Tutustuimme kesäkuisella matkallamme muutamaan Calabrian rannikkokylään tai -kaupunkiin. Yksi näistä oli viehättävä Pizzo, jossa kohtasimme paljon kissoja, söimme kuuluisaa tartufo-jäätelöä sekä ihailimme Jumalten rannikon maisemia.

Majoituimme kesäkuussa viikoksi Italian saappaankärkeen Calabrian alueelle. Santa Maria di Ricadista vuokratulta lomatalolta oli mukava tehdä retkiä muutamiin Jumalten rannikoksi nimetyn seudun kyliin ja kaupunkeihin. Aiemmat blogikirjoitukset ovat käsitelleet Scillaa ja Tropeaa, mutta nyt on Pizzon vuoro. Ajomatka tähän retkikohteeseen sujuu rannikkoa seuraillen vajaassa tunnissa. Taivas on pilvetön ja autossa tuoksuu aurinkorasva, kun maantie johtaa hieman yllättäen suoraan Pizzon ahtaaseen keskustaan. Kapea kaupungin taloja viistävä tie vie pienen tunnelin ja muutaman mutkan kautta Papa Inferiore -nimiselle parkkipaikalle, josta löytyy runsaasti tilaa.

Heti parkkipaikan laidalta voi ihailla hienoa merimaisemaa. Kohtaamme pian nuoren miehen, joka tarjoaa tuktuk-kyytiä ympäri Pizzon aluetta. Ohjelmaan kuuluisi esimerkiksi vierailu reilun kilometrin päässä sijaitsevassa Piedigrottan luolakappelissa, joka voisi kiveen veistettyine patsaineen olla mieleenpainuva nähtävyys. Mies on kohtelias, mutta kieltäydymme tarjouksesta, koska tutustumme kylään mieluummin omatoimisesti. Toisaalta luolakappeli jää meiltä lopulta näkemättä, koska sen aukioloajat eivät oikein sovi yhteen päiväohjelmamme kanssa ja retken lopuksi tekee jo mieli palata pian lomatalolle.

Aloitamme Pizzoon tutustumisen etsimällä Mugat-nimistä puutarhaa, jossa paikallinen vapaaehtoisjärjestö huolehtii kulkukissoista. Päädymme aluksi pienen asuinalueen tunnelmallisille kujille. Ihmisiä ei näy, mutta avoimien ovien ja ikkunoiden takaa kuuluu kotien ääniä. Keittiöissä kolistellaan kattiloita, pyykkikone hurisee ja radio soittaa italoiskelmää.

Kuja muuttuu heinikon reunustamaksi kapeaksi poluksi, mutta jatkamme uteliaasti eteenpäin. Etsimämme puutarha löytyy rauhalliselta paikalta kalliojyrkänteiden välistä. Ensimmäinen kissa tassuttaa pian vastaan, ja kohta löydämme lisää nelijalkaisia ystäviä.

Mugat Pizzo on toiminut vasta pari vuotta, mutta saanut jo paljon aikaan. Puutarha toimii keitaana niin kissoille kuin ihmisillekin, ja moni kulkukissa on löytänyt uuden huolehtivan kodin järjestön kautta.

 
Muita ihmisiä ei näy missään, mutta vietämme pitkän tovin kesyjen kissojen kehräävässä seurassa. Joukossa on myös hyvin pieniä ja leikkisiä pentuja. Kissoille on rakennettu siistejä puumajoja sekä erilaisia pehmustettuja oleskelupaikkoja myös taivasalle.   

Maltamme lopulta kiivetä tuloreittiämme pitkin takaisin Pizzon keskustaan. Kuljemme hetken helteistä autotien reunaa pitkin ja käännymme vielä katsomaan alas laaksoon, jonka keskellä kissojen puutarha häämöttää.

Saavumme pian Pizzon sydämeen Piazza della Repubblicalle. Tämä on paikallisten ihmisten perinteinen kohtaamispaikka, joka lukuisine ravintoloineen ja kahviloineen houkuttelee myös matkailijoita. Tuumaamme että Pizzossa voisi olla paikallaan maistella pizzoja. Pitkänomaisen aukion päädyssä sijaitsevassa vanhassa rakennuksessa näyttää toimivan pizzeria, joten suuntaamme sinne.

Il Porticato -ravintolan antimet maistuvat meille erinomaisesti. Istumme muovituoleilla porttikäytävässä, jonka holvikaarten varjossa on miellyttävän viileää ruokailla. Pöydästämme on näkymä auringonpaahteiselle aukiolle päin. Valitsemani pizzan täytteenä on rucolaa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa sekä Grana Padano -juustoa. Talon halvimman pizzan saa vitosella ja kalleimmat maksavat reilun kympin.

Heti pizzerian vieressä sijaitsee yksi Pizzon monista kirkoista, Neitsyt Marialle omistettu Chiesa dell’Immacolata. Paikallisten kauppiaiden ja maanviljelijöiden rakennuttamassa kirkossa on tyylikäs vaalea julkisivu.

Ohitamme aukiota reunustavat kahvilat ja jäätelöbaarit, joiden edustoilla päivystää muutamia sisäänheittäjiä. Pari terassia on jo melkein täyttynyt turistiryhmistä, mutta tilaakin vielä olisi. Pizzossa vierailu ei onnistu maistamatta kuuluisaa tartufo-jäätelöannosta, mutta haluamme sulatella pizzoja rauhassa ja herkutella vasta hieman myöhemmin.

Piazza della Repubblican toisessa päässä voi ihailla maisemaa Tyrrhenanmerelle päin. Aukiolla päivystävä tuktuk-kuski tulee tarjoamaan meille omaa kierrostaan, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Miestä naurattaa, kun selitän italiaksi että meistä on mukavampaa kävellä kuin lähteä kyytiin.

Pizzo on Tropean ja Scillan tavoin rakennettu korkealle kukkulalle, josta on voinut puolustautua merirosvoja ja muita vihollisia vastaan. Vuosisatojen saatossa tänne ovat pyrkineet esimerkiksi saraseenit, ottomaanit sekä berberit.

Näkymää tarkkailee myös Il Collezionista di Venti eli Tuultenkerääjä. Metalliverkosta valmistettu taideteos on kuvanveistäjä Edoardo Tresoldin käsialaa. Upeaa maisemaa tyynesti katseleva kookas hahmo jää mieleen, sillä se sopii paikallensa erinomaisesti.

Näköalapaikan vieressä kohoava puolustuslinnoitus rakennettiin nykyiseen muotoonsa 1400-luvulla, mutta se on saanut nimensä vuoden 1815 tapahtumien mukaan. Napolin kuningas Joachim Murat oli menettänyt kruununsa, mutta rantautui Pizzoon toivoen saavansa valtansa takaisin. Hänet oli opittu tuntemaan paitsi Etelä-Italian hallitsijana myös itsensä Napoleon Bonaparten lankona. Murat sai kuitenkin vihamielisen vastaanoton, joten hänet vangittiin ja pian myös teloitettiin linnoituksen sisällä. Kyseessä oli niin tärkeä henkilö, että – paradoksaalista tai ei – linnoitus tunnetaan nykyään nimellä Castello Murat.

Kierrämme linnoituksen toiselle puolelle jatkamaan merimaisemien katselua. Jätämme Castello Muratissa vierailun väliin, vaikkei sisäänpääsy kovin montaa euroa maksaisikaan. Sisällä on ilmeisesti ainakin mallinukkeja, jotka esittävät Joachim Muratin päiviä vankisellissä, oikeudenkäyntiä sekä teloitusta.

Linnoituksen sisäänkäynninpuoleisen aukion nimi herättää meissä pientä ihmetystä, sillä B. Musolino tuo mieleen erään pahamaineisen italialaisen hahmon. Parin kirjaimen ero on kuitenkin ratkaiseva, sillä kyseessä on paikallinen suuruus Benedetto Musolino. Pizzossa syntynyt mies nousi 1800-luvulla maineeseen Italian kuningaskunnan senaattorina.

Palaamme sivukatuja pitkin Piazza della Repubblican toiseen päähän ja istahdamme Raffaele-kahvilan lähes autiolle terassille maistamaan Pizzon kuuluisinta herkkua. Tartufo di Pizzo on ulkonäöltään tryffeliä muistuttava annos, jossa käsin tehdyn jäätelöpallon sisältä löytyy sulaa suklaata. Kaiken kruunaa pintaa maustava kaakaojauhe.

Tartufon keksi aukion toisella laidalla yhä toimivan Gelateria Danten kondiittorimestari Giuseppe De Maria vuonna 1952. Jäätelömuotit pääsivät loppumaan kesken suurten hääjuhlien, jolloin lempinimellä Don Pippo tunnettu mies alkoi muotoilla jäätelöpalloja käsillään ja sovelsi jälkiruoan hätäpäissään mieleisekseen. Vieraat ihastuivat tuotokseen, jonka maine kiiri ympäri Italiaa. Tänä päivänä vieri vieressä kilpailevien kahviloiden mainokset pitävät huolen siitä, ettei paikkakunnan oma jälkiruoka jää keneltäkään huomaamatta.

Jatkamme matkaamme houkuttelevalta näyttävää Corso Giuseppe Garibaldia pitkin. Kuvauksellista kävelykatua reunustavat erilaiset pikku puodit, joista voisi ostaa muun muassa paikallisia elintarvikkeita, matkamuistoja tai kenkiä.

Kadulla tulee vastaan myös kissoja. Mugat-järjestö on ollut jälleen asialla, sillä seinälle kiinnitetyssä lapussa esitellään kulmakunnan neljä kissaa kuvien ja nimien kera. Tapaamme nuo kaikki viettämässä hellepäivää varjoissa makaillen. Giallo on asettunut portaille ja kääntää mielellään kylkeä rapsuttamista varten.

Kuja jatkuu loivaan ylämäkeen. Matkan varrelle jäävää pientä aukiota koristaa Fontana Garibaldi -suihkulähde, jonka julkisivu on harmaata graniittia.

Jatkamme vielä hetken eteenpäin, kunnes putiikit näyttävät jo loppuvan. Katsomme parhaaksi kääntyä alaspäin johtavaan portaikkoon, joka viekin lähes parkkipaikan kulmalle.

Vierailu Pizzossa oli oikein miellyttävä kokemus. Pari nähtävyyttä jäi ehkä väliin, mutta saimme nauttia kiireettömästä päivästä, herkuista ja paikallisten kissojen seurasta kauniissa ympäristössä. Emme yrittäneetkään nähdä tällä reissulla koko Calabriaa, mutta muutaman kohteen pintaraapaisu jättää alueesta oikein myönteisen mielikuvan.   

Tropea tunnetaan Calabrian vilkkaimpana turistikohteena, ja jotkut suomalaisetkin matkatoimistot myyvät sinne matkapaketteja. Suosiolle on syynsä, sillä Tropeassa voi nauttia eteläitalialaisesta tunnelmasta, keskiaikaisesta vanhastakaupungista sekä pitkistä hiekkarannoista.

Tutustumme Tropeaan päiväretkellä, joka kuuluu reilun kahden viikon mittaisen Italian-matkamme ohjelmaan. Majapaikastamme Santa Maria di Ricadista ajaa perille puolessa tunnissa tai luultavasti nopeamminkin, jos vain uskaltaisi kaahata samaa vauhtia ohitsemme kiilanneen pikku Fiatin kanssa. Lomalaisilla ei ole kuitenkaan kiire, joten huristelemme perille rauhallisempaan tahtiin.

Toisin kuin edellispäivän retkellämme Scillassa, onnistuu pysäköinti hyvinkin sujuvasti. Etukäteen valitsemani parkkipaikka tulee vastaan heti Tropeaan saapuessamme, ja sieltä kävelee vanhankaupungin puolelle muutamassa minuutissa. Saavumme pian ravintoloiden reunustamalle Piazza Vittorio Venetolle, jolle pystytetty muistomerkki on omistettu ensimmäisen maailmansodan uhreille.

Matkamuistokauppojen ja ravintoloiden reunustama pääkatu Corso Vittorio Emanuele viettää loivaan alamäkeen merelle päin. Kadulla riittää melko paljon kulkijoita ja kaupunkikuva muistuttaa mielestäni hieman Sorrentoa, jossa lomailimme muutamia vuosia sitten. Meno tuntuu Scillan jälkeen melko turistiselta, mutta toisaalta ulkomaalaisten määrä ei mitenkään pilaa kauniita puitteita.

Jatkamme pääkatua alaspäin ja poikkeamme välillä hauskannäköisessä Batik Moda -puodissa, josta anoppi löytää itselleen uuden kesäleningin. Tropean keskustaa koristavat näyttävästi kukoistavat kukat. Kujien varjoihin livahtaa pari mustaa kissaa.

Kävelykatu päättyy jyrkänteen reunalla sijaitsevalle näköalapaikalle, josta voi ihailla ihmeellisen turkoosina kimaltavaa merta. Maisemaa hallitsee korkean kallion päälle rakennettu Santa Maria dell’Isola -kirkko, johon tutustumme hieman myöhemmin.

Jyrkänteen juurella levittäytyvät pitkät hiekkarannat. On helppo ymmärtää, miksi Tropea on suosittu lomakohde. Historiallisen vanhankaupungin lisäksi voi nauttia myös luonnon kauneudesta.

Lähdemme tutkimaan Tropean kapeita kujia, joiden varrella on huomattavasti pääkatua hiljaisempaa. Kujien varsilla valmistellaan ravintoloiden lounaskattauksia ja kuivatetaan päivän pyykkejä. Muutamissa seinissä halkeilee maali, eikä kaikki ole aivan viimeisen päälle puunattua. Siellä täällä kukkii näyttäviä ihmeköynnöksiä.

Näemme myös paljon sipuleita, joita kaupitellaan katujen varsilla ja käytetään jopa koristeina. Tropea tunnetaan Italiassa punasipulien kaupunkina, sillä alueella kasvavat sipulit ovat sopivan maaperän vuoksi poikkeuksellisen makeita ja mehukkaita. Sanotaan, että niitä voi hyvin syödä jopa raakana sellaisenaan.

Kurkistamme sattumalta vastaan tulleeseen kirkkoon. Barokkityylinen Chiesa del Gesù eli Jeesuksen kirkko valmistui 1600-luvulla ja sen kauniissa sisätiloissa on näin hellepäivänä mukavan viileää.

Jyrkänteen päälle rakennetun vanhankaupungin reunoilta voi katsella maisemia eri suuntiin. Saavumme paikkaan, josta näkee Tropean satamaan. Täältä voisi lähteä pienelle risteilylle vaikkapa Strombolin tulivuorisaarelle, mutta tuo epäilemättä ikimuistoinen elämys jää meiltä tällä matkalla kokematta.

Saavumme Tropean katedraalille. Rakennus on peräisin 1100-luvulta, jolloin normannit hallitsivat näitä maita. Sisätilat ovat melko pelkistetyt, joten jatkamme pian matkaamme eteenpäin.

Löydämme hetken etsiskelyn jälkeen lounaspaikaksemme Vicolo 34:n, joka tarjoaa modernia calabrialaista ruokaa. Pienellä sisäpihalla on mukava syödä ja nauttia paikallisista mauista. Tilaamme alkuun jaettavaksi aina maukkaan parmiggiano melanzanen sekä lajitelman paikallisia herkkuja. Jälkimmäiseen kuuluva punasipuli on yllättävän vahvan makuinen, eikä ihan vastaa tropealaisista sipuleista kuulemiamme arvioita. Valikoimaan kuuluu tietenkin myös tulista calabrialaista makkaratahnaa ’ndujaa. Lautaselta löytyy jotain mieluisaa kaikille ja saamme lisäksi myös lämpimiä sämpylöitä.

 
Pääruoaksi popsin annoksen Tropealle tyypillistä fileja-pastaa, jonka kastike muodostuu kesäkurpitsasta, pekonista sekä karamellisoidusta punasipulista. Annos on maittava, joskaan ei ihan yllä suosikkipastakseni Italiassa. Palvelu on oikein ystävällistä ja nautimme ateriasta, jonka päätteeksi syön tartufo-jäätelöannoksen. Tartufo on oikeastaan seuraavan retkikohteemme Pizzon oma herkku, mutten malta odottaa vaan haluan maistaa kuuluisaa annosta jo Tropeassa. Jäätelöpallon sisältä löytyy runsaasti valuvaa suklaakastiketta, ja tiedän että haluan syödä samanlaisen annoksen myös Pizzossa.

Suunnistamme ravintolan lähistöllä sijaitsevalle näköalapaikalle, josta on hieno maisema Santa Maria dell’Isolalle päin. Pyhäköllä on pitkä historia, sillä kauttaaltaan veden ympäröimän kallion päällä asui tiettävästi erakkomunkkeja jo 600-luvulla. Sittemmin muun muassa maanjäristykset, eroosio sekä ihmisten tekemät työt ovat muovanneet maisemaa niin paljon, että kallio on liittynyt mantereeseen.

Pysähdyn valokuvaamaan Scala Letteraria -portaita, jotka on koristeltu kuuluisien kirjojen nimillä. Joukkoon kuuluvat esimerkiksi Danten Jumalainen näytelmä, Umberto Econ Ruusun nimi, Pikku prinssi sekä Pinocchion seikkailut.

Laskeudumme alas rantaan, kunnes edessä on nousu ylös Santa Maria dell’Isolan pyhäkölle. Kiipeäminen on ohitse yllättävän nopeasti, vaikka hiki tuleekin hellepäivänä hetkessä pintaan. Pääsy kukkulan päälle maksaa aikuisilta kolme euroa ja teineiltä kaksi.

Benediktiinimunkit rakensivat tälle paikalle ensimmäisen kirkon jo varhaiskeskiajalla, mutta nykyinen pyhäkkö on paljon uudempi. Se on pystytetty vuoden 1905 maanjäristyksessä tuhoutuneen edellisen rakennuksen paikalle. Pienessä kirkossa on kaunis alttari ja harras tunnelma. Istumme hetkeksi penkille lepuuttamaan jalkojamme.

Kallion päältä on hienot näkymät molemmissa suunnissa avautuville pitkille hiekkarannoille sekä paljon kauemmaskin. Seutu tunnetaan nimellä Costa degli Dei eli Jumalten rannikko, koska tarun mukaan jopa Olympos-vuoren jumalat ihastuivat näihin maisemiin niin paljon että viettivät täällä mielellään aikaansa.

Kalliolta näkee hyvin, kuinka dramaattiselle paikalle Tropean kaupunki on rakennettu. Reunimmaiset talot näyttävät lähes roikkuvan kalliokielekkeiden päällä. Kallioita on paikoitellen vahvistettu betonirakenteilla, mikä on varmasti järkevä ellei jopa välttämätön ratkaisu.

Kirkon takana on pieni puutarha, jossa voi ihailla sekä kasveja että aavaa merta. Jossain päin häämöttää myös Stromboli sekä pari muutakin Tyrrhenanmeren vulkaanista saarta.

Laskeudumme kallion laelta rannan tuntumaan, kunnes puuskutamme pitkät portaat takaisin ylös Tropean keskustaan. Myöhäinen iltapäivä tuntuu Tropeassa varsin hiljaiselta, kun moni on vielä rannalla ja päivällisaikaakin saa vielä odotella pitkän tovin.

 
Kuljemme meille uutta matkamuistokauppojen reunustamaa kujaa pitkin ylämäkeen. Edessä on vielä muutama päivä lomatalolla, joten ostamme mukaamme muutaman punasipulin sekä erinomaiseksi osoittautunutta sipulihilloketta. Mieli tekisi jo omalle uima-altaalle, joten palaamme suorinta tietä parkkipaikalle ja Tropea jää pian taakse.

 
Tropea on kaunis pikkukaupunki, jota ei kannata jättää Calabrian-matkalla väliin. Vaikka turismi näkyykin Tropeassa, on se moneen muualla saapasmaassa sijaitsevaan kohteeseen verrattuna vielä melko pienimuotoista. Tropea on mielestäni hyvinkin harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, jos suunnitelmissa on pakettimatka persoonalliseen rantakohteeseen jonnekin päin Italiaa.

Retki Tropeaan oli meille miellyttävä kokemus. Koska majoituimme Calabriassa muualle, tuntui muutama tunti riittävältä ajalta Tropeaan tutustumiseen. Seuraavassa julkaisussa lähdetään päiväretkelle niin ikään kauniiseen calabrialaiseen rantakaupunkiin Pizzoon.