Ota yhteyttä

Jalkapallo

10 haavetta jalkapallomatkoista

Julkaistu

Seuraan käynnissä olevaa jalkapallon EM-turnausta hieman kaksijakoisin tunnelmin. Kauan odotettujen kisojen toteutuminen on mahtavaa, vaikka toisaalta harmittaakin, etten päässyt paikan päälle. Kokosin pettymyksen lievittämiseksi toivelistan jalkapallomatkoista tulevia vuosia ajatellen.

Ympäri mannerta pelattavista EM-kisoista piti tulla monen unelman täyttymys, mutta toisin kävi. Pandemia siirsi kisoja ensin vuodella, ja lopulta suunnitelmani peruuntuivat yksi toisensa jälkeen pääsylippujen huvetessa joko vapaaehtoisesti palauttamalla tai Euroopan jalkapalloliiton päätöksellä. Lippuja Suomen peleihin minulla ei ollut, mutta jokainen tuttuni voi arvata, minkä kokoisen haaveen toteutuminen Italian arvokisaottelut Rooman Stadio Olimpicolla olisivat olleet. Hankittuna oli myös lippuja Dubliniin sekä Lontoossa pelattavaan välierään. Nyt onkin aika keksiä uusia unelmia, joita voisi toteuttaa ”korvauksena” menetetyille EM-kisakokemuksille.


Jalkapallo on parasta paikan päällä nimenomaan tunnelman vuoksi. Hienoista otteluista voi nauttia kotisohvallakin, mutta innokkaat kannattajat luovat tapahtumista ikimuistoisia elämyksiä. Nautin peleistä myös suomalaisissa katsomoissa, mutta kokemukset nousevat monissa muissa maissa erilaiselle tasolle. Toivelistani on sekoitus todennäköisiä reissuja, kaukaisia haaveita, matkailuelämyksiä sekä itselleni enemmän tai vähemmän tärkeitä joukkueita.


Kaikkein eniten kaipaan Interin peleihin Milanoon.

1. ITALIA

Kesällä 1989 tekemäni Italian-matka oli yksi elämäni tärkeimmistä, sillä ihastuin viikon aikana koko maahan sekä ostin myös Interin sinimustan lipun. Sekä Italialla että Interillä on ollut jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan tärkeä osa elämässäni, joten on selvää, että haluaisin kaikista eniten jalkapallomatkalle Milanoon. Edellisestä paikan päällä nähdystä Interin pelistä on jo useampi vuosi ja innostukseni on kieltämättä tavallistakin suurempi, koska sinimustat voittivat tänä keväänä pitkästä aikaa Italian mestaruuden. Nykyjoukkueessa on myös monta suosikeikseni noussutta pelaajaa, kuten Nicolò Barella ja Alessandro Bastoni.

Olen nähnyt Italiassa myös Roman, Udinesen, Brescian ja Barin kotiottelut. Lähtisin toki mielelläni melkein mihin tahansa peliin, mutta pari itselleni uutta stadionia houkuttelee aivan erityisesti. Napolin hiljattain uudelleen nimetty Stadio Diego Armando Maradona olisi varmasti ikimuistoinen kokemus. Napolilaiset kannattajat ovat italialaisellakin mittapuulla poikkeuksellisen äänekkäitä ja sähköinen tunnelma on välittynyt monesti televisioon. Toivelistallani on myös Genovan Stadio Marassi, joka on tullut ruutujen välityksellä tutuksi niin Sampdorian kuin Genoankin kotiotteluissa. Se on yksi Italian vanhimmista stadioneista ja eroaa arkkitehtuuriltaan maan muista areenoista.


Kisat näkyvät isäntäkaupungeissa myös stadionien ulkopuolella. Kuva MM-kisojen fanialueelta Pietarista.

2. ARVOKISAT

Sain aikaiseksi matkustaa arvokisakatsomoihin varsin myöhään, mutta parempi sekin kuin ei milloinkaan. Vuoden 2016 EM-kisojen ja 2018 MM-kisojen jälkeen turnausputkea oli siis tarkoitus jatkaa parhaillaan pelattavissa EM-kisoissa, mutta pandemia muutti suunnitelmia. Onneksi arvokisoja pelataan tästäkin eteenpäin aina parillisina vuosina. Qatarin ensi vuoden MM-kisat ajattelin kuitenkin jättää väliin, sillä tapahtumaan liittyvä korruptio ja ihmisoikeusrikkomukset ovat poikkeuksellisen räikeitä. Boikotoinnin syitä voisi toki keksiä moniin muihinkin asioihin, mutta omalla kohdallani raja menee Qatarin stadioneille lähtemisessä.

Odotan jo vuoden 2024 EM-kisoja, jotka pelataan sekä kulkuyhteyksien että jalkapallokulttuurin kannalta sopivasti Saksassa. Siellä olisi mukava olla paikan päällä useammassakin pelissä. Muiden EM-kisojen pitopaikkoja ei ole vielä päätetty, mutta haaveilen niin Italian kuin Pohjoismaidenkin kisaisännyydestä joskus tulevaisuudessa. Vuoden 2026 MM-kisat levittäytyvät Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Meksikoon. Sinne lähtemistä pidän epätodennäköisenä, mutta reissun toteutuessa yhdistäisin pelit osaksi laajempaa Amerikan-matkaa. Arvokisoista odotan ennen kaikkea kaupunkien kaduille levittäytyvää kisahuumaa sekä omia maitaan hyväntuulisesti kannattavia suuria fanijoukkoja. Vastaavaa voisi kokea myös Mestarien liigan loppuottelussa, jonka pääsylippujen hankkimista voi vuosittain yrittää UEFA:n nettisivujen kautta.


Olen nähnyt Suomen maaotteluita toistaiseksi vain kotimaassa. Kuvassa Suomi-Andorra Tampereella vuonna 2004.

3. SUOMEN MAAOTTELUT ULKOMAILLA

Olen ollut kannustamassa Suomea monia kymmeniä kertoja, mutta kyseessä ovat aina olleet kotiottelut. Olisikin mielenkiintoinen kokemus lähteä joskus vieraspeliin ja saada kokemus Huuhkajien kannattamisesta ulkomailla. Maajoukkueella on aktiivinen kannattajayhdistys ja vieraspeleihin on riittänyt viime vuosina lähtijöitä, joten yksikseen ei tarvitsisi sinivalkoista kaulaliinaa heiluttaa. Italian maajoukkue on minulle yhtä rakas kuin Suomikin, mutta jostain syystä en ole suuremmin unelmoinut matkoista Gli Azzurrin peleihin arvokisoja lukuun ottamatta. Sen sijaan Irlannin kotiottelu Dublinissa on kuulunut jo kauan haavelistalleni. Irlannin fanit luovat aina huikean tunnelman ja koska Vihreä saari on vienyt matkakohteena palan sydämestäni, olisi joukkoon luontevaa liittyä.

Suomen maajoukkueista puhuttaessa täytyy muistaa myös naiset, jotka ovat menestyneet tällä vuosituhannella erittäin hyvin. Helmareiden EM-kisadebyytti vuonna 2005 tuotti ikimuistoisen välieräpaikan ja kun EM-kisat palaavat ensi vuonna Englantiin, on Suomi mukana jo neljättä kertaa. Naisten jalkapallo houkuttelee koko ajan suurempaa yleisöä, joten myös Helmareiden arvokisapelit olisivat varmasti paikan päällä kokemisen arvoisia.


Argentiinan MM-kisaottelun seuraaminen antoi esimakua siitä, millainen tunnelma Buenos Airesissa voisi olla.

4. ARGENTIINA

Yksi hienoimmista kokemuksistani on ollut Argentiinan MM-kisaottelun seuraaminen Pietarissa. Eteläamerikkalaiset fanit täyttivät stadionin ja riemuitsivat niin kaduilla kuin metrovaunuissakin. Tämän perusteella voi vain kuvitella, millaiset laulut Buenos Airesissa raikuvat. Silkkaa jalkapallohulluutta ajatellen on vaikea keksiä sopivampaa matkakohdetta, sillä kaikki Argentiinan viisi suurinta seuraa tulevat pääkaupungista. Maan kuumin ottelu Superclásico pelataan Boca Juniorsin ja River Platen välillä. Tämän derbyn näkeminen Bocan tarunhohtoisella La Bomboneralla olisi unelmien täyttymys, joskin lippujen saatavuus ja tapahtuman turvallisuus ovatkin jo ihan toinen asia.

Argentiinan-matkan toteutuminen ja ajankohta ovat totta puhuen täysin hämärän peitossa, mutta jos nyt koskaan Buenos Airesiin saakka pääsen, niin haluaisin nähdä San Lorenzon ottelun. Korpeilla on uskoakseni maan parhaat fanit ja seura vaikuttaa muutenkin kiinnostavalta. Muut Buenos Airesin suurseurat ovat Independiente ja Racing Club, joiden välillä pelataan kiihkeä Avellanedan derby. Argentiinalaisten stadionien tunnelma lienee huikea lähes kaikissa otteluissa, joten käytännössä minkä tahansa pelin näkeminen kelpaisi oikein hyvin.


Toistaiseksi ainoa Saksassa näkemäni peli Bayern München-Werder Bremen huhtikuussa 2019.

5. SAKSA

Bundesliiga oli ennen pandemiaa katsomotunnelmaltaan Euroopan paras sarja, ja uskon että tilanteen salliessa lehterit täyttyvät jälleen ääriään myöten äänekkäistä kannattajista. Matkakohteena kiinnostaisi varsinkin Berliini, jossa en ole käynyt vuosikymmeniin. Pääkaupungissa houkuttaisi myös yksi maailman persoonallisimmista seuroista. Itä-Berliinistä ponnistava Union Berlin tunnetaan tiiviinä yhteisönä, jonka stadionkin on omien kannattajien rakentama. Stadion An der Alten Försterein seisomakatsomot olisivat varmasti ikimuistoinen elämys, mutta voisin toki lähteä myös Hertha Berlinin peliin historialliselle Olympiastadionille.

Jos taas Saksan-matkaa suunnittelee ensisijaisesti jalkapalloa ajatellen, suuntaisin Rein-Ruhrin alueelle. Muutaman kymmenen kilometrin säteeltä löytyy monta perinteikästä seuraa, joten pitkään viikonloppuun voi mahduttaa vaivattomasti kolmekin peliä. Toiveissa olisi nähdä esimerkiksi Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen tai päätykatsomostaan Keltaisesta seinästä tunnettu Borussia Dortmund. Muita vaihtoehtoja noilla kulmilla ovat esimerkiksi Borussia Mönchengladbach, Schalke, Bochum, Fortuna Düsseldorf, Arminia Bielefeld ja FC Köln. Tunnelma tuskin laskee yhtään, vaikka välillä kävisi katsomassa kakkosbundesliigankin peliä.


Loppuunmyyty Estadio El Sadar kesäkuussa 2016.

6. ESPANJA

Olen valinnut espanjalaisen suosikkijoukkueeni enemmän tunteella kuin järjellä. Osasuna häviää useammin kuin voittaa, eikä seuran kotikaupunki Pamplona sijaitse matkailun kannalta erityisen kätevällä paikalla. Haaveilen silti palaavani äskettäin remontoidulle Estadio El Sadarille, jolla ihastuin Osasunaan viisi vuotta sitten näkemissäni kahdessa pelissä. Pienen seuran viehätys tiivistyy kannatuslaulun sanoihin, joiden mukaan Osasuna on rohkea ja taisteleva joukkue, joka puolustaa värejään sydämellään. Peräänantamaton henki välittyy katsomoon ja siksi toivonkin palaavani joskus nauttimaan El Sadarin kiihkeästä tunnelmasta.

Olisi totta kai hienoa kokea Barcelonan ja Real Madridin välinen El Clasico, mutta Espanjan yksittäisistä sarjapeleistä haluaisin silti nähdä eniten Sevillan derbyn. Olisi upeaa päästä kokemaan Real Betisin ja Sevillan välinen El Gran Derbi, jonka uskon olevan Espanjan kaunein ja intohimoisin paikallisottelu. Sympatiani menevät tässä taistossa Betisille, joten näkisin ottelun mieluummin vihreävalkoisten kotiareenalla Estadio Benito Villamarínilla.


Hämyisiä muistoja Tottenhamin edesmenneeltä The Lanelta.

7. ENGLANTI

Englannissa kokemani jalkapallo-ottelut rajoittuvat toistaiseksi yhteen Tottenhamin peliin, jonka näin vuosia sitten vanhalla White Hart Lanella. Pohjois-Lontoon liljanvalkoiset pelaavat nykyään modernilla Tottenham Hotspur Stadiumilla, jolle voisin joskus lähteä brittiläistä suosikkijoukkuettani katsomaan. Suhteeni Spursiin on jopa pidempi kuin Interiin, mutta sen merkitys ei ole koskaan ollut läheskään yhtä tärkeä. Lontoon stadioneista puhuttaessa oma lukunsa on maailmankuulu Wembley, jossa pelataan lähinnä maaotteluita sekä cup-kilpailujen ratkaisupelejä. Pääsin aikoinaan tutustumaan vanhaan Wembleyyn turistikierroksella, mutta nykyisen stadionin aikaan en ole Lontoossa edes käynyt.

Tällä hetkellä Viaplaylta löytyvä The Football Capital of the World -minisarja oli hyvä muistutus siitä, että Lontoossa on paljon mielenkiintoista jalkapalloa Valioliigan ulkopuolellakin. Perinteinen brittikatsomoiden tunnelma löytynee parhaiten alemmilta sarjatasoilta, joiden joukkueilla on omat uskolliset kannattajansa. Pelkästään Lontoossa on tällä hetkellä tusinan verran ammattilaisjoukkueita ja pääkaupungin ulkopuolelta löytyy tietenkin hyviä futismatkavaihtoehtoja Liverpoolista ja Manchesterista lähtien. Englannin suhteen ajattelen kuitenkin tällä hetkellä enemmän tyttären toivetta Lontoon-matkasta kuin futiskiertuetta ympäri saarta.


Brasilian Série A:n ottelu Fortalezassa marraskuussa 2005.

8. BRASILIA

Aiemmin mainitun Argentiinan lisäksi myös Brasilia kuuluu tietenkin jalkapallofanin unelmakohteisiin. Olen kokenut yhden ikimuistoisen Brasilian liigan ottelun Fortalezan täpötäydellä Estádio Castelãolla, mutta suurimmat Brasiliaan liittyvät haaveeni kohdistuvat Rio de Janeiroon. Tarunhohtoinen Maracanã on yksi maailman tunnetuimmista stadioneista ja kuulostaisi mahtavalta päästä sen katsomoon. Jalkapallo on Brasiliassa koko kansan peli, jota seurataan intohimoisesti iästä tai sukupuolesta riippumatta.

Rio de Janeiron suurseuroista Fluminense ja Flamengo pelaavat kotiottelunsa Maracanãlla. Niiden lisäksi Rio de Janeiron muut merkittävät joukkueet ovat Vasco da Gama sekä Botafogo. Suuria jalkapalloseuroja löytyy myös esimerkiksi São Paulosta, mutta jos nyt vielä Brasiliaan palaan, on Rio varmasti todennäköisin matkakohde. Muistan aiemmalta Brasilian-matkaltani, kuinka pelit olivat aina käynnissä niin alkeellisilla pallokentillä kuin hiekkarannoillakin. Jalkapallo on tärkeä osa brasilialaista elämäntapaa, ja juuri siksi pelien näkeminen siellä aivan erityisesti kiehtoisikin.


Lennart ”Nacka” Skoglundin patsas sijaitsee Katarina Bangatan varrella Tukholman Södermalmilla.

9. RUOTSI

Ruotsissa on elävä fanikulttuuri ja pääsarjatason jalkapallo täyttää usein suuriakin katsomoita. Stadionien tunnelma ei jää juurikaan jälkeen keskieurooppalaisesta menosta, joten naapurimaa kuulostaa hyvältä ja helpolta vaihtoehdolta antoisille futismatkoille. Olen ajatellut jo vuosikausia katsovani joskus sopivan tilaisuuden tullen pelejä ainakin Tukholmassa, mutta eihän niitä sopivia tilaisuuksia tule koskaan itsestään vastaan. Niinpä seuraava Tukholman-reissu täytyisikin ajoittaa Allsvenskanin otteluohjelmaa silmällä pitäen.

Toiveenani on nähdä Hammarbyn kotiottelu, sillä Södermalmin vihreävalkoinen ylpeys on ainoa ruotsalainen seura, joka on päässyt lähellekään sydäntäni. Hammarbyllä on aina ollut vahva södermalmilainen identiteetti, kiihkeä altavastaajan henki ja laaja intohimoinen kannattajakunta. Hammarbyn eli Bajenin fanit kokoontuvat perinteisesti ottelupäivinä syömään ja juomaan Kvarneniin sekä vierailevat usein myös Nacka Skoglundin patsaalla. Olen itsekin käynyt Nackan patsaalla monta kertaa, sillä pallotaituri nousi legendan asemaan Hammarbyn lisäksi myös Interissä, jossa pelasi koko 1950-luvun.


Yokohama F Marinosin kannattajia Nissan Stadiumilla. Kuva Shutterstock / GConner Photo.

10. JAPANI

Toistaiseksi mieluisin matkakohteeni Euroopan ulkopuolella on ollut Japani, jonne lähtisin mielelläni uudelleen mahdollisimman pian. Japanilainen kulttuuri eroaa monin tavoin länsimaisesta ja myös urheiluun liittyen se on aivan omanlaisensa ilmiö. Maan jalkapallosarja kuuluu Aasian tasokkaimpiin, mutta japanilaisessa urheilussa kiehtoo nimenomaan yleisö. Intohimoiset kannattajat täyttävät suuria stadioneja ja laulavat antaumuksella oman joukkueensa puolesta. Toisaalta ilmapiiri on kuulemani mukaan hyvin perheystävällinen ja huomattavasti turvallisempi kuin Latinalaisessa Amerikassa tai Euroopassa.

Olen seurannut japanilaista jalkapalloa niin vähän, ettei pelaavilla joukkueilla olisi oikeastaan mitään väliä. Voisi kuitenkin olla mielenkiintoista päästä Jokohaman Nissan Stadiumille, joka muistetaan vuoden 2002 MM-kisojen loppuottelun näyttämönä. Japanin liiga on houkutellut muutamia uransa ehtoopuolella olevia kansainvälisiä tähtiä ja tällä hetkellä sarjan tunnetuin pelaaja on Barcelonassa maailmanmaineeseen noussut Andrés Iniesta. Japanissa on myös melko paljon brasilialaisia pelaajia.


Lue kokemukseni parhaista tähän mennessä kokemistani peleistä viime vuonna julkaisemastani jutusta Parhaat jalkapallomuistot maailmalta.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Noista kymmenestä kelpaisi itselleni myös ihan kaikki. Olen onnistunut olemaan Buenos Airesissa Superclásicon aikaan, mutta valitettavasti lippuja en onnistunut saamaan. Mukavasti pääsi kuitenkin aistimaan tunnelmaa siitä huolimatta.

    • Mika / Lähtöportti

      23.6.2021 at 18:51

      Uskon, että Buenos Airesissa on helppo huomata isot pelit, vaikkei stadionille päätyisikään 😀 Argentiina on varmasti yksi maailman jalkapallohulluimmista maista, joten Superclásicon kaltaisten otteluiden lippuja tuskin kovin helpolla saa. Toivottavasti pääset tulevilla reissuilla hienoihin peleihin 🙂

  2. Kohteena maailma / Rami

    20.6.2021 at 21:06

    Kaikkihan näistä kävisi erinomaisesti, Milanoon voitaisiin mennä hyvinkin samaan matsiin 🖤💙

    Itselle ehkä seuraava kosketus on Lontoo ja siellä sympatiat on Fulhamin vanhalla stadionilla, joista toinen puolisko tosin uudistuu moderniksi. Kävelymatkan päässä lontoon ainoa Michelin-tähden saanut pub (The Harwood Arms) ja siinähän sitä oli yhdelle päivälle ohjelmaa riittävästi viimeksi yhdelle päivälle.

    Itseä kiehtoisi omalla tavallaan Ranska, koska siellä en ole pääsarjapelejä nähnyt. Tietysti Euroopasta fiilispohjalla Turkki ja Kreikka, joissa tunteet tuskin pysyvät katsomossakaan viileinä 😀

    • Mika / Lähtöportti

      23.6.2021 at 20:04

      Kyllä vaan, Milanossa voitaisiin ilman muuta mennä samaan peliin! 🖤💙

      Lontoossa on mainio futistarjonta ja Fulhamin kaltaisten seurojen peleistä löytyy varmasti mukavaa tunnelmaa. Muistankin tuon teidän edellisen reissun, Michelin-pub ja futismatsi kuulostaa loistavalta päiväohjelmalta 🙂

      Mäkään en ole nähnyt Ranskassa pääsarjapeliä, mutta kakkossarjan pelin Nizzassa joskus kauan sitten. Tunnelman puolesta Ranskassa kiehtoisi erityisesti Marseillen Stade Vélodrome.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Englanti

Valioliigaa Manchesterin Old Traffordilla

Julkaistu

Kirjoittaja

Maaliskuisen jalkapallomatkan eräänlainen pääottelu oli Manchester Unitedin ja Aston Villan kohtaaminen maineikkaalla Old Traffordilla. Odotimme mieleenpainuvaa kokemusta ja saimmekin nähdä viihdyttävän pelin loppuunmyydyllä areenalla.

Kävin maaliskuun puolivälissä viikonloppureissulla Englannissa kaverieni Teron ja Pasin kanssa. Matkan aiheena oli luonnollisesti jalkapallo, ja pääsimme katsomaan kahta Valioliigan ottelua. Halusimme matkaohjelmaamme ainakin yhden ison pelin, ja Manchester Unitedin ja Aston Villan kohtaaminen täyttää tämän toiveen mainiosti. Joukkueet lähtevät sunnuntai-iltapäivän kamppailuun tasapisteistä Valioliigan sijoilta kolme ja neljä.

oldtrafford_16


Meistä kukaan ei ole tuntenut Manchester Unitedia koskaan mitenkään omakseen, mutta tuntuu kiehtovalta päästä näkemään ottelu Old Traffordilla. Valioliigajoukkueiden stadioneista vain Liverpoolin kotiluola Anfield vetää tarunhohtoisuudessa vertoja tälle vuonna 1910 avatulle Unelmien teatterille. Kävin naapurikaupungin stadionilla viime kesänä, ja kokemuksesta voi lukea lisää jutustani Stadionkierros Liverpoolin Anfieldilla.

oldtrafford_13


Lippujen hankkiminen Valioliigan suosituimmille stadioneille voi olla haastavaa, puhumattakaan jos haussa on kolme vierekkäistä paikkaa. Meillä taisi käydä hyvä tuuri, kun huomasin tammikuussa että tähän otteluun oli vielä yllättävän mukavasti lippuja myynnissä. United vaelsi tuohon aikaan varjojen mailla, ja seuran entinen pelaaja Michael Carrick oli juuri saapunut päävalmentajaksi potkut saaneen Ruben Amorimin tilalle. Ostimme liput, Carrick kukisti seuraavana päivänä ensimmäisessä pelissään paikallisvastustaja Manchester Cityn ja loppukauden lippukauppa vilkastui välittömästi.  

oldtrafford_12


Manchester United myy lippuja vain jäsenilleen, joten jouduimme suorittamaan lipunoston yhteydessä seuran jäsenmaksun. Loppukauden jäsenyys oli onneksi vuodenvaihteen jälkeen alennuksessa, joten hinta oli laskettu varsin kohtuulliseen 28 puntaan. Itse ottelulippu päätykatsomo East Standiin maksoi 68 puntaa, joten kokonaishinta jäi rahtusen alle sataan puntaan. Old Traffordilla käytetään ainoastaan matkapuhelimeen ladattavia viivakoodittomia sähköisiä lippuja, jotka luetaan lähilukulaitteella. Samanlainen tekniikka oli käytössä myös Tottenhamin pelissä, jossa kävin pari vuotta sitten.

oldtrafford_17


Hotelliltamme Northern Quarterin laidalta on stadionille viitisen kilometriä, mutta haluamme kävellä matkan samalla kaupunkia katsellen. Päädymme hyvissä ajoin Bridgewater-kanavan varteen, jota pitkin pääsemme lopulta Old Traffordin liepeille. Päivän sää on epävakaa, mutta kevyistä sadekuuroista ja navakoista tuulenpuuskista ei onneksi ole kävelymatkalla suuremmin haittaa. Saavumme stadionin nurkille vajaat kaksi tuntia ennen aloituspotkua.

oldtrafford_15


Stadionin ympärillä käy jo kova kuhina. Paikalla vaikuttaisi olevan paljon Punaisten paholaisten faneja ympäri maailmaa, sillä valokuvia napsitaan innokkaasti ja keskusteluja käydään ihan muilla kielillä kuin Manchesterin murteella. Sama ilmiö on varmasti havaittavissa muidenkin suurseurojen stadioneilla, kun taas esimerkiksi edellispäivänä Burnleyssa saimme aistia aidompaa paikallistunnelmaa. Unitedilla on pelkästään kausikorttilaisia yli neljästäkymmenestä maasta, mutta riittää Old Traffordilla toki myös paljon manchesterilaisia kannattajia.

oldtrafford_08


Myyntikojut pursuavat punasävyisiä tuotteita ja esimerkiksi kaulaliinavalikoima kattaa sekä entisille että nykyisille pelaajille omistettuja tuotteita. Stadionilla toimivasta Megastoresta löytyisi varmasti mitä tahansa seuran väreissä. Suureen kauppaan näyttää olevan niin pitkä jono, ettemme edes harkitse sisällä käväisemistä.

oldtrafford_10


Stadionin edustaa koristava The United Trinity -patsas on omistettu kolmelle paikalliselle legendalle. George Best, Denis Law ja Sir Bobby Charlton ovat Manchester Unitedin suurpelaajia, jotka kaikki valittiin 1960-luvun aikana vuorollaan Euroopan parhaiksi jalkapalloilijoiksi. Jokainen kolmikosta pelasi Old Traffordilla yli kymmenen vuoden ajan ja juhli parin Englannin mestaruuden lisäksi myös Euroopan cupin voittoa keväällä 1968. Moni pitää peräti 17 kautta Unitedissa viihtynyttä Charltonia seuran historian tärkeimpänä pelaajana.

oldtrafford_09


The United Trinityä vastapäätä stadionin seinustalla patsastelee Matt Busbyn pronssihahmo. Pelaajaurallaan Manchester Cityä ja Liverpoolia edustanut Busby muistetaan elämäntyöstään Manchester Unitedin managerina. Busby valmensi Punaisia paholaisia vuosina 1945–69 nostaen varsin kehnossa vireessä olleen seuran huipulle. Palkintokaappiin kertyi Busbyn aikana viisi Englannin mestaruutta, kaksi FA Cupia sekä edellä mainittu Euroopan cup. Olisitko muuten arvannut, että Manchester United on voittanut Englannin mestaruuden vain kolmen eri miehen valmennuksessa? Muut Busbyn lisäksi ovat yli sata vuotta sitten vaikuttanut Ernest Mangnall sekä peräti kolmentoista mestaruuden Sir Alex Ferguson. Fergielläkin on oma patsaansa stadionin seinustalla, mutta se jää meiltä nyt näkemättä.

oldtrafford_07


Taivaalta alkaa vihmoa vettä entistä runsaammin, joten lähdemme kiertämään stadionia ympäri katosten suojissa. Löydämme pian itsemme The Munich Tunnelista, joka on nimetty kuuluisan lentoturman mukaan. Käytävän seinällä on aiheeseen liittyvää tietoa sekä muistoesineitä.

oldtrafford_06


Manchester Unitedin joukkue joutui helmikuussa 1958 traagiseen onnettomuuteen Münchenin lentokentän jäisellä kiitotiellä ja 23 ihmistä sai surmansa. Joukossa oli kahdeksan pelaajaa, kuten joukkueen kapteeni Roger Byrne sekä huippulahjakas Duncan Edwards. Noin puolet matkustajista selvisi kuitenkin hengissä, heidän joukossaan manageri Matt Busby sekä nuori Bobby Charlton.

oldtrafford_04


Sade yltyy entisestään ja tuuli heittelee irtoesineitä pitkin stadionia ympäröivää asvalttia. Ennen peliä tekee mieli syödä jotain, joten ostamme eräästä kojusta hampurilaiset. Arvelemme nimen Gourmet Burger olevan pelkkä mainosmiesten keksintö, mutta purilaiset maistuvat pieneen nälkään ihan hyvin. Näemme syödessämme, kuinka vierasjoukkue Aston Villan bussi kurvaa stadionille. Innokkaimmat katsojat ovat varanneet parhaat paikat kaiteen takaa jo kauan sitten, mutta pääsemme silti seuraamaan pelaajien astelemista stadionille.

oldtrafford_05


Moni Villan pelaajista sekä päävalmentaja Unai Emery saavat niskaansa vihamielistä mölinää, mutta joukossa on poikkeuksiakin. Pitkään Unitedissa pelannut ruotsalaistoppari Victor Lindelöf tervehtii lämpimästi paikallista henkilökuntaa ja saa manchesterilaisen yleisön hyväksynnän myös Villa-paidassa.

oldtrafford_20


Sade ajaa meidät pian porttien sisäpuolelle ja portaita pitkin kohti katsomoa. Katsomon takana olevissa tiloissa kelpaa nauttia vielä janojuomat ennen kuin siirrymme Unelmien teatterin lehtereille. On hienoa nähdä tämä yli 74 000 katsojaa vetävä stadion ensi kertaa omin silmin.

oldtrafford_18


East Standin yläosasta on komea näkymä nurmelle, mutta vastapäinen innokkaimpien United-kannattajien kansoittama Stretford End -katsomo jää harmillisesti katoksen katveeseen. Olemme silti katosta kiitollisia, sillä ennen pelin alkua sataa jo niin kovasti ettei ropinan yli kuule juuri muita ääniä. Sää onneksi selkenee jo ennen ottelun alkua, jolloin katsomossa kajahtaa tunteikas yhteislaulu United Road, joka on väännetty John Denverin hitistä Take Me Home, Country Roads. Nautin tunnelmasta, vaikken edelleenkään tunne kuuluvani koko sydämelläni punaiseen joukkoon. Take me home, United Road, to the place I belong, to Old Trafford, to see United, take me home, United Road…

oldtrafford_21


Odotan mielenkiinnolla, onnistuuko United ohittamaan nopeilla vastaiskuillaan Aston Villan tunnetusti korkealla pelaavan puolustuslinjan. Seuraan erityisen tarkasti punapaitojen pelin moottoria Bruno Fernandesia, jonka peliälyä ja tarkkoja syöttöjä ei voi kuin ihailla. Aston Villa pitää kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen varsin hyvin kurissa.

oldtrafford_19


Bruno saa antaa meidän kenttäpäädyssämme muutaman kulmapotkun, joista yksi jää lupaavasti pomppimaan maalin edustalle. Maailmanmestarimaalivahti Emi Martínez venyy kuitenkin näyttävään torjuntaan Amad Diallon puskun jälkeen. Ensimmäinen puoliaika päättyy maalittomana. Toivomme kovasti maaleja, sillä edellispäivän matsimme Burnleyssa päättyi 0–0.

Casemiro puskee avausmaalin. Kuva: Sportimage Ltd / Alamy Stock Photos

Toisella puoliajalla alkaa onneksi tapahtua toden teolla. Valioliiga on muuttunut koko ajan fyysisempään suuntaan, ja erikoistilanteiden merkitys on kasvanut entisestään. Ottelun avausmaali tukee tätä näkemystä. Bruno Fernandes lähettää jälleen yhden kulmapotkun maalin edustalle ja kaiken kokenut vahva jässikkä Casemiro saa päänsä väliin. Edes Emi Martínez ei tällä kerralla veny pallon eteen, joten Old Trafford räjähtää huutoon. Manchester United siirtyy ottelun 53. minuutilla johtoon.

oldtrafford_25


Ympärillämme riittää innokkaasti peliin eläytyviä ihmisiä, joten tunnelma pysyy jopa odottamaani parempana läpi ottelun. Pääroolia ottaa edessämme huitova Alejandro Garnachon paitaan pukeutunut teinipoika, joka hyppii vähän väliä pystyyn, heiluttelee suurieleisesti käsiään ja virittelee kaverinsa kanssa käheä-äänisiä lauluja. Pojan äiti seuraa vain tyynesti vieressä, kun Garnacho karjuu keskisormi viuhuen hävyttömyyksiä vieraskannattajien katsomonosan suuntaan.

oldtrafford_24


Aston Villa piristyy takaiskumaalin jälkeen ja alkaa luoda aiempaa enemmän lupaavia aihioita. Vieraat saavat esimerkiksi vapaapotkun vaaralliselta etäisyydeltä. Tasoitusmaali lähtee liikkeelle kuinkas muutenkaan kuin kulmapotkusta, joskin tilanne elää melko kauan kunnes peliväline ajautuu Ross Barkleylle. Keskikenttämies laukoo vasurillaan varmasti alanurkkaan ja Birminghamista saapuneet vieraskannattajat pääsevät juhlimaan.  

oldtrafford_23


Villan ilo jää lyhytaikaiseksi, sillä korkealla pelaavalle puolustuslinjalle käy kylmät vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Bruno Fernandesin eleettömän tyylikäs pitkä pystysyöttö lähettää Matheus Cunhan karkumatkalle ja taitava brassi päättää juoksunsa vuorenvarmaan viimeistelyyn. United johtaa jälleen, eikä aio enää luopua kolmesta pisteestä. Ympärillämme juhlitaan varsin aggressiiviseen tapaan.

Amad Diallo, Benjamin Šeško ja Bruno Fernandes. Kuva: Every Second Media / Alamy Stock Photos

Supervaihtomiehen roolin viime aikoina omaksunut Benjamin Šeško juoksee kentälle varttia ennen loppua, ja hyvässä tikissä oleva slovakki pääsee tuulettamaan maalia vain reilua viittä minuuttia myöhemmin. Kaikki Unitedin maalit syntyvät meistä melko kaukana olevaan Stretford Endin päätyyn, joten tilanteiden tarkat yksityiskohdat selviävät meille vasta jälkikäteen uusintoja katselemalla. Se ei kuitenkaan heikennä tunnelmaa, sillä Garnacho ja muut ympärillämme olevat ihmiset riemuitsevat estottomasti voitosta. Loppunumerot kirjataan 3–1.

oldtrafford_03


Meillä ei ole kiirettä rynnistää ensimmäisten joukossa ulos, vaan jäämme katsomoon kunnes järjestysmiehet alkavat jo hätistää vetelehtijöitä ulos. Liitymme stadionin ulkopuolella etenevään ihmisvirtaan, jota tuntuu riittävän ainakin etelään johtavalla Sir Matt Busby Waylla.

oldtrafford_02


Pysähdymme kuvaamaan näyttävää muraalia, jonka hahmon tunnistan ensi silmäyksellä Mary Earpsiksi. Earps on edustanut urallaan viiden kauden ajan Manchester Unitedia, mutta hänet tunnetaan parhaiten Englannin maajoukkueen maalivahtina. Earpsin maajoukkuepelit päättyivät pari vuotta sitten ja The Lionessesin ykkösmaalivahdin hanskat ovat siirtyneet Hannah Hamptonin varmoihin käsiin.

oldtrafford_01


Ohitamme pian Unitedin kannattajien suosiman The Trafford -pubin. Jonoa riittää niin paljon, että tyydymme vain katselemaan seinämaalauksia ja suuntaamme kohti väljempiä vesiä. Pubin ulkoseinälle on ikuistettu Sir Bobby Charltonin ja George Bestin kasvot. Toiselta sivustalta löytyvät Eric Cantona ja Denis Law. Samoilla kulmilla toimivista pubeista myös ainakin The Bishop Blaize on Unitedin kannattajien suosiossa ja muitakin vaihtoehtoja varmasti riittää.

oldtrafford_14


Myrskyn jälkeen on poutasää, ja kirkkaan sateenkaaren pää osoittaa Manchesterin keskustaan. The Red Devilsin kotiottelu oli mieleenpainuva elämys, vaikkei pelin tuloksella ollut itselleni juuri merkitystä. Täysi perinteikäs stadion sekä kotivoiton luoma tunnelma jäävät varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Tulevilla Englannin-matkoilla olisi mukava vierailla taas eri stadioneilla, kuten miksei vaikka tämänkertaisen vierasjoukkueen kotikentällä Villa Parkilla Birminghamissa.

Jatka lukemista

Italia

Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese

Julkaistu

Kirjoittaja

Olemme tehneet vaimoni kanssa useana peräkkäisenä keväänä matkan Milanoon, jossa olen nähnyt suosikkiseurani Interin ottelun. Tänä vuonna reissu suuntautui Milanon sijasta Bergamoon, mutta ohjelmassa oli nytkin yhden sinimustan joukkueen peli.

Kiintymykseni Interiin ei ole mitenkään heikentynyt, mutta ajattelin että voisi olla mukavaa tehdä perinteinen kevätreissu vaikkapa joka toinen vuosi Milanon sijasta johonkin muuhun italialaiseen kaupunkiin. Kiinnostavia Serie A -joukkueita löytyy monelta paikkakunnalta, ja olin tätä ennen käynyt pelissä vain viidellä eri stadionilla saapasmaassa. Monta hienoa kaupunkiakin on vielä näkemättä.

bergamo_torni_01


Kaunis ja viihtyisä Bergamo on erinomainen matkakohde vaikkapa romanttiselle viikonlopulle, sillä tarjolla on sopivasti nähtävää sekä italialaiseen tapaan paljon hyviä ravintoloita. Reissun helppouden takaavat suorat lennot Helsingistä joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Myös jalkapallon kannalta Bergamo on hyvä valinta, sillä kaupungin ylpeys Atalanta on menestynyt kokoonsa nähden erinomaisesti jo usean vuoden ajan. Tällä kerralla sen vieraaksi Italian pääsarjan otteluun saapuu toinen perinteikäs Serie A -seura Udinese.

atalanta_04


Atalantan joukkue on bergamolaisille tärkeä, ja seuran tunnus näkyy esimerkiksi joidenkin ravintoloiden ja hotellien ovilla. Kaduilla kulkiessa ei voi olla huomaamatta erilaisia tolppia värittäviä sinimustia tarroja, joita ovat liimailleet Atalantan ultrakannattajat. Atalantan äärikannattajat kuuluvat Italian kiihkeimpiin, eikä heillä ole juurikaan ystäviä saapasmaan muissa kaupungeissa.

atalanta_14


Hotelliltamme Bergamon yläkaupungista Città Altasta on noin puolen tunnin alamäkeen viettävä kävelymatka stadionille. Otteluareena näkyy jo kaukaa laakson pohjalla. Vanhassakaupungissa ei näy merkkejä illan ottelusta, mutta tunnelma tiivistyy noin puolen kilometrin päässä stadionilta. Liikenne on pysäytetty, jotta vieraskannattajat pääsevät moottoripyöräpoliisien saattamina ongelmitta perille. Udinesta saapuvien bussien ikkunoissa heiluvat mustavalkoiset liput ja kaulaliinat. Liikenteen ohjaamisesta näyttävät huolehtivan lähinnä virkavallan opastamat vapaaehtoiset, joille on annettu tehtävää varten siniset poliisikypärät päähän.

atalanta_02


Atalanta pelaa kotiottelunsa tiivistunnelmaisella New Balance Arenalla, jonka laajamittainen remontti valmistui syksyllä 2024. Pian sata vuotta täyttävä jalkapallopyhättö on tunnettu myös perinteisellä nimellään Stadio Atleti Azzurri d’Italia, edellisen sponsorinsa mukaan Gewiss Stadiumina sekä yksinkertaisesti Stadio di Bergamona. Uudistetun stadionin arvostuksesta kertoo, että Italian jalkapalloliitto valitsi sen pelipaikaksi maaliskuun lopulla odottavaan tärkeään MM-jatkokarsintaotteluun Pohjois-Irlantia vastaan.

atalanta_03

Atalanta tunnetaan juniorityöstään, jota on pidetty jopa Italian parhaana. Seuran nuorisojoukkueista ovat ponnistaneet vuosikymmenten varrella maajoukkueeseen tai ainakin Serie A:n ystävien tietoisuuteen muiden muassa Roberto Donadoni, Gaetano Scirea, Riccardo Montolivo, Giampaolo Pazzini, Giacomo Bonaventura, Dejan Kulusevski sekä Alessandro Bastoni. Atalantan edustusjoukkue on pelannut Italian Serie A:ssa kaikkiaan 65 kautta, mikä on eniten kaikista niistä seuroista, jotka eivät ole koskaan voittaneet mestaruutta. Palkintokaapista löytyy kuitenkin Italian cupin voitto keväältä 1963 sekä tuoreempana saavutuksena Eurooppa-liigan pokaali toukokuulta 2024.

atalanta_15


Katselen hetken stadionin ympäristöä, mutta kun oma porttini tulee pian vastaan, päätän astua sisään. Valitsemani Tribuna Rinascimento eli renessanssikatsomo näyttää kadun puolelta suorastaan antiikkiselta rakennukselta, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä kuvassa näkyvän modernin päätykatsomon kanssa. Päädyn lipun ja henkilöllisyystodistuksen tarkastamisen jälkeen lyhyelle käytävälle, jonka varrelta näyttäisi pääsevän vip-tiloihin. Koska kyseiset salit eivät ole minua varten, olenkin jo muutamalla askeleella matalan katsomonosan penkeillä. Minkäänlaisia myyntipisteitä ei tällä reitillä tule vastaan, mutta juotavaa sekä pikku purtavaa saisi kaikesta päätellen jostain muualta. Kauppiaita kiertää myös katsomossa.

atalanta_12

Ostan aina pääsyliput seurojen virallisilta nettisivuilta, ja Atalantan sivustolla tämän ottelun hintahaarukka osui 24–70 euroon. Harkitsin tunnelman kannalta jompaakumpaa päätyä, mutta valitsin lopulta ottelun seuraamisen kannalta erinomaisen paikan keskiviivan tuntumasta. Hintaa lipulle tuli 55 euroa. Stadion on nykymuodossaan sikäli mielenkiintoinen, että pitkien sivujen katsomot ovat jääneet kovin pieniksi massiivisiin päätyihin verrattuna. Paikkoja on yhteensä vajaalle 25 000 katsojalle ja yleisökeskiarvo pyörii pari tuhatta maksimin alapuolella. Bergamon stadion siis täyttyy hyvin, mutta irtopaikkoja pitäisi silti löytyä melkein mihin tahansa otteluun.

atalanta_05


Vuonna 1907 perustettu Atalanta on esimerkiksi Helsingin Jalkapalloklubin ikätoveri. Perustajina toimineet paikalliset opiskelijat löysivät seuran nimen kreikkalaisesta mytologiasta. Antiikin Atalanta oli voimakas ja itsenäinen naishahmo, joka menestyi metsästäjänä sekä soturina. Hahmosta juontaa juurensa myös jalkapalloseuran lempinimi La Dea, Jumalatar. Sinimustat raitapaidat otettiin käyttöön vuonna 1920, kun mustavalkoisissa tuohon asti pelannut Atalanta yhdistyi samaksi seuraksi sinivalkoisen Società Bergamasca di Ginnastica e Scherman kanssa.

Gian Piero Gasperini teki loistavaa työtä Atalantassa. Kuva: Tiziano Ballabio / Alamy Stock Photos

Atalantasta ei voi oikeastaan puhua mainitsematta Gian Piero Gasperinia, joka valmensi La Deaa yhdeksän vuotta aina viime vuoden kevääseen saakka. Harmaantunut herrasmies johti Bergamon sinimustat ennennäkemättömälle tasolle, johon kuului Eurooppa-liigan voiton lisäksi muun muassa Serie A:n kolmas sija peräti neljällä eri kaudella. Mestarien liigassa Gasperinin Atalanta ylsi parhaimmillaan kahdeksan joukkoon ja Italian cupissa tuli kolme tappioihin päättynyttä finaalipaikkaa. Nyt Atalantassa eletään Gasperinin jälkeistä aikaa, mutta taso ei ole päässyt ainakaan pahasti romahtamaan.

atalanta_16


Atalanta aloitti kauden Gasperinin oppipoikana tunnetun Ivan Jurićin johdolla, mutta kroaattiluotsi sai heikkojen esitysten jälkeen kenkää jo marraskuussa. Tilalle tullut Raffaele Palladino on tehnyt kelpo työtä ja hänet palkitaankin ennen ottelun alkua Serie A:n helmikuun parhaana valmentajana. Atalanta roikkuu mukana taistelussa ensi kauden eurokentille pääsystä ja sillä riittää myös muita kiireitä. Tämän illan kamppailua edelsi Italian cupin välierien ensimmäinen osaottelu ja muutaman päivän kuluttua odottaa haastava Mestarien liigan kamppailu Bayern Müncheniä vastaan.

atalanta_17


Vierasjoukkue Udinese on tullut itselleni vuosien varrella kuin huomaamatta yllättävän tutuksi, sillä tämä on jo neljäs paikan päällä todistamani friulilaisseuran ottelu. Olen nähnyt aiemmin yhden Udinesen kotiottelun sekä kaksi vieraspeliä Milanossa. Udinesen asemasta Italian jalkapallokartalla kertoo jotain, että sen lisäksi vain neljä seuraa on pelannut pääsarjassa jokaisella kaudella edellisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Joukkue lähtee illan otteluun tutusti sarjataulukon keskivaiheilta ilman suurempaa vaaraa putoamisesta tai realistisia toiveita europeleihin pääsemisestä. Cup-kilpailut ovat tämän kauden osalta ohitse.

atalanta_11


Ensimmäinen puoliaika sujuu enimmäkseen Atalantan hallinnassa, mutta hyvien maalintekopaikkojen luominen on vaikeaa. Nautin ottelutapahtumien lisäksi tunnelmasta. Atalantan ultrat ovat kansoittaneet pohjoispäädyn eli Curva Nord Pisanin, josta kuuluu äänekkäin kannustus suurten lippujen ja ajoittaisten pienten savujen sävyttämänä. Myös vastakkaisessa päädyssä Curva Sud Morosinissa heiluu Atalantan lippuja, mutta meno on hieman rauhallisempaa. Vieraskannattajat on sijoitettu Curva Sudin kulmaukseen. Myös ympärilläni istuvat ihmiset eläytyvät ottelutapahtumiin, ja vaikken päätykatsomossa olekaan, kuuluvat tunnelmaa kohottavat laulut tiiviillä stadionilla hyvin.

atalanta_18


On hauskaa seurata televisiosta tuttuja pelaajia niin läheltä, että monet ilmeet erottuvat ja toisinaan jopa huudotkin kuuluvat. Katson mielenkiinnolla esimerkiksi Atalantan peliä pyörittävien Mario Pašalićin ja Lazar Samardžićin otteita. Saan ensimmäisellä puoliajalla seurata erityisen läheltä laidalla kirmaavaa Kamaldeen Sulemanaa, jonka nopeus tuottaa Udinesen puolustukselle jatkuvia ongelmia. Myös Atalantan nuori Lorenzo Bernasconi pelaa tällä laidalla varsin hyvin ja puolustaja Sead Kolasinac esittää varmoja otteita.

Udinesen Nicolò Zaniolo ja Atalantan Mario Pašalić. Kuva: LaPresse / Alamy Stock Photos

Udinesen hyökkäyspelaamisessa avainroolit ovat härkämäisellä brittikärjellä Keinan Davisilla sekä aina arvaamattomalla Nicolò Zaniololla. Zanioloa on pidetty yhtenä italialaisen jalkapallon suurista lahjakkuuksista, mutta loukkaantumiset ja hankala luonne ovat estäneet nousun terävimmälle huipulle. Skandaalit, riidat ja ailahtelevat otteet ovat sääli, sillä Italia kaipaisi Zaniolon kaltaisten lahjakkuuksien täyden potentiaalin hyödyntämistä. Mieleen tulevat Antonio Cassanon tai Mario Balotellin kaltaiset pelaajat, joiden urat eivät kentän ulkopuolisten asioiden vuoksi koskaan nousseet täyteen loistoonsa.

atalanta_13


Näin Zaniolon edellisen kerran paikan päällä Lontoossa pari vuotta sitten, jolloin hän onnistui maalinteossa Aston Villan paidassa West Hamia vastaan. Nyt hän kohauttaa kaukaa lähettämällään pallolla, joka uhkaa Atalantan maalin takanurkkaa. Vierasjoukkue siirtyy hieman pelitapahtumien vastaisesti johtoon avausjakson loppupuolella. Zaniolo antaa hyvän kulmapotkun ja vahvaa kautta pelaava tanskalaispuolustaja Thomas Kristensen puskee pallon helposti verkkoon. Atalantan Odilon Kossounou jää tilanteessa pahasti tanskalaisen jalkoihin, mutta tuomari ei näe tilanteessa rikettä.

atalanta_08


Atalanta vaihtaa tauolla keskikenttäpelaajaa, kun kovin epävarmasti esiintynyt Yunus Musah tekee tilaa joukkueen runkopelaajiin kuuluvalle Marten de Roonille. Kärkipelaaja Gianluca Scamacca herättelee pian tauon jälkeen kotijoukkuetta ampumalla terävästi tolppaan. Atalantan haaveet tuntuvat kuitenkin kaatuvan, kun hyvin pelannut Udinesen Davis vie vieraat kahden maalin karkumatkalle. Pallo jää pomppimaan Atalantan rangaistusalueelle, ja kookas britti sijoittaa pelivälineen kylmän viileästi takakulmaan.

atalanta_07


Kotijoukkueen loppukiri käynnistyy toden teolla, kun jäljellä on vartin verran varsinaista peliaikaa. Nicola Zalewskin millintarkka keskitys löytää Scamaccan, joka puskee varmasti Atalantan avausmaalin. Kotiyleisö herää entistä innokkaampaan kannustukseen ja räjähtää kunnon huutoon vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Scamacca on jälleen päineen välissä ja tasoittaa pelin. Molemmat joukkueet hakevat vielä viime minuuteilla varsin rohkeasti voittomaalia, mutta loppunumerot kirjataan 2–2. Atalanta ja Udinese tarjosivat italialaisen jalkapallon ystävälle jännittävän ottelun, jota kelpasi seurata hyvältä paikalta.

atalanta_01


Poistun kadulle ja katselen löytyisikö stadionin ympäriltä vielä jotain helposti mukaan napattavaa syötävää. Huomaan vain yhden ruokakojun, jonka ympärillä on kohtalaisen paljon jonoa. Ero on melkoinen muihin käymiini italialaisiin stadioneihin, joiden tuntumassa riittää yleensä pitkä rivi vastaavia vaihtoehtoja. Syinä lienevät sekä tiiviin alueen tilanpuute että stadionrakennuksessa toimivat pikaruokaravintolat. En jaksa jonottaa, joten suuntaan askeleeni kohti Bergamon muita houkutuksia. Italialainen jalkapallo-ottelu on ollut jälleen kerran hieno elämys. Ensi kaudella toivon näkeväni Serie A:ta ainakin Milanossa, mutta kenties sen lisäksi jollakin muullakin paikkakunnalla.

Tutustu myös Lähtöportti-blogin muihin jalkapalloaiheisiin juttuihin.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja