Ota yhteyttä

Suomi

Hiihtokokemuksia Sallassa

Julkaistu

Sallassa vietetty helmikuinen hiihtoloma kului nimensä mukaisesti lähinnä maastohiihdon parissa. Tein nyt yhteenvedon kokemuksistani Sallan laduilta, joille olisi mukava palata jonain tulevanakin talvena.

Salla on miellyttävän hiljainen hiihtokeskus, jossa saa nauttia rauhallisesta tunnelmasta. Ladut kiertelevät kauniissa, mutta enimmäkseen metsäisessä maastossa, kun taas jänkiä tai muita avoimempia paikkoja tulee vastaan hieman harvemmin kuin kuvittelin. Itä-Lapin maisemat avautuvat hiihtäjälle parhaiten Ruuhitunturin päältä, josta on kirkkaalla säällä upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin.


Sallan latuverkostolla on mittaa 160 kilometriä, joista reilut neljäkymmentä on valaistu. Helmi-maaliskuussa valoisaa aikaa alkaa olla jo niin mukavasti, että luonnonvalossakin ehtii hiihdellä pitkät lenkit. Hiihtokeskuksen nettisivut kertovat latujen varsilta löytyvän seitsemän laavua, viisi latukahvilaa, kaksi kotaa sekä kaksi autiotupaa. Hiihtelimme tällä lomalla ihmisiä vältellen, joten latukahviloiden houkutteleva tarjonta jäi kokeilematta. Käsittääkseni kolme viidestä kahvilasta olisi ollut lomamme aikaan avoinna.


Hiihdin Sallassa pyöreät 150 kilometriä. Suurin osa kilometreistä kertyi yksinään hiihdellessä, sillä latuverkostosta löytyy mukavia mahdollisuuksia 20–30 kilometrin leppoisiin lenkkeihin. Sen sijaan lyhyitä ja helppoja rengaslenkkejä ei hiihtokeskuksen lähistöllä oikein ole, joten yhdessä lasten kanssa tehdyt hiihdot sujuivat edestakaisia reittejä pitkin. Olimme joka tapauksessa tyytyväisiä, kun pääsimme aina suoraan vuokramökin pihalta suksille. Mökki sijaitsi Keselmäjärven rannalla, mutta käytän tässä jutussa lenkkien oletettuna lähtöpisteenä hiihtokeskusta, joka lienee suosituin paikka laduille suuntaamiseen.


Netistä löytyvä Sallan latukartta on hyvä apuväline hiihtoretkien suunnitteluun. Omat lenkkini kattoivat koko verkoston melko hyvin Sallan kirkonkylän lähistöllä risteileviä latuja lukuun ottamatta. Niiden lisäksi käymättä jäi vain vajaan kolmen kilometrin pätkä Kalliojärven päivätuvan ympäriltä sekä Aihkipetsin erämaalatu, jonne en yrityksestä huolimatta päässyt.


Sää oli puolentoista Sallassa viettämämme viikon aikana vaihteleva. Iloitsimme heti matkan alkuun osuneesta upean kirkkaasta päivästä, mutta sen jälkeen aurinko paistoikin seuraavan kerran vasta pois lähtiessämme. Lähes koko ajan vallitsi kirpeä pakkassää, joka teki ladut nihkeiksi ja huonosti luistaviksi. Hankalimpana päivänä sankka lumipyry tukki reitit ja kerran ajauduin myös lähes läpitunkemattomaan sumuun. Vihdoin viimeisen hiihtopäivän nollakelissä sekä suksien luisto että hengittämisen helppous olivat parhaimmillaan, ja tuntui että olisin voinut sivakoida kuinka monta kymmentä kilometriä tahansa. Sellaista hiihtäminen vain on. Välillä luistaa ja välillä ei, mutta pääasia on kauniista luonnosta nauttiminen.



KIERROS RUUHITUNTURIN YMPÄRI

Ensimmäinen hiihtopäivä on kylmä mutta kaunis, sillä aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta. Hiihtelemme aluksi yhdessä koko porukalla, mutta jatkan sitten omalle pidemmälle lenkilleni. Päätän kiertää Ruuhitunturin ympäri myötäpäivään latukarttaan vihreällä merkittyä reittiä pitkin. Maasto on mukavan vaihtelevaa ja vastaan tulee niin pieniä nousuja kuin laskujakin. Ladut ovat huippukunnossa, mutta reitillä ei näy juuri lainkaan hiihtäjiä. Lumen peittämät puut ja sininen taivas muodostavat upean ympäristön ja pysähdyn ottamaan valokuvia monta kertaa.


Meno muuttuu rankaksi, kun nousu kohti Ruuhitunturia alkaa. Ylämäkeä riittää monen kilometrin ajan, mutta matka etenee tykkylumipuita ihaillessa ja kuvaustaukoja pitäessä. Pitkät siniset varjot kertovat päivän etenemisestä ja alan aavistella osuvani Ruuhitunturin laelle sopivasti auringonlaskun aikaan.


Saavun Lehtoaavan kodalle ja pysähdyn ihailemaan maisemaa. Aapasuo näyttää eräänlaiselta ylätasangolta, jota reunustaa tykkylumipuiden juhlallinen rivistö. Nautin vapauden tunteesta, jonka ympärillä levittäytyvä Lapin hiljainen erämaa herättää.


Ylitän suon ja saavun pian Ruuhitunturin kahvilan kulmalle. Tähän kelpaa pysähtyä ottamaan valokuvia ja katselemaan rinteeltä avautuvaa maisemaa, joka jatkuu peninkulmien päähän.


Kahvilalta huipulle ei ole oman retkeni aikaan vedetty kunnollista latua. Oikea ura löytyy kuitenkin helposti ja lähden kapuamaan sitä pitkin ylöspäin. Mieleeni tulee elämäni ensimmäinen Lapin-matka, kun kuusivuotiaana nousin isän ja äidin kanssa joillekin Pyhätunturin seudun huipuille.


