Suomi
Hiihtoloma Syötteen laduilla
Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan.

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan.

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla.

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista.

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.
Suomi
10+1 upeaa kirkkoa Suomessa (osa 2)
Julkaisin tasan viisi vuotta sitten jutun, jossa esittelin kotimaisia suosikkikirkkojani. Lista on kiinnostanut monia lukijoita, joten nyt on jatko-osan vuoro. Suomessa on niin paljon hienoja ja tunnelmallisia kirkkoja, että valinta oli jälleen vaikeaa.
Kauneus on aina katsojan silmässä, ja tämäkin lista perustuu vahvasti omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Valintoihin on toki vaikuttanut hieman myös eri kohteiden historiallinen arvo sekä tietenkin se, mistä kirkoista on jäänyt talteen itse ottamiani valokuvia. Vaikka pari kaupunkia onkin edustettuna kahdesti, olen yrittänyt hakea mukaan kirkkoja eri puolilta Suomea.

Maassamme on noin 800 evankelis-luterilaista kirkkoa ja niiden lisäksi reilut parisataa muiden uskontokuntien kirkkoa tai rukoushuonetta. Olen käynyt tuosta määrästä vain murto-osassa, joten uutta nähtävää varmasti riittäisi runsaasti ympäri maata. Tässä joka tapauksessa tämänkertainen hienojen kirkkojen lista, josta löytyy toivottavasti käyntikohteita muillekin kotimaanmatkailijoille.

1. Tampereen tuomiokirkko
Tämän jutun aloituskuvassa näkyvä Lars Sonckin suunnittelema tuomiokirkko on yksi Tampereen vaikuttavimmista rakennuksista ja suoranainen kokonaistaideteos. Kansallisromanttista tyylisuuntaa edustava harmaakivikirkko vihittiin käyttöön helluntaina 1907 alun perin Johanneksen kirkon nimellä. Uudella linnamaisella rakennuksella koettiin olevan kansallishenkeä nostattavaa vaikutusta Venäjän vallan alla eläneessä Suomessa. Alttaritauluna toimii Magnus Enckellin fresko Ylösnousemus, mutta sitäkin tunnetumpia taideteoksia ovat Hugo Simbergin maalaamat Haavoittunut enkeli sekä Kuoleman puutarha.

2. Lakeuden Risti, Seinäjoki
Seinäjoen tunnetuin maamerkki edustaa Alvar Aallon maailmankuulua funktionalistista arkkitehtuuria. Vuonna 1960 valmistuneen Lakeuden Ristin torni on 65 metriä korkea, ja sen näköalapaikalta kelpaa katsella eteläpohjalaisia maisemia. Avara, valoisa ja pelkistetty Lakeuden Risti on jäänyt itselleni mieleen ennen kaikkea arkkitehtonisena elämyksenä. Kirkko on osa Aalto-keskukseksi nimettyä aluetta, johon kuuluu myös esimerkiksi kaupungintalo sekä kirjasto.
Lue lisää jutustani Kesäpäivä Seinäjoella.

3. Kallion kirkko, Helsinki
Kallion kirkko on itselleni hyvin tuttu, sillä se sijaitsi mummolani naapurissa. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi eräs lapsuuteni uudenvuodenyö, kun kansa veisasi kirkon portailla Jumala ompi linnamme samaan aikaan, kun ilotulitteet valaisivat Helsingin taivasta. Toinen lämmin muisto liittyy hyvien ystäviemme häihin. Arkkitehtina toimi Tampereen tuomiokirkon tavoin Lars Sonck, ja jykevä graniittikirkko valmistui vuonna 1912. Jugend-tyylisissä sisätiloissa on monumentaalisuutta, mutta myös kauniita yksityiskohtia. Kirkon torni on avoinna vierailijoille ja toivonkin ehtiväni näköalapaikalle vaikkapa jo tulevana kesänä.

4. Johanneksenkirkko, Helsinki
Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko on näyttänyt mielestäni aina kiehtovalta uusgoottilaisen ulkonäkönsä ansiosta. Esimerkiksi gargoilit tuovat mieleen jopa Pariisin Notre-Damen, vaikkei näitä kirkkoja ehkä muuten kannatakaan vertailla keskenään. Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko rakennettiin paikalle, jossa helsinkiläiset olivat aiemmin polttaneet juhannuskokkoja. Niinpä olikin luonnollista, että rakennus nimettiin Johannes Kastajan mukaan. Kirkon akustiikka ja vahvat urut ovat tehneet siitä suositun konserttipaikan. Olisikin mukava käydä jonain vuonna joulukonsertissa juuri Johanneksenkirkossa.

5. Alahärmän kirkko, Kauhava
Alahärmän kirkko vuodelta 1903 on valittu jossain yhteydessä jopa Suomen kauneimmaksi kirkoksi, joten täytyihän sen pihaan Etelä-Pohjanmaalla autoillessa kurvata. Suorastaan katedraalimainen rakennus näyttää tähän kylään kohtuuttoman suurelta, mutta olen toisaalta törmännyt pohjalaiseen suuruudenhulluuteen aiemminkin – eikä se ole mitenkään huono asia. Komea rakennus on yhdistelmä uusgotiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Suunnittelijana toimi ahkera kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, jonka nimi tulee tällä listalla vastaan vielä toisenkin kerran.

6. Kajaanin kirkko
Listalle osui tällä kerralla sattumalta paljon kivikirkkoja, mutta nostetaan tässä vaiheessa esiin yksi todella upea puukirkko. Vuonna 1896 valmistunut Kajaanin kirkko on tyyliltään poikkeuksellinen, että sen edustamaa uusgotiikkaa näkee puurakennuksissa vain harvoin. Kyseessä onkin eräänlainen eurooppalaistyylisen katedraaliarkkitehtuurin ja suomalaisten puurakennusperinteiden yhdistelmä. Materiaalit, värit ja koristeet luovat Kajaanin kirkon sisätiloille hyvin lämpimän ilmeen.

7. Pyhän Ristin kirkko, Hattula
Hattulan Pyhän ristin kirkko huokuu historiaa, ja se onkin koko Hämeen vanhin kirkko. Tarkkaa valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta se saattaisi ajoittua 1400-luvun jälkipuoliskolle. Goottilaistyylinen kivikirkko toimi keskiajalla jopa pyhiinvaelluskohteena. Sisätiloja koristavat runsaat ja mielenkiintoiset kalkkimaalaukset. Ne jäävät minulta valitettavasti näkemättä, sillä jykevä puuovi on visusti suljettu kun kuljeskelen autiolla pihamaalla hyisen tuulisena kevätpäivänä. Anneli Kannon Rottien pyhimys -romaanin tapahtumat sijoittuvat Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustöihin.

8. Törnävän kirkko, Seinäjoki
Törnävä on Seinäjoen vanhin asuinalue, ja sen kirkko herättää huomion satulinnaa muistuttavalla tornillaan. Rakennus toimi alun perin Östermyran ruutitehtaan makasiinina, mutta se päätettiin muuttaa kirkoksi ja vihittiin nykyiseen käyttöönsä vuonna 1864. Hauskannäköinen kellotorni oli alun perin ruutimakasiinin vartiotorni, jota on korotettu nykyistä käyttötarkoitustaan varten. Törnävän kirkko toimi Seinäjoen pääkirkkona Lakeuden Ristin valmistumiseen saakka.

9. Joensuun kirkko
Olen kävellyt useamman kerran Joensuun halki virtaavaa Pielisjokea seuraillen. Rannan tuntumassa kohoava Joensuun kirkko herättää huomion epäsymmetrisillä torneillaan. Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1903. Arkkitehtuurissa yhdistyy eri tyylisuuntia, kuten uusgotiikkaa ja jugendia. Runsaasti koristelluista sisätiloista löytyy muun muassa Ilmari Launiksen maalaama synkkä alttaritaulu Ristiinnaulittu, värikkäitä lasimaalauksia sekä kasviaiheisia kattomaalauksia. Kerrotaan, että osa seurakuntalaisista piti vasta valmistunutta kirkkoa aivan liian koreana hartauden harjoittamista varten.

10. Tankarin majakkasaaren kirkko, Kokkola
Suurten ja näyttävien rakennusten lisäksi mieleen jäävät helposti myös poikkeuksellisen pienet kirkot. Yksi tällainen on Tankarin majakkasaaren kirkko Kokkolan kaupungin edustalla. Vaatimaton pieni puurakennus pystytettiin vuonna 1754, jotta saarella asuvien kalastajien ei tarvitsisi lähteä joka sunnuntai pakolliseen jumalanpalvelukseen mantereelle. Idyllisen puurakennuksen sisällä on mukava istahtaa hetkeksi kuluneelle puupenkille ja aistia tuulenpieksämällä saarella eläneen yhteisön historiaa.
Lue lisää jutustani Päiväretki Tankarin majakkasaarelle.

+ Kristuksen kirkastumisen kirkko, Valamon luostari
Otin edelliseen listaukseen mukaan yhden ortodoksikirkon, ja teen saman tälläkin kerralla. Heinävedellä sijaitseva Valamon luostari on mukava vierailukohde, ja sen sydämenä toimii Kristuksen kirkastumisen kirkko. Nautin vuonna 1977 käyttöön vihityn luostarin pääkirkon hartaasta tunnelmasta sekä ortodoksista tyyliä edustavasta kauneudesta. Monet ikoneista ja esimerkiksi valtava kattokruunu ovat peräisin Laatokan saarella sijainneesta alkuperäisestä Valamon luostarista, jonka munkit evakuoitiin Suomeen vuonna 1940.
Lue lisää jutustani Vierailulla Valamon luostarissa.
Lue myös viisi vuotta sitten julkaisemani ensimmäinen listaus 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.
Suomi
Luminen Teerivaaran patikkakierros Syötteellä
Vietimme hiihtolomaviikon Iso-Syötteellä, jossa tutustuimme hiihtoretkien lomassa myös Teerivaaran patikointireittiin. Neljän ja puolen kilometrin mittainen kierros vei lumiseen ja mäkiseen maastoon Syötteen kansallispuistossa.
Teerivaaran kierros alkaa Syötteen luontokeskukselta, joka valitettavasti suljettiin viime lokakuussa. Lakkautuksen taustalla ovat Metsähallituksen Luontopalveluiden taloudelliset haasteet, jotka ovat ajaneet muitakin Suomen luontokeskuksia ahtaalle. Toivottavasti Syötteen luontokeskus saataisiin tulevaisuudessa taas avattua jonkun toimijan voimin. Mieleemme ovat jääneet sekä pari vuotta sitten luontokeskuksessa nautitut pullakahvit että varsinainen näyttelykin.

Luontokeskuksen pysäköintialue on joka tapauksessa edelleen aurattu hyvään kuntoon ja se on myös vilkkaassa käytössä. Ylitämme parkkipaikan ohittavan hiihtoladun, jolloin vastaan tulevatkin jo Teerivaaralle johtavat opasteet. Polku viettää aluksi alamäkeen. Huomaamme reitin olevan hyvin tallautunut, joten kierroksen tekeminen onnistuu mainiosti tavallisilla talviulkoiluun sopivilla kengillä. Lumikengille saattaa olla käyttöä sankan pyrytyksen jälkeen tai kenties hiihtolomaa hiljaisempina ajankohtina.

Laskeudumme tasaiselle suoalueelle, jossa lumen alla lienee pitkospuita. Kauempana vasemmalla näkyy kulkevan tuttu latu, jota pitkin olen hiihdellyt monta kertaa Toraslammen tai Ahmavaaran suuntaan. Saavumme melko pian risteykseen, jossa voi päättää kumpaan suuntaan varsinaisen rengaslenkin haluaa tehdä. Lähdemme suosituksen mukaisesti kulkemaan myötäpäivään.

Reitin seuraava osuus kulkee metsässä, jossa pakkaslumi narskuu kenkien alla ja ajoittaiset tuulenpuuskat uhkaavat pudottaa puiden oksille kerääntynyttä lunta. Ilma tuntuu täällä kovin raikkaalta hengittää.

Metsässä käveleminen on aina mukavaa, mutta reitti ei vielä tässä vaiheessa tunnu mitenkään ihmeelliseltä. Mielenkiintoisimmilta näyttävät lumen peittämät pienet puut, joista muutaman voi kuvitella ihmiseksi tai kenties muumiksi.

Reitti on merkitty virallisessa esitteessä vaativaksi, ja syy tälle alkaa selvitä matkan edetessä. Tasainen suo on enää kaukainen muisto jyrkissä ja paikoitellen hieman liukkaissakin nousuissa, joissa saattaa pian hengästyäkin. Hiki tulee pintaan varsinkin, kun ylläni on kummitätini islantilaisesta langasta neuloma uusi villapaita. Teerivaaran rinteillä kiipeäminen onnistuu meiltä sujuvasti, mutta polku ei sovi ihan heikkokuntoisille tai vaikkapa polvivaivaisille kulkijoille.

Nousun palkintona odottavat Teerivaaran päältä avautuvat maisemat. Sää on tällä kerralla pilvinen ja hieman utuinenkin, joten näkymät eivät ole parhaimmillaan. Luonto on silti kaunis.

Teerivaaralla riittää paljon puita, joten maisemia näkyy vain ajoittain. Mitään aivan erityistä merkittyä näköalapaikkaa ei ole, mutta matkan varrella on pari tavallista avarampaa kohtaa, joista pääsee katselemaan kauas ympäristöön.

Polku kääntyy jyrkkään alamäkeen, jossa kannattaa olla varovainen. Paras keino alas pääsemiseksi taitaakin olla rehellinen liukumäen laskeminen. Teerivaaralla on kaksi huippua, joten pohjoiselta huipulta laskeutumisen jälkeen on edessä vielä nousu eteläiselle huipulle.

Eteläisellä huipulla odottaa päivätupana toimiva Teeritupa, jonne astumme sisään. Puupenkeillä on mukava levähtää ja syödä pieniä eväitä. Tuletkin voisi halutessaan sytyttää, mutta meillä ei ole mukana mitään paistamista kaipaavaa.

Päivä on ollut hiljainen, sillä kohtasimme polulla vain kaksi vastaantulijaa. Nyt kodikkaassa tuvassa istuessamme huomaamme ikkunan takana pari ohikulkijaa koirineen, mutta he jatkavat pian matkaansa eivätkä tule sisään.

Kohta tuvalta lähdettyäemme avautuu näkymä Iso-Syötteen laskettelurinteille päin. Loppumatka kohti risteystä ja suoaluetta on lähes pelkkää loivahkoa alamäkeä. Kulkeminen on niin joutuisaa, että suorastaan yllätymme tutun risteyksen tullessa jo vastaan.

Teerivaaran kierros oli meille miellyttävä retki, joka tarjosi kaivattua vaihtelua erinomaisilla laduilla hiihtelyyn. Mikään ihan unohtumaton elämys tämä ei ollut, mutta kirkkaampi sää olisi luultavasti tehnyt kokemuksesta sykähdyttävämmän.

Teerivaaralla kannattaa Syötteen suunnalla liikkuessa patikoida, jos vain kunto kestää korkeuseroja. Olisi mielenkiintoista nähdä Syötteen kansallispuisto joskus myös sulan maan aikaan, jolloin vaikkapa tämän reitin luonnosta saisi aivan uudenlaisen käsityksen. Pohjois-Suomeen suuntautuvat matkamme ovat toistaiseksi ajoittuneet aina talveen, mutta kenties joskus tulee jonkin muunkin vuodenajan vuoro. Silloin olisi aikaa tutustua nimenomaan patikointireitteihin perusteellisemmin kuin näillä hiihtomatkoilla.
Voit tutustua Teerivaaran kierroksen tietoihin luontoon.fi-sivustolla.
Lue myös koko reissusta kertova juttuni Kolmatta kertaa Iso-Syötteen lumilla.
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Eurooppa12 kuukautta sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Top of the Rock
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia12 kuukautta sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia10 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Italia1 vuosi sittenMontemarcello – hiljainen kyläidylli Liguriassa


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
9.3.2023 at 22:39
Talvinen Syöte näyttää todella hienolta. Meidän talviloma suuntautuu tänä vuonna Vuokattiin, toivottavasti sielläkin riittää mukavan talvisia maisemia. Ja tosiaan, vaikka Teerivaaran kierrosta ei lähtisikään kiertämään, Iso-Syötteen päällä kannattaa pyörähtää. Harvassa paikassa näkee yhtä hienoja tykkylumimaisemia.
Mika / Lähtöportti
12.3.2023 at 12:24
Iso-Syötteen tykkylumimaisemat ovat harvinaisen hienoja, tuollaiset paikat pysäyttävät aina ihmettelemään luonnon kauneutta. Riisitunturilla ja Sallan Ruuhitunturilla olen nähnyt jotain vastaavaa. Hyvää talvilomaa teille Vuokattiin, kyllä sielläkin saa varmasti talvesta nauttia!
Marjo
13.4.2023 at 8:06
Hieno kuvaus Syötteestä! Seuraavalla kerralla kannattaa hiihtää Ahmatuvalta takalenkille Ahmakalliolle, siellä mielestäni upeimmat maisemat, hiihtelyä tykkypuiden seassa ja ylänkö soilla.
Mika / Lähtöportti
17.4.2023 at 11:37
Kiitos Marjo! Ahmakallion lenkki täytyy ottaa ehdottomasti ohjelmaan seuraavalla Syötteen-reissulla, kiitos vinkistä!