Ota yhteyttä

Italia

Stadionkierros San Sirolla ja Inter–Genoa

Julkaistu

Pääsin nyt kolmantena peräkkäisenä keväänä Milanoon seuraamaan suosikkijoukkueeni Interin ottelua Italian Serie A:ssa. Tällä kerralla ohjelmaan mahtui myös tutustumiskierros Stadio Giuseppe Meazzalla eli tutummin San Sirolla.

Inter–Genoa ei kuulu italialaisen jalkapallon klassikoihin, mutta matka ajoittui tänäkin vuonna siihen viikonloppuun, joka sopi omaan kalenteriimme parhaiten. Vaimon kanssa kahdestaan vietetyistä Milanon-viikonlopuista on tullut jo mukava perinne. Ehdimme nähdä stadionin lisäksi jälleen paljon muutakin, mutta jalkapalloon liittymättömistä asioista on tulossa omat postauksensa myöhemmin.

milano_sansiro_01


Lähes satavuotias San Siro on kahden maineikkaan seuran, Interin ja Milanin kotikenttä, joka sijaitsee samannimisessä kaupunginosassa Milanon ydinkeskustan länsipuolella. Osallistumme peliä edeltävänä päivänä opastetulle stadionkierrokselle, jollaisella olen käynyt täällä edellisen kerran kesällä 1997. Kierroksia lähtee päivittäin noin puolen tunnin välein ottelupäiviä lukuun ottamatta. Aukioloajat kannattaa varmistaa San Siron nettisivuilta, joilta voi hankkia liput ennakkoon. Ennakkoliput ovat voimassa koko valitun päivän ajan, eivätkä sido mihinkään tiettyyn kellonaikaan.


milano_sansiromuseum_02

San Siro Museum

Paljon on edellisen stadionkierrokseni jälkeen muuttunut. Portille kerääntynyt ryhmä ohjataan hetken odottelun jälkeen stadionin museoon, johon saa tutustua omatoimisesti parinkymmenen minuutin ajan. Museo ei ole kovin suuri, mutta aika tuntuu kovin lyhyeltä, kun esillä on itseäni kovasti kiinnostavia esineitä.

milano_sansiromuseum_03


Vitriineistä löytyy totta kai legendaarisen Giuseppe Meazzan pelipaita. Meazza oli erityisesti 1930-luvulla loistanut hyökkääjä, joka johti Italian kahteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen. Hän pelasi valtaosan pitkästä seurajoukkueurastaan Interissä, joskin edusti kahden kauden ajan myös Milania ja pelasi muutamissa muissakin seuroissa.

milano_sansiromuseum_08


Meazza menehtyi elokuussa 1979 ja San Siron stadion nimettiin uudelleen hänen muistokseen seuraavana vuonna. Koska Meazza mielletään ennen kaikkea Interin mieheksi, ei nimiratkaisu miellyttänyt lainkaan Milanin kannattajia. Stadionin virallinen nimi Stadio Giuseppe Meazza onkin ollut käytössä lähinnä vain Interin yhteydessä. Nykyään myös Interin virallisissa kanavissa ja kannattajien keskuudessa käytetään stadionista käytännössä aina nimeä San Siro.

milano_sansiromuseum_06


On maailmanlaajuisesti melko harvinaista, että kaksi suurta seuraa jakaa saman kotistadionin. Käytäntö on kuitenkin Italiassa melko yleinen, koska lähes kaikki stadionit ovat täällä kuntien omaisuutta. Seurojen talouden kannalta olisi hyödyllisempää toimia omalla modernilla stadionilla, joten sekä Milan että Inter ovat suunnitelleet jo usean vuoden ajan San Siron jättämistä. Rakennusprojektit eivät ole kuitenkaan vielä konkreettisesti edenneet, ja epäilen niiden toteutumisen venyvän vielä pitkään. Molempien seurojen uusia areenoita on suunniteltu Milanon eteläisiin ympäryskuntiin, Milanin tapauksessa San Donatoon ja Interin osalta Rozzanoon.

milano_sansiromuseum_01


Jalkapallon La Scalana tunnetun San Siron tulevaisuus on uusien stadionsuunnitelmien vuoksi ollut vaakalaudalla, mutta rakennus on päätetty kulttuurihistoriallisen arvonsa vuoksi joka tapauksessa suojella. Milanon pormestari on juuri äskettäin tarjoutunut luovuttamaan San Siron omistuksen Milanille ja Interille, jotta ne voisivat tehdä stadionin kaipaamat usean sadan miljoonan euron arvoiset kunnostustyöt. Neuvottelut ovat kuitenkin kesken. Jalkapalloseurojen mahdollisesti poistuessa käyttöaste romahtaisi, mutta stadion toimii jo nykyään myös konserttiareenana. Esimerkiksi tulevana kesänä San Siron lavalle nousevat italialaistähtien lisäksi Bruce Springsteen ja Taylor Swift.

milano_sansiromuseum_05


Monet museon esineet verestävät omia muistojani. Esimerkiksi Ivan Zamoranon paita vuoden 1998 UEFA cupin finaalista on nostalginen, sillä muistan hyvin kuinka riemuitsin kotonani chileläisen heti ottelun alkuhetkillä viimeistelemää maalia ehkä liiankin äänekkäästi. Näin mainion hyökkääjän kertaalleen myös paikan päällä, kun hän pelasi tällä stadionilla vuonna 1999 Veronaa vastaan. 

milano_sansiromuseum_04


Koskettavimmalta muistoesineeltä tuntuu äskettäin 63-vuotiaana menehtyneen Andreas Brehmen pelipaita. Saksalaispuolustaja oli Interin kulmakiviä niihin aikoihin, kun ihastuin Interiin ja aloin seurata Milanon sinimustan joukkueen edesottamuksia tosissani. Fanittaminen oli aluksi hankalaa, kun viikonlopun tuloksia joutui välillä odottamaan tiistain Hesarista. Joskus lähdin junalla Helsinkiin ostamaan La Gazzetta dello Sportia Suomalaisesta kirjakaupasta. Nykyään kaikki on kovin helppoa, kun pelitapahtumia ja uutisia voi seurata reaaliajassa internetistä. Suosittelen kaikille italialaisen jalkapallon ystäville myös mainiota Seinä kolmannelle -italopodcastia.

milano_sansiromuseum_07


Museossa riittää pokaaleja, nappulakenkiä ja muita muistoesineitä. Esillä on myös värikäs kokoelma stadionilla vierasjoukkueissa esiintyneiden maailmantähtien paitoja. En valitettavasti ehdi edes vilkaista mitä Milaniin liittyviä esineitä vastakkaiselta seinustalta löytyy. Kyse on nimenomaan ajan eikä kunnioituksen puutteesta. Esimerkiksi Gianni Rivera, Paolo Maldini ja Franco Baresi ovat unohtumattomia legendoja seuran värejä katsomatta.


milano_sansirotour_02

Vierailu San Siron käytävillä ja pukuhuoneissa

Matka jatkuu museovierailun jälkeen opastetusti aulatilaan, jossa on Giuseppe Meazzan muistolaatta. Tästä jatketaan haastattelualueelle, jossa pelaajat ja valmentajat jakavat kommenttejaan medialle. Seuraavaksi vuorossa ovat joukkueiden pukuhuoneet.

milano_sansirotour_06


Käymme aluksi Milanin punamustassa pukuhuoneessa, jossa jokaiselle pelaajalle on oma ruhtinaalliselta näyttävä pehmustettu istuin selkänojineen. Opas käy läpi seuran historiaa. Milan on englantilaisten vuonna 1899 perustama seura, minkä vuoksi myös sen nimi on englanninkielinen. Milan on Interin tavoin voittanut toistaiseksi 19 Italian mestaruutta, mutta menestynyt kansainvälisesti paremmin. Mestarien liigan tai sitä edeltäneen Euroopan cupin Milan on voittanut yhteensä seitsemän kertaa. Poistun Milanin pukuhuoneesta melko nopeasti ja juttelen käytävällä Interiä kannattavan miehen kanssa. Hän on tullut kierrokselle poikansa seurassa ja kuuntelee hieman hämmästyneenä, kun kerron italiaksi omasta sinimustaan seuraan liittyvästä historiastani. 

milano_sansirotour_05


Interin pukuhuone on Milania askeettisempi, sillä täällä on ainoastaan kovat yhtenäiset penkit sekä niiden yläpuolella pienet lukittavat kaapit. Inter syntyi maaliskuussa 1908, kun Milan ei enää hyväksynyt joukkueeseensa ulkomaalaisia pelaajia ja joukko punamustien toimintaan pettyneitä henkilöitä halusi perustaa uuden seuran. Sinimustat värit kuvaavat milanolaista yötä, sillä perustamiskokous venyi myöhään. Nimi Internazionale eli kansainvälinen kuvastaa sitä, kuinka seura on avoin minkä maalaisille ihmisille tahansa. On hyvä muistaa, ettei sellaista joukkuetta kuin Inter Milan ole englanninkielisen maailman ulkopuolella olemassakaan. Jos kaupungin nimi pitää Interin yhteydessä mainita, on se italiaksi, suomeksi ja ruotsiksi Milano, saksaksi Mailand tai esimerkiksi portugaliksi Milão.

milano_pelaajatunneli_01


Pukuhuoneista jatketaan luonnollisesti pelaajatunnelin kautta kentälle. Käytävät on koristeltu sinimustin värein Interin seuraavan päivän ottelua varten. Työntekijöillä riittää puuhaa, kun valtavaa stadionia täytyy vuorotellen sisustaa kahden eri seuran väreillä.

milano_pelaajatunneli_02


Tuntuu juhlavalta astella televisiokuvistakin tuttua käytävää pitkin areenalle. Kaiuttimesta kuuluu yleisön kohinaa, mutta jään kaipaamaan tilanteeseen oleellisesti kuuluvaa nappulakenkien kopinaa.


milano_sansirotour_03

Kentän laidalla

Pääsemme vaihtopenkkien kohdalla kentän laidalle, mutta nurmelle ei ole mitään asiaa. Sade yltyy, eivätkä stadionin katokset suojaa tätä aluetta oikeastaan lainkaan.

milano_sansirotour_04


Lämmityslaitteiden kirkkaat valot hohtavat ja huolehtivat siitä, että ruohomatto pysyy huippukunnossa. Vuosikymmenien varrella on tapahtunut huomattavaa kehitystä, sillä muistan nurmen kuluneen takavuosina ajoittain heikkoon kuntoon varsinkin kosteina talvikuukausina. Ruoho vaihdetaan ajoittain kokonaan uuteen, viimeksi tammikuussa 2024.

milano_sansirotour_01


Kentän laidalta pääsee hetkeksi myös hieman ylemmäs katsomoon. Olen ottanut kuvausrekvisiitaksi mukaan kaulaliinan, jonka ostin täältä neljännesvuosisataa aiemmin. Palaamme tämän jälkeen sateisen kentän laidalta sisätiloihin.


milano_museonazionale_01

Italian maajoukkueen näyttely

Kierroksen viimeinen kohde on Italian maajoukkueen historiaa kertaava näyttely. Tämän museon vierailuaikaa ei ole tarkemmin määritelty, mutta opas ja turvamies hivuttautuvat aavistuksen painostavasti eteenpäin sitä mukaa, kun viimeiset vieraat etenevät kohti uloskäyntiä. Jäämme aluksi katselemaan pääsylippukokoelmaa, josta löytyy myös muutamia Italian ja Suomen välisiä otteluita.

milano_museonazionale_02


Esillä on lähinnä pelipaitoja sekä joitakin muita muistoesineitä eri vuosikymmeniltä. Vanhat peliasut ovat erilaisuutensa vuoksi kiinnostavia. Esimerkiksi vuosien 1982 ja 2006 maailmanmestaruudet sekä kesän 2021 Euroopan mestaruus ovat luonnollisesti hyvin esillä.


milano_sansirostore_01

San Siro Store

Käymme kierroksen päätteeksi stadionin kaupassa, jossa myydään sekä Milanin että Interin fanituotteita laidasta laitaan. Itselläni on kotona jo niin runsaasti sinimustaa tavaraa, etten kaipaa mitään ostettavaa. Seuran väreissä myytävä hammastahna olisi tosin käyttötavaraa, jota ei olisi tarvinnut jättää kaappien täytteeksi.


milano_inter-genoa_01

Pelipäivän tunnelmia

Inter kohtaa Genoan maanantai-illan myöhäisottelussa, joka alkaa paikallista aikaa varttia vaille yhdeksältä. Saavun paikalle violetilla metrolinjalla, jonka päätepysäkistä San Siro Stadiosta ei voi erehtyä. Pyrin saapumaan perille puoltatoista tuntia ennen ottelun alkamista ja löydän yllätyksekseni metrosta jopa vapaan istumapaikan. Milanossa ei ole tapana kulkea kaupungilla jalkapalloseuran väreissä, mutta stadionia kohti etenevässä kulkuvälineessä näkyy runsaasti sinistä ja mustaa. Vastapäätä istuva mies hypistelee käsissään olevaa Interin kaulaliinaa rukousnauhan tavoin. Olisi hauska tietää mitä hänen päässään liikkuu, mutten halua häiritä.

milano_inter-genoa_08


Kävelen rauhassa stadionin ympäri aistimassa tunnelmaa. Edellisen päivän autiot asfalttikentät ovat nyt täyttyneet ruokaa, juomaa ja fanituotteita kaupittelevista kojuista. Vierasjoukkueen kannattajille on varattu aidattu kulkureitti parkkipaikalta omaan katsomonosaan, joten he pysyvät muusta kansasta erillään.

milano_inter-genoa_baretto


Tunnelma on muuta ympäristöä tiiviimpi stadionin pohjoisen päädyn takana, sillä tämä on Interin ultrakannattajien aluetta. Eräästä kojusta voi ostaa myös ultrien Curva Nord -tuotteita. Perinteisen Baretto 1957 Milano -baarin ympärillä riittää tungosta ja myös satunnaisia kannatuslauluja kajahtaa ilmoille.

milano_inter-genoa_07

 
Siirryn katsomoon hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Olen valinnut katsomosta saman paikan kuin edellisvuoden Fiorentina-ottelussa, joten näkymä kentälle on tuttu. Interin pelaajat tulevat jälleen lämmittelemään aivan silmieni eteen reipasliikkeisen kuntovalmentajan Fabio Ripertin johdolla. Pari huippupelaajaa on sivussa kolhujen tai pelikiellon vuoksi, mutta Interin vahvuuksiin kuuluu korvaajien laatu sekä määrä. Kaipaan silti erityisesti loistokautta pelaavaa keskikentän maestroa Hakan Çalhanoğlua.

milano_inter-genoa_galante


Interin yhteistyö elokuvayhtiö Paramountin kanssa on alkanut näkyä stadionilla. Nyt ennen ottelua kentän laidalla seikkailevat vanhat kunnon Turtles-hahmot Leonardo, Rafaello, Donatello ja Michelangelo. Kilpikonnan kuva on tässä pelissä korvannut myös Paramountin logon pelipaidassa. Minulle mielenkiintoisempi bongaus kentän laidalta on Fabio Galante, joka ehti edustaa pitkällä urallaan muiden muassa Genoaa ja Interiä. Entinen puolustaja työskentelee nykyään Interin pelaajatarkkailijana.


milano_inter-genoa_11

Vierasjoukkue Genoa

Vuonna 1893 perustettu Genoa on Italian vanhin edelleen toimiva jalkapalloseura. Sen perustajina toimivat Milanin tavoin britit, minkä vuoksi seura tottelee Genovan satamakaupungin englanninkielistä nimeä. Genoa voitti vuonna 1898 ensimmäisen jaossa olleen Italian mestaruuden. Kyseessä ei ollut varsinainen sarja, vaan yhden päivän aikana pelattuun turnaukseen osallistui Genoan lisäksi vain kolme torinolaista joukkuetta. Yhdeksännen ja toistaiseksi viimeisen mestaruutensa Genoa saavutti 1924, minkä jälkeen se on tasapainoillut vuosikymmenten saatossa kahden ylimmän sarjatason välillä. Tällä vuosituhannella Genoa käväisi konkurssin seurauksena jopa Serie C:ssä, mutta on sijoittunut myös kahdesti Serie A:n kuuden parhaan joukkoon. Viime kauden päätteeksi Genoa nousi takaisin pääsarjaan yhden Serie B:ssä kuluneen vuoden jälkeen.


milano_inter-genoa_06

Lähtökohdat peliin

Interin tilanne ennen ottelua on todella hyvä. Joukkue on voittanut vuodenvaihteen jälkeen kaikki ottelunsa ja marssii kohti mestaruutta kaksitoista pistettä sarjakakkosen Juventuksen edellä. Koska torinolaiset ovat jo hävinneet tämän viikonlopun ottelunsa, on Interillä nyt mahdollisuus kasvattaa johto peräti viiteentoista pisteeseen. Inter on ottelun ehdoton ennakkosuosikki, mutta pelistä voi silti odottaa hankalaa, koska myös sarjan kahdentenatoista majaileva Genoa on vahvassa vireessä. Se aiheutti Interin edellisen pistemenetyksen joulukuussa, kun kaksikko päätyi Genovassa tasapeliin. Rossoblù on hävinnyt yhdestätoista edellisestä ottelustaan vain yhden, joten Alberto Gilardinon luotsaama joukkue lähtee varmasti haastamaan Interiä hyvällä meiningillä.


milano_inter-genoa_05

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkaa tunnustelevissa merkeissä ja kunnon maalitilanteita alkaa syntyä vasta parinkymmenen minuutin jälkeen. Interin Nicolò Barella ohjaa yli maalin, minkä jälkeen Genoan kärkikaksikko Mateo Retegui ja Albert Gudmunsson hukkaa huipputilanteen toisessa kenttäpäädyssä. Interin peli ei rullaa parhaalla mahdollisella tavalla ilman Çalhanoğlua, vaikka toisaalta on mukavaa nähdä myös hänen paikallaan keskikentän pohjalla peliä rakentava Kristjan Asllani tositoimissa.

milano_inter-genoa_12


Peliä on hauska seurata, mutta stadionilta puuttuu jotain olennaista. Ultrien normaalisti kansoittama pohjoispäädyn toinen kerros on autio, sillä kannattajat ovat päättäneet protestoida saamiaan sanktioita vastaan. Joukko ultria rähinöi kuukautta aiemmin pelatun Juventus-ottelun jälkeen, minkä seurauksena viranomaiset kielsivät Curva Nordilta rumpujen, megafonien, banderollien ja lippujen käytön. Kannattajat ovat hyväksyneet rangaistuksen mukisematta kolmessa tällä välillä pelatussa kotiottelussa, mutta nyt mitta näyttää täyttyneen. Vastakkaiseen päätyyn on saapunut useampi tuhat Genoan kannattajaa, ja he saavat nyt äänensä poikkeuksellisen hyvin kuuluviin.

milano_inter-genoa_04


Curva Nordin ultrat pysyttelevät poissa vajaan puolen tunnin ajan, kunnes saapuvat äänekkäästi katsomoon. En hyväksy minkäänlaista väkivaltaa, mutta ajoittaisista ylilyönneistä huolimatta eri seurojen organisoituja faniryhmiä tarvitaan. Ultrat luovat katsomoon tunnelman, jonka ansiosta jalkapallo on parasta paikan päällä. Maanantai-illan pelin katsojamäärä on komea, sillä 75.421 silmäparia tarkoittaa käytännössä täyttä tupaa.

Kristjan Asllani tuulettaa ensimmäistä Interin paidassa tekemäänsä maalia.
Kuva: Shutterstock / Fabrizio Andrea Bertani.

On vaikea arvioida ultrien paluun merkitystä, mutta pian heidän saavuttuaan alkaa kentälläkin tapahtua. Genoa hukkaa keskialueella pallon ja Inter lähtee nopeaan vastaiskuun halki kentän. Stefan de Vrij, Barella ja Alexis Sánchez toimittavat muutamassa sekunnissa pallon rangaistusalueelle rynnistävälle Asllanille. Albanialainen laukoo Interin voimalla johtoon. Maali on melko vähäiselle peliajalle jääneen Asllanin ensimmäinen Interissä, mutta tämäniltainen esitys on kokonaisuutena niin hyvä, että lisävastuuta lienee tulossa.

milano_inter-genoa_13


Ehtii kulua vain pari minuuttia, kun Nicolò Barella pääsee jälleen hyvään maalintekopaikkaan. Keskikentän ikiliikkuja ehtii laukaista kohti sivuverkkoa juuri ennen kuin törmää tilanteeseen vauhdilla liukuvan Morten Frendrupin kanssa. Erotuomari Giovanni Ayroldi osoittaa rangaistuspotkua ja pysyy päätöksessään, vaikka videotuomari kutsuu oikeudenjakajan kentän laidalle tarkistamaan tilanteen uudelleen. Kontaktista ei saa stadionilla selkoa, mutta jälkeen päin katsottuna tuomiota voi pitää hyvin kyseenalaisena. Sarjan päättäjien mukaan Ayroldi toimi väärin, sillä hänet on laitettu parin seuraavan pelikierroksen ajaksi arestiin.

milano_inter-genoa_03


Itse rangaistuspotkua voi vain ihailla. Alexis Sánchez asettelee pallon pilkulle ja toimittaa pelivälineen vuorenvarmasti verkkoon. Sinimusta katsomo juhlii ja kenttäkuuluttaja huudattaa kokeneen chileläisen nimeä seitsemään kertaan.

milano_inter-genoa_14


Italialaiseen jalkapallo-otteluun voi suhtautua myös konserttina, sillä Curva Nordista kajahtavat vuorollaan kaikki tutut laulut. L’armata nerazzurra on klassikko jo vuosikymmenten takaa, kun taas Siam la Curva Nord Milano on kuulunut suosituimpiin lauluihin vasta parin viime vuoden ajan. Tämän kauden uutuus Io giro l’Italia per te on kovasti mieleeni, sillä se on kopioitu Argentiinan fanien käyttämästä laulusta, jonka opin paikan päällä kesän 2018 MM-kisoissa. Sävel tempaa mukaansa ja sanoituskin on varsin onnistunut. Pelaajille omistetuista värssyistä kuullaan esimerkiksi kapteeni Lautaro Martínezille ja loukkaantumisesta toipuvalle Çalhanoğlulle omistetut chantit.

milano_inter-genoa_15


Internazionale devi vincere on lauluista yksinkertaisimpia ja siksi kovin helppo karjua mukana. Niiden kaikkien kilometrien takia, jotka olen kulkenut vuoksesi, Internazionalen täytyy voittaa. Tiedän että kotoa on tänne minun Mekkaani tarkalleen 1963 kilometriä, mutta se ei ole mitään verrattuna niihin kannattajiin, jotka matkustavat joukkueensa perässä jatkuvasti ympäri Italiaa ja koko Eurooppaa.


milano_inter-genoa_02

Toinen puoliaika

Vaikka peli ei maaleja lukuun ottamatta olekaan ollut erityisen loistokas, tuntuu johtotilanne hyvältä. Nojailen tauolla kaiteeseen, annan katseeni kiertää ympäri stadionia ja nautin joka solullani tunnelmasta. On vain yksinkertaisesti hienoa olla täällä. Peli ei kuitenkaan ole vielä ohi ja alkaa jo hieman jännittää, millä asenteella joukkueet palaavat pukusuojista kentälle.

Meksikolainen Johan Vásquez nousi puolustajan paikalta maalintekijäksi.
Kuva: Shutterstock / Fabrizio Andrea Bertani.

Genoan asenne on kunnossa ja se pääseekin kaventamaan jo alle kymmenen minuuttia tauon jälkeen. Pallo pomppii sopivasti meksikolaistoppari Johan Vásquezille, joka ampuu suoraan vastapalloon. Vaikka maali syntyy paikaltani katsottuna kauempana sijaitsevaan päätyyn, näen tuskallisen selvästi kuinka pallo painuu väistämättä kohti takanurkkaa. Takaisku ei varsinaisesti herätä Interiä ja pelistä uhkaa tulla hermoja raastava selviytymistaistelu. Taivas näyttää jo putoavan niskaan, kun Genoan vaihtopelaaja Vitinha saa pallon verkkoon. Avustavan erotuomarin lippu on kuitenkin ylhäällä ja tilanne paljastuu selväksi paitsioksi.

Nicolò Barella kuului jälleen kerran ottelun hahmoihin. Taisteluparina Genoan kapteeni Milan Badelj. Kuva: Shutterstock / Fabrizio Andrea Bertani.

Genoa on osoittanut vaarallisuutensa ja taistelu jatkuu suhteellisen tasaisena. Molemmilla on pari kohtalaista tilannetta, mutta maaleja ei synny. Lisäaika on jo käynnissä, kun Barella tarjoaa syötöllään koko ottelun herkullisimman maalintekopaikan. Vuoden tuhlaajapojan titteliä tavoitteleva Marko Arnautović ei kuitenkaan saa palloa sisään. Inter onnistuu joka tapauksessa jäädyttämään Genoan aikeet loppukiristä ja peli päättyy hieman tahmeasta esityksestä huolimatta sinimustille 2–1. Lievästä vaisuudesta huolimatta pääasia on voitto, joka vie Interin jo muhkeaan viidentoista pisteen sarjajohtoon. Kautta on yhä jäljellä yhdentoista kierroksen verran, mutta näyttää siltä että Inter on matkalla mestaruuteen.

Simone Inzaghi valmentaa kolmatta kauttaan Interissä. Kuva: Shutterstock / Cristiano Barni.

Tässä kohtaa on hyvä myöntää virheensä. Olin vuosi sitten niin turhautunut heikosti menneisiin sarjapeleihin, että aloin jo odottaa Simone Inzaghin erottamista. Silloin tuntui, ettei päävalmentajalla ollut enää uutta annettavaa joukkueelle. Pelit toistivat samaa kaavaa, eikä tuloksia tullut. Toisaalta elättelin silloin yhä toiveita Mestarien liigan voitosta, koska Inzaghi on jossain määrin profiloitunut cupkilpailujen erikoismieheksi.

milano_inter-genoa_10


Nyt on helppo sanoa, että Inzaghin erottaminen olisi ollut jättiläismäinen virhe. Inter on edennyt tällä kaudella voitosta toiseen ja Piacenzan paholainen alkaa rikkoa valmentajatilastojen ennätyksiä. En edelleenkään pidä häntä erityisen monipuolisena pelin kehittäjänä tai poikkeuksellisen karismaattisena johtajana, mutta hienot peliesitykset puhuvat puolestaan. Inzaghi on löytänyt loistavasti toimivan pelitavan, joukkueen sisäinen hierarkia tuntuu olevan kunnossa ja Inter poistuu useimmiten kentältä voittajana. Inzaghi on herrasmies, joka on onnistunut hitsaamaan kasaan poikkeuksellisen yhtenäisen joukkueen.


milano_inter-genoa_09

San Siron valot

Käännyn vielä pois lähtiessäni katsomaan iltavalaistuksen koristamaa stadionia, jolloin mieleeni tulee Roberto Vecchionin vanha melankolinen kappale Luci a San Siro. Muistan yhtäkkiä, kuinka käännyin samalla tavalla katsomaan stadionia poistuessani paikalta ensi kertaa kesällä 1993. Heinäkuussa ei kesätauon vuoksi pelattu, mutta vanhempani olivat suostuneet lähtemään toiveestani päiväretkelle Gardajärveltä Milanoon. En osannut silloin stadionia ulkopuolelta ihaillessani keksiä suurempaa haavetta kuin nähdä vielä joskus Interin paidassa kaksi tähteä. Kymmenestä scudettosta eli mestaruudesta saa yhden tähden. Silloin kahta tähteä ajatellessani tavoitteesta puuttui vielä seitsemän scudettoa, nyt yli kolme vuosikymmentä myöhemmin enää yksi. Kahdeskymmenes mestaruus ja toinen tähti ovat käden ulottuvilla. Inter on opettanut usein pettymään, mutta toivottavasti tänä keväänä juhlitaan.

Aiemmat juttuni Interin peleistä:
Jalkapalloa Milanossa, Inter–Fiorentina (huhtikuu 2023)
Jalkapalloa Milanossa, Inter–Salernitana (maaliskuu 2022)

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

Kommentit

  1. Olipa hienosti kirjoitettu juttu kaiken kaikkiaan, niin tutustumiskierroksesta kuin itse pelistäkin. Paljon oli itselleni uutta tietoa, en esimerkiksi tiennyt taustaa Interin perustamisesta. Tietysti asian luettuani se tuntuu varsin selvältä ja jo nimestä pääteltävissä olevalta asialta. Varmasti oli hieno kokemus ylipäätään tuo tutustumiskierros.

    • Mika / Lähtöportti

      11.3.2024 at 21:50

      Kiitos Mikko! Nyt on kyllä sellainen aihe, josta riittäisi paljon enemmänkin kerrottavaa. Tutustumiskierros oli tosiaan hieno kokea pitkästä aikaa, onhan se hauska käydä katselemassa vähän kulissien taakse. Silloin 90-luvulla oli tähän verrattuna tosi karua pukuhuoneista lähtien, ei ollut samalla lailla seurojen värejä esillä ja museokin paljon vaatimattomampi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Italia

Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta

Julkaistu

Kirjoittaja

Vietimme vaimon kanssa hienon viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Pohjoisitalialaisen kaupungin upein osa on historiallinen Città Alta, jonka keskiaikaisten kujien varrella riittää paljon kaunista nähtävää.

Città Alta eli yläkaupunki kohoaa korkealla kukkulalla, josta käsin muinaista Bergamoa oli hyvä vartioida sekä puolustaa. Keltit ja sittemmin roomalaiset asuivat täällä jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta nykyisen Città Altan ilme huokuu keskiaikaa. Kaupunginmuurit ovat puolestaan peräisin 1500-luvulta, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kukkulan juurelta löytyvä Città Bassa eli alakaupunki alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Bergamo teollistui eikä sen tarvinnut enää pelätä naapureiden hyökkäyksiä.

bergamo_alta_05


Majoitumme Città Altan laidalle mukavaan Le Funi -hotelliin, josta kerron lisää seuraavassa Bergamosta kertovassa jutussa. Aloitamme kaupunkikierroksen hotellin lähellä sijaitsevalta Largo Colle Aperton aukiolta, jolla sijaitsee myös lentokentälle liikennöivän bussilinja numero 1:n päätepysäkki. Kulman takaa löytyvällä San Vigilion funikulaarilla pääsisi yhä parempiin maisemiin, kun taas tämän aukion laidalta voi katsella hieman vaatimattomampaa laaksonäkymää.

bergamo_alta_08


Suuntaamme porttikäytävän kautta Cittadellan aukioksi nimetylle historiallisen linnoituksen sisäpihalle. Kirkasääninen nainen laulaa holvikaarten alla Ave Mariaa niin voimakkaasti, että sävelet kaikuvat rakennusten vanhoilla kiviseinillä.

bergamo_alta_09


Kävelemme linnoituksen sisäpihan poikki vastapäiselle portille, jonka yläpuolella kohoaa kellotorni Torre della Campanella. Sen juurella on käynnissä pienet markkinat. Kaupankäynnillä on tällä paikalla pitkät perinteet jo venetsialaisten ajoilta saakka.

bergamo_alta_07


Tornin edustalta alkava Via Bartolomeo Colleoni on Città Altan halki kulkeva vilkas kävelykatu, josta paikalliset käyttävät lempinimeä Corsarola. Sitä voi kapeudestaan huolimatta pitää hyvällä syyllä vanhankaupungin pääkatuna. Varjoisan väylän varrella riittää pikku putiikkeja sekä houkuttelevia ravintoloita. Kuljemme katua pitkin muutaman kerran, ja useimmiten ihmisiä riittää ruuhkaksi asti.

bergamo_alta_03


Huomaamme Corsarolaa pitkin kulkiessamme sisäänkäynnin Monastero del Carmine -luostariin. Vierailu on ilmainen, joten kuljemme satoja vuosia vanhan käytävän halki karmeliittaluostarin sisäpihalle. Kävelykadun vilske tuntuu kovin kaukaiselta täällä rapistuneen luostarin hiljaisuudessa.

bergamo_alta_06


Palaamme kävelykadulle, joka johtaa meidät pian Città Altan keskusaukiolle Piazza Vecchialle. Se on vanhankaupungin sydän ja eräänlainen bergamolaisten olohuone, joka vetää puoleensa sekä turisteja että paikallista väkeä.

bergamo_alta_02


Aukion laidalla on ravintoloita, baareja ja kahviloita, joiden terasseilla on mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Mekin pysähdymme tänne nauttimaan lasilliset paikallista valkoviiniä sekä syömään pientä välipalaa.

bergamo_alta_01


Piazza Vecchian laitaa koristava Campanone-kellotorni kuuluu Bergamon tärkeimpiin rakennuksiin. Yläkaupungin korkein torni on peräisin 1100-luvulta ja se tunnetaan erityisesti iltasoitostaan. Kello soi keskiajalla aina iltakymmeneltä sata kertaa kertoen kaupungin porttien sulkeutumisesta ja toimi samalla muistutuksena nukkumaanmenoajasta. Sama soitto jatkuu yhä joka ilta, vaikka portit pysyvätkin avoimina ja moni saattaa olla vasta lähdössä kylille.

bergamo_alta_15

 
Campanone on avoinna vierailijoille, joten täytyyhän huipulle kiivetä katsomaan maisemia. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä 9 euroa ja siihen kuuluu sisäänpääsy myös viereiseen museoon. Ylös voisi nousta hissilläkin, mutta haluan kunnioittaa perinteitä ja kapuan ylös ikivanhoja portaita pitkin. Ylhäällä odottavat hulppeat kevätauringon valaisemat näkymät.

bergamo_alta_13


Viereisen Santa Maria Maggioren basilikan tornit näyttävät täältä katsottuina todella vaikuttavilta. Niiden takana levittäytyy Bergamon alakaupungin keskusta.

bergamo_torni_01


Aivan lähistöllä on toinenkin merkittävä kirkko, nimittäin Bergamon katedraali. Sen kupolia koristava kullattu patsas esittää kaupungin suojeluspyhimystä Sant’Alessandroa eli Pyhää Aleksanteri Bergamolaista. Hän oli kristitty roomalainen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman täällä Bergamossa. Katedraalin vasemmalla puolella näkyvä jykevä torni on nimeltään Torre del Gombito.

bergamo_alta_11


Maisemia tekee mieli jäädä ihailemaan joka suuntaan. Piazza Vecchian laidalla sijaitseva kirjastorakennus Biblioteca Civica Angelo Mai erottuu valkoisesta marmorista tehdyn julkisivunsa ansiosta. Kirjaston arvokkaat kokoelmat ovat lähinnä tutkijoiden käytössä, mutta vierailijat voivat tutustua aulatiloihin sekä joihinkin historiallisiin saleihin ilmaiseksi.

bergamo_alta_12


On mukavaa katsella maisemaa myös San Vigilion kukkulalle päin. Vehreä kukkula nousee yläkaupunkiakin korkeammalle ja on oikein miellyttävä vierailukohde. Kerron San Vigiliosta myöhemmin lisää omassa erillisessä jutussaan.

bergamo_alta_14


Jatkamme kaupunkikierrosta tornivierailun jälkeen tutustumalla viereiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Kirkon sisätilat ovat aivan käsittämättömän hienot ja tekevät minuun suuren vaikutuksen. Pääkirkosta sekä viereisestä Colleonin kappelista voi lukea lisää jutustani Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa.

bergamo_alta_16


Vierailemme myös heti Santa Maria Maggioren naapurissa sijaitsevassa Bergamon katedraalissa. Sen sali tuntuu viereiseen kirkkoon verrattuna jotenkin tavanomaiselta, vaikken haluaisi näin kaunista paikkaa missään tapauksessa vähätelläkään. Sisätilat on koristeltu näyttävään barokkityyliin ja suuri koko tekee katedraalista mahtipontisen.

bergamo_alta_22


Katedraalissa on pääsalin lisäksi katoliseen tapaan useita sivukappeleita. Vietämme hetken erään sivukappelin kauneutta ihaillen. Kurkistamme myös pelkistettyyn kryptaan, joka on varattu paikallisten piispojen hautapaikaksi. Katedraalin arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu paavi Johannes XXIII:lle kuuluneita esineitä. Bergamossa syntynyt Johannes XXIII muistetaan kansanomaisena ja rakastettuna paavina, joka menehtyi kesäkuussa 1963.

bergamo_alta_18


Kiertelemme jonkin aikaa mukulakivikujilla, joista osa on yllättävänkin mäkisiä. Pääväylien ulkopuolella voi nauttia myös hiljaisuudesta.

bergamo_alta_10


Yksi yläkaupungin pienistä nähtävyyksistä on Antico Lavatoio, eli 1800-luvun lopulla rakennettu pyykinpesupaikka. Bergamon kaupunki halusi tarjota asukkailleen hygieenisen pyykkäyspaikan kulkutautien hillitsemiseksi ja siitä tulikin suosittu. Paikalliset rouvat saivat vaihdettua täällä raskaan työn lomassa niin arkiset kuulumiset kuin mehukkaimmat juorutkin. Antico Lavatoio alkoi menettää merkitystään toisen maailmansodan jälkeen, kun koteihin hankittiin pyykkikoneita.

bergamo_alta_32


Päädymme takaisin yläkaupungin halki kulkevalle Corsarolalle, jonka toisen pään virallinen nimi on Via Gombito. Ohitamme edellä mainitun Torre del Gombiton, lisää pikkukauppoja ja muutamia ravintoloita, kunnes katu päättyy alakaupunkiin vievän funikulaarin asemalle. Città Alta on kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta melko pieni, sillä koko Corsarolan pituus on vain reilut puoli kilometriä.

bergamo_alta_21

 
Suuntaamme alamäkeen viettävälle Via Porta Dipintalle. Sen varrelta löytyvä Palazzo Moroni on hieno barokkipalatsi, jonka saleissa voisi ihailla suurta taidekokoelmaa sekä menneiden vuosisatojen huonekaluja. Kokonaisuuteen kuuluu myös laaja puutarha. Emme ehdi Palazzo Moronin porttia pidemmälle, mutta paikka kiinnostaisi jos matkustamme joskus uudelleen Bergamoon.

bergamo_alta_17

 
Katu laskeutuu lopulta yläkaupungin laidalle, josta aukeaa näkymiä Bergamoa ympäröiville kukkuloille. Laaksossa erottuu vasta remontoitu stadion, jossa näkemästäni pelistä voi lukea lisää jutustani Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese.

bergamo_alta_04


Bergamossa riittää näyttäviä vanhoja rakennuksia vähän joka kulmalla. Entinen Sant’Agostinon luostari on kunnostettu Bergamon yliopiston käyttöön.

bergamo_alta_30


Ohitamme jykevän Sant’Agostinon kaupunginportin ja jatkamme kävelykierrosta venetsialaisia muureja pitkin. Muurit ovat parhaimmillaan täällä Città Altan eteläreunalla, josta aukeaa upeita näkymiä alakaupungin suuntaan. Muurin alapuolella näkyy olevan hienoja suorastaan kartanomaisia koteja. Näillä paikoilla kelpaisi vaikka grillailla hyvissä maisemissa, elleivät uteliaiden katseet häiritsisi liikaa. Kauempana häämöttää useita kirkontorneja.

bergamo_alta_29


Venetsialaiset rakensivat Città Altaa ympäröivät muurit 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja niille tuli mittaa noin kuusi kilometriä. Muurien tieltä jouduttiin purkamaan reilusti yli kaksisataa rakennusta. Joukossa oli myös kahdeksan kirkkoa, joiden tuhoaminen suututti ymmärrettävästi papiston. Venetsialaiset pysyivät silti kirkonkirouksen uhallakin suunnitelmissaan.

bergamo_alta_20


Muurit ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa, sillä niitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään sotilaallisesti. Venetsialaiset antautuivat vuonna 1797 Napoleonin joukoille ilman taistelua. Bergamo ympäristöineen ehti olla tuon jälkeen vielä Itävallankin vallan alla, kunnes siitä tuli osa Italiaa.

bergamo_alta_26


Muurien kuvauksellisimpiin paikkoihin kuuluu San Giacomon portti, jonka valkea marmoripinta näkyy kauas ympäristöön. Sitä koristava Pyhän Markuksen leijona oli Venetsian tasavallan tunnus. Portti sai nimensä San Giacomon kirkolta, joka sijaitsi näillä kulmilla ennen muurien rakentamista.

bergamo_alta_19


San Giacomon portin läpi pääsee näyttävälle sillalle, jota pitkin voi lähteä laskeutumaan kohti alakaupunkia tunnelmallista mukulakivireittiä pitkin. Moni käyttää varsinkin ylämäkeen funikulaaria, jonka ala-asema sijaitsee tässä lähistöllä.

bergamo_alta_28


Portilta on suora näkymä alakaupungin pääkadulle, jonka päässä häämöttää rautatieasema. Tutustuimme myös alakaupunkiin ja siitä on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

bergamo_alta_27


Muureja pitkin on mukava kulkea ja katsella samalla auringonlaskua. Kävelyreitti houkuttelee myös paikallisia, joista osa lenkkeilee hiki päässä ja loput etenevät rauhallisempaan tahtiin vaikkapa koiriensa seurassa. Kierros alkaa pian olla täynnä, sillä saavumme takaisin lähtöpisteeseemme Largo Colle Apertolle.

bergamo_alta_25


Bergamon yläkaupunki kannattaa ehdottomasti kokea myös illalla auringon laskeuduttua. Keskiaikaiset kujat ovat pimeällä hyvin tunnelmallinen ja romanttinenkin ympäristö.

bergamo_alta_24


Piazza Vecchia on maaliskuisena lauantai-iltana yllättävän hiljainen, mutta tunnelma lienee lämpiminä kesäiltoina huomattavasti eloisampi. Meille rauhallinen tunnelma sopii oikein hyvin.

bergamo_alta_23


Santa Maria Maggioren basilika ja sen vieressä sijaitseva katedraali on valaistu tyylikkäästi. Tällaisilla paikoilla on helppo jäädä miettimään, millaista elämää ja millaisia ihmiskohtaloita Bergamossa on vuosisatojen kuluessa nähty. Nykypäivän Bergamo on mainio matkakohde, jossa voi nauttia keskiaikaisesta arkkitehtuurista, hienoista maisemista ja maukkaasta ruoasta. Juuri ruoka kuuluukin vahvasti seuraavan Bergamo-aiheisen julkaisun sisältöön.

Jatka lukemista

Italia

Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa

Julkaistu

Kirjoittaja

Vietimme äskettäin vaimon kanssa mukavan viikonlopun Bergamossa. Yksi pohjoisitalialaisen kaupungin häikäisevimmistä nähtävyyksistä on Santa Maria Maggioren basilika, joka sykähdyttää myös paljon kirkkoja nähneitä matkailijoita.

Bergamon kaupunki jakautuu maantieteellisesti ylä- ja alakaupunkiin, joista kukkulan päällä kohoava yläkaupunki eli Città Alta on selvästi vanhempi. Venetsialaiset rakensivat 1500-luvulla Città Altan ympärille tukevat muurit, joiden sisäpuolella voi edelleen ihailla keskiaikaista arkkitehtuuria.

santamariamaggiore_bergamo_10


Todellinen helmi rakennusten joukossa on Basilica di Santa Maria Maggiore, jonka sisätilat saavat lähestulkoon haukkomaan henkeä. Olen vieraillut lukemattomissa kirkoissa ympäri Italiaa ja koko Eurooppaa, mutta tuskin mikään noista rakennuksista on tehnyt yhtä suurta vaikutusta nimenomaan sisätilojensa osalta. Viime vuonna julkaisemassani jutussa mainituista 12 kirkosta ehkä Pariisin Sainte-Chapellen sisätilat vetävät Santa Maria Maggiorelle vertoja, mutta aivan erilaisella tyylillä.

santamariamaggiore_bergamo_08


Santa Maria Maggiore sijaitsee Città Altan parhaalla paikalla kaupungin symbolin Campanone-tornin ja Bergamon tuomiokirkon kainalossa. Basilikan julkisivulla on kaksi ovea, joista pienempi mutta tavallaan keskeisemmältä näyttävä ei johda varsinaiseen kirkkoon vaan Colleonin kappeliin. Bartolomeo Colleoni oli 1400-luvulla elänyt sotapäällikkö, joka halusi rakennuttaa itselleen oman mausoleumin. Vaikka Colleoni palvelikin suurimman osan palkkasoturin urastaan Venetsiaa, oli hän ylpeä bergamolaisista juuristaan. Tarkalleen ottaen Colleoni syntyi Solzan kylässä Bergamon lähistöllä.

santamariamaggiore_bergamo_11

 
Colleonin kappelissa vieraileminen on ilmaista, joskin euron vapaaehtoista lahjoitusta suositellaan. Kappelin sisällä ei saa ottaa valokuvia, ja paikalla päivystävä matkamuistokauppias huolehtii kiellon noudattamisesta. Hillityn tyylikkäällä taiteella koristeltu kappeli on kaunis. Mieleen jäävät lähinnä keltasävyistä kupolia koristavat klassiset maalaukset, tummanpuhuva alttari sekä seinällä komeileva kullattu ratsastajapatsas. Kappelin ulkopuolella olevasta aidasta löytyy Colleonin vaakuna, jossa näkyvät kuviot eivät suinkaan ole esimerkiksi valkosipuleita vaan kiveksiä. Bartolomeo Colleonilla oli kuulemma kolme kivestä, ja sotapäällikkö oli tästä niin ylpeä että asia tulee esille jopa suvun vaakunassa.

santamariamaggiore_bergamo_16


Viereinen suurempi ovi johtaa varsinaiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, ja vaikken kirkkojen pääsymaksuista periaatteessa pidäkään, maksamme tällä kerralla mielellämme. Näin upeaa nähtävyyttä ei kannata jättää Bergamossa väliin!

santamariamaggiore_bergamo_17


Basilika rakennettiin kiitokseksi Neitsyt Marialle, jonka uskottiin suojelleen bergamolaisia Pohjois-Italiaa riivanneelta ruttoepidemialta. Pääalttari vihittiin käyttöön vuonna 1185, mutta työt jatkuivat tuon jälkeen vielä kauan ja esimerkiksi kellotorni saatiin valmiiksi vasta 1400-luvulla. Tuon jälkeen on tehty vielä paljon muutakin.

santamariamaggiore_bergamo_13


Suurimman vaikutuksen heti ensi silmäyksellä tekevät runsaat kattomaalaukset, jotka edustavat barokkityyliä. Monet niistä ovat peräisin 1600-luvulta, jolloin elettiin barokin kultakautta Italiassa. Ulkopuolelta rakennus on sen sijaan säilyttänyt paremmin vanhemman romaanisen ulkoasunsa.

santamariamaggiore_bergamo_05


Huomio kiinnittyy seuraavaksi hämmästyttävän hienoon rippituoliin, joka on paikallisen Andrea Fantonin reilut kolmesataa vuotta vanha luomus. Rippituoliin veistetyissä aiheissa toistuvat katumus ja armo. Taustalla näkyy yksi kirkon arvokkaista seinävaatteista.

santamariamaggiore_bergamo_07


Pysähdymme tutkimaan mestarillisesti veistettyjä yksityiskohtia, joissa riittäisi ihailtavaa pidemmäksikin aikaa. Kyllä kannattaisi tehdä hieman pikku syntejä, jos niitä pääsisi tunnustamaan näin upeaan rippituoliin.

santamariamaggiore_bergamo_06


Yksi kirkon nähtävyyksistä on bergamolaisen säveltäjän Gaetano Donizettin hauta. Esimerkiksi oopperasta Lemmenjuoma tunnettu Donizetti oli aikansa merkittävimpiä säveltäjiä Vincenzo Bellinin ja Gioacchino Rossinin rinnalla. Keväällä 1848 menehtyneen Donizettin hautamuistomerkki on kuvanveistäjä Vincenzo Velan käsialaa.

santamariamaggiore_bergamo_12


Kirkon kuoriosa eli alttarin ympäristö on näyttävä. Suurimpana taideteoksena erottuu Camillo Procaccinin maalaama Apostolit Neitsyt Marian tyhjän ja kukkia täynnä olevan haudan ympärillä.

santamariamaggiore_bergamo_14


Korkealla hämmästyneitä apostoleita kuvaavan alttaritaulun yläpuolella on Gian Paolo Cavagnan kupoliin maalaama teos, jossa Neitsyt Maria astuu enkeleiden ympäröimänä taivaaseen. Kahden eri maalarin työt täydentävät hienosti toisiaan.

santamariamaggiore_bergamo_03


Kuoriosassa pääsee käymään ja ihailemaan erilaisia yksityiskohtia lähempää. Itseäni kiinnostavat erityisesti taidokkaat puuveistokset. Opin vasta jälkikäteen, että kuorin arvokkaimpina taideteoksina pidetään taulumaisia puusta tehtyjä upotustöitä, jotka suunnitteli taidemaalari Lorenzo Lotto ja toteutti paikallinen puuteoksiin erikoistunut taituri Giovan Francesco Capoferri.

santamariamaggiore_bergamo_09


Kirkko on täynnä taidetta, ja moni teos jää tällaisella omatoimisella vierailulla varmasti huomioimatta. Sivualttaria koristaa Antonio Bosellin kaikkia pyhimyksiä esittävä maalaus.

santamariamaggiore_bergamo_01


Alttarin edustalla roikkuu varsin rujolta näyttävä veistos, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta. Veistoksen arvellaan olevan peräisin 1300-luvulta, mutta sen tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Veistos sopii kirkkoon hyvin, mutta sen tyyli eroaa melko lailla ympärillä näkyvästä barokkitaiteesta.

santamariamaggiore_bergamo_15


Tästä kirkosta ei millään malttaisi lähteä pois, sillä erityisesti runsaissa kattoon tehdyissä taideteoksissa riittää ihailtavaa. Maalaukset, veistokset ja muut kullatut koristeet sopivat mielestäni saumattomasti yhteen.

santamariamaggiore_bergamo_18


Sali on riittävän suuri ollakseen mahtipontinen, mutta toisaalta sen koko on hyvin helposti lähestyttävä kaikista kookkaimpiin kirkkoihin verrattuna. On myös miellyttävää, että paikalla on vierailumme aikana vain muutamia ihmisiä.

santamariamaggiore_bergamo_02


Käännymme ulko-ovella katsomaan kirkkosalia vielä kerran. Kevätaurinko paistaa ikkunasta muodostaen samanlaisia säteitä kuin taivaallista valoa kuvaavissa uskonnollisissa maalauksissa. Minusta tuntuu että löysin juuri uuden suosikkikirkkoni Italiassa. Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta Bergamon Santa Maria Maggioressa on ainakin omaan makuuni aivan erityistä hohdokkuutta.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja