Vietimme hiihtolomaviikon Iso-Syötteellä, jossa tutustuimme hiihtoretkien lomassa myös Teerivaaran patikointireittiin. Neljän ja puolen kilometrin mittainen kierros vei lumiseen ja mäkiseen maastoon Syötteen kansallispuistossa.

Teerivaaran kierros alkaa Syötteen luontokeskukselta, joka valitettavasti suljettiin viime lokakuussa. Lakkautuksen taustalla ovat Metsähallituksen Luontopalveluiden taloudelliset haasteet, jotka ovat ajaneet muitakin Suomen luontokeskuksia ahtaalle. Toivottavasti Syötteen luontokeskus saataisiin tulevaisuudessa taas avattua jonkun toimijan voimin. Mieleemme ovat jääneet sekä pari vuotta sitten luontokeskuksessa nautitut pullakahvit että varsinainen näyttelykin.

Luontokeskuksen pysäköintialue on joka tapauksessa edelleen aurattu hyvään kuntoon ja se on myös vilkkaassa käytössä. Ylitämme parkkipaikan ohittavan hiihtoladun, jolloin vastaan tulevatkin jo Teerivaaralle johtavat opasteet. Polku viettää aluksi alamäkeen. Huomaamme reitin olevan hyvin tallautunut, joten kierroksen tekeminen onnistuu mainiosti tavallisilla talviulkoiluun sopivilla kengillä. Lumikengille saattaa olla käyttöä sankan pyrytyksen jälkeen tai kenties hiihtolomaa hiljaisempina ajankohtina.

Laskeudumme tasaiselle suoalueelle, jossa lumen alla lienee pitkospuita. Kauempana vasemmalla näkyy kulkevan tuttu latu, jota pitkin olen hiihdellyt monta kertaa Toraslammen tai Ahmavaaran suuntaan. Saavumme melko pian risteykseen, jossa voi päättää kumpaan suuntaan varsinaisen rengaslenkin haluaa tehdä. Lähdemme suosituksen mukaisesti kulkemaan myötäpäivään.

Reitin seuraava osuus kulkee metsässä, jossa pakkaslumi narskuu kenkien alla ja ajoittaiset tuulenpuuskat uhkaavat pudottaa puiden oksille kerääntynyttä lunta. Ilma tuntuu täällä kovin raikkaalta hengittää.

Metsässä käveleminen on aina mukavaa, mutta reitti ei vielä tässä vaiheessa tunnu mitenkään ihmeelliseltä. Mielenkiintoisimmilta näyttävät lumen peittämät pienet puut, joista muutaman voi kuvitella ihmiseksi tai kenties muumiksi.

Reitti on merkitty virallisessa esitteessä vaativaksi, ja syy tälle alkaa selvitä matkan edetessä. Tasainen suo on enää kaukainen muisto jyrkissä ja paikoitellen hieman liukkaissakin nousuissa, joissa saattaa pian hengästyäkin. Hiki tulee pintaan varsinkin, kun ylläni on kummitätini islantilaisesta langasta neuloma uusi villapaita. Teerivaaran rinteillä kiipeäminen onnistuu meiltä sujuvasti, mutta polku ei sovi ihan heikkokuntoisille tai vaikkapa polvivaivaisille kulkijoille.

Nousun palkintona odottavat Teerivaaran päältä avautuvat maisemat. Sää on tällä kerralla pilvinen ja hieman utuinenkin, joten näkymät eivät ole parhaimmillaan. Luonto on silti kaunis.

Teerivaaralla riittää paljon puita, joten maisemia näkyy vain ajoittain. Mitään aivan erityistä merkittyä näköalapaikkaa ei ole, mutta matkan varrella on pari tavallista avarampaa kohtaa, joista pääsee katselemaan kauas ympäristöön.

Polku kääntyy jyrkkään alamäkeen, jossa kannattaa olla varovainen. Paras keino alas pääsemiseksi taitaakin olla rehellinen liukumäen laskeminen. Teerivaaralla on kaksi huippua, joten pohjoiselta huipulta laskeutumisen jälkeen on edessä vielä nousu eteläiselle huipulle.

Eteläisellä huipulla odottaa päivätupana toimiva Teeritupa, jonne astumme sisään. Puupenkeillä on mukava levähtää ja syödä pieniä eväitä. Tuletkin voisi halutessaan sytyttää, mutta meillä ei ole mukana mitään paistamista kaipaavaa.

Päivä on ollut hiljainen, sillä kohtasimme polulla vain kaksi vastaantulijaa. Nyt kodikkaassa tuvassa istuessamme huomaamme ikkunan takana pari ohikulkijaa koirineen, mutta he jatkavat pian matkaansa eivätkä tule sisään.

Kohta tuvalta lähdettyäemme avautuu näkymä Iso-Syötteen laskettelurinteille päin. Loppumatka kohti risteystä ja suoaluetta on lähes pelkkää loivahkoa alamäkeä. Kulkeminen on niin joutuisaa, että suorastaan yllätymme tutun risteyksen tullessa jo vastaan.

 
Teerivaaran kierros oli meille miellyttävä retki, joka tarjosi kaivattua vaihtelua erinomaisilla laduilla hiihtelyyn. Mikään ihan unohtumaton elämys tämä ei ollut, mutta kirkkaampi sää olisi luultavasti tehnyt kokemuksesta sykähdyttävämmän.

Teerivaaralla kannattaa Syötteen suunnalla liikkuessa patikoida, jos vain kunto kestää korkeuseroja. Olisi mielenkiintoista nähdä Syötteen kansallispuisto joskus myös sulan maan aikaan, jolloin vaikkapa tämän reitin luonnosta saisi aivan uudenlaisen käsityksen. Pohjois-Suomeen suuntautuvat matkamme ovat toistaiseksi ajoittuneet aina talveen, mutta kenties joskus tulee jonkin muunkin vuodenajan vuoro. Silloin olisi aikaa tutustua nimenomaan patikointireitteihin perusteellisemmin kuin näillä hiihtomatkoilla.

Voit tutustua Teerivaaran kierroksen tietoihin luontoon.fi-sivustolla.
Lue myös koko reissusta kertova juttuni Kolmatta kertaa Iso-Syötteen lumilla.

Vietimme hiihtolomaviikon jo kolmatta kertaa Iso-Syötteellä. Puhdas luonto, erinomaiset ladut ja rauhallinen tunnelma ovat päällimmäisiä syitä palata näihin Pohjois-Pohjanmaan kauniisiin maisemiin aina uudelleen.
 
Yksi hyvä peruste hiihtolomakohteen valintaan on myös sijainti, sillä pääkaupunkiseudulta katsottuna Syöte on jonkin verran Lappia lähempänä. Suomen eteläisimmälle tunturille kertyy kuitenkin sen verran ajettavaa, että olemme katsoneet aina parhaaksi yöpyä matkan varrella. Tällä kerralla pysähdyimme menomatkalla jo Jyväskylässä, josta matka jatkui Vaskikellossa vietetyn kahvitauon ja oululaisen ruokakaupan kautta perille. Majoituimme Ollukan alueelta vuokrattuun mökkiin, jossa oli sopivasti tilaa kuuden hengen seurueellemme. Viikko kului mukavasti ulkoilun ja olympialaisten seuraamisen merkeissä.

Hiihtämässä Iso-Syötteellä

Loman pääaktiviteetti oli tälläkin kerralla hiihtäminen. Syötteellä riittää noin 120 kilometriä latuja, jotka oli hoidettu lomaviikollamme kiitettävän hyvään kuntoon. Hiihtäjiä ei ollut mitenkään ruuhkaksi asti, joten saimme nauttia laduista kaikessa rauhassa.

Oleellisimmat reitit ovat tulleet edellisillä matkoilla tutuiksi, joten tiesimme jo etukäteen minne kannattaisi suunnata. Emme olleet koskeneet suksiin koko talvena ennen tätä viikkoa lainkaan, joten kilometrimäärät jäivät lajiin uudelleen totutellessa varsin maltillisiksi. Itse sain kasaan reilut yhdeksänkymmentä kilometriä.

Kierros tunturin ympäri on Iso-Syötteen klassikko, jolle tulee mittaa vajaat yhdeksän kilometriä. Mäkiäkin on jonkin verran, mutta nousut ja laskut eivät ole erityisen jyrkkiä. Itse kierrän tunturin mieluummin vastapäivään, jolloin reitin profiili tuntuu omaan makuuni paremmalta. Pääsimme vuokramökin pihalta suoraan tälle ladulle, joten kierros tuli tehtyä useammankin kerran.

Toinen suosittu reitti on niin ikään noin yhdeksän kilometrin mittainen Pytkyn kierros. Reitti ei kauniista luonnosta huolimatta ole Syötteen upein, mutta kohokohtana odottavat mainion Pytky Cafén herkut. Tarjolla on myös keittolounasta, mutta me olemme odottaneet erityisesti uunituoreita munkkeja, joiden maku on jäänyt edellisiltä reissuilta mieleen. Muhkeat munkit eivät petä tälläkään kertaa, vaikka kahvila on käydessämme niin täynnä että päädymme lopulta nauttimaan ostoksemme ulkona. Samalla tulee siis avattua terassikausi tämän vuoden osalta. Pytky Ranchin pihalla majailee kolme poroa, joista yksi vauhkoontuu puista putoavasta lumesta ja kirmaa tuulispäänä ympäri aitausta.

Pytky Café jää reissun ainoaksi latukahvilaksemme, sillä Syötteen kansallispuiston puolella sijaitseva Ahmatupa oli lomaviikollamme kiinni. Ahmatupa sulkeutui syksyllä 2025 samalla kun Syötteen luontokeskus lakkautettiin. Muitakin Suomen mainioita luontokeskuksia on viime aikoina suljettu tai lakkautusuhan alla, mikä on todella surullista. Ahmatupa on sentään onneksi heräämässä henkiin, sillä löytämäni tiedon mukaan se avautuu pop up -kahvilana lauantaina 28. helmikuuta 2026.

Suosikkilatuni löytyvät Syötteen kansallispuiston puolelta, jossa talvinen luonto on todella kaunista. Talvi on parhaimmillaan suksien ja sauvojen äänten kuuluessa pakkaslumella ja auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta.

Yksi lenkkini nousee Ahmatuvalle, josta jatkan Ylpiätuvan suuntaan. Silmien eteen avautuu kerrassaan upeita erämaahenkisiä maisemia lumisine puineen, avoimine suoalueineen sekä kaukana siintävine vaaroineen. Latu Ylpiätuvalta takaisin Iso-Syötteelle päin ei ole ollut aiemmilla matkoillamme auki, mutta nyt pääsen kokeilemaan tämänkin hyvin laskuvoittoisen osuuden. Matkan varrelle jää muutama lyhyt mutta äärimmäisen jyrkkä lasku, joiden vuoksi tätä reittiä ei voi suositella epävarmoille hiihtäjille.

Hiihtelemme eräänä päivänä vaimon kanssa kansallispuiston alueella Toraslammelle saakka. Reitillä ei ole suuria mäkiä ja hiljaisuuden rikkovat vain muutamat taivaalle viivaa piirtävät lentokoneet. Rannalle rakennetun autiotuvan luona on mukava syödä eväitä ja nauttia kevättä enteilevästä auringonpaisteesta. Olisi mukavaa päästä joskus pohjoisen hangille vaikka maalis-huhtikuussa, mutta toistaiseksi helmikuinen hiihtolomaviikko sopii perheellemme paremmin.

Teerivaaran patikointikierros Syötteen kansallispuistossa

Tyttäret eivät ole kovin innokkaita hiihtäjiä, joten lähdemme yhtenä päivänä vaihtelun vuoksi kävelemään Syötteen kansallispuistoon. Neljän ja puolen kilometrin mittainen Teerivaaran kierros nousee lumisen metsän halki näköalapaikoille ja eväidensyöntipaikaksi sopivaan autiotupaan. Kerron kävelyretkestä lisää erillisessä postauksessa.

Herkuttelua Hilltop-ravintolassa

Syömme viikon ajan anopin valmistamia maukkaita kotiruokia, mutta ohjelmaan kuuluu myös yksi perinteeksi muodostunut ateria tunturin huipulla Hotelli Iso-Syötteen Hilltop-ravintolassa. Saamme ikkunapöydän, josta kelpaa katsella hämärtyvää maisemaa Pikku-Syötteen suuntaan. Leppoisa tarjoilijamieskin vaikuttaa jo tutulta, vaikka edellisestä vierailusta on kulunut jo pari vuotta. Viihtyisän ravintolan ilmapiiri vilkastuu huomattavasti iltakuudelta, kun hotellivieraiden ruokailuaika alkaa.

Nautimme tälläkin kerralla Hilltopin herkuista todella paljon. Valitsen alkuruoaksi miedosti savustettua poron sisäpaistia, jonka persoonallinen maku on kohdallaan. Sitä seuraa rapeanahkainen taimen, jonka täydentää suussa sulava Sandefjordin kastike. Illan kruunaa puolukkasorbetin kera tarjottu klassinen crème brûlée sekä espresso. Söimme nyt Hilltopissa kolmatta kertaa ja ruoka maistui meille jälleen erinomaisesti. Muita ravintolavaihtoehtoja Iso-Syötteellä ovat Pärjä Ski Bistro, Kide-hotellin yhteydessä toimiva Bistoria, Romekievari sekä Tunturi Pub.

Tykkylumipuita ja tunturimaisemia

Tunturin huipulla kannattaa käydä myös valoisaan aikaan, jolloin voi ihailla upeita tykkylumen peittämiä puita sekä ympäristöön levittäytyviä maisemia. Puiden lomaan on tallautunut polkuja, joita pitkin pääsee hyville näköalapaikoille.

Saimme nauttia lomaviikollamme hyvistä talvisäistä, sillä sopivan kirpeänä pysyneissä pakkaskeleissä oli erittäin hyvä ulkoilla. Kirkkaasta auringonpaisteestakin saatiin nauttia kolmena päivänä.

Iso-Syötteen palvelut

Vietimme tyttären kanssa kaksi vuotta sitten pari päivää Iso-Syötteen rinteillä, mutta laskettelu ei kuulunut tällä kerralla matkamme ohjelmaan. Kävimme silti rinteiden juurella katsomassa, onko kaikki entisellään. Uutuutena näytti olevan ainakin Iso-Syöte Express -tuolihissi, joka kuljettaa laskijoita tehokkaasti tunturin huipulle. Välinevuokraamosta löytyisi lasketteluvälineiden lisäksi edelleen esimerkiksi fatbikeja ja lumikenkiä. Huomasimme sen sijaan rinteiden juurella pari vuotta sitten toimineen mainion vohvelikahvilan kadonneen, eikä poroaitauksessakaan näkynyt ainakaan ohi kulkiessamme eläimiä. Meille riitti nyt joka tapauksessa asiointi Tunturi Marketissa, josta saa aina kätevästi täydennystä vuokramökin jääkaappiin.

Iso-Syöte tuntuu meistä kaikin puolin miellyttävältä talvilomakohteelta, jonne saatamme palata tulevinakin vuosina. Lapin kohteista erityisesti Ylläs ja Saariselkä houkuttelisivat palaamaan, mutta toisaalta Iso-Syötteen kotoisuus ja lyhyempi ajomatka vetävät kovasti puoleensa. Aika näyttää, minne tiemme vie tulevina talvina.
 
Lue myös aiempina vuosina kirjoittamani jutut Hiihtoloma Syötteen laduilla ja Iso-Syöte ihastutti jälleen.