Vietimme helmikuisen hiihtolomaviikon kaukana pohjoisessa Saariselällä. Halusimme ottaa rennosti ja keskittyä lähinnä hiihtämiseen sekä kolmen sukupolven yhdessäoloon. Viihdyimme talvisten maisemien keskellä mainiosti. Majoitumme seitsemän hengen voimin...
Palasin juuri mainiosti onnistuneelta Lapin-matkalta Saariselältä. Hiihtolomalla tietenkin hiihdettiin paljon. Viikon ikimuistoisin retki sisälsi unohtumattomia maisemia, loistokuntoisia latuja ja tarpomista naparetkeilyn hengessä. Kolmen sukupolven loma on aina...
Noin kuukausi sitten Jätkäsaareen avattu Clarion-hotelli on pyrkinyt ryminällä kansan tietoisuuteen. Kävin tutustumassa Helsingin uuteen 16-kerroksiseen maamerkkiin viime viikonloppuna. Clarion-hotellit kuuluvat Nordic Choice Hotels -ryhmään, jolla...
Kirjoitin viime joulukuussa lähikohteista, jotka minun pitäisi tuntea paremmin. Listalla oli myös Nuuksion kansallispuisto, jonne pääsimme lopulta eilen. Harvinaisen kaunis syksyinen sunnuntai oli houkutellut paikalle runsaasti muitakin...
Vaikka en olekaan koskaan asunut Itä-Suomessa, tunnen vuosi vuodelta yhä kovempaa vetoa juurilleni Pohjois-Karjalaan. Vaihdoin myös tänä kesänä farkut verkkarihousuun ja suuntasin reiluksi viikoksi Kiteen, tai...
Mikkelin Visulahti kuuluu maamme tunnetuimpiin lapsiperheiden kohteisiin. Saamani blogiyhteistyökutsu innosti lähtemään paikan päälle selvittämään, millaista menoa Visulahdessa on kesällä 2016. Yhteistyössä Visulahti Kutsu osui sopivasti kohdalle,...
Jatkoimme edellisessä kirjoituksessa mainitusta Ti-Ti Nallen talosta matkaa ja tutustuimme seuraavana päivänä Herra Hakkaraisen taloon Sastamalassa. Olen aina ihaillut Mauri Kunnaksen värikkäitä teoksia. Sama innostus on...
Teimme helmikuussa pienen kotimaan kierroksen lasten ehdoilla. Tässä blogissa matkustetaan yleensä aikuisten valitsemiin kohteisiin, mutta esittelen nyt kaksi alle kouluikäisten mielipaikkaa peräkkäisissä postauksissa. Aluksi vuorossa on...
Kun puhutaan Suomen kauneimmista kaupungeista, mainitaan yleensä myös Rauma. Oma kotimaanmatkailuni suuntautuu täältä Uudeltamaalta yleensä iloiseen Itä-Suomeen, joten Satakunta on jäänyt täysin käymättömäksi korpimaaksi. Kävin korjaamassa...
Vuodenvaihteen Lapin-matkamme tärkein aktiviteetti oli murtomaahiihto. Suksin lapsuudessani melko paljon, mutta Etelä-Suomen kiireiset ja vähälumiset talvet ovat jättäneet harrastuksen miltei unholaan. Edellisten kahden vuoden saldoksi jäivät...
Viime vuosien matkakohteemme ovat löytyneet yleensä Välimeren seudulta, joten halusimme kokeilla vaihteeksi jotain erilaista. Hyppäsimme siis yöjunaan ja suuntasimme kohti Ylläksen valkoisia hankia uudenvuoden viettoon. Kuten...
Kittilän Lainiossa sijaitseva Snow Village on harvinaisen upea taide-elämys. Valtavasta määrästä lunta ja jäätä koottu rakennuskompleksi käsittää kokonaisen hotellin, ravintolan ja baarin sekä kauniin kappelin. Tuoreelta Ylläksen-reissulta...