Italia
Nähdä Napoli ja elää
Ristiriitainen Napoli herättää kävijässään monenlaisia tunteita. Miten yksi kaupunki voikaan olla ahdistava, kiehtova, ruma ja viettelevä yhtä aikaa? Päiväretkestä jäivät päällimmäisinä mieleen kuuluisa pizza ja katujen kiihkeä syke – sekä halu palata takaisin.
Saavumme Napoliin graffitien peittämällä Circumvesuviana-junalla Sorrentosta. Matkaa ei ole kuin reilut neljäkymmentä kilometriä, mutta juna pysähtyy jokaisella maitolaiturilla. Aikataulu on lähinnä ohjeellinen, ja lopulta taipaleeseen kuluu parikymmentä minuuttia odotettua kauemmin. Puolentoista tunnin matkanteon jälkeen olemme joka tapauksessa perillä.
Napoli ottaa heti kaikki aistit valtaansa. Ympärille levittäytyvä kaupunki, helteinen auringonpaiste ja äänekäs liikenne tarjoavat paljon ärsykkeitä, joihin täytyy totutella hetken verran. Afrikkalaistaustaisia miehiä istuskelee toimettoman näköisinä roskaisten kujien varsilla, talojen seinät on töhritty ja parvekkeiden kaiteilla roikkuu pyykkejä. Lapsia on parempi ottaa kädestä kiinni katuja ylittäessä, mutta muuten sulaudumme kaupungin vilinään nopeasti.
Napolin liikenne tiedetään italialaisellakin mittapuulla kaoottiseksi. Jalankulkijan täytyy pysytellä jatkuvasti valppaana kaupungissa, jossa punaisella liikennevalolla on pelkkä joulukoristeen virka. Jotkut autoilijoista pysähtyvät yllättävänkin kohteliaasti suojateiden eteen, mutta myös vastuuttomia kaahareita riittää. Oma lukunsa ovat Vespat, jotka tunkevat kapeimpienkin kujien ihmisvilinään. Skootterikuskit eivät mielellään pysähdy jalankulkijoiden vuoksi, mutta kiertävät ihmiset parhaaksi näkemästään suunnasta. Olen tyytyväinen kun en joudu itse autoilemaan Napolissa, sillä jo esimerkiksi Catanian tai Barin liikenteessä on ollut itselleni tarpeeksi. Jalankulkijana pärjää parhaiten olemalla määrätietoinen ja välttämällä yllättäviä liikkeitä.
Porta Nolanan aseman lähistöllä toimivan kalatorin haju tuo mieleen edellisen vierailumme Napolissa kauan sitten. Talvipäivä oli silloin niin myrskyinen, ettei edes Vesuvius erottunut pilvien seasta. Söimme kuitenkin loistavaa pizzaa vilkkaassa ravintolassa, jonka tarjoilija palveli asiakkaitaan tupakkaa poltellen ja iloisesti jutellen. Pizzaa lähdemme etsimään jälleen, mutta tällä kerralla aivan erityisestä osoitteesta.
Pizzan kotikaupungissa on aina riittänyt intohimoista keskustelua siitä, missä paistetaan Napolin – ja samalla tietysti koko maailman – parhaat pizzat. Moni napolilainen vannoo oman lähipizzeriansa nimeen, mutta muutamia paikkoja arvostetaan koko Napolissa ja sen ulkopuolellakin. Yksi näistä on L’Antica Pizzeria da Michele, jonka edustalle on nytkin kerääntynyt suuri väkijoukko. Astumme lähemmäs ja kuulemme monen puhuvan amerikanenglantia tai japania. Da Michelen suosio kiiri kaukomaille viimeistään vajaat kymmenen vuotta sitten Eat Pray Loven myötä. Itse en ole tuota Julia Robertsin tähdittämää elokuvaa nähnyt, mutta Da Michelessä kiehtovat myös perinteet. Vuonna 1870 perustettu pizzeria on napolilaisten rakastama instituutio, jonka toiminta on jatkunut sukupolvelta toiselle. Olemme tulleet tänne etsimään sitä aidoista aidointa napolilaista pizzaa.
Sisään päästäkseen täytyy hakea pienelle paperilapulle painettu jonotusnumero. Meidän kohdallamme se on 59 eli cinquantanove. Täällä on hyvä osata numerot italiaksi, koska sisään kutsutaan vain paikallisella kielellä. Seuraavaksi huudetaan settantasette eli 77. Välissä on siis vielä noin kahdeksankymmentä numeroa, joten sisäänpääsyä joutuu odottelemaan pitkän tovin. Osa noutaa pizzansa kadulle, mutta valtaosa jonottaa pöytiin pääsyä.
Sisäänpääsyä odotellessa voi seurailla napolilaista elämää. Autot ja vespat kiitävät ohitse lähimpiä jonottajia hipoen ja iloinen trumpetinsoittaja käy välillä viihdyttämässä löytämäänsä yleisöä lanttien toivossa. Jonotusnumerot juoksevat ajoittain yllättävänkin nopeasti ja tunnin odottelun jälkeen on lopulta meidänkin vuoromme. Cinquantanove!
Ravintola on sisustukseltaan valoisa ja yksinkertainen. Seinillä on valkoisia ja vihreitä kaakeleita sekä joitakin valokuvia sekä lehtileikkeitä. Salin reunassa seisoo pizzan temppelin itseoikeutettu alttari, kuumana hohkava leivinuuni. Sen ympärillä häärää puolentusinaa työntekijää, jotka paistavat pizzat nopeaan tahtiin. Yksi pizza viipyy uunissa reilun minuutin.
Istumme meille osoitettuun pöytään ja pian tullaan kysymään jo tilauksia. Vaihtoehtoja on vain kaksi, margherita tai marinara, koska muita pizzoja ei tässä napolilaisia perinteitä yllä pitävässä ravintolassa tunneta. Klassisen margheritan täytteinä on tomaattikastiketta, mozzarellaa ja basilikaa. Marinara puolestaan sisältää tomaattikastikkeen ja basilikan lisäksi valkosipulia sekä oreganoa. Juomaksi voi valita vettä, Coca Colaa, Fantaa tai olutta. Pöytään kiidätetään pian lasipullot ja muovimukit, joten täällä ei turhia hienostella. Täpötäysi pizzeria tuntuu sykkivän aivan yhtä hektistä elämää kuin Napolin kadutkin. Tiedostamme ehkä liiankin hyvin oven takana odottavan ihmisjoukon, joten kiireen tunne latistaa hieman aterianautintoa.
Margherita on ensi puraisulla täydellisen maukas ja lähes kirjaimellisesti suussa sulava. Mehevän pizzan lämpötilakin on alkuun juuri sopiva. Aito napolilainen pizza erottuu roomalaisesta varsinkin kuohkean ja paksun reunansa ansiosta. Täytteitä on hillitysti mutta riittävästi. Aterian edetessä pizzan keskiosa alkaa kuitenkin tuntua vetiseltä ja täytteet irtoavat pohjasta. Illuusio täydellisyydestä katoaa, vaikka varsinkin juusto kerää kiitosta koko perheeltä. Tilasimme nälissämme lapsillekin varmuuden vuoksi omat pizzat. Yhdeksänvuotias jaksaakin syödä suuren margheritansa käytännössä kokonaan, mutta saan kunnon pizzaähkyn auttaessani ekaluokkalaista oman annoksensa kanssa. Eipä käynyt ainakaan niin kuin kymmenen vuotta sitten New Yorkin Grimaldi’sissa, jossa seurueemme tilaus olisi voinut olla pitkän odottelun jälkeen suurempikin.
Maksu suoritetaan lähtiessä oven vieressä sijaitsevalle kassalle. Aterian hinta koko perheeltä on tasan kolmekymmentä euroa, minkä lisäksi muistutetaan mahdollisuudesta jättää juomarahaa. L’Antica Pizzeria da Michele on paikallinen nähtävyys, jossa syöminen on kerran elämässä kokemisen arvoinen elämys. Uskon kuitenkin, että Napolissa saa vähintään yhtä hyvää pizzaa monesta muustakin osoitteesta. Tunnettuja vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Gino Sorbillo, Brandi ja Di Matteo, vaikka toisaalta täällä tekisi mieli kokeilla myös ihan tavallisia korttelipizzerioita.
Pizzojen voimalla jaksaa kulkea ympäri keskustaa, jossa skootterit tunkevat kapeimmillekin kujille. Yksi vilkkaimmista kaduista on nimellä Spaccanapoli tunnettu väylä, joka jakaa vanhankaupungin kahtia. Virallisesti kadulla on kuitenkin useita eri nimiä, joista osumme Via San Biagio dei Librain kohdalle. Katselemme ohimennen puotien tarjontaa ja aistimme kaupungin hektistä tunnelmaa.
Lapsetkin on hyvä muistaa päiväohjelmaa suunnitellessa, joten pysähdymme seuraavaksi nukkesairaalaan. Sympaattinen Ospedale delle Bambole on toiminut Napolissa jo 1800-luvulta lähtien. Sairaalan tehtävänä on korjata ihmisille rakkaita nukkeja kuntoon. Kuka tahansa voi tuoda tänne nukkensa korjattavaksi, minkä lisäksi myös työssä tarvittavia lelujen osia otetaan avosylin vastaan.
Maksamme muutaman euron pääsymaksun ja astumme nukkesairaalan museoon. Aluksi katsotaan lyhyt aiheeseen liittyvä filmi, joka on tarjolla italiaksi tai englanniksi. Tämän jälkeen tutustutaan pieneen näyttelyyn, jossa on esillä monenlaisia nukkeja. Sopivasti mielikuvitusta käyttämällä voisi ajatella olevansa jonkinlaisen kauhuelokuvan kulisseissa, mutta nukkesairaala ei kuitenkaan ole pelottava paikka.
Perimmäisessä huoneessa voi kuunnella stetoskoopilla nuken sydämenlyöntejä ja leikkiä halutessaan muutenkin. Täällä myös tohtorit Tiziana ja Alessandra tekevät huolellista käsityötään korjattavien nukkejen sekä nallejen parissa. Ospedale delle Bambole on hyvän mielen pysähdyspaikka Napolin vanhassakaupungissa, joskaan siellä käyntiin ei tarvitse varata kovin pitkää aikaa.
Eräs vanhankaupungin tunnetuimmista kujista on kapea Via San Gregorio Armeno, joka tunnetaan yleisesti seimikatuna. Mäkeen nousevaa kujaa reunustavat lukemattomat puodit, joissa kaikissa kaupitellaan jouluseimiä sekä ennen kaikkea niihin sopivia hahmoja.
Vaikka perinteisiä uskonnollisia hahmojakin löytyy, huomio kiinnittyy julkisuuden henkilöistä tehtyihin pikku patsaisiin. Esillä on muun muassa poliitikkoja ja muusikoita sekä varsinkin jalkapalloilijoita. Napolilaiset ovat jopa muita italialaisia kiihkeämpiä futisfaneja, ja täällä tunnustetaan yksimielisesti taivaansinistä väriä.
Toisin kuin muissa Italian suurimmissa kaupungeissa, Napolissa on vain yksi merkittävä jalkapalloseura. Niinpä koko kaupunki hengittää sinipaitaisen joukkueen tahtiin. Diego Maradona johdatti aikoinaan Napolin kahdesti Italian mestariksi, ja argentiinalainen on täällä vielä kolmen vuosikymmenen jälkeenkin palvotun pyhimyksen asemassa. Omista El Diegoon liittyvistä muistoistani voisi kirjoittaa vaikka novellin, mutta kymppipaitaista minipatsasta en silti taivu ostamaan. Sen sijaan Lorenzo Insigne ja Kalidou Koulibaly pakataan kuplamuoviin matkalla kohti keravalaista kirjahyllyä.
Via San Gregorio Armeno on hauska nähtävyys, sillä kadulle levitettyjen tuotteiden yksityiskohdat kiinnostavat lapsiakin. Esimerkiksi eri ammatteja esittäviä patsaita on paljon ja osa niistä heiluttaa käsiään paristojen voimalla.
Toinen vanhankaupungin pääkaduista on helsinkiläiselle pizzeriallekin nimensä lainannut Via dei Tribunali. Vilkas katu on paria edellistä kulkemaamme väylää leveämpi ja sinne mahtuu autojakin. Talojen välistä paistava aurinko hieman häikäisee, kun ohitamme kadun varren kauppoja ja ravintoloita.
Palaamme Spaccanapolille, joka miellyttää meitä enemmän. Kadun varrella kaupitellaan muun muassa paikallisia herkkuja, joista esimerkiksi sfogliatella-leivokset ovat kuuluisia.
Napolissa on lukemattomia kirkkoja, joista valitsen vierailukohteeksemme Ja sitten matkaan -blogin suosituksesta Chiesa del Gesù Nuovon. Kirkko onkin varsin näyttävä ja yllättävän kaunis. Jaksan aina miettiä sitä, kuinka merkittäviä nähtävyyksiä tuntemattomatkin italialaiskirkot voisivat jossakin muussa maassa olla. Täällä ne toimivat hyvinä rauhoittumispaikkoina muuten meluisassa kaupungissa.
Kävelemme vielä kohti rantaa ja ohitamme yhden Napolin linnoituksista, Castel Nuovon. Kaupungissa voisi paremmalla ajalla tutustua myös Castel dell’Ovoon, Sensevero -kappeliin, Bourbonin tunneliin, maanalaisiin käytäviin ja katakombeihin sekä San Carlon oopperataloon. Lisäksi voisi kuljeskella pitkin rantapromenadia tai nousta funikulaarilla katselemaan maisemia Sant’Elmon linnoitukselta, syödä vielä monessa pizzeriassa sekä tietenkin käydä jalkapallo-ottelussa. Napolin suurin viehätys on mielestäni silti paikallisen elämän seuraamisessa.
Saavumme auringon jo laskiessa laajalle Piazza del Plebiscitolle. Mahtipontisen aukion laitoja hallitsevat Kuninkaallinen palatsi sekä kuvassa näkyvä San Francesco de Paolan kirkko.
Lähdemme kävelemään vilkasta Via Toledoa pitkin kohti Euroopan kauneimmaksi mainittua Toledon metroasemaa. Suositun ostoskadun reunalta nousee kapeita kujia Napolin espanjalaiskortteleihin. Quartieri Spagnoli tunnetaan eläväisenä ja perinteikkäänä alueena, jolla on toisaalta myös vaarallinen maine. Haluaisin ehdottomasti tutustua espanjalaiskortteleihin päiväsaikaan, mutta öisillä kujilla hortoilu ei välttämättä kuulostaisi hyvältä idealta.
Päässäni alkaa soimaan Gomorra-sarjan tunnuskappale Nuje Vulimme ’na Speranza. Olen katsonut raa’an, mutta realistiselta tuntuneen mafiasarjan ensimmäisen tuotantokauden ihan pelkästä mielenkiinnosta Italiaa kohtaan, vaikka siinä tapetaankin omaan katselumakuuni nähden liikaa ihmisiä. Napolilla on tiukkaan pinttynyt maine rikollisuuden pesänä, jossa hengissä selvinnyt turisti voi kokea itsensä onnekkaaksi. Tämä mielikuva on vahvasti liioiteltu, sillä matkailijan kannalta Napoli ei ole ainakaan oleellisesti vaarallisempi kuin mikä tahansa muu kaupunki. Taskuvarkaiden varalta kannattaa pysyä aina valppaana, mutta järjestäytynyt rikollisuus ei ole kiinnostunut turisteista.
Löydämme Via Toledon varrelta Galleria Umberto I -ostoskeskuksen, joka jäljittelee hämmästyttävän paljon esikuvaansa Milanon Galleria Vittorio Emanuele II:ta. Avara ja koristeellinen ostoskeskus esittelee taas aivan uudenlaisen puolen Napolista.
Nähtävyydeksikin kelpaava Toledon metroasema on suureksi harmiksemme suljettu. Myös paikalliset käyvät vuorollaan ihmettelemässä suljettuja ovia sekä kokonaisen metrolinjan käyttökatkoksesta kertovaa lappua. Päätämme hetken mietittyämme palata rautatieasemalle kävellen, sillä matkaa on vain reilut kaksi kilometriä. Käytännössä koko matka sujuu pääkatua pitkin, joten emme joudu pelkäämään pimeille kujille eksymistä. Lapsetkin jaksavat reippaasti päärautatieasemalle, jonka vieressä toimivalla Stazione Piazza Garibaldilla myös Sorrenton-junat pysähtyvät.
Napoli on tunteita jakava kaupunki, jota joko rakastetaan tai vihataan. Omaan mieleeni se jää meluisana, hieman kaoottisena mutta pohjattoman kiehtovana paikkana, jonka ristiriitaisuutta palaisin mielelläni tutkimaan ainakin muutamaksi päiväksi. Napoli sykkii rähjäisyydestään huolimatta elämää, eikä sitä turhaan kutsuta Italian sieluksi. Koska useimmille aikuisille on kehittynyt vahvoja ennakkokäsityksiä tästä suorastaan myyttisestä kaupungista, on lopuksi hyvä kuulla myös lapsen vilpitön mielipide. Napoli oli kiva ja hieno, mutta siellä oli liikaa mopoja.
Italia
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Vietimme äskettäin vaimon kanssa mukavan viikonlopun Bergamossa. Yksi pohjoisitalialaisen kaupungin häikäisevimmistä nähtävyyksistä on Santa Maria Maggioren basilika, joka sykähdyttää myös paljon kirkkoja nähneitä matkailijoita.
Bergamon kaupunki jakautuu maantieteellisesti ylä- ja alakaupunkiin, joista kukkulan päällä kohoava yläkaupunki eli Città Alta on selvästi vanhempi. Venetsialaiset rakensivat 1500-luvulla Città Altan ympärille tukevat muurit, joiden sisäpuolella voi edelleen ihailla keskiaikaista arkkitehtuuria.

Todellinen helmi rakennusten joukossa on Basilica di Santa Maria Maggiore, jonka sisätilat saavat lähestulkoon haukkomaan henkeä. Olen vieraillut lukemattomissa kirkoissa ympäri Italiaa ja koko Eurooppaa, mutta tuskin mikään noista rakennuksista on tehnyt yhtä suurta vaikutusta nimenomaan sisätilojensa osalta. Viime vuonna julkaisemassani jutussa mainituista 12 kirkosta ehkä Pariisin Sainte-Chapellen sisätilat vetävät Santa Maria Maggiorelle vertoja, mutta aivan erilaisella tyylillä.

Santa Maria Maggiore sijaitsee Città Altan parhaalla paikalla kaupungin symbolin Campanone-tornin ja Bergamon tuomiokirkon kainalossa. Basilikan julkisivulla on kaksi ovea, joista pienempi mutta tavallaan keskeisemmältä näyttävä ei johda varsinaiseen kirkkoon vaan Colleonin kappeliin. Bartolomeo Colleoni oli 1400-luvulla elänyt sotapäällikkö, joka halusi rakennuttaa itselleen oman mausoleumin. Vaikka Colleoni palvelikin suurimman osan palkkasoturin urastaan Venetsiaa, oli hän ylpeä bergamolaisista juuristaan. Tarkalleen ottaen Colleoni syntyi Solzan kylässä Bergamon lähistöllä.

Colleonin kappelissa vieraileminen on ilmaista, joskin euron vapaaehtoista lahjoitusta suositellaan. Kappelin sisällä ei saa ottaa valokuvia, ja paikalla päivystävä matkamuistokauppias huolehtii kiellon noudattamisesta. Hillityn tyylikkäällä taiteella koristeltu kappeli on kaunis. Mieleen jäävät lähinnä keltasävyistä kupolia koristavat klassiset maalaukset, tummanpuhuva alttari sekä seinällä komeileva kullattu ratsastajapatsas. Kappelin ulkopuolella olevasta aidasta löytyy Colleonin vaakuna, jossa näkyvät kuviot eivät suinkaan ole esimerkiksi valkosipuleita vaan kiveksiä. Bartolomeo Colleonilla oli kuulemma kolme kivestä, ja sotapäällikkö oli tästä niin ylpeä että asia tulee esille jopa suvun vaakunassa.

Viereinen suurempi ovi johtaa varsinaiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, ja vaikken kirkkojen pääsymaksuista periaatteessa pidäkään, maksamme tällä kerralla mielellämme. Näin upeaa nähtävyyttä ei kannata jättää Bergamossa väliin!

Basilika rakennettiin kiitokseksi Neitsyt Marialle, jonka uskottiin suojelleen bergamolaisia Pohjois-Italiaa riivanneelta ruttoepidemialta. Pääalttari vihittiin käyttöön vuonna 1185, mutta työt jatkuivat tuon jälkeen vielä kauan ja esimerkiksi kellotorni saatiin valmiiksi vasta 1400-luvulla. Tuon jälkeen on tehty vielä paljon muutakin.

Suurimman vaikutuksen heti ensi silmäyksellä tekevät runsaat kattomaalaukset, jotka edustavat barokkityyliä. Monet niistä ovat peräisin 1600-luvulta, jolloin elettiin barokin kultakautta Italiassa. Ulkopuolelta rakennus on sen sijaan säilyttänyt paremmin vanhemman romaanisen ulkoasunsa.

Huomio kiinnittyy seuraavaksi hämmästyttävän hienoon rippituoliin, joka on paikallisen Andrea Fantonin reilut kolmesataa vuotta vanha luomus. Rippituoliin veistetyissä aiheissa toistuvat katumus ja armo. Taustalla näkyy yksi kirkon arvokkaista seinävaatteista.

Pysähdymme tutkimaan mestarillisesti veistettyjä yksityiskohtia, joissa riittäisi ihailtavaa pidemmäksikin aikaa. Kyllä kannattaisi tehdä hieman pikku syntejä, jos niitä pääsisi tunnustamaan näin upeaan rippituoliin.

Yksi kirkon nähtävyyksistä on bergamolaisen säveltäjän Gaetano Donizettin hauta. Esimerkiksi oopperasta Lemmenjuoma tunnettu Donizetti oli aikansa merkittävimpiä säveltäjiä Vincenzo Bellinin ja Gioacchino Rossinin rinnalla. Keväällä 1848 menehtyneen Donizettin hautamuistomerkki on kuvanveistäjä Vincenzo Velan käsialaa.

Kirkon kuoriosa eli alttarin ympäristö on näyttävä. Suurimpana taideteoksena erottuu Camillo Procaccinin maalaama Apostolit Neitsyt Marian tyhjän ja kukkia täynnä olevan haudan ympärillä.

Korkealla hämmästyneitä apostoleita kuvaavan alttaritaulun yläpuolella on Gian Paolo Cavagnan kupoliin maalaama teos, jossa Neitsyt Maria astuu enkeleiden ympäröimänä taivaaseen. Kahden eri maalarin työt täydentävät hienosti toisiaan.

Kuoriosassa pääsee käymään ja ihailemaan erilaisia yksityiskohtia lähempää. Itseäni kiinnostavat erityisesti taidokkaat puuveistokset. Opin vasta jälkikäteen, että kuorin arvokkaimpina taideteoksina pidetään taulumaisia puusta tehtyjä upotustöitä, jotka suunnitteli taidemaalari Lorenzo Lotto ja toteutti paikallinen puuteoksiin erikoistunut taituri Giovan Francesco Capoferri.

Kirkko on täynnä taidetta, ja moni teos jää tällaisella omatoimisella vierailulla varmasti huomioimatta. Sivualttaria koristaa Antonio Bosellin kaikkia pyhimyksiä esittävä maalaus.

Alttarin edustalla roikkuu varsin rujolta näyttävä veistos, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta. Veistoksen arvellaan olevan peräisin 1300-luvulta, mutta sen tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Veistos sopii kirkkoon hyvin, mutta sen tyyli eroaa melko lailla ympärillä näkyvästä barokkitaiteesta.

Tästä kirkosta ei millään malttaisi lähteä pois, sillä erityisesti runsaissa kattoon tehdyissä taideteoksissa riittää ihailtavaa. Maalaukset, veistokset ja muut kullatut koristeet sopivat mielestäni saumattomasti yhteen.

Sali on riittävän suuri ollakseen mahtipontinen, mutta toisaalta sen koko on hyvin helposti lähestyttävä kaikista kookkaimpiin kirkkoihin verrattuna. On myös miellyttävää, että paikalla on vierailumme aikana vain muutamia ihmisiä.

Käännymme ulko-ovella katsomaan kirkkosalia vielä kerran. Kevätaurinko paistaa ikkunasta muodostaen samanlaisia säteitä kuin taivaallista valoa kuvaavissa uskonnollisissa maalauksissa. Minusta tuntuu että löysin juuri uuden suosikkikirkkoni Italiassa. Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta Bergamon Santa Maria Maggioressa on ainakin omaan makuuni aivan erityistä hohdokkuutta.
Italia
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Olemme tehneet vaimoni kanssa useana peräkkäisenä keväänä matkan Milanoon, jossa olen nähnyt suosikkiseurani Interin ottelun. Tänä vuonna reissu suuntautui Milanon sijasta Bergamoon, mutta ohjelmassa oli nytkin yhden sinimustan joukkueen peli.
Kiintymykseni Interiin ei ole mitenkään heikentynyt, mutta ajattelin että voisi olla mukavaa tehdä perinteinen kevätreissu vaikkapa joka toinen vuosi Milanon sijasta johonkin muuhun italialaiseen kaupunkiin. Kiinnostavia Serie A -joukkueita löytyy monelta paikkakunnalta, ja olin tätä ennen käynyt pelissä vain viidellä eri stadionilla saapasmaassa. Monta hienoa kaupunkiakin on vielä näkemättä.

Kaunis ja viihtyisä Bergamo on erinomainen matkakohde vaikkapa romanttiselle viikonlopulle, sillä tarjolla on sopivasti nähtävää sekä italialaiseen tapaan paljon hyviä ravintoloita. Reissun helppouden takaavat suorat lennot Helsingistä joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Myös jalkapallon kannalta Bergamo on hyvä valinta, sillä kaupungin ylpeys Atalanta on menestynyt kokoonsa nähden erinomaisesti jo usean vuoden ajan. Tällä kerralla sen vieraaksi Italian pääsarjan otteluun saapuu toinen perinteikäs Serie A -seura Udinese.

Atalantan joukkue on bergamolaisille tärkeä, ja seuran tunnus näkyy esimerkiksi joidenkin ravintoloiden ja hotellien ovilla. Kaduilla kulkiessa ei voi olla huomaamatta erilaisia tolppia värittäviä sinimustia tarroja, joita ovat liimailleet Atalantan ultrakannattajat. Atalantan äärikannattajat kuuluvat Italian kiihkeimpiin, eikä heillä ole juurikaan ystäviä saapasmaan muissa kaupungeissa.

Hotelliltamme Bergamon yläkaupungista Città Altasta on noin puolen tunnin alamäkeen viettävä kävelymatka stadionille. Otteluareena näkyy jo kaukaa laakson pohjalla. Vanhassakaupungissa ei näy merkkejä illan ottelusta, mutta tunnelma tiivistyy noin puolen kilometrin päässä stadionilta. Liikenne on pysäytetty, jotta vieraskannattajat pääsevät moottoripyöräpoliisien saattamina ongelmitta perille. Udinesta saapuvien bussien ikkunoissa heiluvat mustavalkoiset liput ja kaulaliinat. Liikenteen ohjaamisesta näyttävät huolehtivan lähinnä virkavallan opastamat vapaaehtoiset, joille on annettu tehtävää varten siniset poliisikypärät päähän.

Atalanta pelaa kotiottelunsa tiivistunnelmaisella New Balance Arenalla, jonka laajamittainen remontti valmistui syksyllä 2024. Pian sata vuotta täyttävä jalkapallopyhättö on tunnettu myös perinteisellä nimellään Stadio Atleti Azzurri d’Italia, edellisen sponsorinsa mukaan Gewiss Stadiumina sekä yksinkertaisesti Stadio di Bergamona. Uudistetun stadionin arvostuksesta kertoo, että Italian jalkapalloliitto valitsi sen pelipaikaksi maaliskuun lopulla odottavaan tärkeään MM-jatkokarsintaotteluun Pohjois-Irlantia vastaan.

Atalanta tunnetaan juniorityöstään, jota on pidetty jopa Italian parhaana. Seuran nuorisojoukkueista ovat ponnistaneet vuosikymmenten varrella maajoukkueeseen tai ainakin Serie A:n ystävien tietoisuuteen muiden muassa Roberto Donadoni, Gaetano Scirea, Riccardo Montolivo, Giampaolo Pazzini, Giacomo Bonaventura, Dejan Kulusevski sekä Alessandro Bastoni. Atalantan edustusjoukkue on pelannut Italian Serie A:ssa kaikkiaan 65 kautta, mikä on eniten kaikista niistä seuroista, jotka eivät ole koskaan voittaneet mestaruutta. Palkintokaapista löytyy kuitenkin Italian cupin voitto keväältä 1963 sekä tuoreempana saavutuksena Eurooppa-liigan pokaali toukokuulta 2024.

Katselen hetken stadionin ympäristöä, mutta kun oma porttini tulee pian vastaan, päätän astua sisään. Valitsemani Tribuna Rinascimento eli renessanssikatsomo näyttää kadun puolelta suorastaan antiikkiselta rakennukselta, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä kuvassa näkyvän modernin päätykatsomon kanssa. Päädyn lipun ja henkilöllisyystodistuksen tarkastamisen jälkeen lyhyelle käytävälle, jonka varrelta näyttäisi pääsevän vip-tiloihin. Koska kyseiset salit eivät ole minua varten, olenkin jo muutamalla askeleella matalan katsomonosan penkeillä. Minkäänlaisia myyntipisteitä ei tällä reitillä tule vastaan, mutta juotavaa sekä pikku purtavaa saisi kaikesta päätellen jostain muualta. Kauppiaita kiertää myös katsomossa.

Ostan aina pääsyliput seurojen virallisilta nettisivuilta, ja Atalantan sivustolla tämän ottelun hintahaarukka osui 24–70 euroon. Harkitsin tunnelman kannalta jompaakumpaa päätyä, mutta valitsin lopulta ottelun seuraamisen kannalta erinomaisen paikan keskiviivan tuntumasta. Hintaa lipulle tuli 55 euroa. Stadion on nykymuodossaan sikäli mielenkiintoinen, että pitkien sivujen katsomot ovat jääneet kovin pieniksi massiivisiin päätyihin verrattuna. Paikkoja on yhteensä vajaalle 25 000 katsojalle ja yleisökeskiarvo pyörii pari tuhatta maksimin alapuolella. Bergamon stadion siis täyttyy hyvin, mutta irtopaikkoja pitäisi silti löytyä melkein mihin tahansa otteluun.

Vuonna 1907 perustettu Atalanta on esimerkiksi Helsingin Jalkapalloklubin ikätoveri. Perustajina toimineet paikalliset opiskelijat löysivät seuran nimen kreikkalaisesta mytologiasta. Antiikin Atalanta oli voimakas ja itsenäinen naishahmo, joka menestyi metsästäjänä sekä soturina. Hahmosta juontaa juurensa myös jalkapalloseuran lempinimi La Dea, Jumalatar. Sinimustat raitapaidat otettiin käyttöön vuonna 1920, kun mustavalkoisissa tuohon asti pelannut Atalanta yhdistyi samaksi seuraksi sinivalkoisen Società Bergamasca di Ginnastica e Scherman kanssa.

Atalantasta ei voi oikeastaan puhua mainitsematta Gian Piero Gasperinia, joka valmensi La Deaa yhdeksän vuotta aina viime vuoden kevääseen saakka. Harmaantunut herrasmies johti Bergamon sinimustat ennennäkemättömälle tasolle, johon kuului Eurooppa-liigan voiton lisäksi muun muassa Serie A:n kolmas sija peräti neljällä eri kaudella. Mestarien liigassa Gasperinin Atalanta ylsi parhaimmillaan kahdeksan joukkoon ja Italian cupissa tuli kolme tappioihin päättynyttä finaalipaikkaa. Nyt Atalantassa eletään Gasperinin jälkeistä aikaa, mutta taso ei ole päässyt ainakaan pahasti romahtamaan.

Atalanta aloitti kauden Gasperinin oppipoikana tunnetun Ivan Jurićin johdolla, mutta kroaattiluotsi sai heikkojen esitysten jälkeen kenkää jo marraskuussa. Tilalle tullut Raffaele Palladino on tehnyt kelpo työtä ja hänet palkitaankin ennen ottelun alkua Serie A:n helmikuun parhaana valmentajana. Atalanta roikkuu mukana taistelussa ensi kauden eurokentille pääsystä ja sillä riittää myös muita kiireitä. Tämän illan kamppailua edelsi Italian cupin välierien ensimmäinen osaottelu ja muutaman päivän kuluttua odottaa haastava Mestarien liigan kamppailu Bayern Müncheniä vastaan.

Vierasjoukkue Udinese on tullut itselleni vuosien varrella kuin huomaamatta yllättävän tutuksi, sillä tämä on jo neljäs paikan päällä todistamani friulilaisseuran ottelu. Olen nähnyt aiemmin yhden Udinesen kotiottelun sekä kaksi vieraspeliä Milanossa. Udinesen asemasta Italian jalkapallokartalla kertoo jotain, että sen lisäksi vain neljä seuraa on pelannut pääsarjassa jokaisella kaudella edellisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Joukkue lähtee illan otteluun tutusti sarjataulukon keskivaiheilta ilman suurempaa vaaraa putoamisesta tai realistisia toiveita europeleihin pääsemisestä. Cup-kilpailut ovat tämän kauden osalta ohitse.

Ensimmäinen puoliaika sujuu enimmäkseen Atalantan hallinnassa, mutta hyvien maalintekopaikkojen luominen on vaikeaa. Nautin ottelutapahtumien lisäksi tunnelmasta. Atalantan ultrat ovat kansoittaneet pohjoispäädyn eli Curva Nord Pisanin, josta kuuluu äänekkäin kannustus suurten lippujen ja ajoittaisten pienten savujen sävyttämänä. Myös vastakkaisessa päädyssä Curva Sud Morosinissa heiluu Atalantan lippuja, mutta meno on hieman rauhallisempaa. Vieraskannattajat on sijoitettu Curva Sudin kulmaukseen. Myös ympärilläni istuvat ihmiset eläytyvät ottelutapahtumiin, ja vaikken päätykatsomossa olekaan, kuuluvat tunnelmaa kohottavat laulut tiiviillä stadionilla hyvin.

On hauskaa seurata televisiosta tuttuja pelaajia niin läheltä, että monet ilmeet erottuvat ja toisinaan jopa huudotkin kuuluvat. Katson mielenkiinnolla esimerkiksi Atalantan peliä pyörittävien Mario Pašalićin ja Lazar Samardžićin otteita. Saan ensimmäisellä puoliajalla seurata erityisen läheltä laidalla kirmaavaa Kamaldeen Sulemanaa, jonka nopeus tuottaa Udinesen puolustukselle jatkuvia ongelmia. Myös Atalantan nuori Lorenzo Bernasconi pelaa tällä laidalla varsin hyvin ja puolustaja Sead Kolasinac esittää varmoja otteita.

Udinesen hyökkäyspelaamisessa avainroolit ovat härkämäisellä brittikärjellä Keinan Davisilla sekä aina arvaamattomalla Nicolò Zaniololla. Zanioloa on pidetty yhtenä italialaisen jalkapallon suurista lahjakkuuksista, mutta loukkaantumiset ja hankala luonne ovat estäneet nousun terävimmälle huipulle. Skandaalit, riidat ja ailahtelevat otteet ovat sääli, sillä Italia kaipaisi Zaniolon kaltaisten lahjakkuuksien täyden potentiaalin hyödyntämistä. Mieleen tulevat Antonio Cassanon tai Mario Balotellin kaltaiset pelaajat, joiden urat eivät kentän ulkopuolisten asioiden vuoksi koskaan nousseet täyteen loistoonsa.

Näin Zaniolon edellisen kerran paikan päällä Lontoossa pari vuotta sitten, jolloin hän onnistui maalinteossa Aston Villan paidassa West Hamia vastaan. Nyt hän kohauttaa kaukaa lähettämällään pallolla, joka uhkaa Atalantan maalin takanurkkaa. Vierasjoukkue siirtyy hieman pelitapahtumien vastaisesti johtoon avausjakson loppupuolella. Zaniolo antaa hyvän kulmapotkun ja vahvaa kautta pelaava tanskalaispuolustaja Thomas Kristensen puskee pallon helposti verkkoon. Atalantan Odilon Kossounou jää tilanteessa pahasti tanskalaisen jalkoihin, mutta tuomari ei näe tilanteessa rikettä.

Atalanta vaihtaa tauolla keskikenttäpelaajaa, kun kovin epävarmasti esiintynyt Yunus Musah tekee tilaa joukkueen runkopelaajiin kuuluvalle Marten de Roonille. Kärkipelaaja Gianluca Scamacca herättelee pian tauon jälkeen kotijoukkuetta ampumalla terävästi tolppaan. Atalantan haaveet tuntuvat kuitenkin kaatuvan, kun hyvin pelannut Udinesen Davis vie vieraat kahden maalin karkumatkalle. Pallo jää pomppimaan Atalantan rangaistusalueelle, ja kookas britti sijoittaa pelivälineen kylmän viileästi takakulmaan.

Kotijoukkueen loppukiri käynnistyy toden teolla, kun jäljellä on vartin verran varsinaista peliaikaa. Nicola Zalewskin millintarkka keskitys löytää Scamaccan, joka puskee varmasti Atalantan avausmaalin. Kotiyleisö herää entistä innokkaampaan kannustukseen ja räjähtää kunnon huutoon vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Scamacca on jälleen päineen välissä ja tasoittaa pelin. Molemmat joukkueet hakevat vielä viime minuuteilla varsin rohkeasti voittomaalia, mutta loppunumerot kirjataan 2–2. Atalanta ja Udinese tarjosivat italialaisen jalkapallon ystävälle jännittävän ottelun, jota kelpasi seurata hyvältä paikalta.

Poistun kadulle ja katselen löytyisikö stadionin ympäriltä vielä jotain helposti mukaan napattavaa syötävää. Huomaan vain yhden ruokakojun, jonka ympärillä on kohtalaisen paljon jonoa. Ero on melkoinen muihin käymiini italialaisiin stadioneihin, joiden tuntumassa riittää yleensä pitkä rivi vastaavia vaihtoehtoja. Syinä lienevät sekä tiiviin alueen tilanpuute että stadionrakennuksessa toimivat pikaruokaravintolat. En jaksa jonottaa, joten suuntaan askeleeni kohti Bergamon muita houkutuksia. Italialainen jalkapallo-ottelu on ollut jälleen kerran hieno elämys. Ensi kaudella toivon näkeväni Serie A:ta ainakin Milanossa, mutta kenties sen lisäksi jollakin muullakin paikkakunnalla.
Tutustu myös Lähtöportti-blogin muihin jalkapalloaiheisiin juttuihin.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia11 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenKävelyllä Brooklynin sillalla ja Brooklynissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos






























Tomi J
30.10.2019 at 15:30
Kiinnostus heräsi Napolia kohtaan heti. Soljuvaa tekstiä lukiessa alkoi elokuva pyörimään päässäni😃 Hieno juttu Mika!
Mika / Lähtöportti
30.10.2019 at 17:32
Kiitos paljon Tomi, mukava kuulla että kiinnostus heräsi 🙂 Napoli on ainutlaatuinen kaupunki, jonkun määritelmän mukaan jopa oma mielentilansa. Hullu ja hieman kaoottinen paikka, mutta ehkä juuri siksi niin mielenkiintoinen. Jotkut tykkää ja ymmärrän mainiosti että jotkut inhoaa. Kannattaa käydä joskus katsomassa millaiseksi oma mielipide muodostuu 😀
Piyya
4.11.2019 at 19:23
Muuta maailmaa pitää nähdä mutta Italiaan on aina pakko palata ! Minä haluan myös nähdä Napolin ja elää 😊
Hienosti kuvailtu kaupungin sykettä ja vilinää, johan se houkuttelee kaikella kapottisuudellaan.
Mika / Lähtöportti
5.11.2019 at 11:26
Hyvin sanottu! Itsekin haluan nähdä maailmaa laajasti, mutta Italia kutsuu aina uudelleen. Sophia Loren on sanonut ettei hän ole italialainen vaan napolilainen, että se on eri asia. Ja kyllähän se tavallaan onkin, Napoli on hyvine ja huonoine puolineen melkein oma planeettansa 😀
Riikka
18.11.2021 at 22:32
Tämän luettua alkoi kyllä niin tehdä mieli pizzaa! Napoli kuuluu kyllä niihin paikkoihin, joihin haluan päästä muodostamaan oman mielipiteeni. Miten kaupungista, joka voi ylpeillä pizzan kotina voisi olla pitämättä?
Mika / Lähtöportti
19.11.2021 at 17:36
Napoli on ilman muuta tutustumisen arvoinen, aivan ainutlaatuinen kaupunki. Pizza on hyvä syy matkustaa Napoliin, kannattaa viipyä riittävän kauan että ehtii syömään useampia 🙂