Windsor on yksi Euroopan tunnetuimmista ja mahtavimmista linnoista. Englannin kuninkaallisten yhä käyttämä rakennus tekee suuren vaikutuksen varsinkin sisätilojensa osalta. Lontoosta pääsee sujuvasti Windsoriin junalla alle tunnissa.

Windsor on helppo valinta Lontoon-matkamme ohjelmaan, sillä linnat ovat aina kuuluneet meitä kiinnostaviin nähtävyyksiin. Varaamme siis yhden päivän retkeen pääkaupungin länsipuolelle.

Meille on kätevintä nousta junaan kuvassa näkyvällä Paddingtonin asemalla, josta on yhteys Sloughiin. Paddingtonin ja Sloughin välillä kulkee sekä nopeita Great Western Railwayn junia että hitaampia Elizabeth Linen vuoroja. Vaihdamme Sloughissa paikallisjunaan, jolla pääsee muutamassa minuutissa Windsor & Eton Centralin asemalle. Toinen vaihtoehto matkan taittamiseen on Lontoon Waterloon asemalta kulkeva suora junayhteys Windsor & Eton Riversiden asemalle. Windsor sijaitsee Lontoon julkisen liikenteen hintavyöhykkeiden ulkopuolella, joten esimerkiksi Oyster-kortti ei kelpaa, vaan tarvitaan erillinen junalippu.

Windsor & Eton Centralin rautatieasema sijaitsee aivan Windsorin pikkukaupungin keskustassa. Laiturilta siirrytään suoraan ostoskujalle, jota reunustaa puotien, kahviloiden ja ravintoloiden tiivis rivistö. Kuja vie nopeasti linnan muurien juurelle.

Ennakkoon ostamissamme linnan pääsylipuissa lukevaan sisäänpääsyaikaan on vielä tovi, joten teemme odotellessamme lyhyen kierroksen Windsorin kaduilla. Ohitamme kirkon ja löydämme pari tunnelmallista mukulakivikujaa. Yksi niistä, Queen Charlotte Street, ylpeilee seinään kiinnitetyn kyltin mukaan olevansa Britannian lyhyin katu.

Vajaan kuudentoista metrin mittaista katua reunustaa Windsorin vinona talona tunnettu rakennus, joka todellakin kenottaa kallellaan. Alkuperäinen talo purettiin 1600-luvulla viereisen kiltatalon rakennustyömaan tieltä, mutta kaupunginvaltuusto sai ratkaisusta syytteen ja määrättiin kokoamaan rakastettu talo uudelleen. Nöyryytetty valtuusto teetti uudelleenrakennuksen mahdollisimman halvalla, joten lopputuloksesta ei tullut ihan täydellistä.

Windsorin linna on suosittu matkakohde, jonka pääsyliput kannattaa hankkia etukäteen netistä. Aikuisten ennakkolipun hinta on tällä hetkellä 30 puntaa. Linna on suljettu tiistaisin ja keskiviikkoisin, minkä lisäksi aukioloaikoja voidaan rajoittaa nopeallakin aikataululla jos tiloille tulee kuninkaallista käyttöä. Olemme liikkeellä joulun ja uudenvuoden välipäivinä, jolloin liput on portilla näkyvän kyltin mukaan myyty loppuun. Omat ennakkolippumme ovat kello kahdeksi, mutta pääsemme sujuvasti sisään jo pariakymmentä minuuttia aiemmin. Aluksi tehdään turvatarkastus, minkä jälkeen pääsemme kävelemään linnan pihamaalle.

Windsor on maailman vanhin ja suurin edelleen asuttu linna. Linnan syntyyn liittyvä historia alkaa vuodesta 1066, jolloin viikingeistä periytyneet normannit valloittivat Englannin. Kuninkaaksi julistautunut Vilhelm Valloittaja päätti muutamaa vuotta myöhemmin rakennuttaa Lontoon länsipuolelle puolustuslinnoituksen. Vilhelmiä seuranneet kuninkaat laajensivat ja vahvistivat linnaa, lisäsivät siihen muun muassa torneja sekä muokkasivat osan tiloista loistokkaaksi palatsiksi. Merkittävät kehitystyöt jatkuivat aina 1820-luvulle saakka, jolloin Yrjö IV sai viimeisteltyä rakennuksen mieleisekseen. 

Englannin kuninkaallisilla on käytössään monia linnoja ympäri valtakuntaa. Windsorin roolina on toimia hallitsijaparin virallisena maalaisasuntona, joka on käytössä lähinnä viikonloppuisin. Se on kaikesta päätellen mieluisa asuinpaikka, jossa kuninkaalliset tuntuvat viihtyvän ainakin Lontoon keskustan Buckinghamin palatsia paremmin. Windsor oli mieleinen esimerkiksi kuningatar Elisabet II:lle, joka vietti täällä joka kevät kuukauden pääsiäisen aikoihin sekä kesäisin viikon Ascotin laukkakilpailujen yhteydessä. Viimeisinä vuosinaan Elisabet viihtyi Windsorissa myös pidempiä aikoja.

Windsorin linna näyttää komealta, mutta se on niin laaja, että koko rakennuksesta on vaikea saada selkeää yleiskäsitystä näin maan pinnalta katsottuna. Sisääntuloreitin varrelle jäävästä rakennuksesta saisi lainata pääsylipun hintaan kuuluvan audioguiden, josta voi kuunnella opastusta linnaa kierrellessä. Laitteille on muodostunut saapuessamme todella pitkä jono, joten ohitamme sen ja tutustumme linnaan ilman opastusta.

Kävelemme linnan pihan laidalle North Terracen alueelle, josta voi katsella maisemaa muurien alapuolella levittäytyvälle tasangolle. Talojen välistä erottuu Thames-joki, jonka vastarannalla kohoaa sisäoppilaitoksestaan tunnettu Etonin kaupunki.

Tie linnan sisätiloihin käy North Terracen kautta. Asetumme pitkän jonon jatkoksi, mutta varmistamme vielä tyylikkäästi pukeutuneelta henkilökunnalta mihin olemme oikeastaan jonottamassa. Selviää, että jono johtaa Kuningatar Maryn nukkekodille, kun taas valtiosaleihin pääsisi kävelemään suoraan sisään. Maailman upeimmaksi kehuttu nukkekoti kuulostaa sen verran kiehtovalta, että päätämme värjötellä puolisen tuntia tihkusateessa, jotta pääsemme näkemään rakennelman omin silmin. Sata vuotta sitten valmistunut nukkekoti oli kuningatar Marylle annettu lahja. Mary oli tuolloin jo reilusti yli 50-vuotias, joten nukkekotia ei ole tarkoitettu leikkimiseen.

Windsorin linnan sisätiloissa ei saa valokuvata, joten käytän nyt vain ulkopuolella otettuja kuvia. Kuvauskielto perustuu siihen, että kyseessä on edelleen brittikuninkaallisten koti. Kamerakielto tekee sisällä kiertelyn omalla tavallaan sujuvammaksi, vaikka toisaalta hieman harmittaa, että päivän upeimmat kohteet jäävät ikuistamatta.  

Kuningatar Maryn nukkekoti on valmistettu uskomattoman huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten. Pääsuunnittelijana toimi aateloitu huippuarkkitehti Edwin Lutyens, jonka lisäksi työhön osallistui satojen käsityöläisten joukko. Esimerkiksi huonekalut kaikkine verhoiluineen ovat täydellisiä aitojen esikuviensa kopioita ja jopa hyllyjä koristavat kirjat ovat täynnä sisältöä. Ihmeteltävää olisi pidemmäksikin aikaa, mutta etenemme muun kansan tahdissa hitaasti suurikokoisen nukkekodin ympäri. Nähtävää riittää jokaisella neljällä sivustalla. Nukkekoti täytti kaikki odotukset, mutta jos aikataulu on kireä, ei se ole aivan välttämätön kohde. Edessä on nimittäin niin paljon komeaa nähtävää, että nukkekoti jää lopulta vain pieneksi osaksi Windsorin sisätilojen kokonaisuutta.

Minulla ei ole linnan sisätiloista oikeastaan mitään ennakkokäsitystä, mutta salit pääsevät yllättämään upeudellaan. Olemme käyneet lukuisissa kuuluisissa palatseissa ympäri Eurooppaa, mutta tuntuu siltä, että Windsor on nimenomaan sisätilojensa osalta jopa hienoin koskaan näkemäni linna. Sisustus ja huoneiden koko henkivät todellista mahtipontisuutta, mutta linna tuntuu samalla hämmästyttävän kodikkaalta. Osa kodikkuudesta taitaa selittyä peribrittiläisillä kokolattiamatoilla, puisilla yksityiskohdilla, lämpimällä värimaailmalla sekä ajatuksella siitä, että itse kuningatar Elisabet II asui täällä.

Valtavan linnan sisätiloista on avattu yleisölle vain tietty osa ja kierroksen laajuus riippuu siitä, tarvitsevatko kuninkaalliset joitakin tiloja omaan käyttöönsä. Saamme tutustua pariinkymmeneen huoneeseen, mikä tuntuu riittävän suurelta kokonaisuudelta. Jo alkuvaiheessa vastaan tuleva portaikko haarniskoineen, aseineen ja suurine lippuineen on kuin ritarielokuvan mahtipontinen lavaste. Joudun muistuttamaan itseäni siitä, että olemme nyt Hollywoodin sijasta ihan oikeassa kuninkaallisessa linnassa. Mieleen jää myös eräänlainen matkamuistohuone, jonka vitriineissä on kokoelma kuningatar Elisabet II:n saamia lahjoja eri puolilta maailmaa.

Pidän suuresta Waterloo Chamber -nimisestä salista, jonka pöydän ääreen on katettu aterimet neljällekymmenelle ruokailijalle. Koko linnaa koristavat vierailumme aikaan joulukuuset ja muut jouluiset koristeet, mitkä tekevät tiloista entistäkin näyttävämpiä. Juttelen erään mukavan vartijana toimivan herrasmiehen kanssa jonkin aikaa. Ihmettelen sitä, että useimpien joulukuusten latvassa on tähden sijasta nukke. Vartija vakuuttelee ettei ole ratkaisusta vastuussa, sillä se on hänen itsensäkin mielestä outo. Ehdimme jutella kaikenlaista Suomeen ja Englantiin liittyvää. Saamme myös kuulla, että kuningas Charles kävi syömässä yhdessä näkemässämme huoneessa juuri ennen joulua.  

Huoneiden seinillä on runsaasti maalauksia ja taidekokoelma on varmasti mittaamattoman arvokas. Hovimaalarina kunnostautunut Antoon van Dyck on luonut paljon teoksia ja joukkoon mahtuu monen muunkin ulkomaalaisen mestarin, kuten Rubensin ja Tintoretton tauluja. Suurin osa maalauksista on tylsähköjä muotokuvia, mutta muitakin aiheita löytyy. Palaamme kierrokselta ulkoilmaan ja katselemme aidan takaa suurta turisteilta suljettua sisäpihaa. Näemme samalla neljän talviasuisen vahtisotilaan joukon, joka marssiikin lopulta suoraan kohdallamme olevalle portille ja sen kautta kenties jo vapaa-ajan viettoon.

Linnan sulkemisaika lähestyy yllättävän nopeasti, mutta ehdimme vielä onneksi Pyhän Yrjön kappeliin, joka muistuttaa ulkonäöltään paremminkin katedraalia. Kappelissa vallitsee miellyttävän rauhallinen ilmapiiri, sillä vierailijoita on käydessämme vain muutamia. Kauniin kirkon sisällä on monia Englannin kuninkaiden hautoja eri vuosisadoilta. Myös Elisabet II:n viimeinen leposija löytyy täältä Pyhän Yrjön kappelin suojista. Erään metalliaidan takana on syvennys, jonka lattiaa koristavassa suuressa laatassa lukevat Elisabetin sekä hänen puolisonsa ja vanhempiensa nimet. Kappelissa käynti on hieno päätös kierroksellemme linnassa. Kannattaa muistaa, että kappeli ei ole avoinna turisteille sunnuntaisin.

Ehdimme nähdä kaiken haluamamme juuri ennen linnan sulkemisaikaa, joka on näin talviaikaan jo varttia yli neljältä. Vietimme siis linnan alueella noin kaksi ja puoli tuntia. Ilta on jo pimentynyt ja taivaalta vihmoo vettä. Heti porttien ulkopuolelta löytyisi pari ruokapaikkaa, mutta lähdemme silti etsimään ateriaa pääkatu Peascod Streetin varrelta. Tämä osoittautuu virheeksi, sillä alamäkeen viettävän kävelykadun varrella on paljon kauppoja, mutta vähemmän houkuttelevia ravintoloita. Syömme lopulta siistissä Park Bistrossa, jossa on vain pari muuta asiakasta. Ateria on ihan onnistunut, vaikkei ravintola tunnukaan netistä löytyvien ylistävien arvioiden tasoiselta. 

Windsor vaikuttaa näkemämme perusteella mukavalta pikkukaupungilta, mutta pimeässä ja sateisessa illassa ei tee enää mieli lähteä ylimääräisille kierroksille. Niinpä palaamme suorinta tietä rautatieasemalle, jotta ehdimme hyvissä ajoin takaisin Lontooseen. Windsorin linna oli todellakin näkemisen arvoinen. Varsinkin valtiosalit kannattaa käydä tilaisuuden tullen katsomassa omin silmin, sillä niissä riittää ihasteltavaa. Retki Windsoriin on hyvä lisä Lontoon-matkaan varsinkin, jos saarivaltion kuninkaallinen historia yhtään kiinnostaa.