Kävin viime viikonloppuna kaverini Teron kanssa jalkapallomatkalla Englannissa. Näimme kaksi peliä, joista ensimmäinen oli FA Cupin puolivälierä Wolverhampton–Coventry. Tutustuimme samalla perinteikkään Wolvesin kiehtovaan historiaan.

Kirjoittelin pari kuukautta sitten Lontoossa näkemästäni Tottenhamin ottelusta, jonka jälkeen jäin kaipaamaan hieman perinteisempää brittifutistunnelmaa. Tottenham on englantilaisjoukkueiden joukosta oma suosikkini ja se pelaa upealla huippumodernilla stadionilla, mutta mieleni teki tutkimusmatkalle perinteisempään brittifutiksen maailmaan, historiallisiin katsomoihin jonnekin pääkaupungin ulkopuolelle. En olisi osannut kuvitellakaan, että tuo reissu toteutuisi näin nopeasti.

 
Meillä oli muutaman kaverin kanssa tarkoitus lähteä ensi kesän EM-kisoihin Saksaan, mutta kun lippujen hankkiminen ei tuntunut onnistuvan, päätimme vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata korvaavalle jalkapallomatkalle. Joukko supistui suunnitelmien vaihtuessa, joten lähdimme reissuun kaverini Teron kanssa kahdestaan. Tero seuraa aktiivisesti Valioliigaa, joten reissun kohteeksi valikoitui nopeasti Englanti. Lähdemme katsomaan kahta ottelua, joista ensimmäinen pelataan Englannin keskiosissa Wolverhamptonissa. Wolverhampton Wanderers eli tuttavallisemmin Wolves on Teron suosikkijoukkue ja itse en voisi kuvitella parempaa kohdetta kaipaamani jalkapallonostalgian etsimiseen.

Valmistaudun matkaan lukemalla Saku-Pekka Sundelinin kirjoittaman erinomaisen Brittifutis-kirjan sekä katsomalla YouTubesta koosteen vuoden 1973 FA Cupin puolivälierästä, jossa Wolverhampton isännöi Coventrya täsmälleen samalla tavalla kuin omaan ohjelmaamme kuuluvassa pelissä. Vaikka olenkin aina seurannut tiiviisti jalkapalloa, ei brittifutis ole itselleni yhtä tuttua kuin italialainen, suomalainen tai espanjalainenkaan jalkapallo. Arvostan silti suuresti englantilaisen jalkapallokulttuurin rikkautta ja perinteitä sekä sitä, kuinka ylpeitä britit ovat omasta seurastaan, oli se sitten kuinka suuri tai pieni tahansa. Vaikka olenkin viime vuosina katsonut Valioliigaa televisiosta vain muutaman pelin kaudessa, tunnen suurta nostalgiaa muistellessani, kuinka Aulis Virtanen 80-luvulla selosti Englannissa pelattuja otteluita ja kertoi kuinka ryhmittymät erottuvat mustavalkovastaanottimissa toisistaan.

Wolvesin tavallisiin sarjapeleihin saa yleensä lippuja seuran omien nettisivujen kautta. Joitakin pelejä ajatellen saattaa olla hyödyllistä hankkia etuosto-oikeus liittymällä seuran jäseneksi 40 punnan vuosihintaan. Nyt edessä on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen peli, sillä kyseessä on Englannin FA Cupin puolivälierä samalta seudulta tulevaa Coventrya vastaan. Molemmilla seuroilla on nyt mahdollisuus saavuttaa jotain itselleen poikkeuksellisen suurta, sillä voittajan matka jatkuu Lontoon Wembleyllä pelattavaan välierään. Lippujen kysyntä on niin kovaa, että joudumme varmistamaan sisäänpääsymme Wolvesin hospitalityn eli eräänlaisen vip-paketin avulla. 169 punnan kappalehinta on kova, mutta siedettävä. Tämä peli on päästävä kokemaan!

Vietämme ottelua edeltävän yön Englannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Birminghamissa, josta on vain reilun vartin junamatka Wolverhamptoniin. Molineux Stadium sijaitsee kilometrin päässä rautatieasemalta, joten kävelymatka pelipaikalle on miellyttävän lyhyt. Olemme liikkeellä aamuvarhaisella, sillä peli alkaa jo viittätoista yli kahdeltatoista. Sitä ennen täytyy ehtiä Wolvesin kauppaan ja varttia vaille kymmeneltä alkavaan hospitality-ohjelmaan. Wolverhamptonin keskustassa on hiljaista, mutta näemme erään pubin ovella ystävällisen mutta ehdottoman kyltin, jonka mukaan ainoastaan kotijoukkueen kannattajat ovat tervetulleita. Ikkunan läpi katsottuna näyttää siltä, että olut virtaa mukavasti vaikka kello lyö vasta yhdeksää aamulla.

Stadionin kulmilla valmistaudutaan jo ottelutapahtumaan, sillä rasvaiset herkut tirisevät grilleissä ja keltamustia fanituotteita asetellaan myytäväksi. Näky on tutun oloinen, mutta en ole ennen kokenut vastaavaa aamuauringon vasta valaistessa seuralegendojen patsaita.

Käymme stadionin päädyssä sijaitsevassa kaupassa, josta hankin kokoelmaani uuden jalkapalloseuran kaulaliinan. Terolle kertyy ostettavaa kokonainen kassillinen. Olemme valinneet muutamasta vaihtoehdosta Wolverhamptonin museoon sijoittuvan hospitality-ohjelman, mikä osoittautuu erinomaiseksi ratkaisuksi. Museo on mielenkiintoinen, eikä siellä käynti onnistuisi nimenomaan ottelupäivänä muulla keinoin. Museo sijaitsee aivan kaupan vieressä ja pääsemme odottelemaan kierroksen alkua alakerran aulatilaan. Meillä ei ole aiempaa kokemusta tällaisista tilaisuuksista, joten odotamme mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

---

Hospitality-ohjelma Wolverhampton Wanderersin museossa

Parinkymmenen hengen ryhmä ohjataan yläkertaan, jossa saamme aluksi varsinaiset otteluliput käteemme. Museon baarista saa noutaa haluamansa tervetulojuoman sekä tutustua hetken aikaa omatoimisesti näyttelyyn. Jalkapallomuseon sisältö on vaikuttava ja toteutus tyylikäs. Keltainen – tai old gold kuten täällä sanotaan – yhdistettynä mustaan on tehokas väriyhdistelmä.

Meidät kutsutaan pian pieneen auditorioon, sillä ohjelmassa on seuralegendan haastattelu. Wolvesin historioitsijan Peter Crumpin seurassa on Andy Thompson, joka edusti Wanderersia suurimman osan pitkästä urastaan. Pienikokoinen Thommo oli nopea ja monipuolinen pelaaja, joka viihtyi useimmiten laitapuolustajan tontilla. Hän siirtyi marraskuussa 1986 Wolverhamptoniin 19-vuotiaana lupauksena naapuriseura West Bromwichista yhdessä toisen tulevan legendan Steve Bullin kanssa.

Wolves oli tuolloin historiansa syvimmässä aallonpohjassa, mutta kaksikko auttoi joukkueen ponnistamaan neljännestä divisioonasta ylöspäin. Wolves ei noussut vielä Thompsonin aikana aivan Valioliigaan, mutta kakkostasolla pelattuja kausia kertyi runsaasti. Thommo pelasi Wanderersissa kaikkiaan 451 ottelua ja teki niissä puolustavalle pelaajalle komeat 45 maalia. Maalimäärää selittää hänen maineensa erinomaisena rangaistuspotkujen laukojana.

Thompson on sujuva puhuja, joka vastaa kysymyksiin kertomalla pitkiäkin tarinoita. Oletan että hän on tällaisissa tilaisuuksissa jonkinlainen vakiovieras, eikä ole ihme että rennosti esiintyvä mies on saanut työtä myös Wolvesin otteluiden kommentaattorina. Thompson muistelee pelivuosiaan ja vastaa lopuksi yleisön esittämiin kysymyksiin. Innokkaita kysyjiä löytyy niin paljon, ettei meidän tarvitse avata suutamme lainkaan. Käyn vielä lopuksi pyytämässä otteluohjelman kanteen Andy Thompsonin nimikirjoituksen ja yhteiskuvakin totta kai onnistuu muitta mutkitta. On mukavaa päästä tapaamaan paikallinen legenda.

Siirrymme auditoriosta buffetruokailuun. Tarjolla olevat eväät yllättävät, sillä olin ehkä ajatellut tällaiseen tilaisuuteen jotain raikkaampaa kuin vaikkapa uppopaistettuja kananpaloja tai makkaralla ja pekonilla ryyditettyjä hampurilaisia. Kenties ruokalista on sovitettu paikalliseen makuun sopivaksi, sillä murkina näyttää tekevän hyvin kauppansa. En itsekään valita, vaan syön vatsani täyteen. Parasta on jälkiruokapöydän suussa sulava marjapiirakka. Komeaa seuran historioitsijan titteliä kantava Peter käy ruokailun lomassa kyselemässä kaikkien kuulumisia. Hän ilahtuu suomalaisista vieraista ja muistelee kuinka Mixu Paatelainen edusti Wolverhamptonia yhden kauden ajan hieman ennen vuosituhannen vaihdetta.

Ehdimme hädin tuskin syödä, kun on jo aika lähteä Peterin opastamalle museokierrokselle. Mies tuntee seuran historian paremmin kuin omat taskunsa ja luettelee sujuvasti yksityiskohdan toisensa jälkeen. Wolvesin kultakausi osui 1950-luvulle, jolloin seura voitti toistaiseksi ainoat kolme Englannin mestaruuttaan. Viimeinen neljästä FA Cupin voitosta on keväältä 1960 ja vuonna 1972 Wolves ylsi UEFA-cupin finaaliin, jonka hävisi niukasti Tottenhamille. Palkintokaapista löytyy muutamien pienempien kilpailujen voittopokaaleja.

Wolverhamptonin ensimmäinen jalkapalloseura perustettiin vuonna 1877 St. Luken koulun joukkueeksi. Myös paikallisessa krikettikerhossa Blakenhall Wanderersissa kiinnostuttiin uudesta urheilulajista ja Wolverhampton Wanderers syntyi seurojen yhdistyessä kahta vuotta myöhemmin. Wolves on yksi Englannin jalkapalloliigan kahdestatoista perustajajäsenestä, jotka osallistuivat ensimmäiseen syyskuussa 1888 alkaneeseen sarjaan. Silloin mukana olleista seuroista Wolvesin lisäksi myös Aston Villa, Burnley ja Everton pelaavat parhaillaan kuluvalla kaudella Valioliigassa.

Lähes jokaiselta jalkapalloseuralta löytyy oma verivihollinen, ja Wolverhamptonin tapauksessa se on niin ikään jalkapalloliigan perustajiin kuulunut West Bromwich Albion. Joukkueiden stadionit sijaitsevat vajaan kymmenen mailin päässä toisistaan, joten taustalla on kova paikallinen kilpailuasetelma. Molemmat seurat perustettiin lähes samaan aikaan ja niillä on ollut aikaa vihata toisiaan vuoden 1883 ensikohtaamisesta lähtien. Keskinäiset ottelut tunnetaan nimellä Black Country derby, sillä hiilikaivosten ja saastuttavien tehtaiden sävyttämä alue tunnetaan lempinimellä Musta maa. Nykyään on siirretty vähemmän maata mustaavaan modernimpaan teollisuuteen.

Black Country derby on poikkeuksellisen kiihkeä siksikin, että lähes kaikki kannattajat ovat paikallisia, toisin kuin suurseurojen yhteenotoissa, jotka houkuttelevat katsomoon paljon enemmän tunnelmaa laimentavia ulkomaalaisia. Joukkueiden keskinäiset kamppailut ovat viime aikoina olleet harvinaisia, koska seurat pelaavat eri sarjatasoilla. Poikkeuksena oli viime tammikuun cupkohtaaminen, jossa tapahtuneet katsojien yhteenotot ylittivät uutiskynnyksen Suomessakin. Joukkueet ovat nokitelleet toisiaan myös humoristisemmassa hengessä. Wolverhamptonin kannattajat ovat esimerkiksi ivailleet West Bromwichin paitojen näyttävän Tesco-supermarkettien muovikasseilta. Niinpä erään West Bromwichin voittaman ottelun jälkeen vieraskannattajat peittivät Wolverhamptonin stadionin istuimet – arvaatte kyllä – Tescon muovikasseilla.

Myös tämänpäiväinen vastustaja Coventry kuuluu paikallisvastustajiin, sillä se saapuu Wolverhamptoniin vain noin viidenkymmenen kilometrin päästä. Vihanpito ei silti ole yhtä vakavaa kuin West Bromwichin suuntaan. Lähiseudulla riittää kilpailua, sillä alueen joukkueisiin kuuluvat esimerkiksi Aston Villa, Birmingham City ja Stoke City. 

Wolvesilla on mielenkiintoinen rooli eurooppalaisen jalkapallon kehityksessä. Molineux oli 1950-luvulla yksi ensimmäisistä stadioneista, joille asennettiin valaistus. Tätä hyödynnettiin pelaamalla iltavalaistuksessa ystävyysotteluita ulkomaalaisia huippujoukkueita vastaan. Pelit saivat televisioinnin ansioista suuren huomion. Unkaria pidettiin tuohon aikaan maailman parhaana maajoukkueena ja esimerkiksi Englanti kärsi sille Wembleyllä murskaavan tappion. Pian tämän jälkeen Wolves kutsui Unkarin vahvimman seurajoukkueen Honvedin vieraakseen Molineuxille. Wolves kukisti Ferenc Puskásin tähdittämän Honvedin 3–2, minkä seurauksena brittilehdistö julisti Wolverhamptonin ”maailmanmestariksi”. Tästä heräsi ajatus oikean kansainvälisen seurajoukkuekilpailun järjestämisestä. Jo seuraavana syksynä alkoikin Euroopan Cup, joka tunnetaan nykyisin Mestarien liigana.

Museosta löytyy myös jotain suomalaista, nimittäin Jarno Saarisen keksimä Subsoccer-peli, Wolverhamptonin väreissä tietenkin. Peter kertoo, että pöydän alla pelattava istumajalkapallopeli saapui vasta paria kuukautta aiemmin ja se on ollut suosittu uutuus.

Museovierailu on todella vaikuttava kokemus, sillä täällä voi hyvin konkreettisesti aistia kuinka joukkue on koko Wolverhamptonin kaupungin suuri ylpeydenaihe. Wolvesilla on upeat perinteet ja niitä myös vaalitaan huolellisesti. Näyttely ei häviä lainkaan paria viikkoa aiemmin Milanossa näkemälleni Interin ja Milanin museolle, vaikkei Wolverhamptonin menestys olekaan ollut italialaisjättiläisten luokkaa.

---

FA Cupin puolivälierä Wolverhampton–Coventry

Siirrymme kohti katsomoa parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua. Auringonpaiste on vaihtunut tällä välin peribrittiläiseen tihkusateeseen ja aamun seesteisyys stadionin ympärillä vellovaan ihmismassaan. Molineux Stadium huokuu perinteitä. Wolves on pelannut täällä jo vuodesta 1889 lähtien, joskin katsomoita on purettu ja rakennettu vuosikymmenten saatossa uudelleen. Kentän sivustoilla kohoavat erilliset katsomot sijaitsevat lähellä kenttää ja ne on nimetty neljän seuralegendan, Billy Wrightin, Stan Cullisin, Steve Bullin ja Sir Jack Haywardin mukaan.

Kodikas Molineux on juuri sellainen, miltä vanhan brittiläisen jalkapallopyhätön pitääkin näyttää. Seinät ovat tukevaa tiiltä ja katsomoiden päälle levittäytyvät sateelta suojaavat katokset. Iltapäivän ottelu 31750 katsojaa vetävällä stadionilla on loppuunmyyty, joten kiihkeä tunnelma on taattu. Ihmettelemme sitä, kuinka paljon tilasta on varattu vierasjoukkue Coventryn kannattajille. Vaaleansiniset ovat valloittaneet päätykatsomon kulman lisäksi koko pitkän sivun alakatsomon. Coventrya ei ole näkynyt Valioliigassa yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta kakkostasolla Championshipissa pelaava seura tavoittelee paluuta kirkkaimpiin valoihin. Coventryn historian suurin saavutus on FA Cupin voitto keväällä 1987.

Maailman vanhin jalkapalloturnaus FA Cup on siis edennyt tällä kaudella puolivälierävaiheeseen, eli mukana on vielä kahdeksan joukkuetta. Cup tarjoaa erityisesti pienille ja keskisuurille seuroille mahdollisuuden saavuttaa jotain suurta, sillä yllätysmahdollisuudet ovat pudotuskilpailussa paljon suuremmat kuin pitkällä sarjakaudella. Cupin romanttiseen viehätykseen kuuluvat eri sarjatasoilla pelaavien joukkueiden kohtaamiset. Pienetkin seurat kukistavat joskus cup-otteluissa todellisia jättiläisiä. Tämänkertaisen kilpailun suurin tuhkimotarina oli kuudennen sarjatason Maidstone Unitedin selviytyminen viidennelle kierrokselle, mutta siellä Coventry osoittautui liian kovaksi.

Tunnelma kohoaa ennen ottelun alkua, kun musiikki pauhaa, liput liehuvat ja liekkitehosteet välähtelevät pääkatsomon edustalla. Pelaajien astellessa kentälle yleisö nostaa ilmaan mustia ja keltaisia muovikasseja, jotka värittävät katsomon raidalliseksi. Päätykatsomoon muodostuu myös tavoitteena oleva cup-pokaali.

Ensimmäinen puoliaika etenee melko avoimena ja molemmat joukkueet pääsevät yrittämään muutaman kerran maalintekoa. Altavastaaja Coventry hyökkää ennakkoluulottomasti ja luo ensimmäisen puoliajan parhaat tilanteet. Wolvesin portugalilainen maalivahti José Sá kuitenkin loistaa myös muuten kuin pinkkinä hehkuvan peliasunsa ansiosta ja pitää veräjänsä puhtaana. Toisessa päässä paras maalipaikka avautuu Wolvesin laitapuolustajalle Nélson Semedolle, mutta hänkään ei onnistu viimeistelyssään. Niinpä tauolle marssitaan vauhdikkaasta pelistä huolimatta maalittomassa tilanteessa.

Saimme museosta mukaamme juomalipukkeet tauolla käytettäviksi, mutta jono etenee tuskastuttavan hitaasti. Oluttuopilliselle ei tunnu jäävän aikaa, sillä alkoholin vieminen katsomoon on Englannissa ehdottomasti kielletty. Vaihdankin lipukkeen nopeasti juotavaksi rommikolaksi ja ehdimme kuin ehdimmekin katsomoon täsmällisesti toisen puoliajan alkaessa.

Edessä on näytelmä, josta ei kannata jättää hetkeäkään väliin. Coventry jatkaa vahvoja otteitaan ja saa vajaat kymmenen minuuttia tauon jälkeen vapaapotkun noin kolmestakymmenestä metristä. Pallo nostetaan rangaistusalueelle ja Liam Kitching jatkaa pelivälineen päällään takatolpalle. Hyökkääjä Ellis Simms ohjaa lähietäisyydeltä pallon verkkoon. Coventry juhlii. Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Kello käy ja Wolves tarvitsee useita José Sán paraatipelastuksia pysyäkseen yhä pelissä mukana. Vähitellen myös kotijoukkueen hyökkäyspeli alkaa näyttää aidosti vaaralliselta, sillä sekä João Gomes että Rayan Aït-Nouri osuvat maalipuihin. Viimein 83. minuutilla pallo pomppii hieman onnekkaastikin Wolvesin avainpelaajiin kuuluvalle Aït-Nourille ja algerialainen pääsee tälläämään pelin lähietäisyydeltä tasoihin. Yleisössä on aistittavissa helpotusta. Wolves ei ole enää putoamassa cupista, mutta luvassa olisi ehkä jatkoaika. Kukaan tuskin arvaa, mitä on vielä luvassa.

Pelikellossa on jäljellä enää pari minuuttia, kun Wolves lähtee nopeaan hyökkäykseen vasenta laitaa pitkin. Erinomaisesti esiintynyt Aït-Nouri kiihdyttää keskiviivan kohdalta pitkään kuljetukseen ja vapauttaa lopulta nuoren Hugo Buenon nokikkain Coventryn maalivahdin kanssa. Bueno ei epäröi, vaan viimeistelee hallitusti ammattilaisuransa ensimmäisen maalin. Molineux repeää valtavaan riemuun. Tärykalvoja repivä laulu kertoo tutulla sävelellä mitä on tapahtumassa. Que sera, sera, whatever will be, will be, we’re going to Wembley, que sera, sera…

Tuomari antaa peräti yhdeksän minuuttia lisäaikaa, mutta Wolverhamptonissa on jo karnevaalitunnelmaa. Kansa laulaa ja mekin suunnittelemme jo lähtevämme voitonjuhliin johonkin kotijoukkueen kannattajille varattuun pubiin. Coventry ei kuitenkaan luovuta. Meneillään on jo 97. minuutti, kun jenkkikärki Haji Wright keskittää, Bobby Thomas jatkaa päällään ja kuin avausmaalin toisintona takatolpalla kärkkyvä Ellis Simms puskee ottelun tasoihin. Peli on ollut niin upea näytelmä, että puolen tunnin jatkoaika maistuisi tähän päälle oikein hyvin.

Jalkapallojumalat eivät ole kuitenkaan kirjoittaneet tähän näytelmään jatkoaikaa. Kellossa on jo kymmenes lisäaikaminuutti, kun Coventry vyöryy vielä viimeiseen iskuunsa. O’Hare, Simms, Wright ja pam! Haji Wrightin tarkka oikean jalan laukaus painuu vastustamattomasti alanurkkaan. Kotiyleisö vaipuu epäuskoiseen hiljaisuuteen, mutta sinisissä katsomonosissa huudetaan täyttä kurkkua.

Laulajat vaihtuvat, mutta vanha sävel pysyy samana. We’re going to Wembley raikuu nyt vaaleansinisestä katsomosta. Wanderersin kannattajien sydämet vuotavat verta. Ottelu päättyy. Coventryn pelaajat rientävät kannattajiensa eteen samalla, kun keltapaitoja lyyhistyy nurmelle suremaan katkeraa tappiota.

Wolvesin tappio harmittaa, mutta toisaalta iltapäivä tarjosi kaikkea mahdollista mitä ikimuistoiselta cup-ottelulta voi kuvitella. Tässä pelissä oli suurta draamaa ja yllättäviä käänteitä enemmän kuin kukaan osasi odottaa. Wolvesin kannattajat häipyvät vähin äänin kohti kotia, joten voitonjuhlat jäävät kokematta.

Lähdemme maleksimaan harmaassa säässä Wolverhamptonin harmaaseen keskustaan. Kohtaamme pari hilpeää Coventryn kannattajaa, jotka kyselevät tietä johonkin tiettyyn pubiin. Ovat kuulemma ensimmäistä kertaa elämässään Wolverhamptonissa. Keskustelun aihe vaihtuu, kun selviää ettemme olekaan paikallisia. Täälläpäin käy kuulemma paljon pohjoismaisia jalkapallofaneja, mutta suomalaiset ovat norjalaisiin tai ruotsalaisiin verrattuna harvinaisia. Matkamme jatkuu pikaraitiovaunulla Birminghamiin ja sieltä vielä samana iltana Lontooseen. Seuraavana päivänä odottaa Valioliigan ottelu West Ham–Aston Villa.

Jos haluaa tutustua brittifutiksen perinteisiin, on Wolverhampton tähän tarkoitukseen mitä mainioin kohde. Wolvesilla on pitkä ja viime vuosikymmenten vaisusta menestyksestä huolimatta kunnioitettava historia. Tämänkokoinen seura on Valioliigan jättiläisiin verrattuna helpommin lähestyttävä, sillä vaikka pelaajalista on hyvinkin kansainvälinen, tuntuu Wolvesin ympärillä olevan paljon paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Vaikken nyt Wolvesin kannattajaksi ryhdykään, haluan ehdottomasti seurata tämän joukkueen edesottamuksia jossain määrin jatkossakin.

Wolves–Coventry-ottelun huippuhetket voi katsoa YouTubesta sekä FA Cupin että Wolvesin kanavilta.