Teimme lokakuun Kreetan-matkalla retken saaren pääkaupunkiin Iraklioniin. Vilkas kaupunki tarjoaa jonkin verran nähtävyyksiä sekä ostosmahdollisuuksia. Retki toi mukavasti vaihtelua matkaohjelmaan, sillä majoituimme hiljaisella maaseudulla.

Sisämaan rauhassa sijaitsevalta lomataloltamme on puolen tunnin ajomatka Iraklioniin. Tie laskeutuu kohti rantaa niin, että näemme jo kaukaa satamassa seisovat laivat. Risteilyaluksia on tänään peräti neljä, ja ne ovat varmasti tuoneet melkoisen joukon turisteja kaupunkiin. Keskustan autoliikenne on vilkasta, muttei aiheuta ongelmia, kun parkkipaikka on valittu valmiiksi ja navigaattori ohjaa oikeaan suuntaan. Google Mapsiin nimellä Museum Center Parking merkitty pysäköintialue on melko pieni, mutta sieltä löytyy onneksi tilaa. Henkilökunta viittoo vapaaseen parkkiruutuun ja rahastaa viiden euron päivämaksun.

Parkkipaikalta on lyhyt ylämäkeen viettävä kävelymatka laajalle Plateia Eleftherias -aukiolle, jonka nimi kääntyy Vapaudenaukioksi. Paikallisten suosiman kohtaamispaikan ympäristössä näkyy useita kahviloita ja kauppoja. Samoilla kulmilla toimii myös Arkeologinen museo, joka ei nyt kuulu oman retkemme ohjelmaan. Kehutussa museossa kannattaa varmasti käydä, jos viipyy kaupungissa pidempään.

Suunnistamme Bembon suihkulähteelle, jonka luota alkaa vilkas 1866-katu. Se on saanut nimensä vuodesta, jolloin kreetalaiset nousivat suureen kapinaan vallassa olleita ottomaaneja vastaan. 1866 on tiivis basaarimainen ostoskatu, jonka varrella on pikku liikkeitä vieri vieressä. Tarjolla on matkamuistoja ja muuta monenlaista tavaraa laidasta laitaan. Markkinameiningin keskellä pyörii paljon risteilyturisteja, kuten etukäteen arvelimmekin. Muutaman englanninkielisen ihmisen suusta kuuluu sana Heraklion.

Kaupungin nimi herättää usein hämmennystä, sillä siitä käytetään useita eri versioita. Näitä ovat Heraklion, Iraklion, Iráklio, Irakleio ja Herakleion sekä muutamat muutkin samantyyppiset sanat. Versioiden taustalla on historiallisia syitä, sillä kreikan kielestä on olemassa vanhan antiikinaikaisen kielen lisäksi moderni kansankieli sekä edellä mainittujen välimuoto puhdas kieli. Myös kreikkalaisen tekstin kääntäminen meillä käytössä oleville kirjaimille on joskus haastavaa. Lisäksi vaikkapa tienviitoissa voi olla kirjoitusvirheitä. Olen joka tapauksessa käsittänyt, että suomenkielisissä yhteyksissä olisi oikeaoppisinta käyttää nimeä Iraklion.

Reittimme johtaa kävelykatuja pitkin suoraviivaisesti kohti Iraklionin satamaa. Näemme matkan varrella muun muassa Leijona-aukiota koristavan Morosinin suihkulähteen, jota pidetään jopa koko Iraklionin keskipisteenä. Francesco Morosini johti venetsialaisia puolustusjoukkoja, kun ottomaanit piirittivät 1600-luvulla Iraklionia. Kaupunki tunnettiin venetsialaiseen aikaan nimellä Candia.

Loggia on tyylikäs venetsialaisaikainen rakennus, jota on jouduttu restauroimaan vuosisatojen varrella useaan otteeseen. Nykyään se toimii Iraklionin kaupungintalona. Käväisemme ihailemassa arkkitehtuuria pienellä sisäpihalla, mutta nähtävää ei riitä pitkäksi aikaa.

Iraklionissa on kreikkalaiseen tapaan paljon kirkkoja. Vierailemme kauniissa Pyhän Tituksen kirkossa, joka sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla. Alun perin moskeijaksi pystytetty rakennus on toiminut kirkkona vuodesta 1925 lähtien.

Uskotaan, että Titus toi yhdessä apostoli Paavalin kanssa kristinuskon Kreetalle. Tituksesta tuli saaren ensimmäinen piispa, ja hänet haudattiin aikanaan tällä samalla paikalla sijainneeseen kirkkoon. Kun ottomaanit lopulta valloittivat Kreetan, veivät heitä paenneet edelliset hallitsijat Tituksen pääkallon mukanaan Venetsiaan. Kallo on sittemmin palautettu Pyhän Tituksen kirkon sivukappeliin. Se on asetettu lasikuvulla suojattuun koristeelliseen astiaan, joten itse kallosta näkee korkeintaan päälaen. Moni uskovainen käy lyhyen vierailumme aikana kunnioittamassa pyhäinjäännöstä.

Sisätiloja on mukava pysähtyä hetkeksi ihailemaan, sillä pidän kreikkalaiskatolisten kirkkojen koristeellisesta, mutta silti hillitystä tyylistä. Titus on Kreetan saaren suojeluspyhimys ja häntä juhlitaan aina 25. elokuuta.

Jatkamme taivaltamme kohti satamaa Tituksen muistopäivän mukaan nimettyä kävelykatua pitkin. Väylä viettää loivasti alamäkeen ja sen varrella on lisää matkamuistomyymälöitä sekä muutama turistivetoiselta näyttävä ravintola. Meilläkin olisi nälkä, mutta päätämme kävellä paremman ruoan toivossa kulman takana sijaitsevaan Ligo Krasi Ligo Thalassa -ravintolaan.

Kahden vilkkaan kadun välissä sijaitsevalta terassilta on satamanäköalat. Ruuhkainen liikenne etenee niin verkkaisesti, ettei se haittaa ruokailuamme. Tilaamme viininlehtikääryleitä, dakos-leipiä sekä pääruoaksi pari gyros-annosta jaettaviksi. Ateria on sopivan runsas ja maittava. Talo tarjoaa vielä lopuksi ison lautasellisen vaniljajäätelön kera tarjottuja pikku munkkeja, joten olemme ravintolavalintaamme tyytyväisiä.

Ylitämme kadun ja katselemme kevyesti aaltoilevaa merta. Taustalla kohoavista vuorista erottuu erityisesti pyramidinmuotoinen Stroumboulas, joka on saanut nimensä italialaisesta Strombolin tulivuoresta.

Käännymme satamaan päin ja kävelemme kohti venetsialaisten rakentamaa linnoitusta. 1500-luvulta peräisin olevasta linnoituksesta käytetään kreikkalaista nimeä Koules sekä muutamia italialaisia nimiä, joista Rocca a Mare lienee yleisin.

Linnoitukset kiinnostavat aina, mutta toteamme ettei meillä ole kunnolla aikaa tällekään nähtävyydelle. Aikuisten pääsyliput maksavat kymmenen euroa ja sisätiloissa kuluisi luultavasti tunti tai parikin. Linnoitus on kyllä kuulemani mukaan vierailun arvoinen. Näyttelyt valottavat paikallista historiaa ja tarjolla on myös hyviä näköalapaikkoja.

Linnoitukselta eteenpäin jatkuva aallonmurtaja on peräti kaksi kilometriä pitkä. Aallonmurtajaa on koristeltu seinämaalauksilla ja sen päässä häämöttää Iraklionin majakka. Aurinko porottaa kuumasti, joten emme lähde kulkemaan linnoituksen luota aallonmurtajaa pitkin pidemmälle.

Satama näyttää kauniilta ja jäämme katselemaan perinteisiä kalastusveneitä. Veneiden välissä istuvan onkijan ympärille on kerääntynyt saalista odottavia kissoja. Hieman kauempana risteilysatamassa näkyy monta suurta alusta. Ylitse jyrisee lentokoneita, jotka nousevat aivan kaupungin laidalla sijaitsevalta kansainväliseltä lentokentältä. Kenttä on tarkoitus korvata kauemmas Kasteliin rakennettavalla uudella lentokentällä. Työt ovat parhaillaan käynnissä ja niiden on tarkoitus valmistua parin vuoden kuluttua.

Palaamme kävelykatuja pitkin samoille paikoille, jotka näimme jo tulomatkalla. Ainakin osa risteilijöistä on jo lähdössä merille, sillä turistien määrä on vähentynyt oleellisesti. Hiljaisuuteen vaikuttaa myös se, että osa kaupoista on jo sulkenut ovensa. Pysähdymme erääseen kahvilaan, josta tilaan kreikkalaista jääkahvia eli frappéa. Se piristää näin lämpimänä päivänä mukavasti.

Teemme pienen kierroksen hiljaisilla kaduilla ja palailemme vähitellen kohti Plateia Eleftherias -aukiota. Matkan varrelle osuvat Dikeosinis- ja Dedalou-kadut ovat Iraklionin siistiä ostosaluetta, josta löytyy useita paikallisia ja kansainvälisiä ketjuliikkeitä. Tyttäret käyvät pikaisesti katsomassa parin kaupan tarjonnan läpi, mutta ostokset jäävät tällä kerralla tekemättä.

Retki Iraklioniin oli mukava kokemus. Kulutimme kaupungilla hieman yli neljä tuntia ja saimme jonkinlaisen käsityksen Kreetan pääkaupungista. Iraklion ei herättänyt itsessäni suuria tunteita puolesta tai vastaan, mutta siihen oli mielenkiintoista tutustua ainakin näin pintapuolisesti.

Kreetan kupeessa kohoava pieni Spinalóngan saari on koskettava vierailukohde. Saari tunnetaan parhaiten siellä toimineesta leprasiirtolasta, jonne sairastuneet eristettiin loppuiäksi. Leprasiirtolan raunioiden lisäksi Spinalóngalta löytyy vanha linnoitus.

Näkymä sykähdyttää heti ensi silmäyksellä. Aurinko pilkahtelee pilvien raosta, kun katselemme merimaisemaa Spinalóngan ja sen kookkaamman naapurisaaren Kolokythián suuntaan. Olemme kääntyneet Kreetan pohjoisrannikon valtatieltä mutkikkaalle reitille, joka tuo meidät kuvauksellisten Kastellin ja Fournin kylien halki näille upeille näköalapaikoille.

Huviveneiden piirittämä pieni Spinalónga näyttää kiehtovalta täplältä sinisessä meressä. Sen yllä leijuu myös tumma varjo, joka ei johdu pelkästä auringon eteen eksyneestä pilvestä. Raunioituneet rakennukset erottuvat yllättävän hyvin näinkin kauas. Spinalóngaa varjostavat ennen kaikkea historian haamut, jotka eivät unohdu ehkä koskaan.

Tie laskeutuu korkeilta rinteiltä Plákan kylään, jossa riittää lokakuisena arkipäivänäkin vilskettä. Liikkeellä on paljon kaltaisiamme turisteja, jotka haluavat tutustua Spinalóngaan. Saarelle on venekuljetuksia myös Ágios Nikólaoksen lomakaupungista sekä Eloúntan kylästä, mutta Pláka sijaitsee suoraan Spinalóngaa vastapäätä lyhimmän merimatkan päässä. Vanha kalastajakylä elää nykyään matkailusta ja vaikka moni saapuu meidän tapaamme vain päiväretkelle, ollaan alueelle rakentamassa koko ajan lisää majoitusvaihtoehtoja.

Jätämme auton ilmaiselle parkkipaikalle ja suuntaamme laiturille, josta Plaka Boat Co-operationin alukset kuljettavat matkailijoita Spinalóngalle. Huomaamme myöhemmin, että kuljetuksia järjestetään myös muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalta pienemmältä laiturilta. Plákasta lähteviä venekuljetuksia on niin paljon, ettei ennakkovarauksia tarvitse tehdä. Toisaalta pieneen odotteluun täytyy varautua. Edellinen vene on saapuessamme juuri mennyt, ja laiturin kulmalla toimivalta lippuluukulta kerrotaan seuraavan kyydin lähtevän puolen tunnin päästä.

Teemme pienen kierroksen kylällä, jossa riittää ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Palaamme hyvissä ajoin laiturille, josta alus lähtee lopulta hieman luvattua myöhemmin. Itse merimatka on joka tapauksessa hyvin sujuva ja nopea, vain vajaan kymmenen minuutin mittainen. Tuntuu mukavalta olla hetki vesillä ja nauttia meritunnelmasta. Sää kirkastuu yhä aurinkoisemmaksi ja reilun kahdenkymmenen asteen lämpötila miellyttää. Näin lokakuussa täällä on varmasti mukavampaa kuin keskikesän ruuhkissa ja paahtavimmissa helteissä.

Edestakaisen venekyydin hinta on matkamme aikaan 12 euroa, minkä lisäksi saarelle saavuttaessa maksetaan vielä erillinen pääsymaksu museoalueelle. Se on aikuisilta 20 euroa, mutta alle 25-vuotiaat EU-kansalaiset pääsevät sisään ilmaiseksi ja eläkeläiset puoleen hintaan. Talvikaudella marraskuusta maaliskuuhun hinnat ovat huomattavasti edullisemmat. Pääsymaksullinen alue kattaa käytännössä koko saaren. Vain venesatama, uimaranta, kahvila ja wc-rakennus jäävät sen ulkopuolelle.

Käännymme lipuntarkastuspisteeltä suositeltuun suuntaan ja saavumme Danten portin kautta ottomaanien ajalta periytyvälle kauppa- ja markkina-alueelle, joka on osittain restauroitu. Nähtävillä on sekä siistejä museotiloiksi kunnostettuja rakennuksia että kauan sitten hylättyjä raunioita. Moni tutustuu Spinalóngaan oppaan johdolla, jolloin saaren historia avautuu varmasti paremmin. Me tyydymme kiertelemään alueella omatoimisesti sekä lukemaan museotiloissa olevia tekstejä. Olin ottanut saaresta jonkin verran selvää jo etukäteen, mutten tunne kovinkaan monia yksityiskohtia kovin tarkasti.

Kreetaa ovat asuttaneet vuosituhansien varrella monet kansat. Venetsialaiset ostivat saaren haltuunsa vuonna 1204, mutta 1500-luvulla nykyisen Turkin alueelta saapui ottomaaneja, jotka halusivat valloittaa Kreetan itselleen. Venetsialaiset alkoivat pystyttää strategisesti tärkeälle Spinalóngalle puolustuslinnoitusta vuonna 1579. Rakennelmasta tuli lopulta niin vahva, että se joutui antautumaan vasta 1715. Muu Kreeta oli ollut tuossa vaiheessa ottomaanien hallussa jo kauan.

Ottomaanit olivat luvanneet vapauttaa Spinalóngalla asuneet siviilit, mutta heidät orjuutettiin tai tapettiin. Saarelle syntyi muslimikylä, jossa oli parhaimmillaan yli tuhat asukasta. Yhteisö kukoisti erityisesti 1800-luvulla, jolloin Spinalónga oli tärkeä kauppapaikka. Ottomaanien valta hiipui vuosisadan lopulla, jolloin syntyi Kreetan autonominen valtio. Se liittyi Kreikkaan vuonna 1913.

Kreetan hallitus päätti perustaa Spinalóngalle leprasiirtolan, jonne pelättyyn tautiin sairastuneet eristettäisiin loppuiäkseen. Samalla saarelle yhä jääneet ottomaanit joutuivat jättämään kotinsa. Lepra eli spitaali aiheuttaa erilaisia epämuodostumia ihmiseen, ja sitä pidettiin tuohon aikaan parantumattomana vaivana. Tautiin liittyi suurta häpeää ja sairastuneet oli tapana sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Ensimmäiset parisataa sairasta siirrettiin Spinalóngalle lokakuussa 1904. Saarella oli valmiina ottomaanien jäljiltä jääneitä rakennuksia, jotka otettiin nyt uuteen käyttöön.

Spinalónga tunnettiin elävien kuolleiden saarena, mutta siellä elettiin yllättävänkin normaalilta kuulostavaa elämää. Saarelle kehittyi oikea kylä, jossa oli laajimmillaan lähes tuhat asukasta. Palveluihin kuului muun muassa kauppoja, kahviloita sekä koulu. Rakennuskantaa uudistettiin erityisesti 1930-luvulla, jolloin asumisolot paranivat ja esimerkiksi vanha moskeija muutettiin sairaalaksi. Potilaat saivat rahallista tukea ja he pystyivät ostamaan tarvitsemansa ruoan sekä erilaisia tavaroita, joita kuljetettiin venekyydillä Plákasta käsin.

Lepraan keksittiin lääkitys 1940-luvulla, mutta sairauteen suhtautuminen oli yhä ennakkoluuloista ja byrokratian rattaat pyörivät hitaasti. Niinpä Spinalóngan leprasiirtokunta lakkautettiin vasta vuonna 1957, jolloin viimeiset potilaat poistuivat kesäkuisena keskiviikkona. Jäljelle jäi vain yksinäinen pappi, joka halusi huolehtia haudattuihin liittyvistä uskonnollisista velvollisuuksistaan. Autioitunut saari ja koko sen historia pyrittiin häpeän vuoksi unohtamaan. Monia rakennuksia tuhottiin 1970-luvulla maan tasalle.

Spinalóngan nykyiseen suosioon turistikohteena on vaikuttanut Victoria Hislopin vuonna 2005 julkaistu leprasiirtolasta kertova kirja Saari sekä sen pohjalta tehty kreikkalainen televisiosarja. En ole tutustunut kumpaankaan, mutta ainakin kirjan lukeminen kiinnostaisi kovasti. Aihetta on käsitelty myös monessa muussa teoksessa.

Saarella näkyy vierailumme aikana opastettuja ryhmiä sekä hetkittäin muutenkin paljon matkailijoita, mutta toisaalta keskeisilläkin alueilla on välillä yllättävän hiljaista. Syksyinen ajankohta vaikuttaa varmasti asiaan ja kuumimmalla kesäsesongilla lienee enemmän tungosta.

Nousemme epätasaisia portaita pitkin entisen sairaalan kulmalle ihailemaan merimaisemaa. Rakennus on suljettu, joten sen sisäpuolelle ei pääse kurkistamaan. Tämä kyynelten saari sijaitsee sydäntäsärkevän lähellä Kreetan pääsaarta ja erityisesti Plákan kylää. Voi vain kuvitella miltä on tuntunut katsella vastarannalla liikkuvia hahmoja, jos ei ole voinut itse poistua saarelta.

Päivä on käynyt jo kuumaksi eikä seurueemme ole kiinnostunut kiipeämään saaren korkeimpiin osiin, joten jonkin verran polkuja jää tällä vierailulla näkemättä. Seikkailemme rinteillä hetken aikaa, kunnes palaamme koko saaren kiertävälle helppokulkuiselle reitille.

Kävelemme vielä edestakaisin eräänlaista pääkatua, jonka varrella on paljon rakennuksia. Leprasiirtokunnan asuntolan raunioituneet talot näyttävät kovin synkiltä.

Monien vanhojen kivirakennusten raunioita saa tutkia vapaasti, mutta nähtävillä ei enimmäkseen ole seinien lisäksi kuin korkeintaan uunin jäänteitä.

Käväisen saaren läntisellä laiturilla, jota käytettiin siirtokunnan tavarakuljetuksiin. Sen vieressä on desinfiointitila, jossa meneillään olevaa englanninkielistä opastusta pysähdymme hetkeksi kuuntelemaan. Kurkistamme myös sisälle pieneen Pyhän Panteleimonin kirkkoon.

Saaren pohjois- ja itäreunat ovat hiljaista aluetta, joissa voi nauttia merellisistä maisemista. Naapurisaari Kolokythiá on lähes kivenheiton päässä, mutta nähtävillä on myös aavaa ulappaa.

Ohitamme vanhan linnoituksen muureja ja saavumme Pyhän Georgioksen eli kotoisammin Pyhän Yrjön kirkolle. Lähistöllä sijaitsee leprasiirtokunnan käyttämä vaatimaton hautausmaa.

Laskeudumme takaisin venesatamaan, josta kulkee eri yhtiöiden aluksia Plákaan, Eloúntaan ja Ágios Nikólaokseen. Ajoituksemme ei osu tälläkään kerralla yksiin oman kyytimme kanssa, vaan joudumme odottamaan sitä jälleen reilut puoli tuntia. Kun tuttu vene lopulta saapuu, sujuu paluumatka nopeasti.

Suuntaamme Plákaan saavuttuamme laiturin lähistöllä sijaitsevaan siistiin ja hiljaiseen Porta-ravintolaan, jonka sisäänheittäjäukko palauttelee mieleensä suomenkielisiä sanontoja. Ikkunapöydästä on hyvä näkymä suoraan Spinalóngan suuntaan. Tilaamme muutamia tyypillisiä kreikkalaisia alkupaloja sekä kelpo pääruoat. Oma valintani näin meren äärellä on tietenkin tuore kala. Talo tarjoaa jälkiruoaksi runsaan hedelmälautasen ja olemme ateriaan kaikin puolin tyytyväisiä. Poistumme Plákasta hieman ennen kuin aurinko painuu korkeiden kukkuloiden taakse. Spinalónga jää mieleen koskettavana paikkana, jonka ihmiskohtaloita on vaikea käsittää. Jos vielä joskus palaan Kreetan itäosaan, palaan varmasti myös tälle saarelle.

Lue myös koko matkastamme kertova juttu Syyslomaviikko Kreetan maisemissa.