Ota yhteyttä

Englanti

Lontoon näköalapaikkoja: The Garden at 120

Julkaistu

Lontooseen on avattu viime vuosina useita uusia näköalatasanteita, joista ilahduttavan moneen pääsee ilmaiseksi. Maaliskuisen Lontoon-pikavisiitin ohjelmaan mahtui The Garden at 120, jonne pääsi sujuvasti ilman ennakkovarausta.

Meillä on kavereiden kanssa puoli päivää aikaa Lontoossa ennen matkan jatkumista Manchesteriin. Suuntaamme aamulennolta Borough Marketin ruokamarkkinoille, joilta jatkamme kylläisinä London Bridgen ylitse Thamesin pohjoisrannalle. Käymme vielä katsomassa St Dunstan in the East -rauniokirkon ympärille syntyneen puutarhan, ennen kuin käännymme kohti näköalapaikkaa.

gardenat120_01


Lontoon Cityn alueelle on noussut parissakymmenessä vuodessa lukuisia pilvenpiirtäjiä, ja lisää on edelleen tulossa. Melko pieneltä alueelta löytyykin nykyään useita näköalatasanteita, joilta kelpaa ihailla Lontoon maisemia. Kävin itse pari vuotta sitten Sky Gardenissa, minkä lisäksi Citystä löytyvät myös vierekkäiset Horizon 22 ja The Lookout. Kaikki kolme ovat ilmaisia, mutta sisäänpääsyajan varaaminen ennakkoon on vähintäänkin suositeltavaa. Siksi valintamme osui tällä kerralla The Garden at 120 -puutarhaan, jonne varauksia ei edes oteta ryhmiä lukuun ottamatta vastaan. Rakennus näyttää katutasolta katsottuna mielenkiintoiselta, mutta mietimme peittävätkö ympäröivät rakennukset pahasti näköaloja.

gardenat120_08


Näköalatasanne sijaitsee osoitteessa 120 Fenchurch Street. Sisäänkäynnille on kertynyt parinkymmenen ihmisen jono, joka saadaan turvatarkastuksen läpi parissa minuutissa. Pääsemme siis pian hissiin, joka kuljettaa hetkessä noin 65 metrin korkeudella sijaitsevalle katolle. Esimerkiksi kesäviikonloppuina lienee vilkkaampaa, mutta jono etenee toivottavasti silloinkin sujuvasti.

gardenat120_07


Kattopuutarha on varmasti parhaimmillaan myöhemmin keväällä ja kesäaikaan, mutta jo maaliskuussakin on nähtävillä jonkin verran vihreää. Kukkapenkkejä koristavat keltaiset narsissit, kun taas näyttävät sinisateet eli wisteriat odottavat vielä myöhempää kevättä. Kasvit tekevät näköalatasanteesta viihtyisän ja on mukavaa katsella maisemia ulkoilmasta, varsinkin näin poutaisella säällä. Kattopuutarhan alla 14. kerroksessa toimii tyylikkäältä vaikuttava ravintola 14 Hills.

gardenat120_09


The Garden at 120 avattiin vasta valmistuneen One Fen Court -rakennuksen katolle vuonna 2019. Se suunniteltiin heti alusta alkaen kaikille avoimeksi tilaksi, jonne pääsee ilmaiseksi ilman ennakkolippuja.

gardenat120_02


On hurjaa ajatella, kuinka paljon City on viime vuosina kehittynyt. Muistan, kuinka lempinimellä The Gherkin eli Suolakurkku tunnettu hauskanmuotoinen pilvenpiirtäjä hallitsi aikoinaan maisemaa. Nyt se on jäänyt pahasti naapuriensa puristukseen.

gardenat120_03


Edellä mainittu Sky Garden sijaitsee tästä kattopuutarhasta nähtynä lähes käden ulottuvilla. Se toimii lempinimellä Walkie-Talkie tunnetun pilvenpiirtäjän yläosassa saman Fenchurch Streetin varrella.

gardenat120_05


Vaikka ennakkoon hieman pelkäsinkin maisemien jäävän muiden rakennusten katveeseen, ovat näkymät lopulta yllättävän avaria moneen suuntaan. Länteen päin katsellessa esimerkiksi Saint Paulin katedraali erottuu selvästi ja kuuluisa maailmanpyörä London Eyekin häämöttää kaukaisuudessa. Tämä vastaava maisema on toki viereisen Sky Gardenin korkeuksista vieläkin näyttävämpi.

gardenat120_11


Upea Tower Bridge ja sen edustalla näkyvä keskiaikainen linna Tower of London kuuluvat kaupungin ikonisimpiin nähtävyyksiin. Nostokurjet kurkottavat kuitenkin kohti taivasta siihen malliin, etten tiedä peittyykö kuvan näkymä jo kovinkin pian. Ympärille nousevat pilvenpiirtäjät varmasti muuttavat näköalatasanteen maisemia, mutta jotain jää toivottavasti jäljellekin.

gardenat120_10


Vaikka The Garden at 120 on muutamiin muihin vaihtoehtoihin verrattuna huomattavasti matalampi näköalatasanne, ei se tee kokemuksesta automaattisesti huonompaa vaan paremminkin erilaisen. Lisäkorkeus tietenkin auttaisi joidenkin kohteiden näkemisessä, mutta toisaalta monet rakennukset ovat hieman matalammalta nähtynä ikään kuin lähempänä ja paremmin hahmotettavissa.

gardenat120_06

 
The Garden at 120 on kiva vierailukohde, jota voi ilmaisen sisäänpääsynkin vuoksi suositella Lontoon-matkaajille. Tällä katolla voisi olla kiva nauttia joskus vaikka lämpimästä kesäillasta. Eri puolilta kaupunkia löytyy lisää erilaisia näköalapaikkoja, kuten Thamesin etelärannalla kohoava Länsi-Euroopan korkein rakennus The Shard. Mielenkiintoisia voisivat olla myös Crossrail Place Roof Garden Canary Wharfissa, The Post Building Roof Garden Holbornissa tai Lift 109 entisessä Battersean voimalaitoksessa. Maisemia voi ihailla myös vaikka Saint Paulin katedraalin kupolista tai Tate Modern -museosta käsin. Vaihtoehtoja siis riittää monelle tulevallekin Lontoon-matkalle.

Lisätietoja näköalatasanteesta löytyy The Garden at 120:n virallisilta nettisivuilta.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Englanti

Lontoon paras ruokatori Borough Market

Julkaistu

Kirjoittaja

Aloitimme kavereiden kanssa maaliskuisen jalkapallomatkan Lontoon perinteisimmältä ruokatorilta Borough Marketilta. Reissu lähtikin erinomaisesti käyntiin, kun nälkäiset matkalaiset saivat täyttää vatsansa maailman mauilla.

Takana on kovin varhainen herätys ja aamulento Helsinki-Vantaalta Gatwickiin. Pääsemme lentokentällä nopeasti junaan, joka kuljettaa meidät reilussa puolessa tunnissa London Bridgen asemalle Lontoon keskustaan. Juna-asemalta kävelee parissa minuutissa Borough Marketin laidalle. Kaupungin perinteikkäin tori on toiminut täällä Thamesin etelärannan tuntumassa jo kauan.

boroughmarket_01


Kello ei ole paikallista aikaa vielä yhtätoistakaan, mutta aamiaisesta on kulunut jo niin pitkään että nälkä alkaa kurnia toden teolla. Olemme onneksi saapuneet oikeaan paikkaan, sillä Borough Marketilla toimii yli sata myyntipistettä. Myynnissä on muutakin tavaraa, mutta valmista katuruokaa myyviä vaihtoehtoja riittää kymmenittäin.

boroughmarket_05


Kavereistani Tero opiskelee espanjaa, ja kun vastaan tulee heti aluksi hänen opettajansa kotimaan Venezuelan suosituimpia herkkuja arepoja, ei päivän ensimmäisiä ostoksia tarvitse miettiä kauempaa. Arepat ovat eteläamerikkalaisia maissileipiä, joiden välissä on erilaisia täytteitä. Tomaatti ja mozzarella toimivat itselleni takuuvarmana valintana, mutta tarjolla olisi myös mausteisempaa tai jopa makeaa vaihtoehtoa.

boroughmarket_11


Borough Marketin ilme on varsin rosoinen, sillä tori toimii osittain rautatiekiskojen alla. Tunnusomaisia elementtejä ovat vihreät metallirakenteet sekä aikaa nähneet tiiliseinät. On helppo päätellä Borough Marketin toimineen täällä jo kauan, mutta historia on vielä paljon pidempi kuin moni osaa kuvitellakaan.

boroughmarket_02


Täällä Southwarkin alueella on käyty torikauppaa ilmeisesti jo tuhat vuotta sitten, mutta markkinat siirtyivät nykyiselle paikalleen vuonna 1756. Sijainti koettiin tuolloin erityisen hyväksi läheisten jokilaitureiden ja sillan ansiosta. Sittemmin myös rautatie on auttanut tavarankuljetuksissa.

boroughmarket_12


Tukkutorina toiminut Borough Market oli viime vuosituhannen loppupuolella riutunut jo kohti rappiota, mutta se saatiin pelastettua uuteen kukoistukseen vähittäiskaupan ansiosta. Tukkukauppaa ei enää ole, vaan kaikki myydään suoraan kuluttajille.

boroughmarket_10


Borough Marketilla lienee joskus kovastikin ruuhkaa, mutta maaliskuisena perjantaiaamupäivänä on miellyttävän väljää. Oikeastaan kaikkea haluamaansa pääsee tilaamaan jonottamatta. Nautimme markkinoiden leppoisasta tunnelmasta ja siitä, että täällä näyttää viihtyvän ihmisiä laidasta laitaan.

boroughmarket_13


Yritän pitää yksittäisten ostosten koon pienenä, jotta jaksaisin maistella useampaa herkkua. Niinpä seuraava valinta osuukin empanadaan. Argentiinalaiset piiraat jatkavat arepojen aloittamaa eteläamerikkalaista linjaa, eikä maussa ole valittamista. Täyte koostuu tällä kerralla pinaatista ja ricottajuustosta. Koska kyseessä on argentiinalainen koju, koristavat seinää Maradonan ja Messin valokuvat. Muistelemme empanadoja Pasin ja Teron kanssa mutustellessamme Messin maalia, jonka näimme kahdeksan vuotta sitten MM-kisamatkalla Pietarissa.

boroughmarket_04


Tero syö seuraavaksi hyväksi kehumaansa sienirisottoa, mutta me Pasin kanssa olemme kalaruoan ystäviä ja haluamme ehdottomasti maistaa lohitäytteisiä bageleita. Tätäkään ostosta ei tarvitse katua.

boroughmarket_14


Kaipaan vielä jälkiruokaa, joten päädyn ostamaan mukillisen sosiaalisessa mediassa mainostettuja suklaakastikkeella kuorrutettuja mansikoita. Suklaa valutetaan mansikoiden päälle vasta tilauksen jälkeen, jotta se ei ehtisi jähmettyä. Maku on suorastaan suussa sulava, joskin pienempikokoiset sotkuiset mansikat olisivat markkinaolosuhteissa helpommin syötäviä.

boroughmarket_07


Borough Marketin katuruokatarjonta on niin valtava, että moni houkutus jäi kokeilematta. Ohitimme muun muassa monta hyväntuoksuista itämaista kojua, eivätkä hampurilaisetkaan näyttäneet hullummilta. Kaikkea ei kuitenkaan voi maistaa kerralla.

boroughmarket_08


Kauppahallia värittävät ylitsepursuavan runsaat hedelmä- ja vihanneskauppiaiden pöydät. Jossain toisessa tilanteessa olisi reppuun saattanut tarttua vaikkapa makeita ja suolaisia leipomotuotteita, herkullisia juustoja, oliiviöljyä sekä mausteita. Myynnissä näkyi myös viiniä sekä pienpanimo-oluita.

boroughmarket_09


Lontoossa riittää runsaasti muitakin markkinoita ja toreja, joissa katuruoka on enemmän tai vähemmän esillä. Esimerkiksi Camden Marketilta löytyy runsaasti ruokaa ja täällä Borough Marketin suunnalla joen eteläpuolella toimii myös vähemmän tunnettu Maltby Street Market. Itseäni kiinnostaisi vierailla joskus Lontoon afrokaribialaisella alueella sijaitsevalla Brixton Village Marketilla.

boroughmarket_15


Borough Market on hieno kokemus monien makujensa ja eloisan tunnelmansa ansiosta. Olen nähnyt monenlaisia ruokatoreja, mutta näin matkailijan kannalta kiinnostavimpia ovat tällaiset paikat, joissa on tarjolla valmista katuruokaa laidasta laitaan.