Avoimella huipulla puhaltaa hyytävä viima, joka ei oikein salli valokuvaamista paljain käsin. Tasapainoilen lumen ja jään peittämiä portaita pitkin näkötornin huipulle, josta saa ihailla avaraa maisemaa kaikkiin ilmansuuntiin. Huipulla on pari moottorikelkkailijaa, mutta saan olla tornissa yksikseni.


Laskeva aurinko kultaa maiseman sanoin kuvaamattoman kauniiksi. Ihailen näkymiä, kunnes taivas alkaa saada tummempia sävyjä ja ymmärrän jatkaa matkaa. Alamäki pohjoiseen päin on vauhdikas, mutta kun latu on erinomaisessa kunnossa, voin vain nauttia matkan etenemisestä. Noin neljän kilometrin taival Hangasjärven rannalle sujahtaa hetkessä jyrkkien alamäkien merkeissä. Sieltä on vielä jäljellä kolmisen kilometriä hiihtokeskukseen.


Yllä kuvaillulle lenkille tulee hiihtokeskuksesta käsin mittaa noin 22,5 kilometriä. Huipulla voi käydä myös tekemällä 15,5 kilometrin osittain edestakaisen lenkin, joka ei kierrä koko tunturia ympäri. Huomaan myöhemmin, että nousu Ruuhitunturille tuntuu ehkä helpoimmalta tätä Hangasjärveltä ylös nousevaa reittiä pitkin. Samoin kierros koko tunturin ympäri on varsin miellyttävä tehdä toisin päin kuin edellä kuvailin, sillä paluureitti Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta tuntuu pelkältä pitkältä ja loivahkolta alamäeltä, ja myöhemmin tulee vastaan vielä lisää alamäkiä.


Jos oli ensimmäinen vierailuni Ruuhitunturilla aurinkoinen, on viimeinen lenkki sen täydellinen vastakohta. Varsinkin Lehtoaavan tyhjyydessä tuntuu, etten näe sumun keskellä edes paria metriä eteeni. Katson välillä värikkäitä suksiani vain varmistaakseni, etten ole menettänyt näkökykyäni. Toisaalta sumuisessa lenkissäkin on oma hieno tunnelmansa, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.



KIERROS SALLATUNTURIN YMPÄRI JA KAUNISHARJULLE

Sallatunturin ympäri kiertää mukava latu, josta jäävät päällimmäisinä mieleen pitkät mäet niin ylös kuin alaskin päin. Hiihtokeskuksesta lähdettäessä ohitetaan alkumatkasta Keselmäjärven uimaranta, minkä jälkeen aletaan vähitellen nousta tunturiin. Lähden kierrokselle tuulisella säällä, joka tupruttaa latua umpeen ja heittää maahan sen verran irtohavuja, että Marjo Matikainenkin olisi tyytyväinen. Kun jaloissa ovat vielä edellisen päivän rasitukset, alkaa nousu tuntua rankalta. Tilanne helpottaa itärinteiden juurella, jossa sijaitsee niin laskettelijoita kuin hiihtäjiäkin palveleva Itäkodan kahvila. Tästä jatketaan kevyempää reittiä pitkin kohti Tunturilammen laavua. Edessä on tasamaata, pieniä mäkiä sekä metsämaisemaa.


Netin latukartasta voisi päätellä, että Tunturilammen laavu olisi hiukan syrjässä hiihtoreitiltä, mutta se sijaitsee käytännössä kierroksen varrella. Pysähdyn hetkeksi autiolla laavulla ja jatkan sitten kohti paria pitkää mutta maltillista alamäkeä, jotka johdattavat kohti kuvassa näkyvää Kaunisharjun laavua. Sieltä on jäljellä vielä vajaat viisi kilometriä takaisin hiihtokeskukseen. Loppumatkalla on vielä muutamia keskikokoisia mäkiä. Tässä kuvailtu Sallatunturin ja Kaunisharjun kierros on noin 14 kilometrin mittainen. Pelkän Sallatunturin voi kiertää lyhyemmällä lenkillä, johon sisältyy vauhdikas lasku alas tunturilta.



LASSIN JA SIRKAN LAAVUJEN KIERROS

Yksi Sallan houkuttelevimmista reiteistä on latukarttaan sinisellä merkitty 20,5 kilometrin kierros, jossa kierretään kuvassa näkyvän Lassin laavun kautta Marjavaaran ympäri ja palataan Sirkan laavun ohitse kohti Keselmäjärveä ja hiihtokeskusta. Omalla kohdallani lenkistä tulee hankala, sillä lähden uhmaamaan sankkaa lumipyryä ja rämmin suurimman osan matkasta nilkkoja myöten hangessa. Kokemus on silti hauska, sillä otan kierroksen lumisena seikkailuna, jossa vauhdilla ei ole mitään merkitystä. Jos hiihtokeskusta ei lasketa mukaan, kohtaan koko retkellä vain yhden hiihtäjän. Vastaan tulee myös latukone, mutta se on kääntynyt eri suunnasta kuin oma reittini. Enimmäkseen näen siis edessäni umpihankea ja takanani vain omien suksien jäljet.


Pian hiihtokeskuksesta lähdön jälkeen alitetaan tunnelin kautta autotie ja hieman myöhemmin saavutaan suolle, josta on maisema taaksepäin Sallatunturille. Valtaosa kierroksesta hiihdetään metsissä, joissa on kyllä mäkiä, mutta latuprofiili ei ole erityisen haastava. Uskon tämän kierroksen olevan normaalilla hiihtokelillä varsin nautinnollinen. Nousut ovat siedettävän pituisia ja reitille mahtuu myös pari pitkää ja loivaa alamäkiosuutta. Samaan kierrokseen voi lisätä myös Kalliojärven vaellusladun, jolloin matkaa tulee pari kilometriä lisää.



HANGASSELÄN KIERROS

Toinen hieman edellistä muistuttava kierros kulkee samaa reittiä pitkin Lassin laavulle saakka. Omalla kohdallani latu on jo paljon paremmassa kunnossa kuin edellisellä lenkillä, joten matka etenee joutuisasti. Nautin siitä, kuinka kulkijoita on edelleen harvassa. Kohtaamani hiihtäjät ovat enimmäkseen rauhalliseen tahtiin eteneviä luonnosta nautiskelijoita. Käännyn laavulta etelään latukarttaan vihreällä merkittyä latua seuraten. Pääsen nyt hetkittäin entistä erämaisempiin maisemiin jänkineen ja matalakasvuisine puineen.


Latu etenee tasamaalta kohti loivaa, mutta uuvuttavan pitkää Hangasselän nousua. Vaivanpalkaksi voi ihailla joka puolella kohoavia lumisia puita ja muutenkin tuntuu, että tämä lenkki on maisemallisesti Sallan parhaimmistoa. Lopulta saavutaan Ruuhitunturin kupeeseen ja risteykseen, josta voi kääntyä samalle ladulle kuin Ruuhitunturia kierrettäessäkin. Alamäki Hangasjärven rannalle tuntuu yhtä vauhdikkaalta kuin edelliselläkin kerralla. Matkaa tällä kierroksella kertyy hiihtokeskuksesta laskettuna hitusen alle kaksikymmentä kilometriä. Kirkkaalla säällä lenkkiä kannattaa jatkaa vielä vajaan neljän kilometrin verran ja koukata Ruuhitunturin huipulle.



SALLATUNTURI – SALLANTUNTURIN TUVAT – POROPUISTO

Yhdeksän kilometrin Poropuiston kierros kuuluu Sallan suosituimpiin latuihin. Emme tehneet tätä kierrosta sellaisenaan, mutta näin eri retkien yhteydessä reitin kaikki osat. Matkan varrelle osuu jonkin verran mäkiä, mutta latuprofiili ei ole mitenkään mahdoton. Sallan ja Rukan välinen päätie alitetaan kertaalleen tunnelin kautta sekä ylitetään Poropuiston kohdalla mieluiten suksia kantaen. Poropuistossa toimii kahvila ja sen pihalla saattaa nähdä muutaman poron. Jälkeenpäin ajateltuna jäi harmittamaan, ettei tätä kierrosta tullut lasten kanssa kokeiltua. Vuokramökiltä käsin kilometrejä olisi kertynyt luultavasti liikaa, mutta jos olisimme tulleet autolla hiihtokeskukseen tai Poropuistoon, olisi kierroksen pituus ollut lapsillemme sopiva.



SALLATUNTURIN KUNTOLATU

Jos haluaa haastaa itsensä hieman rankemmalla reitillä, kannattaa suunnata Sallatunturin kuntoladulle. Täällä saa varmasti hien pintaan, sillä jyrkkiä ylämäkiä riittää. Toisaalta tarjolla on myös pari vauhdikasta laskua, joissa nopeus nousee urheilusovellukseni perusteella helposti ainakin viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Varsinaisen rengasreitin pituus on 2,9 kilometriä, minkä lisäksi on hiihdettävä edestakaisin kilometrin pituinen yhdyslatu hiihtokeskuksesta. Kuntoladun voi yhdistää myös muihin Sallatunturin ympärillä kulkeviin reitteihin.



EDESTAKAISET HIIHDOT SNOWPOINTILLE JA SIRKAN LAAVULLE

Perheen kanssa ulkoillessa meille tulee tutuimmaksi hiihtokeskuksen sekä Sirkan laavun välinen latu, jonka osia hiihtelemme edestakaisin. Latuosuus jatkuu Keselmälammen paikkeilta luoteeseen hyvin tasaisena pitkän matkaa. Juuri ennen ensimmäistä ylämäkeä aukeaa kaunis maisema isommalle Sallatunturille päin. Pitkähkö ylämäki johtaa Snowpoint-kahvilalle, joka on matkamme aikaan suljettu. Snowpointilta on vielä vajaan kahden kilometrin loiva alamäkiosuus Sirkan laavulle.


Näiltä latuosuuksilta mieleeni jää erityisesti hämärtyvässä illassa koettu sininen hetki, joka tuntuu Lapin hiljaisuuden keskellä kauniilta. Hiihtäjät ovat harvassa ja edessäpäin häämöttävät laskettelurinteiden valot. Muun maailman melskeet tuntuvat Sallassa kaukaisilta.



AIHKIPETSIN VAELLUSLATU

Mieltäni on kiehtonut koko matkan ajan syrjäinen Aihkipetsin vaelluslatu, joka erkaantuu Ruuhitunturin takana Lehtoaavan kodalta ja jatkuu 4,6 kilometrin matkan Aihkipetsin päivätuvalle. Lähden yrittämään Aihkipetsiin viimeisenä hiihtopäivänä, jolloin hernerokkasumu on peittänyt tuntureiden rinteet. Kodalta on tehty pieni pätkä latua eteenpäin, mutta sitten reitti umpeutuu. Seuraan jonkun umpihangessa tarponeen jälkiä hetken, kunnes huomaan viimeisenkin yrittäjän luovuttaneen. Sumun keskellä upottavassa hangessa kahlaaminen ei houkuttele, joten Aihkipetsiin tutustuminen jää seuraavaan Sallan-matkaan. Hiihtovaellusreitti avataan ajoittain moottorikelkalla, mutta ainakin Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla se oli täysin ummessa.



