Seuraa somessa

Suomi

Hiihtokokemuksia Sallassa

Julkaistu

-

Sallassa vietetty helmikuinen hiihtoloma kului nimensä mukaisesti lähinnä maastohiihdon parissa. Tein nyt yhteenvedon kokemuksistani Sallan laduilta, joille olisi mukava palata jonain tulevanakin talvena.

Salla on miellyttävän hiljainen hiihtokeskus, jossa saa nauttia rauhallisesta tunnelmasta. Ladut kiertelevät kauniissa, mutta enimmäkseen metsäisessä maastossa, kun taas jänkiä tai muita avoimempia paikkoja tulee vastaan hieman harvemmin kuin kuvittelin. Itä-Lapin maisemat avautuvat hiihtäjälle parhaiten Ruuhitunturin päältä, josta on kirkkaalla säällä upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin.


Sallan latuverkostolla on mittaa 160 kilometriä, joista reilut neljäkymmentä on valaistu. Helmi-maaliskuussa valoisaa aikaa alkaa olla jo niin mukavasti, että luonnonvalossakin ehtii hiihdellä pitkät lenkit. Hiihtokeskuksen nettisivut kertovat latujen varsilta löytyvän seitsemän laavua, viisi latukahvilaa, kaksi kotaa sekä kaksi autiotupaa. Hiihtelimme tällä lomalla ihmisiä vältellen, joten latukahviloiden houkutteleva tarjonta jäi kokeilematta. Käsittääkseni kolme viidestä kahvilasta olisi ollut lomamme aikaan avoinna.


Hiihdin Sallassa pyöreät 150 kilometriä. Suurin osa kilometreistä kertyi yksinään hiihdellessä, sillä latuverkostosta löytyy mukavia mahdollisuuksia 20–30 kilometrin leppoisiin lenkkeihin. Sen sijaan lyhyitä ja helppoja rengaslenkkejä ei hiihtokeskuksen lähistöllä oikein ole, joten yhdessä lasten kanssa tehdyt hiihdot sujuivat edestakaisia reittejä pitkin. Olimme joka tapauksessa tyytyväisiä, kun pääsimme aina suoraan vuokramökin pihalta suksille. Mökki sijaitsi Keselmäjärven rannalla, mutta käytän tässä jutussa lenkkien oletettuna lähtöpisteenä hiihtokeskusta, joka lienee suosituin paikka laduille suuntaamiseen.


Netistä löytyvä Sallan latukartta on hyvä apuväline hiihtoretkien suunnitteluun. Omat lenkkini kattoivat koko verkoston melko hyvin Sallan kirkonkylän lähistöllä risteileviä latuja lukuun ottamatta. Niiden lisäksi käymättä jäi vain vajaan kolmen kilometrin pätkä Kalliojärven päivätuvan ympäriltä sekä Aihkipetsin erämaalatu, jonne en yrityksestä huolimatta päässyt.


Sää oli puolentoista Sallassa viettämämme viikon aikana vaihteleva. Iloitsimme heti matkan alkuun osuneesta upean kirkkaasta päivästä, mutta sen jälkeen aurinko paistoikin seuraavan kerran vasta pois lähtiessämme. Lähes koko ajan vallitsi kirpeä pakkassää, joka teki ladut nihkeiksi ja huonosti luistaviksi. Hankalimpana päivänä sankka lumipyry tukki reitit ja kerran ajauduin myös lähes läpitunkemattomaan sumuun. Vihdoin viimeisen hiihtopäivän nollakelissä sekä suksien luisto että hengittämisen helppous olivat parhaimmillaan, ja tuntui että olisin voinut sivakoida kuinka monta kymmentä kilometriä tahansa. Sellaista hiihtäminen vain on. Välillä luistaa ja välillä ei, mutta pääasia on kauniista luonnosta nauttiminen.



KIERROS RUUHITUNTURIN YMPÄRI

Ensimmäinen hiihtopäivä on kylmä mutta kaunis, sillä aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta. Hiihtelemme aluksi yhdessä koko porukalla, mutta jatkan sitten omalle pidemmälle lenkilleni. Päätän kiertää Ruuhitunturin ympäri myötäpäivään latukarttaan vihreällä merkittyä reittiä pitkin. Maasto on mukavan vaihtelevaa ja vastaan tulee niin pieniä nousuja kuin laskujakin. Ladut ovat huippukunnossa, mutta reitillä ei näy juuri lainkaan hiihtäjiä. Lumen peittämät puut ja sininen taivas muodostavat upean ympäristön ja pysähdyn ottamaan valokuvia monta kertaa.


Meno muuttuu rankaksi, kun nousu kohti Ruuhitunturia alkaa. Ylämäkeä riittää monen kilometrin ajan, mutta matka etenee tykkylumipuita ihaillessa ja kuvaustaukoja pitäessä. Pitkät siniset varjot kertovat päivän etenemisestä ja alan aavistella osuvani Ruuhitunturin laelle sopivasti auringonlaskun aikaan.


Saavun Lehtoaavan kodalle ja pysähdyn ihailemaan maisemaa. Aapasuo näyttää eräänlaiselta ylätasangolta, jota reunustaa tykkylumipuiden juhlallinen rivistö. Nautin vapauden tunteesta, jonka ympärillä levittäytyvä Lapin hiljainen erämaa herättää.


Ylitän suon ja saavun pian Ruuhitunturin kahvilan kulmalle. Tähän kelpaa pysähtyä ottamaan valokuvia ja katselemaan rinteeltä avautuvaa maisemaa, joka jatkuu peninkulmien päähän.


Kahvilalta huipulle ei ole oman retkeni aikaan vedetty kunnollista latua. Oikea ura löytyy kuitenkin helposti ja lähden kapuamaan sitä pitkin ylöspäin. Mieleeni tulee elämäni ensimmäinen Lapin-matka, kun kuusivuotiaana nousin isän ja äidin kanssa joillekin Pyhätunturin seudun huipuille.


Avoimella huipulla puhaltaa hyytävä viima, joka ei oikein salli valokuvaamista paljain käsin. Tasapainoilen lumen ja jään peittämiä portaita pitkin näkötornin huipulle, josta saa ihailla avaraa maisemaa kaikkiin ilmansuuntiin. Huipulla on pari moottorikelkkailijaa, mutta saan olla tornissa yksikseni.


Laskeva aurinko kultaa maiseman sanoin kuvaamattoman kauniiksi. Ihailen näkymiä, kunnes taivas alkaa saada tummempia sävyjä ja ymmärrän jatkaa matkaa. Alamäki pohjoiseen päin on vauhdikas, mutta kun latu on erinomaisessa kunnossa, voin vain nauttia matkan etenemisestä. Noin neljän kilometrin taival Hangasjärven rannalle sujahtaa hetkessä jyrkkien alamäkien merkeissä. Sieltä on vielä jäljellä kolmisen kilometriä hiihtokeskukseen.


Yllä kuvaillulle lenkille tulee hiihtokeskuksesta käsin mittaa noin 22,5 kilometriä. Huipulla voi käydä myös tekemällä 15,5 kilometrin osittain edestakaisen lenkin, joka ei kierrä koko tunturia ympäri. Huomaan myöhemmin, että nousu Ruuhitunturille tuntuu ehkä helpoimmalta tätä Hangasjärveltä ylös nousevaa reittiä pitkin. Samoin kierros koko tunturin ympäri on varsin miellyttävä tehdä toisin päin kuin edellä kuvailin, sillä paluureitti Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta tuntuu pelkältä pitkältä ja loivahkolta alamäeltä, ja myöhemmin tulee vastaan vielä lisää alamäkiä.


Jos oli ensimmäinen vierailuni Ruuhitunturilla aurinkoinen, on viimeinen lenkki sen täydellinen vastakohta. Varsinkin Lehtoaavan tyhjyydessä tuntuu, etten näe sumun keskellä edes paria metriä eteeni. Katson välillä värikkäitä suksiani vain varmistaakseni, etten ole menettänyt näkökykyäni. Toisaalta sumuisessa lenkissäkin on oma hieno tunnelmansa, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.



KIERROS SALLATUNTURIN YMPÄRI JA KAUNISHARJULLE

Sallatunturin ympäri kiertää mukava latu, josta jäävät päällimmäisinä mieleen pitkät mäet niin ylös kuin alaskin päin. Hiihtokeskuksesta lähdettäessä ohitetaan alkumatkasta Keselmäjärven uimaranta, minkä jälkeen aletaan vähitellen nousta tunturiin. Lähden kierrokselle tuulisella säällä, joka tupruttaa latua umpeen ja heittää maahan sen verran irtohavuja, että Marjo Matikainenkin olisi tyytyväinen. Kun jaloissa ovat vielä edellisen päivän rasitukset, alkaa nousu tuntua rankalta. Tilanne helpottaa itärinteiden juurella, jossa sijaitsee niin laskettelijoita kuin hiihtäjiäkin palveleva Itäkodan kahvila. Tästä jatketaan kevyempää reittiä pitkin kohti Tunturilammen laavua. Edessä on tasamaata, pieniä mäkiä sekä metsämaisemaa.


Netin latukartasta voisi päätellä, että Tunturilammen laavu olisi hiukan syrjässä hiihtoreitiltä, mutta se sijaitsee käytännössä kierroksen varrella. Pysähdyn hetkeksi autiolla laavulla ja jatkan sitten kohti paria pitkää mutta maltillista alamäkeä, jotka johdattavat kohti kuvassa näkyvää Kaunisharjun laavua. Sieltä on jäljellä vielä vajaat viisi kilometriä takaisin hiihtokeskukseen. Loppumatkalla on vielä muutamia keskikokoisia mäkiä. Tässä kuvailtu Sallatunturin ja Kaunisharjun kierros on noin 14 kilometrin mittainen. Pelkän Sallatunturin voi kiertää lyhyemmällä lenkillä, johon sisältyy vauhdikas lasku alas tunturilta.



LASSIN JA SIRKAN LAAVUJEN KIERROS

Yksi Sallan houkuttelevimmista reiteistä on latukarttaan sinisellä merkitty 20,5 kilometrin kierros, jossa kierretään kuvassa näkyvän Lassin laavun kautta Marjavaaran ympäri ja palataan Sirkan laavun ohitse kohti Keselmäjärveä ja hiihtokeskusta. Omalla kohdallani lenkistä tulee hankala, sillä lähden uhmaamaan sankkaa lumipyryä ja rämmin suurimman osan matkasta nilkkoja myöten hangessa. Kokemus on silti hauska, sillä otan kierroksen lumisena seikkailuna, jossa vauhdilla ei ole mitään merkitystä. Jos hiihtokeskusta ei lasketa mukaan, kohtaan koko retkellä vain yhden hiihtäjän. Vastaan tulee myös latukone, mutta se on kääntynyt eri suunnasta kuin oma reittini. Enimmäkseen näen siis edessäni umpihankea ja takanani vain omien suksien jäljet.


Pian hiihtokeskuksesta lähdön jälkeen alitetaan tunnelin kautta autotie ja hieman myöhemmin saavutaan suolle, josta on maisema taaksepäin Sallatunturille. Valtaosa kierroksesta hiihdetään metsissä, joissa on kyllä mäkiä, mutta latuprofiili ei ole erityisen haastava. Uskon tämän kierroksen olevan normaalilla hiihtokelillä varsin nautinnollinen. Nousut ovat siedettävän pituisia ja reitille mahtuu myös pari pitkää ja loivaa alamäkiosuutta. Samaan kierrokseen voi lisätä myös Kalliojärven vaellusladun, jolloin matkaa tulee pari kilometriä lisää.



HANGASSELÄN KIERROS

Toinen hieman edellistä muistuttava kierros kulkee samaa reittiä pitkin Lassin laavulle saakka. Omalla kohdallani latu on jo paljon paremmassa kunnossa kuin edellisellä lenkillä, joten matka etenee joutuisasti. Nautin siitä, kuinka kulkijoita on edelleen harvassa. Kohtaamani hiihtäjät ovat enimmäkseen rauhalliseen tahtiin eteneviä luonnosta nautiskelijoita. Käännyn laavulta etelään latukarttaan vihreällä merkittyä latua seuraten. Pääsen nyt hetkittäin entistä erämaisempiin maisemiin jänkineen ja matalakasvuisine puineen.


Latu etenee tasamaalta kohti loivaa, mutta uuvuttavan pitkää Hangasselän nousua. Vaivanpalkaksi voi ihailla joka puolella kohoavia lumisia puita ja muutenkin tuntuu, että tämä lenkki on maisemallisesti Sallan parhaimmistoa. Lopulta saavutaan Ruuhitunturin kupeeseen ja risteykseen, josta voi kääntyä samalle ladulle kuin Ruuhitunturia kierrettäessäkin. Alamäki Hangasjärven rannalle tuntuu yhtä vauhdikkaalta kuin edelliselläkin kerralla. Matkaa tällä kierroksella kertyy hiihtokeskuksesta laskettuna hitusen alle kaksikymmentä kilometriä. Kirkkaalla säällä lenkkiä kannattaa jatkaa vielä vajaan neljän kilometrin verran ja koukata Ruuhitunturin huipulle.



SALLATUNTURI – SALLANTUNTURIN TUVAT – POROPUISTO

Yhdeksän kilometrin Poropuiston kierros kuuluu Sallan suosituimpiin latuihin. Emme tehneet tätä kierrosta sellaisenaan, mutta näin eri retkien yhteydessä reitin kaikki osat. Matkan varrelle osuu jonkin verran mäkiä, mutta latuprofiili ei ole mitenkään mahdoton. Sallan ja Rukan välinen päätie alitetaan kertaalleen tunnelin kautta sekä ylitetään Poropuiston kohdalla mieluiten suksia kantaen. Poropuistossa toimii kahvila ja sen pihalla saattaa nähdä muutaman poron. Jälkeenpäin ajateltuna jäi harmittamaan, ettei tätä kierrosta tullut lasten kanssa kokeiltua. Vuokramökiltä käsin kilometrejä olisi kertynyt luultavasti liikaa, mutta jos olisimme tulleet autolla hiihtokeskukseen tai Poropuistoon, olisi kierroksen pituus ollut lapsillemme sopiva.



SALLATUNTURIN KUNTOLATU

Jos haluaa haastaa itsensä hieman rankemmalla reitillä, kannattaa suunnata Sallatunturin kuntoladulle. Täällä saa varmasti hien pintaan, sillä jyrkkiä ylämäkiä riittää. Toisaalta tarjolla on myös pari vauhdikasta laskua, joissa nopeus nousee urheilusovellukseni perusteella helposti ainakin viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Varsinaisen rengasreitin pituus on 2,9 kilometriä, minkä lisäksi on hiihdettävä edestakaisin kilometrin pituinen yhdyslatu hiihtokeskuksesta. Kuntoladun voi yhdistää myös muihin Sallatunturin ympärillä kulkeviin reitteihin.



EDESTAKAISET HIIHDOT SNOWPOINTILLE JA SIRKAN LAAVULLE

Perheen kanssa ulkoillessa meille tulee tutuimmaksi hiihtokeskuksen sekä Sirkan laavun välinen latu, jonka osia hiihtelemme edestakaisin. Latuosuus jatkuu Keselmälammen paikkeilta luoteeseen hyvin tasaisena pitkän matkaa. Juuri ennen ensimmäistä ylämäkeä aukeaa kaunis maisema isommalle Sallatunturille päin. Pitkähkö ylämäki johtaa Snowpoint-kahvilalle, joka on matkamme aikaan suljettu. Snowpointilta on vielä vajaan kahden kilometrin loiva alamäkiosuus Sirkan laavulle.


Näiltä latuosuuksilta mieleeni jää erityisesti hämärtyvässä illassa koettu sininen hetki, joka tuntuu Lapin hiljaisuuden keskellä kauniilta. Hiihtäjät ovat harvassa ja edessäpäin häämöttävät laskettelurinteiden valot. Muun maailman melskeet tuntuvat Sallassa kaukaisilta.



AIHKIPETSIN VAELLUSLATU

Mieltäni on kiehtonut koko matkan ajan syrjäinen Aihkipetsin vaelluslatu, joka erkaantuu Ruuhitunturin takana Lehtoaavan kodalta ja jatkuu 4,6 kilometrin matkan Aihkipetsin päivätuvalle. Lähden yrittämään Aihkipetsiin viimeisenä hiihtopäivänä, jolloin hernerokkasumu on peittänyt tuntureiden rinteet. Kodalta on tehty pieni pätkä latua eteenpäin, mutta sitten reitti umpeutuu. Seuraan jonkun umpihangessa tarponeen jälkiä hetken, kunnes huomaan viimeisenkin yrittäjän luovuttaneen. Sumun keskellä upottavassa hangessa kahlaaminen ei houkuttele, joten Aihkipetsiin tutustuminen jää seuraavaan Sallan-matkaan. Hiihtovaellusreitti avataan ajoittain moottorikelkalla, mutta ainakin Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla se oli täysin ummessa.



Jos pääsisin yhdeksi päiväksi takaisin Sallaan, lähtisin noin kolmenkymmenen kilometrin lenkille. Se kulkisi hiihtokeskuksesta suorinta tietä Lassin laavulle ja sieltä Hangasselän kautta Ruuhitunturin kahvilaan sekä huipulla kohoavalle näkötornille. Alas palaisin Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta Ruuhitunturin ympäri kiertäen. Suosikkireitit ovat makuasia, mutta omasta mielestäni tämä kierros kokoaisi yhteen näkemieni latujen parhaat palat.


Yllä mainittujen lenkkien lisäksi Sallassa voi tehdä paljon erilaisia kierroksia latuosuuksia yhdistelemällä. Suurin osa laduista on myös kaksisuuntaisia. Latujen reaaliaikainen tilanne löytyy Latuinfon verkkosivuilta. Netissä näkyvät kunnostukset pitävät varmasti paikkansa, mutta matkamme aikana tuntui siltä, ettei ihan kaikki tehty ylläpito välttämättä päivittynyt sivulle. Sallassa on toki hiihtolatujen lisäksi paljon muutakin tekemistä. Kerroin Sallan tarjonnasta edellisessä jutussani.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Itse en yleensä niin välitä hiihtämisestä, mutta Marika on siitä kyllä innoissaan ja aivan taatusti viihtyisi talvisessa Sallassa, jopa pidemmän aikaa. Nuo maisemat ovat kyllä todella vaikuttavat! Voi olla, että Salassa tulee ehkä käytyä ensimmäistä kertaa ensi syksynä. Sen hetkinen koronatilanne kuitenkin vaikuttaa siihen.

    • Mika / Lähtöportti

      17.3.2021 at 10:31

      Kyllähän tuolla hiihtelisi mielellään kauemminkin, jos vaan tykkää hiihdellä 😀 Käykää ihmeessä Sallassa johonkin vuodenaikaan. Erityisesti Ruuhitunturia suosittelen, sinne pääsee patikoimalla ympäri vuoden.

  2. Pietari Sorri

    27.12.2022 at 21:26

    Olemme käyneet Sallassa jo kolmesti. Ja aina yllättää positiivisesti. Erinomaiset ladut, hyvät majoituskohteet ja tunturin juurella erinomainen sisäliikuntakeskus. Rinteissä hyvä profiili. Myös paikallisten palveluasenne ja palvelut ylipäätään ovat hyvät. ’Ruuhkakeskus” kokemusten jälkeen lämmin suositus Sallalle. Kannattaa tutustua.

    • Mika / Lähtöportti

      2.1.2023 at 23:38

      Salla on kyllä mukava paikka! Miellyttävän rauhallinen ja ruuhkaton moneen muuhun Lapin kohteeseen verrattuna, kaikki tarvittava löytyy ja luonto on todella kaunista.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Pelimuseo ja paljon muuta Tampereen Vapriikissa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Museokeskus Vapriikki on erinomainen vierailukohde Tampereella. Kävin näyttelytiloissa ensi kertaa vasta tämän vuoden pääsiäisenä, mutta vierailu ei varmasti jäänyt viimeiseksi. Perhettämme houkutteli eniten Suomen pelimuseo, mutta saman katon alta löytyi paljon muutakin kiinnostavaa.

Vapriikki on hyvä esimerkki tamperelaisesta tavasta ottaa vanhan tehdaskaupungin historiallisia rakennuksia toimivaan uudiskäyttöön. Museokeskus avattiin Tammerkosken rannalla aiemmin toimineen Tampellan tehtaan verstastiloihin vuonna 1996. Vapriikin pääsylippujen hinta on tällä hetkellä aikuisilta 15 euroa ja lapsilta 7 euroa. Itse kuittasimme aikuisten pääsymaksut kätevien Museokorttien avulla. Pääsymaksu kattaa kaikki Vapriikin näyttelyt, joita voi olla kerrallaan yli kymmenen kappaletta.

vapriikki_kelloportti


Vapriikin pysyvään tarjontaan kuuluvista museoista ovat tällä hetkellä avoinna Luonnontieteellinen museo, Suomen pelimuseo, Suomen jääkiekkomuseo sekä koko Tampereen historiaan liittyvä Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi. Näiden lisäksi esillä on useita vaihtuvia näyttelyitä, joiden kesto vaihtelee parista kuukaudesta useisiin vuosiin. Aiheita riittää laidasta laitaan, joten täällä on varmasti jokaiselle jotakin!


vapriikki_hugo

Suomen pelimuseo

Oma pääkohteemme Vapriikissa on lapsiakin houkutteleva Suomen pelimuseo, jossa pääsee kokeilemaan monia erilaisia tietokonepelejä vuosikymmenten varrelta. Tarjolla on siis runsaasti sekä huvia että nostalgiaa. Kokeilen esimerkiksi televisiosta tuttua Hugo-peliä, jossa hahmoa ohjataan lankapuhelimen näppäinten avulla. Pelin äänet kuuluvat tietenkin luurin kautta.

vapriikki_alpine_racer


Suurin kuhina käy pelihallissa, jossa saa käyttää vapaasti monia eri peliautomaatteja. Tarjolla on esimerkiksi rallisimulaattoreita, flippereitä sekä ammuskelupelejä. Oma suosikkini on alppihiihtosimulaattori Alpine Racer 2, jossa laskeminen tapahtuu omia jalkoja kallistelemalla. Onnistun parin harjoituskerran jälkeen jo voittamaan kisan, ja Alpine Raceria tekisi mieli päästä pelaamaan pian uudelleenkin.

vapriikki_deluxe_ski_jump


Suurin osa peleistä löytyy ahdasta automaattihallia väljemmiltä käytäviltä, joilla esitellään suomalaista pelituotantoa. Muutamat peleistä ovat kohdalle sattuessani harmillisesti jumissa, joten niitä ei pääse kokeilemaan. Yksi näistä on mäkihyppypeli Deluxe Ski Jump, jota olisi ollut mukava pelata pitkästä aikaa. Vitriinissä on pelin kehittäneen Jussi Koskelan lahjoittamaa rekvisiittaa. Muistan Jussin niiltä ajoilta, kun harrastimme samaan aikaan yleisurheilua Keravan Urheilijoissa.

vapriikki_commodore64


Pelimuseon parasta antia ovat eri vuosikymmenten teemaan sisustetut huoneet, jotka vievät hyvin autenttisella tavalla 1980- ja 1990-lukujen tunnelmiin. Sisustuksessa käytetty rekvisiitta on valittu huolella jokaista yksityiskohtaa myöten.

vapriikki_sam


Pitkä rivi Aku Ankan taskukirjoja sekä vuoden 1984 Los Angelesin olympiamaskotti Sam-kotka löytyivät minunkin huoneestani, ja moni muukin esine näyttää kovin tutulta. Commodore Kuusnelosta en koskaan itse omistanut, mutta täällä sillä pääsee pelaamaan klassikkopeli Boulder Dashia.

vapriikki_pong


Viihdymme myös menneen ajan olohuoneessa, jonka nahkapäällysteisille nojatuoleille voi istua pelaamaan kuvaputkitelevisiosta näkyvää alkeellista tennispeliä Pongia. Aikaa kuluu myös hieman uudenaikaisemmassa lastenhuoneessa Super Marion seurassa.

vapriikki_pelikauppa


Museosta löytyy hauskasti sisustettujen olohuoneiden ja lastenhuoneiden lisäksi myös malli pelikaupasta, jollaisissa itsekin joskus muinoin kävin. Silloin ei latailtu pelejä netistä, vaan niitä sai ostaa pahvisiin laatikoihin pakattuna pelikauppojen hyllyiltä. Usein pelit liikkuivat toki myös kaverilta toiselle kopioimalla. Kaukana olivat vielä ne ajat, kun pelaamista alettiin kutsua e-urheiluksi.  

vapriikki_afrikan_tahti


Museon tarjontaan kuuluu videopelien lisäksi kelpo kokoelma lautapelejä, joita saa asettua pelaamaan pöydän ääreen. Näyttelyn nurkalta löytyy myös nostalginen pajatso, joka herättää monissa vierailijoissa ihastuneita huokauksia. Pajatsoa ei kuitenkaan pääse pelaamaan, vaikka taskussa jostain syystä vanhoja viidenkymmenen pennin kolikoita sattuisi olemaankin. Vierestä löytyvää Speden Speleistä tuttua nopeustestiä saa kyllä kokeilla. Perheestämme löytyy yksi tämän pelin luonnonlahjakkuus, enkä se ole minä. 

vapriikki_pelimuseo


Pelimuseossa on mukava viettää aikaa, joka kuluukin täällä kovin nopeasti. Paikka tuo mieleeni Berliinin Computerspielemuseumin, josta olen kirjoittanut jutun jo aiemmin.


vapriikki_jaakiekkomuseo_jokerit

Suomen jääkiekkomuseo

Ehdimme onneksi nähdä pelimuseon lisäksi paljon muutakin. Käymme museoravintola Valssissa virkistävällä kahvitauolla ja kiipeämme sieltä ylimmässä kerroksessa toimivaan Suomen jääkiekkomuseoon. Tampere on niin perinteikäs lätkäkaupunki että sen omassakin historiassa riittäisi valtavasti kerrottavaa, mutta museo keskittyy nimensä mukaisesti koko maan jääkiekkoon. Mielenkiintoisena lisämausteena toimivat omien taitojen testaamiseen sopivat laukaisu- ja maalivahtisimulaattorit. Kokeilemme tyttären kanssa laukaisusimulaattoria, jossa voi yrittää virtuaalisen maalivahdin yllättämistä.

vapriikki_jaakiekkomuseo_leijonat


Museossa voi tutustua Jääkiekkoleijonan arvonimellä aateloitujen henkilöiden kunniagalleriaan, johon on päässyt pelaajien lisäksi myös valmentajia, erotuomareita sekä taustavaikuttajia. Alati kasvavalla listalla on jo 274 nimeä Mölli Keinosesta Jukka Jaloseen ja Riikka Sallisesta Kalervo Kummolaan. Esillä on totta kai myös paljon erilaisia palkintoja sekä pelipaitoja niin Suomesta kuin maailmaltakin.

vapriikki_jaakiekkomuseo_kalpa


Jääkiekkomuseon mielenkiintoisimpaan antiin kuuluvat vanhat peliasut ja varusteet, jotka näyttävät nykyisiin verrattuna kovin alkeellisilta. Perinteiset seurojen logot ja värit ovat helposti tunnistettavissa, mutta paitojen materiaalit ovat jotain aivan muuta kuin nykypäivänä. Kuvassa näkyvä hahmo on muuten nimeltään Viska, ja se kuului maalivahti Gösta Wangelille. Viska tuotti onnea, joten Wangel asetti maskotin aina pelien ajaksi maalinsa päälle. Wangel ja Viska voittivat Suomen mestaruuden Tapparan edeltäjän TBK:n riveissä vuonna 1953.

vapriikki_jaakiekkomuseo_ilves


Pitkää historiaa esittelevä museo auttaa kunnioittamaan jääkiekkoperinteitä entistä enemmän. Muistan kuinka Torontossa sijaitseva Hockey Hall of Fame toi mieleen samanlaisia tunteita, kun vierailin siellä viitisentoista vuotta sitten.

vapriikki_jaakiekkomuseo_shakers


Omaa mieltäni lämmittää kovasti, että jääkiekkomuseosta löytyy myös jotain keravalaista. Maamme naisjääkiekon legendoihin lukeutuva Anne Haanpää edusti osan mittavasta urastaan Keravan Shakersia ja auttoi joukkueen kolmeen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen vuosina 1994–96. Haanpään Shakers-paita on ansainnut hyvin paikkansa museon arvokkaassa kokoelmassa. 


vapriikki_finlayson_01

Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi

Vapriikin monipuolisuus tulee parhaiten esiin, kun astumme jääkiekon vauhdikkaasta maailmasta täysin toisenlaiseen ympäristöön. En osaa edes odottaa näyttelyn vaihtumista, kun seison jo värikkäiden kankaiden täyttämässä seesteisessä tilassa. Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi -näyttelyyn on hyvä tutustua jo siksi, että skotlantilaisen James Finlaysonin perustamalla yrityksellä on suuri rooli koko Tampereen kehityksessä. Kierrämme näyttelyn jääkiekkomuseon puolelta tullessamme ikään kuin nurinkurisessa järjestyksessä, mutta siitä ei ole lopulta suurempaa haittaa.

vapriikki_finlayson_03


Vuonna 1820 alkunsa saaneesta Finlaysonista kehittyi Suomen ensimmäinen suuryritys, joka vaikutti omalta osaltaan Tampereen kasvamiseen. Konepajana aloittanut Finlayson alkoi menestyä kymmenisen vuotta perustamisensa jälkeen, jolloin toimiala oli jo vaihtunut puuvillatehtaaksi. Tehtaan ympärille rakennettiin asuntojen lisäksi esimerkiksi koulu, sairaala sekä kirkko. Finlayson kasvoi Pohjoismaiden suurimmaksi tehtaaksi ja säilytti asemansa monen vuosikymmenen ajan.

vapriikki_kuusvooninkinen


Näyttely kertoo mielenkiintoisella tavalla Finlaysonin historiasta. Mieleen jää erityisesti kuusikerroksisesta tehdasrakennus Kuusvooninkisesta tehty pienoismalli. Pienistä ikkunoista voi kurkistella sisään ja katsoa miltä talvinen työpäivä vuonna 1847 on näyttänyt. Nukkekotimaista toteutusta elävöittävät liikkuvat hologrammihahmot. Ne kuvaavat sekä työntekoa että myös esimerkiksi tuon ajan työpaikoilla esiintynyttä juopottelua.  

vapriikki_finlayson_02


Näyttelyssä on luonnollisesti esillä Finlaysonin tuottamia kankaita, joiden joukosta löytyy minullekin tuttuja kuoseja. Tekstiilituotanto alkuperäisellä tehdasalueella Tampereella päättyi 1990-luvulla. Tuotteet suunnitellaan edelleen Suomessa, mutta tuotanto on kustannussyistä siirtynyt ulkomaisiin tehtaisiin.


vapriikki_luonnontieteellinen_museo

Luonnontieteellinen museo

Tampereen luonnontieteellinen museo tarjoaa mukavasti paikallista näkökulmaa, sillä se keskittyy erityisesti Pirkanmaan luontoon. Esillä on runsaasti täyttyjä nisäkkäitä ja lintuja sekä paljon muutakin nähtävää ja opittavaa. Luonto on kiinnostava aihe, mutta käymme museon tällä kerralla vain nopeasti lävitse. Vierestä löytyy Vuoden Luontokuvat 2023 -näyttely, joka on avoinna enää 14.4.2024 saakka. Oikeastaan kaikki mukaan päässeet otokset ovat todella upeita. 


vapriikki_radio

Radioaallon harjalla – kidekoneesta podcastiin

Radionäyttely valottaa maamme noin satavuotista radiohistoriaa. Tarjolla on runsaasti niin tietoa kuin nostalgiaakin ja näyttely kuvaa myös radion muuttuvaa merkitystä läpi vuosikymmenten. Tänne voisi pysähtyä pidemmäksikin aikaa kuuntelemaan eri aikakausien ohjelmia. Mieleeni jää erityisesti urheiluselostajana tunnetun Pekka Tiilikaisen raportti talvisodasta suomalaiseen sotilasleiriin tehdyn lentohyökkäyksen keskeltä. Radioaallon harjalla -näyttely on esillä lokakuun 2027 loppuun saakka.


vapriikki_fantastinen_floppi

Fantastinen floppi

Yksi ohimennen näkemistämme näyttelyistä on Nokian N-Gage-laitteesta kertova Fantastinen floppi. Pelikonsolia ja puhelinta yhdistänyt N-Gage ei suuresta rahallisesta panostuksesta huolimatta koskaan menestynyt, vaan aiheutti Nokialle valtavat tappiot. Näyttelyssä on esillä 2000-luvun alun ajankuvaan kuuluvaa esineistöä ja tarjolla on tietenkin myös mahdollisuus N-Gagella pelaamiseen. Fantastinen floppi on esillä 5.1.2025 saakka. 


vapriikki_manserock

Museokeskus Vapriikin muu tarjonta

Vaikka viihdymme Vapriikissa monta tuntia, jää paljon vielä kokonaan näkemättäkin. Ajattelin käydä ainakin Manserock-näyttelyssä, mutta kun palaamme illan lähestyessä hiljentyvään pelimuseoon, ei meistä kukaan malta lähteä sieltä pois ennen sulkemisaikaa. Niinpä popedat ja eppunormaalit jäävät odottamaan seuraavaa kertaa. Manserock-näyttelyyn voi onneksi tutustua vuoden 2026 loppuun asti. Vapriikissa on tällä hetkellä esillä edellä mainittujen lisäksi muutama muukin näyttely. Esimerkiksi Postimuseon monivuotinen päänäyttely Viestinviejät on nähtävillä vielä 15.9.2024 saakka. Tampereen Kivimuseo on parhaillaan suljettuna ennen odotetun Kiven voima -näyttelyn avautumista 26.4.2024.

vapriikki_tarrat


Vapriikki on mainio kokonaisuus, sillä laadukkaasti toteutetuista näyttelyistä löytyy katseltavaa moneen makuun. Näyttelyiden suuri määrä takaa myös vaihtuvuuden, joten Vapriikkiin voi aina palata katsomaan mitä uutta on tullut tarjolle. Ja toisaalta vaikkei mitään uutta olisikaan, löytyisi pelimuseosta aina taatusti ajanvietettä moneksi tunniksi!

Lue lisätietoja Vapriikin omilta nettisivuilta.

Jatka lukemista

Suomi

Iso-Syöte ihastutti jälleen

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Palasimme vain vuoden tauon jälkeen Iso-Syötteelle nauttimaan hiihtoladuista ja kokeilemaan tällä kerralla myös laskettelua. Paluu samoille laduille on meille poikkeuksellista, sillä olemme lomailleet tätä ennen aina eri hiihtokeskuksissa.

Takana olivat aiemmassa jutussani mainitut kahdeksan talvista reissua eri hiihtokeskuksiin, kunnes niistä viimeisin tuntui niin mieluisalta, että palasimme heti tilaisuuden tullen takaisin ja vuokrasimme mökin Suomen eteläisimmän tunturin juurelta. Iso-Syöte tuntuu juuri meille sopivalta paikalta, sillä se on pieni ja rauhallinen, mutta tarjoaa silti kaikki tärkeimmät palvelut.

syote2024_ladut_07

Nautimme puhtaasta luonnosta ja hyvästä latuverkostosta. Sijaintikin miellyttää, sillä Syöte on kotoa katsottuna selvästi lähempänä kuin vaikkapa muuten mainiot Ylläs ja Saariselkä. Pohjois-Pohjanmaalta löytyvällä Syötteellä ei ole aitoa Lapin taikaa, mutta hienoihin tunturimaisemiin päästään täälläkin.


syote2024_laskettelu_03

Hiihtokoulun kautta rinteisiin

En ole koskaan aiemmin kokeillut laskettelua, vaikka murtomaahiihtoa onkin tullut harrastettua vaihtelevalla aktiivisuudella noin viisivuotiaasta lähtien. Viime vuosien vierailumme eri hiihtokeskuksissa ovat herättäneet vähitellen orastavaa kiinnostusta myös mutkamäkeä kohtaan, sillä erilaisia urheilulajeja on aina hauska kokeilla. Laskettelu olisi silti jäänyt tälläkin kerralla väliin, ellei 11-vuotias tytär olisi ilmoittanut halustaan lähteä rinteeseen. Muita innokkaita ei perheestä löydy, joten tiedossa on isän ja tyttären laatuaikaa.

syote2024_laskettelu_04


Sopivat varusteet löytyvät Iso-Syötteen eturinteiden alla sijaitsevasta välinevuokraamosta. Monot sovitetaan itse, minkä jälkeen henkilökunta valitsee sukset laskijan pituuden, painon ja taitotason mukaisesti. Kypärän saa mukaan vuokrattavaan välinepakettiin, mutta laskettelulasit täytyy ostaa omaksi. Sitten vielä sauvat mukaan ja menoksi. Ihan halpaahan tämä touhu välinevuokrineen ja hissilippuineen ei ole, mutta ainakin pääsemme kokeilemaan laskettelua hyvissä olosuhteissa. Iso-Syötteen vuokraamon valikoimaan kuuluu myös läskipyöriä ja murtomaasuksia.

syote2024_laskettelu_05


Olen aina ollut innokas penkkiurheilija, joten muistan seuranneeni muiden lajien ohella myös alppihiihtoa Ingemar Stenmarkin, Alberto Tomban ja Vreni Schneiderin suuruuden päivistä lähtien. Epäilen kuitenkin, ettei ensikertalaisen laskeminen lähde sujumaan pelkästään takavuosien olympialaisia muistelemalla, joten varaan meille yksityistunnin Iso-Syötteen hiihtokoulusta.

syote2024_laskettelu_01


Tunteja suositellaan keskenään samantasoisille laskijoille. Vaikka olemmekin tyttären kanssa eri ikäisiä, saamme molemmat aloittelijaopastuksesta paljon irti. Perusasiat sekä välineet tulevat opettajan johdolla puolessatoissa tunnissa hyvin tutuiksi. Liikunnallisesta taustasta on apua, joten tunnemme olevamme pienestä hapuilusta huolimatta melko valmiita rinteeseen. Suosittelen hiihtokoulua aivan ehdottomasti kaikille aloittelijoille ja varmasti myös kokeneemmille on tarjolla hyviä vinkkejä.

syote2024_laskettelu_06


Laskettelu on niin mukavaa, että viihdymme rinteessä hiitokoulun jälkeen vielä pitkään ja palaamme rinteeseen myös toisena päivänä. Tyttären taidot kehittyvät kovaa vauhtia ja huomaan myös oman laskemiseni olevan koko ajan sujuvampaa. Tavoitteena on pitää lasku koko ajan hallinnassa niin, että vauhtia voi varmuuden karttuessa hiljalleen lisätä. Saavutan myös tärkeimmän tavoitteeni, eli selviän pitkistä laskupäivistä itseäni tai ketään muutakaan satuttamatta. Haemme kärsivällisesti tuntumaa perherinteestä, kunnes laskemme myös kahta helppoa eturinnettä useampaan kertaan. Näillä Iso-Syötteen pisimmillä rinteillä on mittaa 1200 metriä ja korkeuseroa 192 metriä. Hisseihin ei ole Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla juuri lainkaan jonoa, joten toistoja ehtii kertyä ilahduttavan runsaasti.

syote2024_romekievari


Olen käsittänyt, että rinneravintolat kuuluvat olennaisena osana laskettelukokemukseen. Niinpä mekin astelemme suurilla kolisevilla monoilla Romekievariin. Täällä kelpaa syödä lounaaksi lohikeittoa tai poronkäristystä ja palata myöhemmin iltapäivällä lämmittelemään kuuman kaakaon äärelle. Jään kaipaamaan vain mielikuvissani soivaa iloista saksankielistä taustamusiikkia, mutta sitä kuullakseen täytyy luultavasti suunnata Alpeille. Kyllä vanhat englannin- ja suomenkielisetkin hitit kelpaavat.

syote2024_laskettelu_02


Pari pitkää Iso-Syötteen rinteissä vietettyä päivää auttavat ymmärtämään itselleni vierasta laskettelukulttuuria paremmin. On oikeasti hauskaa viettää tuntikausia ulkona rennon liikunnan parissa ja käydä välillä ravintolan puolella lämmittelemässä. Minnekään ei ole kiire, sillä päivän aikana saa varmasti laskea mäkeä alas niin monta kertaa kuin vain jaksaa.

syote2024_laskettelu_07


Uskon palaavani rinteisiin joskus toistekin. Keski-ikäkin on näemmä ihan hyvä ikä aloittaa laskettelu, joskin jään miettimään millaista tämä olisi ollut hurjapäisessä lapsuudessa, kun kaatumisia ei olisi osannut pelätä lainkaan, eikä tärähdyksistä olisi luultavasti seurannutkaan mitään mustelmaa kummempaa.


syote2024_ladut_02

Leppoisaa menoa erinomaisilla laduilla

Laskettelusta huolimatta suurin osa päivistä kuluu tälläkin kerralla perinteiseen tapaan hiihdellessä. Ehdin neljän hiihtopäivän aikana sivakoida 90 kilometriä, mikä tuntuu aivan riittävältä määrältä. Kaikkiaan Syötteellä on latuja noin 120 kilometrin verran. Olen nyt kahden hiihtoloman aikana kolunnut suurimman osan verkostosta läpi, mutta joitakin Pikku-Syötteen reittejä sekä haastavat Iso-Syötteen huipun ladut ovat vielä kokeilematta.

syote2024_ladut_06

Hiihtäessä miellyttävät erämaahenkiset maisemat sekä sopivasti vaihtelevat latuprofiilit. Reitit eivät ole mahdottoman vaativia, mutta mäkiä on silti riittävästi. Laduista löytyy lisätietoa Iso-Syötteen nettisivuilta.


syote2024_ladut_01

Iso-Syötteen ympäryslatu

Hyvä peruslenkki Iso-Syötteellä on tunturin ympäri kiertävä noin yhdeksän kilometrin mittainen reitti, jonka varrelta voi poiketa vaikka Syötteen luontokeskukseen tai eturinteiden alla palveleviin ravintoloihin. Latu ei nouse kovin korkealle tunturiin, joten matkan varrella ei ole erityisen jyrkkiä mäkiä ja korkeuserot pysyvät maltillisina.


syote2024_ladut_04

Toraslammen lenkki

Hiihtoloman kohokohtiin kuuluu viimevuotiseen tapaan vaimon kanssa tehty pitkä hiihtolenkki Syötteen kansallispuiston alueella. Luontokeskuksen luoteispuolella levittäytyvä kansallispuisto tarjoaa kauniita erämaahenkisiä maisemia, joihin kuuluvat laajat aapasuot sekä lumen kuorruttamat havumetsät. Tällä kerralla haluan lisätä edellisvuotiseen reittiimme poikkeamisen Toraslammella, jonka ympäri kiertää parin kilometrin mittainen latu.

syote2024_toraslampi_01


Toraslammen rannalla on tunnelmallinen autiotupa, jonka pihalta kelpaa ihailla aurinkoisena päivänä maisemia. Luontokeskukselta on Toraslammen tuvalle reilun kahdeksan kilometrin hiihtomatka.

syote2024_ahmatupa_01

Nousemme Toraslammelta jo viime vuonna tutuksi tullutta reittiä Ahmatuvalle, jonka erämaakahvila toimii eräänlaisena kansallispuiston keitaana. Munkkien voimalla jaksaa taas takaisin luontokeskuksen suuntaan alamäkivoittoista latua pitkin.


syote2024_ahmavaara_01

Ahmakallion latu

Palaan Ahmatuvalle vielä toisenkin kerran, kun hiihtelen kansallispuistossa yksikseni lumipyryisenä päivänä. Tällä kerralla päätän kiertää monien kehuman Ahmakallion ladun, joka kiertää Ahmavaaran ympäri. Erämaahenkinen reitti on kaunis, vaikken pyryn keskellä näekään maisemia parhaassa loistossaan.

syote2024_ahmavaara_02


Hiihto alkaa tuulen tuivertamilla avarilla seuduilla tuntua jo jonkinlaiselta tutkimusretkeltä, sillä latu katoaa näkyvistä ja muut kulkijat ovat harvassa. Tänne pitää siis joskus palata kirkkaampana päivänä uudelleen. Ahmavaaralta on aiemmin voinut hiihtää Ylpiätuvan ohitse luontokeskuksen suuntaan, mutta jostakin syystä tätä yhdyslatua ei ole avattu tänä talvena lainkaan. Ylpiätuvalla voi kyllä käydä kääntymässä, mutta reitistö pakottaa tällä hetkellä hiihtämään takaisin Ahmatuvan kautta.


syote2024_naamanka_01

Naamangan kierros

Hiihdän tällä kerralla myös viime vuonna väliin jääneen Naamangan kierroksen, joka on helpohko reitti Syötteen latuverkoston eteläisimmässä osassa. Pelkästään tähän kierrokseen kuuluvaa latua on Naamankajärven ympäristössä kymmenen kilometriä, minkä lisäksi kierros täydentyy Pytkyn lenkkiä pitkin.

syote2024_naamanka_02


Naamangan kierroksella on melko paljon tasaisia latuosuuksia, mutta joukkoon mahtuu myös kumpuilevaa maastoa harju- ja vaaramaisemineen. Lisäksi matkan varrelle jää pari lyhyttä, mutta todella jyrkkää ladutonta mäkeä, joissa tarvitaan joko huomattavaa varovaisuutta tai erittäin varmoja laskutaitoja. Kokonaisuudessaan Naamangan kierros on hyvä ja maisemallisesti mielenkiintoinen lisä Syötteen latuihin.


syote2024_pytky_03

Pytkyn lenkki

Jo viime vuonna tutuksi tullut Pytkyn lenkki on leppoisa yhdeksän kilometrin kierros kauniin luonnon keskellä. Ura on sen verran kapea, että luistelukaistan vieressä kulkeva latu löytyy vain väylän toisesta reunasta. Reitin hiihtäminen on sallittua molempiin suuntiin, mutta minusta on mukavampi kulkea myötäpäivään, jolloin oikeanpuoleiseen liikenteeseen tottuneet vastaantulijat väistävät yleensä ladun sivuun. Olen hiihtänyt Pytkyn lenkin aiemmin samalla lenkillä Iso-Syötteen ympärysladun kanssa, mutta tulemme tällä kerralla autolla Pytky Ranchin parkkipaikalle, jolloin hiihtomatkasta tulee lapsille sopiva.


syote2024_pytky_02

Pytky Ranchin munkit ja porot

Pytkyn lenkki on muutenkin mukava, mutta sen kruunaa kodikas Pytky Café. Sokeriset herkut ovat perinteisiä hiihtäjän eväitä ja Pytkyn munkit kuuluvat ehdottomasti koko maan parhaisiin. Vastapaistettuja munkkeja on vaikea vastustaa! Vaikka samoja täällä leivottuja herkkuja myydään Ahmatuvallakin, on tuoreudessa huomattava ero. Tarjolla on myös keittolounasta.

syote2024_pytky_01


Käymme Pytky Ranchin pihalla tapaamassa aitauksessa majailevia Ahkku- ja Simo-poroja. Toinen niistä tuleekin seurallisesti tutustumaan ja pysyttelee pitkään aidan vieressä, vaikkei meillä ole minkäänlaisia herkkuja tarjottavana. Kahvilan puolelta voisi ostaa jäkälää poroille syötettäväksi.


syote2024_hilltop_01

Ateria Hilltop-ravintolassa

Viikon parhaisiin elämyksiin kuuluu tänäkin vuonna ateria tunturihotelli Iso-Syötteen Hilltop-ravintolassa. Varaamastamme ikkunapöydästä ei näe juuri usvaista parveketta pidemmälle, mutta pöydän antimet maistuvat loistavasti.

syote2024_hilltop_02


Nautin tällä kerralla koko Hilltop Menun, johon kuuluu rapuliemeen upotettu haukipyörykkä, erinomaisen mureaa poron paahtopaistia sekä marjojen kera tarjoiltu crème brûlée. Hilltop on ollut hintansa arvoinen kokemus molemmilla Syötteellä viettämillämme hiihtolomilla.


syote2024_tykkylumi_01

Iso-Syötteen huipun luminen satumaailma

Tunturin huipulla kannattaa ehdottomasti käydä ihailemassa satumaisen kaunista tykkylumimetsää. Osumme tällä kerralla paikalle utuisessa säässä, jolloin näkymät rajoittuvat lähiympäristöön. On silti lumoavaa katsella lumen peittämiä puita, joista muodostuu mielikuvitusta käyttämällä toinen toistaan kiehtovampia hahmoja.

syote2024_ladut_03


Koemme olleemme sään suhteen melko onnekkaita, vaikka aurinkoisia päiviä osuikin kohdallemme vain yksi. Pääasia oli, että lämpötila pysyi pakkasen puolella lähes loppuun saakka, joten saimme nauttia talvisista olosuhteista. Pois lähtiessämme lunta on karissut jo alas talojen katoilta ja puiden oksilta, joten tunnelmaa voisi kuvailla hieman alakuloiseksi. Talvipäiviä ja lunta riittää Syötteellä silti varmasti vielä pitkälle kevääseen. Saapa nähdä, palaammeko vielä ensi talvenakin mainiolle Iso-Syötteelle vai viekö tie vaihteeksi johonkin toiseen hiihtokeskukseen.

Iso-Syötteellä viihtyi samaan aikaan myös Kohteena maailma -blogin Rami. Lue Ramin erityisesti laskettelusta kertova juttu Iso-Syötteen laskettelukeskus on Suomen eteläisin tunturi.
 
Lue myös viime vuoden reissusta kertova oma juttuni Hiihtoloma Syötteen laduilla.

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja