaupungin keskustaan, ennen kuin oikea tie itään päin löytyy. Haluaisin kyllä kovasti vierailla Genovassakin, mutta aikataulu ei nyt salli pysähdystä näin suurella paikkakunnalla.

RAPALLO
Pysähdymme Genovan sijasta pariksi tunniksi Rapalloon, joka on ensimmäinen näkemistämme viehättävistä rannikkokaupungeista. Kävelemme leveää rantabulevardia palmujen katveessa ja haistelemme lämpimänkosteaa Välimeren ilmaa. Käymme myös katsomassa taloa, jossa Jean Sibelius vietti muutaman kuukauden vuonna 1901. Rapallossa olisi helppo viihtyä kauemminkin, mutta jatkamme pikaisen focaccialounaan jälkeen matkaa.

LERICI
Majoitumme viikoksi Lericiin, joka on viihtyisä pikkukaupunki La Spezian satamakaupungin itäpuolella. Värikkäiden talojen sävyttämä Lericin vanhakaupunki on todella nätti, mutta ainakaan näin lokakuussa paikalla ei näy käytännössä lainkaan ulkomaalaisia matkailijoita. Varaamme ”omalle kylälle” yhden kokonaisen päivän ja nautimme kiireettömästä sunnuntaista pienvenesatamassa, jossa on runsaasti houkuttelevia ravintoloita. Käymme myös ihailemassa Golfo dei Poetin eli Runoilijoiden lahden maisemia vanhan linnoituksen kattotasanteelta.

Jokaisella Italian alueella on omat tyypilliset ruokansa, jotka löytyvät lähes jokaisen ravintolan listalta. Ligurian ylpeys on pestokastike, jota tarjotaan lyhyen ja kierteisen trofie-pastan kera. En ole ollut mitenkään erityisen suuri peston ystävä, mutta täällä synnyinsijoillaan tämä ruoka on erinomaisen herkullista. Välipaloja etsiessä ei voi olla törmäämättä focacciaan, jota on saatavilla vähän joka kulmalla. Rantakylistä voi napata mukaansa myös pahvitötteröön kääräistyjä meren eläviä, jotka toimivat maukkaana pikalounaana. Paikallisista juomista jäävät mieleen raikkaat Vermentino-rypäleestä valmistetut valkoviinit.

CINQUE TERRE
Matkan eräänlaisena pääkohteena voi pitää viidestä kuvauksellisesta merenrantakylästä muodostuvaa Cinque Terreä, josta kirjoitan varmasti paljon lisää myöhemmin. Muutaman kilometrin päässä toisistaan sijaitsevat Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso al Mare vetävät puoleensa valtavasti turisteja eri puolilta maailmaa, mutta näin lokakuussa sekaan mahtuu onneksi kohtalaisen hyvin. Ahtaiden kylien lähistölle ei kannata yrittää autolla, mutta paikallisjunat palvelevat erinomaisesti. Tiheästi kulkevien junien lisäksi perille pääsee meriteitse lautoilla.

Cinque Terre tunnetaan suosittuna patikointikohteena. Aloitamme oman vaelluksemme Cornigliasta, josta jatkamme Vernazzan kautta Monterosso al Mareen. Loputtomasti epätasaisia portaita sisältävä reitti on odottamaamme rankempi, mutta normaalikuntoinen kulkija selviää taipaleesta sopivalla annoksella sisua sekä juomavettä. Kallioiden päältä avautuvat merimaisemat palkitsevat vaivan. Itse kylistä yllä näkyvää Vernazzaa pidetään yleisesti kauneimpana, enkä voi lähteä tuota väitettä kumoamaan. Kylät muistuttavat toisiaan melko paljon. Ainoastaan Corniglia sijaitsee niin korkealla, ettei se ole meren rannalla. Monterosso al Mare on puolestaan muita väljempi ja tasaisempi.

Varaamme Cinque Terrelle toisenkin päivän, jonka aikana tutustumme Manarolaan ja Riomaggioreen. Erityisesti kallionrinteelle rakennettu Manarola näyttää upealta, kun sitä katselee kylän vieressä olevalta näköalatasanteelta. Riomaggioresta jää parhaiten mieleen maittava lounas sekä keskustelu, jonka käyn paikallisen matkamuistokauppiaan kanssa. Harjoittelen italian kielen käyttämistä mielelläni aina tilaisuuden tullen, ja varsinkin jos aiheeksi saadaan jalkapallo, riittää sanavarastoni hyvinkin pitkään tarinointiin. Keskustelukumppanini on lopulta sen verran vakuuttunut, että luulee minun asuvan Italiassa tai että omaisin vähintäänkin italialaisia sukujuuria.

LEVANTO
Sympaattinen Levanto löytyy heti Cinque Terren kylien vierestä ja reippaimmat voivat patikoida sieltä käsin Monterosso al Mareen. Tämä viihtyisä pikkukaupunki olisi luultavasti jäänyt meiltä kokonaan väliin, ellei esikoisen kaveri olisi sattunut lomailemaan samaan aikaan juuri Levantossa. Tytöt tapaavat toisensa Levanton pitkällä hiekkarannalla ja käyn itsekin uimassa Välimeren yllättävän lämpimissä aalloissa. Rento rantapäivä tuo matkaohjelmaamme sopivaa vaihtelua ja aurinkokin jaksaa paistaa juuri riittävästi. Kaupunki vaikuttaa jo hiljentyneen kesäkauden jälkeen ja sen kaduilla on leppoisaa kierrellä. Nautimme yhdessä jäätelöt ennen paluutamme takaisin Lericiin.

LA SPEZIA
La Spezia on Genovan jälkeen Ligurian toiseksi suurin kaupunki, ja se tunnetaan erityisesti satamastaan. Näemme parin tunnin kierroksella vanhankaupungin kävelykatuja sekä palmujen reunustaman rantabulevardin. La Spezia vaikuttaa mukavalta kaupungilta, joka ei risteilymatkustajista huolimatta ole menettänyt peri-italialaista tunnelmaansa. Ihan maailmanluokan nähtävyyksiä ei linnoituksesta, joistakin museoista ja muutamista puistoista huolimatta löydy, mutta paikallista elämää on kiva seurailla. Sekä Levanto että La Spezia ovat hyviä majoituspaikkoja Cinque Terreä ajatellen, sillä molemmista on erinomaiset kulkuyhteydet kuuluisiin pikkukyliin.

PISA
Toscanan puolella sijaitsevaan Pisaan ajaa Lericistä vajaassa tunnissa. Olen käynyt Pisassa kahdesti aiemmin ja vaimokin kerran, mutta kuuluisan kaltevan tornin näkeminen kiinnostaa erityisesti lapsia. Otammekin kunnon turistien tavoin monta hauskaa valokuvaa, joissa tornia pidetään pystyssä tai työnnetään entistä vinommaksi. Itse kaupungista ei ole aiemmin jäänyt tornin sekä sitä ympäröivän Ihmeiden aukion lisäksi mitään erityistä mieleen. Tutkimme nyt Pisaa hieman aiempaa paremmin ja kyllähän vanhakaupunki sekä Arno-joen rannat muodostavat varsin miellyttävän ympäristön. Pisa ei silti mahdu suurimpien suosikkieni joukkoon tässä lukemattomien upeiden kaupunkien maassa.

TELLARO
Kuvauksellinen Tellaron kalastajakylä on yksi matkamme mieleenpainuvimmista paikoista. Tellaron kapeat kujat ja pieni pittoreski satama ovat kuin satukirjasta, eikä kylän vetovoimaa pilaa edes harmaa taivas tai mereltä puhaltava navakka tuuli. Kujilla on tilaa vaeltaa, sillä liikkeellä on vain kymmenkunta ihastuksesta huokailevaa turistia sekä pari kiireisemmin askeltavaa paikallista asukasta. Päädymme Tellaroon ennen kaikkea siksi, että bloggaajakaveri Heli oli valinnut sen yhdeksi Kylässä Italiassa -kirjansa kohteista. Kirjan ansiosta osaamme etsiä myös kylälle tyypillisiä mustekalaa esittäviä kuvioita.

Ligurian rannikon sää vaihtelee, ja sateet ovat varsinkin näin syksyllä tavallisia. Ennusteet olivat ennen matkamme alkua varsin synkkiä, mutta reissun ensimmäinen puolisko on onneksi yllättävänkin aurinkoinen ja parin viimeisen päivän sateista on vain vähän harmia. Pahimmat ukkoset iskevät öisin ja sateenvarjoille on lopulta käyttöä vain yhtenä päivänä. Syysmyrsky tekee Tellarosta ehkä entistäkin tunnelmallisemman ja rantaan iskeviä aaltoja on lähes lumoavaa seurata.

MONTEMARCELLO
Viimeinen käymämme ligurialaiskylä on kukkulan päällä kohoava pieni Montemarcello, joka kuuluu Vernazzan ja Tellaron tavoin Italian kauneimpien kylien I Borghi più belli d’Italia -listalle. Tutustumme tihkusateisilla kujilla yksinäiseen kissaan, mutta emme tapaa juuri muita kulkijoita. Turistien täyttämät Cinque Terren kylät ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia, mutta on mielenkiintoista, ettei näissä yhtä upeissa, mutta vähemmän tunnetuissa naapureissa näy ainakaan lokakuussa juuri ketään.

FIDENZA
Pysähdymme Lericin ja Malpensan välisellä paluumatkallamme Fidenzassa, joka osuu kohdalle sopivasti lounasaikaan. Parman pieni naapurikaupunki vaikuttaa viihtyisältä, sillä keskustassa on pari kävelykatua sekä Italialle tyypillisiä värikkäitä rakennuksia. Lauantai-iltapäivän tunnelma on kovin seesteinen, sillä lähes autioilla kaduilla näkyy lähinnä muutama koiranulkoiluttaja sekä joitakin kahvilan terasseilla viihtyviä paikallisia. Lapsetkin ihmettelevät, kuinka näin hienolta näyttävään paikkaan ei ole päätynyt lainkaan muita turisteja.

Syön Fidenzassa reissun ainoan pizzan viime hetkellä ennen paluulentoa. Pikaisesti tehty ravintolavalinta onnistuu mainiosti ja suosittelen La Buca dei Diavolia muillekin, jos tie sattuu jostain syystä viemään Fidenzaan. Vatsa täynnä on hyvä ajella loppumatka kohti Milanoa ja Malpensan lentokenttää. Mieli on hieman haikea, sillä Italiassa olisi tälläkin kerralla viihtynyt kauemminkin.

Ligurian luonnonkaunis rannikko ja pienet rantakylät tekivät minuun suuren vaikutuksen. Olin tätä ennen käynyt koko alueella vain ohimennen, kun tein vuosia sitten junanvaihdon yhteydessä pienen kävelykierroksen Ventimigliassa. Samalla junailin koko Ligurian rannikon halki, ja vaikka kaikki näyttikin houkuttelevalta, sai tämä matka odottaa toteutumistaan vuosikausien ajan. Liguria kuuluu ehdottomasti Italian viehättävimpiin alueisiin, mutten toisaalta pysty nostamaan sitä yli kahdenkymmenen Italian-matkan kokemuksella muiden yläpuolelle. Pidän Italiasta jokaisen reissun jälkeen aina vain enemmän ja olen löytänyt kauneutta maan jokaisesta kolkasta.
Lähes kaikista yllä mainituista kohteista on tulossa myöhemmin lisää luettavaa, joten pysy kuulolla esimerkiksi seuraamalla Lähtöporttia Facebookissa.
Italia
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.

Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.

Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.

San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.

Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.

Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.

Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.

Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.

Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.

Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.

Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.

Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.

Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.

Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?

Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.

Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Italia
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.

Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.

Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin
Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.

Mukava majoitus Le Funi -hotellissa
Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.

Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.

Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.

Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla.
* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.

Tyylikäs ravintola La Ripa
Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.

Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.

Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.

Suosittu Antica Trattoria La Colombina
Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.

Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.

Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.

Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla
Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.

Stracciatella-jäätelön koti La Marianna
Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.

Gelateria Carmen
Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.

PolentOne – iltapalaa polentakioskilla
Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.

Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.

Paikallinen erikoisuus polenta e osei
Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.
Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory
-
Ranska11 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska11 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
27.10.2023 at 9:52
Tämä kuulostaa todella mukavalta lomalta! Liguria on itselleni aivan vieras, ja olisi tosiaan mukavaa tutustua alueeseen. Kalteva torni muuten kiinnostaisi itseänikin päästä joskus näkemään, vaikka on helppo uskoa, että hienompiakin kaupunkeja maasta löytyy lukuisia.
Mika / Lähtöportti
31.10.2023 at 21:32
Oli kyllä mukava loma, monipuolinen mutta kiireetön. Liguria on alueena mielenkiintoinen, yksi Italian pienimpiä, rannikko on pitkä mutta Liguria ei jatku kauas sisämaahan. Kalteva torni on varmasti kerran elämässä näkemisen arvoinen, mutta samalla reissulla kannattaa tutustua myös muihin kaupunkeihin, Toscanassa jo esimerkiksi heti Pisan naapurista löytyvä Lucca on kiva vierailukohde.
Jenni / Unelmatrippi
28.10.2023 at 13:02
Vaikuttaa varsin viihtyisältä alueelta! Cinque Terre on ollut haaveissani vuosikausia ja pari kertaa on ollut lähellä vihdoin käydä siellä, mutta ideat ovat toistaiseksi syystä tai toisesta aina kaatuneet. Joskus vielä!
Me matkailemme paljon turistisesongin ulkopuolella tai turistisesongin alku- tai loppupäässä. Hyviin puoliin kuuluvat edullisemmat hinnat ja ruuhkattomuus. Miinuspuoli on se, että eloisa tunnelma tosiaan yleensä puuttuu, kun kaikkialla on niin tyhjää. Tykkään myös todella paljon eteläisen Euroopan lämpimistä illoista eikä niitäkään oikein talvikaudella ole. Mutta kovimman sesongin aikaan matkailu on silti minusta aika kauheaa, koska väkeä on yksinkertaisesti aivan liikaa, joten ennemmin valitsen hiljaisemman ajankohdan, vaikka siinä vähän haittapuolia onkin. Matkailu vaatii usein jonkinlaisten kompromissien tekemistä.
Mika / Lähtöportti
31.10.2023 at 21:42
Näkemämme Ligurian rannikko La Spezian kaupungin molemmin puolin on ilman muuta reissun arvoinen! Tykkään itsekin matkailla sesongin ulkopuolella silloin, kun se vain omaan aikatauluun sopii. Moni paikka näyttäytyy jollakin tavoin ”aidompana”, kun joka paikka ei ole liian täynnä matkailijoita. Cinque Terre ja Pisa houkuttelevat matkailijoita ympäri vuoden ja varsinkin kesällä aivan liikaa, joten niihin kannattaa kyllä matkustaa sesongin ulkopuolella. Lerici ympäristöineen on varmasti vilkas kesällä, mutta nyt varsinkin Montemarcello ja Tellaro olivat kovin autioita. Eipä tuo yhtään ainakaan haitannut, kun muualla riitti ihan tarpeeksi elämää.