Suomi
Hiihtokokemuksia Sallassa
Sallassa vietetty helmikuinen hiihtoloma kului nimensä mukaisesti lähinnä maastohiihdon parissa. Tein nyt yhteenvedon kokemuksistani Sallan laduilta, joille olisi mukava palata jonain tulevanakin talvena.
Salla on miellyttävän hiljainen hiihtokeskus, jossa saa nauttia rauhallisesta tunnelmasta. Ladut kiertelevät kauniissa, mutta enimmäkseen metsäisessä maastossa, kun taas jänkiä tai muita avoimempia paikkoja tulee vastaan hieman harvemmin kuin kuvittelin. Itä-Lapin maisemat avautuvat hiihtäjälle parhaiten Ruuhitunturin päältä, josta on kirkkaalla säällä upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin.
Sallan latuverkostolla on mittaa 160 kilometriä, joista reilut neljäkymmentä on valaistu. Helmi-maaliskuussa valoisaa aikaa alkaa olla jo niin mukavasti, että luonnonvalossakin ehtii hiihdellä pitkät lenkit. Hiihtokeskuksen nettisivut kertovat latujen varsilta löytyvän seitsemän laavua, viisi latukahvilaa, kaksi kotaa sekä kaksi autiotupaa. Hiihtelimme tällä lomalla ihmisiä vältellen, joten latukahviloiden houkutteleva tarjonta jäi kokeilematta. Käsittääkseni kolme viidestä kahvilasta olisi ollut lomamme aikaan avoinna.
Hiihdin Sallassa pyöreät 150 kilometriä. Suurin osa kilometreistä kertyi yksinään hiihdellessä, sillä latuverkostosta löytyy mukavia mahdollisuuksia 20–30 kilometrin leppoisiin lenkkeihin. Sen sijaan lyhyitä ja helppoja rengaslenkkejä ei hiihtokeskuksen lähistöllä oikein ole, joten yhdessä lasten kanssa tehdyt hiihdot sujuivat edestakaisia reittejä pitkin. Olimme joka tapauksessa tyytyväisiä, kun pääsimme aina suoraan vuokramökin pihalta suksille. Mökki sijaitsi Keselmäjärven rannalla, mutta käytän tässä jutussa lenkkien oletettuna lähtöpisteenä hiihtokeskusta, joka lienee suosituin paikka laduille suuntaamiseen.
Netistä löytyvä Sallan latukartta on hyvä apuväline hiihtoretkien suunnitteluun. Omat lenkkini kattoivat koko verkoston melko hyvin Sallan kirkonkylän lähistöllä risteileviä latuja lukuun ottamatta. Niiden lisäksi käymättä jäi vain vajaan kolmen kilometrin pätkä Kalliojärven päivätuvan ympäriltä sekä Aihkipetsin erämaalatu, jonne en yrityksestä huolimatta päässyt.
Sää oli puolentoista Sallassa viettämämme viikon aikana vaihteleva. Iloitsimme heti matkan alkuun osuneesta upean kirkkaasta päivästä, mutta sen jälkeen aurinko paistoikin seuraavan kerran vasta pois lähtiessämme. Lähes koko ajan vallitsi kirpeä pakkassää, joka teki ladut nihkeiksi ja huonosti luistaviksi. Hankalimpana päivänä sankka lumipyry tukki reitit ja kerran ajauduin myös lähes läpitunkemattomaan sumuun. Vihdoin viimeisen hiihtopäivän nollakelissä sekä suksien luisto että hengittämisen helppous olivat parhaimmillaan, ja tuntui että olisin voinut sivakoida kuinka monta kymmentä kilometriä tahansa. Sellaista hiihtäminen vain on. Välillä luistaa ja välillä ei, mutta pääasia on kauniista luonnosta nauttiminen.
KIERROS RUUHITUNTURIN YMPÄRI
Ensimmäinen hiihtopäivä on kylmä mutta kaunis, sillä aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta. Hiihtelemme aluksi yhdessä koko porukalla, mutta jatkan sitten omalle pidemmälle lenkilleni. Päätän kiertää Ruuhitunturin ympäri myötäpäivään latukarttaan vihreällä merkittyä reittiä pitkin. Maasto on mukavan vaihtelevaa ja vastaan tulee niin pieniä nousuja kuin laskujakin. Ladut ovat huippukunnossa, mutta reitillä ei näy juuri lainkaan hiihtäjiä. Lumen peittämät puut ja sininen taivas muodostavat upean ympäristön ja pysähdyn ottamaan valokuvia monta kertaa.
Meno muuttuu rankaksi, kun nousu kohti Ruuhitunturia alkaa. Ylämäkeä riittää monen kilometrin ajan, mutta matka etenee tykkylumipuita ihaillessa ja kuvaustaukoja pitäessä. Pitkät siniset varjot kertovat päivän etenemisestä ja alan aavistella osuvani Ruuhitunturin laelle sopivasti auringonlaskun aikaan.
Saavun Lehtoaavan kodalle ja pysähdyn ihailemaan maisemaa. Aapasuo näyttää eräänlaiselta ylätasangolta, jota reunustaa tykkylumipuiden juhlallinen rivistö. Nautin vapauden tunteesta, jonka ympärillä levittäytyvä Lapin hiljainen erämaa herättää.
Ylitän suon ja saavun pian Ruuhitunturin kahvilan kulmalle. Tähän kelpaa pysähtyä ottamaan valokuvia ja katselemaan rinteeltä avautuvaa maisemaa, joka jatkuu peninkulmien päähän.
Kahvilalta huipulle ei ole oman retkeni aikaan vedetty kunnollista latua. Oikea ura löytyy kuitenkin helposti ja lähden kapuamaan sitä pitkin ylöspäin. Mieleeni tulee elämäni ensimmäinen Lapin-matka, kun kuusivuotiaana nousin isän ja äidin kanssa joillekin Pyhätunturin seudun huipuille.
Avoimella huipulla puhaltaa hyytävä viima, joka ei oikein salli valokuvaamista paljain käsin. Tasapainoilen lumen ja jään peittämiä portaita pitkin näkötornin huipulle, josta saa ihailla avaraa maisemaa kaikkiin ilmansuuntiin. Huipulla on pari moottorikelkkailijaa, mutta saan olla tornissa yksikseni.
Laskeva aurinko kultaa maiseman sanoin kuvaamattoman kauniiksi. Ihailen näkymiä, kunnes taivas alkaa saada tummempia sävyjä ja ymmärrän jatkaa matkaa. Alamäki pohjoiseen päin on vauhdikas, mutta kun latu on erinomaisessa kunnossa, voin vain nauttia matkan etenemisestä. Noin neljän kilometrin taival Hangasjärven rannalle sujahtaa hetkessä jyrkkien alamäkien merkeissä. Sieltä on vielä jäljellä kolmisen kilometriä hiihtokeskukseen.
Yllä kuvaillulle lenkille tulee hiihtokeskuksesta käsin mittaa noin 22,5 kilometriä. Huipulla voi käydä myös tekemällä 15,5 kilometrin osittain edestakaisen lenkin, joka ei kierrä koko tunturia ympäri. Huomaan myöhemmin, että nousu Ruuhitunturille tuntuu ehkä helpoimmalta tätä Hangasjärveltä ylös nousevaa reittiä pitkin. Samoin kierros koko tunturin ympäri on varsin miellyttävä tehdä toisin päin kuin edellä kuvailin, sillä paluureitti Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta tuntuu pelkältä pitkältä ja loivahkolta alamäeltä, ja myöhemmin tulee vastaan vielä lisää alamäkiä.
Jos oli ensimmäinen vierailuni Ruuhitunturilla aurinkoinen, on viimeinen lenkki sen täydellinen vastakohta. Varsinkin Lehtoaavan tyhjyydessä tuntuu, etten näe sumun keskellä edes paria metriä eteeni. Katson välillä värikkäitä suksiani vain varmistaakseni, etten ole menettänyt näkökykyäni. Toisaalta sumuisessa lenkissäkin on oma hieno tunnelmansa, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.
KIERROS SALLATUNTURIN YMPÄRI JA KAUNISHARJULLE
Sallatunturin ympäri kiertää mukava latu, josta jäävät päällimmäisinä mieleen pitkät mäet niin ylös kuin alaskin päin. Hiihtokeskuksesta lähdettäessä ohitetaan alkumatkasta Keselmäjärven uimaranta, minkä jälkeen aletaan vähitellen nousta tunturiin. Lähden kierrokselle tuulisella säällä, joka tupruttaa latua umpeen ja heittää maahan sen verran irtohavuja, että Marjo Matikainenkin olisi tyytyväinen. Kun jaloissa ovat vielä edellisen päivän rasitukset, alkaa nousu tuntua rankalta. Tilanne helpottaa itärinteiden juurella, jossa sijaitsee niin laskettelijoita kuin hiihtäjiäkin palveleva Itäkodan kahvila. Tästä jatketaan kevyempää reittiä pitkin kohti Tunturilammen laavua. Edessä on tasamaata, pieniä mäkiä sekä metsämaisemaa.
Netin latukartasta voisi päätellä, että Tunturilammen laavu olisi hiukan syrjässä hiihtoreitiltä, mutta se sijaitsee käytännössä kierroksen varrella. Pysähdyn hetkeksi autiolla laavulla ja jatkan sitten kohti paria pitkää mutta maltillista alamäkeä, jotka johdattavat kohti kuvassa näkyvää Kaunisharjun laavua. Sieltä on jäljellä vielä vajaat viisi kilometriä takaisin hiihtokeskukseen. Loppumatkalla on vielä muutamia keskikokoisia mäkiä. Tässä kuvailtu Sallatunturin ja Kaunisharjun kierros on noin 14 kilometrin mittainen. Pelkän Sallatunturin voi kiertää lyhyemmällä lenkillä, johon sisältyy vauhdikas lasku alas tunturilta.
LASSIN JA SIRKAN LAAVUJEN KIERROS
Yksi Sallan houkuttelevimmista reiteistä on latukarttaan sinisellä merkitty 20,5 kilometrin kierros, jossa kierretään kuvassa näkyvän Lassin laavun kautta Marjavaaran ympäri ja palataan Sirkan laavun ohitse kohti Keselmäjärveä ja hiihtokeskusta. Omalla kohdallani lenkistä tulee hankala, sillä lähden uhmaamaan sankkaa lumipyryä ja rämmin suurimman osan matkasta nilkkoja myöten hangessa. Kokemus on silti hauska, sillä otan kierroksen lumisena seikkailuna, jossa vauhdilla ei ole mitään merkitystä. Jos hiihtokeskusta ei lasketa mukaan, kohtaan koko retkellä vain yhden hiihtäjän. Vastaan tulee myös latukone, mutta se on kääntynyt eri suunnasta kuin oma reittini. Enimmäkseen näen siis edessäni umpihankea ja takanani vain omien suksien jäljet.
Pian hiihtokeskuksesta lähdön jälkeen alitetaan tunnelin kautta autotie ja hieman myöhemmin saavutaan suolle, josta on maisema taaksepäin Sallatunturille. Valtaosa kierroksesta hiihdetään metsissä, joissa on kyllä mäkiä, mutta latuprofiili ei ole erityisen haastava. Uskon tämän kierroksen olevan normaalilla hiihtokelillä varsin nautinnollinen. Nousut ovat siedettävän pituisia ja reitille mahtuu myös pari pitkää ja loivaa alamäkiosuutta. Samaan kierrokseen voi lisätä myös Kalliojärven vaellusladun, jolloin matkaa tulee pari kilometriä lisää.
HANGASSELÄN KIERROS
Toinen hieman edellistä muistuttava kierros kulkee samaa reittiä pitkin Lassin laavulle saakka. Omalla kohdallani latu on jo paljon paremmassa kunnossa kuin edellisellä lenkillä, joten matka etenee joutuisasti. Nautin siitä, kuinka kulkijoita on edelleen harvassa. Kohtaamani hiihtäjät ovat enimmäkseen rauhalliseen tahtiin eteneviä luonnosta nautiskelijoita. Käännyn laavulta etelään latukarttaan vihreällä merkittyä latua seuraten. Pääsen nyt hetkittäin entistä erämaisempiin maisemiin jänkineen ja matalakasvuisine puineen.
Latu etenee tasamaalta kohti loivaa, mutta uuvuttavan pitkää Hangasselän nousua. Vaivanpalkaksi voi ihailla joka puolella kohoavia lumisia puita ja muutenkin tuntuu, että tämä lenkki on maisemallisesti Sallan parhaimmistoa. Lopulta saavutaan Ruuhitunturin kupeeseen ja risteykseen, josta voi kääntyä samalle ladulle kuin Ruuhitunturia kierrettäessäkin. Alamäki Hangasjärven rannalle tuntuu yhtä vauhdikkaalta kuin edelliselläkin kerralla. Matkaa tällä kierroksella kertyy hiihtokeskuksesta laskettuna hitusen alle kaksikymmentä kilometriä. Kirkkaalla säällä lenkkiä kannattaa jatkaa vielä vajaan neljän kilometrin verran ja koukata Ruuhitunturin huipulle.
SALLATUNTURI – SALLANTUNTURIN TUVAT – POROPUISTO
Yhdeksän kilometrin Poropuiston kierros kuuluu Sallan suosituimpiin latuihin. Emme tehneet tätä kierrosta sellaisenaan, mutta näin eri retkien yhteydessä reitin kaikki osat. Matkan varrelle osuu jonkin verran mäkiä, mutta latuprofiili ei ole mitenkään mahdoton. Sallan ja Rukan välinen päätie alitetaan kertaalleen tunnelin kautta sekä ylitetään Poropuiston kohdalla mieluiten suksia kantaen. Poropuistossa toimii kahvila ja sen pihalla saattaa nähdä muutaman poron. Jälkeenpäin ajateltuna jäi harmittamaan, ettei tätä kierrosta tullut lasten kanssa kokeiltua. Vuokramökiltä käsin kilometrejä olisi kertynyt luultavasti liikaa, mutta jos olisimme tulleet autolla hiihtokeskukseen tai Poropuistoon, olisi kierroksen pituus ollut lapsillemme sopiva.
SALLATUNTURIN KUNTOLATU
Jos haluaa haastaa itsensä hieman rankemmalla reitillä, kannattaa suunnata Sallatunturin kuntoladulle. Täällä saa varmasti hien pintaan, sillä jyrkkiä ylämäkiä riittää. Toisaalta tarjolla on myös pari vauhdikasta laskua, joissa nopeus nousee urheilusovellukseni perusteella helposti ainakin viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Varsinaisen rengasreitin pituus on 2,9 kilometriä, minkä lisäksi on hiihdettävä edestakaisin kilometrin pituinen yhdyslatu hiihtokeskuksesta. Kuntoladun voi yhdistää myös muihin Sallatunturin ympärillä kulkeviin reitteihin.
EDESTAKAISET HIIHDOT SNOWPOINTILLE JA SIRKAN LAAVULLE
Perheen kanssa ulkoillessa meille tulee tutuimmaksi hiihtokeskuksen sekä Sirkan laavun välinen latu, jonka osia hiihtelemme edestakaisin. Latuosuus jatkuu Keselmälammen paikkeilta luoteeseen hyvin tasaisena pitkän matkaa. Juuri ennen ensimmäistä ylämäkeä aukeaa kaunis maisema isommalle Sallatunturille päin. Pitkähkö ylämäki johtaa Snowpoint-kahvilalle, joka on matkamme aikaan suljettu. Snowpointilta on vielä vajaan kahden kilometrin loiva alamäkiosuus Sirkan laavulle.
Näiltä latuosuuksilta mieleeni jää erityisesti hämärtyvässä illassa koettu sininen hetki, joka tuntuu Lapin hiljaisuuden keskellä kauniilta. Hiihtäjät ovat harvassa ja edessäpäin häämöttävät laskettelurinteiden valot. Muun maailman melskeet tuntuvat Sallassa kaukaisilta.
AIHKIPETSIN VAELLUSLATU
Mieltäni on kiehtonut koko matkan ajan syrjäinen Aihkipetsin vaelluslatu, joka erkaantuu Ruuhitunturin takana Lehtoaavan kodalta ja jatkuu 4,6 kilometrin matkan Aihkipetsin päivätuvalle. Lähden yrittämään Aihkipetsiin viimeisenä hiihtopäivänä, jolloin hernerokkasumu on peittänyt tuntureiden rinteet. Kodalta on tehty pieni pätkä latua eteenpäin, mutta sitten reitti umpeutuu. Seuraan jonkun umpihangessa tarponeen jälkiä hetken, kunnes huomaan viimeisenkin yrittäjän luovuttaneen. Sumun keskellä upottavassa hangessa kahlaaminen ei houkuttele, joten Aihkipetsiin tutustuminen jää seuraavaan Sallan-matkaan. Hiihtovaellusreitti avataan ajoittain moottorikelkalla, mutta ainakin Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla se oli täysin ummessa.
Jos pääsisin yhdeksi päiväksi takaisin Sallaan, lähtisin noin kolmenkymmenen kilometrin lenkille. Se kulkisi hiihtokeskuksesta suorinta tietä Lassin laavulle ja sieltä Hangasselän kautta Ruuhitunturin kahvilaan sekä huipulla kohoavalle näkötornille. Alas palaisin Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta Ruuhitunturin ympäri kiertäen. Suosikkireitit ovat makuasia, mutta omasta mielestäni tämä kierros kokoaisi yhteen näkemieni latujen parhaat palat.
Yllä mainittujen lenkkien lisäksi Sallassa voi tehdä paljon erilaisia kierroksia latuosuuksia yhdistelemällä. Suurin osa laduista on myös kaksisuuntaisia. Latujen reaaliaikainen tilanne löytyy Latuinfon verkkosivuilta. Netissä näkyvät kunnostukset pitävät varmasti paikkansa, mutta matkamme aikana tuntui siltä, ettei ihan kaikki tehty ylläpito välttämättä päivittynyt sivulle. Sallassa on toki hiihtolatujen lisäksi paljon muutakin tekemistä. Kerroin Sallan tarjonnasta edellisessä jutussani.
Vietimme leppoisan hiihtolomaviikon aivan napapiirin rajalla Suomutunturilla. Kolmen sukupolven matkamme kului lähinnä maastohiihdon parissa sekä vuokratussa hirsimökissä majaillessa. Suomulta jäävät mieleen luonnon rauha ja hiljaisuus.
Vuonna 1965 avattu Suomutunturin hiihtokeskus kuuluu Kemijärven kuntaan ja sijaitsee noin 45 kilometrin päässä keskustaajamasta. Olemme käyttäneet useimmilla Lapin-matkoillamme autojunaa ja kulkeneet esimerkiksi Sallaan ja Pyhätunturille juuri Kemijärven aseman kautta. Hiihtolomakauden autojunapaikat ovat kuitenkin sen verran kysyttyjä, että jouduimme ajamaan tällä kerralla koko matkan omalla autolla. Keski-Uudeltamaalta on pitkä tie napapiirille, mutta matkan varrella yöpyminen helpottaa ajourakkaa. Pysähdyimme menomatkalla Hotel Golden Domessa Iisalmessa ja paluumatkalla kantapaikaksemme muodostuneessa Kuopion Puijonsarvessa.
Sää on meille suosiollinen, sillä päivälämpötilat pysyvät koko viikon pakkasen puolella, mutta missään vaiheessa ei ole liian kylmää ulkoiluun. Meitä ilahduttavat parina iltana myös revontulet, joskaan ne eivät ole taivaalle katsellessamme mitenkään erityisen voimakkaita. Suomutunturin ympäristössä ei ole tänä talvena mitenkään erityisen korkeita kinoksia, mutta lunta on joka tapauksessa riittävästi talviurheilua ajatellen.
Viikon pääaktiviteettimme on tuttuun tapaan hiihtäminen, minkä lisäksi ulkoilemme jonkin verran myös kävellen. Suomutunturilla on 75 kilometrin latuverkosto, josta noin neljäsosa on valaistu. Ladut ovat lomaviikollamme hyvässä kunnossa ja muita hiihtäjiä näkyy vain harvakseltaan. Ei ole tavatonta kohdata vain pari muuta hiihtäjää tunnissa, mutta toisinaan on toki myös vilkkaampaa.
Tarjolla on enimmäkseen melko tasaisia latuprofiileja, jotka sopivat rauhallisesta menosta pitäville harrastelijoille erinomaisesti. Sairastin lähes koko perheemme tavoin melko rajun kuumetaudin hieman ennen hiihtolomaa. Jouduin siis unohtamaan pitkät lenkit, sillä toipilaana on paras hiihdellä hyvin varovaiseen tahtiin.
Suomukankaan lenkki
Suomun latuverkostossa on muutama rengasreitti, joista 3,3 kilometrin mittainen Suomukankaan lenkki on lyhyin. Hirsimökkien ohi kulkevalla kierroksella on pari vauhdikasta laskua sekä muutamia ylämäkiä, eli sopivasti maastollista vaihtelua. Latu ei kuitenkaan ole erityisen raskas. Matkan varrelta aukeaa hieman avaria maisemia muun muassa Suomutunturille päin. Hiihtokeskus sijaitsee lähellä Suomukangasta, joten sieltä käsin ei tarvitse hiihtää kovin pitkiä siirtymiä.
Kalliovaaran lenkki
Kalliovaaran lenkin alkuun saa sivakoida hiihtokeskukselta vajaan kilometrin verran. Varsinainen kierros on 5,6 kilometrin mittainen ja se kiertää nimensä mukaisesti myötäpäivään Kalliovaaran ympäri. Taival on suurimmaksi osaksi tasamaata, mutta kierroksen itäosassa on yksi suurehko ylämäki. Sen jälkeen loppumatka onkin pitkälti loivaa alamäkeä. Kalliovaaran lenkki on ehkä maisemallisesti lievä pettymys, sillä matkan varrella on enemmän metsää kuin avaria näkymiä. Latu tarjoaa joka tapauksessa hyvän mahdollisuuden leppoisaan hiihtelyyn puhtaassa luonnossa.
Suomutunturin ympäryslatu
Suomun eräänlainen päälenkki kiertää tunturin ympäri. Kierrokselle kertyy mittaa 13,5 kilometriä ja sen parhaat maisemat löytyvät mielestäni Suomuntunturin eteläpuolelta. Myötäpäivään kierrettäessä ladun rankin pätkä sijoittuu tunturin itäpuolelle, jossa on noin puolentoista kilometrin mittainen melko rankka nousuosuus. Muuten kierros onkin varsin kevyt sisältäen tasamaata sekä loivia laskuja. Suomutunturin ympäryslatu tarjoaa ainakin omien hiihtoretkiemme parhaita paloja ja on ilman muuta kiertämisen arvoinen.
Viiden vaaran kierros
Suomun koko muu latuverkosto tulee koluttua, mutta jälkeenpäin jää harmittamaan Viiden vaaran kierroksen jääminen väliin. Kuumetaudista toipuessa tuntui järkevältä pysyä varovaisena ja pitää hiihtoretket lyhyinä. Varsinaisella Viiden vaaran kierroksella on mittaa reilut 15 kilometriä, minkä lisäksi matkaa kertyy hiihtokeskukselta käsin kymmenisen kilometriä lisää. Voisin kuvitella kierroksen maisemiensa puolesta kauniiksi ja latuprofiilin Suomun muita reittejä haastavammaksi. Tämä latu pitää ehdottomasti kokeilla, jos joskus vielä palaamme Suomutunturille.
Latu Räisälän kylään
Hiihdimme osan Viiden vaaran kierroksen alkupäästä matkallamme Räisälän kylään ja takaisin. Tällä osuudella aukesi jonkin verran mukavia maisemia kauempana häämöttäville vaaroille ja tuntureille. Retken kääntöpaikkana toimiva Räisälän kylä jää mieleen hiljaisena paikkana, jonka tuulisten peltojen takaa kuului koirien haukuntaa.
Suomutunturin rinteet
Kokeilin laskettelua viime vuonna Iso-Syötteellä nuoremman tyttären kanssa, mutta hän ei halunnut tällä kerralla rinteeseen. Niinpä jätimme nyt lasketteluvälineiden vuokraamisen kokonaan väliin. Kävimme ohimennen katsomassa eturinteitä, jotka näyttivät yllättävän hiljaisilta. Nämä jyrkkyydeltään haastavat rinteet on käsittääkseni suunniteltu kilpakäyttöön, joten tavallinen kansa viihtyy paremmin Itä-Suomun loivemmissa ja perheystävällisemmissä mäissä. Eturinteillä näytti kuitenkin olevan yksi loiva harjoitusrinne, jonne hiihdonopettaja kuului opastavan ulkomaalaista perhettä. Suurin osa Suomun yhdestätoista rinteestä sekä kaikki neljä hissiä olivat lomamme aikaan toiminnassa.
Ravintola Ailo
Syömme lomaviikkomme ajan anopin valmistamia erinomaisia ruokia, mutta yhtenä iltana suuntaamme päivälliselle ravintolaan. Hotelli Suomutunturin yhteydessä toimivan Ailon suurista ikkunoista on näkymä suoraan eturinteille. Syömme maukkaat keitot, poronkäristykset ja jälkiruoat. Ruoat tilataan tiskiltä, mutta tarjoillaan pöytään, joten Ailon konsepti on eräänlainen yhdistelmä baaria ja à la carte -ravintolaa. Esimerkiksi veden ja kahvin saa noutaa itse buffetin puolelta. Vieressä lasiseinän takana iltaisin toimivassa Takka-ravintolassa on valkoiset pöytäliinat ja astetta juhlavampi tunnelma.
Suomutunturin alkuperäinen hotelli tuhoutui vuoden 2015 tulipalossa, mutta nyt paikalla on uudistettu rakennus. Suomun markkinoinnissa on panostettu ulkomaille ja Ailossa asiointikin täytyi hoitaa englannin kielellä. Asiakaskunta vaikuttaa kansainväliseltä, sillä esimerkiksi ravintolavierailumme aikaan hotellilla näkyi suuri itämainen turistiryhmä. Kohderyhmä on varmasti kannattava, sillä monet Lappiin saapuneet ulkomaalaiset ovat valmiita maksamaan pororekiajeluiden tai moottorikelkkasafarien kaltaisista aktiviteeteista, kun taas kaltaiseni suomalaiset viihtyvät mieluummin vuokramökeillä ja ilmaisilla hiihtoladuilla.
Ajatuksia Suomutunturista
Suomulta jäävät päällimmäisinä mieleen hiljaisuus ja kaunis luonto. Ladut olivat lomaviikollamme hyvässä kunnossa ja laskettelurinteissä näytti olevan väljää. Suomun toiminnassa olevat peruspalvelut vaikuttavat hyviltä, mutta tarjonta on toistaiseksi melko suppeaa. Esimerkiksi hiihtäjänä olisin toivonut reittien varrelle latukahvilaa. Nyt jälkeenpäin huomasin Itä-Suomun kahvilan olleen avoinna, mutta se ei sijaitse aivan tunturin ympäri kiertävän reitin varrella, ja kahvilaan opastanut viitta jäi minulta huomaamatta jos sellaista oli ladun varrelle laitettu.
Suomun hiihtokeskuksen vilkkainta kulta-aikaa vietettiin 1970-luvun lopulta aina 1990-luvun lamaan asti, minkä jälkeen alueella on eletty vaisumpia ja vaihtelevampia vuosia. Aika näyttää, kuinka suureen loistoon Suomutunturi vielä nousee. Haasteena on kova paikallinen kilpailu, sillä alle sadan kilometrin päästä löytyvät esimerkiksi Rukan, Sallan ja Pyhän hiihtokeskukset. Toisaalta voi olla myös etu, että Suomu tarjoaa hiljaisen vaihtoehdon rauhaa rakastaville matkailijoille.
Viihdyimme Suomutunturin maisemissa hyvin. Suomu tarjosi meille uutena kohteena mieluisaa vaihtelua, muttei silti noussut ihan ykkössuosikiksemme. Pidän itse kovasti vaikkapa Iso-Syötteestä, jossa sielläkin on rauhallista mutta astetta laajempi palveluvalikoima sekä Etelä-Suomesta käsin lyhyempi ajomatka. Lapin kohteista olen ihastunut erityisesti Saariselän erämaatunnelmaan sekä myös Sallan luontoon. Puitteiden puolesta Ylläs on mielestäni edelleen ykkönen. Muita hiihtolomakohteitamme ovat olleet Pyhä, Ruka, Ukkohalla sekä Vuokatti. Kaikilla on omat kannattajansa ja hyvät puolensa, joten suosikkivalinnat perustuvat ennen kaikkea henkilökohtaisiin mieltymyksiin.
Tuusula on erinomainen kesäretkikohde vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Helsingistä. Tarjolla on runsaasti kulttuurikohteita, tunnelmallisia maalais- ja järvimaisemia, viihtyisiä kesäkahviloita sekä paljon muutakin koettavaa.
Tuusula on itselleni tuttu paikka, jossa olen viettänyt enemmän tai vähemmän kaikki kesäni. Ajattelin nostaa tähän juttuun vain muutaman suosikkipaikkani, mutta koska tarjontaa on paljon, venyi lista hieman suunnittelemaani pidemmäksi. Kyseessä ei siis ole kaiken kattava luettelo, vaan haluan nyt esitellä vain joitakin paikkoja, joissa olen viime vuosina viihtynyt. En halunnut tehdä tästä suoraa kopiota neljä vuotta vanhasta Tuusula-jutustani, joten mukana on useampia tuolloin pois jääneitä kohteita. Kaikkia vanhoja suosikkeja ei voinut kuitenkaan jättää mainitsematta.
Liikunnan kannalta Tuusulan suosituin aktiviteetti on pyöräily järven ympäri. Klassikkoreitti on reilun kahdenkymmenen kilometrin mittainen ja se on varustettu uusilla opasteviitoilla. Kyltit vinkkaavat parissa kohdassa viime vuosina kunnostetuille osuuksille, jotka eivät aiemmin kuuluneet ainakaan omaan vakioreittiini. Järven itäpuolella Rantatieltä käännytään kohti Krapin rantasaunaa ja viihtyisää rantareittiä, jonka varrella voi kesäisin rapsutella lampaita. Lännessä viitat ohjaavat puolestaan Järvenpään Vanhankylänniemeen. Vanhankylänniemi tunnetaan Puistobluesin tapahtumapaikkana ja sieltä löytyy muiden palveluiden lisäksi esimerkiksi kädentaitajien myymälä Pytingin Puoti.
Tuusulan oleellisin kulttuurikeskittymä on järven itäpuolella kulkeva Rantatie, jonka varrella on monta kiinnostavaa kohdetta. Tuusula tunnetaan erityisesti 1900-luvun alussa vaikuttaneesta taiteilijayhteisöstä, jonka jäsenistä esimerkiksi Pekka Halonen sekä J.H. Erkko asuivat Rantatien varrella, kun taas Jean Sibelius, Juhani Aho ja Eero Järnefelt löysivät kotinsa hieman pohjoisempaa nykyisen Järvenpään puolelta. Alla mainitut kohteet sijaitsevat joko järveä kiertävän pyöräreitin varrella tai sen läheisyydessä luukun ottamatta Koiramäkeä, Kellokosken ruukkia ja Pientä Kotieläinpihaa. Valitsemieni nostojen järjestys etenee kartalla etelästä järven itäreunan kautta pohjoiseen ja palaa lopuksi Kellokoskelta järven länsirannalle.
Koiramäen Pajutalli
Aloitetaan kohde-esittelyt oikeasta hyvän mielen kohteesta Vantaan rajan tuntumasta. Koiramäen Pajutalli koostuu vanhoista puurakennuksista ja viehättävästä pihapiiristä, jossa viihtyvät kesäisin myös lampaat ja kanit. Pihalta ja eri rakennuksista löytyy muitakin erityisesti lapsivieraita ilahduttavia asioita. Kahvilan herkuista olemme nauttineet sekä viihtyisällä pihalla että kylmempään vuodenaikaan sisätiloissa.
Vaikka Koiramäen Pajutalli onkin kokonaisvaltainen elämys, voi sen mieltää ensisijaisesti sisustus- ja lahjatavarakaupaksi, jonka runsas tarjonta on aseteltu esille poikkeuksellisen kauniisti vaikkapa väriteemojen mukaan. En mielelläni osta mitään ylimääräistä, mutta täällä herää helposti houkutus hankkia mukaan jotakin hauskannäköistä. Myynnissä on totta kai kaiken muun lisäksi myös monia pajusta punottuja esineitä. Olemme kokeneet Koiramäen Pajutallin mukavaksi kesäpäivien vierailukohteeksi, minkä lisäksi se on talvella erinomainen paikka virittäytyä joulutunnelmaan.
Lisätiedot: koiramaenpajutalli.fi
Krapi
Tunnelmallinen Krapi kuuluu Tuusulan helmiin. Entinen maatila on muotoutunut tapahtumakeitaaksi, josta löytyy myös entisessä navetassa toimiva hotelli. Vanhat pellot ovat olleet jo useamman vuosikymmenen Tuusulan Golfklubin käytössä. Krapin suositut kesäkonsertit houkuttelevat maamme eturivin artisteja, ja tänä vuonna lavalle nousevat muiden muassa Arttu Wiskari, Anssi Kela, Behm, Elastinen ja Anna Puu. Kesän huipentavien elokuisten puutarhajuhlien päätapahtumat ovat jo loppuunvarattuja. Konsertit jatkuvat muina vuodenaikoina Krapin Pajan sisätiloissa. Krapin kesäteatterin ohjelmassa on tällä kertaa farssikomedia Tuplakupla.
Krapin kesäravintola Mankeli kuuluu vakiopaikkoihin, joissa käyn aina pari kertaa kesässä. Mankeli on parhaimmillaan lämpiminä päivinä, jolloin ruoasta voi nauttia ulkoilmassa Krapin idyllisessä pihapiirissä. Huonommalla säällä eli sisätiloissa syömiseen suosittelen myös Hyrylässä vanhassa upseerikerhon rakennuksessa toimivaa Ravintola Kerhoa. Mikäli mielessä on virkistävien juomien siemailu kauniin järvimaiseman äärellä, kannattaa kokeilla Gustavelundin terassia Pritsiä. Gustavelundissa kävin viimeksi toukokuussa, jolloin nautimme Ravintola Intossa erinomaisen äitienpäiväaterian. Kesäisin ruokailu on kuitenkin keskitetty vain Pritsin puolelle.
Lisätiedot: krapi.fi
Erkkola
Tuusulan Rantatien varrella sijaitseva Erkkola on komea hirsirakennus, joka valmistui runoilija J.H. Erkon kodiksi vuonna 1902. Erkko ehti asua täällä ennen kuolemaansa vain muutaman vuoden, minkä jälkeen talo oli pitkään yksityisomistuksessa. Nykyään Erkkola on Tuusulan kunnan hallinnoima museo, jossa voi tutustua vaihtuviin näyttelyihin. Taiteilijakoti hirsiseinineen ja vanhoine takkoineen on aina yhtä tunnelmallinen vierailupaikka. On myös mukavaa istahtaa lukemaan jokunen Erkon runo historiallisessa ympäristössä, vaikkei muuten runoja harrastaisikaan.
Kävin Erkkolassa viimeksi pari viikkoa sitten, jolloin esillä oli vielä Lars-Gunnar ”Nubben” Nordströmin teoksia. Aion tutustua myös kesällä 2024 esillä olevaan Silja Purasen ja Eero Lintusaaren yhteisnäyttelyyn. Ensi talvena on luvassa juoma-aiheista taidetta. Erkkolassa vierailun yhteydessä voi käydä myös naapurissa sijaitsevassa Aleksis Kiven kuolinmökissä sekä nauttia Tuusulanjärven maisemista Fjällbon puistossa.
Lisätiedot: erkkola.fi
Lue myös juttuni Tuusulan nähtävyyksiä – Erkkola
Lottamuseo ja Lottakanttiini
Lottamuseo toimii komeassa siniseksi maalatussa puurakennuksessa Rantatien varrella. Museo kertoo naisten tekemästä arvokkaasta maanpuolustustyöstä, lotista ja Lotta Svärd -toiminnasta. Olen tutustunut nykyiseen vuonna 2021 uudistettuun päänäyttelyyn, mutta Lottamuseon voi kokea aina uudelleen vaikkapa yleisöopastusten, draamaopastusten tai luentojen kautta. Pienessä ulkonäyttelytilassa on tänä kesänä uusi Vaaran vuodet – Sodan ja rauhan välissä -näyttely sekä ennakkovarauksella pelattavissa oleva pakopeli.
Käyn museon puolella vain harvoin, mutta alakerrassa toimiva Lottakanttiini kuuluu suosikkikahviloihini Keski-Uudellamaalla. Kanttiinissa tuleekin käytyä monia kertoja vuodessa. Kesän parhaisiin hetkiin kuuluvat lämpimät aamupäivät Lottakanttiinin terassilla, ennen kuin aurinko kääntyy paahtamaan pöytiä. Iltapäivällä voi asettua puiden ja pensaiden katveeseen, jos tilaa vain riittää. Kahvin ja leipomotuotteiden ääreltä kelpaa katsella vehreää puutarhaa sekä persoonallisen hämähäkkiportin takana häämöttävää Tuusulanjärveä.
Lisätiedot: lottamuseo.fi
Halosenniemi
Tuusulanjärven ympäristössä on monia taiteilijakoteja, joista oma ykkössuosikkini on Halosenniemi. Pekka Halosen ateljeekoti on näyttävä kansallisromanttinen puurakennus, joka kohoaa järven parhaalla paikalla kallioisella niemellä. Täältä kelpaa ihailla näkymiä niin pohjoiseen Järvenpäähän kuin eteläänkin päin. Halosenniemi on itselleni tuttu paikka, jossa olen käynyt monta kertaa.
Kesän 2024 näyttely Miljoonamänty esittelee maisemamaalauksia sekä Pekka Haloselta että hänen aikalaisiltaan. Olen aina pitänyt siitä, kuinka Halosenniemessä saa nauttia sekä upeasta rakennuksesta että sopivan kompaktista taidenäyttelystä. Maisemamaalaukset ovat myös aiheena mieleeni, joten tänä kesänä pitää ehdottomasti palata Halosenniemeen! Muita Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön liittyviä nähtävyyksiä ovat Järvenpään puolelta toistensa lähettyviltä löytyvät Jean Sibeliuksen Ainola, Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola sekä Eero Järnefeltin Suviranta. Vierailu Suvirannassa onnistuu vain yleisöopastusten yhteydessä ja vaatii ennakkovarauksen.
Lisätiedot: halosenniemi.fi
Lue myös juttuni Halosenniemi – Tuusulanjärven helmi
Marin Putiikki
Jos tuliaisostoksia haluaa tehdä kulttuurikohteiden lähistöllä Rantatien varrella, kannattaa piipahtaa Marin Putiikissa. Houkuttelevia esineitä pursuava kauppa sijaitsee entisessä navetassa Tuomalan kylässä. Olen käynyt tässä kauniin tavaran aarreaitassa vain pari kertaa, mutta putiikkia on helppo suositella kaikille Rantatiellä kulkeville. Pihapiirissä on joinakin kesinä toiminut myös Pop-Up Kyläcafe -kahvila. Marin Putiikki on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin.
Lisätiedot: memories.fi
Kallio-Kuninkalan kesäkahvila
Alueen tyylikkäin kesäkahvila löytyy Kallio-Kuninkalan kartanomiljööstä Järvenpään puolelta, aivan Tuusulan rajan tuntumasta. Kaunis päärakennus ja keidasmainen puutarha luovat upean ympäristön kahvilaherkuista nauttimiseen. Kallio-Kuninkalan kesäkahvilan ainoa huono puoli ovat sen niukat aukioloajat. Kahvila on tänä vuonna avoinna ainoastaan heinäkuussa torstaista lauantaihin kello 11–17 ja pian tämän jälkeen muutaman päivän Meidän Festivaalin merkeissä. Toinen lähistöltä löytyvä mainio kesäkahvila Vellikello on avannut välivuoden jälkeen ovensa uudessa omistuksessa. Vellikellon vanha puurakennus sijaitsee lähellä Aholaa ja Ainolaa, aivan järveä kiertävän pyöräilyreitin varrella.
Kallio-Kuninkalan historia kietoutuu Paloheimon suvun ympärille. Vuorineuvos K.A. Paloheimo oli tiiviisti tekemisissä Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kanssa ja jakoi taiteilijoiden suomalaiskansallisen aatteen aikana, jolloin maamme ei ollut vielä itsenäinen. Liikemiehen perheen ystävyys taiteilijayhteisön kanssa oli tiivistä ja kolme Paloheimon salskeista pojista löysi jopa puolisonsa Sibeliuksen, Järnefeltin ja Halosen tyttäristä. Tilasta isänsä jälkeen huolehtinut Yrjö Paloheimo halusi testamentata Kallio-Kuninkalan kulttuurikäyttöön. Nykyään se toimiikin Taideyliopiston Järvenpään toimipisteenä.
Lisätiedot: kallio-kuninkala.fi
Kinuskilla ja Kellokosken ruukki
Tämän jutun selvästi pohjoisin piste löytyy Kellokoskelta, jonka vanha ruukkimiljöö on oikein tunnelmallinen retkikohde. Paikan sydämenä voi pitää kahvila-ravintola Kinuskillaa, joka määrittelee itsensä urbaaniksi maaseutukahvilaksi. Kävimme Kinuskillassa viimeksi viime kesänä, jolloin emme jaksaneet hyvän hampurilaisaterian jälkeen enää maistaa houkuttelevia leivonnaisia. Historiallisissa tiloissa voi nauttia lounasta, lauantaibrunssia sekä monien kehumia pienleipomotuotteita.
Ruukkivierailun yhteydessä kannattaa kurkistaa ainakin tehdasmuseoon, jossa selviää kuinka paljon erilaisia tuotteita täällä 1795–1979 toimineessa tehtaassa on valmistettu. Lisäksi kesällä 2024 voi tutustua teemanäyttelyyn Julkkis kävi täällä. Museoon on vapaa pääsy. Alueella on myös muita kiinnostavia rakennuksia, kuten vanha puukirkko. Ruukissa ja sen ympärillä toimii nykyään monia eri alojen yrityksiä, kuten Patovahti-pubi, Männistön tanssilava sekä Ruukin kirppis.
Lisätiedot: kinuskilla.fi, tehdasmuseo.fi, ruukinkirppis.fi
Pieni Kotieläintila ja Kahvila Onni
Kävimme vasta viime kesänä ensi kertaa tutustumassa Pieneen Kotieläintilaan ja Kahvila Onniin, jotka löytyvät hieman syrjäisempien maalaismaisemien keskeltä. Siisti maatila osoittautui viihtyisäksi paikaksi, jossa koko perheen on mukava viettää kiireetöntä aikaa. Kotieläintilaa voi suositella varsinkin pienille lapsille, mutta kesyjen eläinten kanssa viihtyvät kyllä kaiken ikäiset vierailijat. Lampaat, vuohet, aasit, hevoset ja puput ovat sen verran seurallisia, että ne vaikuttavat rakkaudella hoidetuilta. Mieleen jäi myös pihalla kuljeskeleva kissa, joka nauttii kovasti rapsuttelusta.
Pieni Kotieläintila tarjoaa aitoja maalaismaisemia sekä nostalgista aiheeseen liittyvää esineistöä. Pihalta löytyy leikkipaikka ja sieltä voi lähteä myös pienille kävelypoluille. Puodin puolella olisi monenlaista ostettavaa ja käynnin kruunaa Kahvila Onni, jossa nautimme maukkaista vohveleista. Pieni Kotieläintila on tänä kesänä avoinna 3.6.–3.8.2024 maanantaista lauantaihin kello 10–17.
Lisätiedot: pienikotielaintila.fi
Sarvikallio
Tuusulanjärven komeimmat maisemat aukeavat Sarvikalliolta, joka sijaitsee useimmista muista mainitsemistani kohteista poiketen järven hiljaisemmalla länsirannalla. Noin 25 metrin korkeudelta kelpaa katsella Tuusulanjärveä niin pohjoiseen kuin eteläänkin päin ja paistaa tulipaikalla vaikka makkarat. Sarvikallion parkkipaikalta on reilun puolen kilometrin kävelymatka näköalojen äärelle ja paikalle poikkeaminen onnistuu myös järveä kiertävän pyöräilyreitin varrelta. Jos haluaa tehdä luontoretken, voi Sarvikallion tuntumassa reippailla kolmen ja puolen kilometrin mittaisen Seittelinreitin ympäri.
Lue myös aiemmat Tuusulasta kertovat juttuni:
Paikallisvinkit Tuusulanjärvelle
Makuja ja maisemia Tuusulanjärvellä
Tuttu Tuusula matkailijan silmin
-
Huvipuistot2 vuotta sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sittenAlppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenEnsikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sittenCinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenLos Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sittenPatikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenTarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sittenKaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sittenMilanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sittenHuikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenKalifornian-matkan parhaat palat
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
16.3.2021 at 21:30
Itse en yleensä niin välitä hiihtämisestä, mutta Marika on siitä kyllä innoissaan ja aivan taatusti viihtyisi talvisessa Sallassa, jopa pidemmän aikaa. Nuo maisemat ovat kyllä todella vaikuttavat! Voi olla, että Salassa tulee ehkä käytyä ensimmäistä kertaa ensi syksynä. Sen hetkinen koronatilanne kuitenkin vaikuttaa siihen.
Mika / Lähtöportti
17.3.2021 at 10:31
Kyllähän tuolla hiihtelisi mielellään kauemminkin, jos vaan tykkää hiihdellä 😀 Käykää ihmeessä Sallassa johonkin vuodenaikaan. Erityisesti Ruuhitunturia suosittelen, sinne pääsee patikoimalla ympäri vuoden.
Pietari Sorri
27.12.2022 at 21:26
Olemme käyneet Sallassa jo kolmesti. Ja aina yllättää positiivisesti. Erinomaiset ladut, hyvät majoituskohteet ja tunturin juurella erinomainen sisäliikuntakeskus. Rinteissä hyvä profiili. Myös paikallisten palveluasenne ja palvelut ylipäätään ovat hyvät. ’Ruuhkakeskus” kokemusten jälkeen lämmin suositus Sallalle. Kannattaa tutustua.
Mika / Lähtöportti
2.1.2023 at 23:38
Salla on kyllä mukava paikka! Miellyttävän rauhallinen ja ruuhkaton moneen muuhun Lapin kohteeseen verrattuna, kaikki tarvittava löytyy ja luonto on todella kaunista.