Seuraa somessa

Suomi

Hiihtolomaelämyksiä Sallassa

Julkaistu

-

Helmikuun puolitoista viimeistä viikkoa kuluivat mukavasti Itä-Lapissa. Keskityimme Sallan kauniissa maisemissa erityisesti hiihtämiseen, mutta ehdimme kokea monia muitakin elämyksiä.

Pieni ja sympaattinen Salla vastasi toiveitamme erinomaisesti, sillä saimme nauttia aidosta Lapin tunnelmasta puhtaan luonnon keskellä. Sallaa on helppo suositella muillekin, jotka nauttivat kauniista luonnosta, eivätkä kaipaa hälinää ympärilleen.


Aiemmissa Lapin-kohteissamme olen nauttinut erityisesti Ylläksen monipuolisista lomanviettopuitteista, Saariselän erämaatunnelmasta sekä Pyhän kätevästä sijainnista. Näihin verrattuna Sallan puitteet jäävät toki Ylläksestä jälkeen, mutta ovat silti riittävät. Saariselän erämaatunnelma pysyy edelleen sydämessäni ykkösenä, mutta Sallassakin riittää kaunista luontoa, ihmisiä on vähemmän ja hiljaisuus tekee suuren vaikutuksen. Kulkuyhteyksien kannalta Salla on aivan yhtä kätevä kuin Pyhäkin. Plussia ja miinuksia laskiessa alkaa tuntua siltä, että Salla on omaan makuuni jopa paras toistaiseksi kokemani Lapin-kohde. Alla matkamme parhaat elämykset.



HÄIKÄISEVÄ AURINGONLASKU RUUHITUNTURILLA

Takana on jo pitkä hiihtotaival, kun saavun Ruuhitunturin ylärinteille ja lähden viimeiseen nousuun kohti huippua. Kun pysähdyn ja käännyn katsomaan maisemaa taaksepäin, on näkymä niin hieno, että alkaa melkein naurattaa. Ympärillä kohoaa tykkylumipuiden muodostama satumaailma, jonka taustalla avara näkymä jatkuu silmänkantamattomiin. Samalla laskeva aurinko saa taivaan hohtamaan kullankeltaisena. Eihän näissä maisemissa ole enää mitään järkeä!


Saavun Ruuhitunturin huipulla kohoavalle näkötornille ja kapuan vaivalloisesti sen jäätyneitä portaita pitkin ylätasanteelle. Hyytävä viima paleltaa sormia välittömästi, kun kaivan kameran esille. Mutta täytyyhän tämä ihmeellisyys ikuistaa! Paikalla on muutama moottorikelkoilla saapunut kulkija, mutta heidän poistuessaan jään tunturin laelle yksin.


Aurinko painuu entistä alemmas, jolloin taivas saa eri suunnissa entistä mielikuvituksellisempia värejä. Turkoosin, violetin, oranssin ja vaaleanpunaisen pehmeät sävyt häivähtelevät näkyvissä, kunnes taivas alkaa tummua. Silloin minunkin on jo aika laittaa taas sukset jalkaan ja aloittaa pitkä lasku alas tunturilta kohti vuokramökin lämpöä.



LUONNON RAUHAA HIIHTORETKILLÄ

Tämäkin talvilomamme rakentuu lähinnä maastohiihdon ympärille. Sallan laduilla ei ole Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla ruuhkaa. Hiihtokeskuksen lähistöllä näkyy jonkin verran sivakoijia, mutta syrjemmällä saa useimmiten hiihdellä ihan omassa rauhassaan. Latujen ilmapiiri on muutenkin rauhallinen, sillä suuri osa hiihtäjistä on maltillista vauhtia eteneviä retkeilijöitä tai lapsiperheitä. Nautin luonnon hiljaisuudesta ja sopivasti mäkiä tarjoavista latuprofiileista.


Sallasta löytyy useampia itseäni miellyttäviä 20–30 kilometrin lenkkivaihtoehtoja, mutta perheen kannalta olisimme toivoneet helppoa vaikkapa noin viiden kilometrin mittaista rengasreittiä. Parasta oli kuitenkin päästä suoraan mökin pihalta suksille, joten edestakaisin suuntaan tai toiseen hiihtäminenkin kelpasi tytöille hyvin. Itse ehdin hiihdellä matkan aikana noin 150 kilometriä ja tutustuin paikalliseen latuverkostoon melko kattavasti. Voit lukea Sallan laduista lisää jutustani Hiihtokokemuksia Sallassa.



VAUHDIN HURMAA HUSKYSAFARILLA

Kuuden koiran valjakko juoksee innokkaasti halki lumisen maiseman. Seison niiden takana kelkan jalaksilla ja nautin vauhdista, kun kiidämme pakkasenpuremassa metsässä eteenpäin. Koiravaljakon ohjaaminen onnistuu ensikertalaiselta niinkin hyvin, että pystyn napsimaan toisella kädellä valokuvia muistoksi. Molempien käsien yhtäaikainen irrottaminen kävisi kuitenkin turmioksi, sillä silloin putoaisin auttamatta kyydistä ja vahvat huskyt vetäisivät kelkan sekä kyydissä istuvat lapset omille teilleen.


Huskysafari on mukava elämys, jonka pääosassa ovat tietenkin koirat. Sallan Poropuiston pihalla oli melkoinen meteli, kun kymmenet huskyt odottelivat haukahdellen retkelle lähtöä. Takaisin palattuamme ne rauhoittuvat ja ottavat mielellään rapsutuksia vastaan. Jyskyä ja Tappia silitellessä alkaa tuntua jo siltä, että haluaisin huskyretkelle toistekin. Sallan Poropuiston tarjonnassa on koiravaljakkojen lisäksi tietenkin myös pororetkiä. Lue lisää jutustani Huskysafarilla Sallassa.



NÄKÖALAT VENÄJÄLLE SAAKKA

Seison kauniin harjun päällä ja ihailen kauas itään jatkuvaa maisemaa. Jäätyneen Onkamojärven takana siintävät vanhan Sallan tunturit, jotka jäivät sodan jälkeen itärajan taakse. Oksakaan ei värähdä tyynessä säässä ja kirpeän pakkaspäivän hiljaisuuden rikkoo vain lintujen kirkasääninen laulu. Auringonsäteet hohtavat helmikuisella hangella ja kaukaisia tuntureita on helppo jäädä ihailemaan pitkäksikin aikaa.


Onkamon näköalapaikka sijaitsee melko syrjässä, mutta sinne löytää syöttämällä navigaattoriin osoitteen Aholantie 1. Auton voi jättää soramontun reunalla olevalle pienelle pysäköintipaikalle. Opastekyltit saattavat olla lumen peitossa, mutta harjun päälle johtaa jyrkähkö polku. Pian vastaan tulevalla parhaalla näköalapaikalla on yksi puupöytä penkkeineen. Harju jatkuu tästä vielä kauemmas ja puiden välistä avautuu siellä täällä mukavia maisemia.


Onkamon lisäksi toinen pysähtymisen arvoinen maisemapaikka on Kaunisharjulla Sallan ja Rukan välisen päätien varrella. Täällä on myös puinen katos revontulien ja muiden luonnonilmiöiden havainnointia varten. Maisema ei yllä yhtä kauas kuin Onkamossa, mutta on toki kirkkaana päivänä kaunis.



MAISEMAT LASKETTELURINTEEN HUIPULTA

Sallan hiihtokeskuksesta löytyy yhteensä 15 rinnettä, joista pisimmälle kertyy mittaa 1300 metriä. Vaikka en itse laskettelekaan, haluan silti päästä nauttimaan tunturin huipulta avautuvista maisemista. Rinteet sijaitsevat pienemmän Sallatunturin huipulla, jonne pääsee hiihtohissien lisäksi jalkaisin. Kävelyreitille kertyy mittaa vajaat kaksi kilometriä suuntaansa. Taival ei ole varsinainen luontoelämys, sillä valtaosa merkitystä talvikävelyreitistä taitetaan laskettelurinteiden reunoja pitkin. Kiipeäminen on silti vaivan arvoista, sillä maisema tunturin eri puolille on upea.


Harmittelen huipulla sään pilvisyyttä, vaikka aurinko hieman Ruuhitunturin takaa pilkahtaakin. Kymmenestä Sallan-päivästämme vain kaksi on lopulta kirkkaita, ja niistäkin toinen vasta lähtöpäivä, jolloin harrastusvälineet on jo pakattu autoon. Maisema tunturin huipulta on joka tapauksessa lumoava. Täällä voi aistia Lapin avaruutta, joka jää Sallan metsäisissä maastoissa helposti muuten huomaamatta. Viereisen suuremman Sallatunturin huipulle johtaisi lumikenkäreitti, joka jää tällä reissulla kokeilematta. Hiihtokeskuksesta voisi vuokrata lumikenkien lisäksi esimerkiksi fatbikeja sekä moottorikelkkoja, ja rinteiden alla toimii myös Holiday Clubin kylpylä.



TALVISTA RIEMUA PULKKAMÄESSÄ

Vaikka laskettelusukset ja lumilaudat ovatkin meille vieraita, kuuluvat pulkkamäet talvisten matkojemme vakiokohteisiin. Sallan hiihtokeskuksen pulkkamäki sijaitsee eturinteiden reunassa ja sen naapurissa on pienten lasten lasketteluharjoitteluun tarkoitettu alue maksullisine mattohisseineen. Pulkkamäkeen kiivetään perinteiseen tapaan omin jaloin ja alas tullaan sopivan kovaa vauhtia. Mäen jyrkkä yläosa tarjoaa hyvän lähtönopeuden ja loivassa alaosassa on runsaasti tilaa laskea niin pitkälle kuin vauhtia riittää. Kävimme lasten kanssa pulkkamäessä useamman kerran, eikä siellä ollut koskaan ruuhkaa.



REVONTULET LAPIN TAIVAALLA

Useammasta Lappiin tai muualle Pohjois-Suomeen suuntautuneesta matkasta huolimatta emme ole onnistuneet koskaan näkemään kunnon revontulia. Esimerkiksi pari kuukautta sitten Rukalla sää oli lähes poikkeuksetta pilvinen, eikä kirkasta taivasta näy oikein nyt Sallassakaan. Yhtenä yönä saamme kuitenkin kokea vihertävät taivaantulet, kun ne leikkivät hetken aikaa iloisesti Keselmäjärven yllä. Näky on lumoava ja hieman epätodellinenkin. Reposista ei jäänyt talteen yhtään erityisen onnistunutta valokuvaa, mutta muisto säilyy varmasti kirkkaana mielessä. Sallassa on melko vähän keinovaloa, joten pimeää yötaivasta on sikäli mukava katsella.



LAPIN MAUT LAUTASELLA

Halusimme matkustaa mahdollisimman koronaturvallisesti ja ruokailimme Sallassa ainoastaan vuokraamassamme mökissä. Paikallinen ravintolatarjonta ei ole kovin laaja, mutta muutamia vaihtoehtoja toki löytyy. Puhelimitse tilattujen aterioiden noutaminen onnistuu sujuvasti sekä laskettelurinteen reunalta löytyvästä Keloravintolasta että Sallatunturin Tupien yhteydessä toimivasta Ravintola Kielasta. Keloravintolan pizzat maistuvat hyvin ja Lapissa täytteenä on tietysti muun muassa poroa. Kielan tilauksistamme onnistuneimpia ovat kalatäytteiset blinit, joiden lisäksi mieleen jäävät suuret annoskoot.


Paluumatkan aikataulu käytännössä pakottaa meidät myös yhteen ruokailuun paikan päällä ravintolassa. Kemijärven keskustassa sijaitseva Mestarin Kievari on tuttu jo aiemmilta Lapin-reissuilta, eikä se pettänyt odotuksia tälläkään kertaa. Kampanjatuotteena mainostettu poronfilee osoittautuu erinomaisen maukkaaksi annokseksi ja myös jälkiruokalistalta löytyvä leipäjuustoannos on toteutettu sopivan luovalla tavalla. Sujuva palvelu luo ravintolaan miellyttävän tunnelman ja palaan Mestarin Kievariin varmasti myös seuraavalla kerralla, kun odottelen junaa Kemijärvellä.



SOTAHISTORIAA KORSUISSA JA TAISTELUPAIKOILLA

Meille jää viimeisenä Lapin-päivänä reilusti aikaa vuokramökin luovutuksen ja yöjunan lähdön välillä, joten ehdimme tutustua paikallisiin nähtävyyksiin. Teiden varsilla on useita sotahistoriallisiin kohteisiin osoittavia kylttejä, jotka saavat meidät pysähtymään muutaman kerran. Mielenkiintoisin nähtävyys on Joutsijärven betonikorsu, joka vie karulle ja ajatuksia herättävälle aikamatkalle sotavuosiin. Ovi on aina avoinna ja halutessaan voi jättää kolikon korsun ylläpitoa varten. Betonikorsu löytyy Hunajalammentieltä Kemijärveen kuuluvasta Joutsijärven kylästä. Mikäli sota-aihe kiinnostaa laajemmin, voi Sallan keskustassa tutustua Sota- ja jälleenrakennusajan museoon.



SEIKKAILUN TUNTUA YÖJUNASSA

Teemme tämänkin Lapin-matkan tuttuun tapaan yöjunalla. Sen kyydissä oma täyteen pakattu auto kulkee vaivattomasti Pasilasta Kemijärvelle, josta on vain tunnin ajomatka Sallatunturille. Mielestäni parasta yöjunassa on ainutlaatuinen tunnelma, joka saa kotimaanmatkankin tuntumaan suurelta seikkailulta. Samalla vältytään mukavasti puuduttavan pitkältä automatkalta, sillä juna-aiheisen lastenlaulun sanat ”isikin hymyilee, kun se ei aja” vastaavat ainakin omalla kohdallani totuutta.


Junassa nukkuminen jää yleensä katkonaiseksi, mutta nautin silti vaunun keinahtelusta ja junan äänistä. Kerrossängyn yläpedillä torkkuessa voi arvailla, mille asemalle jarrutetaan tai mitä siltaa ylitetään. Pienehköstä hytistä joutuu toki maksamaan melko korkean hinnan ja sesonkiaikojen lippuja voi olla vaikea saada. Odotan joka tapauksessa jo seuraavia matkoja, joilla herään uuteen aamuun jossakin, missä ikkunan takana vilistävät Lapin puut ja taivaanrannasta nousee punertava aurinko.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

1 kommentti

  1. Salla näyttää kyllä kauniilta. Me olimme nyt piilokojussa käynnin yhteydessä Riisitunturilla, Oulangassa ja Syötteellä, kauniita paikkoja nekin. Seuraavallakaan matkalla, kun kevät on vähän pidemmällä, emme mene Sallaan, vaan Saariselälle ja Nuorgamiin. Ensi vuotta varten Salla kuitenkin täytyy pitää mielessä. Patikointi siellä kiinnostaa.

    • Mika / Lähtöportti

      5.3.2021 at 22:55

      Salla on kaunis ja sitä voi kyllä suositella, jos vaikka ensi vuonna menette. Patikointireittejä vaikutti olevan paljon talvellakin, niiden opasteviittoja ainakin riitti hiihtolatujen varsilla monessa paikassa. Hyvää matkaa Saariselälle ja Nuorgamiin, nauttikaa Lapin keväästä!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.

Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.


kotka_vellamo_05

Venehallin aarteita

Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.


kotka_vellamo_04

Merivartijoiden tärkeät tehtävät

Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.


kotka_vellamo_02

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa

Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

kotka_vellamo_12


Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.


kotka_vellamo_07

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä

Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

kotka_vellamo_08


Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.


kotka_vellamo_09

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki

Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.


kotka_vellamo_11

Koko perheen Muumiseikkailu

Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

kotka_vellamo_06


Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.


kotka_vellamo_03

Koskettava näyttely menetetyistä saarista

Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.


kotka_vellamo_13

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus

Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

kotka_vellamo_10


Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.

Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi

Jatka lukemista

Suomi

Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kotimuseot ovat hienoja vierailukohteita, joissa voi aistia 1900-luvun alun kansallisromanttista henkeä. Esittelen nyt Ainolan, Aholan ja Suvirannan, jotka sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan Järvenpään eteläosassa.

Ainutlaatuinen taiteilijayhteisö sai alkunsa, kun kirjailija Juhani Aho ja hänen taidemaalarivaimonsa Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Tuusulanjärven maisemiin vuonna 1897. He houkuttelivat pian samoille kulmille koko joukon suomalaisen kulttuurin merkkihenkilöitä, joita olivat Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen sekä J.H. Erkko. Taiteilijoita viehättivät alueen rauhallisuus ja kaunis luonto, mutta toisaalta myös lyhyt junamatka ihmisten ilmoille Helsinkiin. Yhteisöllä oli merkittävä vaikutus suomalaisen kansallishengen nostamisessa ennen maamme itsenäistymistä.

taiteilijakodit_ainola_08


Olen viettänyt aina kesiäni Tuusulanjärven maisemissa, joten taiteilijayhteisön tarina on tullut varsin tutuksi. Itselleni läheisimmät taiteilijakodit ovat aiemmin esittelemäni Halosenniemi ja Erkkola, mutta olen käynyt monesti esimerkiksi Ainolassakin. Toisaalta Suvirannassa vierailin viime kesänä vasta ensimmäistä kertaa.


taiteilijakodit_ainola_03

Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola

Ainola on Keski-Uudenmaan kansainvälisesti tunnetuin nähtävyys. Jean ja Aino Sibelius rakennuttivat uuden kotinsa seudulle aiemmin muuttaneiden taiteilijaystäviensä naapuriin. Rauhallinen ympäristö teki hyvää säveltäjämestarille, jota pääkaupungin anniskeluravintolat olivat vetäneet puoleensa liiankin kovasti. Ennen Ainolan valmistumista perhe asui pari vuotta Keravalla, jolloin myös Sibeliuksen maineikkain teos Finlandia valmistui.

taiteilijakodit_ainola_06


Sibeliukset pääsivät muuttamaan arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan Ainolaan syksyllä 1904. Tilaa riitti hyvin koko perheelle sekä uskolliselle palvelusväelle, joskin Aino hieman moitti joitakin ratkaisuja. Hänen mielestään poikamies Sonck ei ollut ihan ymmärtänyt kaikkia suurperheen asunnon tarpeita. Sibeliuksilla oli kaikkiaan kuusi tytärtä, joista Kirsti oli kuollut traagisesti lavantautiin jo aiemmin. Kaksi nuorinta syntyivät perheen asuessa jo Ainolassa.

taiteilijakodit_ainola_01


Ainolassa ihastuttaa erityisesti rakennuksen tunnelma. Sisustus on säilytetty alkuperäisessä asussaan, joten tuntuu helpolta kuvitella talon isäntä istumaan nojatuoliin sikari suussaan. Ikkunalla kukkivat kodikkaat pelargoniat ja esineiden joukosta voi bongata Italiasta tuotuja matkamuistoja. Seinillä on Sibeliusten ystävien, kuten Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Pekka Halosen sekä Ainon veljen Eero Järnefeltin taideteoksia.

taiteilijakodit_ainola_09


Oma suosikkini Ainolan huoneista on funkkistyylinen kirjasto, jossa myös Jean itse viihtyi parhaiten. Täällä kyllä kelpaisi lueskella mukaansatempaavaa kirjaa tai viettää iltaa hyvässä seurassa.

