Majoituimme viimekesäisellä Pariisin-matkallamme 20. kaupunginosaan, joka tarjosi mahdollisuuden tutustua hieman erilaiseen Pariisiin vilkkaimpien turistireittien ulkopuolella. Monikulttuuriset Belleville ja Ménilmontant huokuvat boheemia henkeä.

Majoitumme puoleksitoista viikoksi Bellevillen kaupunginosan laidalla sijaitsevaan kattohuoneistoon. Vanhoissa pariisilaisissa kerrostaloissa ei ole hissiä, joten sinivalkoisin värein maalattu portaikko tulee tutuksi. Rappusten määrä hieman vaihtelee kerroksen mukaan, mutta kaikkiaan ajan patinoimia puuportaita on tasan sata kappaletta.

Persoonallisen muotoinen huoneisto vastaa mielikuvaani boheemista pariisilaisasunnosta. Sisustukseen kuuluu paljon kirjoja sekä kivannäköinen jääkaappi, joka kävisi oikeassa kodissa auttamatta liian pieneksi. Löysimme huoneiston Booking.comin kautta, mutta se ei valitettavasti ole tällä hetkellä varattavissa.

Asunnon huonoin puoli on hieman kova sänky sekä heinä-elokuussa myös kuumuus. Silloin helpotusta voi hakea kylpyhuoneen ammeesta, josta saa ihailla maisemaa yli kaupungin. Eiffel-tornia täältä ei sentään näy, mutta kaukaisen Pantheonin kullattu kupoli hehkuu illan viimeisistä auringonsäteistä. Pimeyden laskeutuessa syttyvät tähdet sekä Montparnassen tornin valot. Taivaalla pyrähtelee lintuja ja kevyt kesätuuli puhaltaa ikkunalaudalle asetettuun juomalasiin.

Pidän myös maisemasta Rue de Ménilmontantille päin. Aina aamuisin kannattaa avata ikkunat, jotta ilma pääsee hieman vaihtumaan. Alhaalta kuuluu ohikulkijoiden puheensorinaa sekä rakennustöiden ääniä. Vilkas katu viettää ylämäkeen niin, että näkymä levittäytyy aamiaispöydästä katsottuna juuri sopivasti vastakkaiselle rinteelle.

Huoneistossa ei ole televisiota, mutta katselen mieluummin arkista pariisilaista elämää. Siivooja pudottaa vahingossa tyynyn vastapäisen talon parvekkeelta. Mies kaatuu sähköpotkulaudalla, mutta jatkaa pian matkaansa. Pyöräilijät kilistävät varoitukseksi kelloa päästyään hyvään vauhtiin ja laskevat katua alas liikennevaloista välittämättä. Skootterit sinnittelevät ylämäkeen bussien välissä, mutta kumi käryää, kun nousu on hinausautolle liikaa. Sekä taaperot että vapaina kulkevat koirat poukkoilevat jalkakäytävällä perheenjäsentensä ympärillä, mutta vahinkoja ei onneksi pääse sattumaan.

Ranskan-matkojeni tapoihin kuuluu käydä aina aamuisin leipomossa ostamassa croissanteja. Lähin leipomo löytyy sadan metrin päästä ja vaikka käyn siellä monta kertaa, ei palvelu muutu erityisen lämminhenkiseksi. Osaan kyllä sanoa heti ovella bonjour ja tilata neljä croissantia ranskaksi, mutta kanta-asiakkaan asemaan päästäkseen tarvittaisiin paljon enemmän aikaa ja varsinkin kielitaitoa. Kilometrin säteeltä löytyy pariisilaiseen tapaan useampi muukin leipomo, joissa niissäkin pääasia eli leivonnaisten laatu on aina kohdallaan. 

Kuulin Bellevillestä ensi kertaa, kun luin kaupunginosasta kertovan jutun Mondo-lehdestä muutama vuosi sitten. Juttu maalaili kuvan monikulttuurisesta ja trendikkäästä alueesta, jossa kannattaisi lähteä käymään. Kahdeskymmenes kaupunginosa tunnetaan hieman kapinallisena alueena Pariisin itäisellä laidalla. Se vetää puoleensa monenlaisia taiteilijoita sekä varsinkin maahanmuuttajia. Tarjolla on paljon suhteellisen edullisia etnisiä ravintoloita, katutaidetta sekä aitoa paikallista elämää turistireittien ulkopuolella.

C’est nous les gars d’Ménilmontant – me ollaan Ménilmontantin pojat, lukee suuressa seinämaalauksessa, joka näkyy suoraan ikkunaamme. Vaikka luulinkin vuokranneeni asunnon Bellevillestä, taidamme sittenkin majailla Ménilmontantissa. Ainakin Googlen kartassa alueiden rajana toimii juuri Rue de Ménilmontant, ja meidän talomme on nimenomaan Ménilmontantin puolella. Asialla ei tietenkään ole Bellevilleen tutustumisen kannalta mitään merkitystä ja myös Ménilmontant on kiinnostavaa seutua. Yritän siis elää puolitoista viikkoa Ménilmontantin poikana, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Belleville tuo mieleen Helsingin Kallion. Vietin lapsuudessani paljon aikaa mummolassa Kallion Porthaninkadulla, joka muistuttaa mielestäni Pariisin kotikatuamme Rue de Ménilmontantia. Pariisilainen katu lähtee nousemaan suunnilleen samalla lailla metroasemalta ylöspäin kuin Porthaninkatu Hakaniemestä. Sen varrella riittää myös vilskettä ja monenlaisia kulkijoita. Varsinkin kadun alaosa Ménilmontantin metroaseman ja asunnon välillä tulee meille hyvin tutuksi. 

Rappukäytävämme violetti ovi sijaitsee keskellä ravintolan terassia. Coquin tarjoilee konstailematonta bistrotyyppistä ruokaa suurina annoksina. Mieleen jää itse ateriaa paremmin kohtaus, jonka voisi sijoittaa yhtä hyvin Kallioonkin. Viereiseen pöytään ilmestyy yksinäinen nainen, joka on nauttinut ennen tilaamaansa olutta jotain muutakin. Hän hoilaa kovin epävireisesti kuulokkeisiinsa kantautuvia kappaleita, joiden alkuperäiskieli saattaisi olla englanti.

Tarjoilijat naureskelevat aluksi naiselle hyväntahtoisesti, mutta yrittävät vähitellen hillitä koko ajan äänekkäämmäksi käyvää laulua. Jossain vaiheessa nainen lähtee juomaansa maksamatta hoippumaan Rue de Ménilmontantia alaspäin. Kiukkua kihisevä tarjoilijatar säntää perään ja taluttaa karkulaisen muutamaa minuuttia myöhemmin takaisin pöytään lähestulkoon korvasta kiinni pitäen. Kiivaan väittelyn aiheena lienee oluen maksaminen, rahan puuttuminen ja kenties sekin, muistaako nainen edes Coquinissa käyneensä. Paikalle tarvitaan tilanteeseen rennommin suhtautuva miestarjoilija, kunnes nainen horjahtelee sadattelujen saattelemana lopullisesti tiehensä. 

Kun asunnolta lähtee Rue de Ménilmontantia alaspäin, ohitetaan ensimmäisenä kurdiravintola, jossa syömme kerran maukkaat kebabit. Sen vieressä on baari, jonka kulmapöydän eräs paikallinen herra on ottanut omakseen. Hän istuu useimpina aamuina tutulla paikallaan siistissä ruutupaidassa nauttimassa pullollista portugalilaista olutta ja tarkkailemassa ohikulkijoita. Alan jo kolmannella kerralla harkita, pitäisikö häntä tervehtiä. Miehen kädet on nostettu puuskaan suuren vatsan päälle ja paksun niskan takana on Édith Piafia esittävä seinämaalaus. Pariisin varpunen oli kotoisin juuri Bellevillestä ja hän nousi täältä aikoinaan koko Ranskan rakastetuimmaksi laulajaksi. 

Kadun varrelta voisi ostaa vartaassa pyöriviä kanoja tai pysähtyä nauttimaan vietnamilaisen tai thaimaalaisen ravintolan antimista. Kalakaupassa ei ole kadunpuoleista seinää lainkaan, joten merellinen tuoksu tunkeutuu aina ohi kulkiessa nenään. Kalat, simpukat ja ravut makaavat jäisillä pedeillään kauppiaan valvovan silmän alla. Pitkänhuiskealla miehellä on sininen essu sekä kumisaappaat. Hän ei pettymyksekseni muistuta lainkaan Asterix-sarjakuvien kalakauppiasta Amaryllixia.

Asunnon ja metroaseman välissä on myös kukkakauppa, viinikauppa, useampi hedelmä- ja vihanneskauppa, kiinalaisia puoteja sekä basaareiksi nimettyjä sekatavarakauppoja. Puolen kilometrin kävely tuntuu melkein maailmanympärimatkalta. Meidän valintamme on silti useimmiten edellä mainittujen välissä toimiva ihan tavallinen hyvin varusteltu supermarket.

Jonain aamuina kiipeän Rue de Ménilmontantia myös ylöspäin ja kiertelen pitkin Bellevillen mäkisiä katuja. Ilma on vielä raikas, mutta aurinko lämmittää jo hellepäivää enteillen. Osa kaduista on aamuisin hiljaisia. Vastaan tulee sekä kovin arkisia kerrostaloja että kuvauksellisia kortteleita. Seinillä näkyy niin hienoja maalauksia kuin rumia töhryjäkin.

Pidän esimerkiksi Jourdainin metroaseman suunnalta löytyvistä kaduista. Ihmiset löytävät päivän mittaan tiensä baarien terasseille ja osaavat naurahduksista päätellen nauttia elämästä. Ohitamme myös houkuttelevasti currylta tuoksuvia pakistanilaisia ravintoloita. Esimerkiksi kuuden kadun risteys Place Henri Krasucki näyttää hauskalta.

Rue de Belleville muistuttaa Rue de Ménilmontantia, sillä se nousee samalla lailla kukkulalle Bellevillen kaupunginosan toisella reunalla. Kadun varrella riittää kaikkea mahdollista kynsistudioista kampaamoihin ja pesuloista apteekkeihin. Selvästi eniten on tietenkin ravintoloita ja baareja. Välillä Eiffel-tornikin ilmestyy näkyviin.

Rue de Bellevillen varrella on pari näyttävää muraalia. Jean Le Gacin maalaama etsivä on koristanut pienen Place Fréhelin laitaa jo vuodesta 1986 saakka. Maalaus sopii rosoiselle ja värikkäälle alueelle hyvin.

Viereisessä teoksessa kaksi miestä on asentamassa suurta kylttiä. Ben Vautierin luomat hahmot ovat viihtyneet seinällä jo kolmisenkymmentä vuotta, joten osa Bellevillen katutaiteesta on pysynyt paikoillaan yllättävän kauan.

Ihmisten määrä lisääntyy Rue de Bellevillen alaosassa, kun mäki on jo loivempi ja metroasemakin lähestyy. Täällä on silmiinpistävän paljon kiinalaisia kauppoja.

Monien vastaantulijoiden juuret ovat Afrikassa tai Aasiassa. Kulmakunnan suosituin jalkapallojoukkue ei kulkijoiden pelipaidoista päätellen ole suinkaan Paris Saint-Germain vaan Senegalin maajoukkue.

Monet etniset ryhmät tuntuvat viihtyvän omissa kortteleissaan. Esimerkiksi asunnoltamme Ménilmontantiin päin kääntyessä vastaan tulee lähinnä vain afrikkalaistaustaisia ihmisiä. Toisaalla on kiinalaisia ja jossakin näkyy enemmän kantaranskalaisia. Eräässä korttelissa liikkuu paljon pitkiä ja hoikkia tummaihoisia miehiä, jotka ovat pukeutuneet värikkäisiin afrikkalaisiin vaatteisiin. En tiedä mistä heimosta on kysymys, mutta näyttävät kulkijat erottuvat katukuvasta selvästi. Joissakin kulmakaupoissa tuntee helposti olevansa jossain muualla kuin Euroopassa.

Bellevillessä asuu lukemani mukaan paljon Tunisian juutalaisia. Juutalainen historia tulee vastaan, kun huomaamme erään koulun seinään kiinnitetyn muistokyltin. Ymmärrän heikollakin ranskan taidolla, että laatta on omistettu kuolemanleireille viedyille juutalaislapsille. Vastaava kyltti löytyy myös viereisen esikoulun seinästä. Katutaiteilija Nô on maalannut Pariisin katujen varsille paljon hienoja henkilökuvia, joita katsellessa voi miettiä erilaisia ihmiskohtaloita. Hänen aiheinaan ovat usein lapset ja monet vähemmistökansat, joiden elämä saattaa olla hyvinkin vaikeaa.  

Yksi Bellevillen kuvauksellisimmista kaduista on seinämaalauksilla kuorrutettu Rue Dénoyez. Parinsadan metrin mittainen väylä on varsin sekalainen katugalleria. Sotkun seasta löytyy hienoja kasvokuvia sekä muita taiteellisia yksityiskohtia.

Belleville tuntuu monin paikoin tasapainoilevan taiteellisuuden ja rähjäisyyden rajamailla. Rue Dénoyez näyttäytyy vielä aamupäivällä seesteisen rauhallisena, mutta iltaisin meno saattaa olla täysin toisenlaista.

Edellisen kadun kanssa samansuuntainen Rue de Tourtille kulkee korttelin verran ylempänä pitkin kukkulan rinnettä. Tämä on jo paljon siistimpi katu, jonka varrelle pysähdymme nauttimaan tyttären toivomaa kuplateetä.

Jos betoniviidakko ahdistaa, voi katujen vilinää paeta vehreään Bellevillen puistoon. Viheralue levittäytyy pitkin rinnettä eri tasoille, joiden välillä kulkee pieniä polkuja sekä portaikoita.

Vaikka puisto onkin hyvin hoidettu, tuntuu sen ilmapiiri kovin erilaiselta kuin keskustan mahtipontisissa Tuileries’n tai Luxembourgin puistoissa. Ranskassa kun ollaan, löytyy puistosta myös viiniköynnöksiä.

Parhaat kaupunkinäkymät aukeavat Bellevillen puiston yläosassa olevalta näköalapaikalta. Eiffel-torni, Pompidou-keskus ja monet muut keskustan maamerkit näkyvät täältä käsin oikein hyvin.  

Näköalapaikalla vaikuttaa siltä, kuin koko Pariisi olisi jalkojen juuressa. Samalla kuhiseva keskusta tuntuu olevan kovin kaukana täältä puiston rauhasta. Paikalliset ovat levittäneet niitylle vilttejään ja nauttivat päivästä piknik-eväiden parissa. Laajempien kaupunkikierrosten välissä meidänkin on mukava viettää aikaa ihan vaan Bellevillessä ja istahtaa pitkäksi toviksi puiston penkille.

Bellevillestä löytyy myös toinen mielenkiintoinen puisto. Muutamia osia Pariisin hylätystä kehäradasta Petite Ceinturesta on avattu uuteen käyttöön urbaaneina puistoina, ja yksi tällainen löytyy Rue de Ménilmontantin varrelta.

Paikalliset ulkoiluttavat hylätyllä rautatiellä koiria tai kuluttavat aikaa varjoisilla penkeillä istuen. Pidän tästä kerrostalojen väliin syntyneestä viheralueesta, vaikka ympäristö näyttää paikoitellen karultakin.

Paikallinen Kallion kirkko on nimeltään Notre-Dame-de-la-Croix de Ménilmontant. Siinä on helsinkiläisen serkkunsa tavoin kiviset seinät ja korkea torni, mutta muuten tyyli onkin aivan erilainen. Pistäydymme kauniin uusgoottilaisen rakennuksen sisätiloissa, joissa ei näy ristin sielua. Vierailukokemus on kovin erilainen kuin turistien täyttämissä nähtävyyksissä. Sytytän kynttilän ja muistelen ensimmäistä Parisiin-matkaani, kun isäkin oli mukana reissussa.

Jos Bellevilleen tulee vain päiväksi, kannattaa vierailu ajoittaa tiistaiksi tai perjantaiksi. Silloin Boulevard de Bellevillen varrella järjestetään värikkäät markkinat, joilla voi aistia aitoa paikallistunnelmaa. Ménilmontantin ja Bellevillen metroasemien väliin mahtuu jos jonkinlaista kauppiasta, joilta voi tinkiä vaikka koruja, puhelimen kuoria, shampoota tai juustoraastimia.

Bellevillen markkinat ovat täynnä ääniä, tuoksuja ja kansojen kirjoa. Erityisesti vaatteita on tarjolla paljon, mutta huomio kiinnittyy helposti elintarvikkeisiin. En ole ihan varma kylmäketjun toimivuudesta, kun katselen kärpäsparvien alla haisevia kaloja, auringonpaisteessa lämpenevää halal-teurastettua lihaa ja nyljettyjä kanoja. Myös värikkäitä vihanneksia ja hedelmiä on runsaasti.

Markkinoilla saa kuulla monenlaisia kieliä ja inshallah vaikuttaa bonjouria yleisemmältä tervehdykseltä. Tarjouksia huudetaan ilmaan ja meno on kuin basaarissa, joskaan kukaan ei tule iholle tai kiinnitä valkonaamaiseen kulkijaan muutenkaan huomiota. Alueen monikulttuurisuus tulee täällä hyvin esille, sillä vastaan tulee sulassa sovussa aasialaisilta, arabeilta, afrikkalaisilta ja kantaranskalaisilta näyttäviä ihmisiä. Markkinat aukeavat aamuvarhaisella ja pillit laitetaan pussiin aikaisin iltapäivällä.

Vaikka Belleville ja Ménilmontant näyttävätkin paikoitellen rosoisilta ja kaduilla liikkuu monenlaista porukkaa, tuntuu seutu meistä turvalliselta. Emme tosin liiku yöllä missään, mutta ainakaan päivällä tai illalla kohdallemme ei osu epämiellyttäviä tilanteita. Eräänä iltana Gambettan metroasemalta palatessamme ajaudumme lähes pimeälle puiston reunustamalle kadulle, mutta silloinkin harvat vastaantulijat ovat lapsiperheitä sekä koirien ulkoiluttajia. En silti lähtisi seikkailemaan pimeisiin puistoihin ja päätämme pysytellä illan hämärryttyä valaistuilla kaduilla, joilla riittää muitakin kulkijoita.

Ihastun Bellevillen ja Ménilmontantin seudun arkipäiväisyyteen. Täällä eletään yhä kortteleissa, joista Pariisin mahtipontiset maamerkit ja matkailijamassat tuntuvat olevan kovin kaukana. Esimerkiksi Montmartrelta on muuttanut tänne ihmisiä, joille entiset kotikorttelit ovat käyneet liian vilkkaiksi ja kalliiksi. Bellevillessä meitä turisteja näkyy vain vähän, sillä Père Lachaisen hautausmaa taitaa olla koko 20. kaupunginosan ainoa kuuluisa nähtävyys, ja sekin löytyy hieman eri suunnalta.

Majoituksemme sijainti ei ole koko kaupunkiakaan ajatellen mahdottoman huono, sillä esimerkiksi Canal Saint-Martin on kävelymatkan päässä ja metro kuljettaa tehokkaasti mihin päin Pariisia tahansa. Näille kulmille voisi palata toistekin, vaikkei minusta aitoa Ménilmontantin poikaa tullutkaan.