Teimme Sisiliassa retken lomatalomme lähistöllä sijainneeseen Porticellon kylään sekä sen pieneen naapuriin Sant’Eliaan. Löysimme paikallisten tunnelmien lisäksi kauniita maisemia sekä yllättävänkin viehättäviä paikkoja.

Vietimme kesäkuisen Italian-matkan viisi viimeistä päivää Sisiliassa. Ehdimme katsella lomataloltamme näkynyttä Capo Zafferanon niemeä muutaman päivän ja miettiä mitä sieltä mahtaisi löytyä. Netissä näkemieni kuvien perusteella ainakin Porticello vaikutti kiinnostavalta. Viimeiseksi kokonaiseksi matkapäiväksi ei ollut muutakaan ohjelmaa, joten läksimme pikku retkelle.

Ajomatka Altavilla Milician laidalta Porticelloon vie alle puoli tuntia ja saavumme kylään hieman puolenpäivän jälkeen. Palermokaan ei ole kovin kaukana. Tiistai-iltapäivä vaikuttaa hiljaiselta ja sataman tuntumasta löytyy helposti ilmaista pysäköintitilaa.

Santa Flavian kuntaan kuuluva Porticello tunnetaan ennen kaikkea kalastajakylänä, ja teema on esillä myös parkkipaikkamme vieressä komeilevassa muraalissa. Rannan tuntumaan on tehty laaja viheralue penkkeineen.

Kujat ovat iltapäivän helteessä enimmäkseen autioita. Monissa seinissä on rosoisuutta, mutta kylän miellyttävään ilmeeseen kuuluvat myös huolitellut yksityiskohdat ja monet viherkasvit.

Porticello vaikuttaa hyvällä tavalla arkipäiväiseltä, eikä se mikään turistikohde olekaan. Monen asunnon ovi tai ikkuna on auki, joten sisältä kuuluu kovaäänisiä keskusteluita, astioiden kilinää tai radion ja television ohjelmia.

Suunnistamme lounaalle kohti paikallista pikaruokaravintolaa Angulo Siculoa. Aivan ravintolan kulmilla kohoaa Porticellon tärkein kirkko Chiesa di Maria Santissima del Lume, joka on omistettu kalastajien suojeluspyhimykselle.

Angulo Siculo on vaatimaton pikku ravintola, jonka listalta löytyy esimerkiksi reilunkokoisia burgereita. Me tulimme tänne kuitenkin syömään aitoja sisilialaisia arancinoja. Täytetyt riisipallot tunnetaan täällä Sisilian länsiosassa nimellä arancina, kun taas idässä ja yleensä mantereellakin sana kääntyy maskuliiniseen muotoon arancino. Mehevästi rasvaisen friteeratun riisipallon sisällä on tällä kertaa ragù-täyte. Herkullinen arancina on niin reilun kokoinen, että nälkä lähtee mukavasti. Ateria on matkan edullisin, sillä täyttävä arancina maksaa vain kaksi euroa ja tölkki kolajuomaa puolitoista euroa. Seuraamme sivusta, kun muutama paikallinen käy noutamassa tilauksiaan tiskiltä ja tervehtii myyjää hyvin tuttavallisesti.

Palaamme rannan tuntumaan ja saavumme pian kuvaukselliseen Santa Nicolicchian pienvenesatamaan. Baari ja pizzeria taitavat olla kiinni, mutta uimarannalla näkyy ihmisiä. Tunnelma on hyvin seesteinen, eikä meilläkään ole kiire minnekään.

Santa Nicolicchia näyttää entistäkin paremmalta, kun jatkamme matkaa sataman yläpuolella kulkevalle tielle. Meri kimaltelee erittäin kirkkaana, rannalla on pittoreskeja vanhoja taloja ja kaukana taustalla kumpuilee kukkuloita.

Porticellosta kävelee naapurikylään Sant’Eliaan muutamassa minuutissa. Saamme silti hikoilla, sillä hellepäivän aurinko porottaa ja matka etenee ylämäkeen. Muurien reunustama tie on kapea, mutta autoja kulkee onneksi vain harvakseltaan. Saavumme kohta Sant’Elian yläosassa sijaitsevalle näköalapaikalle.

Näköalapaikan kaiteeseen nojailee paikallinen varttunut mies, joka esittäytyy pian Antonioksi. Hän silminnähden ilahtuu, kun huomaa että kanssani voi keskustella italian kielellä. Juttelemme muutaman minuutin Sisiliasta ja paikallisista nähtävyyksistä samalla, kun katselemme maisemaa. Rupattelun kenties perimmäiseksi tarkoitukseksi paljastuu Antonion veljen järjestämien veneristeilyjen mainostaminen, mutta aihe sivuutetaan nopeasti, kun kerron kotimatkamme koittavan jo seuraavana päivänä. Minusta oli mukava jutella, ja jos joku haluaa tuolla päin maailmaa vesille, niin kannattaa ehkä tutustua Bolina Tourin tarjoamiin vaihtoehtoihin.

Laskeudumme näköalapaikalta kohti rantaa. Sant’Elia näyttää pieneltä ja viihtyisältä kylältä, jolle hiekkarannat luovat leppoisaa lomatunnelmaa.

Näimme Palermon-retkellämme useampiakin paikallisen katutaiteilijan Tutto e Nienten teoksia. Saman miehen työn tuloksia tulee vastaan myös Sant’Eliassa.

Sant’Elian uimaranta näyttää rauhalliselta ja matalavetiseltä. Tunnelma on kovin erilainen kuin vaikkapa aiemmin näkemällämme vilkkaalla Cefalùn hiekkarannalla.

 
Vielä hienompi uimapaikka löytyy pienen kukkulan toiselta puolelta. Caletta Sant’Elia on jyrkkien kallioiden väliin jäävä kapea poukama, jonka kirkkaissa vesissä näkyy monta uimaria. Muutamat pojat hyppivät kallioilta mereen ja rauhallisemmat uimarit nauttivat päivästä meressä kellumalla. Tätä paikkaa voi varmasti kutsua yhdeksi Sisilian kätketyistä helmistä.

Samoilta jalansijoilta toiseen suuntaan katsellessa voi ihailla maisemaa Zafferanon niemen kärkeen päin. Tuolla päin olisi patikkapolkuja sekä suuren kallion toisella puolella majakkakin.

Laskeudumme alas rannalle katselemaan Caletta Sant’Eliaa merenpinnan tasolta. Tällaiset luonnonkauniit paikat ovat Sisiliaa parhaimmillaan. Meillä ei ole edes uima-asuja mukana, joten jatkamme kävelykierrostamme.

Ostamme kulmakunnan baarista jääteetä janoomme ja lähdemme kävelemään takaisin kohti Porticelloa. Pidän Porticellon sataman ilmeestä ja tunnelmasta. Satamaa ei ole siloteltu, vaan kyseessä on aito ja toimiva kalastussatama, joka työllistää satoja ihmisiä. Mereltä pyydetään muun muassa sardiinia, sardellia, miekkakalaa ja tonnikalaa.

Kalat vaihtavat täällä aina aamuvarhaisella omistajaa, kun saaliita myydään tehokkaasti eteenpäin. Monissa seudun ravintoloissa syödäänkin tuoretta kalaa. Nyt iltapäivällä toimintaa näkyy vain yhdessä aluksessa, jonka kannelta muutama paikallinen käy tekemässä ostoksia.

Sataman vierestä löytyy vielä yksi viihtyisä palmujen ja ravintolaterassien koristama aukio. Lounasaika on jo päättynyt, joten kaikkialla on hiljaista. Voin silti kuvitella, kuinka täällä voisi viettää tunnelmallisia iltoja hyvän ruoan parissa.

Pysähdymme pikku retkemme päätteeksi sataman laidalla sijaitsevaan Gelateria La Serenellaan, josta tilaan cannoleita lomatalolle mukaan otettaviksi. Näitä sisilialaisia herkkuja ei näy valmiina vitriinissä, vaan työntekijä laittaa putkiloihin ricottatäytteen vasta tilauksen jälkeen. Ostokset pakataan vielä lopuksi tyylikkäästi paperikääreeseen. Cannoleiden kanssa kelpaa palata autolle ja nauttia niistä hieman myöhemmin. Maku on todellakin kohdallaan.

Pieni retki Porticelloon ja Sant’Eliaan onnistui mukavasti. Emme tienneet näistä kohteista etukäteen paljoakaan, mutta paikan päältä löytyi aitoa sisilialaista tunnelmaa ja miellyttävää nähtävää. Italia on kokemusteni perusteella täynnä tuntemattomia paikkoja, jotka ilahduttavat löytäjäänsä kerta toisensa jälkeen. Se on yksi hyvä syy palata maahan aina uudelleen.

Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.

Yksi kesäkuun Italian-matkan mielenkiintoisimmista päivistä sujui Palermossa. Ehdimme kaoottisille markkinoille, rauhallisiin puistoihin, vilkkaille kävelykaduille ja loistokkaaseen katedraaliin. Erikoisin kokemus oli kierrellä puettujen luurankojen täyttämissä katakombeissa.

Majoituimme tämänkertaisen Italian-matkan viideksi viimeiseksi päiväksi Altavilla Miliciaan, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Palermosta. Sisilian pääkaupungissa vieraileminen on houkutellut jo kauan, joten olen innoissani päästessäni vihdoin Palermoon. Päiväretki on aivan liian lyhyt aika noin suureen kaupunkiin tutustumiseen, mutta antaa varmasti jonkinlaisen käsityksen Palermon tunnelmasta ja tarjonnasta.

Suurkaupungin liikenne ei houkuttele, joten katsomme parhaaksi siirtyä Palermoon auton sijasta paikallisjunalla. Altavilla Milician hiljainen asema sijaitsee kivenheiton päässä auringossa kimaltelevasta Välimerestä. Yllätymme iloisesti siististä ja modernista junasta. Ilmastointikin toimii ja juna kulkee kaiken lisäksi täsmällisesti aikataulussa. Saavumme puolen tunnin junamatkan päätteeksi Palermon päärautatieasemalle. Olemme tottuneet tällä matkalla pikkukaupunkeihin ja maaseudun rauhaan, joten tuntuu oudolta löytää itsensä yhtäkkiä keskeltä Palermon sykettä.

Syke vain kiihtyy, kun onnistumme ylittämään pari vilkasliikenteistä katua ja saavumme muutaman minuutin kuluttua Ballaròn markkinoille. Palermon suurimmat ja luultavasti myös vilkkaimmat katumarkkinat tarjoavat koettavaa kaikille aisteille. Markkinat ovat levittäytyneet hämmästyttävän monille kujille ja pikku aukioille, joten ihmeteltävää riittää pitkäksi aikaa. Katselemme värikkäitä hedelmiä ja vihanneksia. Monella kojulla kaupitellaan myös tuorepuristettua appelsiinimehua spremutaa.

Il melone con lo zucchero, il melone con lo zuccherooo… Kovaääninen mies kaupittelee laulavalla nuotilla sokeroituja vesimeloneja, joita näyttääkin menevän mukavasti kaupaksi. Myyntimies Salvatore yrittää selvästi tosissaan, sillä hänen suurieleinen tyylinsä on saavuttanut suosiota myös sosiaalisessa mediassa. Täällä saa todellakin tehdä parhaansa saadakseen äänensä kuulumaan, sillä huutoja kaikuu joka suunnalta. Markkinoilla on eloisa tunnelma, vaikka toisaalta turisteihinkin on totuttu. Saamme kierrellä kojujen välissä omaan tahtiimme kaikessa rauhassa.

Osalla alueesta myydään lähinnä vaatteita, matkamuistoja ja muita vastaavia tuotteita. Urheilun ystävän silmiin osuu myös Palermon jalkapalloseuran fanituotteita. Useimmissa pelipaidoissa näkyy joukkueen suosituimman pelaajan Joel Pohjanpalon nimi. Helmikuussa 2025 Palermoon siirtyneestä hyökkääjästä on tullut nopeasti joukkueen keulakuva, joka on lumonnut paikalliset fanit sekä maaleillaan että mutkattomalla luonteellaan. Jollen kuvia ja pelipaitoja tulee vastaan myös muualla kaupunkikierroksemme varrella.

Paahtava helle tuo oman hikisen lisänsä markkinoilla kiertelyyn. Saavumme vähitellen alueelle, jossa kojut vaihtuvat ravintoloihin. Sisäänheittäjät ovat paikalla, mutta eivät ahdistele ohikulkijoita. Mietimme esille aseteltuja mereneläviä katsellessamme, kuinka hyvin ne kestävät lämmintä säätä. Ostokset jäävät tällä kerralla tekemättä, mutta me tulimmekin Ballaròn markkinoille nimenomaan tunnelman vuoksi. Kyseessä on aito paikallinen elämys, ja tätä hässäkkää voi hyvällä syyllä pitää yhtenä Palermon parhaista nähtävyyksistä.

Tuntuu rauhoittavalta päästä markkinahumusta hiljaisemmille kaduille. Palermo on monenlaisten kontrastien kaupunki, jossa tunnelmat vaihtuvat nopeasti laidasta laitaan.

Katutaide kuuluu olennaisesti Palermon rosoiseen ilmeeseen. Erityisesti taiteilijanimellä Tutto e Niente tunnettu Marco Mirabile on luonut Ballaròn seudun seinille paljon tyylikkäitä teoksia.

Tutto e Nienten teoksia tulee onneksi vastaan etsimättäkin. Esimerkiksi tämä Hope is woman on hyvä esimerkki Mirabilen puhuttelevasta tyylistä.

Saavumme hetken käveltyämme Palermon historiallisen keskustan eräänlaiselle keskusaukiolle Quattro Cantille. Kyseessä on käytännössä kahden vilkkaan kävelykadun risteys, josta voi jatkaa matkaa joko Via Maquedaa tai Via Vittorio Emanuelea pitkin.

Pienen aukion kaikilla neljällä kulmalla kohoaa upea barokkityylinen rakennus. Olen muutenkin positiivisesti yllättynyt Palermon arkkitehtuurista, sillä vanhoja hienoja taloja on eri puolilla kaupunkia silmiinpistävän paljon. Päätämme jatkaa Via Maquedaa pitkin pohjoiseen lounasravintolaa etsien. Täällä ei tarvitse onneksi kulkea pitkään nälkäisenä, sillä vaihtoehtoja riittää vieretysten.

Istahdamme sisilialaista ruokaa tarjoavan Vucìan pienelle terassille. Varjoisalta paikalta on mukava seurailla kävelykadun vilinää. Ruoat maistuvat meille hyvin ja palvelukin pelaa kiitettävästi. Jaamme aluksi annokset pistaasitahnalla höystettyä burrataa sekä katuruokalajitelman, johon kuuluvat panella ja crocchè ovat meille uusia tuttavuuksia. Panellan voisi määritellä kikhernejauhoista valmistetuksi uppopaistetuksi pikku letuksi. Crocchè on puolestaan uppopaistettu perunakroketti. Molemmat ovat Palermossa hyvin suosittuja. Pääruoaksi syömäni lasagne on takuuvarma valinta, joka ei tuota yllätyksiä.

Jatkamme kylläisinä ja tyytyväisinä Palermon katuihin tutustumista. Päämääränämme on katedraali, joka kuuluu kiistattomasti kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Reittivalinta ei osu ihan nappiin, sillä kuljemme enimmäkseen autioita kujia pitkin. Toisaalta tässä on taas uusi esimerkki Palermon nopeasti vaihtelevasta ilmeestä.

Palermon katedraali on yksi koko Sisilian merkittävimmistä rakennuksista. Paikalla toimi jo toistatuhatta vuotta sitten varhaiskristillinen kirkko, minkä jälkeen arabit pystyttivät sen tilalle moskeijan. Normannit valloittivat Palermon vuonna 1072 ja muuttivat rakennuksen kristilliseksi kirkoksi. Tämän jälkeen katedraaliin on ilmestynyt muun muassa katalonialaisten lisäämiä goottilaisia piirteitä. Kyseessä on siis historian kerrostumia pursuava eri valloittajakansojen kokoama sekoitus monenlaisia rakennustyylejä.

Katedraali tekee vaikutuksen niin koristeellisen ulkonäkönsä kuin mahtipontisen kokonsakin ansiosta. Kirkkoa reunustavaa aukiota värittävät palmut luovat mukavasti etelämaalaista tunnelmaa.

Kirkkosalissa saa vierailla ilmaiseksi ja kiertelemme katselemassa muun muassa sivualttareita. Katedraalissa olisi myös paljon maksullista nähtävää, mutta retkiaikataulumme ei oikein salli jäämään tänne pidemmäksi aikaa. Katolta pääsisi ihailemaan hienoja maisemia yli kaupungin ja aarrehuoneesta löytyisi mittaamattoman arvokkaita esineitä. Katedraalissa on myös hallitsijoiden hautoja, joihin liittyy mielenkiintoinen yhtymäkohta aiemmalla retkellä näkemäämme Cefalùun. Normannikuningas Roger II valmistutti itselleen hautasarkofagin Cefalùn katedraaliin, mutta tulikin vastoin tahtoaan haudatuksi Palermoon. Hänen pojanpoikansa keisari Fredrik II siirrätti sarkofagin myöhemmin Palermon katedraaliin omaksi hautapaikakseen.

Omassa mielessäni pyörii muinaisten normannien sijasta paljon tuoreempi Palermon katedraalissa tapahtunut hautaan siunaaminen. Vuonna 1990 Italiassa pelattujen jalkapallon MM-kisojen maalikuningas Salvatore Schillaci menehtyi syksyllä 2024, ja rakastettu kansallissankari saateltiin viimeiselle matkalleen täällä kotikaupungissaan tuhansien fanien läsnä ollessa. Olin kyllä saapasmaan lumoissa jo ennen kesää 1990, mutta uskon silti että Schillaci vei omalta osaltaan kiintymystäni Italiaan ihan uudelle tasolle. Totòn maalit ja noiden kisojen maagiset yöt eivät unohdu koskaan.

Lähdemme suunnistamaan kohti seuraavaa kohdettamme kapusiinien katakombeja. Katedraalilta kertyy käveltävää vajaan kahden kilometrin verran suuntaansa, mutta haluamme joka tapauksessa taittaa taipaleen jalkaisin. Saavumme heti aluksi Villa Bonannon vehreään puistoon. Palmujen ja kukkaistutusten koristamassa puistossa on miellyttävän rauhallista.

Ohitamme Normannien palatsin, joka kuuluu kaupungin merkittävimpiin rakennuksiin. Täältä käsin hallittiin Sisiliaa jo vuosisatoja sitten, ja nykyään rakennuksessa toimii saaren alueparlamentti. Palatsin yhteydessä on myös arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen kirkko Cappella Palatina. Näihin kohteisiin tutustuminen jää odottamaan mahdollista uutta Palermon-matkaa.

Kuljemme näyttävän kaupunginportin Porta Nuovan lävitse. Portti ei ole nimestään huolimatta enää kovin uusi, sillä se pystytettiin 1500-luvulla. Portin lähistöltä pääsisi kierrokselle joko turistijunan tai hevoskärryjen kyydissä, mutta kieltäydymme tarjouksista.

Katukuva muuttuu arkipäiväiseksi ja kävelyreitti tuntuu jopa hieman tylsältä, kun jatkamme matkaamme kohti katakombeja. Jalkakäytävä on kapea, ja ympärillä näkyy sekä melko uudenaikaisia kerrostaloja että hieman ränsistyneitä rakennuksia. Toisaalta arkisessakin Sisiliassa on omanlaisensa viehätys. Paita kastuu hiestä, vaikka taivas onkin ehtinyt jo pilvistyä. Olemme joka tapauksessa oikealla reitillä, sillä samaan suuntaan näyttää pyrkivän muutama muukin matkailija.

Catacombe dei Cappuccinin lippuluukulle ei ole jonoa, joten pääsemme sujuvasti sisään. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä viisi euroa. Lipunmyyjä muistuttaa, ettei sisätiloissa saa ottaa valokuvia. Ymmärrän hyvin, ettei vainajien kuvaaminen ole tällaisessa paikassa soveliasta. Voin vain kuvitella, kuinka moni turisti saattaisi ottaa täällä täysin sopimattomia selfieitä. Tämän jutun kuvituksena on muutama kuvapankkikuva, jotta lukija saisi katakombeista paremman käsityksen.

Catacombe dei Cappuccini on kellarikäytäviin sijoittuva kapusiinimunkkien ylläpitämä paikka, jossa säilytetään palermolaisten vainajien muumioituja ruumiita ja luurankoja. Vainajat on vaatetettu niin, että niistä näkyvät lähinnä vain pääkallot. Osa vainajista on makaavassa asennossa, mutta suurin osa on köytetty varsin hyytävän näköisesti seiniä vasten pystyasentoon.

Katakombit saivat alkunsa 1500-luvun lopulla, kun luostarin hautausmaan tila loppui kesken. Munkit louhivat maan alle hautakammioita ja muumioivat erään kuolleen veljen. Ruumis säilyi maanalaisessa mikroilmastossa hämmästyttävän hyvin, ja vähitellen tilaan kertyi lisää muumioituja munkkien ruumiita. Ajan myötä tänne päätyi paljon muitakin vainajia. Katakombeihin hautaaminen ja muumioiduksi tuleminen nousi kaupunkilaisten kunnia-asiaksi, ja siitä tuli varakkaiden etuoikeus. Vainajat puettiin parhaisiin vaatteisiinsa ja jätettiin näytteille tähän eräänlaiseen kuoleman museoon, jossa omaiset kävivät vierailuilla ja maksoivat läheistensä maallisten jäännösten ylläpidosta.

Käytäväverkosto on odottamaani laajempi ja ohitamme satoja seinustoille aseteltuja luurankoja. Vainajien järjestys on määritelty sukupuolen, ammatin tai sosiaalisen aseman kautta niin, että esimerkiksi naisilla, perheillä, papeilla ja munkeilla on omat käytävänsä. Hautaukset lopetettiin vuonna 1880, mutta senkin jälkeen tapahtui vielä pari poikkeusta.

Katakombien kuuluisin vainaja on vain kaksivuotiaana keuhkokuumeeseen kuollut Rosalia Lombardo. Joulukuussa 1920 menehtynyt tyttö balsamoitiin isänsä toiveesta ja sijoitettiin lasilla suojattuun arkkuun. Ruumis on säilynyt hämmästyttävän hyvin. Tilassa on hämärää ja näyttää oikeastaan siltä, kuin Rosalia olisi vain nukkumassa. On vaikea kuvitella mitään, mikä olisi yhtä surullista, karmivaa ja kaunista yhtä aikaa.

  
Vierailu Catacombe dei Cappuccinissa on unohtumaton, pysäyttävä ja hyvin ristiriitainen kokemus. Makaaberi nähtävyys on omalla tavallaan kammottava, mutta tunnelma on harras ja herättää syvää kunnioitusta. En itse kokenut katakombeja pelottaviksi, mutta ymmärrän hyvin että ne voivat tuntua kovinkin ahdistavilta. Ikärajaa ei ole, ja paikalla on lisäksemme pari muutakin perhettä. Herkkäluonteisille aikuisille tai pienille lapsille katakombit eivät kuitenkaan välttämättä sovi. Meiltä kuluu katakombeissa hieman yli puoli tuntia.

Palaamme keskustaan enimmäkseen samaa reittiä mitä tulimmekin. Raskaat pilvet ovat peittäneet taivaan, mutta päällemme putoaa vain muutama harmiton pisara. Etsiydymme jälleen Via Maquedan varrelle, koska tyttäret haluavat käväistä vielä ostoksilla. Sopivia vaatekauppoja löytyy Teatro Massimon lähistöltä.

Teatro Massimo on Italian suurin ja Euroopan kolmanneksi suurin oopperatalo, jonka ohjelmistossa on oopperoiden lisäksi balettia sekä sinfoniakonsertteja. Talo viettää 130-vuotisjuhliaan ensi toukokuussa. Silloin esitetään itseoikeutetusti Giuseppe Verdin Falstaff, joka avasi teatterin ohjelmiston vuonna 1897. Elokuvien ystävät saattavat tunnistaa Teatro Massimon Kummisetä III:n loppukohtauksesta.

  
Tytöt löytävät pientä ostettavaa, minkä jälkeen katsommekin jo parhaaksi palata kohti rautatieasemaa. Koko puolentoista kilometrin matka sujuu suoraa katua pitkin. Palermoon tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta junia kulkee vain noin tunnin välein, emmekä halua venyttää paluuta kovin myöhäiseksi.

 
Retkipäivä Palermoon oli kaikessa monipuolisuudessaan erinomainen kokemus. Näimme muutamassa tunnissa sekamelskaa ja rähjäisyyttä, mutta myös viihtyisiä alueita sekä upeaa arkkitehtuuria. Tätä kiehtovaa kaupunkia voisi ehkä etäisesti verrata vieläkin meluisampaan ja kaoottisempaan Napoliin. Haluaisin kovasti palata joskus uudelleen Palermoon tutustuakseni kaupungin tunnelmiin ja nähtävyyksiin vaikkapa kolmen tai neljän päivän ajan. Meren rantaankaan emme ehtineet vielä lainkaan. Palermo tutustuttaa sekä värikkääseen sisilialaiseen elämänmenoon että saaren historiaan todella kiehtovalla tavalla.

Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.