boroughmarket_16


Borough Market on mielestäni yksi Euroopan parhaista katuruokakeitaista yhdessä esimerkiksi Kööpenhaminan Reffenin ja Amsterdamin Foodhallenin kanssa. Reffenistä olen kirjoittanut kokonaisen blogijutun aiemmin. Viihdyn hyvin myös esimerkiksi Tallinnan Balti Jaama Turgilla.

boroughmarket_06


Borough Market on avoinna kuutena päivänä viikossa tiistaista sunnuntaihin. Kojut aukeavat aamulla kymmeneltä, tosin lauantaisin jo tuntia aiemmin. Sulkemisaika on aina viideltä lukuun ottamatta sunnuntaita, jolloin pillit laitetaan pyhän kunniaksi pussiin jo neljältä. Suosittelen Borough Marketia kaikille Lontoon-kävijöille.

Tutustu Borough Marketin tarjontaan markkinoiden virallisilla nettisivuilla.

Jatka lukemista

Englanti

Uusia kokemuksia Manchesterissa

Julkaistu

Kirjoittaja

Kun kävin viime kesänä ensi kertaa Manchesterissa, en arvannut palaavani kaupunkiin heti seuraavana vuonna uudelleen. Niin pääsi nyt kuitenkin kavereiden kanssa tehdyllä jalkapallomatkalla käymään, ja erilainen seura tarkoitti myös erilaisia kokemuksia.

Manchester on mielestäni hieman ristiriitainen matkakohde. Rosoinen kaupunki ei kuulu Britannian kauneimpiin tai nähtävyyksiltään vetovoimaisimpiin, mutta Englannin Tampereessa on jotain oudon kodikasta. Kompakti keskusta oli nyt toisella vierailulla jo valmiiksi sen verran tuttu, ettei suunnistamiseen tarvinnut juuri karttaakaan. Manchesterin suurimpiin valtteihin kuuluvat mutkattomat ja usein myös puheliaat ihmiset, joiden ansiosta tunnelma tuntuu lämpimältä ja välittömältä. Kaupungin tunnuksena toimiva työmehiläinen kuvaa asukkaiden yhteisöllisyyttä ja ahkeruutta.


oldtrafford_22

Jalkapalloa Manchesterissa

Näimme maaliskuisen viikonlopun aikana kaksi Valioliigan ottelua. Manchester United kohtasi maailmankuululla Old Traffordilla perinteikkään Aston Villan. Teimme myös retken lähistöllä sijaitsevaan Burnleyhin, jonne vierasjoukkueeksi saapui Bournemouth. Lisäksi kävimme Manchesterin keskustassa sijaitsevassa National Football Museumissa. Manchester on hyvä kohde jalkapallomatkalle, sillä löytyyhän kaupungista Unitedin lisäksi myös toinen suurseura Manchester City. Suur-Manchesterin alueella pelaa lisäksi useita futisromantikkoja houkuttelevia perinneseuroja, kuten Bolton Wanderers, Wigan Athletic sekä Stockport County. Liverpooliin pääsee noin tunnissa ja moni muukin jalkapallokaupunki sijaitsee vain lyhyehkön junamatkan päässä.

En nyt jatka jalkapallosta enempää, sillä aiheesta voi lukea lisää aiemmin julkaistuista jutuista:
Valioliigaa Manchesterin Old Traffordilla
Brittifutistunnelmaa aurinkoisessa Burnleyssa
National Football Museum Manchesterissa


manchester_2026_sachas

Majoitus Sachas Hotelissa

Majoitumme Sachas Hoteliin, jonka sijainti ydinkeskustan ja Northern Quarterin rajalla on loistava. Lähes kaikki kiinnostava löytyy läheltä, ja esimerkiksi Piccadillyn rautatieasemalle kävelee kymmenessä minuutissa. Hotellissa on meille sopivasti kolmen hengen huoneita reilun 130 euron vuorokausihintaan. Nukumme hyvin, sillä perussiistiin huoneeseen ei kuulu ulkopuolisia ääniä. Poikkeuksen tekee vain öinen palohälytys, joka onneksi selviää käytävälle päästyämme vääräksi. Hotelli on avattu 1987, ja se myös näyttää jääneen tuohon aikaan. Remontointi on ollut minimaalista ja kulumaa näkyy siellä täällä. Valitsisin perhematkalle jonkun modernimman hotellin, mutta kaverireissulla Sachas toimii hyvin. Aamiaista ei tarjoilla, mutta kivenheiton päästä löytyy useita kahviloita.


manchester_2026_nq_02

Värikäs Northern Quarter

Manchesterin trendikkäimmäksi mainostettu kaupunginosa Northern Quarter alkaa heti Sachas-hotellin kulmalta. Täältä löytyy laaja valikoima baareja, kahviloita, vintagepuoteja, musiikkiliikkeitä, taidegallerioita, pieniä vaatekauppoja ja muuta vastaavaa. Päivät on varattu jalkapallolle, joten ehdimme kierrellä Northern Quarterissa vain iltaisin. Niinpä keskitymme lähinnä baareihin ja monipuoliseen katutaiteeseen, jota käytän tässä kuvituksena.

manchester_2026_nq_07


Northern Quarterista tuli teollisen vallankumouksen yhteydessä merkittävä alue, jonka tehtaat ja tukkukauppiaiden varastot olivat kaupungin vaurastumisen ja kasvun keskiössä. Puuvillateollisuus takoi Manchesterin maailmankartalle, mutta tuotanto alkoi hiipua ensimmäisen maailmansodan aikoihin.

manchester_2026_nq_06


Tehtaat siirtyivät vähitellen ulkomaille ja Northern Quarter rappioitui, kun vanhat punatiiliset rakennukset unohdettiin paikoilleen. Uusi nousu alkoi 1980-luvulla, jolloin halvat kiinteistöt alkoivat houkutella luovia ja taiteellisia ihmisiä alueelle. Northern Quarterin nimi keksittiin vasta 1990-luvulla mainosmiesten toimesta, minkä jälkeen korttelit ovat kehittyneet musiikin, yöelämän ja vaihtoehtokulttuurin keskukseksi.

manchester_2026_nq_05

 
Esittelisin kavereille mielelläni ainakin boheemia henkeä huokuvan monikerroksisen basaarikeskittymän Afflecksin, mutta sen aukioloajat eivät sovi yhteen muiden menojemme kanssa. Jalkapallon ystäville suosittelen tietenkin Classic Football Shirts -kauppaa. Itseäni kiinnostaisi joskus vierailla myös vaikkapa Mackie Mayor -ravintolamaailmassa tai Manchester Craft and Design Centressä. Moniin vintagepuoteihin tutustuinkin jo vaimon ja perheen teinien kanssa aiemmalla vierailulla.

manchester_2026_nq_01


Käymme syömässä värikkäässä ja kodikkaassa eteläafrikkalaisessa Chakalaka-ravintolassa, jonka ruoat ovat sopivasti erilaisia perinteiseen pubimurkinaan verrattuna. Vierailemme myös Chakalakan naapurissa toimivassa Gulliversissa, jonka nimi ja vihreä julkisivu herättävät vääräksi osoittautuneita mielikuvia irlantilaisesta pubista. Gullivers on joka tapauksessa mukava ja perinteikäs pubi, jossa on kiva vaihtaa muutama sana paikallisten kanssa. Suomi tuo manchesterilaisten mieleen ensimmäisenä tarkka-ampuja Simo Häyhän sekä jalkapalloilijat Jari Litmasen ja Jussi Jääskeläisen. Gullivers on myös suosittu keikkapaikka, ja kun väistelemme varusteitaan ulos kantavia nuoria muusikoita, emme voi tietää meneekö siinä tulevaisuuden The Verve tai peräti uusi Oasis.


manchester_2026_definitelymaybe_03

Oasis-tunnelmaa Definitely Maybe Barissa

Yksi Manchesterin suurista ylpeydenaiheista on rockbändi Oasis, jonka tunnelmiin pääsemme vierailemalla heti kaupunkiin saavuttuamme Definitely Maybe -baarissa. Kellaribaari sijaitsee ikonisen Afflecksin rakennuksen kulmalla ja on käytännössä hotellimme naapurissa. Kymmenen maissa perjantai-iltana on yllättävän väljää, vaikka baarissa onkin muutamia asiakkaita.

manchester_2026_definitelymaybe_02


Definitely Maybessa on esillä mukava kokoelma Oasikseen liittyviä esineitä ja valokuvia sekä bändin vaiheista kertovia infotekstejä. Myynnissä on totta kai virallisia fanituotteita t-paidoista lähtien. Baarissa on kiva kuunnella musiikkia ja tutustua samalla bändin vaiheisiin. Oasista sekä sen keulahahmoja Noel ja Liam Gallagheria voidaan pitää niin merkittävänä osana paikallista lähihistoriaa, ettei bändin kaoottisiin vaiheisiin tutustuminen ole Manchesterissa vieraillessa pahitteeksi.

manchester_2026_definitelymaybe_01


Tunnelmaa pitää yllä paikallinen artisti, joka esittää totta kai Oasiksen tuotantoa. Oasiksen musiikki ei ole koskaan ollut minulle erityisen tärkeää, mutta pidän kyllä paljonkin Wonderwallin, Don’t Look Back in Angerin tai Some Might Sayn kaltaisista hiteistä. Ainakin ne ovat ysärinostalgiaa parhaimmillaan.


manchester_2026_nq64_02

Pelejä NQ64 Arcade Barissa

Nostalginen teema jatkuu Sachas-hotellin ja Definitely Mayben väliin mahtuvassa NQ64 Arcade Barissa, jossa pääsee pelaamaan sydämensä kyllyydestä lähinnä 1980- ja 1990-luvuilta tuttuja retropelejä. Sisäänkäynnin yhteydessä voi ostaa mukillisen poletteja, joita käytetään esimerkiksi peliautomaateissa ja flippereissä.

manchester_2026_nq64_01


Pelivalikoimasta löytyy todellisia klassikoita Pac-Manista, Space Invadersista, Donkey Kongista, Tetriksestä ja Bubble Bobblesta lähtien. Tarjolla on myös hieman uudempaa tuotantoa edustavia pelikonsoleita. Itseäni miellyttää erityisesti vanha kunnon kaahailupeli Outrun 2 sekä ihan oikean koripallon heittely koriin huvipuistoista tuttuun tapaan. Myös flippereitä tulee kokeiltua useamman kerran.

manchester_2026_nq64_04


NQ64 on Britanniaan levittäytynyt ketju, jolla on pari baaria esimerkiksi Lontoossa. Käymme Northern Quarterissa kierrellessämme kurkkaamassa myös Pixel Bariin, joka on hieman samantyylinen videopeleillä varustettu baari. Toteutus on kuitenkin vaatimattomampi, eikä tarjolla ole ihan yhtä kiinnostavia pelejä.


manchester_2026_roxy

Keilailua Roxyssa

Roxy-ketjun mainoslause Booze and Ball Games kertoo oleellisen, eli kyseessä on baarin ja erilaiset pallopelit yhdistävä viihdekeskus. Ketjulla on Britanniassa parikymmentä toimipistettä, joista kaksi toimii Manchesterissa. Manchesterin Arndalen Roxy Ball Roomissa on sunnuntai-iltana melko hiljaista, joten saamme keilata rauhassa. Tarjolla olisi myös biljardia, dartsia, pöytätennistä sekä joitakin muita vaihtoehtoja. Roxy on viihtyisä paikka viettää aikaa rennon pelailun merkeissä.


manchester_2026_corn_exchange

Corn Exchange

Manchesterin ydinkeskustassa kohoava Corn Exchange toimi alun perin nimensä mukaisesti viljakaupan keskuksena, mutta vajaan kahdensadan vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon muutakin. Viljakaupan hiivuttua rakennus alkoi rapistua ja siitä tuli vaihtoehtokulttuurien kokoontumispaikka. Seuraava käännekohta oli IRA:n pommi-isku kesäkuussa 1996, minkä jälkeen vaurioitunut rakennus tyhjennettiin ja restauroitiin ylelliseksi kauppakeskukseksi. Sittemmin Corn Exchange on muuttanut muotoaan ruokailumaailmaksi, josta löytyy tusinan verran ketjuravintoloita, hotelli sekä esimerkiksi pakohuonepelejä. Emme pysähdy syömään, mutta on kiva nähdä ohimennen historiallisen rakennuksen nykyilme.


manchester_2026_shambles_square

Shambles Square

Corn Exchangen vierestä löytyvä Shambles Square esittelee vanhaa Manchesteria kauneimmillaan. Kyseessä on oikeastaan eräänlainen rekonstruktio, sillä arvokkaat rakennukset siirrettiin lähistöltä nykyisille paikoilleen edellä mainitun IRA:n pommi-iskun jälkeen. Räjähdys aiheutti merkittävää tuhoa monen korttelin alueella ja vaati laajan uudelleenrakennusprojektin. Ennakkovaroituksen ja tehokkaan evakuoinnin ansiosta kukaan ei kuollut muuten tuhoisassa pommi-iskussa, joka ajoittui ympäri Englantia pelatun jalkapallon EM-turnauksen aikaan.  


manchester_2026_cathedral

Manchesterin katedraali

Osumme lauantaiaamuna sopivasti Manchesterin katedraalin kulmille. Halusin tutustua kirkkoon jo viime kesänä, mutta käynnissä oli yksityistilaisuus ja tyydyimme ihailemaan katedraalia silloin ulkopuolelta. Tällä kerralla sisäänpääsy onnistuu, mutta emme pääse käynnissä olevan jumalanpalveluksen takia goottilaisen katedraalin mielenkiintoisimpiin osiin. Täytynee siis pyrkiä kirkkoon myös mahdollisella kolmannella Manchesterin-matkalla.


manchester_2026_victoria_station

Terrori-iskun muisto Victorian asemalla

Toinen Manchesterin lähihistorian traagisista pommi-iskuista tapahtui keväällä 2017, kun itsemurhapommittaja iski Manchester Arenan aulaan Ariana Granden konsertin jälkeen. Kaikkiaan 22 ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. Joukossa oli paljon lapsia ja nuoria. Näemme Arenan vieressä sijaitsevalla Victorian rautatieasemalla eräänlaisen muistoalttarin, joka on yhä täynnä kukkia ja uhrien kuvia.


manchester_2026_kanavat_02

Manchesterin kanavat

Manchesterista olisi vaikea kirjoittaa mainitsematta kanavia, jotka ovat aikoinaan toimineet tärkeänä kulkuväylänä. Kävelemme tällä reissulla itselleni entuudestaan tuttua Bridgewater Canalin vartta pitkin Old Traffordin stadionille. Taivalta kertyy reilut kaksi kilometriä. Reitin kiinnostavin ja kuvauksellisin osuus löytyy keskustan lähistöllä sijaitsevalta Castlefieldin alueelta, jossa näkyy muun muassa jokiveneitä. Täällä olisi hauska tutustua joskus myös Castlefield Viaduct -kaupunkipuistoon, joka on rakennettu maanpinnan yläpuolella kulkeneen rautatien paikalle. Se siis muistuttanee New Yorkin suosittua High Linea.

manchester_2026_kanavat_01


Bridgewater Canalin varsi muuttuu asutuksen päättyessä varsin ankeaksi. Paikalliset lenkkeilijät ovat silti ottaneet virtaavan veden ja graffiteilla töhrittyjen tiiliseinien väliin jäävän kulkuväylän omakseen, sillä hölkkääjiä riittää myös tuulisena ja tihkusateisena päivänä. Mekin pääsemme tätä kautta sujuvasti stadionille.


manchester_2026_deansgate_pub

The Deansgate -pubi

Mainitsen vielä lopuksi The Deansgate -pubin, jossa käymme syömässä käveltyämme Manchester Unitedin ottelun jälkeen keskustaan. Joskus tulee tilanteita, jolloin nälkä kurnii ja tekee mieli päästä syömään johonkin lämpimään. The Deansgate täyttää nämä toiveet loistavasti ja kaupan päälle saa vielä katsoa jalkapalloa suuresta televisiosta. Valitsemamme liharuoka on erinomaisen mureaa ja palvelu oikein ystävällistä. Englannissa on varmasti paljon hienommin sisustettuja ja paremmin nähtävyyksiksi sopivia pubeja, mutta me viihdymme The Deansgatessa mainiosti. Täällä jotenkin tiivistyy Manchesterin henki, jossa lämminhenkisellä tunnelmalla on keskeinen rooli.

Edellisestä vierailusta kertova juttuni Manchester – työmehiläisten kaupunki sisältää useita kohdevinkkejä, jotka jäivät tällä toisella reissulla väliin. Kannattaa siis lukea sekin.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja