Seuraa somessa

Messut

Matka 2017 – messuhulinaa kerrakseen

Julkaistu

-

Matkamessut kuuluvat monen reissaajan vuoden kohokohtiin. Viihdyin tapahtumassa tällä kertaa joka päivä. Uusia suunnitelmia ei juurikaan tullut, mutta sain puhua ääneni käheäksi mielenkiintoisten matkajuttujen merkeissä.

Vaikka saavuinkin paikalle innokkaana, en odottanut osastojen tarjoavan mitään mullistavaa. Messujen rooli on väistämättä muuttumassa, kun yhä suurempi osa matkoista varataan netistä. Muistan elävästi, kuinka kymmenisen vuotta sitten tartuimme messutarjouksiin ja ostimme ensimmäiset Tokion-lentomme Finnairin jättimäisellä osastolla Big in Japanin soidessa taustalla. Nykyään tarjoukset voi halutessaan hyödyntää mukavasti kotisohvalta käsin.

Täältä netistä löytyy loputtomasti matkainspiraatiota ja faktatietoa, muun muassa meidän matkabloggaajien tarjoamana, joten moni innokaskin reissaaja saattaa kokea messut tarpeettomina. Itse arvostan silti myös aitoja kohtaamisia ja juttelen mielelläni asiantuntijoiden kanssa, mikäli kaipaan tietoa jostain kohteesta.

Matka 2017
Oma haasteeni on, että pöytälaatikosta löytyy kymmenittäin enemmän tai vähemmän valmiita matkasuunnitelmia odottamassa sopivaa lähtöhetkeä. Sen vuoksi en juurikaan kaipaa uusia ideoita, ja perustietoni monesta kohteesta lienevät jo melko hyvin kunnossa. Seuraavat matkani suuntautuvat todennäköisesti joko ennalta tuttuihin maihin tai messuilta kokonaan puuttuneisiin kohteisiin, joten keskustelut eri osastoilla jäivät tällä kertaa melko vähäisiksi. Sain silti muun muassa idean Maltasta jotain tulevaa syyslomaa ajatellen.

Matka 2017
Vaikka messuilla voikin tehdä ”maailmanympärimatkan yhdessä päivässä”, monet merkittävät eurooppalaiset valtiot loistivat poissaolollaan. Saksa, Ranska, Irlanti, Iso-Britannia, Hollanti, Belgia, Norja ja Tanska ovat esimerkkejä maista, jotka puuttuivat kokonaan, tai joiden näkyvyys oli hyvin vähäinen. Muutenkin tapahtuma on hieman hiljentynyt niistä vuosista, jolloin Suomen osastot olivat levittäytyneet nykyisin Caravan-messujen valtaamaan halliin. Noilta ajoilta kaipaan myös saaristolaisten tarjoamaa kalakeittoa ja tummaa leipää.

Matka 2017
Suomi esiintyi messuilla näyttävästi edukseen keiton puuttumisesta huolimatta. Maassamme on paljon kiinnostavia ja helpostikin saavutettavia kohteita, joista ei ainakaan vielä olla riittävän hyvin tietoisia. Yksi kuluvan juhlavuoden merkkitapauksista on Hossan retkeilyalueen nimittäminen maamme 40. kansallispuistoksi. Avajaisia juhlitaan pohjoisessa Kainuussa kesäkuussa. Omilta kotikulmiltani haluan mainita Tuusulan Rantatien päähän avattavan Krapin Pajan, jonka ohjelmisto tuo mukavan lisän Keski-Uudenmaan musiikki- ja kulttuuritarjontaan.

Matka 2017

Messuilla ja ihmisten välisillä kohtaamisilla on varmasti paikkansa myös tulevaisuudessa. Tapahtuma kaipaisi mielestäni silti entistä enemmän luovia ideoita ja innostuneita tekijöitä. Virtuaalilasit näyttivät olevan käytössä useammalla osastolla. Olen kokeillut laseja aiemmin pari kertaa ja tiedän keksinnön tarjoavan parhaimmillaan vaikuttavia kokemuksia. Kovin pitkään en silti malttaisi virtuaalikokemusta varten jonottaa. Mitkä olisivat seuraavien messujen hittituotteet?

Immersal Messukeskus
Itse hyödynsin uutta tekniikkaa suunnistamalla etsimilleni osastoille Immersalin toteuttaman älypuhelinsovelluksen avulla. Kyseessä on varsin näppärä keksintö, joka toivottavasti leviää muihinkin tapahtumiin ja ympäristöihin.

Evo Terra Matkamessuilla
Kuuntelin messujen ammattilaispäivänä Evo Terran luennon matkailun tulevaisuudesta. Arizonalainen showmies maalaili villejä visioita, joissa matkustaminen tapahtuu kehittyvän teknologian ansiosta aina vaan nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin. Ennen Atlantin ylittämistä puolessa tunnissa kannattaa mielestäni keskittyä mieluummin alkaneen vuoden trendeihin. Välimeren risteilyt lisäävät suosiotaan, kuten myös lyhyet ja edulliset kaupunkilomat Euroopassa. TUI mainitsee tiedotteessaan myös blogien ja sosiaalisen median merkityksen tärkeänä matkainspiraation jakajana. Heidän nouseviin kohteisiinsa kuuluu Montenegro, josta voit lukea Lähtöportista pian pääsiäisen jälkeen.

Blogipaviljonki
Päivystin kahtena päivänä olohuonemaisessa Blogipaviljongissa, jossa markkinoin kollegoideni kanssa matkablogeja messukävijöille. Vastaanotto oli pääosin positiivinen ja osastolla käytiin paljon antoisia keskusteluja hyvin erityyppisten matkailijoiden kanssa. Vieraisiin mahtui niin toistasataa maata kiertäneitä konkareita kuin huomattavasti satunnaisempiakin matkailijoita. Tietoisuus matkablogeista oli vaihtelevaa ja vaikka valtaosa kokikin aiheen erittäin kiinnostavaksi, ei ihan jokaisesta paikalle pysähtyneestä tainnut tulla uusia lukijoita. Blogipaviljongissa mukana olo oli joka tapauksessa hyvä kokemus.

Travel Bloggers Give Back
Travel Bloggers Give Back -hyväntekeväisyystempaus oli menestys. Upeasti toteutetun valokuvanäyttelyn tuotto oli messupäivien aikana 2780 euroa. Summa nousee edelleen, kun lopuillekin tauluiksi teetetyille kuville löydetään uudet omistajat.

Matka 2017
Kävin Messukeskuksessa lopulta viitenä päivänä. Keskiviikon varaslähtönä toimivat NBE Finland -kampanjaan liittyneet luennot, joilla kävin kuulemassa menestyneiden ulkomaalaisten matkabloggaajien vinkkejä. Torstaisen ammattilaispäivän täyttivät muutamat tapaamiset eri osastoilla sekä ennen kaikkea mahtavien bloggaajakollegoiden kanssa vietetty aika. Ilta huipentui Clarion-hotellissa järjestettyihin juhliin. Kiersin perjantaina messuhallin ympäri vaimoni kanssa ja viikonloppuna pääosassa oli Blogipaviljonki.

Viiden päivän rupeama kävi loppua kohden hieman rankaksi, mutta kokonaisuutena messut tarjosivat mahtavia keskusteluja ja paljon inspiraatiota. Lämmin kiitos kaikille viime viikon aikana tapaamilleni henkilöille. Ihmiset tekevät messut!

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
11 kommenttia

1 kommentti

  1. Suunnaton

    25.1.2017 at 23:26

    Minäkin ihmettelin monien eurooppalaisten kohteiden poissaoloa, joskin kiinnitin huomiota enemmän puuttuviin itä-Euroopan maihin. Onkin mahtavaa kuulla, että myöhemmin blogissasi on luvassa Montenegron juttuja.
    P.S. Oli kiva tavata Clarionissa!

    • Mika / Lähtöportti

      26.1.2017 at 13:07

      Sääli että Montenegro puuttui messuilta, sillä juuri siitä olisin kaivannut tällä kertaa eniten tietoa. Onneksi vinkkejä löytyy netistä ja kirjoitan blogiin omat kokemukseni sitten pääsiäisen jälkeen. Oli kiva tavata ja toivottavasti nähdään toistekin!

  2. Jenni / Unelmatrippi

    25.1.2017 at 23:38

    Viisi päivää on jo aikamoinen suoritus. 🙂 Itse olin vain kahtena päivänä, mutta nimenomaan ihmisten takia olisi ollut kiva olla enemmänkin! Oli tosi mukava tavata!

    Saksan osastoa jäin itsekin kaipaamaan, sain nimittäin viime vuonna sieltä tosi kivoja vinkkejä asiantuntevalta ihmiseltä. Ehkä sitten seuraavalla kerralla taas. Joka tapauksessa oli kiva kierrellä ja katsella, ja itsehän käyn aina myös läpi karavaanimessut ja hankin nostatusta myös autokuumeelle.

    • Mika / Lähtöportti

      26.1.2017 at 13:26

      Viisi päivää menee jo hulluuden puolelle, vannoin jo että ensi vuonna korkeintaan kolme päivää saa riittää 😀 Ihmisten takia tuolla toisaalta viihtyisi vaikka kuinka kauan, monen teistä kanssa olisi juttua riittänyt pidempäänkin. Oli tosi mukava tavata, nähdään taas tulevissa tapahtumissa!
      Mun mielestä nimenomaan Saksan pitäisi olla messuilla markkinoimassa itseään suomalaisille. Maalla on tarjota vaikka mitä, vieläpä lyhyen ja usein edullisenkin matkan päässä. Moni täällä kuitenkin mieltää Saksan paljon todellisuutta tylsemmäksi. Ehkei Suomi ole saksalaisille oleellinen markkinointialue. Mun edellisestä Saksan-matkasta on muuten kulunut hävettävän pitkä aika.
      Mä taas yritän pysyä erossa matkailuautoista, veneistä sun muista ja käyttää rahani muulla tavalla. Siksi en uskaltanut karavaanipuolelle ollenkaan 🙂

  3. Heidi / Maailman äärellä

    26.1.2017 at 9:26

    Sinulla onkin pidemmät matkamessuperinteet, kun olet käynyt siellä jo kymmenen vuotta sitten. Itse taisin olla vuosi sitten elämäni ekaa kertaa matkamessuilla. Ja itse asiassa viime vuonna, kun kävin siellä ihan ”vaan turistina” sain tosi hyvät vinkit Kreikka-osastolta. Tällä kertaa en kauheasti vinkkejä käynyt kyselemässä. Tai yritin kyllä Madeira-osastolla, mutta eihän ne mitään osannu kertoo. Möivät minulle matkaoppaan (heh) ja tökkäsivät käteen kartan. No, antoi se mies korttinsa ja pyysi soittamaan, kun olen Madeiralla… hmm… luulen, etten soita. Tiedän nimittäin, mistä saan ne kaikki parhaan ja minulle sopivimmat Madeira-vinkit ;).
    Ai niin, se punainen kirja on hankkimatta.

    Saksa-osastoa olisin kyllä kaivannut. Sinne olisi tarkoitus lähteä loppukesästä elämäni ekaa kertaa. Mutta onneksi sinnekin olen saanut huippuvinkkejä muilta bloggaajilta.

    Vau, olet siis lähdössä Montenegroon? Siellä on varmaan tosi upeat patikkapolut!

    • Mika / Lähtöportti

      26.1.2017 at 13:39

      En edes tiedä monillako matkamessuilla olen käynyt, ensimmäinen kerta oli varmaankin viime vuosituhannella. Kun paikallisjuna vie melkein ovelta ovelle, niin on helppo mennä.

      On kyllä todella omituista markkinointia, että saa soittaa kun olet perillä. Kenties hän järjestäisi sulle samantyyppisen kierroksen kuin Annika srilankalaiselle herralle 😀 Muista hankkia punainen kirja. Näin saman sarjan Teneriffa-oppaan myynnissä messuilla, mutta Madeiraa ei ollut. Olisin maininnut sulle, jos olisi ollut saatavilla. Mutta pysyttele kuulolla, Madeira on nyt sen verran mielessä, että otan ne jutut pian työn alle.

      Ja joo, pääsiäisen aikoihin suuntana on Montenegro ja kaupan päälle myös Dubrovnik. Patikkapoluista en ole vielä ottanut selvää, enkä tiedä paljonko patikointiin jää aikaa, mutta upeaa luontoa on ehdottomasti tarkoitus mennä katsomaan.

  4. Noora | Kerran poistuin kotoa

    26.1.2017 at 19:17

    Askartelen täällä sulle juuri hullun messuselviytyjän urhoollisuusmitalia 😀 No en ehkä sentään, vaikka melkein mieli tekisi. Viisi päivää on kyllä aikamoinen suoritus. Onneksi bloggaajalle on messuilla varsin paljon erinäköistä ohjelmaa sun muuta mihin osallistua, niin saa vähän erilaista sisältöä messupäiviinsä. En oikein usko, että moni tavallinen messukävijä tulisi tuonne kaikkina kolmena päivänä, jos pääsisi vaikka samalla lipulla.

    Nettiaika on toisaalta tuonut paljon hyvää ja uutta matkailuun (kuten nämä mainiot blogit!), mutta toisaalta on vähän harmi, että Matkamessut eivät ehkä pysy muutoksen perässä.

    Itse olen jo jonkun aikaa vannonut (pitkien) viikonloppureissujen nimeen, koska Euroopassa se on varsin edullista ja helppoa. Kyllä parissa-kolmessa päivässäkin ehtii nähdä kohdetta hyvin, jos saa hyvät lennot. Parempi minireissu kuin ei reissua ollenkaan 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      27.1.2017 at 12:28

      Mitali ihan ajatuksen tasolla riittää, eli kiitos 😀 Kyllähän messut on yleensä nähty yhdessä päivässä, enkä mäkään olisi edes halunnut olla siellä ihan noin paljoa. Mutta kun joka päivälle oli aina joku erilainen syy mennä, niin tulipahan nyt sitten messuiltua oikein urakalla. Yritän sitten ensi vuonna pysytellä kohtuudessa.

      Välillä ihan todella kaipaan aikoja ennen nettiä, mutta toisaalta tuntuisi vaikealta luopua blogeista, helpoista matkavarauksista ja reittisuunnittelusta Google Mapsin avulla.

      Nopeiden reissujen suhteen ihailen sun kykyä lähteä aina pienenkin tilaisuuden tullen milloin minnekin. Jatka samaan malliin!

  5. Susanna / Matkapatonki

    29.1.2017 at 20:14

    Kyllä sieltä sitä lohikeittoa ja saaristolaisleipää sai, me kävimme parinakin päivänä kyttäämässä otollista lounasaikaa 😉
    Totta kyllä, että nykyään matkoja tutkitaan etukäteen jo niin paljon netissä, että luulisi vaikutuksen näkyvän messuillakin. Itsekin tutkin ensimmäisenä tietoa uudesta kohteesta nimenomaan blogeista (jolloin kokemus on subjektiivisempi) ja vasta sitten virallisimmista tietolähteistä. Porukkaa silti tuntui riittävän siitä huolimatta, ja hyvä niin! Oli myöskin hauska tavata, ensi vuonna paremmalla ajalla uudestaan! 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      29.1.2017 at 22:50

      Ai pahus, miten multa jäi keitto huomaamatta. Muutamia vuosia sitten oli jatkuvasti niin pitkät jonot, ettei kerta kaikkiaan voinut kävellä vahingossa ohitse.
      Netti tekee monen toimijan, kuten messujen, perinteisten matkatoimistojen ja matkailulehtien menestymisen koko ajan haastavammaksi. Silti on kiva tavata ihmisiä ihan oikeasti ja kyllähän messuilla porukkaa riitti. Mukavaa että nähtiin ja toivottavasti seuraavalla kerralla sitten paremmalla ajalla!

  6. jim corbett

    18.6.2019 at 12:52

    This is amazing article, people needed to know about these known countries. it’s help that these kind of exhibition and the discussion are very important that we have in these meeting. Thanks mate for your great info, really appreciated.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Messut

Messukokemuksia ja matkasuunnitelmia

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Viime viikonloppuna järjestetyt Matkamessut keräsivät Helsingin Messukeskukseen runsaasti yleisöä. Kävin kolmena päivänä aistimassa kansainvälistä tunnelmaa ja saamassa lisäannoksen matkainspiraatiota.

Matkamessuilla kävi kaikkiaan noin 68 300 ihmistä, mikä tarkoittaa noin kymmenen prosentin nousua edellisvuoteen verrattuna. Kasvu jatkui nyt toista vuotta, vaikka takavuosien huippulukemista onkin jääty kauas. On joka tapauksessa mukava huomata messujen kiinnostavan, vaikka tiedonhaku ja matkojen varaaminen painottuukin nykyaikana internetiin.


Messuhalli tuntui hieman aiempaa väljemmältä, sillä muutamat edellisvuosina mukana olleet suuret toimijat jättivät nyt tapahtuman väliin. Myös moni merkittävä eurooppalainen matkailumaa on loistanut poissaolollaan jo edellisinäkin vuosina. Ammattilaispäivänä torstaina oli vielä melko hiljaista, mutta hieman aiempaa leveämmille käytäville oli tarvetta varsinkin lauantaina, jolloin messuvieraita riitti hetkittäin ruuhkaksi asti.


Vaikka moni maa puuttuikin, myös uusia tulokkaita riitti. Messudebytantteina esittäytyivät Mongolia, Sierra Leone ja Benin, jotka toivat ripauksen eksotiikkaa messuhalliin. Hauskoja musiikkiesityksiä nähtiin myös niin Indonesian kuin monen muunkin maan osastoilla. Seuraava kaukomatkani tuskin suuntautuu edellämainittuihin valtioihin, vaikka suunnitelmissa onkin suunnata Euroopan ulkopuolelle viimeistään vuoden lopulla. Tuon reissun kohde löytynee näillä näkymin joko Kaukoidästä tai Karibialta.


Seuraava matkakohteeni on Viron Otepää, jonne lähdemme muutaman viikon kuluttua. Reissun tarkoituksena on päästä hiihtämään etelänaapurimme suurimmassa talviurheilukeskuksessa, mutta lämmin säätila saattaa muuttaa aktiviteetteja. Ainakaan tässä vaiheessa alueella ei kuulemma ole lainkaan lunta.

 
Viro oli messujen partnerimaana hyvin esillä, joten hain vinkkejä erityisesti Otepään lähistöllä sijaitsevaan Tarttoon. Ainakin Tiedekeskus AHHAA on varmasti lasten mieleen ja myös Viljandin kaupunki sijaitsee sopivan päiväretkimatkan päässä Otepäästä.

Viron vahva mukanaolo houkutteli messuille laivayhtiöitä paria edellisvuotta näkyvämmin, sillä edustettuna olivat rinta rinnan Tallinnaan liikennöivät Tallink Silja, Eckerö Line sekä Viking Line. Vaihdoimme bloggaajakollegoiden kanssa muutaman sanan Tallink Siljan toimitusjohtaja Margus Schultsin ja viestintäjohtaja Marika Nöjdin kanssa. Silja Europan tulevan kesän ohjelmassa on muutamia erikoisristeilyjä, jotka vievät neljästi Visbyhyn, kahdesti Riikaan, kahdesti Pietariin ja kerran Maarianhaminaan. Pietarin-risteilyt ovat viisumivapaita, jos varausta tehdessään ostaa retken kohteessa.

Uusina matkaideoina jäivät mieleen erityisesti Romania ja Moldova, jotka voisi yhdistää vaikkapa samalle reissulle. Molemmat maat alkoivat lyhyiden esittelyjen jälkeen kuulostaa varsin houkuttelevilta, monipuolisilta ja yllättävän helpoilta kohteilta. Vielä tämän vuoden kalenteriin Romania tai Moldova tuskin mahtuvat. Kevätsuunnitelmiini kuuluu yksi tai ehkä kaksikin pitkää viikonloppua Euroopassa, mutta nuo kohteet löytynevät Romaniaa, Italiaa tai Espanjaa pohjoisemmista maista.

Messuihin kuuluvat olennaisena osana erilaiset puheenvuorot, joita Rantapallokin oli järjestänyt muutamia. Itse Aasiassa- ja Suvin matkassa -blogien Thaimaa-asiantuntijat kertoivat lempimaastaan, jonka kohteista nousivat esille monipuolinen Bangkok, aloittelevalle Thaimaan-matkaajalle sopiva Krabi sekä Koh Lantan ja Koh Lipen saaret. Thaimaassa kannattaa unohtaa paikasta toiseen kiirehtiminen ja valita vaikka pari tukikohtaa, joissa ehtii parhaassa tapauksessa tutustua myös paikallisiin ihmisiin. Thaimaa-esityksen lisäksi myös esimerkiksi keskustelut Kanariansaarista, Tukholmasta ja Tallinnasta voi katsoa jälkikäteen Rantapallon Facebook-sivuilta.

Messujen hittituotteisiin kuului Rantapallon julkaisema matkailulehti, jonka kymmenentuhatta jaossa ollutta ilmaiskappaletta loppuivat kesken ennen tapahtuman päättymistä. Eräältä lehden sivulta paljastuu myös lisää omia matkasuunnitelmiani, sillä tällä hetkellä eniten odottamani reissu suuntautuu jälleen Italiaan. Kohteena on itselleni toistaiseksi tuntematon Abruzzon alue, jonka lisäksi kesällä odottaa EM-kisojen jalkapallo-otteluita muun muassa Roomassa.

Kotimaan kaupungeista messujen äänekkäimpänä voi mainita Turun, sillä Tommi Läntinen ehti kajauttaa syntymäkaupunkinsa osastolla Kevät ja minä sekä Via Dolorosa -kappaleitaan useaan otteeseen. Tommin markkinoima Down By The Laituri -festivaali tuo jälleen heinäkuussa lukuisia nimekkäitä artisteja Aurajoen rannalle. Kotimaanmatkailu kuuluu varmasti omaankin kesääni, mutta luultavasti ilman musiikkifestivaaleja.

Yksi Suomen ajankohtaisimmista kohteista on Tuusula, joka isännöi tämänvuotisia Asuntomessuja. Rykmentinpuiston messualueen lisäksi kannattaa tulla tutustumaan myös kunnan muuhun tarjontaan, josta kerroin viimevuotisen bloggaajaviikonlopun synnyttämissä postauksissa Tuttu Tuusula matkailijan silmin sekä Makuja ja maisemia Tuusulanjärvellä

Nykypäivän matkailuteemoihin kuuluvat ehdottomasti myös vastuullisuus sekä maata pitkin matkustaminen. Maata pitkin -lavalla kuultiin useita esityksiä muun muassa junalla, pyörällä tai kävellen matkustamisesta. Maata pitkin -lavan vieressä sijaitsi sopivasti VR:n osasto, joka kuului messujen parhaisiin toteutuksiin. Vastuullisen ja reilun matkailun edistämiseen pyrkivän Tripsterin opaskirjoja oli sen sijaan myynnissä messujen kirjaosastolla.

Kiertelin messuilla lähes koko torstain ammattilaispäivän sekä perjantai-iltapäivän. Lauantaina messuseurana olivat omat lapset, joita kiinnostivat erityisesti viereisessä hallissa järjestetyt Caravan-messut. Kävimme ihmettelemässä yllättävän kodikkailta näyttäneitä matkailuautoja, mutta sellaisen hankkiminen ei nyt silti kuuluu suunnitelmiin.

Kokonaisuutena messut tarjosivat matkainspiraatiota aiempien vuosien tapaan. Vietin hauskoja hetkiä tuttujen kavereiden seurassa, keskustelin eri kohteiden edustajien kanssa ja maistelin niin itämaisia kuin italialaisiakin herkkuja. Ensi vuoden tammikuussa taas uudelleen!

Jatka lukemista

Messut

Matkamessut täydessä vauhdissa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Pohjoismaiden suurin matkailutapahtuma Matkamessut on käynnissä Helsingin Messukeskuksessa. Kävin eilisenä ammattilaispäivänä tutustumassa messujen tarjontaan.

Kaksi kiinalaista lentoyhtiötä julkisti historialliseksi luonnehditussa lehdistötilaisuudessa uudet reittinsä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kiinalainen yhtiö aloittaa liikennöinnin Suomeen. Tibet Airlines lentää huhtikuusta alkaen Helsingistä Jinaniin. Monelle suomalaiselle tuntematon Jinan on yli 8 miljoonan asukkaan suurkaupunki, josta on jatkoyhteydet esimerkiksi yhtiön kotikentille Lhasaan ja Chengduun.


Juneyao Air aloittaa puolestaan kesällä lennot Helsingistä Shanghaihin, jolloin siitä tulee Finnairin kilpailija samalla reitillä. Tilaisuudessa painotettiin kiinalaisten matkailijoiden suurta kiinnostusta Suomea kohtaan ja uskottiin entistä tiiviimpään yhteistyöhön maiden välillä. Yhtiöt tuovat uusia ja kenties myös edullisia lentovaihtoehtoja Aasian suuntaan. Lentojen toimivuus käytännössä selviää, kunhan koneet saapuvat ensi kertaa Helsinki-Vantaalle.

Uusia tuulia messuille tuovat ensimmäistä kertaa mukana olevat Turks- ja Caicossaaret, Angola, Iran sekä Arabiemiraatteihin kuuluvat Sharjah. Kävimme Kohteena Maailma -blogin Ramin kanssa jututtamassa Turks- ja Caicossaarien edustajaa Courtney Robinsonia. Britanniaan kuuluvat saaret tarjoavat mielenkiintoisen, joskin melko kalliin vaihtoehdon Karibialla. Upeille ja suhteellisen hiljaisille paratiisirannoille pääsee esimerkiksi New Yorkin tai Miamin kautta ja saaret voi yhdistää vaikkapa samaan matkaan Dominikaanisen tasavallan tai Bahamasaarten kanssa.

Omat ajatukseni ovat vielä osittain tuoreella Aasian-matkalla, jolta palasimme kotiin viime viikonloppuna. Lähiaikoina on siis luvassa postauksia Singaporesta sekä Malesian Penangilta. Maanosan värikkyydestä saa esimakua esimerkiksi Indonesian osastolla, jolta myös tämän postauksen aloituskuva on. Tasty Travel -alueelta löytyy puolestaan purtavaa moneen makuun. Esimerkiksi italialainen keittiö pizzoineen ja juustoineen on isosti esillä, mutta oma valintani osui tällä kerralla Aasia-hengessä Panang curryyn.

Suomen saaristo on jälleen esillä jättimäisellä yhteisosastolla. Viimekeväinen matka Ahvenanmaalle onnistui mainiosti ja kävin kyselemässä uusia ideoita samalle suunnalle. Ahvenanmaan rengastie lauttaverkostoineen tarjoaisi varmasti mielenkiintoisen tavan tutustua saariston hiljaisiin osiin. Kiirehtimään tälle reitille ei kannata lähteä ja vähintään yksi yöpyminen on matkan varrella pakollista.

Laivayhtiöistä on esillä esimerkiksi Finnlines, jonka osastolla pääsee kurkistamaan LUX-hyttiin. Ostastolla kannattaa käydä myös maistamassa herkullista pehmistä!

Liikkumaankin Messukeskuksessa pääsee. Toisesta kerroksesta voi lasketella messuhalliin liukumäkeä pitkin. Ylöspäin voi puolestaan yrittää Flowparkin pisteellä, jonka tikapuita kiipesin katonrajaan saakka.

Matkamessut tarjoavat pitkälti samaa kuin edellisinäkin vuosina. Vaihtuvuus on näytteilleasettajien osalta melko pientä ja muutamat suuretkin eurooppalaiset matkailumaat loistavat edelleen poissaolollaan. Tarjolla on joka tapauksessa runsaasti matkainspiraatiota ja kansainvälistä tunnelmaa. Kuvan meritunnelmiin pääsee Eurajoen osastolla.


Jos olet paikalla sunnuntaina, käy kuuntelemassa Lähtöselvitetty -blogin Katjan ja Nattura -blogin Outin vinkit lasten kanssa matkustamiseen kello 11.30 Norwegian Stagella. Sunnuntaina klo 15 We Love Cruises -lavalla puolestaan kuullaan vinkkejä Thaimaahan, Espanjaan, Italiaan ja Viroon. Mukana ovat Rantapallon Milla Himberg sekä Mutkia matkassa -blogin Emma, Suvin matkassa -blogin Suvi sekä Pöndekengissä-blogin Mira.

Kaikki messutarjoukset löytyvät kootusti Rantapallon sivuilta!


Matkamessut ovat avoinna yleisölle
• perjantaina 18.1.2019 klo 9–19
• lauantaina 19.1.2019 klo 10–18
• sunnuntaina 20.1.2019 klo 10–18

Pääsylipun hinta on messujen aikana verkkokaupasta ja ovelta 19 €.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja