Italia
Kokemuksia Aostanlaakson maisemista
Teimme elokuun loppupuolella vaimon kanssa lyhyen hääpäivämatkan Aostanlaakson maisemiin Italiaan. Ehdimme nähdä upeita alppimaisemia, pittoreskeja pikkukyliä sekä historiallisia linnoja. Hotellikin oli varsin tyylikäs.
Saavuimme Aostanlaaksoon torstai-iltana ja palasimme kotiin jo sunnuntaina iltalennolla. Aika oli tietenkin kovin lyhyt, mutta ehdimme silti saada käsityksen siitä mitä Ranskan ja Sveitsin kainalossa sijaitsevalla Aostanlaaksolla on tarjottavanaan. Nautimme erityisesti vuoristoisista maisemista sekä hiljaisesta tunnelmasta. Aostanlaaksoon matkustaminen onnistuu sujuvimmin lentämällä Milanoon ja jatkamalla sieltä vuokra-autolla eteenpäin. Malpensan lentokentältä ajoi Saint-Vincentin kylässä sijainneeseen majapaikkaamme noin puolessatoista tunnissa.

Yksi syy matkakohteen valinnalle oli varmasti haluni tutustua Italian kaikkiin kahteenkymmeneen hallinnolliseen alueeseen. Kokonaan kokematta on Aostanlaaksossa vierailun jälkeen enää saappaankärjessä sijaitseva Calabria, mutta joukkoon mahtuu myös pari aluetta, joilla olen käynyt vasta todella pikaisesti. Aostanlaakso on Italian alueista pienin sekä asukaslukunsa että pinta-alansa osalta, ja myös ainoa, joka ei jakaudu useampaan maakuntaan.

Haluaisin tutustua Italian kaikkiin alueisiin monipuolisesti ja mielellään ainakin viikon verran viipyen, joten toinenkin matka Aostanlaaksoon houkuttaisi jo kovasti. Olen myös huomannut löytäväni mieluisia matkakokemuksia usein suosituimpien matkailureittien ulkopuolelta, kuten tällä kerralla Aostanlaaksosta. Italia on täynnä kätkettyjä helmiä sekä upeita vaihtelevia tunnelmia.

Grand Hotel Billia / Parc Hotel Billia
Majoitumme tällä kolmen yön matkallamme tavanomaista juhlavammin, sillä vietämmehän 17. hääpäiväämme. Grand Hotel Billia kuuluu seudun maamerkkeihin ja keltainen julkisivu onkin klassisella tavalla näyttävä. Pihalla on mukavannäköinen uima-allas ja sijainti vuorten keskellä näyttää miellyttävältä. Saint-Vincentin kylän keskusta on vain lyhyen kävelymatkan päässä.

Emme raaski maksaa viiden tähden hotellin hintoja, mutta saman katon alle pääsee huokeamminkin. Samassa rakennuksessa toimivan sisarhotellin Parc Hotel Billian huoneet ovat hieman vaatimattomampia, mutta käytämme samaa ovea, vastaanottotiskiä, aamiaishuonetta ja kaikkia muitakin yhteisiä tiloja kuin Grand Hotelin asiakkaat. Buffetaamiainen on hyvä ja italialaisella mittapuulla monipuolinen, joskaan ei ihan yllä runsaudessaan Suomen parhaiden hotelliaamiaisten tasolle. Aamiaisen voi nauttia vaikka ulkoterassilla.

Parc Hotelin puolelle myydään vähintään kolmen yön mittaisia tarjouspaketteja, jolloin kahden hengen huoneen hinnat lähtevät noin 150 eurosta yöltä. Hieman kalliimmalla saa jo mukavasti lisätilaa. Siistissä huoneessa ei ole mitään erityistä luksusta, muttei suuremmin valittamistakaan. Huoneemme moderni valojärjestelmä menee kertaalleen kokonaan pois toiminnasta, mutta se korjataan asiasta ilmoittamisen jälkeen muutamassa minuutissa.

Syömme yhtenä iltana hotellin ravintolassa neljän ruokalajin menun, jossa on jokaisen ruokalajin kohdalla muutamia vaihtoehtoja. 58 euron hintaan kuuluu ruokien lisäksi kaksi viinilasillista, kivennäisvesi ja kahvi, joten illallista voi mielestäni pitää viiden tähden hotellin valkoisten pöytäliinojen äärellä todella edullisena. Ruoka on maukasta, joskaan ei fine dining -tasoista tai muutenkaan aivan poikkeuksellista. Hotellissa on useita erilaisia ruokasaleja, ja koska varasimme oman illallisemme vasta viime hetkellä, päädymme melko kolkkoon suureen tilaan. Ateria on joka tapauksessa onnistunut.

Castel Savoia
Käytämme suurimman osan ajastamme päiväretkiin Aostanlaakson maisemissa. Hotellilta on noin tunnin ajomatka Savoijin linnaan, jonka Italian kuningatar Margherita rakennutti kesäasunnokseen vuosina 1899–1904. Upea linna sijaitsee hienojen vuoristomaisemien keskellä, eikä siellä vierailua kannata jättää tällä seudulla liikkuessa väliin. Sisätiloihin tutustuminen tapahtuu italiaksi opastetulla kierroksella, jonka aikana saamme ihailla muun muassa hienoa portaikkoa sekä monia tyylikkäästi koristeltuja huoneita.
Lue lisää jutustani Aostanlaakson satulinna Castel Savoia.

Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore
Vierailemme heti linnan jälkeen lähistöllä Gressoney-Saint-Jeanin kylässä, jonka laidalla kävelemme kuvankauniin Gover-lammen ympäri. Idyllinen pieni kylä viehättää luonnon lisäksi myös alppityylisten talojensa ansiosta. Tutustumme tämän jälkeen myös samasta Gressoneyn laaksosta löytyvään Fontainemoreen, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä etelämpänä. Hiljainen Fontainemore on päässyt jopa Italian kauneimpien kylien listalle. Idyllinen jokiranta kirkkoineen ja kivisiltoineen on hyvin kuvauksellinen ja nautimme vierailusta, vaikkemme tästä kylästä kovin paljoa nähtävää löydäkään.
Lue lisää jutustani Aostanlaakson kylät Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore.

Lago Blu
Toisen retkipäivämme ensimmäinen kohde on pieni Lago Blu -lampi, joka tulee vastaan Valtournenchen laaksossa pari kilometriä ennen Breuil-Cervinian hiihtokeskusta. Kirkasvetinen lampi on todella kuvauksellinen varsinkin, jos taustalla häämöttävä Matterhorn ilmestyy pilvien välistä esiin. Kuuluisa vuori pysyttelee koko vierailumme ajan osittain piilossa, mutta olemme silti tyytyväisiä pilvien välistä pilkottavan huipun näkemisestä.

Lago Blun ympärille on kertynyt eväitä nauttivia retkeilijöitä, sillä ympäristössä kulkee paljon patikkapolkuja. Emme ole varustautuneet tällä matkalla patikointiin, mutta kiipeämme läheiselle kukkulalle katselemaan maisemia.

Lampi on niin pieni, ettei sen kiertämiseen kulu montaa minuuttia. Ilma tuntuu poikkeuksellisen raikkaalta, sillä vuoristotie on johtanut meidät jo parin kilometrin korkeuteen. Sää tuntui Saint-Vincentistä lähtiessämme suorastaan tukalan helteiseltä, mutta täällä ylhäällä lämpötila on jäänyt alle kahdenkymmenen asteen.

Breuil-Cervinia
Lago Blulta hurauttaa parissa minuutissa Breuil-Cervinian hiihtokeskukseen. Vaikka kylä tunnetaankin ensisijaisesti talviurheilusta, näyttää myös kesäisille patikkapoluille riittävän käyttäjiä. Suurelta Marmore-joen rannalla sijaitsevalta parkkipaikalta löytyy onneksi hetken etsiskelyn jälkeen tilaa. Seurailemme autosta noustuamme viereisellä golfkentällä seikkailevan suurikokoisen murmelin touhuja.

Breuil-Cervinia vastaa hyvin odotuksiamme, sillä tiesimme sen olevan historiallisen pikkukylän sijasta ensisijaisesti hiihtokeskus monine ravintoloineen ja urheiluliikkeineen. Yleisihme on silti miellyttävä, sillä kylällä näkyy muiden rakennusten lisäksi paljon harjakattoisia puutaloja. Teemme mukavan kävelykierroksen kylän ympäri.

Paikkakunnan nimestä on käyty viime vuosina poliittista vääntöä. Kahdesta nimestä vanhempi on ranskankielinen Breuil. Cervinia viittaa puolestaan Matterhorniin, joka tunnetaan Italiassa nimellä Monte Cervino. Tämä nimi on peruja fasistiselta ajalta, jolloin kaikki mahdollinen pyrittiin italialaistamaan. Väittely jatkuu edelleen, mutta käsittääkseni kylästä käytettäisiin mieluummin nimeä Le Breuil, kun taas hiihtokeskuksen nimeksi on vakiintunut Cervinia.

Breuil-Cervinia sijaitsee lähes kirjaimellisesti vuorten sylissä. Sveitsin ja Italian rajalla kohoava Matterhorn näyttää nousevan heti kylän laidalta ja ympärillä näkyy monia muitakin Alppien huippuja. Tarjolla on suuri hiihtohissien ja erilaisten köysiratojen verkosto, joka mahdollistaa liikkumisen laajalla alueella. Korkein köysirata-asema on Matterhornin jäätiköllä 3883 metrissä, jolta voi halutessaan laskeutua vuorten toiselle puolelle Sveitsin Zermattiin.

Päätämme kyläkierroksen pieneen kadunvarren ostoskeskukseen, josta löydämme focacciaa tarjoavan baarin. Istumme arkisen aukion laidalle kyhätylle terassille syömään yllättävän runsaiksi paljastuvia tilauksiamme, jotka muistuttavat enemmän rapeita voileipiä kuin aitoa ligurialaista focacciaa. Ihailemme syödessämme vuoria ja seurailemme taivaalla liikkuvia pilviä, jotka eivät missään vaiheessa suostu paljastamaan Matterhornia koko komeudessaan.

Castello di Fénis
Palaamme Breuil-Cerviniasta alas laaksoon ja suunnistamme vielä ennen hotellille paluuta yhteen kohteeseen. Fénisin kylä tunnetaan ennen kaikkea linnastaan, joka on yksi Aostanlaakson upeimpia. Kylä on muuten varsin arkinen, ja meitä tervehtii heti löytämällämme parkkipaikalla navettaan viittaava haju. Laakson sää tuntuu vuoristoretken jälkeen painostavan kuumalta ja ilmassa on selvästi ukkosta.

Fénisillä on pitkä historia, sillä sen kautta kulki Rooman valtakunnan aikoihin keisari Augustuksen rakennuttama tie Po-joen laaksosta Galliaan. Vanhimmat linnasta kertovat kirjalliset merkinnät ovat peräisin 1200-luvulta, mutta rakennus laajennettiin nykyiseen muotoonsa parisataa vuotta myöhemmin.

Vaikka Fénisin linna näyttääkin ritarihenkiseltä, ei sitä rakennettu sotilaalliseen tarkoitukseen. Sijainti pienellä kukkulalla olisikin ollut puolustamista ajatellen melko kehno. Kyseessä oli Challantin aatelissuvun kotilinna, joka komistui entisestään sitä mukaa kun suvun päämiehet saivat vaikutusvaltaa. Onnen käännyttyä linna alkoi vähitellen autioitua ja hylättiin lopulta kokonaan. Fénisin linna on sittemmin pelastettu raunioitumiselta, restauroitu ja avattu museona.

Linna on avoinna ympäri vuoden ja pääsylippujen hankkiminen onnistuu kätevimmin Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta. Emme halunneet aikatauluttaa päiväämme, joten jätimme kellonaikaan sidotut etukäteisliput ostamatta. Retki venähtääkin sen verran pitkäksi, ettemme jaksa enää paikan päällä kysellä pääsylippuja viimeiselle aukiolotunnille. Tornien koristama keskiaikainen linna on kenties parhaimmillaan nimenomaan näin ulkoa päin nähtynä, vaikka sisätilatkin lienevät näkemisen arvoiset.

Saint-Vincent
Tutustumme ”kotikyläämme” Saint-Vincentiin vasta matkan kolmantena iltana. Hotelliltamme pääsisi maanalaista käytävää pitkin suoraan kasinolle, joka on ollut tärkeä kohtaamispaikka jo vuosikymmenten ajan. Selailemme huoneessamme Casino de la Valléesta kertovaa kirjaa, jonka kuvissa hymyilevät muiden muassa Sean Connery, Sophia Loren, Joséphine Baker, Muhammad Ali, Roberto Baggio, Roberto Benigni sekä kymmenet muut lähinnä italialaiset eri alojen tähdet.

Jätämme kasinovierailun väliin ja kuljemme maisemallista kävelytietä pitkin muutaman sadan metrin matkan Saint-Vincentin vanhaankaupunkiin. Laskeva aurinko kultaa jo taivasta ja lähestyvän ukkosen jyrinä kaikuu jylhillä rinteillä. Välillä täytyy pysähtyä ihailemaan näkymiä laaksoon.

Keskustaa halkovan viihtyisän kävelykadun varrella toimivat kaupat sulkevat lauantai-iltana ovensa, mutta ravintoloihin ja baareihin kerääntyy hyväntuulisia ihmisiä. Pienellä torilla viritellään jonkinlaista musiikkiesitystäkin. Kuljemme kadun päässä kohoavalle kirkolle saakka, katselemme taas laaksomaisemia ja käännymme paluumatkalle.

Ukkosen jyrinä voimistuu entisestään ja sadepisarat täplittävät jo katua, kun astumme erääseen gelateriaan ostamaan jäätelöä. Syömme jäätelöt katoksen alla. Koska sade jatkuisi sääennusteen perusteella vielä tunteja, päätämme palata sateenvarjojen suojissa hyvissä ajoin hotellille. Saint-Vincent vaikuttaa iltakävelymme perusteella mukavalta paikalta, josta löytyy kasinon lisäksi esimerkiksi kylpylä.

Bard
Palaamme kotimaahan vasta iltalennolla, joten ehdimme Malpensaa kohti ajaessamme pysähtyä Bardin kylässä. Erityisesti linnoituksestaan tunnettu Bard on elokuun viimeisenä sunnuntaina kovin suosittu vierailukohde, joten kylän parkkihalli on niin täynnä ettemme pääse edes sen puomille asti. Päädymme hetken kiertelyn jälkeen Dora Baltea -joen vastarannalle naapurikylä Hônen puolelle. Vapaalta parkkipaikalta on reilun kymmenen minuutin kävelymatka Bardiin, mutta löydämme samalla vahingossa erinomaisia kuvakulmia linnoitukselle päin.

Bard on yksi kolmesta Italian kauneimpien listalle valitusta Aostanlaakson kylästä. Se on päässyt mukaan myös bloggaajakollega Helin mainioon Kylässä Italiassa -kirjaan. Roomassa asuva Heli vierailee keskiaikaisissa kylissä mielellään sesongin ulkopuolella, joten kokemamme helteinen tunnelma eroaa kirjassa kuvaillusta seesteisyydestä. Ihmisiä on silti liikkeellä täysiin parkkipaikkoihin nähden yllättävän vähän.

Bard on sikäli erikoinen kylä, että se koostuu pitkälti vain yhdestä jyrkänteen juurella kulkevasta kujasta, joka nousee vähitellen kohti kaiken yläpuolella kohoavaa linnoitusta. Aostanlaaksossa on paljon komeita linnoja, joista Bard kuuluu merkittävimpiin. Se sijaitsee strategisella paikalla kapean rotkon keskellä ja vartioi samalla ohi virtaavaa Dora Baltea -jokea.

Kaunista kujaa pitkin on mukava kävellä. Pysähdymme erääseen puotiin ostamaan käsin veistetyn jääkaappimagneetin tämän reissun ainoaksi matkamuistoksemme. Ystävällinen myyjä huomaa lähtömme jälkeen, että ostamamme esineen varsinainen magneettiosa on pudonnut pöydälle. Niinpä hän juoksee kujalle peräämme ja vaihtaa pakkaamansa tuotteen anteeksi pyydellen ehjään.

Linnoitus kiinnostaisi, mutta emme halua maksaa pääsymaksua vain siksi, että kurkkaisimme pikaisesti näköaloja ja kiirehtisimme osan sisätilojen näyttelyistä läpi. Kiipeämme siis vain linnoituksen porteille saakka ja kurkistamme samoilla kulmilla sijaitsevan Bardin kirkon ovesta sisään. Jos vielä joskus palaamme Aostanlaaksoon, varaamme silloin kunnolla aikaa Bardin linnoitukseen tutustumiseen. Linnoituksen ihaileminen alhaalta eri suunnista sekä kylän halki käveleminen olivat toki nekin mukavia ja ehdottomasti pysähtymisen arvoisia kokemuksia. Nyt aikataulumme alkaa kuitenkin jo vaatia paluumatkan jatkamista kohti Malpensan lentokenttää.

Ajatuksia Aostanlaaksosta
Aostanlaakso osoittautui hyvinkin viehättäväksi alueeksi, joka kuuluu Italian muiden pohjoisten osien tavoin maan vauraimpiin seutuihin. Vaikka Aostanlaakson paikkakuntien nimet ovatkin pitkälti ranskankielisiä, puhuu suuri enemmistö asukkaista äidinkielenään Italiaa. Myös saksan kieltä on paikoitellen esillä. Yllätyimme kaikesta huolimatta siitä, kuinka Aostanlaakso tuntui meistä tyypillisemmältä Italialta kuin etukäteen osasimme odottaa.

Liikuimme Aostanlaaksossa sujuvasti vuokra-autolla. Koko päälaakson halki kulkee maksullinen moottoritie, ja seudun muutkin tiet tuntuivat olevan hyvässä kunnossa. Vuoriston mutkikkailla teillä autoiluun kannattaa silti varata reilusti aikaa.

Jokaisella Italian alueella on tietenkin omat perinneruokansa. Maistoimme matkallamme seudun kuuluisaa Fontina-juustoa sekä lähistöllä valmistettua punaviiniä. Paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluvat myös ainakin polenta ja laardi. Italian laardipääkaupungissa Arnadissa oli matkamme aikaan meneillään vuosittainen sian rasvalle omistettu festivaali, joka aiheutti ohi ajaessamme pienimuotoista ruuhkaa tielle. Jätimme kuitenkin laardifestivaalit omalta osaltamme väliin.

Kun joskus toivottavasti pääsen palaamaan Aostanlaaksoon paremmalla ajalla, voisin vierailla alueen pienessä pääkaupungissa Aostassa sekä tutustua kattavammin seudun linnoihin. Emme ottaneet tällä kerralla edes patikointivarusteita mukaan, mutta seuraavalla kerralla ohjelmaan voisi mahduttaa kävelyä Gran Paradison kansallispuistossa sekä vaikkapa Courmayeurin tai Breuil-Cervinian ympäristössä. Talvella tarjolla olisi tietenkin laskettelua sekä käsittääkseni myös erinomaiset maastohiihtomahdollisuudet. Siinä olisikin jo monta syytä uuteen matkaan.
Italia
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.

Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.

Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin
Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.

Mukava majoitus Le Funi -hotellissa
Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.

Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.

Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.

Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla.
* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.

Tyylikäs ravintola La Ripa
Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.

Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.

Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.

Suosittu Antica Trattoria La Colombina
Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.

Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.

Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.

Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla
Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.

Stracciatella-jäätelön koti La Marianna
Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.

Gelateria Carmen
Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.

PolentOne – iltapalaa polentakioskilla
Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.

Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.

Paikallinen erikoisuus polenta e osei
Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.
Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Italia
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Vietimme vaimon kanssa hienon viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Pohjoisitalialaisen kaupungin upein osa on historiallinen Città Alta, jonka keskiaikaisten kujien varrella riittää paljon kaunista nähtävää.
Città Alta eli yläkaupunki kohoaa korkealla kukkulalla, josta käsin muinaista Bergamoa oli hyvä vartioida sekä puolustaa. Keltit ja sittemmin roomalaiset asuivat täällä jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta nykyisen Città Altan ilme huokuu keskiaikaa. Kaupunginmuurit ovat puolestaan peräisin 1500-luvulta, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kukkulan juurelta löytyvä Città Bassa eli alakaupunki alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Bergamo teollistui eikä sen tarvinnut enää pelätä naapureiden hyökkäyksiä.

Majoitumme Città Altan laidalle mukavaan Le Funi -hotelliin, josta kerron lisää seuraavassa Bergamosta kertovassa jutussa. Aloitamme kaupunkikierroksen hotellin lähellä sijaitsevalta Largo Colle Aperton aukiolta, jolla sijaitsee myös lentokentälle liikennöivän bussilinja numero 1:n päätepysäkki. Kulman takaa löytyvällä San Vigilion funikulaarilla pääsisi yhä parempiin maisemiin, kun taas tämän aukion laidalta voi katsella hieman vaatimattomampaa laaksonäkymää.

Suuntaamme porttikäytävän kautta Cittadellan aukioksi nimetylle historiallisen linnoituksen sisäpihalle. Kirkasääninen nainen laulaa holvikaarten alla Ave Mariaa niin voimakkaasti, että sävelet kaikuvat rakennusten vanhoilla kiviseinillä.

Kävelemme linnoituksen sisäpihan poikki vastapäiselle portille, jonka yläpuolella kohoaa kellotorni Torre della Campanella. Sen juurella on käynnissä pienet markkinat. Kaupankäynnillä on tällä paikalla pitkät perinteet jo venetsialaisten ajoilta saakka.

Tornin edustalta alkava Via Bartolomeo Colleoni on Città Altan halki kulkeva vilkas kävelykatu, josta paikalliset käyttävät lempinimeä Corsarola. Sitä voi kapeudestaan huolimatta pitää hyvällä syyllä vanhankaupungin pääkatuna. Varjoisan väylän varrella riittää pikku putiikkeja sekä houkuttelevia ravintoloita. Kuljemme katua pitkin muutaman kerran, ja useimmiten ihmisiä riittää ruuhkaksi asti.

Huomaamme Corsarolaa pitkin kulkiessamme sisäänkäynnin Monastero del Carmine -luostariin. Vierailu on ilmainen, joten kuljemme satoja vuosia vanhan käytävän halki karmeliittaluostarin sisäpihalle. Kävelykadun vilske tuntuu kovin kaukaiselta täällä rapistuneen luostarin hiljaisuudessa.

Palaamme kävelykadulle, joka johtaa meidät pian Città Altan keskusaukiolle Piazza Vecchialle. Se on vanhankaupungin sydän ja eräänlainen bergamolaisten olohuone, joka vetää puoleensa sekä turisteja että paikallista väkeä.

Aukion laidalla on ravintoloita, baareja ja kahviloita, joiden terasseilla on mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Mekin pysähdymme tänne nauttimaan lasilliset paikallista valkoviiniä sekä syömään pientä välipalaa.

Piazza Vecchian laitaa koristava Campanone-kellotorni kuuluu Bergamon tärkeimpiin rakennuksiin. Yläkaupungin korkein torni on peräisin 1100-luvulta ja se tunnetaan erityisesti iltasoitostaan. Kello soi keskiajalla aina iltakymmeneltä sata kertaa kertoen kaupungin porttien sulkeutumisesta ja toimi samalla muistutuksena nukkumaanmenoajasta. Sama soitto jatkuu yhä joka ilta, vaikka portit pysyvätkin avoimina ja moni saattaa olla vasta lähdössä kylille.

Campanone on avoinna vierailijoille, joten täytyyhän huipulle kiivetä katsomaan maisemia. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä 9 euroa ja siihen kuuluu sisäänpääsy myös viereiseen museoon. Ylös voisi nousta hissilläkin, mutta haluan kunnioittaa perinteitä ja kapuan ylös ikivanhoja portaita pitkin. Ylhäällä odottavat hulppeat kevätauringon valaisemat näkymät.

Viereisen Santa Maria Maggioren basilikan tornit näyttävät täältä katsottuina todella vaikuttavilta. Niiden takana levittäytyy Bergamon alakaupungin keskusta.

Aivan lähistöllä on toinenkin merkittävä kirkko, nimittäin Bergamon katedraali. Sen kupolia koristava kullattu patsas esittää kaupungin suojeluspyhimystä Sant’Alessandroa eli Pyhää Aleksanteri Bergamolaista. Hän oli kristitty roomalainen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman täällä Bergamossa. Katedraalin vasemmalla puolella näkyvä jykevä torni on nimeltään Torre del Gombito.

Maisemia tekee mieli jäädä ihailemaan joka suuntaan. Piazza Vecchian laidalla sijaitseva kirjastorakennus Biblioteca Civica Angelo Mai erottuu valkoisesta marmorista tehdyn julkisivunsa ansiosta. Kirjaston arvokkaat kokoelmat ovat lähinnä tutkijoiden käytössä, mutta vierailijat voivat tutustua aulatiloihin sekä joihinkin historiallisiin saleihin ilmaiseksi.

On mukavaa katsella maisemaa myös San Vigilion kukkulalle päin. Vehreä kukkula nousee yläkaupunkiakin korkeammalle ja on oikein miellyttävä vierailukohde. Kerron San Vigiliosta myöhemmin lisää omassa erillisessä jutussaan.

Jatkamme kaupunkikierrosta tornivierailun jälkeen tutustumalla viereiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Kirkon sisätilat ovat aivan käsittämättömän hienot ja tekevät minuun suuren vaikutuksen. Pääkirkosta sekä viereisestä Colleonin kappelista voi lukea lisää jutustani Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa.

Vierailemme myös heti Santa Maria Maggioren naapurissa sijaitsevassa Bergamon katedraalissa. Sen sali tuntuu viereiseen kirkkoon verrattuna jotenkin tavanomaiselta, vaikken haluaisi näin kaunista paikkaa missään tapauksessa vähätelläkään. Sisätilat on koristeltu näyttävään barokkityyliin ja suuri koko tekee katedraalista mahtipontisen.

Katedraalissa on pääsalin lisäksi katoliseen tapaan useita sivukappeleita. Vietämme hetken erään sivukappelin kauneutta ihaillen. Kurkistamme myös pelkistettyyn kryptaan, joka on varattu paikallisten piispojen hautapaikaksi. Katedraalin arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu paavi Johannes XXIII:lle kuuluneita esineitä. Bergamossa syntynyt Johannes XXIII muistetaan kansanomaisena ja rakastettuna paavina, joka menehtyi kesäkuussa 1963.

Kiertelemme jonkin aikaa mukulakivikujilla, joista osa on yllättävänkin mäkisiä. Pääväylien ulkopuolella voi nauttia myös hiljaisuudesta.

Yksi yläkaupungin pienistä nähtävyyksistä on Antico Lavatoio, eli 1800-luvun lopulla rakennettu pyykinpesupaikka. Bergamon kaupunki halusi tarjota asukkailleen hygieenisen pyykkäyspaikan kulkutautien hillitsemiseksi ja siitä tulikin suosittu. Paikalliset rouvat saivat vaihdettua täällä raskaan työn lomassa niin arkiset kuulumiset kuin mehukkaimmat juorutkin. Antico Lavatoio alkoi menettää merkitystään toisen maailmansodan jälkeen, kun koteihin hankittiin pyykkikoneita.

Päädymme takaisin yläkaupungin halki kulkevalle Corsarolalle, jonka toisen pään virallinen nimi on Via Gombito. Ohitamme edellä mainitun Torre del Gombiton, lisää pikkukauppoja ja muutamia ravintoloita, kunnes katu päättyy alakaupunkiin vievän funikulaarin asemalle. Città Alta on kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta melko pieni, sillä koko Corsarolan pituus on vain reilut puoli kilometriä.

Suuntaamme alamäkeen viettävälle Via Porta Dipintalle. Sen varrelta löytyvä Palazzo Moroni on hieno barokkipalatsi, jonka saleissa voisi ihailla suurta taidekokoelmaa sekä menneiden vuosisatojen huonekaluja. Kokonaisuuteen kuuluu myös laaja puutarha. Emme ehdi Palazzo Moronin porttia pidemmälle, mutta paikka kiinnostaisi jos matkustamme joskus uudelleen Bergamoon.

Katu laskeutuu lopulta yläkaupungin laidalle, josta aukeaa näkymiä Bergamoa ympäröiville kukkuloille. Laaksossa erottuu vasta remontoitu stadion, jossa näkemästäni pelistä voi lukea lisää jutustani Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese.

Bergamossa riittää näyttäviä vanhoja rakennuksia vähän joka kulmalla. Entinen Sant’Agostinon luostari on kunnostettu Bergamon yliopiston käyttöön.

Ohitamme jykevän Sant’Agostinon kaupunginportin ja jatkamme kävelykierrosta venetsialaisia muureja pitkin. Muurit ovat parhaimmillaan täällä Città Altan eteläreunalla, josta aukeaa upeita näkymiä alakaupungin suuntaan. Muurin alapuolella näkyy olevan hienoja suorastaan kartanomaisia koteja. Näillä paikoilla kelpaisi vaikka grillailla hyvissä maisemissa, elleivät uteliaiden katseet häiritsisi liikaa. Kauempana häämöttää useita kirkontorneja.

Venetsialaiset rakensivat Città Altaa ympäröivät muurit 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja niille tuli mittaa noin kuusi kilometriä. Muurien tieltä jouduttiin purkamaan reilusti yli kaksisataa rakennusta. Joukossa oli myös kahdeksan kirkkoa, joiden tuhoaminen suututti ymmärrettävästi papiston. Venetsialaiset pysyivät silti kirkonkirouksen uhallakin suunnitelmissaan.

Muurit ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa, sillä niitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään sotilaallisesti. Venetsialaiset antautuivat vuonna 1797 Napoleonin joukoille ilman taistelua. Bergamo ympäristöineen ehti olla tuon jälkeen vielä Itävallankin vallan alla, kunnes siitä tuli osa Italiaa.

Muurien kuvauksellisimpiin paikkoihin kuuluu San Giacomon portti, jonka valkea marmoripinta näkyy kauas ympäristöön. Sitä koristava Pyhän Markuksen leijona oli Venetsian tasavallan tunnus. Portti sai nimensä San Giacomon kirkolta, joka sijaitsi näillä kulmilla ennen muurien rakentamista.

San Giacomon portin läpi pääsee näyttävälle sillalle, jota pitkin voi lähteä laskeutumaan kohti alakaupunkia tunnelmallista mukulakivireittiä pitkin. Moni käyttää varsinkin ylämäkeen funikulaaria, jonka ala-asema sijaitsee tässä lähistöllä.

Portilta on suora näkymä alakaupungin pääkadulle, jonka päässä häämöttää rautatieasema. Tutustuimme myös alakaupunkiin ja siitä on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Muureja pitkin on mukava kulkea ja katsella samalla auringonlaskua. Kävelyreitti houkuttelee myös paikallisia, joista osa lenkkeilee hiki päässä ja loput etenevät rauhallisempaan tahtiin vaikkapa koiriensa seurassa. Kierros alkaa pian olla täynnä, sillä saavumme takaisin lähtöpisteeseemme Largo Colle Apertolle.

Bergamon yläkaupunki kannattaa ehdottomasti kokea myös illalla auringon laskeuduttua. Keskiaikaiset kujat ovat pimeällä hyvin tunnelmallinen ja romanttinenkin ympäristö.

Piazza Vecchia on maaliskuisena lauantai-iltana yllättävän hiljainen, mutta tunnelma lienee lämpiminä kesäiltoina huomattavasti eloisampi. Meille rauhallinen tunnelma sopii oikein hyvin.

Santa Maria Maggioren basilika ja sen vieressä sijaitseva katedraali on valaistu tyylikkäästi. Tällaisilla paikoilla on helppo jäädä miettimään, millaista elämää ja millaisia ihmiskohtaloita Bergamossa on vuosisatojen kuluessa nähty. Nykypäivän Bergamo on mainio matkakohde, jossa voi nauttia keskiaikaisesta arkkitehtuurista, hienoista maisemista ja maukkaasta ruoasta. Juuri ruoka kuuluukin vahvasti seuraavan Bergamo-aiheisen julkaisun sisältöön.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia12 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
17.9.2024 at 8:21
Italia on kyllä valtavan monipuolinen maa. Me olemme käyneet siellä vain pariin kertaan, mutta kiinnostaisi kyllä enemmänkin. Tämäkin näyttää jo pelkästään maisemien puolesta todella kauniilta alueelta.
Mika / Lähtöportti
17.9.2024 at 19:29
Italia on monin tavoin tosi monipuolinen matkakohde, esimerkiksi luontonsa ansiosta. On myös paljon alueellisia eroja esimerkiksi kulttuurin, tapojen, arkkitehtuurin ja ruokien osalta. Aostanlaaksoa voi kyllä suositella ja siellä käymisen voi helposti yhdistää vaikka Sveitsiin, jos tykkäätte siellä kierrellä.
Jenni / Unelmatrippi
28.9.2024 at 13:20
Aostanlaaksohan vaikuttaa kaikin puolin aika täydelliseltä matkakohteelta: on vuoristomaisemia, linnoja, nättejä kyliä ja hyvää ruokaa ja viiniä. En ole varsinaisesti koskaan vieraillut juuri tuolla seudulla, mutta muistelen, että olemme tainneet joskus ajaa Aostanlaakson läpi. Kenties tulee joskus käytyä tutustumassa – tämän juttusi perusteella nimittäin houkuttaisi! 🙂
Mika / Lähtöportti
29.9.2024 at 13:30
Aostanlaakso ei ole Italian suosituimpia tai tyypillisimpiä matkakohteita, mutta kuten mainitsit, monin tavoin suorastaan täydellinen vierailukohde. Voi hyvin olla että olette joskus kulkeneet Aostanlaakson halki, se on kuitenkin esimerkiksi Mont Blancin tunnelin kautta yhteydessä Ranskaan ja myös Sveitsiin päin on tieyhteys. Ensi kerralla kannattaa pysähtyä Aostanlaaksoon ainakin pariksi päiväksi 🙂