Maaliskuisen jalkapallomatkan eräänlainen pääottelu oli Manchester Unitedin ja Aston Villan kohtaaminen maineikkaalla Old Traffordilla. Odotimme mieleenpainuvaa kokemusta ja saimmekin nähdä viihdyttävän pelin loppuunmyydyllä areenalla.

Kävin maaliskuun puolivälissä viikonloppureissulla Englannissa kaverieni Teron ja Pasin kanssa. Matkan aiheena oli luonnollisesti jalkapallo, ja pääsimme katsomaan kahta Valioliigan ottelua. Halusimme matkaohjelmaamme ainakin yhden ison pelin, ja Manchester Unitedin ja Aston Villan kohtaaminen täyttää tämän toiveen mainiosti. Joukkueet lähtevät sunnuntai-iltapäivän kamppailuun tasapisteistä Valioliigan sijoilta kolme ja neljä.

Meistä kukaan ei ole tuntenut Manchester Unitedia koskaan mitenkään omakseen, mutta tuntuu kiehtovalta päästä näkemään ottelu Old Traffordilla. Valioliigajoukkueiden stadioneista vain Liverpoolin kotiluola Anfield vetää tarunhohtoisuudessa vertoja tälle vuonna 1910 avatulle Unelmien teatterille. Kävin naapurikaupungin stadionilla viime kesänä, ja kokemuksesta voi lukea lisää jutustani Stadionkierros Liverpoolin Anfieldilla.

Lippujen hankkiminen Valioliigan suosituimmille stadioneille voi olla haastavaa, puhumattakaan jos haussa on kolme vierekkäistä paikkaa. Meillä taisi käydä hyvä tuuri, kun huomasin tammikuussa että tähän otteluun oli vielä yllättävän mukavasti lippuja myynnissä. United vaelsi tuohon aikaan varjojen mailla, ja seuran entinen pelaaja Michael Carrick oli juuri saapunut päävalmentajaksi potkut saaneen Ruben Amorimin tilalle. Ostimme liput, Carrick kukisti seuraavana päivänä ensimmäisessä pelissään paikallisvastustaja Manchester Cityn ja loppukauden lippukauppa vilkastui välittömästi.  

Manchester United myy lippuja vain jäsenilleen, joten jouduimme suorittamaan lipunoston yhteydessä seuran jäsenmaksun. Loppukauden jäsenyys oli onneksi vuodenvaihteen jälkeen alennuksessa, joten hinta oli laskettu varsin kohtuulliseen 28 puntaan. Itse ottelulippu päätykatsomo East Standiin maksoi 68 puntaa, joten kokonaishinta jäi rahtusen alle sataan puntaan. Old Traffordilla käytetään ainoastaan matkapuhelimeen ladattavia viivakoodittomia sähköisiä lippuja, jotka luetaan lähilukulaitteella. Samanlainen tekniikka oli käytössä myös Tottenhamin pelissä, jossa kävin pari vuotta sitten.

Hotelliltamme Northern Quarterin laidalta on stadionille viitisen kilometriä, mutta haluamme kävellä matkan samalla kaupunkia katsellen. Päädymme hyvissä ajoin Bridgewater-kanavan varteen, jota pitkin pääsemme lopulta Old Traffordin liepeille. Päivän sää on epävakaa, mutta kevyistä sadekuuroista ja navakoista tuulenpuuskista ei onneksi ole kävelymatkalla suuremmin haittaa. Saavumme stadionin nurkille vajaat kaksi tuntia ennen aloituspotkua.

Stadionin ympärillä käy jo kova kuhina. Paikalla vaikuttaisi olevan paljon Punaisten paholaisten faneja ympäri maailmaa, sillä valokuvia napsitaan innokkaasti ja keskusteluja käydään ihan muilla kielillä kuin Manchesterin murteella. Sama ilmiö on varmasti havaittavissa muidenkin suurseurojen stadioneilla, kun taas esimerkiksi edellispäivänä Burnleyssa saimme aistia aidompaa paikallistunnelmaa. Unitedilla on pelkästään kausikorttilaisia yli neljästäkymmenestä maasta, mutta riittää Old Traffordilla toki myös paljon manchesterilaisia kannattajia.

Myyntikojut pursuavat punasävyisiä tuotteita ja esimerkiksi kaulaliinavalikoima kattaa sekä entisille että nykyisille pelaajille omistettuja tuotteita. Stadionilla toimivasta Megastoresta löytyisi varmasti mitä tahansa seuran väreissä. Suureen kauppaan näyttää olevan niin pitkä jono, ettemme edes harkitse sisällä käväisemistä.

Stadionin edustaa koristava The United Trinity -patsas on omistettu kolmelle paikalliselle legendalle. George Best, Denis Law ja Sir Bobby Charlton ovat Manchester Unitedin suurpelaajia, jotka kaikki valittiin 1960-luvun aikana vuorollaan Euroopan parhaiksi jalkapalloilijoiksi. Jokainen kolmikosta pelasi Old Traffordilla yli kymmenen vuoden ajan ja juhli parin Englannin mestaruuden lisäksi myös Euroopan cupin voittoa keväällä 1968. Moni pitää peräti 17 kautta Unitedissa viihtynyttä Charltonia seuran historian tärkeimpänä pelaajana.

The United Trinityä vastapäätä stadionin seinustalla patsastelee Matt Busbyn pronssihahmo. Pelaajaurallaan Manchester Cityä ja Liverpoolia edustanut Busby muistetaan elämäntyöstään Manchester Unitedin managerina. Busby valmensi Punaisia paholaisia vuosina 1945–69 nostaen varsin kehnossa vireessä olleen seuran huipulle. Palkintokaappiin kertyi Busbyn aikana viisi Englannin mestaruutta, kaksi FA Cupia sekä edellä mainittu Euroopan cup. Olisitko muuten arvannut, että Manchester United on voittanut Englannin mestaruuden vain kolmen eri miehen valmennuksessa? Muut Busbyn lisäksi ovat yli sata vuotta sitten vaikuttanut Ernest Mangnall sekä peräti kolmentoista mestaruuden Sir Alex Ferguson. Fergielläkin on oma patsaansa stadionin seinustalla, mutta se jää meiltä nyt näkemättä.

Taivaalta alkaa vihmoa vettä entistä runsaammin, joten lähdemme kiertämään stadionia ympäri katosten suojissa. Löydämme pian itsemme The Munich Tunnelista, joka on nimetty kuuluisan lentoturman mukaan. Käytävän seinällä on aiheeseen liittyvää tietoa sekä muistoesineitä.

Manchester Unitedin joukkue joutui helmikuussa 1958 traagiseen onnettomuuteen Münchenin lentokentän jäisellä kiitotiellä ja 23 ihmistä sai surmansa. Joukossa oli kahdeksan pelaajaa, kuten joukkueen kapteeni Roger Byrne sekä huippulahjakas Duncan Edwards. Noin puolet matkustajista selvisi kuitenkin hengissä, heidän joukossaan manageri Matt Busby sekä nuori Bobby Charlton.

Sade yltyy entisestään ja tuuli heittelee irtoesineitä pitkin stadionia ympäröivää asvalttia. Ennen peliä tekee mieli syödä jotain, joten ostamme eräästä kojusta hampurilaiset. Arvelemme nimen Gourmet Burger olevan pelkkä mainosmiesten keksintö, mutta purilaiset maistuvat pieneen nälkään ihan hyvin. Näemme syödessämme, kuinka vierasjoukkue Aston Villan bussi kurvaa stadionille. Innokkaimmat katsojat ovat varanneet parhaat paikat kaiteen takaa jo kauan sitten, mutta pääsemme silti seuraamaan pelaajien astelemista stadionille.

Moni Villan pelaajista sekä päävalmentaja Unai Emery saavat niskaansa vihamielistä mölinää, mutta joukossa on poikkeuksiakin. Pitkään Unitedissa pelannut ruotsalaistoppari Victor Lindelöf tervehtii lämpimästi paikallista henkilökuntaa ja saa manchesterilaisen yleisön hyväksynnän myös Villa-paidassa.

Sade ajaa meidät pian porttien sisäpuolelle ja portaita pitkin kohti katsomoa. Katsomon takana olevissa tiloissa kelpaa nauttia vielä janojuomat ennen kuin siirrymme Unelmien teatterin lehtereille. On hienoa nähdä tämä yli 74 000 katsojaa vetävä stadion ensi kertaa omin silmin.

East Standin yläosasta on komea näkymä nurmelle, mutta vastapäinen innokkaimpien United-kannattajien kansoittama Stretford End -katsomo jää harmillisesti katoksen katveeseen. Olemme silti katosta kiitollisia, sillä ennen pelin alkua sataa jo niin kovasti ettei ropinan yli kuule juuri muita ääniä. Sää onneksi selkenee jo ennen ottelun alkua, jolloin katsomossa kajahtaa tunteikas yhteislaulu United Road, joka on väännetty John Denverin hitistä Take Me Home, Country Roads. Nautin tunnelmasta, vaikken edelleenkään tunne kuuluvani koko sydämelläni punaiseen joukkoon. Take me home, United Road, to the place I belong, to Old Trafford, to see United, take me home, United Road…

Odotan mielenkiinnolla, onnistuuko United ohittamaan nopeilla vastaiskuillaan Aston Villan tunnetusti korkealla pelaavan puolustuslinjan. Seuraan erityisen tarkasti punapaitojen pelin moottoria Bruno Fernandesia, jonka peliälyä ja tarkkoja syöttöjä ei voi kuin ihailla. Aston Villa pitää kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen varsin hyvin kurissa.

Bruno saa antaa meidän kenttäpäädyssämme muutaman kulmapotkun, joista yksi jää lupaavasti pomppimaan maalin edustalle. Maailmanmestarimaalivahti Emi Martínez venyy kuitenkin näyttävään torjuntaan Amad Diallon puskun jälkeen. Ensimmäinen puoliaika päättyy maalittomana. Toivomme kovasti maaleja, sillä edellispäivän matsimme Burnleyssa päättyi 0–0.

Toisella puoliajalla alkaa onneksi tapahtua toden teolla. Valioliiga on muuttunut koko ajan fyysisempään suuntaan, ja erikoistilanteiden merkitys on kasvanut entisestään. Ottelun avausmaali tukee tätä näkemystä. Bruno Fernandes lähettää jälleen yhden kulmapotkun maalin edustalle ja kaiken kokenut vahva jässikkä Casemiro saa päänsä väliin. Edes Emi Martínez ei tällä kerralla veny pallon eteen, joten Old Trafford räjähtää huutoon. Manchester United siirtyy ottelun 53. minuutilla johtoon.

Ympärillämme riittää innokkaasti peliin eläytyviä ihmisiä, joten tunnelma pysyy jopa odottamaani parempana läpi ottelun. Pääroolia ottaa edessämme huitova Alejandro Garnachon paitaan pukeutunut teinipoika, joka hyppii vähän väliä pystyyn, heiluttelee suurieleisesti käsiään ja virittelee kaverinsa kanssa käheä-äänisiä lauluja. Pojan äiti seuraa vain tyynesti vieressä, kun Garnacho karjuu keskisormi viuhuen hävyttömyyksiä vieraskannattajien katsomonosan suuntaan.

Aston Villa piristyy takaiskumaalin jälkeen ja alkaa luoda aiempaa enemmän lupaavia aihioita. Vieraat saavat esimerkiksi vapaapotkun vaaralliselta etäisyydeltä. Tasoitusmaali lähtee liikkeelle kuinkas muutenkaan kuin kulmapotkusta, joskin tilanne elää melko kauan kunnes peliväline ajautuu Ross Barkleylle. Keskikenttämies laukoo vasurillaan varmasti alanurkkaan ja Birminghamista saapuneet vieraskannattajat pääsevät juhlimaan.  

Villan ilo jää lyhytaikaiseksi, sillä korkealla pelaavalle puolustuslinjalle käy kylmät vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Bruno Fernandesin eleettömän tyylikäs pitkä pystysyöttö lähettää Matheus Cunhan karkumatkalle ja taitava brassi päättää juoksunsa vuorenvarmaan viimeistelyyn. United johtaa jälleen, eikä aio enää luopua kolmesta pisteestä. Ympärillämme juhlitaan varsin aggressiiviseen tapaan.

Supervaihtomiehen roolin viime aikoina omaksunut Benjamin Šeško juoksee kentälle varttia ennen loppua, ja hyvässä tikissä oleva slovakki pääsee tuulettamaan maalia vain reilua viittä minuuttia myöhemmin. Kaikki Unitedin maalit syntyvät meistä melko kaukana olevaan Stretford Endin päätyyn, joten tilanteiden tarkat yksityiskohdat selviävät meille vasta jälkikäteen uusintoja katselemalla. Se ei kuitenkaan heikennä tunnelmaa, sillä Garnacho ja muut ympärillämme olevat ihmiset riemuitsevat estottomasti voitosta. Loppunumerot kirjataan 3–1.

Meillä ei ole kiirettä rynnistää ensimmäisten joukossa ulos, vaan jäämme katsomoon kunnes järjestysmiehet alkavat jo hätistää vetelehtijöitä ulos. Liitymme stadionin ulkopuolella etenevään ihmisvirtaan, jota tuntuu riittävän ainakin etelään johtavalla Sir Matt Busby Waylla.

Pysähdymme kuvaamaan näyttävää muraalia, jonka hahmon tunnistan ensi silmäyksellä Mary Earpsiksi. Earps on edustanut urallaan viiden kauden ajan Manchester Unitedia, mutta hänet tunnetaan parhaiten Englannin maajoukkueen maalivahtina. Earpsin maajoukkuepelit päättyivät pari vuotta sitten ja The Lionessesin ykkösmaalivahdin hanskat ovat siirtyneet Hannah Hamptonin varmoihin käsiin.

Ohitamme pian Unitedin kannattajien suosiman The Trafford -pubin. Jonoa riittää niin paljon, että tyydymme vain katselemaan seinämaalauksia ja suuntaamme kohti väljempiä vesiä. Pubin ulkoseinälle on ikuistettu Sir Bobby Charltonin ja George Bestin kasvot. Toiselta sivustalta löytyvät Eric Cantona ja Denis Law. Samoilla kulmilla toimivista pubeista myös ainakin The Bishop Blaize on Unitedin kannattajien suosiossa ja muitakin vaihtoehtoja varmasti riittää.

Myrskyn jälkeen on poutasää, ja kirkkaan sateenkaaren pää osoittaa Manchesterin keskustaan. The Red Devilsin kotiottelu oli mieleenpainuva elämys, vaikkei pelin tuloksella ollut itselleni juuri merkitystä. Täysi perinteikäs stadion sekä kotivoiton luoma tunnelma jäävät varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Tulevilla Englannin-matkoilla olisi mukava vierailla taas eri stadioneilla, kuten miksei vaikka tämänkertaisen vierasjoukkueen kotikentällä Villa Parkilla Birminghamissa.

Vietimme elokuun alussa kolme päivää perhelomalla Liverpoolissa. Ihastuin vanhaan satamakaupunkiin, joka houkuttelee matkailijoita erityisesti The Beatlesin ja jalkapallon avulla. Liverpoolista löytyi paljon muutakin nähtävää, ja kotiuduimme hyvin kaupungin eloisaan ja kompaktiin keskustaan.

Voi teitä raukkoja, parahtaa hotellin vastaanottovirkailija, kun kerron että saavumme Liverpooliin parin Manchesterissa viettämämme päivän jälkeen. Järkyttynyt nainen on pahoillaan siitä, että olemme joutuneet kestämään kammottavaa naapurikaupunkia niin kauan. Mutta tervetuloa Liverpooliin! Kai käytte Anfieldin stadionilla? Ja pidätte The Beatlesistakin, oikein hyvä!

Kuten aiemmassa jutussa kirjoitin, Manchester oli mielestäni kaikessa rosoisuudessaan kodikas kaupunki, eikä mitenkään paha paikka. Mutta kun lähdemme kävelylle Liverpoolin keskustaan, alkaa mielikuva pian kääntyä siihen suuntaan, että Mersey-joen kaupunki viehättää monin tavoin enemmän. Täältä löytyy matkailijalle runsaammin nähtävää ja kaupunkikuvakin on erilainen. Manchester on hyvin pitkälti punatiilinen kaupunki, kun taas täällä Liverpoolissa rakennuskanta on vaihtelevampaa ja monin paikoin vaaleampaa.

Saavumme heti kärkeen vilkkaille kävelykaduille, joiden ympärillä riittää kauppoja ja ravintoloita. Tiiviissä keskustassa on helppo liikkua jalkaisin, ja saavummekin pian Merseyn rantaan. Joen äärellä kohoaa suuria rakennuksia, joista muutamat muistuttavat Liverpoolin pitkästä historiasta ja osassa kiiltävät modernit lasiseinät. Lokit kirkuvat ja merellinen tuuli puhaltaa raikkaasti, mutta hieman syrjemmällä kaupunki alkaa kohota tasamaalta kohti kukkuloita. Historiallisesti Liverpool on aina ollut kansainvälinen kaupunki, jolle meri on merkinnyt enemmän kuin muun Englannin tapahtumat.

 
Mersey-joen suulla sijaitseva Liverpool alkoi kehittyä voimakkaasti 1700-luvulla, ja se kasvoi yhdeksi Euroopan merkittävimmistä satamakaupungeista. Merenkulku teki Liverpoolista myös tärkeän kauppapaikan. Valitettavasti varsinkin 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla tärkein kauppatavara olivat orjat, joiden kuljettaminen vaurastutti kaupunkia oleellisesti. Historiantutkijoiden mukaan Liverpoolin kautta kulki jopa puolitoista miljoonaa afrikkalaista orjaa. Toiminta kiellettiin 1800-luvun alussa, minkä jälkeen Liverpool on tullut tunnetuksi mukavammista syistä.

Liverpool on Englannin irlantilaisin kaupunki, jonne on muutettu naapurisaarelta vuosien saatossa sankoin joukoin. Ensimmäinen suuri muuttoaalto ajoittui 1840-luvun Irlannin suureen nälänhätään, ja vaikka useimmat pakolaiset jatkoivat matkaa muualle, jäi moni myös tänne ensimmäisenä vastaan tulleeseen satamakaupunkiin. Valtaosalla liverpoolilaisista on irlantilaisia sukujuuria, eikä kaupungilla kierrellessä voi olla huomaamatta irlantilaisia pubeja, joissa juhlitaan illasta toiseen kuin viimeistä päivää. Illat ovat Liverpoolin keskustassa muutenkin äänekkäitä. Karaoke raikaa, juomat virtaavat ja soitto kuuluu kauas baarien ulkopuolelle.

Irlantilaisilla on ollut vahva vaikutus myös paikalliseen murteeseen eli scouseen, jota moni pitää hankalasti ymmärrettävänä. Murre on saanut nimensä paikallisesta perinneruoasta, joka saapui kaupunkiin pohjoiseurooppalaisten merimiesten mukana. Pääosin naudanlihasta, perunoista ja porkkanoista koostuva pataruoka maistuu itselleni loistavasti, kun syön sitä mukavassa The Cavern Restaurantissa. Scouse muistuttaa karjalanpaistia, mutta sen lähin suomalainen vastine on raumalainen lapskoussi, joka on suoraa sukua liverpoolilaisten herkulle. Tällä ruoalla on Merseyn rannoilla pitkät perinteet, ja liverpoolilaisista käytetäänkin yleisesti lempinimeä Scousers.

---

Jalkapallokaupunki Liverpool

Scouserit suhtautuvat suurella intohimolla jalkapalloon. Kaupungin vanhin seura on vuonna 1878 syntynyt Everton FC, jonka kilpailijaksi ilmaantui reilua vuosikymmentä myöhemmin Liverpool FC. Everton pelasi ensimmäiset vuotensa Anfieldin stadionilla, mutta vuokrien maksamisesta syntyneen kiistan jälkeen joukkueelle rakennettiin oma areenansa Goodison Park. Liverpoolin joukkue perustettiin, jotta Evertonin hylkäämälle Anfieldille saataisiin uutta käyttöä. Tästä alkoi menestystarina, joka on tuonut punapaitaiselle Liverpoolille muun muassa kuusi Mestareiden liigan tai sen edeltäjän Euroopan cupin voittoa. Viime keväänä The Reds juhli jo historiansa 20. Englannin mestaruutta.

 
Sinipaitainen Everton on eniten kausia Englannin pääsarjatasolla pelannut seura, mutta se on jäänyt paikalliskilpailijansa varjoon. The Toffeesin edelliset Englannin mestaruudet ovat 1980-luvulta, ja nykyään se taistelee sijoituksista Valioliigan keskikastissa. Evertonissa puhaltavat nyt uudet tuulet, sillä joukkue muutti juuri äskettäin reilun vuosisadan jälkeen Goodison Parkilta uudelle Hill Dickinson Stadiumille. Kuvassa häämöttävä Goodison Park toimii nykyään Evertonin naisten joukkueen kotikenttänä.

 
Valioliigan otteluihin on vaikeaa saada lippuja, sillä seurojen jäsenillä on etuosto-oikeus, eikä tikettejä yleensä jää yleiseen myyntiin. Tunnelman kannalta onkin hyvä, että katsomot täyttyvät turistien sijasta lähinnä uskollisista paikallisista kannattajista. Liput kannattaa ostaa seurojen omien nettisivujen kautta, sillä välityspalvelut ovat Britanniassa lailla kiellettyjä. Joskus seuran jäseneksi liittyminen voi kannattaa jo yhdenkin pelin pääsylippujen hankintaa varten. Seurojen sivuilta voi ostaa ilman jäsenyyttä hospitality-lippuja, joilla sisäänpääsy oheispalveluineen varmistuu peruslippuja kalliimpaan hintaan. Näiden lippujen hinnat lähtevät Evertonin osalta noin sadasta punnasta, kun taas Liverpoolin pelistä joutuu pulittamaan huomattavasti enemmän. Hinnat vaihtelevat ottelun tärkeyden mukaan.

Stadioneihin voi tutustua pelipäivien ulkopuolella opastetuilla kierroksilla. Me vierailimme legendaarisella Anfieldin stadionilla. Lue lisää jutustani Stadionkierros Liverpoolin Anfieldilla.

---

Liverpoolin monet The Beatles -kohteet

Sotienjälkeinen Liverpool oli ankea ja arkipäiväinen englantilainen kaupunki, kunnes se heräsi 1960-luvulla aivan uudella tavalla henkiin. Paikallinen merseybeat-musiikki levisi erityisesti The Beatlesin ansiosta maailmalle, ja Liverpoolista tuli yhtäkkiä eräänlainen nuorisokulttuurin keskipiste. John Lennonin, Paul McCartneyn, George Harrisonin ja Ringo Starrin muodostamaa The Beatlesia pidetään yleisesti maailman kaikkien aikojen merkittävimpänä bändinä, ja sen voi aistia poikien kotikaupungissa edelleen. The Beatles on Liverpoolin matkailun ehdoton myyntivaltti. Kaupungista löytyy kaksi aiheeseen keskittyvää museota, lukuisia patsaita sekä yhtyeeseen ja sen musiikkiin liittyviä historiallisia paikkoja.

Tutustuimme molempiin The Beatles -museoihin. Hieman kotikutoisen Liverpool Beatles Museumin valttina ovat monet bändin alkuvaiheisiin liittyvät alkuperäiset esineet, kun taas suosittu The Beatles Story on visuaalisesti näyttävä ja kaupallisempi kokonaisuus. Molempia voi lämpimästi suositella yhtyeestä kiinnostuneille, kuten myös vierailua Mathew Streetin varrella sijaitsevalla The Cavern Clubilla. The Beatles esiintyi kotikaupunkinsa kellariklubilla lähes kolmesataa kertaa. Kävimme myös laulusta tutulla lähiökadulla Penny Lanella.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea laaja juttuni The Beatlesin jalanjäljillä Liverpoolissa.

---

British Music Experience

Brittiläiseen pop- ja rock-musiikkiin voi tutustua Pier Headin alueella sijaitsevassa British Music Experiencessä. Museo toimii historiallisessa Cunard Buildingissa, joka oli aikoinaan kuuluisan laivayhtiön päämaja. Lipuista saa ennakkoon ostettaessa kahden punnan alennuksen. Saavumme paikalle juuri sopivasti, kun suurilla näytöillä alkaa pyöriä kooste vuoden 1985 Live Aid -konserteista. Live Aidin 40-vuotisjuhla on nyt museossa esillä muutenkin.

British Music Experience esittelee brittiläisen populaarimusiikin historian varsin kliiniseen tapaan, sillä näyttely sisältää lähinnä keskenään samankaltaisia vitriinejä, joiden sisältö vain vaihtuu esiintyjästä ja teemasta toiseen. Odotin museolta aihepiiri huomioiden räväkämpää toteutusta, mutta näyttely on toki kiinnostava näinkin. Esillä on muun muassa maailmantähtien alkuperäisiä esiintymisasuja, soittimia ja käsin kirjoitettuja laulujen sanoja. Kierros alkaa 1940-luvun jazzista ja skiffle-musiikista, josta jatketaan aikakausi kerrallaan kohti nykypäivää. Suurista nimistä ei ole puutetta, sillä The Beatlesin jälkeen maailmaa ovat valloittaneet esimerkiksi The Rolling Stones, David Bowie, Queen, Iron Maiden, Black Sabbath, Phil Collins, Spice Girls, Oasis, Adele, Coldplay ja Ed Sheeran.

Museossa on alue, jossa voi kokeilla itse soittamista vaikkapa kitaralla tai kosketinsoittimilla. Omat musikaaliset taitoni ovat sen verran alkeellisella tasolla, etten malta perehtyä aiheeseen tälläkään kertaa. Erillisiin koppeihin pääsee myös laulamaan tai opettelemaan vuosikymmenten takaisia suosikkitansseja Macarenasta lähtien. British Music Experience on ihan kiva paikka, mutten laske sitä Liverpoolin pakollisten nähtävyyksien joukkoon.

---

Royal Liver Building

Heti Cunard Buildingin vieressä kohoaa Liverpoolin kenties ikonisin maamerkki, Royal Liver Building. Rakennuksen molempia satametrisiä torneja koristaa kaupungin symbolia, myyttistä Liver birdiä esittävä patsas. Merimetsoa muistuttavista linnuista Bella katsoo merelle ja Bertie toisesta tornista kaupunkiin päin. Paikallisen uskomuksen mukaan Liverpool on tuhon oma, jos linnut lentävät pois. Komea talo rakennettiin alun perin vakuutusyhtiö Royal Liver Groupin toimitaloksi. Rakennukseen ja sen näköalapaikkaan voi tutustua kierroksilla, joita saa varata Liver Building Tour -sivustolta. Katselimme nyt rakennusta vain ulkoapäin, mutta varsinkin näköalapaikka kiinnostaisi, jos vielä palaan Liverpooliin.

---

Pier Headin museot ja lauttaterminaali

Kävimme Liverpoolissa peräti kolmessa musiikkiaiheisessa museossa, minkä vuoksi muihin museoihin tutustuminen ei tällä kerralla jaksanut innostaa. Pier Headin laidalla toimiva ilmainen Museum of Liverpool lienee silti hyvin kiinnostava vierailukohde. Museon pysyvät ja vaihtuvat näyttelyt esittelevät kaupungin historiaa hyvin monipuolisesti. Samoilta kulmilta löytyy myös taidemuseo Tate Liverpool, joka on remontin vuoksi väliaikaisissa tiloissa ainakin kevääseen 2027 saakka. Samassa naapurustossa sijaitseva merenkulkumuseo Maritime Museum on sen sijaan kokonaan suljettu uudistustöiden vuoksi. Museo on tarkoitus avata vuonna 2028, jos vain rahoitus järjestyy.

Pier Headista löytyy museoiden lisäksi lauttaterminaali, joka on nimetty Gerry Marsdenin mukaan. Gerry and the Pacemakersin laulaja muistetaan muun muassa 1960-luvun hittikappaleesta Ferry Cross the Mersey, joka on rakkaudentunnustus Liverpoolille. Mersey-joella järjestetään vajaan tunnin mittaisia risteilyjä, mutta me pysyttelemme tällä matkalla kuivalla maalla. Mieleeni jää vahva muisto tuulisesta rannasta ja auringon painumisesta Merseyn vastarannalla häämöttävän Birkenheadin taakse.

---

Viihtyisä Royal Albert Dockin alue

Pier Headin naapurista löytyvä Royal Albert Dock on entisistä telakka- ja varastorakennuksista koostuva viihdekeskus Merseyn rannalla. Satama-altaan ympärillä on runsaasti ravintoloita, muutama kauppa, pari hotellia sekä esimerkiksi The Beatles Story -museo.

Merellistä historiaa huokuva punatiilinen alue on varsin viihtyisä paikka viettää iltaa ruoasta nauttien. Me päädymme italialaiseen ravintolaan, mutta Royal Albert Dockin tarjontaan kuuluvat myös vaikkapa intialaiset ja meksikolaiset maut paikallisia perinneruokia unohtamatta.

---

Eloisa Bold Street

Yksi keskustan mielenkiintoisimmista kaduista on hipsterihenkinen Bold Street, jonka varrella vallitsee poikkeuksellisen eloisa tunnelma. Monet ravintolat ovat levittäneet terassinsa kadulle, jolla riittää paljon kulkijoita. Tarjolla näyttäisi olevan makuja eri puolilta maailmaa. Kuljemme kadun halki pariin otteeseen ja pysähdymme kerran nauttimaan turkkilaisen kahvilan herkuista.

Bold Streetiltä löytyy paljon persoonallisia pikku puoteja, joista erityisesti vintage-vaatteita myyvät kaupat kiinnostavat tyttäriämme. Kuvassa näkyvä Cow Vintage tuli tutuksi jo Manchesterissa. Jos tämän tyyppiset kaupat kiinnostavat, kannattaa poiketa tutkimassa myös ainakin Resurrection sekä Soho’s Liverpool.

---

St Lukes Bombed Out Church

Liverpool joutui tärkeänä satamakaupunkina saksalaisten kovan pommituksen kohteeksi toisen maailmansodan aikana. Sodan jäljet näkyivät kaupungissa kauan, ja jotain on yhä jäljellä. Bold Streetin päässä kohoava Pyhän Luukkaan kirkko tunnetaan yleisesti Pommitettuna kirkkona, sillä siitä ovat pystyssä ainoastaan seinät. Rauniokirkosta ja sen pihamaasta on kehittynyt suosittu tapahtumapaikka, jossa järjestetään esimerkiksi konsertteja ja näytelmiä sekä myös hääparien vihkimisiä. Meidän käydessämme pihalle on pystytetty baari, jonka antimista kansa nauttii rennosti puisten pöytien äärellä.

Rauniokirkon pihalla on kahta kättelevää sotilasta esittävä patsas. Miesten välissä on jalkapallo. Taideteos kuvaa todellista tapahtumaa ensimmäisestä maailmansodasta. Länsirintamalla pidetyn lyhyen joulurauhan aikana joukko saksalaisia ja englantilaisia sotilaita tapasi toisensa ja pelasi spontaanin jalkapallo-ottelun, ennen kuin vihollisuudet seuraavana päivänä jatkuivat. Patsaalla on suuri symbolinen arvo erityisesti täällä Pommitetun kirkon juurella. Veistoksen toteuttanut Andy Edwards on tehnyt useita jalkapalloon tai musiikkiin liittyviä patsaita, kuten esimerkiksi Pier Headista löytyvän The Beatles -patsaan.

---

Nykytaiteen ystävien Bluecoat

Liverpoolin keskustassa on useita kauniita rakennuksia. Pysähdymme ohi kulkiessamme Bluecoatin kohdalle. 1700-luvulta peräisin olevan rakennuksen nimi viittaa sen historiaan hyväntekeväisyyskouluna. Britannian Blue Coat Schoolit tarjosivat vähäosaisille lapsille ilmaista koulutusta – sekä siniset takit. Rakennuksessa toimii tänä päivänä nykytaiteen keskus, jossa järjestetään ilmaisia vaihtuvia näyttelyitä sekä muita tapahtumia. Ihmisten kohtauspaikaksi suunniteltuun kokonaisuuteen kuuluu myös taiteilijoiden työtiloja, kotiruokaa tarjoava kahvila sekä sisäpihalta löytyvä puutarha.

---

Monumentaalinen St George’s Quarter

Liverpoolilla on monet kasvot, ja kaupungin mahtipontiseen puoleen voi tutustua kävelemällä pienen kierroksen St George’s Quarterin alueella. Kookkaista vanhoista rakennuksista koostuva alue sijaitsee aivan päärautatieasema Lime Streetin vieressä. Jykevien pylväiden koristamiin taloihin kuuluvat perinteikäs Empire Theatre, eri maiden kulttuureita ja luonnontiedettä käsittelevä World Museum, suuri taidemuseo Walker Art Gallery sekä kuvassa näkyvä St George’s Hall, jossa toimii muun muassa konserttisali.

Me käymme tällä alueella sisällä ainoastaan Liverpoolin keskuskirjastossa, jossa jo aulan moderni kupoli tekee vaikutuksen. Hengähdämme myös St George’s Hallin takaa löytyvässä St John’s Gardens -puistossa, joka on ydinkeskustan harvoja viheralueita.

---

Boheemi Lark Lane

Liverpoolista löytyy kyllä vehreyttä ja väljyyttä, kun vain lähtee ydinkeskustan ulkopuolelle vaikkapa paikallisbussilla. Jäämme kyydistä Lark Lanen lähistöllä ja kävelemme kadun päästä päähän. Kaunis kesäinen lauantai-ilta on houkutellut terasseille paljon hyväntuulisia ihmisiä. Värikäs Lark Lane tuntuu olevan täynnä elämää, ruokien tuoksua, lasien kilinää ja puheensorinaa. 

Boheemin ja yhteisölliseltä vaikuttavan kadun varrella on paljon ravintoloita, baareja ja persoonallisia pikku putiikkeja, joista viimeksi mainitut ovat ohi kulkiessamme jo kiinni. Lark Lane muistuttaa keskustan Bold Streetiä, vaikka sijaitseekin hieman syrjäiseltä vaikuttavassa lähiössä.

---

Vehreä Sefton Park

Heti Lark Lanen päästä alkaa laaja puisto Sefton Park, jonka halki on mukava kävellä. Näemme puiden reunustamia kävelyteitä, leikkipuiston, kahvilan, tenniskenttiä ja lammen, jolle voisi lähteä soutelemaan. Keidasmaisen puiston varsinainen helmi on Palm House, jonka sisällä on runsaasti eksoottisia kasveja. Me joudumme ihailemaan vanhaa kasvihuonetta vain ulkoa päin, sillä sisällä on paikalla käydessämme meneillään hääjuhla.

---

Liverpool ONE -kauppakeskus

Aivan ydinkeskustassa toimiva Liverpool ONE -kauppakeskus on vilkas kaupunkilaisten kohtauspaikka, josta löytyy monenlaisia merkkiliikkeitä ja ravintoloita sekä esimerkiksi elokuvateatteri Odeon. Perheemme teinit kiertävät täällä vaateliikkeitä ja poikkean itse sekä Evertonin että Liverpoolin jalkapallojoukkueiden kauppoihin. Aktiviteetteja löytyy samaan kompleksiin kuuluvasta paikasta nimeltä Gravity MAX, jossa pääsee kokeilemaan vaikkapa keilailua, minigolfia tai mikroautoilua.

---

Muuta nähtävää Liverpoolissa

Vaikka meillä oli kolme päivää aikaa tutustua Liverpooliin, jäi monta kohdetta vielä näkemättä. Liverpoolin protestanttinen katedraali on Britannian suurin. Rakennuksessa houkuttelee sisätilojen lisäksi torni, jonka päältä aukeaa kuvien perusteella huikea maisema yli kaupungin. Liverpoolista löytyy myös hyvin persoonalliselta näyttävä katolinen Liverpool Metropolitan Cathedral, joka tunnetaan paremmin lempinimellä Paddy’s Wigwam. Paddy viittaa katolisiin irlantilaisiin ja Wigwam intiaanitelttaa muistuttavaan ulkomuotoon. Meiltä jäi tutkimatta myös Liverpoolin Chinatown, jonka komean portin näimme vilaukselta bussin ikkunasta. Katutaidetta voisi puolestaan käydä katselemassa Baltic Trianglen alueella.

Keskellä kaupunkia kohoava paikallinen Näsinneula eli näköalatorni St Johns Beacon on ollut suljettuna vuoden 2025 alusta lähtien, mutta avataan toivottavasti taas joskus yleisölle. Liverpoolin pubeista kiinnostaisivat erityisesti upeista sisätiloistaan tunnettu Philharmonic Dining Rooms sekä The Beatlesin ensimmäinen keikkapaikka The Jacaranda.

Ymmärrän hyvin, että jotkut vierailijat voivat kokea Liverpoolin keskinkertaisena matkakohteena. Kyseessä ei ole Euroopan näyttävin, säältään houkuttelevin tai nähtävyyksiltään runsain kaupunki. Minuun Liverpool teki kuitenkin suuren vaikutuksen ja vei kliseisesti sanottuna palan sydämestä. Oli kovin mukavaa viettää perheen kanssa yhteistä aikaa Liverpoolissa ja nauttia kiireettömistä lomapäivistä. Pidän liverpoolilaisten jalkapallohulluudesta ja The Beatles -kohteiden herättämistä nostalgisista tuntemuksista, minkä lisäksi scouse nousi kerralla suosikkiruokieni joukkoon. Olen myös huomannut, että vanhat satamakaupungit vetoavat reissumiehen luonteeseeni yllättävän vahvasti. Totta kai pidän myös siitä, kuinka paljon irlantilaiset ovat vaikuttaneet Liverpooliin.

Eräs syyllinen Liverpooliin liittyviin tunteisiini on Waterstonesin kirjakaupasta hankkimani John Winterin kirja Blame It On The Beatles… And Bill Shankly. Etsin jotakin kaupunkiin sijoittuvaa kirjaa, ja tämä opus ikään kuin löysi minut. Teos kertoo teini-ikäisestä Tonysta, joka kasvaa kohti aikuisuutta 1960-luvun Liverpoolissa. Mukaansatempaavan fiktiivisen tarinan taustalle on sijoitettu mahtava määrä historiallisia tapahtumia, joiden keskiössä ovat erityisesti The Beatles sekä Bill Shanklyn valmentama Liverpoolin jalkapallojoukkue. Kirja on yksi parhaista lukemistani, ja lainaan siitä tähän loppuun yhden vapaasti käännetyn lauseen. Liverpool oli todellakin hyvin erilainen kuin Lontoo, mutta sen erikoinen taika lumosi minut jälleen. Tuon taian vuoksi haaveilen palaavani Liverpooliin pian uudelleen.