Jos pääsisin yhdeksi päiväksi takaisin Sallaan, lähtisin noin kolmenkymmenen kilometrin lenkille. Se kulkisi hiihtokeskuksesta suorinta tietä Lassin laavulle ja sieltä Hangasselän kautta Ruuhitunturin kahvilaan sekä huipulla kohoavalle näkötornille. Alas palaisin Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta Ruuhitunturin ympäri kiertäen. Suosikkireitit ovat makuasia, mutta omasta mielestäni tämä kierros kokoaisi yhteen näkemieni latujen parhaat palat.


Yllä mainittujen lenkkien lisäksi Sallassa voi tehdä paljon erilaisia kierroksia latuosuuksia yhdistelemällä. Suurin osa laduista on myös kaksisuuntaisia. Latujen reaaliaikainen tilanne löytyy Latuinfon verkkosivuilta. Netissä näkyvät kunnostukset pitävät varmasti paikkansa, mutta matkamme aikana tuntui siltä, ettei ihan kaikki tehty ylläpito välttämättä päivittynyt sivulle. Sallassa on toki hiihtolatujen lisäksi paljon muutakin tekemistä. Kerroin Sallan tarjonnasta edellisessä jutussani.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Itse en yleensä niin välitä hiihtämisestä, mutta Marika on siitä kyllä innoissaan ja aivan taatusti viihtyisi talvisessa Sallassa, jopa pidemmän aikaa. Nuo maisemat ovat kyllä todella vaikuttavat! Voi olla, että Salassa tulee ehkä käytyä ensimmäistä kertaa ensi syksynä. Sen hetkinen koronatilanne kuitenkin vaikuttaa siihen.

    • Mika / Lähtöportti

      17.3.2021 at 10:31

      Kyllähän tuolla hiihtelisi mielellään kauemminkin, jos vaan tykkää hiihdellä 😀 Käykää ihmeessä Sallassa johonkin vuodenaikaan. Erityisesti Ruuhitunturia suosittelen, sinne pääsee patikoimalla ympäri vuoden.

  2. Pietari Sorri

    27.12.2022 at 21:26

    Olemme käyneet Sallassa jo kolmesti. Ja aina yllättää positiivisesti. Erinomaiset ladut, hyvät majoituskohteet ja tunturin juurella erinomainen sisäliikuntakeskus. Rinteissä hyvä profiili. Myös paikallisten palveluasenne ja palvelut ylipäätään ovat hyvät. ’Ruuhkakeskus” kokemusten jälkeen lämmin suositus Sallalle. Kannattaa tutustua.

    • Mika / Lähtöportti

      2.1.2023 at 23:38

      Salla on kyllä mukava paikka! Miellyttävän rauhallinen ja ruuhkaton moneen muuhun Lapin kohteeseen verrattuna, kaikki tarvittava löytyy ja luonto on todella kaunista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Viikonloppumatkalla Turussa

Julkaistu

Kirjoittaja

Vietimme pääsiäislomalla pari päivää Turussa. Mutta mitä tehdä, jos Turun linna on nähty jo aiemmin, Tuomiokirkko remontissa ja Tepsin kiekkokausikin jo ohitse? Löysimme mukavia pieniä nähtävyyksiä, hyviä ravintoloita ja paikallisia erikoisuuksia.

Turku ei ole itselleni mitenkään erityisen tuttu kaupunki, vaikka siellä onkin tullut vierailtua lyhyesti monta kertaa. Useimmiten matkaohjelmaan on kuulunut lähinnä Aurajoen rannalla kävelyä tai joku tapahtuma, kuten viimeksi Inter Turun kotiottelu Kupittaalla. Veikkausliigan avauskierros osui nyt sopivasti pääsiäiseksi, mutta maltoin silti jättää pelin väliin. Turun linnaan tutustuin puolestaan perusteellisesti vajaat viisi vuotta sitten, jolloin kirjoitin jutun Historiallinen Turun Linna. Haimme nyt jotain uutta nähtävää ja vietimmekin Turussa pari mukavaa päivää.


turku_2026_10

Hotel Kakola ympäristöineen

Valitsimme tällä kerralla hieman tavallisesta poikkeavan majoituksen ja yövyimme entisen vankilan tiloissa toimivassa Hotel Kakolassa. Syksyllä 2020 avattu hotelli on varsin laadukas ja tiilimuurien sisälle on remontoitu siistit huoneet kaikkine mukavuuksineen. Valinnanvaraa riittää askeettisista selleistä ihan tavallisiin hotellihuoneisiin, joissa vankilateema ei tule heti silmille. Mielenkiintoisin vaihtoehto voisi olla piharakennuksesta löytyvä sviitti, jossa voi majoittua oikeaan purjeveneeseen.

turku_2026_12


Oma valintamme on tilava neljän hengen perhehuone, josta löytyy mukava parisänky sekä kaltereilla varustettu kerrossänky. Onpahan ainakin turvallista nukkua, kun ei pääse putoamaan. Hotellin aamiainen on runsas ja maittava, joten päivä lähtee vankilayön jälkeen mukavasti käyntiin.

turku_2026_23


Huoneemme sijaitsee sivusiivessä, jonka käytävä ei ole mitenkään näyttävä. Käymme kuitenkin uteliaisuuttamme kiertelemässä hotellin muissa tiloissa ja näemme paremmin vanhasta lääninvankilasta muistuttavia paikkoja. Kurkistamme myös Kakolan kirkkoon, jolle kauniit ikkunat antavat tunnelmallisen ilmeen. Kakolan menneisyys on mielenkiintoinen, ja siihen voisi tutustua perusteellisemmin opastetuilla kierroksilla. Itse katsoimme vain hotellihuoneen televisiosta löytyvän historiakertomuksen.

turku_2026_04


Kakolanmäkeä on viime vuosina uudistettu kovasti. Parin minuutin kävelymatkan päässä entisestä lääninvankilasta sijaitsi keskusvankila, joka sekin on otettu uuteen käyttöön. Graniittilinnana tunnetusta rakennuksesta löytyy kylpylä Kakola Spa, ravintola Kakolanruusu, leipomo bageri Å sekä muutamia muita eri alojen yrityksiä.

turku_2026_13


Entisen keskusvankilan rakennuksissa on nykyään myös paljon koteja turkulaisille, jotka haluavat asua kenties kaupungin parhaalla paikalla. Turku on laajentunut paljon, sillä kun Kakola 1800-luvun puolivälissä perustettiin, sijaitsi se kaupungin ulkopuolella eikä kenellekään tullut mieleen että keskusta voisi paisua tänne saakka. Välimatkat ovat silti lyhyitä, sillä Hotel Kakolasta on esimerkiksi Kauppatorille vain puolitoista kilometriä.


turku_2026_02

Kakolan funikulaari

Turun-matkalla täytyy tietenkin kokeilla kuuluisaa funikulaaria, joka nousee noin minuutissa Aurajoen rannan tuntumasta Kakolanmäelle. Funikulaari avattiin vuonna 2019 ja se on tullut tunnetuksi erilaisista vioista ja käyttökatkoista. Me pääsimme kuitenkin matkustamaan funikulaarilla ongelmitta molempiin suuntiin. Funikulaarilla matkustaminen on ilmaista huvia.


turku_2026_01

Föri

Funikulaarin tavoin myös Föri-niminen lossi on uniikki turkulainen kulkupeli, jolla saa matkustaa ilmaiseksi. Paikallisten syvästi rakastamalla Förillä pääsee kätevästi tält pualt jokke tois pual jokke ja päinvastoin. Matkan kesto on noin puolitoista minuuttia ja tois pual jokke pääsee kyytiin aivan funikulaarin ala-aseman tuntumasta.


turku_2026_14

Aurajoen rannat

Turku on muiden suomalaisten kaupunkien tavoin kesäkaupunki, joka herää parhaimmilleen säiden lämmetessä. Pääsiäisenä on vielä viileää, mutta auringonpaiste tekee Aurajoen rannalla kävelemisestä oikein miellyttävää. Monet aiemmat muistoni Turusta liittyvät nimenomaan jokirantaan, jossa eloisa tunnelma, vanhat rakennukset, lukuisat ravintolat ja jokilaivat muodostavat viihtyisän kokonaisuuden.


turku_2026_05

Jarno Saarisen patsas

Aurajoen rantaa pitkin kävellessä tulee vastaan useita erilaisia patsaita. Yksi näistä esittää turkulaista ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaria Jarno Saarista, jota pidetään alansa legendana. Lempinimellä Paroni tunnettu Saarinen muistetaan edelläkävijänä, joka uudisti lajinsa ajotyyliä ja osasi itse rakentaa kilpapyöristään entistä parempia. Saarinen kuoli 27-vuotiaana Monzan moottoriradalla sattuneessa onnettomuudessa toukokuussa 1973 . Häntä arvostetaan yhä ympäri maailman ja aivan erityisen paljon Italiassa.


turku_2026_03

Port Arthur eli Portsa

Vanha työläiskaupunginosa Port Arthur on yksi Turun viehättävimmistä alueista. Aurinkoisena kevätiltana on mukava tehdä pieni kävelykierros ja ihailla aikaa nähneitä puutaloja. Mukulakivet luovat osalle kaduista erityisen historiallisen ilmeen. Paikallisiin instituutioihin kuuluu ainakin Kosken leipomo, josta saa vaikkapa turkulaisia piispiksiä eli piispanmunkkeja.

turku_2026_15


Portsalla on aina ollut oma vahva identiteettinsä ja yhteisöllinen tunnelmansa. Aikoinaan työläisille rakennetut talot ovat nykyään arvokkaita koteja, ja rakennukset on suojeltu tarkkojen säädösten mukaan. Puutaloalue alkaa heti Kakolanmäen juurelta.


turku_2026_16

Mikaelinkirkko

Julkaisin äskettäin jatko-osan vanhalle suomalaisia kirkkoja esittelevälle jutulleni. Jos kirjoitan vielä joskus kolmannenkin osan, pääsee Turun Mikaelinkirkko ehdottomasti mukaan. Arkkitehti Lars Sonckin jugendia ja uusgotiikkaa yhdistelevä mestariteos on todella näyttävä ilmestys Port Arthurin kaupunginosan laidalla.

turku_2026_09


Osumme sattumalta paikalle juuri sopivasti pääsiäisnäytelmän päätyttyä, jolloin on hyvä tilaisuus ihailla Sonckin arkkitehtuuria sisätiloissa. Monet monumentaalisen kirkon yksityiskohdat miellyttävät silmää ja esimerkiksi jykevä saarnastuoli jää helposti mieleen.


turku_2026_07

Turun second hand -liikkeet

Reissuihimme kuuluu teinien toiveesta usein hieman ostoksilla käymistä, ja Turussakin poikkesimme muutamiin paikallisiin puoteihin. En ole shoppailun asiantuntija, joten itselleni termit kirpputori sekä trendikkäämmiltä kuulostavat vintagepuoti ja second hand -liike saattavat mennä sekaisin. Tämäntyyppisissä kaupoissa kierteleminen vaikuttaa joka tapauksessa olevan turkulaisten keskuudessa suosittua puuhaa ainakin lauantaisin, jolloin siistissä Maanantaimarketissa ja kuvan Merkitys 2nd Hand Shopissa riittää asiakkaita ruuhkaksi asti. Keskustasta löytyy myös pari perinteisen UFF-ketjun myymälää, joista kävimme toisessa.


turku_2026_19

Turun kauppahalli

Itseäni kiinnostavat aina vanhat historiaa henkivät kauppahallit, joissa voi aistia kaupungin tunnelmaa. Perinteet ja nykypäivä yhdistyvät mukavasti myös vuonna 1896 ovensa avanneessa Turun kauppahallissa. Käsiini osuneessa aprillipäivän Turun Sanomissa mainostettiin tapahtumaa, jossa kauppahallia oli tarkoitus upottaa maan alle Matin ja Tepon musiikin tahtiin hyppimällä. Ainakin vielä muutamaa päivää myöhemmin rakennus oli kuitenkin yhä tukevasti paikoillaan. Esimerkiksi tietyt kala- ja lihakauppiaat ovat palvelleet täällä jo vuosikymmenten ajan, mutta joukossa on monia kansainvälistä ruokakulttuuria edustavia uudempia ravintoloita ja kauppoja. Matkamuistoja voi etsiä vaikkapa Turkuseuran Turku-puodista.


turku_2026_18

Hansakortteli ja Kauppatori

Ostoksia voi tehdä myös esimerkiksi Turun keskustan suurimmassa kauppakeskuksessa Hansakorttelissa. Kauppakeskuksen ilme on varsin sokkeloinen, sillä se muodostuu useammasta aiemmin eri käytössä olleesta rakennuksesta, jotka on yhdistetty saman lasikaton alle. Myymälävalikoimaan kuuluu paljon tunnettuja ketjuliikkeitä. Hansakorttelin vieressä toimii Kauppatori, jota on helppo pitää koko kaupungin keskipisteenä. Sää ei torin kulmilla liikkuessamme suosinut, mutta täällä voi ehkä seuraavalla Turun-matkalla viettää enemmän aikaa ja nauttia vaikka paikallisen perinteen mukaiset pystykaffet. Nyt suunnistimme vain torin kulmalla toimivaan Finnkinon teatteriin, jossa kävimme elokuvissa.


turku_2026_06

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Matkamme museokohteeksi valikoituu Aurajoen rannalta löytyvä Apteekkimuseo ja Qwenselin talo. Keskeinen sijainti ja museon kompakti koko tekevät siitä helpon vierailukohteen, jossa meiltä kuluu noin tunti.

turku_2026_08


Turun vanhin yhä pystyssä oleva puutalo on saanut nimensä sen rakennuttajalta ja ensimmäiseltä asukkaalta Wilhelm Johan Qwenseliltä, joka osti tontin vuonna 1695. Sisätilat on sisustettu kuvaamaan 1700-luvun loppua, jolloin täällä asui kirurgian professori Joseph Pipping. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I myönsi professorille vuonna 1812 aatelisarvon, jolloin sukunimi muuntui muotoon Pippingsköld. Aleksanterin pyrkimyksenä oli sitouttaa aatelisarvojen avulla tärkeitä kansalaisia uuteen hallintoon, sillä Suomi oli vasta siirtynyt Ruotsilta Venäjän vallan alle.

turku_2026_25


Qwenselin talolla on onnekas historia, sillä se säästyi täpärästi liekeiltä kuuluisassa Turun palossa vuonna 1827. Pippingsköldin huushollin huoneissa on porvariston hillittyä charmia, joka näkyy muun muassa huonekaluissa, vanhoissa tapeteissa, kattokruunuissa sekä vihreissä kakluuneissa.

turku_2026_20


Kun narahtelevia puulattioita pitkin jatkaa muutaman huoneen lävitse, päätyy apteekkimuseoon. Qwenselin talon tässä osassa on toiminut aiemmin kauppa, muttei kuitenkaan oikeaa apteekkia. Museossa on eri puolilta Suomea kerätty kokoelma vanhoja apteekkeihin kuuluneita esineitä. Jännittävästi nimetyt purnukat ja kiehtovat vanhat esineet saavat helposti mielikuvituksen laukkaamaan.

turku_2026_21


1800-luvun apteekeissa lääkkeet valmistettiin takahuoneiden laboratorioissa. Käytössä oli erilaisia yrttejä sekä monia yllättäviäkin ainesosia. Viimeisessä vastaan tulevassa huoneessa on meneillään vaihtuva näyttely Kun lääkäri ei ole lähellä. Se tutustuttaa menneillä vuosisadoilla käytettyihin parannuskeinoihin ja lääkekasveihin. Turussa riittäisi kyllä museoita vielä monelle tulevallekin vierailulle. Listalla ovat esimerkiksi Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen Museo, Aboa Vetus Ars Nova, Luostarinmäen museokortteli, Sibelius-museo sekä merimuseo Forum Marinum.


turku_2026_24

Ravintola Nerå

Turku on yksi Suomen parhaista ruokakaupungeista, joten hyviä ravintoloita riittää. Päätämme kokeilla Neråa, joka sijaitsee Aurajoen rannalla Kakolanmäen kohdalla. Nerålla on sama omistaja ja suhteellisen sama konsepti kuin vanhalla suosikkiravintolallani Blankolla sekä niin ikään kehutulla Tintålla. Historiallisessa tiilirakennuksessa toimivan Nerån sisustus on viihtyisän kodikas ja palvelu sujuvaa. Valitsemme pari erilaista alkuruokaa keskenämme jaettaviksi, ja ne maistuvat niin hyvin että melkein harmittaa ettemme tilanneet useampia.

turku_2026_22


Syötävää on lopulta aivan riittävästi, sillä pääruoat ovat reilun kokoisia. Härkävartaan liha on mukavan mureaa ja runsaat lisukkeet täydentävät kokonaisuuden. Myös kasvislasagne näyttää herkulliselta ja on myös kuulemma oikein hyvää.


turku_2026_17

Ravintola di Trevi

Ydinkeskustassa Aurakadun varrella toimiva di Trevi on meille entuudestaan tuttu, vaikka edellisestä vierailusta onkin jo viitisen vuotta aikaa. Tapaspainotteinen ruokalista, runsas viinivalikoima ja annosten suussa sulavat maut tuntuvan olevan entisellään. Palvelu on suorastaan erinomaista ja viihdymme di Trevissä hyvin latinohenkistä taustamusiikkia kuunnellen. Täällä kannattaisi ehkä viime vierailun tapaan nauttia pelkästään runsaista tapaksista, mutta valitsemme tällä kerralla vain hieman tapaksia alkupalaksi ja siirrymme sitten pääruokiin. Tämäkin on loistava ratkaisu, sillä päivän kala-annos on todella herkullinen. Aterian kruunaavat suklaakastikkeen kera nautitut churrot.


turku_2026_11

Kissakahvila Mirri

Olemme käyneet muutamissa kissakahviloissa eri puolilla Suomea, joten päätämme poiketa myös Martinkadulla Aurajoen tuntumassa toimivaan Mirriin. Kahvilalla on mukavan valoisat tilat ja siellä vallitsee rennon kiireetön, kenties hieman boheemikin tunnelma. Ihmiset tuntuvat viihtyvän neljän kissan rauhoittavassa seurassa ja tarjolla on myös lautapelejä. Kissat vaikuttavat rauhallisilta ja ovat vierailumme aikana hyvin näkyvillä, mutta ihmiset antavat niiden olla myös omissa oloissaan. Kahvi on hyvää ja vitriinistä löytyy muutamia erilaisia herkkuja syötäväksi. Muutamista muista kissakahviloista poiketen Mirriin ei tarvitse tehdä ennakkovarausta eikä sinne ole pääsymaksua.

Jatka lukemista

Suomi

10+1 upeaa kirkkoa Suomessa (osa 2)

Julkaistu

Kirjoittaja

Julkaisin tasan viisi vuotta sitten jutun, jossa esittelin kotimaisia suosikkikirkkojani. Lista on kiinnostanut monia lukijoita, joten nyt on jatko-osan vuoro. Suomessa on niin paljon hienoja ja tunnelmallisia kirkkoja, että valinta oli jälleen vaikeaa.
 
Kauneus on aina katsojan silmässä, ja tämäkin lista perustuu vahvasti omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Valintoihin on toki vaikuttanut hieman myös eri kohteiden historiallinen arvo sekä tietenkin se, mistä kirkoista on jäänyt talteen itse ottamiani valokuvia. Vaikka pari kaupunkia onkin edustettuna kahdesti, olen yrittänyt hakea mukaan kirkkoja eri puolilta Suomea.

Lakeuden Risti, Seinäjoki

Maassamme on noin 800 evankelis-luterilaista kirkkoa ja niiden lisäksi reilut parisataa muiden uskontokuntien kirkkoa tai rukoushuonetta. Olen käynyt tuosta määrästä vain murto-osassa, joten uutta nähtävää varmasti riittäisi runsaasti ympäri maata. Tässä joka tapauksessa tämänkertainen hienojen kirkkojen lista, josta löytyy toivottavasti käyntikohteita muillekin kotimaanmatkailijoille.


kirkot_tampereentuomiokirkko_sisakuva

1. Tampereen tuomiokirkko

Tämän jutun aloituskuvassa näkyvä Lars Sonckin suunnittelema tuomiokirkko on yksi Tampereen vaikuttavimmista rakennuksista ja suoranainen kokonaistaideteos. Kansallisromanttista tyylisuuntaa edustava harmaakivikirkko vihittiin käyttöön helluntaina 1907 alun perin Johanneksen kirkon nimellä. Uudella linnamaisella rakennuksella koettiin olevan kansallishenkeä nostattavaa vaikutusta Venäjän vallan alla eläneessä Suomessa. Alttaritauluna toimii Magnus Enckellin fresko Ylösnousemus, mutta sitäkin tunnetumpia taideteoksia ovat Hugo Simbergin maalaamat Haavoittunut enkeli sekä Kuoleman puutarha.


2. Lakeuden Risti, Seinäjoki

Seinäjoen tunnetuin maamerkki edustaa Alvar Aallon maailmankuulua funktionalistista arkkitehtuuria. Vuonna 1960 valmistuneen Lakeuden Ristin torni on 65 metriä korkea, ja sen näköalapaikalta kelpaa katsella eteläpohjalaisia maisemia. Avara, valoisa ja pelkistetty Lakeuden Risti on jäänyt itselleni mieleen ennen kaikkea arkkitehtonisena elämyksenä. Kirkko on osa Aalto-keskukseksi nimettyä aluetta, johon kuuluu myös esimerkiksi kaupungintalo sekä kirjasto.

Lue lisää jutustani Kesäpäivä Seinäjoella.


kirkot_kallio1

3. Kallion kirkko, Helsinki

Kallion kirkko on itselleni hyvin tuttu, sillä se sijaitsi mummolani naapurissa. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi eräs lapsuuteni uudenvuodenyö, kun kansa veisasi kirkon portailla Jumala ompi linnamme samaan aikaan, kun ilotulitteet valaisivat Helsingin taivasta. Toinen lämmin muisto liittyy hyvien ystäviemme häihin. Arkkitehtina toimi Tampereen tuomiokirkon tavoin Lars Sonck, ja jykevä graniittikirkko valmistui vuonna 1912. Jugend-tyylisissä sisätiloissa on monumentaalisuutta, mutta myös kauniita yksityiskohtia. Kirkon torni on avoinna vierailijoille ja toivonkin ehtiväni näköalapaikalle vaikkapa jo tulevana kesänä.


kirkot_johanneksenkirkko

4. Johanneksenkirkko, Helsinki

Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko on näyttänyt mielestäni aina kiehtovalta uusgoottilaisen ulkonäkönsä ansiosta. Esimerkiksi gargoilit tuovat mieleen jopa Pariisin Notre-Damen, vaikkei näitä kirkkoja ehkä muuten kannatakaan vertailla keskenään. Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko rakennettiin paikalle, jossa helsinkiläiset olivat aiemmin polttaneet juhannuskokkoja. Niinpä olikin luonnollista, että rakennus nimettiin Johannes Kastajan mukaan. Kirkon akustiikka ja vahvat urut ovat tehneet siitä suositun konserttipaikan. Olisikin mukava käydä jonain vuonna joulukonsertissa juuri Johanneksenkirkossa.


kirkot_alaharma

5. Alahärmän kirkko, Kauhava

Alahärmän kirkko vuodelta 1903 on valittu jossain yhteydessä jopa Suomen kauneimmaksi kirkoksi, joten täytyihän sen pihaan Etelä-Pohjanmaalla autoillessa kurvata. Suorastaan katedraalimainen rakennus näyttää tähän kylään kohtuuttoman suurelta, mutta olen toisaalta törmännyt pohjalaiseen suuruudenhulluuteen aiemminkin – eikä se ole mitenkään huono asia. Komea rakennus on yhdistelmä uusgotiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Suunnittelijana toimi ahkera kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, jonka nimi tulee tällä listalla vastaan vielä toisenkin kerran.


6. Kajaanin kirkko

Listalle osui tällä kerralla sattumalta paljon kivikirkkoja, mutta nostetaan tässä vaiheessa esiin yksi todella upea puukirkko. Vuonna 1896 valmistunut Kajaanin kirkko on tyyliltään poikkeuksellinen, että sen edustamaa uusgotiikkaa näkee puurakennuksissa vain harvoin. Kyseessä onkin eräänlainen eurooppalaistyylisen katedraaliarkkitehtuurin ja suomalaisten puurakennusperinteiden yhdistelmä. Materiaalit, värit ja koristeet luovat Kajaanin kirkon sisätiloille hyvin lämpimän ilmeen.


kirkot_hattula

7. Pyhän Ristin kirkko, Hattula

Hattulan Pyhän ristin kirkko huokuu historiaa, ja se onkin koko Hämeen vanhin kirkko. Tarkkaa valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta se saattaisi ajoittua 1400-luvun jälkipuoliskolle. Goottilaistyylinen kivikirkko toimi keskiajalla jopa pyhiinvaelluskohteena. Sisätiloja koristavat runsaat ja mielenkiintoiset kalkkimaalaukset. Ne jäävät minulta valitettavasti näkemättä, sillä jykevä puuovi on visusti suljettu kun kuljeskelen autiolla pihamaalla hyisen tuulisena kevätpäivänä. Anneli Kannon Rottien pyhimys -romaanin tapahtumat sijoittuvat Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustöihin.


8. Törnävän kirkko, Seinäjoki

Törnävä on Seinäjoen vanhin asuinalue, ja sen kirkko herättää huomion satulinnaa muistuttavalla tornillaan. Rakennus toimi alun perin Östermyran ruutitehtaan makasiinina, mutta se päätettiin muuttaa kirkoksi ja vihittiin nykyiseen käyttöönsä vuonna 1864. Hauskannäköinen kellotorni oli alun perin ruutimakasiinin vartiotorni, jota on korotettu nykyistä käyttötarkoitustaan varten. Törnävän kirkko toimi Seinäjoen pääkirkkona Lakeuden Ristin valmistumiseen saakka.


kirkot_joensuu

9. Joensuun kirkko

Olen kävellyt useamman kerran Joensuun halki virtaavaa Pielisjokea seuraillen. Rannan tuntumassa kohoava Joensuun kirkko herättää huomion epäsymmetrisillä torneillaan. Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1903. Arkkitehtuurissa yhdistyy eri tyylisuuntia, kuten uusgotiikkaa ja jugendia. Runsaasti koristelluista sisätiloista löytyy muun muassa Ilmari Launiksen maalaama synkkä alttaritaulu Ristiinnaulittu, värikkäitä lasimaalauksia sekä kasviaiheisia kattomaalauksia. Kerrotaan, että osa seurakuntalaisista piti vasta valmistunutta kirkkoa aivan liian koreana hartauden harjoittamista varten.


kirkot_tankar

10. Tankarin majakkasaaren kirkko, Kokkola

Suurten ja näyttävien rakennusten lisäksi mieleen jäävät helposti myös poikkeuksellisen pienet kirkot. Yksi tällainen on Tankarin majakkasaaren kirkko Kokkolan kaupungin edustalla. Vaatimaton pieni puurakennus pystytettiin vuonna 1754, jotta saarella asuvien kalastajien ei tarvitsisi lähteä joka sunnuntai pakolliseen jumalanpalvelukseen mantereelle. Idyllisen puurakennuksen sisällä on mukava istahtaa hetkeksi kuluneelle puupenkille ja aistia tuulenpieksämällä saarella eläneen yhteisön historiaa.

Lue lisää jutustani Päiväretki Tankarin majakkasaarelle.


+ Kristuksen kirkastumisen kirkko, Valamon luostari

Otin edelliseen listaukseen mukaan yhden ortodoksikirkon, ja teen saman tälläkin kerralla. Heinävedellä sijaitseva Valamon luostari on mukava vierailukohde, ja sen sydämenä toimii Kristuksen kirkastumisen kirkko. Nautin vuonna 1977 käyttöön vihityn luostarin pääkirkon hartaasta tunnelmasta sekä ortodoksista tyyliä edustavasta kauneudesta. Monet ikoneista ja esimerkiksi valtava kattokruunu ovat peräisin Laatokan saarella sijainneesta alkuperäisestä Valamon luostarista, jonka munkit evakuoitiin Suomeen vuonna 1940.

Lue lisää jutustani Vierailulla Valamon luostarissa.

Lue myös viisi vuotta sitten julkaisemani ensimmäinen listaus 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja