Italia
Kokemuksia Aostanlaakson maisemista
Teimme elokuun loppupuolella vaimon kanssa lyhyen hääpäivämatkan Aostanlaakson maisemiin Italiaan. Ehdimme nähdä upeita alppimaisemia, pittoreskeja pikkukyliä sekä historiallisia linnoja. Hotellikin oli varsin tyylikäs.
Saavuimme Aostanlaaksoon torstai-iltana ja palasimme kotiin jo sunnuntaina iltalennolla. Aika oli tietenkin kovin lyhyt, mutta ehdimme silti saada käsityksen siitä mitä Ranskan ja Sveitsin kainalossa sijaitsevalla Aostanlaaksolla on tarjottavanaan. Nautimme erityisesti vuoristoisista maisemista sekä hiljaisesta tunnelmasta. Aostanlaaksoon matkustaminen onnistuu sujuvimmin lentämällä Milanoon ja jatkamalla sieltä vuokra-autolla eteenpäin. Malpensan lentokentältä ajoi Saint-Vincentin kylässä sijainneeseen majapaikkaamme noin puolessatoista tunnissa.

Yksi syy matkakohteen valinnalle oli varmasti haluni tutustua Italian kaikkiin kahteenkymmeneen hallinnolliseen alueeseen. Kokonaan kokematta on Aostanlaaksossa vierailun jälkeen enää saappaankärjessä sijaitseva Calabria, mutta joukkoon mahtuu myös pari aluetta, joilla olen käynyt vasta todella pikaisesti. Aostanlaakso on Italian alueista pienin sekä asukaslukunsa että pinta-alansa osalta, ja myös ainoa, joka ei jakaudu useampaan maakuntaan.

Haluaisin tutustua Italian kaikkiin alueisiin monipuolisesti ja mielellään ainakin viikon verran viipyen, joten toinenkin matka Aostanlaaksoon houkuttaisi jo kovasti. Olen myös huomannut löytäväni mieluisia matkakokemuksia usein suosituimpien matkailureittien ulkopuolelta, kuten tällä kerralla Aostanlaaksosta. Italia on täynnä kätkettyjä helmiä sekä upeita vaihtelevia tunnelmia.

Grand Hotel Billia / Parc Hotel Billia
Majoitumme tällä kolmen yön matkallamme tavanomaista juhlavammin, sillä vietämmehän 17. hääpäiväämme. Grand Hotel Billia kuuluu seudun maamerkkeihin ja keltainen julkisivu onkin klassisella tavalla näyttävä. Pihalla on mukavannäköinen uima-allas ja sijainti vuorten keskellä näyttää miellyttävältä. Saint-Vincentin kylän keskusta on vain lyhyen kävelymatkan päässä.

Emme raaski maksaa viiden tähden hotellin hintoja, mutta saman katon alle pääsee huokeamminkin. Samassa rakennuksessa toimivan sisarhotellin Parc Hotel Billian huoneet ovat hieman vaatimattomampia, mutta käytämme samaa ovea, vastaanottotiskiä, aamiaishuonetta ja kaikkia muitakin yhteisiä tiloja kuin Grand Hotelin asiakkaat. Buffetaamiainen on hyvä ja italialaisella mittapuulla monipuolinen, joskaan ei ihan yllä runsaudessaan Suomen parhaiden hotelliaamiaisten tasolle. Aamiaisen voi nauttia vaikka ulkoterassilla.

Parc Hotelin puolelle myydään vähintään kolmen yön mittaisia tarjouspaketteja, jolloin kahden hengen huoneen hinnat lähtevät noin 150 eurosta yöltä. Hieman kalliimmalla saa jo mukavasti lisätilaa. Siistissä huoneessa ei ole mitään erityistä luksusta, muttei suuremmin valittamistakaan. Huoneemme moderni valojärjestelmä menee kertaalleen kokonaan pois toiminnasta, mutta se korjataan asiasta ilmoittamisen jälkeen muutamassa minuutissa.

Syömme yhtenä iltana hotellin ravintolassa neljän ruokalajin menun, jossa on jokaisen ruokalajin kohdalla muutamia vaihtoehtoja. 58 euron hintaan kuuluu ruokien lisäksi kaksi viinilasillista, kivennäisvesi ja kahvi, joten illallista voi mielestäni pitää viiden tähden hotellin valkoisten pöytäliinojen äärellä todella edullisena. Ruoka on maukasta, joskaan ei fine dining -tasoista tai muutenkaan aivan poikkeuksellista. Hotellissa on useita erilaisia ruokasaleja, ja koska varasimme oman illallisemme vasta viime hetkellä, päädymme melko kolkkoon suureen tilaan. Ateria on joka tapauksessa onnistunut.

Castel Savoia
Käytämme suurimman osan ajastamme päiväretkiin Aostanlaakson maisemissa. Hotellilta on noin tunnin ajomatka Savoijin linnaan, jonka Italian kuningatar Margherita rakennutti kesäasunnokseen vuosina 1899–1904. Upea linna sijaitsee hienojen vuoristomaisemien keskellä, eikä siellä vierailua kannata jättää tällä seudulla liikkuessa väliin. Sisätiloihin tutustuminen tapahtuu italiaksi opastetulla kierroksella, jonka aikana saamme ihailla muun muassa hienoa portaikkoa sekä monia tyylikkäästi koristeltuja huoneita.
Lue lisää jutustani Aostanlaakson satulinna Castel Savoia.

Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore
Vierailemme heti linnan jälkeen lähistöllä Gressoney-Saint-Jeanin kylässä, jonka laidalla kävelemme kuvankauniin Gover-lammen ympäri. Idyllinen pieni kylä viehättää luonnon lisäksi myös alppityylisten talojensa ansiosta. Tutustumme tämän jälkeen myös samasta Gressoneyn laaksosta löytyvään Fontainemoreen, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä etelämpänä. Hiljainen Fontainemore on päässyt jopa Italian kauneimpien kylien listalle. Idyllinen jokiranta kirkkoineen ja kivisiltoineen on hyvin kuvauksellinen ja nautimme vierailusta, vaikkemme tästä kylästä kovin paljoa nähtävää löydäkään.
Lue lisää jutustani Aostanlaakson kylät Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore.

Lago Blu
Toisen retkipäivämme ensimmäinen kohde on pieni Lago Blu -lampi, joka tulee vastaan Valtournenchen laaksossa pari kilometriä ennen Breuil-Cervinian hiihtokeskusta. Kirkasvetinen lampi on todella kuvauksellinen varsinkin, jos taustalla häämöttävä Matterhorn ilmestyy pilvien välistä esiin. Kuuluisa vuori pysyttelee koko vierailumme ajan osittain piilossa, mutta olemme silti tyytyväisiä pilvien välistä pilkottavan huipun näkemisestä.

Lago Blun ympärille on kertynyt eväitä nauttivia retkeilijöitä, sillä ympäristössä kulkee paljon patikkapolkuja. Emme ole varustautuneet tällä matkalla patikointiin, mutta kiipeämme läheiselle kukkulalle katselemaan maisemia.

Lampi on niin pieni, ettei sen kiertämiseen kulu montaa minuuttia. Ilma tuntuu poikkeuksellisen raikkaalta, sillä vuoristotie on johtanut meidät jo parin kilometrin korkeuteen. Sää tuntui Saint-Vincentistä lähtiessämme suorastaan tukalan helteiseltä, mutta täällä ylhäällä lämpötila on jäänyt alle kahdenkymmenen asteen.

Breuil-Cervinia
Lago Blulta hurauttaa parissa minuutissa Breuil-Cervinian hiihtokeskukseen. Vaikka kylä tunnetaankin ensisijaisesti talviurheilusta, näyttää myös kesäisille patikkapoluille riittävän käyttäjiä. Suurelta Marmore-joen rannalla sijaitsevalta parkkipaikalta löytyy onneksi hetken etsiskelyn jälkeen tilaa. Seurailemme autosta noustuamme viereisellä golfkentällä seikkailevan suurikokoisen murmelin touhuja.

Breuil-Cervinia vastaa hyvin odotuksiamme, sillä tiesimme sen olevan historiallisen pikkukylän sijasta ensisijaisesti hiihtokeskus monine ravintoloineen ja urheiluliikkeineen. Yleisihme on silti miellyttävä, sillä kylällä näkyy muiden rakennusten lisäksi paljon harjakattoisia puutaloja. Teemme mukavan kävelykierroksen kylän ympäri.

Paikkakunnan nimestä on käyty viime vuosina poliittista vääntöä. Kahdesta nimestä vanhempi on ranskankielinen Breuil. Cervinia viittaa puolestaan Matterhorniin, joka tunnetaan Italiassa nimellä Monte Cervino. Tämä nimi on peruja fasistiselta ajalta, jolloin kaikki mahdollinen pyrittiin italialaistamaan. Väittely jatkuu edelleen, mutta käsittääkseni kylästä käytettäisiin mieluummin nimeä Le Breuil, kun taas hiihtokeskuksen nimeksi on vakiintunut Cervinia.

Breuil-Cervinia sijaitsee lähes kirjaimellisesti vuorten sylissä. Sveitsin ja Italian rajalla kohoava Matterhorn näyttää nousevan heti kylän laidalta ja ympärillä näkyy monia muitakin Alppien huippuja. Tarjolla on suuri hiihtohissien ja erilaisten köysiratojen verkosto, joka mahdollistaa liikkumisen laajalla alueella. Korkein köysirata-asema on Matterhornin jäätiköllä 3883 metrissä, jolta voi halutessaan laskeutua vuorten toiselle puolelle Sveitsin Zermattiin.

Päätämme kyläkierroksen pieneen kadunvarren ostoskeskukseen, josta löydämme focacciaa tarjoavan baarin. Istumme arkisen aukion laidalle kyhätylle terassille syömään yllättävän runsaiksi paljastuvia tilauksiamme, jotka muistuttavat enemmän rapeita voileipiä kuin aitoa ligurialaista focacciaa. Ihailemme syödessämme vuoria ja seurailemme taivaalla liikkuvia pilviä, jotka eivät missään vaiheessa suostu paljastamaan Matterhornia koko komeudessaan.

Castello di Fénis
Palaamme Breuil-Cerviniasta alas laaksoon ja suunnistamme vielä ennen hotellille paluuta yhteen kohteeseen. Fénisin kylä tunnetaan ennen kaikkea linnastaan, joka on yksi Aostanlaakson upeimpia. Kylä on muuten varsin arkinen, ja meitä tervehtii heti löytämällämme parkkipaikalla navettaan viittaava haju. Laakson sää tuntuu vuoristoretken jälkeen painostavan kuumalta ja ilmassa on selvästi ukkosta.

Fénisillä on pitkä historia, sillä sen kautta kulki Rooman valtakunnan aikoihin keisari Augustuksen rakennuttama tie Po-joen laaksosta Galliaan. Vanhimmat linnasta kertovat kirjalliset merkinnät ovat peräisin 1200-luvulta, mutta rakennus laajennettiin nykyiseen muotoonsa parisataa vuotta myöhemmin.

Vaikka Fénisin linna näyttääkin ritarihenkiseltä, ei sitä rakennettu sotilaalliseen tarkoitukseen. Sijainti pienellä kukkulalla olisikin ollut puolustamista ajatellen melko kehno. Kyseessä oli Challantin aatelissuvun kotilinna, joka komistui entisestään sitä mukaa kun suvun päämiehet saivat vaikutusvaltaa. Onnen käännyttyä linna alkoi vähitellen autioitua ja hylättiin lopulta kokonaan. Fénisin linna on sittemmin pelastettu raunioitumiselta, restauroitu ja avattu museona.

Linna on avoinna ympäri vuoden ja pääsylippujen hankkiminen onnistuu kätevimmin Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta. Emme halunneet aikatauluttaa päiväämme, joten jätimme kellonaikaan sidotut etukäteisliput ostamatta. Retki venähtääkin sen verran pitkäksi, ettemme jaksa enää paikan päällä kysellä pääsylippuja viimeiselle aukiolotunnille. Tornien koristama keskiaikainen linna on kenties parhaimmillaan nimenomaan näin ulkoa päin nähtynä, vaikka sisätilatkin lienevät näkemisen arvoiset.

Saint-Vincent
Tutustumme ”kotikyläämme” Saint-Vincentiin vasta matkan kolmantena iltana. Hotelliltamme pääsisi maanalaista käytävää pitkin suoraan kasinolle, joka on ollut tärkeä kohtaamispaikka jo vuosikymmenten ajan. Selailemme huoneessamme Casino de la Valléesta kertovaa kirjaa, jonka kuvissa hymyilevät muiden muassa Sean Connery, Sophia Loren, Joséphine Baker, Muhammad Ali, Roberto Baggio, Roberto Benigni sekä kymmenet muut lähinnä italialaiset eri alojen tähdet.

Jätämme kasinovierailun väliin ja kuljemme maisemallista kävelytietä pitkin muutaman sadan metrin matkan Saint-Vincentin vanhaankaupunkiin. Laskeva aurinko kultaa jo taivasta ja lähestyvän ukkosen jyrinä kaikuu jylhillä rinteillä. Välillä täytyy pysähtyä ihailemaan näkymiä laaksoon.

Keskustaa halkovan viihtyisän kävelykadun varrella toimivat kaupat sulkevat lauantai-iltana ovensa, mutta ravintoloihin ja baareihin kerääntyy hyväntuulisia ihmisiä. Pienellä torilla viritellään jonkinlaista musiikkiesitystäkin. Kuljemme kadun päässä kohoavalle kirkolle saakka, katselemme taas laaksomaisemia ja käännymme paluumatkalle.

Ukkosen jyrinä voimistuu entisestään ja sadepisarat täplittävät jo katua, kun astumme erääseen gelateriaan ostamaan jäätelöä. Syömme jäätelöt katoksen alla. Koska sade jatkuisi sääennusteen perusteella vielä tunteja, päätämme palata sateenvarjojen suojissa hyvissä ajoin hotellille. Saint-Vincent vaikuttaa iltakävelymme perusteella mukavalta paikalta, josta löytyy kasinon lisäksi esimerkiksi kylpylä.

Bard
Palaamme kotimaahan vasta iltalennolla, joten ehdimme Malpensaa kohti ajaessamme pysähtyä Bardin kylässä. Erityisesti linnoituksestaan tunnettu Bard on elokuun viimeisenä sunnuntaina kovin suosittu vierailukohde, joten kylän parkkihalli on niin täynnä ettemme pääse edes sen puomille asti. Päädymme hetken kiertelyn jälkeen Dora Baltea -joen vastarannalle naapurikylä Hônen puolelle. Vapaalta parkkipaikalta on reilun kymmenen minuutin kävelymatka Bardiin, mutta löydämme samalla vahingossa erinomaisia kuvakulmia linnoitukselle päin.

Bard on yksi kolmesta Italian kauneimpien listalle valitusta Aostanlaakson kylästä. Se on päässyt mukaan myös bloggaajakollega Helin mainioon Kylässä Italiassa -kirjaan. Roomassa asuva Heli vierailee keskiaikaisissa kylissä mielellään sesongin ulkopuolella, joten kokemamme helteinen tunnelma eroaa kirjassa kuvaillusta seesteisyydestä. Ihmisiä on silti liikkeellä täysiin parkkipaikkoihin nähden yllättävän vähän.

Bard on sikäli erikoinen kylä, että se koostuu pitkälti vain yhdestä jyrkänteen juurella kulkevasta kujasta, joka nousee vähitellen kohti kaiken yläpuolella kohoavaa linnoitusta. Aostanlaaksossa on paljon komeita linnoja, joista Bard kuuluu merkittävimpiin. Se sijaitsee strategisella paikalla kapean rotkon keskellä ja vartioi samalla ohi virtaavaa Dora Baltea -jokea.

Kaunista kujaa pitkin on mukava kävellä. Pysähdymme erääseen puotiin ostamaan käsin veistetyn jääkaappimagneetin tämän reissun ainoaksi matkamuistoksemme. Ystävällinen myyjä huomaa lähtömme jälkeen, että ostamamme esineen varsinainen magneettiosa on pudonnut pöydälle. Niinpä hän juoksee kujalle peräämme ja vaihtaa pakkaamansa tuotteen anteeksi pyydellen ehjään.

Linnoitus kiinnostaisi, mutta emme halua maksaa pääsymaksua vain siksi, että kurkkaisimme pikaisesti näköaloja ja kiirehtisimme osan sisätilojen näyttelyistä läpi. Kiipeämme siis vain linnoituksen porteille saakka ja kurkistamme samoilla kulmilla sijaitsevan Bardin kirkon ovesta sisään. Jos vielä joskus palaamme Aostanlaaksoon, varaamme silloin kunnolla aikaa Bardin linnoitukseen tutustumiseen. Linnoituksen ihaileminen alhaalta eri suunnista sekä kylän halki käveleminen olivat toki nekin mukavia ja ehdottomasti pysähtymisen arvoisia kokemuksia. Nyt aikataulumme alkaa kuitenkin jo vaatia paluumatkan jatkamista kohti Malpensan lentokenttää.

Ajatuksia Aostanlaaksosta
Aostanlaakso osoittautui hyvinkin viehättäväksi alueeksi, joka kuuluu Italian muiden pohjoisten osien tavoin maan vauraimpiin seutuihin. Vaikka Aostanlaakson paikkakuntien nimet ovatkin pitkälti ranskankielisiä, puhuu suuri enemmistö asukkaista äidinkielenään Italiaa. Myös saksan kieltä on paikoitellen esillä. Yllätyimme kaikesta huolimatta siitä, kuinka Aostanlaakso tuntui meistä tyypillisemmältä Italialta kuin etukäteen osasimme odottaa.

Liikuimme Aostanlaaksossa sujuvasti vuokra-autolla. Koko päälaakson halki kulkee maksullinen moottoritie, ja seudun muutkin tiet tuntuivat olevan hyvässä kunnossa. Vuoriston mutkikkailla teillä autoiluun kannattaa silti varata reilusti aikaa.

Jokaisella Italian alueella on tietenkin omat perinneruokansa. Maistoimme matkallamme seudun kuuluisaa Fontina-juustoa sekä lähistöllä valmistettua punaviiniä. Paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluvat myös ainakin polenta ja laardi. Italian laardipääkaupungissa Arnadissa oli matkamme aikaan meneillään vuosittainen sian rasvalle omistettu festivaali, joka aiheutti ohi ajaessamme pienimuotoista ruuhkaa tielle. Jätimme kuitenkin laardifestivaalit omalta osaltamme väliin.

Kun joskus toivottavasti pääsen palaamaan Aostanlaaksoon paremmalla ajalla, voisin vierailla alueen pienessä pääkaupungissa Aostassa sekä tutustua kattavammin seudun linnoihin. Emme ottaneet tällä kerralla edes patikointivarusteita mukaan, mutta seuraavalla kerralla ohjelmaan voisi mahduttaa kävelyä Gran Paradison kansallispuistossa sekä vaikkapa Courmayeurin tai Breuil-Cervinian ympäristössä. Talvella tarjolla olisi tietenkin laskettelua sekä käsittääkseni myös erinomaiset maastohiihtomahdollisuudet. Siinä olisikin jo monta syytä uuteen matkaan.
Italia
Sisilian rannikkokylät Porticello ja Sant’Elia
Teimme Sisiliassa retken lomatalomme lähistöllä sijainneeseen Porticellon kylään sekä sen pieneen naapuriin Sant’Eliaan. Löysimme paikallisten tunnelmien lisäksi kauniita maisemia sekä yllättävänkin viehättäviä paikkoja.
Vietimme kesäkuisen Italian-matkan viisi viimeistä päivää Sisiliassa. Ehdimme katsella lomataloltamme näkynyttä Capo Zafferanon niemeä muutaman päivän ja miettiä mitä sieltä mahtaisi löytyä. Netissä näkemieni kuvien perusteella ainakin Porticello vaikutti kiinnostavalta. Viimeiseksi kokonaiseksi matkapäiväksi ei ollut muutakaan ohjelmaa, joten läksimme pikku retkelle.

Ajomatka Altavilla Milician laidalta Porticelloon vie alle puoli tuntia ja saavumme kylään hieman puolenpäivän jälkeen. Palermokaan ei ole kovin kaukana. Tiistai-iltapäivä vaikuttaa hiljaiselta ja sataman tuntumasta löytyy helposti ilmaista pysäköintitilaa.

Santa Flavian kuntaan kuuluva Porticello tunnetaan ennen kaikkea kalastajakylänä, ja teema on esillä myös parkkipaikkamme vieressä komeilevassa muraalissa. Rannan tuntumaan on tehty laaja viheralue penkkeineen.

Kujat ovat iltapäivän helteessä enimmäkseen autioita. Monissa seinissä on rosoisuutta, mutta kylän miellyttävään ilmeeseen kuuluvat myös huolitellut yksityiskohdat ja monet viherkasvit.

Porticello vaikuttaa hyvällä tavalla arkipäiväiseltä, eikä se mikään turistikohde olekaan. Monen asunnon ovi tai ikkuna on auki, joten sisältä kuuluu kovaäänisiä keskusteluita, astioiden kilinää tai radion ja television ohjelmia.

Suunnistamme lounaalle kohti paikallista pikaruokaravintolaa Angulo Siculoa. Aivan ravintolan kulmilla kohoaa Porticellon tärkein kirkko Chiesa di Maria Santissima del Lume, joka on omistettu kalastajien suojeluspyhimykselle.

Angulo Siculo on vaatimaton pikku ravintola, jonka listalta löytyy esimerkiksi reilunkokoisia burgereita. Me tulimme tänne kuitenkin syömään aitoja sisilialaisia arancinoja. Täytetyt riisipallot tunnetaan täällä Sisilian länsiosassa nimellä arancina, kun taas idässä ja yleensä mantereellakin sana kääntyy maskuliiniseen muotoon arancino. Mehevästi rasvaisen friteeratun riisipallon sisällä on tällä kertaa ragù-täyte. Herkullinen arancina on niin reilun kokoinen, että nälkä lähtee mukavasti. Ateria on matkan edullisin, sillä täyttävä arancina maksaa vain kaksi euroa ja tölkki kolajuomaa puolitoista euroa. Seuraamme sivusta, kun muutama paikallinen käy noutamassa tilauksiaan tiskiltä ja tervehtii myyjää hyvin tuttavallisesti.

Palaamme rannan tuntumaan ja saavumme pian kuvaukselliseen Santa Nicolicchian pienvenesatamaan. Baari ja pizzeria taitavat olla kiinni, mutta uimarannalla näkyy ihmisiä. Tunnelma on hyvin seesteinen, eikä meilläkään ole kiire minnekään.

Santa Nicolicchia näyttää entistäkin paremmalta, kun jatkamme matkaa sataman yläpuolella kulkevalle tielle. Meri kimaltelee erittäin kirkkaana, rannalla on pittoreskeja vanhoja taloja ja kaukana taustalla kumpuilee kukkuloita.

Porticellosta kävelee naapurikylään Sant’Eliaan muutamassa minuutissa. Saamme silti hikoilla, sillä hellepäivän aurinko porottaa ja matka etenee ylämäkeen. Muurien reunustama tie on kapea, mutta autoja kulkee onneksi vain harvakseltaan. Saavumme kohta Sant’Elian yläosassa sijaitsevalle näköalapaikalle.

Näköalapaikan kaiteeseen nojailee paikallinen varttunut mies, joka esittäytyy pian Antonioksi. Hän silminnähden ilahtuu, kun huomaa että kanssani voi keskustella italian kielellä. Juttelemme muutaman minuutin Sisiliasta ja paikallisista nähtävyyksistä samalla, kun katselemme maisemaa. Rupattelun kenties perimmäiseksi tarkoitukseksi paljastuu Antonion veljen järjestämien veneristeilyjen mainostaminen, mutta aihe sivuutetaan nopeasti, kun kerron kotimatkamme koittavan jo seuraavana päivänä. Minusta oli mukava jutella, ja jos joku haluaa tuolla päin maailmaa vesille, niin kannattaa ehkä tutustua Bolina Tourin tarjoamiin vaihtoehtoihin.

Laskeudumme näköalapaikalta kohti rantaa. Sant’Elia näyttää pieneltä ja viihtyisältä kylältä, jolle hiekkarannat luovat leppoisaa lomatunnelmaa.

Näimme Palermon-retkellämme useampiakin paikallisen katutaiteilijan Tutto e Nienten teoksia. Saman miehen työn tuloksia tulee vastaan myös Sant’Eliassa.

Sant’Elian uimaranta näyttää rauhalliselta ja matalavetiseltä. Tunnelma on kovin erilainen kuin vaikkapa aiemmin näkemällämme vilkkaalla Cefalùn hiekkarannalla.

Vielä hienompi uimapaikka löytyy pienen kukkulan toiselta puolelta. Caletta Sant’Elia on jyrkkien kallioiden väliin jäävä kapea poukama, jonka kirkkaissa vesissä näkyy monta uimaria. Muutamat pojat hyppivät kallioilta mereen ja rauhallisemmat uimarit nauttivat päivästä meressä kellumalla. Tätä paikkaa voi varmasti kutsua yhdeksi Sisilian kätketyistä helmistä.

Samoilta jalansijoilta toiseen suuntaan katsellessa voi ihailla maisemaa Zafferanon niemen kärkeen päin. Tuolla päin olisi patikkapolkuja sekä suuren kallion toisella puolella majakkakin.

Laskeudumme alas rannalle katselemaan Caletta Sant’Eliaa merenpinnan tasolta. Tällaiset luonnonkauniit paikat ovat Sisiliaa parhaimmillaan. Meillä ei ole edes uima-asuja mukana, joten jatkamme kävelykierrostamme.

Ostamme kulmakunnan baarista jääteetä janoomme ja lähdemme kävelemään takaisin kohti Porticelloa. Pidän Porticellon sataman ilmeestä ja tunnelmasta. Satamaa ei ole siloteltu, vaan kyseessä on aito ja toimiva kalastussatama, joka työllistää satoja ihmisiä. Mereltä pyydetään muun muassa sardiinia, sardellia, miekkakalaa ja tonnikalaa.

Kalat vaihtavat täällä aina aamuvarhaisella omistajaa, kun saaliita myydään tehokkaasti eteenpäin. Monissa seudun ravintoloissa syödäänkin tuoretta kalaa. Nyt iltapäivällä toimintaa näkyy vain yhdessä aluksessa, jonka kannelta muutama paikallinen käy tekemässä ostoksia.

Sataman vierestä löytyy vielä yksi viihtyisä palmujen ja ravintolaterassien koristama aukio. Lounasaika on jo päättynyt, joten kaikkialla on hiljaista. Voin silti kuvitella, kuinka täällä voisi viettää tunnelmallisia iltoja hyvän ruoan parissa.

Pysähdymme pikku retkemme päätteeksi sataman laidalla sijaitsevaan Gelateria La Serenellaan, josta tilaan cannoleita lomatalolle mukaan otettaviksi. Näitä sisilialaisia herkkuja ei näy valmiina vitriinissä, vaan työntekijä laittaa putkiloihin ricottatäytteen vasta tilauksen jälkeen. Ostokset pakataan vielä lopuksi tyylikkäästi paperikääreeseen. Cannoleiden kanssa kelpaa palata autolle ja nauttia niistä hieman myöhemmin. Maku on todellakin kohdallaan.

Pieni retki Porticelloon ja Sant’Eliaan onnistui mukavasti. Emme tienneet näistä kohteista etukäteen paljoakaan, mutta paikan päältä löytyi aitoa sisilialaista tunnelmaa ja miellyttävää nähtävää. Italia on kokemusteni perusteella täynnä tuntemattomia paikkoja, jotka ilahduttavat löytäjäänsä kerta toisensa jälkeen. Se on yksi hyvä syy palata maahan aina uudelleen.
Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.
Italia
Monipuolinen päivä kiehtovassa Palermossa
Yksi kesäkuun Italian-matkan mielenkiintoisimmista päivistä sujui Palermossa. Ehdimme kaoottisille markkinoille, rauhallisiin puistoihin, vilkkaille kävelykaduille ja loistokkaaseen katedraaliin. Erikoisin kokemus oli kierrellä puettujen luurankojen täyttämissä katakombeissa.
Majoituimme tämänkertaisen Italian-matkan viideksi viimeiseksi päiväksi Altavilla Miliciaan, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Palermosta. Sisilian pääkaupungissa vieraileminen on houkutellut jo kauan, joten olen innoissani päästessäni vihdoin Palermoon. Päiväretki on aivan liian lyhyt aika noin suureen kaupunkiin tutustumiseen, mutta antaa varmasti jonkinlaisen käsityksen Palermon tunnelmasta ja tarjonnasta.

Suurkaupungin liikenne ei houkuttele, joten katsomme parhaaksi siirtyä Palermoon auton sijasta paikallisjunalla. Altavilla Milician hiljainen asema sijaitsee kivenheiton päässä auringossa kimaltelevasta Välimerestä. Yllätymme iloisesti siististä ja modernista junasta. Ilmastointikin toimii ja juna kulkee kaiken lisäksi täsmällisesti aikataulussa. Saavumme puolen tunnin junamatkan päätteeksi Palermon päärautatieasemalle. Olemme tottuneet tällä matkalla pikkukaupunkeihin ja maaseudun rauhaan, joten tuntuu oudolta löytää itsensä yhtäkkiä keskeltä Palermon sykettä.

Syke vain kiihtyy, kun onnistumme ylittämään pari vilkasliikenteistä katua ja saavumme muutaman minuutin kuluttua Ballaròn markkinoille. Palermon suurimmat ja luultavasti myös vilkkaimmat katumarkkinat tarjoavat koettavaa kaikille aisteille. Markkinat ovat levittäytyneet hämmästyttävän monille kujille ja pikku aukioille, joten ihmeteltävää riittää pitkäksi aikaa. Katselemme värikkäitä hedelmiä ja vihanneksia. Monella kojulla kaupitellaan myös tuorepuristettua appelsiinimehua spremutaa.

Il melone con lo zucchero, il melone con lo zuccherooo… Kovaääninen mies kaupittelee laulavalla nuotilla sokeroituja vesimeloneja, joita näyttääkin menevän mukavasti kaupaksi. Myyntimies Salvatore yrittää selvästi tosissaan, sillä hänen suurieleinen tyylinsä on saavuttanut suosiota myös sosiaalisessa mediassa. Täällä saa todellakin tehdä parhaansa saadakseen äänensä kuulumaan, sillä huutoja kaikuu joka suunnalta. Markkinoilla on eloisa tunnelma, vaikka toisaalta turisteihinkin on totuttu. Saamme kierrellä kojujen välissä omaan tahtiimme kaikessa rauhassa.

Osalla alueesta myydään lähinnä vaatteita, matkamuistoja ja muita vastaavia tuotteita. Urheilun ystävän silmiin osuu myös Palermon jalkapalloseuran fanituotteita. Useimmissa pelipaidoissa näkyy joukkueen suosituimman pelaajan Joel Pohjanpalon nimi. Helmikuussa 2025 Palermoon siirtyneestä hyökkääjästä on tullut nopeasti joukkueen keulakuva, joka on lumonnut paikalliset fanit sekä maaleillaan että mutkattomalla luonteellaan. Jollen kuvia ja pelipaitoja tulee vastaan myös muualla kaupunkikierroksemme varrella.

Paahtava helle tuo oman hikisen lisänsä markkinoilla kiertelyyn. Saavumme vähitellen alueelle, jossa kojut vaihtuvat ravintoloihin. Sisäänheittäjät ovat paikalla, mutta eivät ahdistele ohikulkijoita. Mietimme esille aseteltuja mereneläviä katsellessamme, kuinka hyvin ne kestävät lämmintä säätä. Ostokset jäävät tällä kerralla tekemättä, mutta me tulimmekin Ballaròn markkinoille nimenomaan tunnelman vuoksi. Kyseessä on aito paikallinen elämys, ja tätä hässäkkää voi hyvällä syyllä pitää yhtenä Palermon parhaista nähtävyyksistä.

Tuntuu rauhoittavalta päästä markkinahumusta hiljaisemmille kaduille. Palermo on monenlaisten kontrastien kaupunki, jossa tunnelmat vaihtuvat nopeasti laidasta laitaan.

Katutaide kuuluu olennaisesti Palermon rosoiseen ilmeeseen. Erityisesti taiteilijanimellä Tutto e Niente tunnettu Marco Mirabile on luonut Ballaròn seudun seinille paljon tyylikkäitä teoksia.

Tutto e Nienten teoksia tulee onneksi vastaan etsimättäkin. Esimerkiksi tämä Hope is woman on hyvä esimerkki Mirabilen puhuttelevasta tyylistä.

Saavumme hetken käveltyämme Palermon historiallisen keskustan eräänlaiselle keskusaukiolle Quattro Cantille. Kyseessä on käytännössä kahden vilkkaan kävelykadun risteys, josta voi jatkaa matkaa joko Via Maquedaa tai Via Vittorio Emanuelea pitkin.

Pienen aukion kaikilla neljällä kulmalla kohoaa upea barokkityylinen rakennus. Olen muutenkin positiivisesti yllättynyt Palermon arkkitehtuurista, sillä vanhoja hienoja taloja on eri puolilla kaupunkia silmiinpistävän paljon. Päätämme jatkaa Via Maquedaa pitkin pohjoiseen lounasravintolaa etsien. Täällä ei tarvitse onneksi kulkea pitkään nälkäisenä, sillä vaihtoehtoja riittää vieretysten.

Istahdamme sisilialaista ruokaa tarjoavan Vucìan pienelle terassille. Varjoisalta paikalta on mukava seurailla kävelykadun vilinää. Ruoat maistuvat meille hyvin ja palvelukin pelaa kiitettävästi. Jaamme aluksi annokset pistaasitahnalla höystettyä burrataa sekä katuruokalajitelman, johon kuuluvat panella ja crocchè ovat meille uusia tuttavuuksia. Panellan voisi määritellä kikhernejauhoista valmistetuksi uppopaistetuksi pikku letuksi. Crocchè on puolestaan uppopaistettu perunakroketti. Molemmat ovat Palermossa hyvin suosittuja. Pääruoaksi syömäni lasagne on takuuvarma valinta, joka ei tuota yllätyksiä.

Jatkamme kylläisinä ja tyytyväisinä Palermon katuihin tutustumista. Päämääränämme on katedraali, joka kuuluu kiistattomasti kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Reittivalinta ei osu ihan nappiin, sillä kuljemme enimmäkseen autioita kujia pitkin. Toisaalta tässä on taas uusi esimerkki Palermon nopeasti vaihtelevasta ilmeestä.

Palermon katedraali on yksi koko Sisilian merkittävimmistä rakennuksista. Paikalla toimi jo toistatuhatta vuotta sitten varhaiskristillinen kirkko, minkä jälkeen arabit pystyttivät sen tilalle moskeijan. Normannit valloittivat Palermon vuonna 1072 ja muuttivat rakennuksen kristilliseksi kirkoksi. Tämän jälkeen katedraaliin on ilmestynyt muun muassa katalonialaisten lisäämiä goottilaisia piirteitä. Kyseessä on siis historian kerrostumia pursuava eri valloittajakansojen kokoama sekoitus monenlaisia rakennustyylejä.

Katedraali tekee vaikutuksen niin koristeellisen ulkonäkönsä kuin mahtipontisen kokonsakin ansiosta. Kirkkoa reunustavaa aukiota värittävät palmut luovat mukavasti etelämaalaista tunnelmaa.

Kirkkosalissa saa vierailla ilmaiseksi ja kiertelemme katselemassa muun muassa sivualttareita. Katedraalissa olisi myös paljon maksullista nähtävää, mutta retkiaikataulumme ei oikein salli jäämään tänne pidemmäksi aikaa. Katolta pääsisi ihailemaan hienoja maisemia yli kaupungin ja aarrehuoneesta löytyisi mittaamattoman arvokkaita esineitä. Katedraalissa on myös hallitsijoiden hautoja, joihin liittyy mielenkiintoinen yhtymäkohta aiemmalla retkellä näkemäämme Cefalùun. Normannikuningas Roger II valmistutti itselleen hautasarkofagin Cefalùn katedraaliin, mutta tulikin vastoin tahtoaan haudatuksi Palermoon. Hänen pojanpoikansa keisari Fredrik II siirrätti sarkofagin myöhemmin Palermon katedraaliin omaksi hautapaikakseen.

Omassa mielessäni pyörii muinaisten normannien sijasta paljon tuoreempi Palermon katedraalissa tapahtunut hautaan siunaaminen. Vuonna 1990 Italiassa pelattujen jalkapallon MM-kisojen maalikuningas Salvatore Schillaci menehtyi syksyllä 2024, ja rakastettu kansallissankari saateltiin viimeiselle matkalleen täällä kotikaupungissaan tuhansien fanien läsnä ollessa. Olin kyllä saapasmaan lumoissa jo ennen kesää 1990, mutta uskon silti että Schillaci vei omalta osaltaan kiintymystäni Italiaan ihan uudelle tasolle. Totòn maalit ja noiden kisojen maagiset yöt eivät unohdu koskaan.

Lähdemme suunnistamaan kohti seuraavaa kohdettamme kapusiinien katakombeja. Katedraalilta kertyy käveltävää vajaan kahden kilometrin verran suuntaansa, mutta haluamme joka tapauksessa taittaa taipaleen jalkaisin. Saavumme heti aluksi Villa Bonannon vehreään puistoon. Palmujen ja kukkaistutusten koristamassa puistossa on miellyttävän rauhallista.

Ohitamme Normannien palatsin, joka kuuluu kaupungin merkittävimpiin rakennuksiin. Täältä käsin hallittiin Sisiliaa jo vuosisatoja sitten, ja nykyään rakennuksessa toimii saaren alueparlamentti. Palatsin yhteydessä on myös arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen kirkko Cappella Palatina. Näihin kohteisiin tutustuminen jää odottamaan mahdollista uutta Palermon-matkaa.

Kuljemme näyttävän kaupunginportin Porta Nuovan lävitse. Portti ei ole nimestään huolimatta enää kovin uusi, sillä se pystytettiin 1500-luvulla. Portin lähistöltä pääsisi kierrokselle joko turistijunan tai hevoskärryjen kyydissä, mutta kieltäydymme tarjouksista.

Katukuva muuttuu arkipäiväiseksi ja kävelyreitti tuntuu jopa hieman tylsältä, kun jatkamme matkaamme kohti katakombeja. Jalkakäytävä on kapea, ja ympärillä näkyy sekä melko uudenaikaisia kerrostaloja että hieman ränsistyneitä rakennuksia. Toisaalta arkisessakin Sisiliassa on omanlaisensa viehätys. Paita kastuu hiestä, vaikka taivas onkin ehtinyt jo pilvistyä. Olemme joka tapauksessa oikealla reitillä, sillä samaan suuntaan näyttää pyrkivän muutama muukin matkailija.

Catacombe dei Cappuccinin lippuluukulle ei ole jonoa, joten pääsemme sujuvasti sisään. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä viisi euroa. Lipunmyyjä muistuttaa, ettei sisätiloissa saa ottaa valokuvia. Ymmärrän hyvin, ettei vainajien kuvaaminen ole tällaisessa paikassa soveliasta. Voin vain kuvitella, kuinka moni turisti saattaisi ottaa täällä täysin sopimattomia selfieitä. Tämän jutun kuvituksena on muutama kuvapankkikuva, jotta lukija saisi katakombeista paremman käsityksen.

Catacombe dei Cappuccini on kellarikäytäviin sijoittuva kapusiinimunkkien ylläpitämä paikka, jossa säilytetään palermolaisten vainajien muumioituja ruumiita ja luurankoja. Vainajat on vaatetettu niin, että niistä näkyvät lähinnä vain pääkallot. Osa vainajista on makaavassa asennossa, mutta suurin osa on köytetty varsin hyytävän näköisesti seiniä vasten pystyasentoon.

Katakombit saivat alkunsa 1500-luvun lopulla, kun luostarin hautausmaan tila loppui kesken. Munkit louhivat maan alle hautakammioita ja muumioivat erään kuolleen veljen. Ruumis säilyi maanalaisessa mikroilmastossa hämmästyttävän hyvin, ja vähitellen tilaan kertyi lisää muumioituja munkkien ruumiita. Ajan myötä tänne päätyi paljon muitakin vainajia. Katakombeihin hautaaminen ja muumioiduksi tuleminen nousi kaupunkilaisten kunnia-asiaksi, ja siitä tuli varakkaiden etuoikeus. Vainajat puettiin parhaisiin vaatteisiinsa ja jätettiin näytteille tähän eräänlaiseen kuoleman museoon, jossa omaiset kävivät vierailuilla ja maksoivat läheistensä maallisten jäännösten ylläpidosta.

Käytäväverkosto on odottamaani laajempi ja ohitamme satoja seinustoille aseteltuja luurankoja. Vainajien järjestys on määritelty sukupuolen, ammatin tai sosiaalisen aseman kautta niin, että esimerkiksi naisilla, perheillä, papeilla ja munkeilla on omat käytävänsä. Hautaukset lopetettiin vuonna 1880, mutta senkin jälkeen tapahtui vielä pari poikkeusta.

Katakombien kuuluisin vainaja on vain kaksivuotiaana keuhkokuumeeseen kuollut Rosalia Lombardo. Joulukuussa 1920 menehtynyt tyttö balsamoitiin isänsä toiveesta ja sijoitettiin lasilla suojattuun arkkuun. Ruumis on säilynyt hämmästyttävän hyvin. Tilassa on hämärää ja näyttää oikeastaan siltä, kuin Rosalia olisi vain nukkumassa. On vaikea kuvitella mitään, mikä olisi yhtä surullista, karmivaa ja kaunista yhtä aikaa.

Vierailu Catacombe dei Cappuccinissa on unohtumaton, pysäyttävä ja hyvin ristiriitainen kokemus. Makaaberi nähtävyys on omalla tavallaan kammottava, mutta tunnelma on harras ja herättää syvää kunnioitusta. En itse kokenut katakombeja pelottaviksi, mutta ymmärrän hyvin että ne voivat tuntua kovinkin ahdistavilta. Ikärajaa ei ole, ja paikalla on lisäksemme pari muutakin perhettä. Herkkäluonteisille aikuisille tai pienille lapsille katakombit eivät kuitenkaan välttämättä sovi. Meiltä kuluu katakombeissa hieman yli puoli tuntia.

Palaamme keskustaan enimmäkseen samaa reittiä mitä tulimmekin. Raskaat pilvet ovat peittäneet taivaan, mutta päällemme putoaa vain muutama harmiton pisara. Etsiydymme jälleen Via Maquedan varrelle, koska tyttäret haluavat käväistä vielä ostoksilla. Sopivia vaatekauppoja löytyy Teatro Massimon lähistöltä.

Teatro Massimo on Italian suurin ja Euroopan kolmanneksi suurin oopperatalo, jonka ohjelmistossa on oopperoiden lisäksi balettia sekä sinfoniakonsertteja. Talo viettää 130-vuotisjuhliaan ensi toukokuussa. Silloin esitetään itseoikeutetusti Giuseppe Verdin Falstaff, joka avasi teatterin ohjelmiston vuonna 1897. Elokuvien ystävät saattavat tunnistaa Teatro Massimon Kummisetä III:n loppukohtauksesta.

Tytöt löytävät pientä ostettavaa, minkä jälkeen katsommekin jo parhaaksi palata kohti rautatieasemaa. Koko puolentoista kilometrin matka sujuu suoraa katua pitkin. Palermoon tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta junia kulkee vain noin tunnin välein, emmekä halua venyttää paluuta kovin myöhäiseksi.

Retkipäivä Palermoon oli kaikessa monipuolisuudessaan erinomainen kokemus. Näimme muutamassa tunnissa sekamelskaa ja rähjäisyyttä, mutta myös viihtyisiä alueita sekä upeaa arkkitehtuuria. Tätä kiehtovaa kaupunkia voisi ehkä etäisesti verrata vieläkin meluisampaan ja kaoottisempaan Napoliin. Haluaisin kovasti palata joskus uudelleen Palermoon tutustuakseni kaupungin tunnelmiin ja nähtävyyksiin vaikkapa kolmen tai neljän päivän ajan. Meren rantaankaan emme ehtineet vielä lainkaan. Palermo tutustuttaa sekä värikkääseen sisilialaiseen elämänmenoon että saaren historiaan todella kiehtovalla tavalla.
Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Englanti1 vuosi sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Luxemburg1 vuosi sittenPari kesäpäivää Luxemburgissa
-
Englanti1 vuosi sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Edge
-
Englanti1 vuosi sittenNähtävää ja koettavaa Liverpoolissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo
-
Suomi1 vuosi sittenVilla Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti
-
Italia1 vuosi sittenKatutaidetta Milanon NoLossa
-
Englanti1 vuosi sittenLuoteis-Englannin tunnelmallinen Chester
-
Englanti1 vuosi sittenThe Beatlesin jalanjäljillä Liverpoolissa


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
17.9.2024 at 8:21
Italia on kyllä valtavan monipuolinen maa. Me olemme käyneet siellä vain pariin kertaan, mutta kiinnostaisi kyllä enemmänkin. Tämäkin näyttää jo pelkästään maisemien puolesta todella kauniilta alueelta.
Mika / Lähtöportti
17.9.2024 at 19:29
Italia on monin tavoin tosi monipuolinen matkakohde, esimerkiksi luontonsa ansiosta. On myös paljon alueellisia eroja esimerkiksi kulttuurin, tapojen, arkkitehtuurin ja ruokien osalta. Aostanlaaksoa voi kyllä suositella ja siellä käymisen voi helposti yhdistää vaikka Sveitsiin, jos tykkäätte siellä kierrellä.
Jenni / Unelmatrippi
28.9.2024 at 13:20
Aostanlaaksohan vaikuttaa kaikin puolin aika täydelliseltä matkakohteelta: on vuoristomaisemia, linnoja, nättejä kyliä ja hyvää ruokaa ja viiniä. En ole varsinaisesti koskaan vieraillut juuri tuolla seudulla, mutta muistelen, että olemme tainneet joskus ajaa Aostanlaakson läpi. Kenties tulee joskus käytyä tutustumassa – tämän juttusi perusteella nimittäin houkuttaisi! 🙂
Mika / Lähtöportti
29.9.2024 at 13:30
Aostanlaakso ei ole Italian suosituimpia tai tyypillisimpiä matkakohteita, mutta kuten mainitsit, monin tavoin suorastaan täydellinen vierailukohde. Voi hyvin olla että olette joskus kulkeneet Aostanlaakson halki, se on kuitenkin esimerkiksi Mont Blancin tunnelin kautta yhteydessä Ranskaan ja myös Sveitsiin päin on tieyhteys. Ensi kerralla kannattaa pysähtyä Aostanlaaksoon ainakin pariksi päiväksi 🙂