Seuraa somessa

Jalkapallo

Jalkapalloa Milanossa, Inter–Salernitana

Julkaistu

-

Matkailu, Italia ja jalkapallo kuuluvat suuriin intohimon kohteisiini. Nämä kolme yhdistyvät parhaiten matkustamalla Milanoon suosikkiseurani Interin kotiotteluun. Paikan päällä nähty peli on aina elämys. Tällä kerralla Inter kohtasi Salernitanan.

Hikiseksi käyvä metrovaunu on täyttynyt ihmisistä ja ilmassa alkaa olla suuren urheilujuhlan tuntua. Sinimustin kaulaliinoin varustautunut kansa on matkalla Interin peliin Stadio Giuseppe Meazzalle. Seuran tunnukset kiinnittävät huomion jo siksikin, ettei niitä yleensä näy Milanon katukuvassa. Ehkä syynä on kaupunkilaisten muotitietoisuus tai pelko naapuriseuran kannattajien reaktioista, mutta nyt ollaan menossa stadionille, ja silloin tunnustetaan avoimesti värejä. Ne ovat tänä iltana sininen ja musta.

milano_inter-salernitana_04


Viime vuosikymmenen puolivälissä valmistuneen violetin metrolinjan pääteasema on kätevästi aivan stadionin vieressä, joten pian maan pinnalle päästyäni olen jo myyntikojujen keskellä. Italialaisten stadionien ympärillä on tarjolla huomattavasti runsaammin evästä kuin nakkimukeihin keskittyvässä Helsingissä. Tyypillisimpiä ovat erilaiset voileivät, mutta myynnissä on usein myös esimerkiksi piadinoja, focacciaa, pizzaa, hampurilaisia, kebabia ja kaikkea muuta pikaruoaksi sopivaa. Kyytipojaksi löytyy olutta sekä virvoitusjuomia.

milano_inter-salernitana_03


Ruoan lisäksi myydään tietenkin fanituotteita ja ostan tällä kerralla yhden kevyen kaulahuivin täydentämään alati paisuvaa kokoelmaani. Katselen sen lisäksi myös huvittuneena huivia, jossa julistetaan, ettei minulla ole serkkuja. Se on tietenkin suunnattu serkuksi kutsuttua paikalliskilpailija Milania vastaan, mutta pitää omalla kohdallani myös kirjaimellisesti paikkansa.

milano_inter-salernitana_02


San Siron kaupunginosassa sijaitseva stadion on Milanon molempien joukkueiden, sekä Interin että Milanin kotikenttä. Sen virallinen nimi on ollut vuodesta 1980 lähtien Stadio Giuseppe Meazza, mutta areena tunnetaan edelleen yleisesti myös San Sirona. Interin tifosot käyttävät stadionista sujuvasti molempia nimiä, mutta Milanin kannattajat suostuvat puhumaan pelkästään San Sirosta.

milano_inter-salernitana_10


Erityisesti 1930-luvulla loistanut Giuseppe Meazza oli omana aikanaan maailman parhaita pelaajia. Meazza edusti pitkällä urallaan kaksi kautta myös Milanon punamustia, mutta hänet muistetaan ennen kaikkea Interin miehenä, joka on edelleen seuran historian paras maalintekijä. Interin kannattajat luonnollisesti arvostavat Stadio Giuseppe Meazzan nimeä, mutta toisaalta myös San Siro vilahtelee niin seuran virallisilla kanavilla kuin ultra-kannattajien lauluissakin. Kaupunkiin on suunniteltu jo kauan modernimpaa stadionia, mutta sellaista ei ole ainakaan vielä ryhdytty rakentamaan.

milano_inter-salernitana_07

Illan ottelussa on vastassa eteläitalialaisen Salernon satamakaupungin ylpeys Salernitana, jonka historiasta ei löydy suuria mainetekoja. Pandemia on kaikessa arvaamattomuudessaan opettanut, että kannattaa toimia ensimmäisen tilaisuuden tullen, mistä sitten ikinä onkaan kysymys. Haaveissani oli tulla Milanoon katsomaan joku suurten seurojen kohtaaminen, mutta kun Inter–Salernitana-ottelun sisältänyt viikonloppu sopi matkaan lähtemiseen, en jäänyt odottamaan muita mahdollisuuksia.

Sisäänpääsyyn vaaditaan tällä hetkellä pääsylipun lisäksi myös rokotteista tai sairastetusta taudista todistava koronapassi sekä virallinen henkilöllisyystodistus. FFP2-maskin käyttäminen on pakollista ja sääntöä myös noudatetaan varsin hyvin. Italian stadioneille saa matkani aikaan ottaa sisään 75 % katsojakapasiteetista, mikä on hoidettu kätevästi sulkemalla osa katsomonosista kokonaan. Illan yleisömääräksi ilmoitetaan reilut 46 000, mikä on tilanteeseen nähden varsin mukava määrä.

milano_inter-salernitana_05


Ottelulipun hankkiminen oli tällaiseen peliin suurotteluita helpompaa. Olin Interin virallisilla sivuilla valmiina heti lippujen tullessa yleiseen myyntiin ja sain erinomaisen paikan kymmenenneltä riviltä keskiviivan tuntumasta 35 eurolla. Hinnat ovat selvästi huokeammat kuin vastapäisessä pääkatsomossa, vaikka näkymä kentälle on aivan yhtä hyvä.

Ymmärrän naamioituneeni sen verran tehokkaasti, ettei minua välttämättä edes tiedosteta ulkomaalaiseksi. Maski peittää melkein kokonaan pohjoismaiset kasvot, ja Interin vanha pipo sekä kaulaliina eivät edusta nykyisin myytävää mallia. Osaan myös useimmat kannatuslaulut sujuvasti ulkoa. Jalkapalloseuran kannattaminen tarjoaa yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kiinnitän huomiota moniin katsomossa näkyviin alle kymmenvuotiaisiin lapsiin, jotka voivat ylpeinä kertoa syntyneensä interistoiksi. Peli jatkuu iltayhteentoista saakka, mutta jalkapallo on täällä nukkumaanmenoaikoja tärkeämpää.

milano_inter-salernitana_06


Paikallinen Pohjoiskaarre eli Interin ultra-kannattajien kansoittama päätykatsomo Curva Nord virittelee laulujaan jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Tunnelma nousee ja ajatus karkaa sanoja kuunnellessa omiin tunteisiini tätä seuraa kohtaan. Tämä vaakuna sydämen päällä edustaa ensirakkautta, lupasin jo lapsena pysyä aina lähelläsi… Lasken Interin kannattamiseni alkaneen elokuun toisena päivänä 1989, kun ostin ensimmäisen sinimustan lippuni Firenzestä. Haluan pysyä loppuikäni uskollisena tuolle valinnalle ja sille 13-vuotiaalle pojalle, josta jotain on edelleen sisälläni.

Valintani perustui yksinkertaisesti siihen, että sinimusta lippu oli kaikista hienoin. Olin kyllä seurannut Serie A:ta jo parilla edellisellä kaudella Kolmoskanavalta, josta tuli silloin tällöin italialaista jalkapalloa. Voi olla, että selostajana usein toiminut kirjailija Jukka Pakkanen sai välitettyä hieman omaa Inter-rakkauttaan minuunkin. Inter oli voittanut tuona keväänä Italian mestaruuden ja Milan Euroopan cupin, mutten pitänyt saavutuksia erityisen tärkeänä valintani kriteerinä. Juventus oli ollut monena vuonna vahvin ja Napolikin jatkoi huipulla. Spontaani valinta vaikka katukauppiaan johdattelemana olisi saattanut vielä kääntyä myös Fiorentinan, Sampdorian, Roman tai Lazion lippuun.

milano_inter-salernitana_12


On hassua ajatella, kuinka sattumanvarainen, mutta silti merkityksellinen hetki suosikkiseuran valinta voi olla. Järjellä on asian kanssa tekemistä yleensä vain siinä tapauksessa, jos valinta osuu oman kaupungin joukkueeseen. Entä jos olisinkin ensimmäisen Italian-matkani aikaan pitänyt karjalaisia juuriani niin tärkeinä, että olisin mieltynyt Milanin punamustiin väreihin? Silloin en olisi ainakaan tänä iltana täällä lauleskelemassa suurisuisista milanisteista, joilla mielikuvitusta riittää. Lämminhenkinen vinoilu kuuluu asiaan puolin ja toisin, mutta väkivalta ei koskaan.

Mitä enemmän seuravalinnan irrationaalisuutta miettii, sen enemmän täytyy arvostaa kaikkien joukkueiden faneja, jotka pysyvät valitsemallaan tiellä niin hyvinä kuin varsinkin huonoina hetkinä. Seuran nimi määrittää kuitenkin näkökantaa, samaistumisen kohteita sekä sen, minä vuonna juhlitaan ja milloin petytään. Seuran valinta on kuin ostaisi lipun elämänmittaiseen vuoristorataan. Edessä on taatusti sekä ylä- että alamäkiä, mutta ainoa mitä voi itse tehdä, on kiljua mukana. Vauhtia ja silmukoita riittää ainakin tässä tapauksessa, kun kyseessä on Pazza Inter eli Hullu Inter. En olisi voinut valita paremmin.

milano_inter-salernitana_11


Olen tottunut katsomaan kaikki Interin pelit suoratoistopalveluiden kautta, ellei matkustaminen pääse häiritsemään penkkiurheilua. Otteluiden seuraaminen ei aina onnistu suorana lähetyksenä, mutta hetkellinen tulospiilossa pysytteleminen ja pelien jälkikäteen seuraaminen pitää perhe-elämän tasapainossa. Nyt stadionilla on erityisen hauskaa seurata lähietäisyydeltä tuttuja naamoja ja pelaajien valmistautumista otteluun. Tämä kaikki näyttää satojen ruudulta seurattujen pelien jälkeen kuin epätodelliselta laajakuvalähetykseltä. Olen toki ollut täällä paikan päällä muutamissa peleissä, mutta edellisestä kerrasta on ehtinyt kulua jo liian monta vuotta.

Paikalla on yllättävän paljon salernolaisia, sillä Curva Sudin ylätasolla on useampia tuhansia graniitinpunaisen joukkueen kannattajaa. On hienoa, että he ovat täällä sähköistämässä tunnelmaa, vaikka terveiset kotijoukkueelle eivät olekaan painokelpoisia. Kolme eteläitalialaista kaverusta on eksynyt myös kanssani samaan katsomonosaan. He ovat silmien asennosta päätellen nauttineet muutakin kuin pari olutta, ja kolmikon johtohahmo huutelee pilkallisesti argentiinalaishyökkääjä Lautaro Martínezin suuntaan.

Samuel Eto’o, Wesley Sneijder ja Gianluca Pagliuca. Kuva: Shutterstock / Fabrizio Andrea Bertani

Inter palkitsee ennen aloitusvihellystä seuran Hall of Fameen äänestettyjä pelaajia. Gianluca Pagliuca muistetaan kenties parhaiten vuoden 1994 MM-kisoista Italian maalivahtina. Kiistelty puolustaja Marco Materazzi, uransa jälkeen pulskistunut Wesley Sneijder sekä aina mainio Samuel Eto’o edustavat vuoden 2010 Mestarien liigan ja triplamestaruuden voittajia. Ilmoille kajahtaa tietenkin tuttu kannatusvärssy tutti pazzi per Marco Materazzi. Myös seuran johtoportaassa toiminut asianajaja Peppino Prisco saa postuumisti erityispalkinnon. Hän on muuten ainoa henkilö, joka mainitaan nimeltä Interin seurahymnissä C’è solo Inter.

Inter on ottelun selvä ennakkosuosikki, sillä Salernitana on juuttunut Italian pääsarjan Serie A:n viimeiselle sijalle. Ilmassa on silti jännitystä, sillä Inter ei ole onnistunut tekemään neljässä edellisessä pelissään ainuttakaan maalia, mikä luokitellaan Italiassa suureksi kriisiksi. Tiiviisti puolustavat maakuntajoukkueet ovat kiusanneet suurempiaan Serie A:ssa kautta vuosikymmenten, joten Inter ei odota saavansa tänäänkään mitään ilmaiseksi. Valmentaja Simone Inzaghi ottaa tilanteen niin vakavasti, ettei ennakko-odotuksista huolimatta lepuuta ketään tähdistään otteluruuhkan keskellä, vaan lähettää kentälle parhaan mahdollisen kokoonpanon.

milano_inter-salernitana_09


Salernitana aloittaa pelin pirteästi. Vieraiden Simone Verdi saa neljännellä minuutilla loistavan tilaisuuden, mutta laukoo karkeasti yli maalin. Inter heräilee vähitellen ja saa pallon hallintaansa. Parinkymmenen minuutin kohdalla Nicolò Barella vapauttaa Lautaro Martínezin maalintekopaikkaan, mutta kärkipelaaja ampuu voimalla ylärimaan. Interin avainhyökkääjällä on meneillään pitkä kuiva kausi ja argentiinalaisen tuska on selvästi havaittavissa.

Lautaro, Inter ja kotiyleisö saavat riemuita vain paria minuuttia myöhemmin. Barella löytää Lautaron uudelleen rangaistusalueen sisältä ja El Toro malttaa tällä kerralla sijoittaa pallon rauhallisesti taka-alanurkkaan. Tuuletus Curva Nordin edustalla purkaa paineita ja sinimustat liput liehuvat katsomossa entistä kiivaammin. Sama kuvio toistuu vielä kertaalleen ennen taukoa. Barellan avaava syöttö tavoittaa jälleen Lautaron, joka siirtää kevyellä kosketuksella kotijoukkueen kahden maalin johtoon.

Lautaro Martínez tekee Interin kolmannen maalin. Kuva: Shutterstock / Fabrizio Andrea Bertani

Salernitana ei enää toisella puoliajalla pysty haastamaan Interiä. Barella siirtää pallon Edin Džekolle, jonka syötöstä Lautaro ohjaa kolmannen maalinsa. Mieleeni tulee ensimmäinen tällä stadionilla näkemäni ottelu elokuussa 1999, jossa Inter-debyyttinsä tehnyt Christian Vieri teki Lautaron tapaan hattutempun. Lautaro Martínez pelaa nyt neljättä kauttaan Interissä. On ollut ilo seurata, kuinka nuori argentiinalainen on kehittynyt sekä pelaajana että ihmisenä. Lahjakkuus on näkynyt aina, mutta muutama vuosi sitten esiintynyt turha suunsoitto, kaatuilu sekä kukkoilu on vähentynyt ja hyökkääjästä on kasvanut vastuuta kantava joukkuepelaaja, kentän ulkopuolella myös perheenisä.

Saman katsomonosan salernolaisten pilkkahuudot ovat hiljentyneet ja kolmikko tuijottaa lasittunein silmin tyhjyyteen. Interin kannattajat eivät sen sijaan pysy äänettöminä. Bosnialaisveteraani Džeko osuu vielä kahdesti ja tulostaululle jää loistamaan lopputulos 5–0. Interin viime aikojen heikko vire heijastuu kyltymättömänä maalinälkänä, sillä muuten jalkaa olisi luultavasti nostettu kaasulta ja tyydytty maltillisempaan hyökkäämiseen.

Ottelun hahmo Nicolò Barella. Kuva: Shutterstock / Fabrizio Andrea Bertani

Vaikka otsikot kirkuvatkin maalintekijöiden nimiä, iloitsen erityisesti Nicolò Barellan otteista. Aina energinen keskikentän työmyyrä syötti Interin kaksi ensimmäistä maalia ja toimi sen jälkeen jääkiekkotermein ”toisena syöttäjänä” kolmessa muussa. Kesällä 2019 Milanoon muuttaneesta sardinialaisesta on kasvanut sellainen suosikkipelaaja, jota kaipasin pitkään Interiin Javier Zanettin ja Esteban Cambiasson vuosien jälkeen. Barella vakuutti minut ja monet muut sekä asenteellaan että taidoillaan hyvin nopeasti Interiin saapumisensa jälkeen, ja hänestä puhutaan jatkuvasti joukkueen tulevana kapteenina. Barellalla on iso rooli myös Italian maajoukkueessa.

milano_inter-salernitana_08


Pelaajat käyvät kiittämässä kannattajia, minkä jälkeen on aika vetää hieman henkeä stadionin ulkopuolella ja odotella pahimman ruuhkan helpottamista. Kansa pakkautuu metroasemalle, jonka porteista päästetään sisään rajattu määrä ihmisiä kerrallaan. Odotellessa on hyvin aikaa viritellä vielä kerran lauluja Interin kunniaksi.

Interin kotiottelu on minulle aina erityisen sykähdyttävä kokemus ja voitetusta pelistä seuraava euforinen olo tuntuu vahvasti vielä seuraavanakin päivänä. Tulevat viikot kertovat onko tänä keväänä tulossa mitään suurempaa juhlittavaa. Väsyneeltä vaikuttavan Interin vaikeudet jatkuvat edelleen ja jännittävää mestaruustaistelua käydään tällä hetkellä jo neljän joukkueen voimin. Kävi kuinka tahansa, toivon palaavani tälle stadionille jälleen ensi kaudella.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
6 kommenttia

1 kommentti

  1. Kohteena maailma / Rami

    18.3.2022 at 17:35

    Hieno kirjoitus 🖤💙

  2. Helppoa uskoa, että Interin kotiottelu on varmasti sykähdyttävä kokemus. Olisi se sitä varmasti minulle, vaikka minulla ei vastaaavaa suhdetta seuraan olekaan. Itse muuten ajattelisin, että monella suosikkiseuran valinta saattaa määräytyä ja perustua myös siihen, mitä seuraa kotona vanhemmat kannattavat, syystä tai toisesta.

    • Mika / Lähtöportti

      21.3.2022 at 11:13

      Kyllähän nuo isoilla stadioneilla nähnyt pelit sykähdyttävät jollain lailla aina, joukkueista riippumatta. Varmasti monen suosikkiseura on periytynyt vanhemmilta ja ties kuinka monelta edeltävältä sukupolvelta varsinkin suurissa jalkapallomaissa. Suomesta katsottuna on vaikea edes käsittää, kuinka ihmiset ovat kasvaneet omaan seuraansa kiinni ja kuinka paljon se heille merkitsee. Esimerkiksi Italiassa voisi olla vaikea edes käsittää tällaista pohdintaani sattuman vaikutuksesta suosikkiseuran valintaan.

  3. Lauri

    11.5.2022 at 14:14

    Onhan Mika käyty ilmaisemassa kiinnostus kaavailtuun uuteen Suomen faniklubiin..?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jalkapallo

Stadionkierros Liverpoolin Anfieldilla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Satamakaupunki Liverpool tunnetaan ennen kaikkea musiikista ja jalkapallosta. Tutustuimme elokuun alussa Liverpool FC:n maineikkaaseen kotistadioniin Anfieldiin. Opastettu kierros vie kulissien taakse ja myös stadionin ympäriltä löytyy paljon nähtävää.

Kaksikerroksinen bussi kulkee parissakymmenessä minuutissa Liverpoolin keskustasta katsoen koillisessa sijaitsevaan Anfieldin kaupunginosaan. Peribrittiläisten kaksikerroksisten tiilitalojen takaa alkaa pian häämöttää yli 61 000 katsojaa vetävä stadion. Se on kohonnut paikallaan jo vuodesta 1884 lähtien.

anfield_05


Anfield oli alun perin kaupungin ensimmäisen jalkapalloseuran Evertonin kotikenttä. Everton voitti Anfieldilla ensimmäisen Englannin mestaruutensa, mutta ajautui stadionin omistajan kanssa riitoihin vuokran maksamisesta. Tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että Everton häipyi ovet paukkuen ja rakennutti oman areenansa Goodison Parkin vain kilometrin päähän. Anfieldin omistajan John Houldingin täytyi keksiä tyhjilleen jääneelle jalkapallokentälle käyttöä, joten hän päätti perustaa uuden seuran. Alun perin ehdotettu nimi Everton Athletic ei kelvannut Englannin jalkapalloliitolle, joten joukkueesta tuli Liverpool Football Club. Loppu on historiaa.

anfield_23


Saavumme paikalle melkein tuntia ennen etukäteen varatun stadionkierroksen alkamista, joten meille jää hyvin aikaa tutustua kaikkeen katsomoiden ulkopuolelta löytyvään. Kiinnitän heti aluksi huomiota ihmisten määrään. Sarjakausi ei ole vielä alkanut, eikä matkallemme osunut edes harjoitusottelua, mutta stadionin ympärillä liikkuu satoja ihmisiä. Jalkapallo on Liverpoolissa iso juttu ja The Redsillä riittää faneja ympäri maailman. En itse kuulu Liverpoolin kannattajiin, mutta olen aina arvostanut paljon tätä seuraa ja sen perinteitä.

anfield_09


Maailmankuulun päätykatsomon The Kopin edustalla komeilee Bill Shanklyn patsas. Skottimanageri saapui Liverpooliin joulukuussa 1959, kun seura oli tarponut jo useamman vuoden toisella sarjatasolla. Karismaattinen Shankly käänsi Liverpoolin kurssin ja rakensi pohjan tulevien vuosikymmenten menestykselle. Hän johdatti viidentoista vuoden aikana Liverpoolin kolmeen Englannin mestaruuteen ja voitti myös cup-pokaaleja. Seuran historian kenties merkittävimmän hahmon patsaan jalustassa lukee yksinkertainen mutta osuva teksti ”He made the people happy”.

anfield_10


Toinen stadionin ulkopuolelle pystytetty patsas kuvaa niin ikään rakastettua manageria Bob Paisleyta. Paisley voitti Liverpoolissa mestaruuden myös pelaajana, mutta hänet muistetaan ennen kaikkea 1970- ja 80-lukujen menestysmanagerina, joka saavutti sarjavoittojen lisäksi muun muassa kolme Euroopan cupin pokaalia. Patsaaseen on ikuistettu tilanne, jossa tuolloin vasta apuvalmentajana toiminut Paisley kantaa loukkaantunutta Emlyn Hughesia selässään pois kentältä. Hetki kuvaa erityisellä tavalla Paisleyn solidaarista ja joukkuehenkeä kohottanutta asennetta.

anfield_02


Yksi Liverpoolin pitkäaikaisen menestyksen avaimista on ollut Boot Room -perinne. Joukkueen valmennusryhmä alkoi Bill Shanklyn aikaan kokoontua pienessä pelikenkien säilytykseen tarkoitetussa huoneessa. Ajatuksia vaihdettiin epävirallisessa ympäristössä ja pelilliset ideat siirtyivät eteenpäin niin, että Boot Roomin koulimista apuvalmentajista saattoi tulla aikanaan Liverpoolin uusia päävalmentajia. Perinne päättyi 1990-luvulla Roy Evansin jäädessä viimeiseksi Boot Roomissa kasvaneeksi manageriksi. Alkuperäinen Boot Room tuhoutui stadionin remontin yhteydessä, ja Liverpool on sittemmin luottanut useampaankin mannereurooppalaiseen valmentajaan.

anfield_08


Pieni kierros stadionin ympärillä johtaa kukkameren laidalle. Portugalilaistähti Diogo Jota pelasi Liverpoolissa viisi kautta, kunnes hänen elämänsä päättyi auto-onnettomuuteen heinäkuun alussa. Traaginen onnettomuus tapahtui pian jalkapalloilijan omien häiden jälkeen, ja siinä menehtyi myös hänen veljensä André Silva.

anfield_07


On koskettavaa katsella paikalle tuotuja kukkia sekä erilaisia muistoesineitä. Ihmiset seisovat alttarimaisen asetelman vieressä hiljaa. Järkyttävä asia tuntuu jollain lailla yhdistävän Liverpoolin kannattajia entisestään ja surunvalitteluja on tullut myös muiden seurojen kannattajilta. Näin kerran itsekin Diogo Jotan. Syksyllä 2015 Paços de Ferreiran joukkuetta edustanut nuori hyökkääjä ei ollut vielä kuuluisa, mutta onnistui maalinteossa Portugalin liigan ottelussa Marítimoa vastaan Madeiralla.

anfield_04


Liverpoolin historiaan kuuluu muitakin tragedioita. Joukkue pelasi keväällä 1989 Englannin cupin välieräottelun Nottinghamia vastaan puolueettomalla kentällä Sheffieldissä. Poliisi epäonnistui ihmismassojen hallinnassa, ja liverpoolilaisten katsomonosaan pakkautui aivan liikaa kannattajia. Hillsborough’n stadionin rakenne ei ollut tuohon aikaan turvallinen suurille ihmismäärille, ja lopputulos oli katastrofi ihmisten tukehtuessa hengiltä. Hillsborough’n tapahtumat johtivat stadionien remontointiin ympäri Britanniaa. Seisomakatsomoista luovuttiin ja kenttiä reunustaneet korkeat aidat poistettiin. Liverpoolin pelipaitojen niskassa on uhrien lukumäärän mukainen pieni numero 97. Stadionilla olevaan muistomerkkiin on kirjoitettu kaikkien kuolleiden nimet ja sen sisällä palaa ikuinen tuli.

anfield_03


Stadionille johtavan Anfield Roadin varrella on useita pelaajia esittäviä muraaleja. Lähimpänä katsomoita näkyvät Liverpoolin kaikkien aikojen parhaan maalintekijän Ian Rushin kasvot. Muistan walesilaisen hyvin jo lapsuuteni lauantai-iltojen televisiolähetyksistä. Aulis Virtanen selosti Ylen kakkoskanavalla, kuinka ryhmittymät erottuivat mustavalkovastaanottimissa toisistaan. Liverpoolin pelatessa Ian Rush teki yleensä maalin. Anfield Roadin varrelta löytyvät myös esimerkiksi nykypelaajille Virgil van Dijkille ja Mo Salahille omistetut muraalit.

anfield_01


Kierrämme stadionia ympäri ja löydämme portin, jonka yläpuolelle on kirjoitettu seuran tunnuslause You’ll Never Walk Alone. Merseybeat-musiikki kukoisti 1960-luvun Liverpoolissa ja paikallisen Gerry & The Pacemakers -yhtyeen versio amerikkalaisesta You’ll Never Walk Alone -kappaleesta nousi vuonna 1963 listakärkeen. Liverpoolin kannattajat ottivat kappaleen pian omakseen ja sitä on laulettu jo vuosikymmenien ajan ennen jokaisen kotiottelun alkua. Toivorikkaat ja yhteisölliset sanat sopivat kieltämättä hyvin urheilujoukkueen hengennostatukseen.    

anfield_21


Ostin liput opastetulle kierrokselle hyvissä ajoin etukäteen Liverpoolin virallisilta nettisivuilta. Perhelippu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle maksoi kohtalaiset 73 puntaa. Kävijöitä on paljon, joten sisään pääsee aikaisintaan noin varttia ennen lippuihin merkittyä aikaa. Kaikille jaetaan kierroksen hintaan kuuluvat laitteet, joista voi kuunnella englanninkielistä selostusta kulloinkin kohdalla oleviin paikkoihin liittyen. Kokoon kerätylle ryhmälle lausutaan aluksi tervetulosanat, mutta kierroksen saa tehdä tästä eteenpäin omaan tahtiin. Selkeästi merkityn reitin varrella päivystää oppaita, jotka kertovat mielellään lisää stadionista ja juttelevat jalkapallosta muutenkin.

anfield_11


Nousemme aluksi liukuportaita pitkin stadionin yläosaan. Täältä kelpaa katsella maisemia kauas ympäristöön. Lähistöllä erottuu vielä vanha Goodison Parkin stadion, jolta Everton on juuri muuttanut 133 vuoden jälkeen vasta valmistuneelle Hill Dickinson Stadiumille Mersey-joen rantaan.

anfield_12

 
Käytävien seinillä on esitelty seuran historiaa ja menestysvalmentajia. Valkokankaalla esitetään lyhyt joukkueen kapteenin Virgil van Dijkin juontama video, minkä jälkeen pääsemme pääkatsomon yläosaan. Näkymä auringonpaisteessa kylpevälle virheettömälle nurmelle näyttää upealta. Täällä kyllä kelpaisi katsoa peli jos toinenkin.

anfield_24


Katsomossa päivystävä opas toivottaa kaikki tervetulleiksi Anfieldille – ”paitsi jos joku sattuu olemaan Manchesterista, niin tervetuloa helvettiin”. Liverpoolin ja Manchesterin kaupunkien välillä kytee ikivanha viha, joka tulee kärjistetysti esille urheilun yhteydessä. Erityisesti Englannin kahden menestyneimmän seuran Liverpoolin ja Manchester Unitedin välillä pelatut ottelut kuuluvat koko Euroopan kiihkeimpiin. Haluaisin tasapuolisuuden vuoksi vierailla joskus myös Unitedin perinteikkäällä kotistadionilla Old Traffordilla.

anfield_13


Kuljemme stadionin käytävien halki. Muutama virvokkeita ja pientä purtavaa myyvä kioski on auki, mutta meille ei ole ehtinyt tulla vielä nälkä. Seinillä riittää punaista väriä ja edelliskaudella voitettu Englannin mestaruus näkyy monessa paikassa.

anfield_14


Kierros jatkuu portaita pitkin yhä alemmas kentän tasolle. Saavumme aulaan, jonka kautta pelaajat voivat siirtyä parkkihallista suoraan omiin tiloihinsa. On mielenkiintoista tutustua ruokailuhuoneeseen, joka on varattu pelkästään pelaajille. Seinillä olevat tekstit korostavat joukkueen yhteisöllisyyttä. Huippu-urheilussa ratkaisevat erot syntyvät usein henkisellä tasolla, ja täällä voi aistia, että menestyksen eteen käännetään kaikki mahdolliset kivet.

anfield_15


Ruokailuhuoneesta edetään pukuhuoneisiin. Kotijoukkueen pukuhuoneessa näkyy punaista väriä ja pelipaidat on aseteltu nimikoiduille paikoille. Myös Diogo Jotan paita on reunimmaisena esillä. Varsin yksinkertaisen huoneen lattialla on suuri myyttistä Liver Bird -lintua esittävä seuran tunnus. Juttelen pukuhuoneessa harmaantuneen oppaan kanssa. Keskustelu kääntyy automaattisesti Sami Hyypiään, jota pidetään täällä seuralegendana. Kaikkien aikojen paras suomalaispuolustaja edusti Liverpoolia kymmenen vuoden ajan, kantoi yli kaksisataa kertaa kapteeninnauhaa ja voitti muiden palkintojen ohella myös Mestarien liigan.

anfield_25


Näemme ikonisen This is Anfield -kyltin, jonka alta pelaajat kävelevät kentälle. Nurmi näkyy houkuttelevasti suljetun lasioven lävitse, mutta emme pääse sisätiloista vaihtopenkeille saakka. Stadionkierrosten sisältö vaihtelee aina tilanteen mukaan, ja ainakin tänä päivänä reitti kentän laidalle on suljettu. Siirrymme sen sijaan lehdistöhuoneeseen, jossa on mahdollisuus kuvauttaa itsensä samalla paikalla missä pelaajat ja valmentajat jakelevat kommenttejaan.

anfield_17


Pääsemme vielä kierroksen päätteeksi The Kop -katsomon alaosaan. Liverpoolin innokkaimmat kannattajat ovat perinteisesti täyttäneet juuri tämän päätykatsomon. Kop-nimisiä katsomoita on Englannissa monia muitakin, mutta Anfieldin pääty on näistä ylivoimaisesti tunnetuin. Nimi tulee eteläafrikkalaisesta Spion Kop -kukkulasta, jolla britit kävivät kuuluisan taistelun buurisodassa vuonna 1900. Jalkapallofanien täyttämä jyrkkä katsomo muistutti muodoltaan sotilaiden kansoittamaa kukkulaa, ja nimi jäi elämään.

anfield_18


Anfieldin The Kop oli aikoinaan valtava, yli 27 000 katsojaa vetänyt katsomonosa. Nykyään sen kapasiteetti on yli puolet pienempi, sillä seisomapaikkojen tilalla on siistit sääntöjen mukaiset istuimet. Nykyinen The Kop on huomattavasti matalampi kuin vastapäinen Anfield Road Stand, koska stadionin takana ei ole ollut joka puolella yhtä runsaasti laajennustilaa. Haistelemme vasta leikatun ruohon tuoksua, kun kentänhoitaja tekee huolellisesti työtään nurmella. Stadion näyttää näin kentän laidalta nähtynä mahtavalta. Tunnelmoin paikalla hetken, kunnes jatkamme matkaa seuran museoon.

anfield_16


Museo ei ole mitenkään valtava, mutta esillä on vaikuttava kokoelma pokaaleja, pelipaitoja sekä muita muistoesineitä. Katselemme eräällä ruudulla pyörivän koosteen vuoden 2005 Mestarien liigan finaalista, jossa Liverpool nousi kolmen maalin takaa-ajoasemasta voittoon Milania vastaan. Myös Sami Hyypiä vilahtaa mukana kuvissa, mutta hänestä ei näy museossa muuta materiaalia. Vaikka Hyypiää täällä kovasti arvostetaankin, ei hän taida ihan mahtua legendojen ykkösriviin seurassa, jota ovat edustaneet Steven Gerrardin, Kenny Dalglishin, John Barnesin, Greame Sounessin tai Kevin Keeganin kaltaiset pelaajat.

anfield_19


Museossa esitellään tietenkin Liverpoolin voittamia pokaaleja, mutta mainitaan myös Heyselin tragedia. Liverpool kohtasi Juventuksen Euroopan cupin loppuottelussa keväällä 1985 pahasti rapistuneella Heysel-stadionilla Brysselissä. Ennen ottelua syntyneessä katsojien välisessä mellakassa menehtyi 39 ihmistä, joista suurin osa oli italialaisia. Huliganismin seurauksena kaikki englantilaiset seurat suljettiin kansainvälisistä kilpailuista viideksi vuodeksi ja Liverpool vielä kuudenneksikin kaudeksi.

anfield_22


Kun Liverpoolin europeliaresti lopulta syksyllä 1991 päättyi, kohtasi joukkue ensimmäiseksi Lahden Kuusysin. Punaiset murskasivat suomalaiset tylysti ottelussa, jossa vierasjoukkueen paidat herättivät liverpoolilaiskannattajissa ihmetystä. Niissä nimittäin komeili suurin kirjaimin KOP, ei tosin Anfieldin päätykatsomon vaan lahtelaisia sponsoroineen Kansallis-Osake-Pankin mukaan.

anfield_06


Käväisemme vielä lopuksi ihmettelemässä suurta fanituotekauppaa, josta löytyy mitä tahansa Liverpoolin punaisissa väreissä. Kahvikupit, pyjamat ja avaimenperät jäävät kuitenkin tällä kerralla ostamatta. Kaupan ulkoseinällä on seuran saavuttamista voitoista muistuttava The Champions Wall. Aika näyttää, muuttuvatko numerot nyt alkavalla kaudella vai joskus myöhemmin. Vierailu Anfieldilla oli sykähdyttävä kokemus, josta jäivät päällimmäisinä mieleen seuran pitkien perinteiden arvo sekä jalkapallon merkitys liverpoolilaisille ihmisille.

Lue myös muita Lähtöportin jalkapalloaiheisia juttuja.

Jatka lukemista

Jalkapallo

Jalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Pääsin maaliskuun lopulla taas kerran pitkäksi viikonlopuksi Milanoon ja seuraamaan suosikkijoukkueeni Interin peliä San Siron stadionille. Vastassa oli tällä kerralla Friulin ylpeys Udinese, ja ottelun lopputulosta sai jännittää aivan viime hetkille saakka.

Keväisistä Milanon-viikonlopuista on tullut minulle ja vaimolleni mukava perinne, ja tämä oli jo neljäs vuosi peräkkäin kun pääsin seuraamaan sinimustan suosikkijoukkueeni kotiottelua. Tämä on tuntunut oikein mukavalta, sillä kävin aiemmin Milanossa huomattavasti harvemmin, vaikka Inter on kuulunut elämääni jo useamman vuosikymmenen ajan. Matkan ajankohtaa valitessa ei ollut muiden kiireiden vuoksi juurikaan vaihtoehtoja, joten otteluksi valikoitui Interin kohtaaminen Udinesen kanssa.


inter_udinese_06

Ottelun ennakkotunnelmat

Saavun San Sirolle noin tuntia ennen kamppailun alkua. Milanossa ei ole tapana pukeutua jalkapalloseurojen väreihin muuten kuin otteluiden yhteydessä, joten sinimustaa kansaa alkaa erottua vasta täpötäydessä violetin metrolinjan vaunussa. Itse valitsin tällä kerralla ylleni Milanosta yli 30 vuotta sitten hankkimani nyt jo retrohenkisen paidan, jossa sponsorina komeilee elintarvikeyhtiö Fiorucci. Sää on mukavan lämmin ja keväinen, joten aurinkoisena iltapäivänä tarkenee hyvin lyhythihaisessakin.

inter_udinese_08

Päivän vastustaja Udinese on pärjännyt verrattain pienillä resursseilla Serie A:ssa kunnioitettavan hyvin vuodesta toiseen. Jo vuonna 1896 perustettu seura ei ole koskaan voittanut merkittäviä pokaaleja, mutta se on sijoittunut Italian pääsarjassa kolmen parhaan joukkoon kolmesti, viimeksi keväällä 2012. Mestarien liigan karsintoihin Pikku seeprat ovat osallistuneet kolmesti ja selvinneet kertaalleen lohkovaiheeseen. Käynnissä on nyt Udinesen 30. peräkkäinen kausi Serie A:ssa, eikä putoamisesta ole pelkoa tänäkään keväänä. Olen käynyt kerran itsekin Italian koilliskulmassa Udinessa seuraamassa valkomustan joukkueen peliä. Silloin vastassa oli Napoli ja kotijoukkue kukisti maineikkaat vieraansa 1–0.

inter_udinese_11


Hallitseva Italian mestari Inter lähtee iltapäivän otteluun selvänä ennakkosuosikkina, sillä se johtaa sarjaa niukalla erolla ennen pahinta haastajaansa Napolia. Udinese puolestaan majailee turvallisesti sarjataulukon keskivaiheilla ilman realistisia mahdollisuuksia eurokentille pääsystä. Ottelun voittaminen on siis Interille käytännössä välttämätöntä, kun taas Udinese pääsee kentälle melko paineettomassa asemassa. Itse odotan pelistä henkilökohtaista revanssia, sillä edellinen paikan päällä näkemäni näiden joukkueiden kohtaaminen päättyi Udinesen murskavoittoon 5–2. Silloin Milanossa elettiin kevättä 2013, jolloin yksi Interin historian heikoimmista kausista oli päättymässä.

inter_udinese_12


Ehdin tuttuun tapaan seuraamaan joukkueiden valmistautumista peliin. Kuntovalmentaja Fabio Ripert ohjaa avauskokoonpanon lämmittelyä, jota apuvalmentaja Massimiliano Farris seuraa tarkasti vieressä. Muutama tärkeä pelaaja on nyt joukosta poissa, sillä kapteeni Lautaro Martínez ja vahvaa kautta pelaava Denzel Dumfries parantelevat vammojaan, Alessandro Bastoni on pelikiellossa ja Nicolò Barella on saanut otteluruuhkan keskellä lepovuoron. On hauska seurata pelaajien paristakymmenestä metristä lähteviä laukauksia. Federico Dimarco tuntuu olevan hyvässä vireessä, sillä milanolaisen vasuri lähettää parikin palloa napakasti yläkulmaan. Myös Hakan Çalhanoğlun kuuluisa potkutekniikka erottuu. Kärkimies Marcus Thuram hakee puolestaan sijoituksia alakulmiin.


inter_udinese_10

Ensimmäinen puoliaika

Inter aloittaa pelin vahvasti. Çalhanoğlun laukaus hipoo sivuverkkoa jo toisella minuutilla, minkä jälkeen hyökkäykset jatkavat vyörymistään kohti Udinesen maalia. Energinen Davide Frattesi saa tilaisuutensa, mutta osuu lähietäisyydeltä vain tolppaan. Ottelu ehtii vanheta reilut kymmenen minuuttia, kunnes sinimustat pääsevät juhlimaan. Dimarcon syöttö tavoittaa rangaistusalueen sisältä Marko Arnautovićin, ja itävaltalainen toimittaa pallon maaliin. Konkarihyökkääjää on kritisoitu paljon, mutta hän tuntuu viimein päässeen kelpo vireeseen. En tiedä mitä Arnautović on ennen tätä peliä syönyt, mutta hän tuntuu olevan mukana jokaisessa hyökkäyksessä ja hakee avaavia syöttöjä milloin kantapäällään ja milloin jollakin yksinkertaisemmalla tavalla.

inter_udinese_14


Interin ultrakannattajien kansoittama päätykatsomo Curva Nord on ottelun ensimmäiset parikymmentä minuuttia hiljaa protestina jatkuvasti nousevia lippujen hintoja vastaan. Olen itsekin huomannut hintojen muutoksen, mutta koska käyn täällä harvoin, valitsen silti mielelläni hyvän paikan euroja laskematta. Pääsylipun hinta on vain pieni osa ulkomailta saapuvan matkailijan kokonaiskustannuksista, mutta tilanne on tietenkin täysin erilainen paikalliselle, joka käy peleissä säännöllisesti. Tarkoitushan toki olisi, että katsomo täyttyisi jo tunnelman vuoksi innokkaimmista faneista, eikä satunnaisista turisteista tai välinpitämättömistä bisnesmiehistä. Liput kannattaa hankkia suoraan Interin nettisivuilta.

inter_udinese_02

 
Hyvältä paikalta näkee pelin erinomaisesti, mutta tunnelman kannalta olisi parempi sijoittua lähemmäs Curva Nordia. Ultrat pitävät huolen hyvästä tunnelmasta ja vaikka ääni kantaa hienosti koko stadionille, yhtyy muu kansa lauluihin varsin laiskasti. Huomaankin olevani yksi harvoista, joka haluaisi tässä katsomonosassa hoilata sinimustien tukena. On pöyristyttävää, etteivät kaikki vaivaudu nousemaan edes ylös, vaikka laulun mukaan pitäisi hyppiä ettei leimaudu Milanin kannattajaksi. Varsinaiseen Curva Nordiin eli San Siron toisen kerroksen vihreään osaan en kuitenkaan halua lippuani ostaa, sillä esimerkiksi viime vuonna täällä ollessani koko katsomonosa pidettiin tyhjänä ensimmäiset puoli tuntia silloisten protestien vuoksi. Omassa katsomossani on kyllä hyvät palvelut, sillä esimerkiksi olutta tullaan myymään halukkaille. Ostajia on silti yllättävän vähän, ja jätän juomat itsekin väliin koska humallun aivan riittävästi pelkästä jalkapallosta.

inter_udinese_13

  
Toinen maali syntyy vajaan puolen tunnin kohdalla. Inter etenee muutamalla syötöllä vasenta laitaa pitkin läpi kentän ja erinomaisesti pelaava Dimarco tarjoaa kuin avausmaalin kopiona avopaikan Davide Frattesille. Italialainen osuu tällä kerralla varmasti ja Inter johtaa jo kahdella maalilla. Kotijoukkueen ensimmäinen puoliaika on kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Muistelen edelliskaudella täällä näkemääni ottelua, jossa Inter johti Genoaa vastaan tauolla niin ikään 2–0. Silloinkin maalinteosta vastasivat paljon vaihtopenkkiä kuluttaneet miehet, keskikenttäpelaajista Kristjan Asllani ja konkarihyökkääjistä Alexis Sánchez. Viimeksi mainittu edustaa nykyään Udinesea, mutta on nyt lihasvamman vuoksi sivussa kokoonpanosta.


Federico Dimarco on Interin oma kasvatti. Kuva: Fabrizio Andrea Bertani / Shutterstock.com

Toinen puoliaika

Peli jatkuu tauon jälkeen tasaisempana, mutta Inter saa luotua yhä maalintekotilanteita. Ottelun paras pelaaja Federico Dimarco on ollut vahva niin puolustustyössä kuin hyökkäyspäässäkin, ja pääsee kokeilemaan vasurillaan. Kova laukaus painuu kuitenkin niukasti yli maalin.

Oumar Solet ampuu näyttävän maalin. Kuva: Fabrizio Andrea Bertani / Shutterstock.com

Samoin kuin viime kauden Genoa-pelissä, myös nyt toisesta puoliajasta tulee todella vaikea, kun vierasjoukkueen puolustaja nousee maalintekoon. Ranskalainen Oumar Solet saa pallon haltuunsa keskiympyrässä, etenee päättäväisesti ja upottaa pallon tarkalla kaukolaukauksella verkkoon. Maali on vasta tammikuussa Italiaan saapuneelle Solet’lle Serie A -uran ensimmäinen, mutta puolustaja on herättänyt otteillaan jo useamman ison seuran kiinnostuksen. Komea maali tuo karvaasti mieleeni muutamaa päivää aiemmin pelatun Liettua–Suomi-ottelun, jota olin seuraamassa paikan päällä Kaunasissa. Onneksi toisin kuin Suomi Gvidas Gineitisin vastaavanlaisen kaukolaukauksen jälkeen, on Inter nyt yhä yhden maalin johdossa. Pelikellossa on jäljellä samat parikymmentä minuuttia kuin Kaunasissakin.

inter_udinese_09


Udinesen maali muuttaa Interin hallussa olleen pelin kuin taikaiskusta tuskalliseksi selviytymistaisteluksi. Kuluu vain hetki, kun vieraiden kookas kärkimies Lorenzo Lucca hakee jo puskullaan tasoitusta. Interin maalivahti Yann Sommer venyy kuitenkin näyttävään torjuntaan. Katsomossa voi aistia jännitystä ja miltei jo orastavaa epätoivoakin, sillä käsillä on yllättäen trilleri. Luotettavan Sommerin paraatipelastusta vaaditaan vielä kertaalleen lisäajalla, kun Solet pääsee yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä. Sveitsiläismaalivahti kestää ja Inter saa kuin saakin kaipaamansa pisteet.

Mestarivalmentaja Simone Inzaghi hermostui. Kuva: Fabrizio Andrea Bertani / Shutterstock.com

Lisäajalla riittää niin jännittäviä hetkiä, että Interin päävalmentaja Simone Inzaghi menettää hermonsa ja astuu tyylikkäillä lakerikengillään kentän puolelle sättimään erotuomari Daniele Chiffiä. Edes punaisen kortin heilahtaminen ei hiljennä sormeaan heristävää Inzaghia, joka saadaan hetkeä myöhemmin talutettua syrjemmälle. Tällaiset raivokohtaukset eivät ole kovin kypsää käytöstä, mutta Inzaghi on tehnyt muuten erinomaista työtä. Pari vuotta sitten odottelin jo valmentajan potkuja, mutta mieleni muuttui jo samana keväänä Interin edetessä kohti Mestarien liigan finaalia. Fantastinen viime kausi teki Inzaghista entistä suuremman sankarin, josta interistien on vaikea olla pitämättä. Piacenzan paholaisen kehittämä pelitapa on kerännyt kehuja monilta asiantuntijoilta. Inzaghin Inter yllättää mielellään vastustajansa pelaajien keskinäisillä paikanvaihdoilla ja esimerkiksi topparit nousevat toisinaan rohkeasti hyökkäyksiin.


inter_udinese_04

Mietteitä pelin jälkeen

Inzaghi ansaitsee kehunsa, mutta joukkueen peliesityksistä löytyy myös huolenaiheita. Valmentaja on toki oikeassa siinä, että Udinese-pelin ensimmäiset 70 minuuttia sujuivat erinomaisesti. On silti hälyttävää, että taas kerran selvä peli karkasi käsistä Inzaghin omiakin hermoja raastavaksi jännitysnäytelmäksi. Interin yhdellä tai välillä kahdellakin maalilla johtama ottelu on kääntynyt kuluvalla sarjakaudella jo viidesti tasapeliksi, ja varsinkin viimeisen vartin aikana päästettyjä maaleja on aivan liikaa. Erityisesti Napolin loppuhetkien tasoitus kärkikaksikon keskinäisessä kamppailussa maaliskuun alussa voi osoittautua mestaruuskamppailussa ratkaisevaksi, olkoonkin että se oli tuon pelin tapahtumiin nähden täysin ansaittu. Interin suurimpana ongelmana on ollut kykenemättömyys tappaa otteluita johtoasemassa samaan tapaan kuin edellisellä kaudella.

inter_udinese_05


Italiassa on spekuloitu sitä, kuinka paljon Interin toisen puoliajan ongelmissa on kysymys pelaajien henkisestä kantista ja keskittymisvaikeuksista, vai vaikuttavatko valmentajan tekemät vaihdot ratkaisevasti ottelun hallinnan menettämiseen . Vaihdoille on toki syynsä, sillä Interin raskas ottelutahti tekee pelaajien kierrättämisestä välttämätöntä. Joukkue kamppailee Italian mestaruuden lisäksi menestyksestä myös Mestarien liigassa, jonka puolivälierissä se kohtaa Bayern Münchenin. Italian cupin välierissä vastassa on rakas paikallisvastustaja Milan. Tarjolla on siis kolme pokaalia, mutta toisaalta kaudesta voi jäädä myös pelkkä luu käteen.

inter_udinese_01


Interin ottelumäärä antaa jonkinlaisen lepoedun mestaruudesta tiukasti kamppailevalle Napolille, joka ei osallistunut tällä kaudella lainkaan europeleihin ja putosi Italian cupistakin jo varhaisessa vaiheessa. Napolin valmentaja Antonio Conte suhtautuu intohimoisesti voittamiseen ja tietää miten tavoitteet saavutetaan. Toisaalta Napolikin on vaikuttanut välillä yllättävän väsyneeltä ja pelin taso on vaihdellut paljon. Voi olla, että vaativan Conten alaisuudessa yhdenkin ottelun viikkotahti saattaa tuntua joistakin pelaajista raskaalta.

inter_udinese_03


Vaikka Napolin loppuohjelma näyttää Interiä helpommalta, eivät Interin kannattajat voi odottaa tässä tilanteessa omiltaan muuta kuin mestaruutta. Kävi lopulta miten tahansa, on käynnissä joka tapauksessa upea kevät italialaisen jalkapallon ystäville. Mestaruustaistelun lisäksi eurocup-paikoista käydään kiivasta kamppailua monen joukkueen voimin ja sarjataulukon häntäpäässä taistellaan kynsin hampain putoamista vastaan. Suomalaismaustetta Italian jalkapallokevääseen tuo Joel Pohjanpalon hieno vire Palermossa Serie B:ssä. Maltan tuskin odottaa, että pääsisin taas ensi kaudella katsomaan peliä jollekin saapasmaan stadionille!

Blogin muut urheiluaiheiset jutut löytyvät täältä.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja