Ranska
Dordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
Lomailimme viime kesäkuussa viehättävällä Dordognen alueella Lounais-Ranskassa. Kerron nyt hieman aiempaa tarkemmin kolmesta Dordogne-joen varrella sijaitsevasta kylästä, jotka ovat Beynac-et-Cazenac, La Roque-Gageac sekä Domme.
Mainitut kylät sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan jyrkästi mutkittelevan Dordogne-joen varrella. Kaikki kolme ovat ansainneet hyvinkin paikkansa Ranskan kauneimpien kylien listalla, jonne on päässyt peräti kymmenen Dordognen edustajaa. Myös Beynac-et-Cazenacin ja La Roque-Gageacin väliin sijoittuva Castelnaud-la-Chapelle kuuluu samaan sarjaan, mutta kerroin siitä jo aiemmin jutussa Marqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna.

Beynac-et-Cazenac
Keskiaikainen kivilinna näkyy kauas Dordogne-joen laaksoon. Kalliojyrkänteen päällä kohoava mahtipontinen rakennus tuntuu hallitsevan koko ympäristöä ja näyttää heti ensi silmäyksellä kiehtovalta. Myös linnan ympärille syntynyt pittoreski Beynacin kylä on näkemisen arvoinen, joten käännän auton jokivartta seuraavalta maantieltä vanhalle kadulle, jonka varrelta löytyy pian parkkipaikkakin.

Nykyinen Beynac-et-Cazenacin kunta syntyi parisataa vuotta sitten tapahtuneessa Beynacin ja Cazenacin kuntien liitoksessa. Jokivarren Beynac tunnetaan erityisesti 1100-luvulla rakennetusta linnastaan, mutta noin kolmen kilometrin päässä uinuvassa Cazenacissa tuskin riittäisi kovin paljoa nähtävää.

Lähdemme kävelemään kohti linnaa, jonka sisätiloihin emme kuitenkaan aio tällä kerralla tutustua. Olemme hetkeä aiemmin viettäneet useamman tunnin kiehtovassa Joséphine Bakerin linnana tunnetussa Château des Milandesissa, ja yksi linnavierailu tuntuu riittävän yhdeksi päiväksi. On silti kiinnostavaa nähdä Beynacin linna ulkopuolelta ja tutustua myös sen vierestä löytyvään historialliseen yläkylään. Nousu mäen päälle on niin jyrkkä, että se tuntuu todellista matkaansa pidemmältä. Pysähdymme välillä katselemaan näkymiä vanhojen kattojen ylitse Dordogne-joen suuntaan.

Saavumme melko pian linnan muurien kupeeseen ja pysähdymme ensimmäiseen vastaan tulleeseen baariin ostamaan jäätelöä. Ihailen iltapäivän auringossa kylpevää keskiaikaista ympäristöä mustaherukkasorbetin maku suussa.

Käymme linnan sivustalla olevalla näköalapaikalla ihailemassa maisemia. Beynacin linna ja sen vankat puolustusmuurit kokivat keskiajalla levottomia aikoja varsinkin Ranskan ja Englannin välisen satavuotisen sodan eri vaiheissa. Kunnostettu linna on nykyisin suosittu turistikohde, jonka nettisivuilta löytyy lisätietoa vierailua varten.

Beynacin yläkylä on pieni, mutta kujien varrelta löytyy muutamia käsityö- ja matkamuistoliikkeitä. Suunnistamme niiden ohitse kohti tiiviin kylän ulkopuolelta löytyvää näköalapaikkaa.

Hiljaiselta näköalapaikalta kelpaa katsella maisemaa alas Dordogne-joelle. Kauempana erottuu pari linnaa ja joen mutkassa näyttää toimivan leirintäalue.

Myös näkymä Beynacin linnalle päin on varsin kuvauksellinen. Reittejä alakylälle päin ei ole kovin montaa, mutta löydämme silti eri kujan kuin tulomatkallamme. Nautimme vanhojen talojen ja mukulakivikujien kauneudesta. Myös jokimaisemaa tekee mieli pysähtyä katselemaan aina uudelleen.

Beynac sopii täydellisesti leppoisaan iltapäivän viettoon, sillä kylän kauneus on jo itsessään riittävä nähtävyys. Dordognen kesäkuussa viehättää myös hiljaisuus, sillä näemme muita ihmisiä vain harvakseltaan. Toisaalta tunnelmassa on myös ripaus turistisuutta, koska paikallisasutuksen sijasta vanhoissa kivitaloissa näkyy käsityöpuoteja ja muita vastaavia yrityksiä. On hyvä muistaa, että ilman turismia ja kakkosasuntojen ostajia nämä kylät olisivat tuskin nykyisessä kunnossaan.

Kalliojyrkänne tekee Beynacin rakenteesta erikoisen, sillä alue jakautuu ylempään osaan linnan ympärille sekä jokivarren alakylään. Jokivarressa on miellyttävä kävelytie, jonka varrelta voi katsella melojia sekä turistiristeilyjä tekeviä gabarre-aluksia. Kävelemme vielä kappaleen matkaa ja olemme kiitollisia satunnaisista pilvistä, jotka varjostavat yhä vain kuumasti porottavaa aurinkoa.

Alhaalta jokirannasta näkee hyvin, kuinka huiman kalliokielekkeen päällä linna kohoaa. Ruokaravintolat ovat vielä kiinni ennen päivällisajan alkamista, joten palailemme hiljalleen parkkipaikan suuntaan. Ohitamme matkan varrella kolme kissakaverusta, jotka syövät matalan kivimuurin päälle tarjoiltua ruokaa. Paikallinen nainen kertoo pitävänsä kulkukissoista huolta ja rokotettujakin katit kuuluvat olevan. Tämän ymmärtäminen onnistuu kovin heikollakin ranskan taidolla.

La Roque-Gageac
La Roque-Gageac sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Beynacista. Kylä on rakentunut joen pohjoisrannalle korkean kallioseinämän alle. Poikkeuksellinen sijainti ja vanhat kivitalot tekevät La Roque-Gageacista hyvin kuvauksellisen. Joen ja kallion välissä ei ole valtavasti tilaa, joten kylä on varsin pieni. Jokirantaa seuraavan maantien lisäksi hieman ylempänä kulkee pari samansuuntaista kujaa.

Tien varrelta löytyy suuri parkkipaikka, jonne jätämme automme. Dordognen kylien parkkipaikat ovat pääsääntöisesti maksullisia, kun taas Château des Milandesin tai Marqueyssacin puutarhan kaltaisten nähtävyyksien pysäköintialueet ovat ilmaisia. La Roque-Gageacin perinteiset perjantaimarkkinat ovat saapuessamme jo päättymäisillään, mutta tarjolla olisi vielä makkaroita, juustoja, viiniä sekä muita seudulla tuotettuja elintarvikkeita.

Läheiseltä laiturilta pääsisi gabarre-aluksella tehtävälle jokiristeilylle, mutta emme aio nyt lähteä vesille. Tutkimme parin matkamuistomyymälän valikoimia, minkä jälkeen siirrymme pian lounaalle sopivalta vaikuttavaan Le Patio -ravintolaan.

Ravintolan sisäpiha tuntuu viihtyisältä ja palvelu on oikein ystävällistä. Täällä päin Ranskaa on tarjolla yleensä aina ankkaa, ja oma valintani onkin tällä kerralla runsaiden lisukkeiden kera tarjottu ankkavarras. Annos on oikein maukas.

Joen vartta seuraavan maantien varrella on muutamia kauppoja sekä ravintoloita. Kävelemme jokea seuraten kohti Château de la Malartrieta, joka on kaunis pieni linna kylän laidalla. Linna ei ole avoinna yleisölle, mutta sen voi vuokrata korkeintaan 16 hengen ryhmän majoitukseen.

Kävelen hieman Château de la Malartrien ohitse ja käännyn katselemaan jokimaisemaa La Roque-Gageacin keskustaan päin. Vanhat talot ja vehreä luonto näyttävät upeilta, vaikka päivän sää pysytteleekin kovin pilvisenä.

Palaamme takaisin päin kalliojyrkänteen vieressä kulkevaa kujaa pitkin. Korkea kallio näyttää komealta, mutta se luo myös oman vaaransa asutuksen ylle. Pysähdymme tavaamaan ranskankielistä kylttiä, jossa kerrotaan, kuinka osa kalliosta romahti tammikuussa 1957. Useita taloja tuhoutui ja raunioista löytyi kolme kuolonuhria. Samalla kylän ohittava tie jouduttiin sulkemaan kahdeksi vuodeksi ja pelättiin, toipuisiko La Roque-Gageac koskaan entiselleen.

Pienellä kylällä on pitkä historia. Korkealla kallioseinämän keskellä on kiveen louhittu La Roque-Gageacin linnoitus, jonne voisi kiivetä pitkiä portaita pitkin. Pääsymaksu aikuisilta on tätä kirjoittaessani seitsemän euroa. Ryhmämme ei innostu lähtemään portaisiin, joten linnoitusvierailu jää tällä kerralla väliin. Muinaiselta tähystyspaikalta olisi varmasti hienot maisemat ympäristöön, vaikka toisaalta uskon ettei näkymä voi mitenkään olla parempi kuin Marqueyssacin roikkuvista puutarhoista.

Pysähdymme vielä syömään jäätelöt jokimaisemaa ihaillen, kunnes kuja laskeutuu paikalliselle kirkolle. Église Notre-Dame de La Roque-Gageac on pieni mutta kaunis rakennus, josta jäävät mieleen alttarin yläpuolella ympyrää lentävät pääskyset.

Kirkon vieressä on kylän erikoisuus, nimittäin subtrooppinen puutarha. Paikallinen ilmasto soveltuu yllättävänkin eksoottisille kasveille, joten saamme kävellä hetken bambujen, palmujen sekä banaanipuiden keskellä.

Vaikka La Roque-Gageac on pieni kylä, löytyy sieltä lyhyessäkin ajassa monenlaisia tunnelmia sekä mieleenpainuvaa nähtävää. Meiltä kuluu kylässä ruokailuineen reilut kolme tuntia, vaikkemme lähteneet jokiristeilylle tai kiivenneet linnoitukselle. La Roque-Gageacin kauneus ja kiireetön tunnelma jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

Domme
Dommen sijainti on naapureihinsa verrattuna sikäli erilainen, että koko kylä sijaitsee korkean mäen päällä eikä virran varrella. Tarjolla on kuitenkin hienoja maisemia alas Dordogne-joen laaksoon. Dommen keskusta on edellä mainittuihin kyliin verrattuna paljon suurempi, sillä täällä on useita eri suuntiin kulkevia kujia ja katuja.

Auto jää täälläkin maksulliselle parkkipaikalle, josta suuntaamme kohti muurien ympäröimää keskustaa. Saavumme pian mahtipontiselle Porte des Tours -portille, jonka kautta pääsemme tutustumaan Dommen kujiin.

Domme vaikuttaa muiden käymiemme kylien tapaan varsin hiljaiselta. Vain kauppojen reunustamalla vilkkaimmalla kadulla sekä keskusaukiolla näkyy kerralla useampia ihmisiä. Kivimuureja ja talojen seinustoja koristavat kauniisti kukkivat ruusut.

Kylän päänähtävyys on aivan keskustan alta löytyvä luolasto. Sisäänkäynti tapahtuu keskusaukiolta, jonne kerääntyy parinkymmenen ihmisen ryhmä opastettua kierrosta varten. Ostamme liput aukiolla olevasta toimistosta ja ehdimme sopivasti mukaan pian alkavalle kierrokselle. Sisälle luoliin pääsee vain ranskaksi opastettuna, mutta mukaan saa englanninkielisen infolappusen. Kierrosten aikataulu kannattaa tarkistaa etukäteen netistä. Opastukset ovat noin kolmen vartin mittaisia ja valokuvaaminen maan alla on ehdottomasti kielletty.

Dordognen alueella on paljon erilaisia luolia, mutta tuntuu hämmästyttävältä löytää suuri tippukiviluolasto aivan Dommen keskustan alapuolelta. Tippukiviä on paljon ja kierroksen varrelle jää useita eri kokoisia luolasaleja. Näemme muutaman lepakonkin, mutta niitä ei lennä vastaan kovin montaa. Ohjelmaan kuuluu muutaman minuutin mittainen taidehetki, jonka aikana erästä luolan salia valaistaan värivaloin pianomusiikin säestämänä. Lopuksi noustaan hissillä matkamuistokauppaan, joka sijaitsee Dommen parhaiden näköalapaikkojen läheisyydessä.

Kylän laidalta avautuu upeita näkymiä kauas Dordogne-joen laaksoon. Pysähdymme useampaan kertaan katselemaan vehreitä kukkuloita ja viljelysmaita. Tässä Ranskan kolkassa viehättävät niin maisemat kuin tunnelmakin.

Lounasaika alkaa olla pian ohitse, joten on paras pysähtyä syömään ensimmäiseen auki olevaan ravintolaan. Le Belvédère sijaitsee nimensä mukaisesti näköalapaikalla, ja on kaikesta päätellen turisteille suunnattu. Hinnoissa onkin hieman maisemalisää, mutta ruoat maistuvat meille hyvin. Ravintola on saapuessamme lähes tyhjillään, joten palvelukin toimii ripeästi. Voisin silti kokeilla seuraavalla kerralla jotain perinteisempää ravintolaa Dommessa.

Ohitamme vielä kerran keskusaukion, jonne on taas kerääntynyt uusia ihmisiä luolakierrosta varten. Jatkamme aukion kulmalta alamäkeen viettävälle Dommen eräänlaiselle pääkadulle Grand Ruelle, jonka varrella on paikallisia tuotteita myyviä putiikkeja.

Puodeissa näkyy mukavannäköistä keramiikkaa sekä esimerkiksi hienoja takorautaesineitä, mutta tuliaisostokset jäävät tällä kerralla tekemättä. Myös elintarvikkeita on tietenkin runsaasti tarjolla. Dordognessa ollaan ylpeitä erityisesti hanhenmaksasta, jota mainostetaan monessa putiikissa.

Olemme jo lähdössä pois Dommesta, kun teen vielä pienen kierroksen sivukujilla. Täällä nenään tulee herkullisen makea tuoksu. Eräässä puodissa myydään uunituoreita Cannelés de Bordeaux -leivoksia, ja niitä täytyy tietenkin ostaa pussillinen mukaan. Vietimme juuri ennen Dordogneen saapumista muutaman päivän miellyttävässä Bordeaux’n kaupungissa, josta nämä herkulliset leivokset ovat levinneet ympäri maailman.

Olemme tehneet mukavan kierroksen Dommen kauniilla kujilla. Jokainen Dordognen kylä on hurmannut meidät omalla tavallaan. Tätä Ranskan lounaisosasta löytyvää aluetta on helppo kutsua pikkukylien ystävän paratiisiksi.
Ranska
Pariisin mahtipontinen Panthéon
Ranskan merkittävimpien henkilöiden hautapaikkana tunnettu Panthéon kuuluu Pariisin suuriin nähtävyyksiin. Rakennuksessa käyminen oli jäänyt aiemmilla matkoilla väliin, mutta viimein tänä vuonna pääsin tutustumaan tähän historialliseen maamerkkiin.
Panthéon rakennettiin kuningas Ludvig XV:n aloitteesta Pariisin suojeluspyhimykselle Pyhälle Genevièvelle omistetuksi kirkoksi. Rakennustöiden valmistuminen osui samoihin aikoihin vuonna 1789 alkaneen Ranskan suuren vallankumouksen kanssa. Uudet päättäjät suhtautuivat katoliseen kirkkoon vihamielisesti, joten massiivisesta rakennuksesta tulikin kirkon sijasta suurmiesten hautapaikka. Panthéon on ehtinyt vuosien varrella toimia pariin otteeseen myös kirkkona, mutta se on yhä nykyäänkin Ranskan historian merkittävimpien henkilöiden mausoleumi.

Istahdimme jo parikymmentä vuotta sitten ohi kulkiessamme Panthéonin portaille ja kolme vuotta sitten suuri kupoli häämötti kauas vuokra-asuntomme ikkunaan. Viimein tämän vuoden kesäkuussa tulee aika astua rakennuksen sisäpuolelle. Ostin pääsyliput netistä, joten pääsemme jonottamatta sisään. Toisaalta lippuluukulle johtava jonokin näyttää kauniista kesäpäivästä huolimatta melko lyhyeltä. Pariisissa on niin paljon nähtävyyksiä, ettei kaikkiin onneksi riitä samanlaista ruuhkaa kuin Eiffel-tornille tai Riemukaarelle. Pääsemme heti aluksi ihailemaan suurta salia, joka näyttää hyvin mahtipontiselta. Tiloissa riittää avaruutta ja korkeutta.

Panthéonin nimi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa kaikkien jumalten temppeliä. Latinalaiskorttelissa sijaitsevan rakennuksen yhtenä esikuvana oli Rooman antiikinaikainen Pantheon, jonka julkisivu onkin hyvin samankaltainen.

Arkkitehti Jacques-Germain Soufflot halusi lisätä rakennukseen Rooman Pantheonista poiketen näyttävän kupolin, jolle haettiin mallia Pietarinkirkosta ja Lontoon St Paulin katedraalista. Panthéonin kupolin huippu oli Eiffel-tornin valmistumiseen saakka koko Pariisin korkein piste.

Salin poikkeuksellinen korkeus miellytti fyysikko Léon Foucaultia, joka halusi todistaa maapallon pyörimisliikkeen. Hän ripusti Panthéonin kupolista 67 metriä korkean heilurin, jonka päässä oli messinkinen pallo. Heilurin liike ja kiertyminen osoittavat maapallon pyörivän akselinsa ympäri. Nyt paikalla oleva heiluri on jäljitelmä alkuperäisestä ja sen rauhallisia liikkeitä on hauska pysähtyä hetkeksi seuraamaan, vaikkei fysiikan lakeja ymmärtäisikään. Foucault’n alun perin Panthéonissa käyttämä heiluri on esillä Arts et Métiers -museossa Pariisissa.

Huomio kiinnittyy suuren heilurin lisäksi erikoisiin lasivitriineistä löytyviin nykytaideteoksiin. Sota-ajasta muistuttavat installaatiot ovat Anselm Kieferin käsialaa. Saksalaisen taiteilijan nimi on itselleni tuttu, sillä kirjoitin aikoinaan blogiinkin, kuinka Kieferin suurikokoiset maalaukset olivat mielestäni Bilbaon Guggenheimin vaikuttavimpia teoksia. En silti innostu Panthéoniin toteutetuista installaatioista yhtä paljon. Teokset ovat presidentti Emmanuel Macronin tilaamia töitä. Ne esiteltiin marraskuussa 2020, lähes sata vuotta Panthéonin edellisten taideteosten paljastamisen jälkeen.

Panthéonin haudat sijaitsevat kellarikerroksen kryptassa, joka on juhlallisuudestaan huolimatta varsin karu paikka. Odotin huomattavasti näyttävämpää toteutusta, mutta keskenään samanlaiset haudat ovatkin vain hyvin pelkistettyjä kivipaasia. Krypta on sokkeloinen tila, jonka haudat sijaitsevat pienissä muutamalle henkilölle varatuissa kammioissa. Nautimme näin helteisenä päivänä tilojen viileydestä.

Filosofina sekä kirjailijana tunnettu Voltaire on kunniapaikalla ja hänelle on kryptassa jopa oma patsaansa. Vuonna 1778 menehtynyt Voltaire on yksi ensimmäisistä Panthéoniin haudatuista henkilöistä. Panthéon ei ollut Voltairen kuollessa vielä edes valmistunut ja filosofin hauta siirrettiin nykyiselle paikalleen vasta 1791. Osa Panthéoniin haudatuista on päässyt tänne pian kuolemansa jälkeen, mutta on myös monia, jotka on siirretty kunnianosoituksena kryptaan vasta vuosikymmeniäkin myöhemmin.

Kiertelemme koko hautojen labyrintin ympäri. Käytävillä on kosketusnäyttöjä, joilta voi tutkia kryptan karttaa sekä lukea lisätietoja tänne haudatuista henkilöistä. Esimerkiksi pistekirjoituksen keksijästä Louis Braillesta on kiinnostavaa kuulla. Hautauksia ei ole historian saatossa tehty lainkaan säännöllisesti, vaan lähes puolet kryptan merkkihenkilöistä on päätynyt tänne Napoleonin valtakaudella 1800-luvun alussa. Napoleonin oma hauta on kuitenkin Pariisin Invalidikirkossa.

Yksi kryptan uusimmista tulokkaista on vuonna 2021 kunnian saanut Joséphine Baker. Viihdetaiteilijana, ihmisoikeusaktivistina sekä sodanaikaisen Ranskan vastarintaliikkeen toimijana tunnettu Baker on meille tuttu hahmo, sillä vierailimme viime vuonna hänen kotimuseossaan Château des Milandesissa. Hänestä tuli kryptan ensimmäinen amerikkalaissyntyinen henkilö sekä ensimmäinen tummaihoinen nainen. Naiset ovat täällä muutenkin vähemmistönä, sillä kunniapaikkoja on jaettu toistaiseksi 76 miehelle sekä vain seitsemälle naiselle. Bakerin hautapaikka on symbolinen, sillä vuonna 1975 kuolleen naisen maalliset jäännökset ovat edelleen Monacon hautausmaalla.

Panthéonin arvostetuimpiin haudattuihin kuuluvat fyysikot Marie ja Pierre Curie. Pariskunta työskenteli radioaktiivisuuden parissa ja sai yhdessä Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1903. Pierre kuoli auto-onnettomuudessa, mutta Marie jatkoi tutkimustöitään ja saavutti vielä myös Nobelin kemianpalkinnon. He saivat paikkansa Panthéonissa vuonna 1995.

Eräästä kammiosta löytyvät kirjallisuuden suurmiesten Alexander Dumas’n, Victor Hugon sekä Émile Zolan hautamuistomerkit. Olen itse lukenut kolmikon tuotannosta vain Dumas’n Kolme muskettisoturia. Matkavinkkinä voisi mainita Pariisin liepeillä sijaitsevan Dumas’n kotimuseon Château de Monte-Criston, jossa en tosin ole vielä itsekään päässyt käymään.

Palaamme kryptasta takaisin suureen saliin ja ihailemme vielä hetken taideteoksia. Katseeni osuu pois lähtiessämme Saint Denisiä esittävään tauluun. Suomeksi nimellä Pyhä Dionysius tunnettu kirkonmies kuuluu Pyhän Genevièven tavoin Pariisin suojeluspyhimyksiin. Saint Denis koki marttyyrikuoleman ja hänet tunnetaan erityisesti tarinasta, jonka mukaan mies kantoi oman irti lyödyn päänsä hautaansa.

Panthéonin mieleenpainuvin elämys voisi olla kupolin näköalapaikalta avautuva maisema yli Pariisin. Kupoli oli kuitenkin matkamme aikana suljettu, eikä sitä ole tätä syksyllä kirjoittaessani vielä avattu. Asiasta ei löydy virallista tiedotetta, mutta sulkeminen liittyy käsittääkseni ikävään toukokuiseen tapaukseen, kun nuori nainen teki itsemurhan hyppäämällä tornista alas. Toivottavasti näköalapaikka saataisiin avattua tavanomaisen talvitauon jälkeen taas ensi keväänä.
Lisätietoa löytyy Panthéonin virallisilta nettisivuilta.
Lue myös muita Pariisista kertovia juttujani, kuten Pariisin-viikon monet kokemukset ja 30 nähtävyyttä Pariisissa.
Ranska
Pariisin muodin sydämessä – La Galerie Dior
Kävimme kesän Pariisin-matkallamme La Galerie Diorissa, joka esittelee kuuluisan muotitalon tarinan näyttävällä tavalla. Upeita leninkejä pursuava museo osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi, vaikken aiheesta oikeastaan mitään ymmärräkään.
La Galerie Dior löytyy Pariisin kahdeksannesta kaupunginosasta Champs-Élysées’n ja Seinejoen välistä. Nousemme metroaseman portaita pitkin hienostuneelle Avenue Montaignelle, joka huokuu luksustunnelmaa. Ohitamme muiden muassa Guccin, Ralph Laurenin, Balenciagan, Fendin, Chanelin ja Versacen kiiltävät näyteikkunat, kunnes saavumme numeron 30 kohdalle. Christian Dior perusti muotitalonsa vuonna 1946 tähän osoitteeseen Avenue Montaignen varrelle, ja Diorin lippulaivamyymälä toimii täällä edelleen.

Emme onneksi tulleet vaimon ja teini-ikäisten tyttärien kanssa ostoksille, vaan suuntaamme kuvassa näkyvän lippulaivamyymälän naapurissa toimivaan La Galerie Dioriin. Sain idean tästä vierailupaikasta Hipaisuja maapallolla -blogista, ja kohde herätti heti muun perheen kiinnostuksen. Ylellisen muotitalon museo on varsin kohtuuhintainen, sillä aikuisten lipun saa hankittua 16 eurolla. Liput kannattaa ostaa ehdottomasti etukäteen, sillä ennakkoon valittuun aikaan pääsee sisään käytännössä saman tien. Kadun varrelle on saapuessamme kertynyt pitkä jono ilman ennakkolippua saapuneita ihmisiä. Heillä näkyy henkilökunnan lainaamia päivänvarjoja, sillä aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja kesäkatu tuntuu polttavan kuumalta.

Ilmastoiduissa sisätiloissa on miellyttävän viileää. Siirrymme hissillä kolmanteen kerrokseen, josta selkeästi merkitty vierailureitti alkaa ja etenee vähitellen takaisin kohti pohjakerrosta. Ensimmäiseksi tutustutaan itse Christian Diorin elämäntarinaan, josta kierros jatkuu muotiluomusten äärelle. Kaikki on itselleni uutta, sillä tiedän Diorista vain nimen ja osaan yhdistää hänet oletettavasti hyvin kalliisiin tuotteisiin. Valmistauduin vierailuun lentomatkan aikana katsomalla puhelimeen lataamani elokuvan nimeltä Rouva Harris lähtee Pariisiin. Harmiton tarina kertoo lontoolaisesta leskirouvasta, joka matkustaa ostamaan unelmiensa mekkoa Diorilta. Opin ainakin sen, että tässä merkissä on jotain aivan erityistä hohtoa.

Christian Dior syntyi vuonna 1905 Granvillessa Normandian rannikolla, josta varakas perhe muutti Pariisiin. Christian löysi pääkaupungissa intohimon taiteeseen ja perusti isänsä rahallisella avustuksella taidegallerian. Lamakausi vei kuitenkin perheen talousvaikeuksiin 1930-luvun alussa, ja miehen täytyi löytää uusia töitä itsensä elättämiseksi. Christian pääsi piirrostensa ja luonnoksiensa avulla ensin muotisuunnittelija Robert Piquet’n assistentiksi sekä myöhemmin useammaksi vuodeksi töihin Lucien Lelongin muotitaloon. Vuonna 1946 hän oli valmis avaamaan oman yrityksensä.

Dior aloitti arvokkaissa Avenue Montaignen tiloissa 85 työntekijän voimin, joten toiminta ei ollut ihan pientä puuhastelua. Muotiluomukset saivat heti alusta alkaen hyvän vastaanoton, kun pian avaamisen jälkeen esitelty New Look -mallisto herätti suurta kiinnostusta. Tuotevalikoima laajeni muun muassa hajuvesiin ja maailmanvalloitus jatkui New Yorkin 5th Avenuelle avatulla myymälällä.

Ajankohta uudenlaisen muotitalon perustamiselle oli sikäli otollinen, että Ranska ja koko Eurooppa toipuivat parhaillaan toisesta maailmansodasta. Elämään kaivattiin jälleen iloa ja esimerkiksi muotikuvia näkyi lehdissä entistä enemmän. Diorin toiminta laajeni hurjaa vauhtia ja vuonna 1954 se työllisti jo pelkästään Avenue Montaignen korttelissa yli tuhat ihmistä. Suunnittelijat sekä ompelijat tekivät työtään ja kutsuvieraat saivat ihailla hienoja asuja muotinäytöksissä. Monet aikansa kuuluisimmat naiset ympäri maailman halusivat valita itselleen nimenomaan Diorin mekkoja.

Herra Dior tunsi paljon taidealan ihmisiä, ja hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat esimerkiksi Pablo Picasso, Salvador Dalí, Henri Matisse ja Marc Chagall. Muotisuunnittelija sai työhönsä ideoita taiteesta, mutta hän mainitsi suurimpana inspiraation lähteenään luonnon ja erityisesti kukat. Rakkaus luontoon syntyi jo lapsuudenkodissa Normandiassa. Yllä olevassa kuvassa näkyvässä Granvillen talossa toimii nykyään Christian Diorille omistettu museo.

Christian Dior menehtyi sydänkohtaukseen syksyllä 1957 ollessaan 52-vuotias. Museon videotallenteilta jäävät mieleen hautajaiset, joiden aikana tuhannet kaduille kerääntyneet pariisilaiset jättivät hyvästinsä rakastetulle muotisuunnittelijalle. Muotitalon toiminta on jatkunut tuosta eteenpäin taitavien taiteellisten johtajien käsissä.

Näyttelystä jää mieleen joitakin merkkipaaluja Diorin muotitalon historiasta. Yksi tällainen oli vuonna 1967 lanseerattu Miss Dior -valmisvaatemallisto, joka toi tuotteet yhä laajemman ostajakunnan saataville. Massatuotetutkaan mekot eivät toki ole Diorilla ihan halpoja, mutta entistä huokeampi, nuorekkaampi ja käytännöllisempi mallisto lisäsi merkin suosiota. Dior aloitti miesten vaatteiden tuotannon vuonna 1970, mutta niitä ei esitellä La Galerie Diorissa lainkaan.

Näyttelyn pääpaino on itseoikeutetusti mekoissa, joiden lisäksi esillä on myös joitakin kenkiä ja käsilaukkuja. Hajuvesiäkin pääsisi halutessaan tuoksuttelemaan, mutta paikalle on osunut niin paljon muita ihmisiä, ettemme jää jonottamaan vuoroamme.

Kierroksen aikana pääsee kurkistamaan lasilattian lävitse Diorin työhuoneeseen. On mielenkiintoista ajatella, kuinka jostain yrityksestä tulee maailmankuulu ja monesta muusta ei. Minunkin isoisäni oli hyvä räätäli, mutta toiminta jäi pienimuotoiseksi. Harmi ettei Avenue Montaignella näy Matikaisen liikettä Diorin ja Armanin rinnalla.

La Galerie Dior on toteutettu tyylikkäästi ja paikoitellen myös mahtipontisesti. Kierroksen eräänlaisena kohokohtana jää mieleen sali, jossa esitellään runsaasti asuja useammassa kerroksessa. Seiniin ja kattoon heijastetaan tähtiloistoa ja muuta kuviointia. Taustalla soi musiikki, joten tämä huone on varsin vaikuttava paikka.

Näyttelyssä on tietenkin esillä myös maailmankuulujen naisten käyttämiä mekkoja. Dioriin ovat luottaneet esimerkiksi Marilyn Monroe, Marlene Dietrich, Sophia Loren, Elizabeth Taylor ja Rihanna. Kuvassa on prinsessa Dianan käyttämä mekko. Lady Dior -käsilaukut on nimetty juuri Dianan kunniaksi.

Näyttely on hieno kokonaisuus lukuisine asuineen sekä informatiivisine teksteineen. Kierroksella käy hyvin selväksi Diorin merkitys maailman muodille ja asema ranskalaisen haute couturen yhtenä lippulaivana sekä tärkeänä suunnannäyttäjänä. Esillä on paljon esimerkiksi Maria Grazia Chiurin suunnittelemia asuja. Italialainen Chiuri toimi Diorin taiteellisena johtajana yhdeksän vuoden ajan, kunnes erosi tehtävästä viime toukokuussa. Hänen työtään jatkaa pohjoisirlantilainen Jonathan Anderson.

Vierailu La Galerie Diorissa on hyvä idea jo siksi, että ikonisella muotitalolla on merkittävä asema ranskalaisessa kulttuurissa. Näyttelyyn tutustuminen tuntui yllättävänkin sykähdyttävältä, joten sitä voi suositella kaikille. Aihe on itselleni kovin vieras, mutta tyylikkäästi toteutetussa näyttelyssä on silti helppo viihtyä. Kokemus lienee vielä huomattavasti antoisampi muodista kiinnostuneille, jolloin asujen yksityiskohdat ja niiden suunnittelijoiden tarinat avautuvat aivan erilaisella tasolla. Kierros päättyy laskeutumiseen kohti uloskäyntiä näyttäviä kierreportaita pitkin.

Meiltä vierähti varsin laajaksi paljastuneessa museossa pari tuntia. Pariisin toinen vastaava nähtävyys Musée Yves Saint Laurent on remontin vuoksi suljettuna syksyyn 2027 saakka. Tämä museo olisi sujuvaa jatkoa La Galerie Diorille, sillä Yves Saint Laurent toimi uransa alkuvaiheessa Christian Diorin assistenttina. Hän nousi Christianin kuoltua Diorin muotitalon johtoon, ennen kuin erinäisten vaiheiden jälkeen perusti oman yrityksensä. Ehkäpä Musée Yves Saint Laurent kuuluu seuraavan Pariisin-matkamme ohjelmaan.
Lisätietoja löytyy La Galerie Diorin virallisilta nettisivuilta.
Lue myös Lähtöportin muita Pariisi-aiheisia juttuja.
-
Italia1 vuosi sittenLigurian rannikkokaupunkeja: Rapallo, Levanto ja La Spezia
-
Ranska1 vuosi sitten7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa
-
Espanja1 vuosi sittenSevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar
-
Ranska1 vuosi sitten20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Ranska1 vuosi sittenMusée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa
-
Englanti1 vuosi sittenMielenkiintoinen London Transport Museum
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson satulinna Castel Savoia
-
Italia1 vuosi sittenKokemuksia Aostanlaakson maisemista
-
Huvipuistot1 vuosi sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Anaheim
-
Jääkiekko12 kuukautta sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Espanja1 vuosi sittenFlamenco – Sevillan rytmikäs sielu


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
14.3.2025 at 14:20
Nyt kyllä näyttää niin viihtyisältä alueelta, että ai että! Meni kyllä heti harkintaan, kuulostaa tosiaan todella kivalta alueelta!
Mika / Lähtöportti
14.3.2025 at 15:59
Dordogne on eräänlainen kätketty helmi, tai ainakaan Suomessa sitä ei tunneta kovin hyvin. Upeaa aluetta kylineen, maisemineen, tunnelmineen, ruokineen ja juomineen!