Suomi
Hidasta elämää Kristiinankaupungissa
Länsi-Suomen automatkamme johti kesä-heinäkuun vaihteessa Kristiinankaupunkiin. Löysimme kauniita puutaloja ja saimme nauttia hiljaisen kaupungin kiireettömistä tunnelmista.
Saavumme Kristiinankaupunkiin ilta-auringon vielä paistaessa kirkkaalta taivaalta. Olemme varanneet huoneiston Hotelli Krepelinistä, joka toimii 1800-luvun merikauppiaan talon pihapiirissä. Tuntuu hauskalta majoittua huoneisiin, jotka ovat kiinteä osa historiallista kaupunkia.

Vanhan ajan kaupunkiasunnossa on menneen ajan henkeä, mutta myös modernit mukavuudet hyvin varustellusta keittiöstä lähtien. Olohuoneen pöydän etiketittömässä pullossa oleva aine haisee konjakille, niin kuin vanhan merikarhun talossa kuuluukin.

Yläkerran lattiat narisevat ja ovat hieman vinossa. Huomaamme aamulla vaimon rannekellon pysähtyneen varttia yli puolenyön. Onkohan kellon pysähtymisellä jotain tekemistä talon entisten asukkaiden tai kaupungin kummitusten kanssa? Asiaa voisi ehkä kysyä Kristiinankaupungin kummituskävelyiden oppaalta.

Syömme aamupalaksi kioskilta haettuja eväitä ja hyvästelemme majoituksen, jossa olisimme viihtyneet kauemminkin. Nyt on kuitenkin aika suunnata kävelykierrokselle ympäristöön. Aamupäivä on hiljainen, eikä muutamaa satunnaista kulkijaa lukuun ottamatta näy ristin sielua.

Pysähdymme aluksi vanhassa tullituvassa toimivaan kesäpuotiin ja isoäidin kamariin. Sisältä löytyy isoäiti Terttu Pesonen, jonka tekemiä koruja, käsitöitä ja muita houkuttelevia tuotteita riittää laidasta laitaan. Kuopus ihastuu kirpputorin puolelta löytämäänsä kirjaan, joka on tehty 60-luvulla lukemaan opetelleille kansakoulun ekaluokkalaisille. Sama opus tuntuu toimivan hyvin nykypäivänäkin.

Tullituvan vieressä Ulrika Eleonoran kirkon pihalla tuoksuu vasta tervattu paanukatto. Pihalta löytyy pieni sankarihautausmaa sekä muutamia vanhoja hautakiviä, joista voi lukea kaupungissa joskus vaikuttaneiden tärkeiden sukujen nimiä.

Vuonna 1700 valmistuneen kirkon sisätilat tekevät vaikutuksen, sillä rakennuksen historiallinen henki on hyvin aistittavissa. Lattiat narahtelevat täälläkin jalkojen alla ja yksityiskohdissa on nähtävissä ajan patinaa.

Ulrika Eleonoran kirkossa ei pidetä säännöllisesti jumalanpalveluksia, joten se luokitellaan autiokirkoksi. Kyseessä on kuitenkin suosittu hääkirkko. Morsiamet saattavat kulkea täällä nopeasti alttarille, sillä lattia viettää selvästi alamäkeen kirkon etuosaa kohti kuljettaessa. Kirkko tunnetaan myös vinosta tornistaan.

Punaiselta puukirkolta on vain kivenheiton matka komealle kaupungintalolle, joka sijaitsee paraatipaikalla Raatihuoneenpuiston päässä.

Kristiinankaupungin viehättävää katukuvaa värittävät vanhat puutalot. Idylli on hiljaisena kesäpäivänä parhaimmillaan ja mielessä herää kysymys, miksei Kristiinankaupunki voisi kuulua edellisen yöpaikkamme Rauman tavoin Unescon maailmanperintölistalle.

Unescon sijaan Kristiinankaupunki kuuluu ainoana Suomen edustajana maailmanlaajuiseen Cittaslow-verkostoon, joka tuo esille pienten kaupunkien ainutlaatuisuutta ja kannustaa hitaaseen elämään. Teema sopii Kristiinankaupunkiin loistavasti, sillä etäisyydet ovat lyhyitä eikä täällä tunnu olevan tarvetta kiirehtiä minnekään.

Raumalaiset ja kristiinankaupunkilaiset ovat kinastelleet vuosikymmenten saatossa siitä, kummasta kaupungista löytyy Suomen kapein katu. Kristiinankaupungin Kissanpiiskaajankuja on todettu mittanauhojen taistelussa Rauman Kitukränniä leveämmäksi, mutta lieneekö tuolla lopulta mitään väliä.

Kissanpiiskaajankujan nimeen liittyy vaihtoehtoisia tarinoita. Eräs suosittu selitys liittyy purjelaivoilla käytettyyn yhdeksänhäntäiseksi kissaksi kutsuttuun piiskaan, jolla kuritettiin miehistön jäseniä. Nimi saattaa viitata myös Skaftungin kylästä seudun kapakoihin saapuneisiin ryyppymiehiin, joiden kutsumanimi kääntyi ruotsinkielisen kansan suussa kattungeiksi eli kissanpojiksi. Nimen takana voi toki olla myös joku muukin tarina.

Kissanpiiskaajankujalla ei kannata vaivata liikaa päätään kapeuden tai nimen miettimiseen, vaan yksinkertaisesti pysähtyä nauttimaan näkemästään. Kaunis päällystämätön väylä kulkee pitkin rinnettä vanhojen puutalojen ja kesäisen vihreyden reunustamana.

Kristiinankaupunki tunnetaan kissojen kaupunkina ja aiheeseen liittyviä koriste-esineitä tulee vaikkapa juuri Kissanpiiskaajankujan varrella vastaan usein. Saattaapa välillä nähdä myös ihan elävän naukujan, joka livahtaa portin alta sisäpihalle tai pysähtyy nuolemaan tassujaan lämpimälle paikalle.

Kaupungin nähtävyyksiä selaillessa käy selväksi, että ainakin Lebellin kauppiaantalo on näkemisen arvoinen. Varakas kauppiasperhe asui täällä parisataa vuotta sitten ja vaikutti omalla tavallaan merenkulusta eläneen kaupungin historiaan. Sisäänpääsy museoon maksaa aikuisilta neljä euroa ja lapsilta yhden euron.

Liitymme mukaan opastetulle kierrokselle, joka on ehtinyt alkaa hetkeä aiemmin. Aiheestaan aidosti innostunut opas kertoo yksityiskohtaisia tarinoita sekä talon että koko kaupungin historiasta. Opimme muun muassa, että Kristiinankaupunki on Norjan Rørosin ohella Pohjoismaiden ainoa suurilta tulipaloilta välttynyt puutalokaupunki. Lieneekö Kristiinankaupunkia suojannut Lebellin barokkisalin kattoon taiteiltu siunaus, jossa rukoillaan tulelta säästymistä.
Kierros suuressa kaksikerroksisessa talossa johdattaa mukaansatempaavalla tavalla Kristiinankaupungin kulta-aikaan, jolloin purjelaivat veivät puuta ja tervaa maailmalle. Esillä on edelleen alkuperäisiä yksityiskohtia jopa 1760-luvulta saakka. Siellä täällä näkyy porvariston ulkomailta omaksumia vaikutteita, mutta esimerkiksi piikojen kamarissa on eletty vaatimattomammassa ympäristössä.

Lebellin pihalla tuoksuvat juhannusruusut. Kurkistamme parin piharakennuksen sisälle ja suuntaamme sitten kahvilan puolelle. Tuotteiden laadussa ei ole valittamista, mutta tarjoilut ovat sen verran pieniä ja tyyriitä, että tutustun seuraavalla kerralla mieluummin johonkin muuhun Kristiinankaupungin kahvilaan. Näin siitäkin huolimatta, että Lebellin piha on lämpimänä kesäpäivänä hitaaseen nautiskeluun täydellisesti sopiva keidas.

Voimme joka tapauksessa jatkaa rannikkoseikkailuamme pohjoisen suuntaan hyvillä mielin. Kristiinankaupunki tarjosi mukavia hetkiä harvinaisen kauniissa ympäristössä. Hetkittäin tuntui, kuin olisimme päätyneet jonkin entisajoista kertovan kirjan sivuille, sillä vanha keskusta näyttää juuri siltä, millaisen kuvittelen Suomen olleen jollakin menneellä vuosikymmenellä.

Pois lähtiessä tuntuu, että Kristiinankaupungin leppoisissa tunnelmissa olisi voinut viihtyä kauemminkin. En tosin ole aivan varma, mihin olisimme aikaa käyttäneet. Siinä missä esimerkiksi Porvoo ja Rauma pursuavat putiikkeja ja ravintoloita, päätyy Kristiinankaupungissa lähinnä autioille kauniiden asuintalojen reunustamille kaduille. Kenties Kristiinankaupungin vastustamaton viehätys piileekin juuri siinä, hitaudessa ja hiljaisuudessa.

Lisää ideoita Kristiinankaupunkiin kannattaa hakea vaikkapa muista matkablogeista. Kristiinankaupungista ovat kirjoittaneet esimerkiksi Maailman äärellä, Matkasto, Tämä matka ja Walleni.us.
Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti
Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa
Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
-
Italia1 vuosi sittenLigurian rannikkokaupunkeja: Rapallo, Levanto ja La Spezia
-
Ranska1 vuosi sitten7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa
-
Espanja1 vuosi sittenSevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar
-
Ranska1 vuosi sitten20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Ranska1 vuosi sittenMusée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Englanti1 vuosi sittenMielenkiintoinen London Transport Museum
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson satulinna Castel Savoia
-
Italia1 vuosi sittenKokemuksia Aostanlaakson maisemista
-
Huvipuistot1 vuosi sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Anaheim
-
Jääkiekko12 kuukautta sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Espanja1 vuosi sittenFlamenco – Sevillan rytmikäs sielu



Virpi/Hätälasku matkablogi
1.9.2019 at 23:20
Kristiinankaupunki on soma, pieni kesäkaupunki. Kesäisin siellä on tasaiseen tahtiin jotain tapahtumaa, markkinoita, avoimia pihoja ja kummituskävelyjä. Tällöin on aina säpinää, mutta muuten kaiketi aika hiljainen.
Kiitos linkkauksesta! 🙂
Mika / Lähtöportti
2.9.2019 at 8:54
Näin se varmasti on, että tapahtumat tuovat silloin tällöin Kristiinankaupunkiin elämää. Kaupunki on kyllä harvinaisen soma. Oli hyödyllistä lukea juttusi ennen omaa matkaani, joten se oli kiva linkata tähän mukaan 🙂
Elin Klöpfel
3.9.2019 at 7:46
Is this in English or swedish somewhere?
Mika / Lähtöportti
3.9.2019 at 8:06
No, unfortunately I write only in Finnish.