Suomi
Hiihtoloma Syötteen laduilla
Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan.

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan.

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla.

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista.

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.
Suomi
Viikonloppumatkalla Turussa
Vietimme pääsiäislomalla pari päivää Turussa. Mutta mitä tehdä, jos Turun linna on nähty jo aiemmin, Tuomiokirkko remontissa ja Tepsin kiekkokausikin jo ohitse? Löysimme mukavia pieniä nähtävyyksiä, hyviä ravintoloita ja paikallisia erikoisuuksia.
Turku ei ole itselleni mitenkään erityisen tuttu kaupunki, vaikka siellä onkin tullut vierailtua lyhyesti monta kertaa. Useimmiten matkaohjelmaan on kuulunut lähinnä Aurajoen rannalla kävelyä tai joku tapahtuma, kuten viimeksi Inter Turun kotiottelu Kupittaalla. Veikkausliigan avauskierros osui nyt sopivasti pääsiäiseksi, mutta maltoin silti jättää pelin väliin. Turun linnaan tutustuin puolestaan perusteellisesti vajaat viisi vuotta sitten, jolloin kirjoitin jutun Historiallinen Turun Linna. Haimme nyt jotain uutta nähtävää ja vietimmekin Turussa pari mukavaa päivää.

Hotel Kakola ympäristöineen
Valitsimme tällä kerralla hieman tavallisesta poikkeavan majoituksen ja yövyimme entisen vankilan tiloissa toimivassa Hotel Kakolassa. Syksyllä 2020 avattu hotelli on varsin laadukas ja tiilimuurien sisälle on remontoitu siistit huoneet kaikkine mukavuuksineen. Valinnanvaraa riittää askeettisista selleistä ihan tavallisiin hotellihuoneisiin, joissa vankilateema ei tule heti silmille. Mielenkiintoisin vaihtoehto voisi olla piharakennuksesta löytyvä sviitti, jossa voi majoittua oikeaan purjeveneeseen.

Oma valintamme on tilava neljän hengen perhehuone, josta löytyy mukava parisänky sekä kaltereilla varustettu kerrossänky. Onpahan ainakin turvallista nukkua, kun ei pääse putoamaan. Hotellin aamiainen on runsas ja maittava, joten päivä lähtee vankilayön jälkeen mukavasti käyntiin.

Huoneemme sijaitsee sivusiivessä, jonka käytävä ei ole mitenkään näyttävä. Käymme kuitenkin uteliaisuuttamme kiertelemässä hotellin muissa tiloissa ja näemme paremmin vanhasta lääninvankilasta muistuttavia paikkoja. Kurkistamme myös Kakolan kirkkoon, jolle kauniit ikkunat antavat tunnelmallisen ilmeen. Kakolan menneisyys on mielenkiintoinen, ja siihen voisi tutustua perusteellisemmin opastetuilla kierroksilla. Itse katsoimme vain hotellihuoneen televisiosta löytyvän historiakertomuksen.

Kakolanmäkeä on viime vuosina uudistettu kovasti. Parin minuutin kävelymatkan päässä entisestä lääninvankilasta sijaitsi keskusvankila, joka sekin on otettu uuteen käyttöön. Graniittilinnana tunnetusta rakennuksesta löytyy kylpylä Kakola Spa, ravintola Kakolanruusu, leipomo bageri Å sekä muutamia muita eri alojen yrityksiä.

Entisen keskusvankilan rakennuksissa on nykyään myös paljon koteja turkulaisille, jotka haluavat asua kenties kaupungin parhaalla paikalla. Turku on laajentunut paljon, sillä kun Kakola 1800-luvun puolivälissä perustettiin, sijaitsi se kaupungin ulkopuolella eikä kenellekään tullut mieleen että keskusta voisi paisua tänne saakka. Välimatkat ovat silti lyhyitä, sillä Hotel Kakolasta on esimerkiksi Kauppatorille vain puolitoista kilometriä.

Kakolan funikulaari
Turun-matkalla täytyy tietenkin kokeilla kuuluisaa funikulaaria, joka nousee noin minuutissa Aurajoen rannan tuntumasta Kakolanmäelle. Funikulaari avattiin vuonna 2019 ja se on tullut tunnetuksi erilaisista vioista ja käyttökatkoista. Me pääsimme kuitenkin matkustamaan funikulaarilla ongelmitta molempiin suuntiin. Funikulaarilla matkustaminen on ilmaista huvia.

Föri
Funikulaarin tavoin myös Föri-niminen lossi on uniikki turkulainen kulkupeli, jolla saa matkustaa ilmaiseksi. Paikallisten syvästi rakastamalla Förillä pääsee kätevästi tält pualt jokke tois pual jokke ja päinvastoin. Matkan kesto on noin puolitoista minuuttia ja tois pual jokke pääsee kyytiin aivan funikulaarin ala-aseman tuntumasta.

Aurajoen rannat
Turku on muiden suomalaisten kaupunkien tavoin kesäkaupunki, joka herää parhaimmilleen säiden lämmetessä. Pääsiäisenä on vielä viileää, mutta auringonpaiste tekee Aurajoen rannalla kävelemisestä oikein miellyttävää. Monet aiemmat muistoni Turusta liittyvät nimenomaan jokirantaan, jossa eloisa tunnelma, vanhat rakennukset, lukuisat ravintolat ja jokilaivat muodostavat viihtyisän kokonaisuuden.

Jarno Saarisen patsas
Aurajoen rantaa pitkin kävellessä tulee vastaan useita erilaisia patsaita. Yksi näistä esittää turkulaista ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaria Jarno Saarista, jota pidetään alansa legendana. Lempinimellä Paroni tunnettu Saarinen muistetaan edelläkävijänä, joka uudisti lajinsa ajotyyliä ja osasi itse rakentaa kilpapyöristään entistä parempia. Saarinen kuoli 27-vuotiaana Monzan moottoriradalla sattuneessa onnettomuudessa toukokuussa 1973 . Häntä arvostetaan yhä ympäri maailman ja aivan erityisen paljon Italiassa.

Port Arthur eli Portsa
Vanha työläiskaupunginosa Port Arthur on yksi Turun viehättävimmistä alueista. Aurinkoisena kevätiltana on mukava tehdä pieni kävelykierros ja ihailla aikaa nähneitä puutaloja. Mukulakivet luovat osalle kaduista erityisen historiallisen ilmeen. Paikallisiin instituutioihin kuuluu ainakin Kosken leipomo, josta saa vaikkapa turkulaisia piispiksiä eli piispanmunkkeja.

Portsalla on aina ollut oma vahva identiteettinsä ja yhteisöllinen tunnelmansa. Aikoinaan työläisille rakennetut talot ovat nykyään arvokkaita koteja, ja rakennukset on suojeltu tarkkojen säädösten mukaan. Puutaloalue alkaa heti Kakolanmäen juurelta.

Mikaelinkirkko
Julkaisin äskettäin jatko-osan vanhalle suomalaisia kirkkoja esittelevälle jutulleni. Jos kirjoitan vielä joskus kolmannenkin osan, pääsee Turun Mikaelinkirkko ehdottomasti mukaan. Arkkitehti Lars Sonckin jugendia ja uusgotiikkaa yhdistelevä mestariteos on todella näyttävä ilmestys Port Arthurin kaupunginosan laidalla.

Osumme sattumalta paikalle juuri sopivasti pääsiäisnäytelmän päätyttyä, jolloin on hyvä tilaisuus ihailla Sonckin arkkitehtuuria sisätiloissa. Monet monumentaalisen kirkon yksityiskohdat miellyttävät silmää ja esimerkiksi jykevä saarnastuoli jää helposti mieleen.

Turun second hand -liikkeet
Reissuihimme kuuluu teinien toiveesta usein hieman ostoksilla käymistä, ja Turussakin poikkesimme muutamiin paikallisiin puoteihin. En ole shoppailun asiantuntija, joten itselleni termit kirpputori sekä trendikkäämmiltä kuulostavat vintagepuoti ja second hand -liike saattavat mennä sekaisin. Tämäntyyppisissä kaupoissa kierteleminen vaikuttaa joka tapauksessa olevan turkulaisten keskuudessa suosittua puuhaa ainakin lauantaisin, jolloin siistissä Maanantaimarketissa ja kuvan Merkitys 2nd Hand Shopissa riittää asiakkaita ruuhkaksi asti. Keskustasta löytyy myös pari perinteisen UFF-ketjun myymälää, joista kävimme toisessa.

Turun kauppahalli
Itseäni kiinnostavat aina vanhat historiaa henkivät kauppahallit, joissa voi aistia kaupungin tunnelmaa. Perinteet ja nykypäivä yhdistyvät mukavasti myös vuonna 1896 ovensa avanneessa Turun kauppahallissa. Käsiini osuneessa aprillipäivän Turun Sanomissa mainostettiin tapahtumaa, jossa kauppahallia oli tarkoitus upottaa maan alle Matin ja Tepon musiikin tahtiin hyppimällä. Ainakin vielä muutamaa päivää myöhemmin rakennus oli kuitenkin yhä tukevasti paikoillaan. Esimerkiksi tietyt kala- ja lihakauppiaat ovat palvelleet täällä jo vuosikymmenten ajan, mutta joukossa on monia kansainvälistä ruokakulttuuria edustavia uudempia ravintoloita ja kauppoja. Matkamuistoja voi etsiä vaikkapa Turkuseuran Turku-puodista.

Hansakortteli ja Kauppatori
Ostoksia voi tehdä myös esimerkiksi Turun keskustan suurimmassa kauppakeskuksessa Hansakorttelissa. Kauppakeskuksen ilme on varsin sokkeloinen, sillä se muodostuu useammasta aiemmin eri käytössä olleesta rakennuksesta, jotka on yhdistetty saman lasikaton alle. Myymälävalikoimaan kuuluu paljon tunnettuja ketjuliikkeitä. Hansakorttelin vieressä toimii Kauppatori, jota on helppo pitää koko kaupungin keskipisteenä. Sää ei torin kulmilla liikkuessamme suosinut, mutta täällä voi ehkä seuraavalla Turun-matkalla viettää enemmän aikaa ja nauttia vaikka paikallisen perinteen mukaiset pystykaffet. Nyt suunnistimme vain torin kulmalla toimivaan Finnkinon teatteriin, jossa kävimme elokuvissa.

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
Matkamme museokohteeksi valikoituu Aurajoen rannalta löytyvä Apteekkimuseo ja Qwenselin talo. Keskeinen sijainti ja museon kompakti koko tekevät siitä helpon vierailukohteen, jossa meiltä kuluu noin tunti.

Turun vanhin yhä pystyssä oleva puutalo on saanut nimensä sen rakennuttajalta ja ensimmäiseltä asukkaalta Wilhelm Johan Qwenseliltä, joka osti tontin vuonna 1695. Sisätilat on sisustettu kuvaamaan 1700-luvun loppua, jolloin täällä asui kirurgian professori Joseph Pipping. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I myönsi professorille vuonna 1812 aatelisarvon, jolloin sukunimi muuntui muotoon Pippingsköld. Aleksanterin pyrkimyksenä oli sitouttaa aatelisarvojen avulla tärkeitä kansalaisia uuteen hallintoon, sillä Suomi oli vasta siirtynyt Ruotsilta Venäjän vallan alle.

Qwenselin talolla on onnekas historia, sillä se säästyi täpärästi liekeiltä kuuluisassa Turun palossa vuonna 1827. Pippingsköldin huushollin huoneissa on porvariston hillittyä charmia, joka näkyy muun muassa huonekaluissa, vanhoissa tapeteissa, kattokruunuissa sekä vihreissä kakluuneissa.

Kun narahtelevia puulattioita pitkin jatkaa muutaman huoneen lävitse, päätyy apteekkimuseoon. Qwenselin talon tässä osassa on toiminut aiemmin kauppa, muttei kuitenkaan oikeaa apteekkia. Museossa on eri puolilta Suomea kerätty kokoelma vanhoja apteekkeihin kuuluneita esineitä. Jännittävästi nimetyt purnukat ja kiehtovat vanhat esineet saavat helposti mielikuvituksen laukkaamaan.

1800-luvun apteekeissa lääkkeet valmistettiin takahuoneiden laboratorioissa. Käytössä oli erilaisia yrttejä sekä monia yllättäviäkin ainesosia. Viimeisessä vastaan tulevassa huoneessa on meneillään vaihtuva näyttely Kun lääkäri ei ole lähellä. Se tutustuttaa menneillä vuosisadoilla käytettyihin parannuskeinoihin ja lääkekasveihin. Turussa riittäisi kyllä museoita vielä monelle tulevallekin vierailulle. Listalla ovat esimerkiksi Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen Museo, Aboa Vetus Ars Nova, Luostarinmäen museokortteli, Sibelius-museo sekä merimuseo Forum Marinum.

Ravintola Nerå
Turku on yksi Suomen parhaista ruokakaupungeista, joten hyviä ravintoloita riittää. Päätämme kokeilla Neråa, joka sijaitsee Aurajoen rannalla Kakolanmäen kohdalla. Nerålla on sama omistaja ja suhteellisen sama konsepti kuin vanhalla suosikkiravintolallani Blankolla sekä niin ikään kehutulla Tintålla. Historiallisessa tiilirakennuksessa toimivan Nerån sisustus on viihtyisän kodikas ja palvelu sujuvaa. Valitsemme pari erilaista alkuruokaa keskenämme jaettaviksi, ja ne maistuvat niin hyvin että melkein harmittaa ettemme tilanneet useampia.

Syötävää on lopulta aivan riittävästi, sillä pääruoat ovat reilun kokoisia. Härkävartaan liha on mukavan mureaa ja runsaat lisukkeet täydentävät kokonaisuuden. Myös kasvislasagne näyttää herkulliselta ja on myös kuulemma oikein hyvää.

Ravintola di Trevi
Ydinkeskustassa Aurakadun varrella toimiva di Trevi on meille entuudestaan tuttu, vaikka edellisestä vierailusta onkin jo viitisen vuotta aikaa. Tapaspainotteinen ruokalista, runsas viinivalikoima ja annosten suussa sulavat maut tuntuvan olevan entisellään. Palvelu on suorastaan erinomaista ja viihdymme di Trevissä hyvin latinohenkistä taustamusiikkia kuunnellen. Täällä kannattaisi ehkä viime vierailun tapaan nauttia pelkästään runsaista tapaksista, mutta valitsemme tällä kerralla vain hieman tapaksia alkupalaksi ja siirrymme sitten pääruokiin. Tämäkin on loistava ratkaisu, sillä päivän kala-annos on todella herkullinen. Aterian kruunaavat suklaakastikkeen kera nautitut churrot.

Kissakahvila Mirri
Olemme käyneet muutamissa kissakahviloissa eri puolilla Suomea, joten päätämme poiketa myös Martinkadulla Aurajoen tuntumassa toimivaan Mirriin. Kahvilalla on mukavan valoisat tilat ja siellä vallitsee rennon kiireetön, kenties hieman boheemikin tunnelma. Ihmiset tuntuvat viihtyvän neljän kissan rauhoittavassa seurassa ja tarjolla on myös lautapelejä. Kissat vaikuttavat rauhallisilta ja ovat vierailumme aikana hyvin näkyvillä, mutta ihmiset antavat niiden olla myös omissa oloissaan. Kahvi on hyvää ja vitriinistä löytyy muutamia erilaisia herkkuja syötäväksi. Muutamista muista kissakahviloista poiketen Mirriin ei tarvitse tehdä ennakkovarausta eikä sinne ole pääsymaksua.
Suomi
10+1 upeaa kirkkoa Suomessa (osa 2)
Julkaisin tasan viisi vuotta sitten jutun, jossa esittelin kotimaisia suosikkikirkkojani. Lista on kiinnostanut monia lukijoita, joten nyt on jatko-osan vuoro. Suomessa on niin paljon hienoja ja tunnelmallisia kirkkoja, että valinta oli jälleen vaikeaa.
Kauneus on aina katsojan silmässä, ja tämäkin lista perustuu vahvasti omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Valintoihin on toki vaikuttanut hieman myös eri kohteiden historiallinen arvo sekä tietenkin se, mistä kirkoista on jäänyt talteen itse ottamiani valokuvia. Vaikka pari kaupunkia onkin edustettuna kahdesti, olen yrittänyt hakea mukaan kirkkoja eri puolilta Suomea.

Maassamme on noin 800 evankelis-luterilaista kirkkoa ja niiden lisäksi reilut parisataa muiden uskontokuntien kirkkoa tai rukoushuonetta. Olen käynyt tuosta määrästä vain murto-osassa, joten uutta nähtävää varmasti riittäisi runsaasti ympäri maata. Tässä joka tapauksessa tämänkertainen hienojen kirkkojen lista, josta löytyy toivottavasti käyntikohteita muillekin kotimaanmatkailijoille.

1. Tampereen tuomiokirkko
Tämän jutun aloituskuvassa näkyvä Lars Sonckin suunnittelema tuomiokirkko on yksi Tampereen vaikuttavimmista rakennuksista ja suoranainen kokonaistaideteos. Kansallisromanttista tyylisuuntaa edustava harmaakivikirkko vihittiin käyttöön helluntaina 1907 alun perin Johanneksen kirkon nimellä. Uudella linnamaisella rakennuksella koettiin olevan kansallishenkeä nostattavaa vaikutusta Venäjän vallan alla eläneessä Suomessa. Alttaritauluna toimii Magnus Enckellin fresko Ylösnousemus, mutta sitäkin tunnetumpia taideteoksia ovat Hugo Simbergin maalaamat Haavoittunut enkeli sekä Kuoleman puutarha.

2. Lakeuden Risti, Seinäjoki
Seinäjoen tunnetuin maamerkki edustaa Alvar Aallon maailmankuulua funktionalistista arkkitehtuuria. Vuonna 1960 valmistuneen Lakeuden Ristin torni on 65 metriä korkea, ja sen näköalapaikalta kelpaa katsella eteläpohjalaisia maisemia. Avara, valoisa ja pelkistetty Lakeuden Risti on jäänyt itselleni mieleen ennen kaikkea arkkitehtonisena elämyksenä. Kirkko on osa Aalto-keskukseksi nimettyä aluetta, johon kuuluu myös esimerkiksi kaupungintalo sekä kirjasto.
Lue lisää jutustani Kesäpäivä Seinäjoella.

3. Kallion kirkko, Helsinki
Kallion kirkko on itselleni hyvin tuttu, sillä se sijaitsi mummolani naapurissa. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi eräs lapsuuteni uudenvuodenyö, kun kansa veisasi kirkon portailla Jumala ompi linnamme samaan aikaan, kun ilotulitteet valaisivat Helsingin taivasta. Toinen lämmin muisto liittyy hyvien ystäviemme häihin. Arkkitehtina toimi Tampereen tuomiokirkon tavoin Lars Sonck, ja jykevä graniittikirkko valmistui vuonna 1912. Jugend-tyylisissä sisätiloissa on monumentaalisuutta, mutta myös kauniita yksityiskohtia. Kirkon torni on avoinna vierailijoille ja toivonkin ehtiväni näköalapaikalle vaikkapa jo tulevana kesänä.

4. Johanneksenkirkko, Helsinki
Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko on näyttänyt mielestäni aina kiehtovalta uusgoottilaisen ulkonäkönsä ansiosta. Esimerkiksi gargoilit tuovat mieleen jopa Pariisin Notre-Damen, vaikkei näitä kirkkoja ehkä muuten kannatakaan vertailla keskenään. Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko rakennettiin paikalle, jossa helsinkiläiset olivat aiemmin polttaneet juhannuskokkoja. Niinpä olikin luonnollista, että rakennus nimettiin Johannes Kastajan mukaan. Kirkon akustiikka ja vahvat urut ovat tehneet siitä suositun konserttipaikan. Olisikin mukava käydä jonain vuonna joulukonsertissa juuri Johanneksenkirkossa.

5. Alahärmän kirkko, Kauhava
Alahärmän kirkko vuodelta 1903 on valittu jossain yhteydessä jopa Suomen kauneimmaksi kirkoksi, joten täytyihän sen pihaan Etelä-Pohjanmaalla autoillessa kurvata. Suorastaan katedraalimainen rakennus näyttää tähän kylään kohtuuttoman suurelta, mutta olen toisaalta törmännyt pohjalaiseen suuruudenhulluuteen aiemminkin – eikä se ole mitenkään huono asia. Komea rakennus on yhdistelmä uusgotiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Suunnittelijana toimi ahkera kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, jonka nimi tulee tällä listalla vastaan vielä toisenkin kerran.

6. Kajaanin kirkko
Listalle osui tällä kerralla sattumalta paljon kivikirkkoja, mutta nostetaan tässä vaiheessa esiin yksi todella upea puukirkko. Vuonna 1896 valmistunut Kajaanin kirkko on tyyliltään poikkeuksellinen, että sen edustamaa uusgotiikkaa näkee puurakennuksissa vain harvoin. Kyseessä onkin eräänlainen eurooppalaistyylisen katedraaliarkkitehtuurin ja suomalaisten puurakennusperinteiden yhdistelmä. Materiaalit, värit ja koristeet luovat Kajaanin kirkon sisätiloille hyvin lämpimän ilmeen.

7. Pyhän Ristin kirkko, Hattula
Hattulan Pyhän ristin kirkko huokuu historiaa, ja se onkin koko Hämeen vanhin kirkko. Tarkkaa valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta se saattaisi ajoittua 1400-luvun jälkipuoliskolle. Goottilaistyylinen kivikirkko toimi keskiajalla jopa pyhiinvaelluskohteena. Sisätiloja koristavat runsaat ja mielenkiintoiset kalkkimaalaukset. Ne jäävät minulta valitettavasti näkemättä, sillä jykevä puuovi on visusti suljettu kun kuljeskelen autiolla pihamaalla hyisen tuulisena kevätpäivänä. Anneli Kannon Rottien pyhimys -romaanin tapahtumat sijoittuvat Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustöihin.

8. Törnävän kirkko, Seinäjoki
Törnävä on Seinäjoen vanhin asuinalue, ja sen kirkko herättää huomion satulinnaa muistuttavalla tornillaan. Rakennus toimi alun perin Östermyran ruutitehtaan makasiinina, mutta se päätettiin muuttaa kirkoksi ja vihittiin nykyiseen käyttöönsä vuonna 1864. Hauskannäköinen kellotorni oli alun perin ruutimakasiinin vartiotorni, jota on korotettu nykyistä käyttötarkoitustaan varten. Törnävän kirkko toimi Seinäjoen pääkirkkona Lakeuden Ristin valmistumiseen saakka.

9. Joensuun kirkko
Olen kävellyt useamman kerran Joensuun halki virtaavaa Pielisjokea seuraillen. Rannan tuntumassa kohoava Joensuun kirkko herättää huomion epäsymmetrisillä torneillaan. Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1903. Arkkitehtuurissa yhdistyy eri tyylisuuntia, kuten uusgotiikkaa ja jugendia. Runsaasti koristelluista sisätiloista löytyy muun muassa Ilmari Launiksen maalaama synkkä alttaritaulu Ristiinnaulittu, värikkäitä lasimaalauksia sekä kasviaiheisia kattomaalauksia. Kerrotaan, että osa seurakuntalaisista piti vasta valmistunutta kirkkoa aivan liian koreana hartauden harjoittamista varten.

10. Tankarin majakkasaaren kirkko, Kokkola
Suurten ja näyttävien rakennusten lisäksi mieleen jäävät helposti myös poikkeuksellisen pienet kirkot. Yksi tällainen on Tankarin majakkasaaren kirkko Kokkolan kaupungin edustalla. Vaatimaton pieni puurakennus pystytettiin vuonna 1754, jotta saarella asuvien kalastajien ei tarvitsisi lähteä joka sunnuntai pakolliseen jumalanpalvelukseen mantereelle. Idyllisen puurakennuksen sisällä on mukava istahtaa hetkeksi kuluneelle puupenkille ja aistia tuulenpieksämällä saarella eläneen yhteisön historiaa.
Lue lisää jutustani Päiväretki Tankarin majakkasaarelle.

+ Kristuksen kirkastumisen kirkko, Valamon luostari
Otin edelliseen listaukseen mukaan yhden ortodoksikirkon, ja teen saman tälläkin kerralla. Heinävedellä sijaitseva Valamon luostari on mukava vierailukohde, ja sen sydämenä toimii Kristuksen kirkastumisen kirkko. Nautin vuonna 1977 käyttöön vihityn luostarin pääkirkon hartaasta tunnelmasta sekä ortodoksista tyyliä edustavasta kauneudesta. Monet ikoneista ja esimerkiksi valtava kattokruunu ovat peräisin Laatokan saarella sijainneesta alkuperäisestä Valamon luostarista, jonka munkit evakuoitiin Suomeen vuonna 1940.
Lue lisää jutustani Vierailulla Valamon luostarissa.
Lue myös viisi vuotta sitten julkaisemani ensimmäinen listaus 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia12 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
9.3.2023 at 22:39
Talvinen Syöte näyttää todella hienolta. Meidän talviloma suuntautuu tänä vuonna Vuokattiin, toivottavasti sielläkin riittää mukavan talvisia maisemia. Ja tosiaan, vaikka Teerivaaran kierrosta ei lähtisikään kiertämään, Iso-Syötteen päällä kannattaa pyörähtää. Harvassa paikassa näkee yhtä hienoja tykkylumimaisemia.
Mika / Lähtöportti
12.3.2023 at 12:24
Iso-Syötteen tykkylumimaisemat ovat harvinaisen hienoja, tuollaiset paikat pysäyttävät aina ihmettelemään luonnon kauneutta. Riisitunturilla ja Sallan Ruuhitunturilla olen nähnyt jotain vastaavaa. Hyvää talvilomaa teille Vuokattiin, kyllä sielläkin saa varmasti talvesta nauttia!
Marjo
13.4.2023 at 8:06
Hieno kuvaus Syötteestä! Seuraavalla kerralla kannattaa hiihtää Ahmatuvalta takalenkille Ahmakalliolle, siellä mielestäni upeimmat maisemat, hiihtelyä tykkypuiden seassa ja ylänkö soilla.
Mika / Lähtöportti
17.4.2023 at 11:37
Kiitos Marjo! Ahmakallion lenkki täytyy ottaa ehdottomasti ohjelmaan seuraavalla Syötteen-reissulla, kiitos vinkistä!