taiteilijakodit_ainola_02

 
Myös Ainolan keittiö on kodikas. Aino itse ei juurikaan laittanut ruokaa, mutta säilöi innokkaasti puutarhassa kasvattamiaan hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja juureksia. Keittiössä voi katsella mielenkiintoista esineistöä vuosikymmenten takaa.

taiteilijakodit_ainola_07


Ainolassa on hyvä varata aikaa puutarhaan tutustumiseen. Tämä oli nimenomaan Ainon valtakuntaa, jossa kasvoi suuri osa koko perheen ravinnosta. Vierailimme Ainolassa viimeksi syyskuussa, jolloin puutarhan antimia oli yhä poimittavissa. Jean viihtyi parhaiten puutarhan laidalla kasvavalla metsäalueella, jonka ”temppeliksi” nimeämällään hiljaisella paikalla hän kävi mietiskelemässä.

taiteilijakodit_ainola_05


Pihamaalta löytyy tietenkin myös sauna. Rakennus on Aino Sibeliuksen suunnittelema ja sen yksityiskohtiin kuuluu puinen kouru, jonka avulla vesi saatiin johdettua suoraan kaivosta kylpyammeeseen. Aino itse ei ollut saunaihmisiä, mutta Jean viihtyi saunassa usein tuntikausia.

taiteilijakodit_ainola_04


Puutarhan nähtävyyksiin kuuluu myös Jean ja Aino Sibeliuksen hauta. Pronssinen muistomerkki on pelkistetty mutta juhlallinen maassa makaava paasi. Jean Sibelius menehtyi syyskuussa 1957, minkä jälkeen Aino asui talossa vuoteen 1969 eli lähes kuolemaansa saakka. Ainola avattiin museona yleisölle vuonna 1974.

jarvenpaa_aulis


Ainolassa käydessä kannattaa vierailla myös Kahvila Auliksessa, joka sijaitsee lipunmyyntirakennuksessa sisäänkäyntiportin läheisyydessä. Suosittelen lähiympäristön tunnelmallisista kesäkahviloista myös Kallio-Kuninkalaa sekä Vellikelloa.

Vierailuinfo 2025: Ainola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 16 €, 7–16-vuotiaat lapset 5 €. Museokortti käy. Lisätiedot: ainola.fi


tuusula_ahola

Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola

Juhani Ahoa ja Venny Soldan-Brofeldtia voidaan pitää taiteilijayhteisön perustajina, koska he saapuivat Tuusulanjärven rannalle ensimmäisinä. Toisin kuin ystävänsä, he asuivat täällä vain vuokralla ja olivat myös taiteilijayhteisön ydinjoukon ainoat, jotka muuttivat myöhemmin pysyvästi pois Tuusulasta. Syitä vuonna 1911 tapahtuneeseen muuttoon olivat talousongelmat, perheen lasten koulunkäynti sekä Helsingissä odottaneet tehtävät.   

taiteilijakodit_ahola_02


Ahola tunnettiin ennen taiteilijapariskunnan saapumista Vårbackan huvilana, joka kuului Järvenpään kartanolle. Nykyään täällä toimii Juhanin ja Vennyn elämästä kertova museo. Juhani Aho – alkuperäiseltä nimeltään Johannes Brofeldt – oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Siitä huolimatta kalastus oli Juhanille niin tärkeä harrastus, että hän piti itseään enemmän kalamiehenä kuin kirjailijana. Näin ollen kodin sijainti järven rannalla oli varmasti mieluisa.

taiteilijakodit_ahola_03


Kalareissujen lisäksi Juhani piti kovasti naisista, ja ehti ihastua esimerkiksi kauniiseen Aino Järnefeltiin, josta kuitenkin tuli Sibeliuksen vaimo. Vielä paljon merkittävämpi tapaus oli pitkä suhde Venny-vaimon pikkusiskoon Tillyyn. Kirjailija sai vaimonsa kanssa kaksi poikaa, mutta myös Tilly synnytti yhden Juhanin jälkeläisen.

taiteilijakodit_ahola_05


Venny Soldan-Brofeldtia kuvaillaan vahvaksi, itsenäiseksi ja boheemiksi feministiksi, joka hyödynsi lahjakkuuttaan monipuolisesti. Yllä olevassa kuvassa näkyy Vennyn maalaama muotokuva ystävästään, tanssija Maggie Gripenbergistä. Venny tunnetaan erityisesti taidemaalarina, mutta hän työskenteli myös muun muassa kuvittajana, kuvanveistäjänä ja korusuunnittelijana. Hänen teoksiaan arvostettiin ulkomaita myöten, sillä esimerkiksi vuonna 1900 Soldan-Brofeldt sai pronssimitalin Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestetystä taidenäyttelystä. Venny herätti monissa aikalaisissaan pahennusta miehekkäillä tavoillaan, kuten piipun polttamisella, ronskilla kiroilulla ja pitkien housujen käyttämisellä.

taiteilijakodit_ahola_01


Museon huoneissa on näytteillä Vennyn maalaustarvikkeita ja teoksia sekä jonkin verran perheelle kuuluneita tavaroita. Nähtävillä on esimerkiksi Juhanin kalastusvälineitä sekä sukset, joilla hän hiihti talvisin jäätä pitkin Halosenniemeen saunomaan. Yksi mielenkiintoisimmista esineistä on Vennyn suunnittelema ja kaivertama entisen piharakennuksen ovi, joka palasi erinäisten vaiheiden jälkeen pari vuotta sitten takaisin Aholaan museoesineeksi.

taiteilijakodit_ahola_04


Taiteilijaperheet olivat päivittäin tekemisissä keskenään. Naapuruston lapset kävivät mielellään Aholassa, jossa he pääsivät näyttelemään Vennyn suunnittelemissa esityksissä. Aholasta tuli myös kulttuurin merkkihenkilöiden vilkas kohtaamispaikka, jossa keskusteltiin suomalaisuusaatteesta ja toisinaan myös juhlittiin. Mieleeni on muotoutunut kuva Juhani Ahosta maanläheisenä kansanmiehenä, joka saattoi kulkea kylillä villapaita yllään. Itseäni huvittaa kovasti ajatus aina tyylikkäästä Jean Sibeliuksesta hieno puku päällään Ahon kalastusveneen kyydissä. Sibelius ei kuulemma sietänyt kalan hajua ja kiersi kävelyretkillään naapurinsa talon kaukaa, jos Juhani kuivasi pihalla saaliitaan.

taiteilijakodit_ahola_06

 
Venny ja Juhani ovat kiehtovia henkilöitä, ja Ahola mielenkiintoinen vierailukohde esineineen sekä tarinoineen. Talo ei silti sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin muut Tuusulanjärven taiteilijakodit. Syynä on varmasti se, ettei rakennus ole enää alkuperäisessä asussaan. Toinen kerros rakennettiin vasta Ahon perheen poistuttua, ja talo on toiminut esimerkiksi kotitalousopiston opettajien asuntolana. Ahola on hyvä museo, muttei vedä rakennuksena vertoja Halosenniemelle, Ainolalle, Erkkolalle tai Suvirannalle.

Vierailuinfo 2025: Ahola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 12 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/ahola


taiteilijakodit_suviranta_01

Eero ja Saimi Järnefeltin Suviranta

Taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen vaimonsa Saimin rakennuttama Suviranta valmistui Tuusulanjärven rantaan vuonna 1901. Arvostetussa kulttuuriperheessä kasvanut Eero tunnetaan erityisesti luontoaiheisista teoksistaan, joista monet kuvaavat maalarin suosikkimaisemaa Kolia. Saimi teki puolestaan uraa näyttelijänä Helsingin Suomalaisessa Teatterissa, kunnes äitiys sai hänet jättämään teatterin ja keskittymään kodin askareisiin sekä muun muassa käännöstöihin. Parille syntyi kaikkiaan viisi lasta. Saimin sisaruksista tunnetuin on kirjailija Anni Swan.

taiteilijakodit_suviranta_03


Suvirannan sydän on ateljee, johon suuret pohjoiseen antavat ruutuikkunat tuovat valoa. Tila tuo mieleeni muita näkemiäni ateljeekoteja, kuten läheisen Halosenniemen tai Aix-en-Provencessa sijaitsevan Paul Cézannen työhuoneen. Suvirannan seinät ovat luonnollisesti täynnä taidetta, johon kuuluu Eero Järnefeltin lisäksi muidenkin taiteilijoiden teoksia. Myös Eeron ja Saimin tyttärestä Laura Järnefeltistä tuli menestynyt taidemaalari, ja ateljeen seinällä näkyvätkin sekä isän että tyttären paletit vierekkäin.

taiteilijakodit_suviranta_02


Eero oli sisarensa miehen Jean Sibeliuksen läheinen ystävä, ja taiteilijat viettivätkin keskenään paljon aikaa. Suvirannan ensimmäisenä jouluna joulupukkina toimi Juhani Aho, joka toi perheen lapsille oikean kissanpennun. Taiteilijaperheet tekivät toisinaan yhteisiä retkiä järven vastarannalla sijaitsevalle Sarvikalliolle, jota Järnefelt kutsui lempimaisemaansa mukaillen Pikku-Koliksi. Järnefeltit muuttivat vuonna 1917 Helsinkiin, mutta Suviranta säilyi perheen kesäpaikkana, jonne tultiin viettämään juhlapyhiä ympäri vuoden.

taiteilijakodit_suviranta_05


Suvirannassa viehättää päärakennuksen lisäksi myös suuri puutarha. Eero itse istutti tänne tammia ja Saimi ahkeroi kasvien parissa. Talolta on vain lyhyt matka Tuusulanjärven rantaan. Järvi on täällä mielestäni jopa lähempänä, kuin tieltä katsottuna saattaisi arvata.

taiteilijakodit_suviranta_04


Suviranta on pysynyt saman perheen kotina näihin päiviin asti. Laura Järnefelt muutti takaisin lapsuudenkotiinsa vuonna 1933 ja viihtyi Suvirannassa elämänsä loppuun saakka eli syksyyn 1985. Suvirannan nykyinen isäntä on Lauran poika Juhani Kolehmainen, joka on asunut talossa suuren osan pitkästä elämästään ja huolehtinut arvokkaan rakennuksen kunnossapidosta. Kolehmainen myi rakkaan Suvirantansa Järvenpään kaupungille vuonna 2018, mutta hänellä on elinikäinen asumisoikeus talossa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen tulevaisuus on näin ollen turvattu parhaalla mahdollisella tavalla.

taiteilijakodit_suviranta_06


Koska kyseessä on yksityiskoti, pääsee Suvirantaan tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla eikä sisätiloissa saa kuvata. Juhani Kolehmaisen ajan jälkeen talo on tarkoitus avata ympärivuotisena museona. Minulle Suvirannassa vierailu oli hyvinkin sykähdyttävä kokemus, koska olen kulkenut talon ohitse lukemattomia kertoja, mutten ollut käynyt tiiviin pensasaidan suojaamalla pihamaalla ennen viime kesää. Näin ainakin itselleni syntyi tunne pääsystä jonkinlaiseen salaiseen puutarhaan ja ainutlaatuiselle aikamatkalle 1900-luvun alkuvuosiin. Suosittelenkin kodikkaassa Suvirannassa vierailua kaikille Tuusulanjärven suunnalla liikkuville.

Vierailuinfo 2025: Suvirannassa on yleisöopastuksia touko–elokuussa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 11:00 ja 12:30 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11. Paikat täytyy varata etukäteen. Aikuisten pääsyliput 20 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/suviranta

Lue myös viimevuotinen juttuni samalta alueelta: 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja