Näyttävä Marqueyssacin puutarha sekä jykevä Castelnaudin linna ovat hienoja nähtävyyksiä Dordognen alueella Ranskassa. Kohteet sijaitsevat lähellä toisiaan ja niihin myydään jopa yhdistelmälippuja, joten mahdutin ne nyt samaan juttuun.

Vietimme kesäkuussa noin puolitoista viikkoa Dordognessa, jossa nautimme rennosta elämästä maaseudulla ja tutustuimme moniin kauniisiin kyliin. Yhden aurinkoisen päivän ohjelmaan kuului retki mielenkiintoiseen Marqueyssacin puutarhaan sekä sen lähistöllä sijaitsevaan Castelnaudin linnaan.

---

Marqueyssacin puutarha

Les jardins suspendus de Marqueyssac eli Marqueyssacin riippuvat puutarhat sijaitsevat Dordogne-joen rannoilta kohoavan kallioisen mäen päällä Beynac-et-Cazenacin ja La Roque-Gageacin kylien välissä. Nimessä lienee viittaus antiikin ajan seitsemään ihmeeseen kuuluneisiin Babylonin riippuviin puutarhoihin, jotka nekin ilmeisesti sijaitsivat samaan tapaan korkealla paikalla.

Ostamme Marqueyssacin puutarhaan saapuessamme yhdistelmäliput, joihin kuuluu sisäänpääsy myös Castelnaudin linnaan. Molempien restauroinnista nykyiseen kuntoon sekä avaamisesta yleisölle vastasi sama Rossillonin suku. Marqueyssacin puutarhan laidalta aukeaa hieno näkymä Castelnaudin linnalle päin.

Tilan historia ulottuu 1600-luvun lopulle, jolloin Aurinkokuninkaana tunnetun Ludvig XIV:n neuvonantaja Bertrand Vernet de Marqueyssac rakennutti paikalle pienen linnan. Nykyisin Marqueyssacin linna on jäänyt sen vierestä alkavaan suureen puutarhaan verrattuna sivuosaan, eikä rakennuksessa tunnu tarpeelliselta kuluttaa kovin paljoa aikaa.

Kurkkaamme joka tapauksessa sisälle linnaan, jonka muutamiin avoinna oleviin huoneisiin voi tutustua omaan tahtiin. Château de Marqueyssac edustaa nykyisessä asussaan 1800-luvun alkupuolen ranskalaista luksusasuntoa.

 
Puutarhojen näyttävin osa on sisäänkäynnin lähettyviltä löytyvä alue, joka koostuu muotoon leikatuista puista ja pensaista. Se sai alkunsa vuonna 1861, kun linnan perinyt Julien de Cerval istutti pihamaalle tuhansia puksipuita, joita alettiin leikata erilaisiin muotoihin. Puutarhat olivat de Cervalille suuri intohimon kohde, ja hän käyttikin elämänsä viimeiset kolme vuosikymmentä Marqueyssacin puutarhan kehittämiseen. Tilalla harrastettiin myös maanviljelystä.

Taitavasti leikatut puut ja pensaat muodostavat hauskoja muotoja varsinkin, kun niitä katsoo laajempana kokonaisuutena. Marqueyssacin puutarha lienee parhaimmillaan heinä- ja elokuun torstai-iltoina, jolloin täällä järjestetään romanttisia teemailtoja. Puutarha valaistaan silloin kynttilöin ja kuultavissa on elävää musiikkia.

Puutarha ehti olla vuosikymmenten kuluessa huonossakin kunnossa, kunnes tilan hankkinut Kléber Rossillon palautti sen nykyiseen loistoonsa. Marqueyssacin puutarhat avattiin hänen toimestaan turistinähtävyytenä maaliskuussa 1997.

 
Pysähdymme lounaalle puutarhan ravintolaan. Monella muullakin on nälkä samaan aikaan, joten joudumme jonottamaan vapaata pöytää tovin verran. Kesäkausi on vasta alkamassa ja tarjoilijavajaus viittaa siihen, ettei ravintolassa olla vielä varauduttu suureen kävijämäärään. Saamme lopulta hyvän pöydän, josta on hieno maisema Beynacin linnan suuntaan. Viereemme muurin päälle asettuu pian suuri riikinkukko, joka viihtyy paikoillaan melkein koko ateriamme ajan.

Listalta löytyy esimerkiksi salaatteja, quiche-piiraita ja lämpimiä voileipiä. Aikaa kuluu odottamaamme enemmän, mutta olemme kevyeen lounaaseen muuten tyytyväisiä.

 
Puutarhaan mahtuu paljon muutakin kuin sisäänkäynnin lähistöllä sijaitsevat muotoon leikatut pensaat, sillä alueella on kokoa noin 22 hehtaaria. Puutarha onkin suunniteltu erityisesti kävelyretkiä varten, ja alueella risteilee yhteensä kuuden kilometrin verran erilaisia polkuja.

Kallion päällä sijaitseva puutarha on muodoltaan pitkä mutta kapea, joten käytännössä tarjolla on kolme samansuuntaista pääreittiä, joista voi valita mieleisensä menomatkalle ja palata vaikkapa eri polkua pitkin takaisin. Pääreittien välillä voi myös liikkua poikittaisia polkuja pitkin. Kaikki tiet eivät vie täällä Roomaan, vaan ne johtavat puutarhan parhaalle näköalapaikalle.

 
Vehreä ympäristö miellyttää, mutta mitään varsinaista kukkaloistoa tässä puutarhassa on turha odottaa. Polkujen vieressä kulkee usein muotoon leikattuja pensasaitoja ja välillä voi sukeltaa vaikka eräänlaiseen vihreään tunneliin.

Lähdemme kulkemaan puutarhan poluista keskimmäistä, joka on nimetty Korkeuksien kävelyksi.  Valitsemamme polku polveilee pieneltä kukkulalta toiselle, joten matkan varrella on lyhyitä mutta jyrkkiä nousuja ja laskuja.

Vaikka ravintolassa olikin ruuhkaa, vähenee väki sitä mukaa mitä kauemmas linnalta ehdimme. Näemme matkan varrella pari kivistä rakennusta sekä jonkin verran näköaloja laaksoon. Matkan varrelle jää myös lasten leikkipaikka keinuineen ja pari leikkeihin sopivaa puumajaa.

 
Päämääränämme on vajaan kilometrin päässä linnalta sijaitseva näköalapaikka, josta kelpaa ihailla maisemaa Dordogne-joelle ja sen mutkassa sijaitsevaan La Roque-Gageacin kylään. Maisemaa on kehuttu yhdeksi Dordognen parhaista, ja sitä se varmasti onkin.

Jyrkänteen päälle rakennettu näköalaparveke sijaitsee noin 130 metriä joen yläpuolella. Ihailemme maisemaa kaikessa rauhassa ja käännymme sitten näköalapaikalta takaisin linnalle päin.

Kuljemme nyt puutarhan joenpuoleista reunaa seurailevaa Kallioreittiä pitkin. Tämä polku on selvästi edellistä helppokulkuisempi ja nopeampi. Näemme matkan varrella muun muassa pienen mutta kauniin vesiputouksen.

Reitin varrella on myös paljon hauskanmuotoisia kalkkikivikallioita. Koska polku seurailee jyrkänteen reunaa, ovat laaksomaisematkin suurimman osan ajasta avoimempia kuin menomatkalla. Puutarhavierailu on oikein miellyttävä kokemus, sillä saamme kävellä vaihtelevalla alueella ja nauttia luonnon kauneudesta monin tavoin.
 
Lisätiedot: marqueyssac.com

---

Castelnaudin linna

Puutarhasta on vain parin kilometrin matka Dordogne-joen vastarannalle Castelnaud-la-Chapellen kylään, joten pääsemme autolla perille muutamassa minuutissa. Maksulliselta parkkipaikalta kävellään ensin lyhyt mutta jyrkkä alamäki kylälle, minkä jälkeen edessä on nousu ylös Castelnaudin linnalle. Pysähdymme varjoisan kujan varrelle syömään jäätelöt. Jykevä linna kohoaa vaikuttavana hahmona pienen kylän yläpuolella.

Olemme liikkeellä kesäkuisena arkipäivänä ja iltapäivä on ehtinyt jo melko pitkälle. Yllätymme siitä, kuinka hiljaista Castelnaud-la-Chapellen kylällä on. Linnan sisäänkäynnille ei tarvitse jonottaa, eikä paikalla näy kuin muutamia matkailijoita.

Rauhallisuus on tietysti hyväkin asia, mutta toisaalta ilmapiiri on kovin erilainen kuin niinä vilkkaina päivinä, kun linnassa järjestetään erilaisia tapahtumia. Silloin tunnelmaa luovat keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet ihmiset ja teemaan sopivat näytökset.

Kierrämme linnan sisätilat perusteellisesti mutta melko nopeasti läpi. Linnassa toimii keskiaikaiseen sodankäyntiin keskittyvä museo, jossa on esillä pyssyjä, miekkoja, haarniskoita ja muita vastaavia esineitä. Nähtävillä olisi myös pari paikalliseen historiaan liittyvää videota. Sota-aiheinen teema jatkuu pihamaalla, jonne on koottu esimerkiksi katapultteja.

Nykyinen Château de Castelnaud rakennettiin aiemmin tuhotun linnan paikalle 1200-luvulla, ja se koki keskiajan melskeissä monia eri vaiheita. Linna päätyi 1300-luvulla Caumontin aatelissuvulle, joka oli englantilaisten puolella satavuotisessa sodassa ranskalaisia vastaan.

Castelnaudin linna ehti pitkän konfliktin aikana olla lähinnä juonittelujen seurauksena useampaan kertaan molempien osapuolten hallussa, kunnes Ranskan kuninkaan Kaarle VII:n joukot karkottivat englantilaiset lopullisesti kolmeviikkoisen piirityksen jälkeen vuonna 1442.

Linna palasi satavuotisen sodan jälkeen Caumontien käsiin. He vahvistivat Castelnaudia entisestään, mutta rakennuttivat lähistölle Milandesin linnan, josta tuli aatelisille Castelnaudia miellyttävämpi asuinpaikka. Julkaisin tuosta linnasta jo aiemmin jutun Château des Milandes – Joséphine Bakerin linna.

 
Tänne Castelnaudin linnaan jäi Milandesin valmistumisen jälkeen vain kourallinen sotilaita, kunnes 1500-luvun jälkimmäisen puoliskon uskonsodat vaativat paikalle jälleen lisää joukkoja. Pelätty sotapäällikkö Geoffroy de Vivans puolusti kotikylänsä linnaa ja protestanttisia Caumonteja sekä kylvi ympäristöön kauhua.

Caumontit selvisivät uskonsodista, mutta heidän aikansa tällä seudulla päättyi vuoden 1789 vallankumoukseen, jonka seurauksena he joutuivat pakenemaan Ranskasta. Linna muuttui louhokseksi, jonka kiviä purettiin pala palalta muihin käyttötarkoituksiin.

  
Château de Castelnaud pelastui rappiolta 1960-luvulla, kun sen hankkinut Rossillonin suku käynnisti mittavat restaurointityöt. Linna julistettiin kansalliseksi monumentiksi ja korjausurakka saatiin valmiiksi vuonna 1985, jolloin Château de Castelnaud avattiin museona. Nykyään se on avoinna ympäri vuoden ja kävijämäärällä mitattuna koko Lounais-Ranskan suosituin linna. 

Linnan parasta antia ainakin meille taitavat olla maisemat Dordogne-joen laaksoon. Muureilta on upeat näkymät kauas eri ilmansuuntiin. Dordognen alue on kaunista kumpuilevaa seutua, jossa riittää keskiaikaisia kyliä, linnoja, luolia ja aitoa ranskalaisen maaseudun tunnelmaa. Kallion päälle rakennetut Marqueyssacin puutarhat erottuvat yllä olevan kuvan vasemmassa yläkulmassa.

Muutaman kilometrin päässä häämöttää Beynacin linna, jota vastustamaan Castelnaudin linna alun perin rakennettiin. Beynac pysyi satavuotisessa sodassa Ranskan puolella, joten se oli enimmäkseen Englantia kannattaneen Castelnaudin arkkivihollinen. Pitkästä vihanpidosta huolimatta linnojen välillä ei koskaan käyty suoraa taistelua.

Castelnaud-la-Chapellen kylä on valittu Ranskan kauneimpien listalle. Paikan viehätys perustuu hyvin pitkälti linnaan, sillä muurien juurelle levittäytyvä keskiaikainen kylä on kovin pieni. Linnavierailun jälkeen tekemämme kierros pittoreskeilla kujilla jää lyhyeksi, sillä kiinnostavaa nähtävää on vain suppealla alueella.

 
Retkipäivä on ollut hyvin antoisa, sillä Marqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna ovat hienoja vierailukohteita. Niiden lisäksi suosittelen lähistön nähtävyyksistä myös Château des Milandesia. Seudun kauneimmista kylistä Beynac-et-Cazenac, La Roque-Gageac sekä Domme sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan Dordogne-joen rannalla. Noista kolmesta kylästä on tulossa oma yhteinen blogijulkaisunsa myöhemmin.

Lisätiedot: castelnaud.com

Yksi Ranskan Dordognen sykähdyttävimmistä nähtävyyksistä on Milandesin linna, jossa riittää kauneutta niin sisätiloissa kuin puutarhassakin. Museoidussa linnassa voi tutustua sen entisen asukkaan Joséphine Bakerin vaiherikkaaseen elämäntarinaan.

Kapea lehmälaitumien ohitse kulkeva maalaistie vie meitä kohti päivän retkikohdettamme Milandesin linnaa. Ehdimme jo nähdä korkean tornin, ennen kuin tie sukeltaa vielä kerran puiden siimekseen. Saavumme muutaman rakennuksen ohitettuamme suurelle parkkipaikalle. On aika lukita auto ja tutustua renessanssilinnaan, josta Joséphine Baker teki kuuluisan.

Château des Milandes rakennettiin Caumontin aatelissuvun kodiksi 1400-luvun lopulla. Caumontit hallitsivat myös muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa suurempaa Castelnaud-la-Chapellen linnaa, mutta se koettiin liian karuksi asumiseen. Ymmärrän aatelisia tässä asiassa hyvin, sillä Milandes on ainakin nykyasussaan oikein kodikas, toisin kuin sotilaskäyttöön rakennettu askeettinen naapurinsa. 1500-luvulla elettiin epävakaita aikoja, jolloin muun muassa uskonsodat repivät Ranskaa. Protestanttisen Caumont-suvun suuruuden päivät päättyivät lopullisesti Ranskan vallankumoukseen 1700-luvun viimeisinä vuosina.

Château des Milandes jäi enemmän tai vähemmän hunningolle noin sadaksi vuodeksi, kunnes naisten alusvaatebisneksessä rikastunut Charles Claverie hankki ja remontoi sen 1900-luvun alussa. Paikallisessa historiassa alkoi uusi luku vuonna 1937, kun maailmankuulu viihdetaiteilija Joséphine Baker vuokrasi linnan käyttöönsä. Hän lunasti Château des Milandesin omakseen vuosikymmentä myöhemmin yhdessä Jo Bouillonin kanssa. Säveltäjänä ja jazzorkesterin johtajana menestynyt Bouillon oli Joséphine Bakerin neljäs aviomies, mutta tämäkin liitto päättyi eroon vuonna 1961. Sukunimi Baker on peräisin Joséphinen toiselta mieheltä Willieltä. Ranskan kansalaisuuden hän sai puolestaan kolmannen avioliittonsa kautta.

Ihailemme aluksi linnan puutarhaa, joka onkin harvinaisen upea. Linnan restauroija Charles Claverie palkkasi puutarhan suunnittelutyöhön maisema-arkkitehti Jules Vacherot’n, joka oli tehnyt hyvää työtä pääpuutarhurina vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä. Puutarha kukoisti myös Joséphine Bakerin aikaan, sillä maailmantähdellä oli palkkalistoillaan koko joukko puutarhureita. Taloudellisen tilanteen heikentyessä puutarha jäi kuitenkin oman onnensa nojaan ja rehevöityi.

Alue uudistettiin muutamia vuosia sitten perusteellisesti, mutta puutarhan vanhaa ilmettä kunnioittaen. Erityisesti puutarhan mahtipontisin osa on todella kaunis ja tuo mieleen jopa Versailles’n, vaikka mittakaava onkin huomattavasti pienempi. Näyttävimmän alueen takaa lähtevää polkua pitkin voi tehdä pienen kierroksen metsäisemmällä alueella. 

Puutarhakierroksen jälkeen on aika siirtyä sisätiloihin. Liput tarkastavassa hyväntuulisessa tummaihoisessa rouvassa on mielestäni jotain samaa kuin Joséphine Bakerissa itsessään, ja tunnemme itsemme hyvin tervetulleiksi. Linna on nykyisin Joséphine Bakerin elämästä kertova museo, jonka mielenkiintoiseen antiin saa tutustua omaan tahtiin.

Saamme mukaamme laitteet, joista voi kuunnella selostusta huone kerrallaan. En vielä ihan kierroksen alkuvaiheessa innostu historiasta, vaan valitsen mieluummin kuunneltavakseni Bakerin esittämiä lauluja. Alan kuitenkin keskittyä myös tarinoihin, kun niiden aihe vaihtuu rakennuksen historiasta Joséphine Bakerin ainutlaatuiseen elämään ja uraan. Valokuvaus on linnan sisätiloissa kielletty, joten jatkan tarinaa ulkona napattujen otosten sekä kuvapankin arkistokuvien värittämänä.

Joséphine Baker nousi 1920-luvulla maailman tunnetuimpien viihdetähtien joukkoon. Tie huipulle oli kivikkoinen, sillä Joséphine – alun perin Freda Josephine McDonald – syntyi vuonna 1906 köyhiin oloihin Saint Louisissa Yhdysvalloissa. Hän alkoi jo nuorena haaveilla urasta esiintyjänä ja muutti New Yorkiin, josta siirtyi 19-vuotiaana Pariisiin. Elämä Yhdysvalloissa oli ollut erityisesti rasismin vuoksi vaikeaa, mutta Euroopassa kaikki muuttui. Ranska ihastui nopeasti eksoottiseen tanssijattareen. Persoonalliset ja komiikkaakin sisältäneet esitykset herättivät suurta huomiota, varmasti myös siksi että kaunotar nähtiin usein lavalla lähes alastomana. Joséphine menestyi pian myös laulajana sekä näytteli muutamissa elokuvissa. 

Joséphine oli kovasti kiitollinen kaikesta mitä Ranska oli hänelle tarjonnut, joten nainen halusi auttaa maata toisen maailmansodan aikana kaikin keinoin. Baker toimikin muun muassa vakoojana. Maailmantähti solahti luontevasti erilaisiin juhliin, joissa sai urkittua vihollismaiden edustajilta arvokasta tiedustelutietoa. Château des Milandes toimi turvapaikkana vastarintaliikkeen henkilöille ja juutalaisille pakolaisille, minkä lisäksi linnaan kätkettiin aseita. Kun tilanne saksalaisten miehittämässä Ranskassa muuttui liian vaaralliseksi, jatkoi Baker tiedustelutyötään ulkomailta käsin. Kenraali Charles de Gaulle palkitsi Bakerin korkea-arvoisilla kunniamerkeillä pyyteettömästä työstä Ranskan puolesta. Bakerin rakkaus uutta kotimaataan kohtaan oli aitoa, ja häntä on kutsuttu ranskalaisemmaksi kuin ranskalaiset itse.

On kiehtovaa kuulla, kuinka vähäpukeisena tanssijattarena julkisuuteen ponnahtaneesta naisesta kehittyi suuresti arvostettu laulaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja roolimalli. Baker kärsi varsinkin synnyinmaassaan Yhdysvalloissa ihonväristään johtuneesta syrjinnästä, minkä vuoksi hänestä kasvoi rasismia kiihkeästi vastustanut peloton ihmisoikeusaktivisti. Tästä kumpusi myös Bakerin halu adoptoida huollettavakseen peräti 12 lasta eri puolilta maailmaa. Hän halusi todistaa ”sateenkaariheimoksi” kutsumansa lapsijoukon avulla, että eri puolilta maailmaa kotoisin olevat ihmiset voivat elää sovussa keskenään.

Joséphine Baker esiintyi muutaman kerran myös Suomessa. Vuonna 1954 ohjelmassa oli esiintyminen Linnanmäen Peacockissa, ja tuolla matkalla hän adoptoi helsinkiläisestä orpokodista mukaansa yhdeksän kuukauden ikäisen Jarin. Linnassa on useita valokuvia lapsijoukosta, josta vaalea Jari on helppo tunnistaa. Joséphine ei hyväksynyt Jarin homoseksuaalisuutta, joten poika muutti teini-iässä adoptioisänsä Jo Bouillonin luokse Argentiinaan. Sieltä matka jatkui Yhdysvaltoihin, jossa mies käyttää etunimeä Jarry. Hänellä on nykyisin New Yorkissa Chez Josephine -niminen ravintola. 

Linnan sisätiloissa on esillä Joséphine Bakerille kuuluneita tavaroita esiintymisasuista lähtien. Kierroksen aikana nähdään muun muassa makuuhuone ja kylpyhuone, suuri keittiö, biljardisali sekä lopuksi näyttävä ruokasali, jossa järjestettiin aikoinaan hienoja juhlia. Käymme myös tornihuoneessa, jonka ikkunoista voi ihailla Dordognen maisemia. Linna vaikuttaa kodikkaalta, ja siellä nautittiin sähkön sekä juoksevan veden kaltaisista mukavuuksista jo silloin, kun ne eivät olleet Ranskan maaseudulla itsestäänselvyyksiä.

Museo suhtautuu Joséphine Bakeriin suorastaan palvovaan sävyyn. Hänen elämäntarinansa onkin harvinaisen inspiroiva, ja uskon Joséphinen olleen hyvä ihminen. Toisaalta tuskin hänkään oli ihan niin täydellinen kuin museo antaa kenties ymmärtää. Esimerkiksi adoptiolapset olivat Joséphinelle varmasti tärkeitä, mutta toisaalta hän oli työmatkojensa vuoksi usein poissa kotoa, ja lapset elivät linnassa melko eristynyttä elämää. Työkiireiden ja perheajan välillä tasapainoilu on toki tuttu haaste meille tavallisillekin tallaajille.  

Joséphine Bakerin viimeiset vuodet sisälsivät monenlaisia murheita, kuten rahahuolia. Linnan ylläpito oli kallista, varsinkin kun sen ympärille oli rakentunut kokonainen kylä teattereineen, tanssisaleineen ja maatiloineen. Laulajatähti olisi halunnut jo lopettaa esiintymisuransa, mutta rahapula pakotti hänet yhä uudestaan lavalle. Joséphine menetti lopulta sekä rahansa että terveytensä. Château des Milandes jouduttiin pakkohuutokauppaamaan, mutta epätoivoinen Baker ei olisi siltikään halunnut poistua linnasta. Onneksi hyvä ystävä Grace Kelly tarjosi Joséphinelle uuden kodin Monacon lähistöltä.

Joséphine Baker esiintyi viimeisen kerran Pariisissa huhtikuussa 1975. Hän sai muutamaa päivää myöhemmin sairauskohtauksen ja menehtyi aivoverenvuotoon. Pariisin La Madeleinessa pidetyt hautajaiset saivat suurta huomiota, minkä jälkeen Baker haudattiin Monacoon. Bakerille myönnettiin poikkeuksellinen kunnianosoitus vuonna 2021, kun hän sai hautamuistomerkin Ranskan suurimpien merkkihenkilöiden rinnalle Pariisin Panthéoniin. Häntä ennen Panthéoniin ei ollut haudattu yhtään esiintyvää taiteilijaa, tummaihoista naista tai amerikkalaissyntyistä ihmistä. Alkuperäiseen hautaan ei kajottu, joten maalliset jäännökset lepäävät edelleen Monacossa.

Tutustumme varsinaisen linnan lisäksi vielä toiseenkin rakennukseen. Linnan rakennuttaja François de Caumont halusi pystyttää pihapiiriin 1500-luvun alussa yksityisen kappelin, josta tulisi hänen oma hautapaikkansa. Kappeli autioitui Caumontin suvun poistuttua Ranskan vallankumouksen jälkeen, ja rakennusta käytettiin jopa latona ja tallina. Rakennus oli jälleen vuonna 1947 kirkollisessa käytössä, kun siellä vietettiin Joséphine Bakerin ja Jo Bouillonin häitä.

Kappeli sai uudet omistajat vuonna 2016, minkä jälkeen siellä on tehty runsaasti restaurointitöitä ja esimerkiksi seinien taideteoksia on entisöity. Olemme juuri tehneet antoisan kierroksen linnassa, joten emme jaksa enää kappelin puolella kunnolla keskittyä kuulokkeista tulevaan englanninkieliseen selostukseen. Viime vuosien arkeologisissa kaivauksissa on tehty jännittäviä ja myös osittain arvoituksiksi jääneitä löytöjä, joten tarinat ovat kyllä sinänsä mielenkiintoisia.  

Linnan yhteydessä toimii ravintola, jonne ehdimme vasta lounasajan päätyttyä. Tarjolla on sentään täytettyjä patonkeja, joilla saa siirrettyä nälkää pari tuntia eteenpäin. Terassin varjojen alle on mukava istahtaa hetkeksi lepuuttamaan jalkoja.

Château des Milandesin pihamaalla järjestetään varsinkin kesäisin lintunäytöksiä, joissa esitellään koulutettujen haukkojen, pöllöjen ja muiden lintujen toimintaa. Katselemme näytöstä hetken sivummalta, mutta emme istahda alas katsomoon.

Château des Milandes sijaitsee Castelnaud-la-Chapellen kunnassa Ranskan lounaisosassa. Lähin kaupunki on Sarlat-la-Canéda ja suurempaan Bergeraciin on noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Me ostimme liput portilta, eikä ainakaan kesäkuisena maanantaina ollut jonoa lainkaan. Vierailu oli kaikin puolin todella miellyttävä, sillä emme osuneet minnekään yhtä aikaa suurten ryhmien kanssa. Tilanne saattaa vaihdella ja ainakin heinä-elokuussa lienee vilkkaampaa. Pääsylippuja myydään myös linnan omilla nettisivuilla.

Suosittelen varaamaan linnavierailuun reilusti aikaa, sillä Joséphine Bakerista kertova museo on mielenkiintoinen ja puutarhassa on mukava kierrellä kiireettömästi. Kohtaamme vielä poistuessamme uudelleen lippumme tarkastaneen naisen, joka kyselee, pidimmekö linnasta ja opimmeko jotakin uutta. Linnan ja puutarhan kauneudesta on vaikeaa olla pitämättä, ja Joséphine Bakerin elämäntarina teki meihin suuren vaikutuksen. Ystävällinen nainen heittää hyvästit toivomalla, että meissä jokaisessa olisi edes pieni palanen Joséphine Bakeria.