Aurinkorannikon pääkaupunki Málaga on mielenkiintoinen matkakohde, josta löytyy koettavaa moneen makuun. Ihailimme päiväretkellä maisemia Gibralfaron linnoitukselta, katselimme katutaidetta Sohossa ja ehdimme myös modernille satama-alueelle.

Lähdemme päiväretkelle Málagaan vaimon kanssa kahdestaan. Lapset jäävät mieluummin vuokratalon uima-altaalle isovanhempiensa seurassa, mikä on lokakuisena hellepäivänä hyvin ymmärrettävä valinta. Edellisestä Málagan-vierailusta on ehtinyt kulua jo viisi vuotta, mutta sillä kerralla nähdyt paikat tuntuvat olevan vielä tuoreessa muistissa. Niinpä jätämme nyt vanhankaupungin, Atarazanasin kauppahallin, klassikkokahvila Casa Arandan sekä Alcazaban linnoituksen väliin ja suuntaamme kohti uusia elämyksiä.

MAISEMAT GIBRALFARON LINNOITUKSELTA

Alcazaban yläpuolella kohoava Gibralfaron linnoitus vaikuttaa paikalta, jonne kuuluisi täyden kokemuksen saadakseen kiivetä jalkaisin. Meiltä hikinen nousu jää kuitenkin väliin, sillä saavumme kaupunkiin autolla ja korkean kukkulan huipulle johtaa hyväkuntoinen tie. Parkkitilaa löytyy ainakin näin lokakuisena arkipäivänä helposti, mutta tilanne saattaa olla joskus toiste vaikeampi. Pysäköinti maksaa yhden euron. Linnoituksen sisäänpääsyn hinta on tällä hetkellä kolme ja puoli euroa.

Gibralfaron kukkulalla on ollut jonkinlainen linnoitus jo noin 770 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin aluetta hallitsivat foinikialaiset. Islaminuskoiset maurit linnoittivat aluetta 900-luvulta lähtien ja rakennelman nykyinen muoto on peräisin 1300-luvulta, jolloin Gibralfaro suojeli läheistä Alcazaban palatsia.

Kuningas Ferdinandin ja kuningatar Isabellan sotajoukot valloittivat Gibralfaron sekä koko Málagan kaupungin pitkän piirityksen jälkeen vuonna 1487, mikä oli yksi ratkaisevimmista iskuista ennen maurien emiraatin lopullista tuhoa. Gibralfaro säilyi espanjalaisten sotilaskäytössä aina vuoteen 1925 saakka.

Tutustumme aluksi pieneen museoon, jossa on linnoituksen historiaan liittyvää esineistöä sekä espanjankielisiä infotauluja. Emme kuluta näyttelyssä montaa minuuttia, sillä tänne on tultu ennen kaikkea maisemien vuoksi.

Vanhasta linnoituksesta muistuttavat enää lähinnä korkeat muurit, joiden päällä voi kierrellä ihailemassa mahtavia näkymiä niin merelle kuin Málagaankin päin. Putoamista ei tarvitse jykevien kaiteiden ansiosta pelätä, mutta portaita joutuu kiipeämään jonkin verran.

Alue on hieman suurempi kuin aluksi luulin. Gibralfaroon tutustumiseen riittää silti mielestäni noin tunti, josta suurin osa kuluu maisemia eri suuntiin ihaillessa. Sisäpihoilla voi katsella kukkaistutuksia sekä kesyjä oravia. Minkäänlaista palatsia tai muuta suurempaa kulttuurinähtävyyttä täällä ei ole, toisin kuin alempana sijaitsevassa Alcazabassa.

Käymme vielä ennen autolle palaamista linnoitusalueen ulkopuolella sijaitsevalla näköalapaikalla, jonne kävelee parissa minuutissa. Maisema Malaguetan kerrostalojen ja härkätaisteluareenan yli sataman suuntaan on kerrassaan upea. Näköalapaikalta haarautuvaa tietä pitkin pääsisi läheiseen Parador-hotelliin, joka lienee ainakin maisemiensa osalta kaupungin parhaita majoitusvaihtoehtoja.

KATUTAIDETTA SOHON KAUPUNGINOSASSA

Siirrymme keskustaan, jossa jätämme auton ahtaaseen parkkihalliin. Pysäköintiruudut ovat niin kapeita, ettei ovia mahdu juuri avaamaan, vaikka kaikki autot olisi pysäköity aivan asianmukaisesti. Nousemme portaat maan pinnalle ja löydämme itsemme ostoskatu Calle Marqués de Lariosin päästä. Mielessämme on kuitenkin shoppailun sijaan jotain muuta, joten jatkamme matkaa päinvastaiseen suuntaan.

Elokuun Mondo-lehdessä trendikkääksi mainittu Sohon kaupunginosa sijaitsee Alameda Principal -puistokadun, Guadalmedinan joenuoman sekä valtakatu 340:n väliin jäävällä kolmion muotoisella alueella. Aiemmin epämääräisessä maineessa ollut Soho on vuosituhannen vaihteen jälkeen siistiytynyt ja profiloitunut Málagan taidekortteliksi. Minua seutu houkuttelee erityisesti katutaiteensa vuoksi, ja sitä täällä toden totta riittääkin. En ole selvittänyt teosten osoitteita etukäteen, mutta löydämme melkein kaikki netissä etukäteen näkemäni muraalit muutenkin.

Aloitamme Sohon kiertämisen viihtyisältä Calle Tómas Heredia -kävelykadulta. Sen varrella on kivijalkaliikkeitä ja kahviloita. Vastaan tulee myös pari näyttävää muraalia sekä monta pienempää seinämaalausta.

Monet maalaukset on toteutettu ovien ja ikkunoiden eteen vedettyihin metallisiin murtosuojiin, joten ne eivät ole nähtävissä liikkeiden aukioloaikoina. Vastaan tulee myös varsin klassista maalaustaidetta edustavia teoksia.

Sohossa vallitsee hyvällä tavalla arkipäiväinen tunnelma. Ihmiset istuvat kulmakuppiloiden terasseilla, hakevat lapsia päiväkodista, kulkevat määrätietoisesti jonnekin tai sitten vain istuvat tuijottamassa matkapuhelimiaan. Sohossa on sopivasti paikallista elämää ja alue tuntuu mielenkiintoiselta, vaikkei sitä perinteiseksi matkakohteeksi ehkä vielä mielletäkään.

Yksi Sohon nähtävyyksistä on nykytaiteenmuseo CAC, jonne pääsisi ilmaiseksi sisään. Katselemme museon vieressä Guadalmedina-joen kuivaa pohjaa, jonka reunavallit on väritetty vaihtelevan tasoisilla graffiteilla.

Museon lähistöltä löytyy Sohon näyttävin muraali, tai paremminkin kaksi samaan rakennukseen toteutettua erillistä tilaustyötä. Vasemmalla on englantilaisen D*Facen I’ll End Those Dogs ja oikealla yhdysvaltalaisen Obeyn Paz y Libertad. Nämäkin muraalit ovat osa MAUS-projektia, jonka tarkoituksena on elävöittää Sohoa katutaiteen keinoin.

Edellä mainittujen isokokoisten muraalien vieressä on koulu, jonka portilta vanhemmat ovat tulleet noutamaan lapsia kotiin. Myös koulun muuri on erilaisten taideteosten peitossa.

Tarkoituksenamme on päättää Sohon-kierros Mesón Ibérico -ravintolaan, jonka pitäisi olla yksi kaupungin parhaista tapas-paikoista. Sitä se taitaa ollakin, sillä lounasaika on vetänyt ravintolan ääriään myöten täyteen. Ovensuusta ei mahdu juuri pidemmälle ja moni syö ulkona kadulla seisten. Ikkunalaudat toimittavat pöytien virkaa. Kaipaisimme istumapaikkoja, joten päätämme luovuttaa ja ruokailla jossain toisaalla.

Olin jo unohtanut miten ulkomailla kierrellessä helposti käy. Emme mene mihinkään kohdalla olevaan ravintolaan, koska luotamme löytävämme kohta vielä paremman. Niinpä ajaudumme ulos koko Sohosta, ennen kuin olemme osanneet valita sopivaa ravintolaa.

MODERNI SATAMA-ALUE MUELLE UNO

Löydämme pian itsemme Paseo del Muelle Unolta. Kävelykatu on osa moderniksi viihdekeskukseksi muokattua satamaa, joka avautui nykyisessä muodossaan kymmenisen vuotta sitten. Satamasta on kehitetty siisti ja viihtyisä kokonaisuus, joka on tosin tunnelmaltaan todella kaukana Málagan perinteisistä osista. Espanjalaisuus on jäänyt kansainvälisyyden varjoon ja palvelut on suunniteltu ensisijaisesti risteilymatkustajia ajatellen.

Kuljemme hetken valkoisen katosrakennelman alla, kuuntelemme katusoittajia ja päätämme viimein mennä syömään. Kaleido-ravintolassa ei ole perinteisen málagalaisen tapasbaarin rosoisuutta, mutta ruokapaikan valinta ei ole enää tässä vaiheessa niin nuukaa. Paitsi että sitä ruokaa pitäisi olla tarjolla. Olin unohtanut senkin, miten eteläeurooppalaisten ravintoloiden keittiöt sulkeutuvat lounasajan päättyessä, vaikka juotavaa vielä saisikin.

Juomme joka tapauksessa Kaleidon terassilla lasilliset ja lepuutamme jalkojamme. Pöydän alla on vihreä ruohoa imitoiva matto, vieressä kasvaa oikea palmu ja taustalla soi loungemusiikki. Katselemme ohikulkijoita, napostelemme juomien ohessa tarjotut hedelmäkarkit ja nautimme lämmöstä. Sitten on taas aika lähteä etsimään ruokaa. Burger Kingiin emme sentään sorru. Saavumme satama-alueen katseenvangitsijana toimialle Pompidou-taidemuseon lasikuutiolle. Se antaa reilusti väriä kaupunkikuvaan ja houkuttelee viereensä monenlaisia poseeraajia.

Syömme lopulta sataman Lounge Bar Plazassa. Muutamat turistirysän tunnusmerkit yhdistettynä valkoisiin pöytäliinoihin eivät ensi silmäyksellä lupaa hyvää, mutta kokemus on lopulta yllättävän positiivinen. Jaamme useampia puolikkaita annoksia, joihin kuuluu esimerkiksi rapuja, mustekalaa sekä kroketteja. Terassilla on väljää, palvelu pelaa sujuvasti, hintataso on kohtuullinen, vatsa täyttyy eikä ruoissakaan ole valittamista. Aion silti etsiä seuraavalla Málagan-reissulla ravintolaa joltakin perinteisemmältä alueelta.

VIIHTYISÄ MALAGUETAN RANTA

Kierrämme satamaa vartioivan vanhan valkean majakan ympäri, minkä jälkeen saavummekin jo Malaguetan rannalle. Ympäristö tuo mieleen Barcelonan kaupunkirannan Barcelonetan. Hiekkakaistaleen takana kulkevaa leveää kävelytietä pitkin on mukava kulkea. Palmut ja jäätelökioskit luovat aitoa kesätunnelmaa, vaikka merituuli puhaltaakin vilvoittavasti ja laskeva aurinko piiloutuu jo katua reunustavien kolkkojen kerrostalojen taakse.

Saavumme valokuvaajien suosiossa oleville Malaguetan kirjaimille, joiden kohdalta alamme suunnistaa takaisin parkkihallille. Toivoimme ehtivämme takaisin vuokratalolle valoisalla, jotta Frigilianan kiperillä vuoristoteillä olisi helpompi kurvailla. Málagan vetovoima vie kuitenkin voiton, sillä kaupunkia ei malta jättää taakseen kovin nopeasti. Pääseehän sitä perille myöhemminkin, kunhan vain malttaa ajaa varovasti.

Málaga tuntuu kahden päiväretken perusteella miellyttävältä kaupungilta, jossa voisin viipyä kauemminkin. Keskustan lounaispuolella sijaitsevalle lentokentälle virtaa turisteja ympäri vuoden, mutta useimmat heistä suuntaavat Marbellan, Torremolinoksen tai Fuengirolan kaltaisiin kohteisiin. Merellisessä Málagassa voi hengittää tyypillisen espanjalaiskaupungin ilmapiiriä ja sen koko on omaan makuuni juuri sopiva. Nähtävyyksiäkin riittäisi Picasso-museosta lähtien, mutta jotenkin tuntuu, että Málagassa kuuluu suorittamisen sijasta nauttia elämästä.

Lue myös viiden vuoden takaisesta retkestä kertova juttuni Täydellinen päivä Málagassa.