Viro
Luonnon rauhaa ja adrenaliinia Alutagusessa

Tutkimusmatkamme Itä-Viroon vei meidät hiljaisen luonnon keskelle Alutagusen virkistys- ja urheilukeskukseen. Päivään mahtui myös jännittäviä kokemuksia seikkailupuiston kiipeilyradoilla.
Kaupallisessa yhteistyössä Itä-Viron matkailuverkosto ja Alutaguse
Majoitumme yhdeksi yöksi Alutagusen virkistys- ja urheilukeskukseen. Ensivaikutelma tuo etäisesti mieleen suomalaiset urheiluopistot, joissa olen viettänyt muutamia viikonloppuja kauan sitten. Neljän hengen perhehuoneemme on yksinkertainen, mutta siisti ja riittävän tilava.
Parasta urheilukeskuksessa on sijainti puhtaan ja hiljaisen luonnon keskellä. Metsä alkaa heti ikkunan takaa, eikä yöllä kuulu minkäänlaisia nukkumista häiritseviä ääniä.
Täällä on syytä herätä varhain, sillä aamiaista on tarjolla vain tunnin ajan kello seitsemästä kahdeksaan. Aukioloajan pidentäminen edes tunnilla olisi mielestäni paikallaan. Aamiaisvalikoima ei ole erityisen runsas, mutta sillä saa kyllä päivän käyntiin. Puuro on oikein hyvää ja sen voimalla kelpaa lähteä raikkaaseen ulkoilmaan.
Aamu valkenee harmaana, sillä taivaalta vihmoo vettä. Lämpömittari näyttää heinäkuun viimeisen päivän aamuna ainoastaan yhtätoista astetta, mutta päätän silti lähteä yksikseni kiertämään 10,5 kilometrin mittaisen kuuden järven retkeilyreitin. Kurtnan järvialueeseen kuuluu yhteensä noin neljäkymmentä järveä ja runsaasti kaunista metsää.
Metsän raikkaus on miltei käsin kosketeltavissa. Sade taukoaa pian ja hiljaisessa metsässä kuuluu jopa oksilta putoilevien vesipisaroiden ääni. Tikat rummuttavat jossakin puunrunkoja ja pian ylitseni lentääkin tumma palokärki.
Urheilukeskuksen vastaanotosta saamani kartta ei ole erityisen tarkka, mutta kunhan löydän pihalta reitille ohjaavan viitan, onnistuu suunnistaminen ongelmitta. Reitti on merkitty kiitettävän hyvin oranssilla värillä, eikä eksymisen vaaraa ole. Kilometrin välein pystytetyt kyltit kertovat selkeästi, kuinka paljon matkaa on vielä jäljellä.
Reitti kulkee enimmäkseen hyväkuntoisilla poluilla ja välillä poiketaan hiljaisille metsäautoteille. Ympäristö muistuttaa suomalaista metsää, eikä matkan varrella ole merkittäviä korkeuseroja. Lenkki sopii erinomaisesti vaivattomaan luonnosta nauttimiseen.
Ohitan matkan varrella muutaman pienen järven, joista useimpia kutsuttaisiin Suomessa lammiksi. Tyynen veden päällä leijuu hentoja usvapilviä ja tunnelma on hetkittäin miltei satumainen. Tarjolla olisi muutamia houkuttelevia eväidensyöntipaikkoja ja erään järven rannalta löytyy myös grilli.
Omat evääni löytyvät tuoreena luonnosta, sillä metsässä kasvaa hyvänkokoisia mustikoita. Huomaan myös kirkkaanpunaisia puolukoita ja metsämansikoita.
Luonnon helmassa on helppo unohtua omiin ajatuksiinsa, sillä en tapaa kosteassa metsässä ainuttakaan muuta ihmistä. Retkeilijöitä riittänee enemmän paremmalla säällä tai hieman myöhäisempään kellonaikaan.
Itä-Viro soveltuu hyvin luonnon ystäville ja merkittyjä retkeilyreittejä on melko paljon. Vuonna 2018 perustettuun Alutagusen kansallispuistoon kuuluu yhteensä 11 eri suojelualuetta, joista kulkemani reitti kuuluu Kurtnan maisemansuojelualueeseen.
Urheilukeskuksen pihalta lähtee myös erittäin mielenkiintoiselta näyttävä 18-väyläinen frisbeegolfrata. Metsäisessä maastossa on hyvännäköisiä väyliä, joita tekisi mieli päästä vielä joskus kokeilemaan. Radalla oli juuri ennen vierailuamme järjestetty kovatasoinen kansainvälinen kilpailu Alutaguse Open.
Alutagusesta löytyy talvisin latuverkosto maastohiihdon harrastajille ja kesäisin rullaluisteluun sopiva parin kilometrin mittainen päällystetty rata. Urheilukeskuksen ravintolasta saa kelvollisia annoksia noin kuuden euron hintaan. Ravintolan tasoa voisi vielä parantaa, mutta vatsa täyttyy ja olemme tyytyväisiä, kun emme joudu lähtemään ruoan etsintään kauemmas. Jõhvin kaupunkiin olisi urheilukeskuksesta parinkymmenen minuutin ajomatka.
Alutagusen virkistys- ja urheilukeskus palvelee tarkoitustaan hyvin. Romanttisia viikonloppuja kannattaa mieluummin lähteä viettämään vaikkapa kartanoihin, mutta pieni urheilukeskus jättää itsestään sympaattisen kuvan ja sopii luonnossa liikkujille. Tarvittavat asiat selviävät englanniksi, mutta tämä kuuluu niihin majoituspaikkoihin, joissa venäjän tai viron taitamisesta olisi varmasti iloa.
Päivän kiinnostavin kohde on kivenheiton päässä urheilukeskuksesta löytyvä Alutagusen seikkailupuisto. Lapset ovat toivoneet johonkin seikkailupuistoon pääsyä jo pitkään, mutta asia on jostain syystä siirtynyt tähän päivään saakka. Innostus onkin huipussaan, kun tytöille puetaan turvavaljaat päälle.
Lapsille on tarjolla yksi oma kiipeilyrata, jossa riittää sekä huvia että haastetta. Ensimmäinen kierros vaatii tyttäriltämme vielä harjoittelua ja siihen kuluu melkein puoli tuntia. Toisella yrittämällä radan kiertäminen onnistuu jo vartissa. Lasten radalla ollaan koko ajan kytkettyinä samaan vaijeriin, joten eteneminen on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi ja turvalliseksi. Rata on suunniteltu 110–140 sentin pituisille lapsille.
Seikkailupuistosta löytyy myös tuubimäki, jossa lasketaan muovisella renkaalla mäkeä alas. Vauhti nousee paljon hurjemmaksi kuin osaan arvata, ja kun mäen pomppuisessa loppuosassa selkä kääntyy vahingossa menosuuntaan päin, on tässä kokemusta kerrakseen. Ylös pääsee mukavasti mattohissillä.
Isommille lapsille ja aikuisille on tarjolla viisi kiipeilyrataa, joiden lisäksi on edestakainen vaijeriliuku pienen järven ylitse. Turvallisuusohjeet käydään aluksi huolellisesti lävitse. Turvavaljaissa on yhteensä kolme karabiinia, joista vähintään yhden täytyy olla koko ajan kytkettynä vaijereihin.
Kiinnitysten logiikka tulee hetken harjoittelun jälkeen tutuksi ja eteneminen alkaa sujua mukavasti. Radat kulkevat melko korkealla, joten muistan olla kiitollinen siitä, etten pode korkeanpaikankammoa.
Yksi puiston työntekijöistä tarjoutuu oppaakseni ja kierrämme ratoja yhdessä, jutellen samalla muun muassa Viron ja Suomen yhtäläisyyksistä ja eroista. Raskaimmaksi laitteeksi osoittautuu polkupyörä, jolla ajetaan useita metrejä maanpinnan yläpuolella. Päivän jännittävin kokemus on puolestaan Tarzan-hyppy, joka hypätään korkealta lavalta suoraan alas. Turvaköysi ohjaa hyppääjän hetken vapaan pudotuksen jälkeen kohti suojaverkkoa.
Kierrän lopulta kaikki viisi rataa ympäri, minkä lisäksi saan kokeilla hauskimpia temppuja toiseenkin kertaan. Järven ylittävä vaijeriliuku kuuluu päivän kohokohtiin.
Alutagusen vaijeriliu’ut eivät yllä vauhdikkuudessaan aiemmin kesällä Sloveniassa kokeilemani Planican lentomäen ziplinen tai Viron toisen seikkailukeskuksen Kiviõlin tasolle, mutta ovat silti todella hauskoja elämyksiä.
Alutagusen seikkailupuisto on itselleni todella mieluisa kokemus. Kiipeilyradoilla pääsee hikoilemaan sopivasti, mutta reitit eivät ole liian vaikeita ja eteneminen onnistuu ensikertalaiseltakin sujuvasti. Myös erilaisista vaijeriliu’uista pääsee nauttimaan ilahduttavan usein, sillä niitä on jokaisen radan lopuksi.
Pidän seikkailupuiston sijainnista kauniissa metsämaisemassa. Alue on sopivan väljä ja koko ajan ollaan luonnon keskellä. Haluan antaa myös erityiskiitokset seikkailupuiston nuorille työntekijöille, jotka ovat erittäin palvelualttiita ja puhuvat hyvää englantia.
Meille jää Alutagusesta paljon hyviä muistoja. Viihdyimme metsämaisemissa mainiosti ja seikkailupuisto oli lapsille todella mieluisa kokemus, vaikka kiipeilyradoista innostunutta isiä kuulemma joutuikin odottamaan vähän liian kauan. Itä-Viro yllätti siis jälleen – tällä kerralla puiden latvojen korkeudella.
* Itä-Viron matkailukohdeverkoston kehityksen rahoittamiseen osallistuu EU Aluekehitysrahasto.

Viro
Taitoluistelun EM-kisamatkalla Tallinnassa

Vietimme viime viikonlopun vaimon kanssa taitoluistelun EM-kilpailujen merkeissä Tallinnassa. Kilpailut tarjosivat hienoja urheiluelämyksiä ja ehdimme kierrellä sunnuntaina myös vanhankaupungin kaduilla.
Vaimoni suosikkilajista taitoluistelusta on tullut meille mukava yhteinen penkkiurheiluharrastus, kun olemme käyneet katsomassa lukuisia kansainvälisiä kilpailuja. Vaikka oma urheilukiinnostukseni painottuu erityisesti jalkapalloon, olen seurannut aina mielelläni kaikkia lajeja. Taitoluistelussa viehättää erityisesti urheilun ja taiteen yhdistyminen äärimmäisen haastavaksi kilpaurheiluksi, jonka taitajat yltävät ilmiömäisiin suorituksiin. Kiinnostusta lisää tietysti se, että olen ehtinyt seurata monen luistelijan uraa jo pitkään.

Kävimme Tallinnassa järjestetyissä EM-kilpailuissa myös vuonna 2010, jolloin kisapaikkana oli Saku Suurhall. Nyt areenana on jokseenkin harmaalla Lasnamäen alueella sijaitseva Tondiraban jäähalli, jonne kuljemme paikallisbussilla. Matka Tallinnan keskustasta taittuu reilussa vartissa, mutta linja-autot ovat varsinkin kilpailujen päättymisen jälkeen kovin täysiä. Halli on ulkoa päin katsottuna hieman erikoinen betonimöhkäle, mutta kaukalo ja katsomo muodostavat erinomaisen kilpailuympäristön. Katsomoiden takana olevat käytävät käyvät kuitenkin lyhyillä jäädytystauoilla turhan ahtaiksi, ja palvelutasoa voisi ehkä muutenkin kehittää vaikkapa ruoan ja juoman myyntipisteitä lisäämällä.

Saavumme Tallink MyStarilla taittuneen merimatkan jälkeen Tallinnaan perjantaina niin, että ehdimme hyvin hallille ennen naisten vapaaohjelman alkua. Suomea edustavat toissa kaudella läpimurtonsa tehnyt Janna Jyrkinen sekä kotikylältäni Keravalta maailmalle ponnistanut Linnea Ceder. Molempien sijoitukset valuvat niin paljon kymmenen kärjen ulkopuolelle, ettei maamme saa ensi vuoden EM-kisoihin kuin yhden edustuspaikan. Suomen naisluistelijoiden kärki on tällä hetkellä ilahduttavan laaja, mutta maailman kärkeen on toistaiseksi matkaa.

Kilpailu huipentuu Viron oman Niina Petrokinan loistavaan esitykseen, joka vie hänet ykkössijalle. Viimeisenä luisteleva ennakkosuosikki Anastasiia Gubanova vastaa Petrokinan luomaan hurmokseen hyvin, mutta georgialainen saa tyytyä hopeaan. On mahtavaa päästä todistamaan Viron historiallista voittoa paikan päällä, sillä tunnelma hallissa nousee aivan kattoon. Mieleeni palaa Laura Lepistön voitto kotijäällä Helsingissä tammikuussa 2009. Suomalaismenestys olisi maistunut erityisen hyvältä Tallinnassakin, sillä katsomossa riittää runsaasti suomalaisia taitoluistelun ystäviä.

Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu jäätanssiin, jonka lauantaiseen vapaatanssiin Juulia Turkkila ja Matthias Versluis lähtevät rytmitanssin jälkeen neljänneltä sijalta. Myös Suomen toinen pari, aina energisen show’n tarjoava Yuka Orihara ja Juho Pirinen on erinomainen sijoittuen lopulta seitsemänneksi. Juulialle ja Matthiakselle käy niin kuin etukäteen pelkäsinkin, eli mitalit karkaavat todella niukalla erolla muille luistelijoille. Mieltäni lämmittää Italian parin Charlène Guignardin ja Marco Fabbrin voitto, jonka ansiosta pääsen laulamaan sitä toista osaamaani kansallislaulua eli Inno di Mamelia.

Kilpailutapahtumat päättää miesten vapaaohjelma, jonka avaa ikinuori keravalaislähtöinen Valtter Virtanen. Kärkikamppailussa nähdään yllättäviä käänteitä, kun lyhytohjelman jälkeen vasta kahdeksantena ollut Sveitsin Lukas Britschgi kirii uransa ensimmäiseen suurvoittoon. Italian pitkänhuiskea Nikolaj Memola nousee toiseksi, kun taas ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Ranskan Adam Siao Him Fa taipuu kolmanneksi. Suurin odotuksin kotijäälleen liukuneet virolaiset Selevkon veljekset jäävät kauas mitaleilta, jotka karkaavat myös latvialaiskatsojat villinneen Deniss Vasiljevsin ulottumattomiin.

Taitoluistelun katsominen on varsinaista kestävyysurheilua, sillä yksi kilpailu saattaa kestää nelisen tuntia. Kun esimerkiksi lauantaina oli kaksi kilpailua, vietimme hallilla reilut yhdeksän tuntia kerralla. Piristystä toi ruoan ja juoman lisäksi kiertely käytävillä, joilla näkyi tuttuun tapaan melko paljon kisoissa mukana olleita urheilijoita. Esimerkiksi pariluistelun voittajat Minerva Fabienne Hase ja Nikita Volodin ilahduttivat pieniä katsojia tarjoamalla mitalejaan yhteiskuvia ottaneiden fanien kaulaan.

Minusta on mukavaa, että taitoluistelussa kilpailijat ovat moneen muuhun lajiin verrattuna helpommin tavattavissa. Satuimme paikalle esimerkiksi silloin, kun naisten kärkikolmikolle jaettiin hallin kulmauksessa kisojen sponsorina toimivan kellofirman tuotteet sekä lyhytohjelman pikkumitalit. Yhteiskuviakin olisi tietysti saanut jäädä ottamaan.

Jätämme sunnuntaina EM-kisojen loppunäytöksen väliin, mutta varaamme muutaman tunnin aikaa Tallinnassa kiertelyyn ennen paluulaivan lähtöä. Suuntaamme aluksi Rotermannin kortteleihin. Vanha teollisuusalue on muuttunut viihtyisäksi kauppojen ja ravintoloiden keskittymäksi, jonka ilme tuntuu kehittyvän edelleen. Esimerkiksi aiemmin hyväksi toteamamme Pull-ravintola näyttää olevan yhä paikallaan.

Askeleemme johtavat vähitellen Tallinnan vanhaankaupunkiin. Keskiaikaiset mukulakivikadut on nähty moneen kertaan, mutta koska edellisestä Viron-matkasta on jo pian pari vuotta, tuntuu mukavalta kierrellä tutuilla kulmilla ja nähdä, onko mikään muuttunut. Ohitamme pari aiemmilla matkoilla vuokraamaamme asuntoa sekä monta kaunista vanhaa kivitaloa. Melkein tekisi mieli poiketa mainioon Gelato Ladies -jäätelökahvilaan, mutta kaduilla puhaltava hyytävä viima vaatii lämpimämpiä herkkuja.

Suunnistamme Mestaripihalla sijaitsevaan suklaakahvila Pierreen. Olemme joskus aiemmin käyneet katselemassa kuvauksellista pihaa ja nähneet ulkopöydät täynnä ihmisiä. Nyt kuuran peittämillä tuoleilla ei näy ketään, mutta kahvila tarjoaa mukavan lämmittelypaikan.

Pierren kahvila on sisustettu niin veikeään tapaan, että se täytyy kokea paikan päällä. Värikäs antiikkihuonekalujen, sametin, näyttävien valaisimien ja muun rekvisiitan täyttämä tila tuntuu jonkinlaiselta teatterilavasteelta. Viimeistään taustalla soiva ranskankielinen musiikki vie ajatukset vuosikymmenten takaiseen Pariisiin. Makeat kakkupalat ovat yhtä runsaita kuin sisustuskin, joten tänne on hyvä suunnistaa toistekin makeannälän iskiessä.

Tallinnassa olisi useampiakin kiinnostavia museoita, jotka ovat meiltä vielä käymättä. Tiesimme kuitenkin tällä kerralla jo etukäteen, ettei vähäinen aikamme riitä kahvilaa suurempiin vierailuihin. Niinpä kuvassa taustalla näkyvä Kiek in de Kökin linnoitusmuseo jäi jälleen väliin, samoin kuin esimerkiksi Paksun Margareetan tornissa toimiva merimuseo sekä Kadriorgin palatsin taidemuseo.

Viima vain yltyy ja Tallinna alkaa peittyä lumisateeseen, kun jatkamme kierrostamme Toompean mäellä. Haluan silti kurkata maisemaa yhdeltä Tallinnan parhaista näköalapaikoista eli Patkulin näköalatasanteelta.

Laskeudumme Toompean mäeltä kaupungin matalampiin osiin Pikk jalg -katua eli Pitkää jalkaa pitkin. Vaikkei vanhassakaupungissa mitään ruuhkaa olekaan, ehdimme kohdata kävelykierroksemme aikana monta opastettua turistiryhmää. Ne muistuttavat siitä, kuinka historiallista Tallinnaa tullaan katsomaan eri puolilta maailmaa ympäri vuoden.

Majoituimme matkallamme Park Inn by Radisson Central Tallinn -hotellissa, jonne olimme löytäneet hyvän Black Friday -tarjouksen. Perustason huone oli mukava, aamiainenkin maistui ja sijainti toimi niin läheistä satamaa kuin hallille kulkevia bussejakin ajatellen. Ainoa hotellista ottamani kuva esittää silti vain päätyseinää, johon Helena Hanni ja Vahur Agar ovat viime kesänä taiteilleet upean muraalin. Taitoluistelu oli erinomainen syy palata Tallinnaan, mutta ensi kerralla houkuttaisi nähdä kaupunki taas lämpimämmistä ja aurinkoisemmista säistä nauttien.
Tutustu myös muihin Lähtöportin juttuihin Tallinnasta.
Viro
Kävelyllä Tallinnassa

Kävin edellisessä Tallinna-jutussani läpi vanhankaupungin tunnelmallisimpia kolkkia. Tällä kerralla nautitaan kävelystä muualla Tallinnassa. Reitti kulkee Telliskiven, Kalamajan ja Noblessnerin halki kohti rannan kävelytietä ja betonista Linnahallia.
Ei sellist küll maailmas kusagil leidu kui Saaremaa heinamaal juunikuu ööl. Balti Jaama Turgin edustalla musisoiva harmonikansoittaja virittää ilmoille tutun valssin sävelet ja aurinko lämmittää jo melkein kuin kesäkuisella Saarenmaalla. Heitän soittajalle kolikon ja alan jo mielessäni suunnitella matkoja Itämeren saarille ja muuallekin Viroon. Viereiseltä Balti Jaamin rautatieasemalta pääsisi junalla Tarttoon, Narvaan, Viljandiin ja moneen muuhunkin kohteeseen.

BALTI JAAMA TURG
Baltian aseman tori kuuluu suosikkipaikkoihini Tallinnassa. Tutustuimme edellisellä matkallamme alakerran katuruokatarjontaan ja ehdin nytkin jo hetken haaveilla Baojaamin höyrysämpylöistä. Alakerta on kuitenkin pääsiäislauantaina sen verran ruuhkainen, että syömme lopulta ylemmän kerroksen baariravintola Kobessa. Aurinkoinen terassi näyttää suositulta, mutta sisältä löytyy helposti vapaa pöytä. Koben hampurilainen on yllättävänkin maukas, joten ateriasta jää hyvä mieli. Kiertelemme vielä Balti Jaama Turgin yläkerrassa, jossa on myynnissä monenlaista tavaraa vaatteista antiikkilöytöihin.

TELLISKIVI
Balti Jaama Turgin vierestä löytyvä Telliskiven luova keskus on suosittu alue, joka tunnetaan erilaisista putiikeista, ravintoloista sekä luovien alojen yrityksistä. Rosoisissa kortteleissa on paljon katutaidetta ja seinille on ilmestynyt edellisen vierailumme jälkeen paljon uusia teoksia.

Kuhina Telliskiven ympärillä saattoi olla kovimmillaan jo muutamia vuosia sitten, mutta alueen viehätysvoima on pysynyt ennallaan ja paikka tuntuu kehittyvän edelleen.

Itseäni ei oikeastaan kiinnosta lainkaan pidetäänkö Telliskiveä trendikkäänä vai ei. Palaan tänne mielelläni vaikkapa jokaisella Tallinnan-matkalla, jos aikaa vain on riittävästi.

Telliskiveen ei kannata tulla kiirehtimään, sillä alue sopii parhaiten tunnelmasta nauttimiseen, kiireettömään kuljeskeluun ja ympäristön tutkimiseen.

Keskitymme tällä kerralla katutaiteeseen, joten jätämme Telliskiven ykkösnähtävyyden Fotografiskan väliin. Olen käynyt tutustumassa Fotografiskaan kertaalleen, mutta koska näyttelyt vaihtuvat useamman kerran vuodessa, riittäisi valokuvataiteen näyttelytilassa aina uutta katseltavaa.

Aurinkoinen päivä on houkutellut paljon ihmisiä ulkoilmaan. Esimerkiksi vaunuravintola Peatuksen terassilla näyttäisi olevan rento meininki. Vaunut muistuttavat Telliskiven historiasta entisenä junavarikkona.

Käväisemme ohimennen Telliskiven ostoskäytävillä, joiden pikkukaupoista voisi tehdä monenlaisia löytöjä. Mieleeni jää värikäs sisustusliike Universaal Universum, jossa riittää eksoottisia esineitä eri puolilta maailmaa. Universaal Universum on kasvanut ketjuksi, jolla on Virossa jo tusinan verran liikkeitä. Yllä oleva kuva on Telliskiven sijasta Tallinnan vanhankaupungin myymälästä.

KALAMAJAN PUUTALOALUE
Matkamme jatkuu Kalamajan puutaloalueelle, joka alkaa heti Telliskiven laidalta. Virallisesti ottaen Kalamajan kaupunginosa on niin suuri, että niin Telliskivi kuin kaikki muutkin tässä kirjoituksessa mainitut paikat kuuluvat sen alueeseen. Itselleni kuitenkin juuri tämä perinteikäs asuinalue edustaa sitä aidointa Kalamajaa.

Entisellä kalastajien asuinalueella viehättää erityisesti puutaloarkkitehtuuri. Monet vanhoista taloista on maalattu iloisilla väreillä ja alueella vallitsee mukava ilmapiiri.

Kalamajalla on pitkä historia, sillä paikalla on asuttu jo 1300-luvulla. Vuonna 1870 valmistunut rautatie mahdollisti Tallinnan teollistumisen ja Kalamajan sympaattiset puutalot rakennettiin aikoinaan tehdastyöläisten kodeiksi. Kävisin joskus mielelläni Kalamajan museossa, jossa voi tutustua alueen asukkaiden tarinoihin.

Oikaisemme kohti merenrantaa Kalamajan puistohautausmaan halki. Vuosisatoja vanha entinen hautausmaa toimii nykyään puistona, joka on saanut luonnonsuojelualueen aseman.

NOBLESSNER
Puistohautausmaan kulmalta saavutaankin jo Tallinnan nopeimmin kehittyväksi alueeksi mainittuun Noblessneriin. Ohitamme sisustusliike Shishin ja Põhjalan panimoravintolan, minkä jälkeen alammekin olla jo rannassa.

Noblessner on kiinnostava sekoitus vanhaa ja uutta. Entisen sukellusvenetehtaan tiloihin avattu keksintötehdas Proto on mainio paikka, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Tällä kerralla pysähdymme vain Proton kahvilaan levähtämään hetkeksi. Viereisestä rakennuksesta löytyy Taidekeskus Kai sekä pari laadukasta ravintolaa.

Suunnistamme kohti rantaa pitkin kulkevaa kävelytietä ja näemme rivistön upouusia kerrostaloja. Niiden takana meidät yllättää persoonallinen Iglupark. Yöpyminen tummalla puulla verhotussa kodikkaassa iglussa voisi olla hauska kokemus, sillä tarjolla on hyvä merimaisema.

Osa igluista on tarkoitettu kokouskäyttöön ja lisäksi löytyy myös saunaigluja. Iglukylään kuuluu myös baarikahvila, jonka terassille on kerääntynyt muutamia ihmisiä.

RANNAN KÄVELYTIE
Kun Igluparkista suuntaa keskustan suuntaan, saapuu saman tien merimuseo Lennusadamin alueelle. Lennusadam on hieno museo, johon olemme tutustuneet kertaalleen muutama vuosi sitten. Nyt ohikulkumatkalla saamme katsella jäänmurtaja Suur Tõlliä, joka on saanut nimensä virolaisesta kansantarustosta.

Sää tuntuu mukavan keväiseltä, sillä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta eikä kevyt merituulikaan pahemmin viilennä ilmaa. Naurulokit viihtyvät rantakallioilla ja tuntuu kuin kesä olisi jo lähellä.

Lennusadamin naapurista löytyy pahamaineinen Patarein merilinnoitus, joka toimi vuoteen 2002 saakka vankilana. Kommunismin ajan julmuuksista kertova karu vankilamuseo on tällä hetkellä suljettu ja näyttelytilat on tarkoitus avata entistä ehompina vuonna 2026.

Matkamme jatkuu Kalarannan rantapromenadia pitkin. Rannan tuntumaan on noussut uusia asuntoja, joiden takana häämöttää jo suunnittelemani kävelyreitin päätepiste Linnahall.

LINNAHALL
Rannalla kohoava Linnahall on niin ruma, että siinä on jotain kiehtovaa. Massiivinen rakennelma edustaa karumpaa betoniarkkitehtuuria kuin Itä-Pasila ja on neuvostoliittolaisen brutalismin malliesimerkki.

Linnahall valmistui vuonna 1980, jolloin Moskovan olympialaisten purjehduskilpailut järjestettiin Tallinnassa. Kilpasatama oli Piritassa, mutta kaupunkiin rakennettiin olympialaisia varten paljon muutakin, kuten Linnahall, Olümpia-hotelli ja televisiotorni.

Linnahallin käyttötarkoitus ei ehkä ensi silmäyksellä selviä, mutta jättimäisen betonikuoren alla on toiminut yli 4000-paikkainen konserttisali sekä 3000-paikkainen jäähalli. Valot sammuivat vuonna 2009, minkä jälkeen suljetut tilat ovat jääneet rapistumaan ja kärsineet vesivaurioista.

Linnahall oli parhaina päivinään tärkeä konserttiareena, eivätkä sisätilat näytä netistä löytyvien valokuvien perusteella lainkaan hullummilta. Tuntuu jotenkin oudolta kävellä graffitien peittämässä ympäristössä ja kuvitella, että jossain alapuolella esiintyivät aikoinaan Apocalyptica, Duran Duran, Scorpions, Céline Dion, Toto, Lou Reed ja monet muut maailmantähdet.

Linnahallin tulevaisuus on hämärän peitossa, sillä monista suunnitelmista huolimatta mitään virallista korjauspäätöstä ei tietääkseni ole saatu aikaan. Vaikka Linnahall näyttääkin ulkoapäin vastenmieliseltä, toivoisin sen heräävän vielä uudelleen eloon. Rakennus on jo historiansakin vuoksi varsin mielenkiintoinen.

Linnahall on suosittu ajanviettopaikka varsinkin tällaisena lämpimänä lauantai-iltana. Kaupunkilaisia kerääntyy ylätasanteelle erilaisine eväineen ja osa kiipeilee vaikeakulkuisempiin kulmauksiin istuskelemaan rauhassa. Paikallinen nuorten miesten porukka näyttää valmistautuneen pidempäänkin illanviettoon. Jokaisella on mukana omat rommi- ja kolapullonsa, joista voi mukien puuttuessa ottaa huikkaa vuorotellen. Mukavaa iltaa ja reipasta huomista vaan heillekin!

Ruman rakennuksen päältä saa ihailla kaunista maisemaa Suomenlahdelle. Täältä voi seurailla laivojen kulkua kohti Helsinkiä ja katsella myös rannan kävelyreittiä Patareihin, Lennusadamiin ja kauempana häämöttävään Noblessneriin saakka.

Linnahallin päältä avautuu komea maisema myös keskustan suuntaan. Rapistuvan betonin keskeltä voi katsella, kuinka Virun rinnalle kohoaa aina vain uusia kiiltäviä pilvenpiirtäjiä. Tallinna muuttuu jatkuvasti, mikä tekeekin siitä erityisen kiinnostavan matkakohteen, josta voi löytää aina jotain uutta koettavaa. Neljän Ruusun Tallinnan aallot -kappaleen sanoin ootan jo nyt milloin tiemme taas uudelleen kohtaa.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
Suunnaton
23.8.2019 at 11:32
Onpas tuonne seikkailupuistoon keksitty kivoja yksityiskohtia! Tuubimäki tosin kuulostaa niin kauhistuttavalta, etten ehkä kykenisi siihen 😀 Seikkailupuistot on veikeitä paikkoja käydä haastamassa korkeanpaikankammoaan, ja varsinkin nuo erikoisuudet (kuten tässä Tarzan-hyppy) vaativat usein vähän uskallusta, mutta ovat lopulta aika kivoja!
Mika / Lähtöportti
26.8.2019 at 8:56
Tämä seikkailupuisto oli tosi kiva ja niitä vaijeriliukujakin pääsi harjoittelemaan ihan urakalla. Tuubimäki näytti etukäteen ihan viattomalta, mutta vauhti pääsi yllättämään 😅 Kokeilin Tarzan-hyppyä toiseenkin kertaan, se on jotenkin jännä miten korkealta pystyy kyllä pudottautumaan alas, mutta mitään kunnon ponnistusta tai kovin korkeaa hyppyä siinä ei saa mitenkään aikaan 😀