Espanja
Paluu Caminito del Reylle
Jyrkänteen reunalla kulkevista lankkupoluista tunnettu Caminito del Rey kuuluu Espanjan hienoimpiin nähtävyyksiin. Kävelimme Kuninkaan polun ensi kertaa syksyllä 2016 ja palasimme paikalle lokakuussa 2022. Miltä huimat jyrkänteet tuntuivat toisella käynnillä?
Caminito del Rey on korkeiden kalliojyrkänteiden reunalla kulkeva kävelyreitti, joka avattiin uudistettuna ja täysin turvallisena vuonna 2015. Ensimmäinen retkemme näihin maisemiin oli ikimuistoinen elämys, mutta emme varsinaisesti haaveilleet paluusta Kuninkaan polulle. Kun syksyllä 2022 avautui mahdollisuus viettää kuuden viikon jakso Andalusiassa, päätimme majoittua matkan aikana kolmeen eri paikkaan. Ensimmäiseksi majoitukseksi valikoitui hieman sattumaltakin Áloran kunnassa sijaitseva lomatalo. Koska talolta oli vain muutama kilometri Caminito del Reylle, oli itsestään selvää, että kokisimme Kuninkaan polun uudelleen.

Maisemat näyttävät kovin tutuilta, kun ajan mutkikasta tietä pitkin kohti Caminito del Reyn lähtöpaikkaa. Edellisellä kerralla käyttämälläni ilmaisella parkkipaikalla ei ole tilaa, joten maksan kaksi euroa kävelyreittiä lähimpänä olevan parkkipaikan (katso sijainti) työntekijälle. Toinen vaihtoehto olisi uuden Centro Recepcion Visitantes Caminito del Reyn (katso sijainti) parkkipaikka, josta pääsee shuttle bussilla eteenpäin. Ellei autoa ole käytössä, voi Caminito del Reylle saapua myös junalla El Chorron asemalle. Junayhteyksiä ollaan kevään 2023 aikana parantamassa, mikä on hyvä uutinen erityisesti Málagasta saapuville matkailijoille. Autolla Málagasta ajaa perille noin tunnissa.

Valitsemaltani parkkipaikalta on parisataa metriä tunnelille, jonka kautta lähdetään kulkemaan kohti varsinaisen Caminito del Reyn lipuntarkastusporttia. Hämärää tunnelia on edellisen käyntimme jälkeen uudistettu. Käytävällä on nyt puinen lattia, josta loistaa tunnelmallisia valoja. Niinpä tunneli onkin nyt entistä miellyttävämmän ja viimeistellymmän oloinen. Kävelyn voi aloittaa tämän tunnelin sijasta myös El Kiosko -ravintolan kulmalta, josta lähtee hieman pidempi reitti kohti Caminito del Reytä.

Tunnelin ja varsinaisen Caminito del Reyn välillä on reilun kilometrin mittainen alamäkeen viettävä metsäpolku, jonka varrella voi ihailla kaunista luontoa. Mäntymetsä tuntuu kotoisalta ja laakson pohjalla välkehtii vihertävää vettä.

Vastakkaisella rinteellä näkyy erikoinen kallio. Eroosio on luonut tafoneiksi eli rapautumisonkaloiksi kutsuttuja koloja, jotka tekevät seinämästä persoonallisen näköisen.

Saavumme metsästä Caminito del Reyn lipuntarkastusportille ohjeistuksen mukaisesti puolta tuntia ennen pääsylippuihin merkittyä lähtöaikaa. Perillä täytyy kyllä olla ajoissa, mutta puolen tunnin mainitseminen taitaa olla lähinnä varotoimenpide, sillä asia ei etene mitenkään ennen oikeaa lähtöaikaa. Toisaalta varsinkin ensikertalaisen on hyvä varata reilusti aikaa pysäköintiä ja parkkipaikalta lipuntarkastusportille siirtymistä varten. Portin yhteydessä olevasta automaatista voi ostaa juotavaa tai pientä purtavaa. Täällä ovat myös viimeiset wc-tilat ennen koko reitin päätepistettä.

Lippuja hankkiessa kannattaa toimia mahdollisimman aikaisin. Tiesin tämän toki ensimmäisen vierailumme perusteella, mutta jostain syystä en osannut silti ottaa tätä toista kertaa yhtä vakavasti. Muutamaa viikkoa ennen Espanjaan saapumistamme ei ole enää jäljellä omatoimisille retkeilijöille tarkoitettuja aikoja, vaikka voisimme tulla paikalle yli kymmenenä eri päivänä. Niinpä joudumme valitsemaan opastetun retken, vaikkemme sellaista erityisesti kaipaisikaan. Omatoimiset retket maksavat tällä hetkellä kympin ja opastetut 18 euroa henkilöltä. Reitti on avoinna tiistaista sunnuntaihin ja pääsyliput ostetaan Caminito del Reyn virallisilta nettisivuilta.

Caminito del Reyllä käytettävät suojakypärät ovat vaihtuneet sitten viime näkemän valkoisista harmaiksi tai sinisiksi. Kypärät tarjoavat suojaa mahdollisesti putoavien irtokivien varalta. Opastetulle retkelle lähtijöille annetaan mukaan kuulokkeet, joiden kautta oppaan kuunteleminen onnistuu myös hieman kauempaa. Olemme liikkeellä kolmen sukupolven porukalla. Myös vaimo ja appivanhemmat ovat käyneet Caminito del Reyllä aiemmin. Lapsille tämä on sen sijaan ensimmäinen kerta, sillä kumpikaan ei ollut viimeksi riittävän vanha retkelle. Alle kahdeksanvuotiaat eivät nimittäin pääse reitille turvallisuussyistä lainkaan. Nyt kaikki sujuu koko porukalta mallikkaasti.

Pian lipuntarkastusportin jälkeen päästään ensimmäiselle rotkon yllä roikkuvalle kävelysillalle, joka on noin kilometrin mittainen. Kävelyreitti tuntuu yllättävänkin tutulta alusta loppuun, vaikka edellisestä käynnistämme on kulunut jo kuusi vuotta.

Yllätyn hieman siitä, että nyt toisella kerralla kaiteen takana oleva kymmenien metrien pudotus ei tunnu oikeastaan miltään. Kävelypolku on mukavan leveä ja kaiteet antavat riittävästi turvaa. Kalliot ja muut luonnon ihmeet sen sijaan ihastuttavat yhtä paljon kuin ennenkin. Korkea rotko on paikoitellen hämmästyttävän kapea.

Oppaamme Pablo puhuu hyvää englantia paljon ja nopeasti. Vitsailun sekaan mahtuu runsaasti faktatietoa sekä muutamia kiinnostavia anekdootteja. Pablo esimerkiksi kertoo, kuinka málagalaisista merimiehistä tuli alkuperäisen Caminito del Reyn rakentajia. Vaikeissa olosuhteissa karaistuneet miehet työskentelivät jyrkänteen reunalla köysistä roikkuen. Heidän aikaansaannoksensa oli varsin alkeellinen polku, mutta se ajoi vaarallisuudestaan huolimatta asiansa.

Caminito del Rey tarvittiin 1900-luvun alussa huoltoreitiksi patotyömaan ja El Chorron kylän välille. Kuninkaan poluksi sitä alettiin kutsua vuonna 1921, kun Espanjan Alfonso XIII marssi reittiä pitkin padon avajaisseremonioihin. Seudun asukkaat tottuivat kulkemaan huimalla betonipolulla omilla asioillaan, kunnes se alkoi rapistua ja vaatia ihmishenkiä. Murentunut reitti suljettiin ja siellä kulkeminen kiellettiin sakon uhalla, mutta yhä vain muutamat adrenaliininmetsästäjät löysivät perille. Tilanne muuttui lopullisesti pääsiäisenä 2015, kun Caminito del Rey avattiin matkailijoille turvalliseksi uudistettuna versiona.

Kävelymatka on kaikkiaan noin seitsemän kilometrin mittainen. Reitti koostuu alun ja lopun siirtymistä sekä varsinaisesta Kuninkaan polusta kuuluisine jyrkänteen reunalla roikkuvine osuuksineen. Aikaa kannattaa varata reilusti, jotta luonnosta ehtii nauttia kaikessa rauhassa. Meiltä kuluu parkkipaikalta poistumisesta takaisin autolle palaamiseen yhteensä reilut neljä tuntia. Reitti on yksisuuntainen pohjoisesta etelään ja se saatetaan sulkea huonolla säällä kokonaan.

Lankkupolkuosuuden jälkeen saavutaan Hoyon laaksoon, jossa edetään noin puolitoista kilometriä tavallisia metsäpolkuja pitkin. Laaja laaksoalue hurmaa maisemillaan, vaikkei polun vieressä mitään jyrkännettä olekaan. Täällä on mukava kulkea ja nähdä vaihteeksi muutakin kuin kapeita kanjoneita.

Pablo kertoo saukoista, jotka ovat palanneet Guadalhorce-jokeen. Korppikotkat partioivat ahkerasti taivaalla ja tuon sanan oppaamme osaa jo suomeksikin. En oikein jaksa kuunnella opastusta, vaan keskityn maisemien ihailemiseen sekä valokuvaukseen. Katselen jylhiä kallioseinämiä, laakson pohjalla virtaavaa jokea sekä korkealla kaartelevia lintuja.

Pablo jatkaa tarinointiaan eri aiheista. Saamme kuulla, kuinka vuohet humaltuvat katajanmarjojen syömisestä ja oleanteri on hengenvaarallisen myrkyllinen. Pablo pitää myös pitkän esitelmän johanneksenleipäpuusta ja siitä, kuinka sen siemeniä käytettiin punnuksina jalokiviä arvioitaessa. Enpä olisi arvannut, että mittayksikkö karaatti tarkoitti alun perin johanneksenleipäpuun siementä. Caminito del Reyn kasvit ja eläimet saavat näin oppaan johdolla enemmän ansaitsemaansa huomiota kuin omin päin liikkuessa.

Vaikka Pablo on mukava ja häneltä saa monenlaista tietoa, olisimme viihtyneet reitillä ilman opastakin. Kuulemieni huhujen mukaan kuulokkeet voi halutessaan palauttaa ja jatkaa omin päin, vaikka oppaat eivät tällaisesta ratkaisusta pidäkään. Me päätämme jatkaa loppuun saakka ryhmässä, josta voi kyllä välillä jättäytyä reilustikin jälkeen ja ottaa valokuvia kaikessa rauhassa. Evästauon pitämisen kannalta oppaan johdolla kulkeminen ei kuitenkaan ole toimiva ratkaisu. Reitille saa ottaa mukaan pieniä eväitä ja Hoyon laaksossa on muutamia penkkejä taukojen pitämiseen. Laaksosta jatketaan taas uudelle jyrkänteiden reunoilla roikkuvalle puusillalle.

Myös omatoimisten lippujen omistajat lähetetään reitille ryhmässä ennakkoon valittuun kellonaikaan, mutta lipuntarkastusportin jälkeen voi liikkua täysin mieleiseensä tahtiin. Tällöin ei tarvitse kulkea jonossa, mutta voi silti varautua siihen, että reitillä on muitakin. Kuusi vuotta sitten onnistuimme hankkimaan omatoimiliput ajoissa.

Vuodet saattavat kullata muistoja, mutta tuntuu kuin Caminito del Reyllä olisi nyt enemmän kulkijoita kuin kuutta vuotta aiemmin. Kaikkiaan Caminiton on seitsemän ensimmäisen vuoden aikana kävellyt jo yli 2,5 miljoonaa retkeilijää, joista noin puolet espanjalaisia.

Toinen siltaosuus on ensimmäistä lyhyempi, mutta nousee selvästi korkeammalle. Täältä löytyy myös pieni lasilattia, jolla opas ottaa kaikista halukkaista vuorotellen valokuvat. Kuuluisan riippusillan ylittäminen tapahtuu melkein sotilaallisessa järjestyksessä, eikä kukaan näy järjestävän sillalla suurempia kuvaussessioita.

Sadan metrin korkeuteen viritetty riippusilta on koko retken selvästi jännittävin paikka. Se heiluu hieman ja kaukana alhaalla virtaava joki erottuu hyvin ristikkolattian lävitse. Sää on onneksi miellyttävän tyyni.

Riippusillan jälkeen jatketaan portaita pitkin kohti reitin eteläistä porttia. Moni on kertonut tämän osuuden huimanneen eniten koko matkan varrella, sillä portaiden raoista näkyy hyvin kuinka korkealla kuljetaan.

Opas kerää puisen polun päättyessä kuulokkeet pois, minkä jälkeen loppumatka jatketaan omaan tahtiin. Vasta jalkojen ollessa taas tukevalla maalla näkee kunnolla millaisessa paikassa onkaan tullut kuljettua.

Eteläiseltä portilta on vielä parin kilometrin kävelymatka reitin päätepisteeseen El Chorron kylään. Alamäen jälkeen päästään vielä ylämäkeenkin. Retken tämä osuus tuntuu hieman tylsältä, kun päänähtävyydet ovat jo takana päin, mutta taivalta on vielä jonkin verran taitettavana.

Kävelyreitin loppupäähän on ilmestynyt edellisen käyntimme jälkeen koko joukko erilaisia ruoka- ja juomakojuja. Myös uusi parkkipaikka näyttäisi olevan työn alla. Palaamme takaisin autollemme shuttle bussilla, joita lähtee El Chorrosta aina tasa- ja puolitunnein. Kahden ja puolen euron hintainen bussilippu kannattaa ostaa jo Caminito del Reyn pääsylipun hankkimisen yhteydessä. Koska kävelyreitti on yksisuuntainen pohjoisesta etelään, tulee bussikyyti joka tapauksessa tarpeeseen retken jossakin vaiheessa. Me siis palasimme kävelyn jälkeen bussilla parkkipaikalle, kun taas junalla saapuvat käyttävät bussia heti retken aluksi päästäkseen El Chorrosta kohti kävelyn lähtöpaikkaa.

Caminito del Rey on monestakin syystä upea retkikohde. Jylhät maisemat ovat harvinaisen hienoja ja korkealla rotkon yläpuolella kulkevat puiset polut tekevät matkasta varsinkin ensikertalaiselle ikimuistoisen. Toisaalta kaikki on toteutettu turvallisesti, eikä matka vaadi erityisen hyvää kuntoakaan, joten Caminito del Rey sopii lähes kaikille. Reitti on antanut sopivasti siedätyshoitoa monelle korkeanpaikankammosta kärsivälle, joten ellei kammo ole erityisen vakavaa laatua, kannattaa matkaan ilman muuta lähteä. Portaiden määrä saattaa kuitenkin haitata esimerkiksi polvivaivaisia.

Reitti ei enää toisella kerralla sykähdytä ihan yhtä paljoa kuin ensi kokemuksella, mutta se ei vähennä lainkaan maisemien ihailun iloa. Nautin tällaisessa ympäristössä jokaisesta askeleesta, vaikkei mitään jännitettävää enää olisikaan. Tuumimme vaimon kanssa, että tälle polulle voisi palata aina uudelleen, jos vain Andalusian suunnalla liikumme. Toivottavasti liikumme, sillä sekä Caminito del Rey että laaja Andalusia ovat elämyksiä täynnä.

Kirjoitin jo aiemmin samasta alueesta jutun 3 upeaa näköalapaikkaa Caminito del Reyn ympärillä. Voit lukea myös aiemmasta retkestä kertovan juttuni Huikea Caminito del Rey. Matkaa suunnitellessa kannattaa tarkistaa pääsylippujen ostamisen yhteydessä ajankohtaiset tiedot ja säännöt Caminito del Reyn virallisilta nettisivuilta.
Espanja
Kuninkaallisten kokoelmien galleria Madridissa
Vuonna 2023 avattu Galería de las Colecciones Reales on mielenkiintoinen lisäys Madridin museoiden joukkoon. Kuninkaallisen palatsin vieressä sijaitsevissa moderneissa tiloissa voi tutustua Espanjan mahtipontiseen historiaan taiteen ja erilaisten arvoesineiden kautta.
Madrid on museoiden ystäville antoisa kaupunki, joka tunnetaan erityisesti Pradon, Reina Sofían ja Thyssen-Bornemiszan taideaarteista. Kesäkuussa 2023 avautunut Galería de las Colecciones Reales tuo kaupungin tarjontaan mielenkiintoisen lisän esittelemällä nimensä mukaisesti Espanjan kuningashuoneen omistamia arvoesineitä.

Kuulen tästä museosta ensi kertaa, kun olen hankkimassa pääsylippuja kuninkaalliseen palatsiin. Tarjolla on yhdistelmälippu, jolla pääsee palatsin lisäksi tutustumaan myös Galería de las Colecciones Realesiin. Tarjous on hyvä, sillä palatsilipun päälle tulee tämän hetken hinnoilla vain kuusi euroa lisää hintaa. Galería de las Colecciones Reales sijaitsee aivan palatsin naapurissa ja museolippu on voimassa viikon verran palatsivierailun ajankohdasta eteen tai taakse päin.

Astumme sisään Almudenan katedraalin vieressä olevasta ovesta. Galería de las Colecciones Realesin tiloissa on ainakin oman vierailumme aikaan miellyttävän väljää, mikä tuntuu tervetulleelta vaihtelulta kuninkaallisen palatsin ja Pradon pienten ruuhkien jälkeen.

Museon rakenne on hyvin selkeä. Ylin kolmesta näyttelykerroksesta keskittyy Habsburgien aikaan, joka ajoittuu Espanjan historiassa vuosiin 1516–1700. Tähän kerrokseen kuuluu myös huone, jossa pyörivä videoesitys kertoo tehokkaan tiivistetysti kuninkaallisen palatsin sekä sen ympärille kasvaneen Madridin kaupungin historiasta. Ikkunan takaa voi katsella museon rakentamisen yhteydessä löytyneitä maurien rakentaman muurin jäänteitä.

Museosta löytyy paljon arvokkaita seinävaatteita, tauluja ja erilaisia historiallisia esineitä. Kookkaimpia ovat kuninkaallisten käyttämät vaunut. Kuvassa näkyvät mustat vaunut ovat peräisin 1670-luvulta, jolloin niillä ajeli Espanjan sijaishallitsijana toiminut kuningatar Maria Anna.

Viimeinen Habsburg-sukuinen Espanjan kuningas oli Maria Annan poika Kaarle II, joka kuoli lapsettomana marraskuussa 1700. Syttyi lähes maailmansodan mittoihin levinnyt pitkä perimyssota, jonka päätteeksi kruunun sai kuin saikin Kaarle II -vainaan suosikki Filip V. Filip V oli Ranskan Aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n pojanpoika ja hänestä tuli Espanjan ensimmäinen Bourbon-sukuinen hallitsija, mutta tiukat rauhanehdot estivät Espanjan ja Ranskan yhteisen imperiumin.

Museon keskimmäinen kerros keskittyy Bourbonien valtakauteen, josta jatketaan kohti nykypäivää ja kerrotaan hieman kokoelmaa ylläpitävän Patrimonio Nacionalin tekemästä työstä. Näyttely esittelee arvoesineiden kautta eri aikakausien hallitsijoiden henkilökohtaista makua ja Espanjan kuningashuoneen historiaa. Itseäni kiinnostavat esimerkiksi vanhat koristeelliset kellot.

Galería de las Colecciones Realesin suunnitteluvaiheessa syntyi jonkinlaista kiistaa siitä, pitäisikö joitakin maalauksia siirtää perinteikkäästä Pradosta tähän uuteen museoon. Riidat saatiin sovittua, ja nytkin Galería de las Colecciones Realesissa on muutama Pradosta lainattu teos. Matkaohjelmaamme on kuulunut jonkin verran taidetta, joten on mukavaa ihailla vielä näin reissun lopuksi muutamia maalauksia. Omaan mieleeni ovat esimerkiksi yllä näkyvät Luis Paret y Alcázarin taulut. Museossa tulee vastaan useampia Francisco de Goyan teoksia ja vaikutun arvostetun mestarin monipuolisuudesta viimeistään hänen suunnittelemiensa gobeliinien äärellä.

Alimmassa kerroksessa on vaihtuvia näyttelyitä. Oman vierailumme aikaan esillä on kuningatar Victoria Eugenialle omistettu näyttely, joka jatkuu 5.4.2026 asti. Näyttelyssä käydään läpi Victoria Eugenian lapsuutta Englannin hovissa, henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, avioliittoa Espanjan Alfonso XIII:n kanssa sekä merkitystä Espanjan kuningattaren roolin uudistajana. Victoria Eugenia vaikuttaa hyvinkin mielenkiintoiselta hahmolta, mutta emme rehellisesti sanottuna jaksa enää tässä vaiheessa keskittyä museon yksityiskohtiin.

Myös toinen tällä hetkellä esillä oleva vaihtuva näyttely jatkuu 5.4.2026 saakka. Pieni näyttely esittelee kuningashuoneen lasten leluja eri aikakausilta, joten aihe on varsin kiehtova.

Galería de las Colecciones Reales on mielestäni hyvä kokonaisuus. Museo tarjoaa paljon nähtävää, muttei kuitenkaan ole läkähdyttävän laaja. Meiltä kuluu avarissa tiloissa vajaat kaksi ja puoli tuntia, joiden aikana ehdimme tutustua pysyviin näyttelyihin hyvin. Kuten mainittua, vaihtuvat näyttelyt tuli kuitenkin käveltyä läpi hyvin pikaisesti.

En laskisi Galería de las Colecciones Realesia aivan Madridin tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon, mutta jos arvokkaat esineet ja kuninkaallinen historia kiinnostavat, voi tätä museota ehdottomasti suositella.
Lue myös koko reissustamme kertova juttu Madridin-matkan 20 kokemusta.
Museosta löytyy paljon lisätietoa virallisilta nettisivuilta galeriadelascoleccionesreales.es.
Espanja
30 kohdevinkkiä Andalusiaan
Manner-Espanjan eteläisin itsehallintoalue Andalusia on monipuolinen lomakohde, jonka suosiolle on paljon muitakin syitä kuin hiekkarannoistaan tunnettu Aurinkorannikko. Tässä vinkkilista Andalusian kaupunkeihin, kyliin ja luontokohteisiin.
Espanjassa on kaikkiaan 17 itsehallintoaluetta, joista Andalusia on 8,5 miljoonalla asukkaallaan väkirikkain. Pinta-alaltaan se sijoittuu Espanjassa toiseksi ja on valtioihin vertailtaessa esimerkiksi Itävaltaa laajempi. Itselleni Andalusia on tullut tutuksi kolmella matkalla, joilla olen viettänyt yhteensä yhdeksän viikkoa tällä viehättävällä seudulla. Listan 22 ensimmäistä kohdetta on laitettu järjestykseen omien kokemusteni ja mieltymysteni perusteella. Lisäsin niiden jatkoksi kahdeksan houkuttelevalta kuulostavaa kohdetta, joissa en ole vielä itse käynyt.

1. Sevilla
Listan kärkeen pääsee Andalusian viihtyisä pääkaupunki Sevilla, jossa riittää koettavaa moneen makuun. Sevillan rento tunnelma vie helposti mennessään ja nautimme niin upeasta arkkitehtuurista kuin paikallisesta ruoastakin. Tasamaalle Guadalquivir-joen varrelle rakennettu Sevilla on kävelijälle helppo kaupunki, jossa pääsee mukavasti jalkaisin melkein minne tahansa. Päänähtävyyksiin kuuluvat katedraali ja sen torni La Giralda, Alcázar-palatsi sekä mahtipontinen aukio Plaza de España. Majoituimme kolmeksi viikoksi värikkääseen Trianan kaupunginosaan, joka ehti tulla jo hyvin tutuksi.
Lue lisää: Ihastuttavan upea Sevilla, 20 x Sevillan parhaat nähtävyydet

2. Caminito del Rey
Paikoitellen huimaavan korkeiden kalliojyrkänteiden reunoilla kulkeva Caminito del Rey on varmasti yksi Euroopan vaikuttavimpia kävelyreittejä. Noin seitsemän kilometrin matkalla saa ihailla jylhiä maisemia ja rotkon reunalla kulkevat puiset kävelysillat tekevät retkestä ainutlaatuisen seikkailun. Caminito del Reyn pääsyliput kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen netistä, sillä reitti on todella suosittu. Maisemat ovat upeita myös varsinaisen Caminito del Reyn ulkopuolella, joten on hyvä idea tutustua alueeseen laajemminkin. Vinkkejä voi hakea vaikkapa jutustani 3 upeaa näköalapaikkaa Caminito del Reyn ympärillä.
Lue lisää: Huikea Caminito del Rey, Paluu Caminito del Reylle

3. Frigiliana
Andalusian kauneimpien kylien joukkoon kuuluvalla Frigilianalla on vahva asema omalla suosikkilistallani, koska olen viihtynyt sen lähistöllä kokonaisen viikon kahdella eri matkalla. Itse kylä valkoisine taloineen, kukkaistutuksineen ja näköalapaikkoineen on puunattu todella nätiksi. Kuvauksellisilla kujilla on aina mukava kulkea, mutta omaan mieleeni ovat jääneet päällimmäisinä Frigilianan laakson maisemat ja pitkät kävelyretket maaseudun keskellä. Nämä paikat taitavat olla juuri sitä Andalusiaa, johon olen eniten kiintynyt.
Lue lisää: Häikäisevän kaunis Frigiliana, Leppoisa viikko Frigilianan laaksossa ja kylällä

4. Granada
Granada oli syksyllä 2016 ensimmäinen kaupunki, johon pääsin Andalusiassa tutustumaan. Granadasta löytyvä Alhambra on koko Etelä-Espanjan tunnetuin nähtävyys, jonka koristeellinen palatsi, kukkivat puutarhat ja jykevä linnoitus tekivät suuren vaikutuksen. Koko kaupunki tuntui viihtyisältä, mutta nautin eniten vanhan Albayzínin maurilaiskorttelin tunnelmasta kapeilla kujilla ja pikku aukioilla. Mieleeni on jäänyt erityisesti hetki, kun katselin Albayzínista käsin kuinka aurinko nousi esiin Alhambran ja Sierra Nevadan vuorten takaa.
Lue lisää: Aamutunnelmia Granadassa, Tarunhohtoinen Alhambra

5. El Torcal de Antequera
Andalusian luonto on monipuolista ja paikoitellen se pääsee yllättämään ihan kunnolla. Mielikuvituksellisista kalkkikivimuodostelmistaan tunnettu El Torcal de Antequeran luonnonsuojelualue on jäänyt mieleen todella eriskummallisena paikkana. Kivikkoisen maiseman uskomattomia muotoja pääsee ihailemaan lyhyehköillä kävelyreiteillä, joissa ei kannata kiirehtiä vaan keskittyä maisemiin sekä vaikkapa vuorikauriiden bongaamiseen.
Lue lisää: Ihmeellinen El Torcal de Antequera

6. Alpujarran vuoristokylät
Oman osansa Andalusian monimuotoisuuteen tuovat Alpujarran kylät, joista ovat jääneet mieleen rustiikkinen kauneus, hiljaisuus, myynnissä olleet perinnematot sekä viileä vuoristoilma. Itseeni suurimman vaikutuksen teki Pampaneira, jonka kujilla vietimme eniten aikaa. Samalla retkellä voi pysähtyä myös lähistöllä sijaitsevissa Bubiónissa ja Capileirassa.
Lue lisää: Vuoristokylien viehätystä Alpujarrassa

7. Cádiz
Kiehtova Cádiz tuo mieleen auringon, kimaltavan meren sekä rikkaan historian. Yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista rikastui aikana, jolloin Espanjan siirtomaista tuodut rikkaudet rahdattiin emämaahan Cádizin sataman kautta. Meri ympäröi kapealla niemellä sijaitsevaa tiivistä keskustaa, jossa voi ihailla rosoista kauneutta. Costa de la Luzin eli Valon rannikon tärkein kaupunki täyttyy lomakausina ennen kaikkea espanjalaisista, jotka osaavat nauttia Cádizin pitkistä hiekkarannoista.
Lue lisää: Merellinen ja aurinkoinen Cádiz

8. Málaga
Monelle tutussa Málagassa on helppo yhdistää kaupunki- ja rantaloma toisiinsa. Espanjan kuudenneksi suurin kaupunki on eloisa ja viihtyisä paikka, jonka nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Gibralfaron ja Alcazaban linnoitukset, katedraali, erilaiset museot sekä vanhankaupungin kävelykadut. Hiekkarannoista tunnetuin on nimeltään Malagueta. En ole vielä koskaan yöpynyt Málagassa, mutta olen käynyt kaupungissa viisi kertaa.
Lue lisää: Monien tunnelmien Málaga, Täydellinen päivä Málagassa

9. Ronda
Korkean kalliojyrkänteen reunalla roikkuva Ronda on sijaintinsa ansiosta yksi Andalusian näyttävimpiä kaupunkeja. Rondan kuvatuin nähtävyys on Puente Nuevo -niminen silta, joka yhdistää dramaattisen rotkon erottamat kaupunginosat toisiinsa. Ronda on oikein mukava retkikohde siksikin, että sitä ympäröiviä kauniita maisemia saa ihailla pitkän aikaa jo ajomatkan aikana.
Lue lisää: Huiman kaunis Ronda

10. Gibraltar
Britannian merentakainen alue Gibraltar ei tietenkään virallisesti kuulu Andalusiaan, mutta se sijaitsee tiiviisti meren ja Andalusian ympäröimänä. On hieman hämmentävä kokemus löytää itsensä kesken Espanjan-matkan brittiläisten kliseiden, kuten punaisten puhelinkoppien ja fish & chips -ravintoloiden keskeltä. Päiväretkeltä ovat jääneet parhaiten mieleen Gibraltarvuorelta avautuvat maisemat sekä vuorella vapaudessa majailevat magottiapinat. Apinoiden kanssa kannattaa olla varuillaan, sillä ne nappaavat mielellään vikkeliin sormiinsa näkyvillä olevat herkut ja muutkin irtoesineet.
Lue lisää: Apinoiden vieraana Gibraltarilla

11. Setenil de las Bodegas
Setenil de las Bodegas on yksi Andalusian erikoisimmista kylistä, sillä osa sen kaduista kulkee epätodelliselta näyttävällä tavalla valtavien kallioiden alla. Kylässä on jopa kallion sisään louhittuja koteja, mutta valtaosa asutuksesta on silti ihan tavallisia valkeiksi kalkittuja taloja. Setenil de las Bodegas on viihtyisä paikka, joten siihen kannattaa tutustua kiireettömästi.
Lue lisää: Setenil de las Bodegas – kylä kiven alla

12. Marbella
Marbellan nimi saattaa herättää mielikuvia ylellisestä luksuskohteesta, mutta viehättävä vanhakaupunki edustaa hyvinkin tyypillistä andalusialaista tyyliä. Emme omalla retkellämme edes vierailleet Marbellan varsinaisella glamouralueella Puerto Banúsin satamassa, jossa suuret huvijahdit, kalliit autot, muotiliikkeet ja yökerhot vetävät seurapiiri-ihmisiä puoleensa. Ehkä sitten ensi kerralla!
Lue lisää: Tavallisen tallaajan Marbella

13. Cómpeta
Sisämaan vuoriston rauhassa uinuva Cómpeta on tyypillinen esimerkki alueen valkoisiksi kalkituista kylistä. Tunnelmallinen kylä on mukava retkikohde, jossa voi kierrellä kapeilla kujilla ja pysähtyä välillä nauttimaan hyvästä ruoasta. Cómpeta edustaa niitä Andalusian paikkoja, jotka houkuttelevat ulkomaalaisia asunnon ostajia puoleensa. Lähes puolet asukkaista on muita kuin espanjalaisia, kuten myös listallani seuraavana olevassa Torroxissa ja monissa muissakin kauniissa kylissä.
Lue lisää: Retki kuvaukselliseen Cómpetaan

14. Torrox
Tämä Costa del Solin itäosasta löytyvä kunta jakautuu Torrox Pueblon vuoristokylään sekä siitä noin neljän kilometrin päässä sijaitsevaan Torrox Costan rannikkokaupunkiin. Vanhan kylän keskusta valkeine taloineen on siisti ja kuvauksellinen. Kapeilla kujilla loikoilee laiskoja kissoja. Rantakaupungin hiekkarannat tarjoavat puolestaan leppoisan merellistä tunnelmaa ja mielestäni Torrox voisikin olla hyvä vaihtoehto rauhallista lomakohdetta etsiville matkailijoille.
Lue lisää: Kaksien kasvojen Torrox

15. Nerja
Frigilianan lähistöllä sijaitsevassa Nerjassa olemme pistäytyneet pari kertaa. Rannikkokaupungissa vallitsee miellyttävän leppoisa lomatunnelma, ja merimaisemia kelpaa ihailla varsinkin Balcón de Europa -näköalatasanteelta. Muutaman kilometrin päässä keskustasta voi tutustua Nerjan vaikuttaviin tippukiviluoliin.
Lue lisää: Luolien ja merimaisemien Nerja

16. Mijas Pueblo
Mijas on monelle suomalaiselle tuttu kohde, sillä se sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Fuengirolasta. Se onkin yksi helpoimmin saavutettavista Aurinkorannikon alueen valkoisista kylistä. Tarjolla on kauniita kujia, kukkaistutuksia sekä mahtavat maisemat kaukana alhaalla häämöttävälle merelle päin.

17. Antequera
Viihtyisässä Antequerassa voi aistia aitoa paikallistunnelmaa. Turistivirrat eivät ole ainakaan vielä löytäneet tätä sisämaakaupunkia, jonka merkittävin nähtävyys on maurien rakentama linnoitus. Vuosisatoja vanhan linnoituksen torneista on mukava tähystää maisemia ympäristöön. Kaupunki on helppo yhdistää samaan retkeen edellä mainitun El Torcal de Antequeran luonnonpuiston kanssa.
Lue lisää: Aito andalusialainen Antequera

18. Álora
Vietimme syksyllä 2022 pari viikkoa Áloran kunnan alueelta vuokratussa talossa, joka sijaitsi syrjäisellä maaseudulla edellä mainitun Caminito del Reyn lähistöllä. Ihastuimme Áloran jylhiin maalaismaisemiin, auringonlaskuihin ja vuohilaumojen kellojen kalinaan. Täällä sai tutustua kovin erilaiseen Andalusiaan, jossa vilkkaat rantakohteet tuntuivat kaukaisilta. Áloran keskustasta jäi melko arkipäiväinen mielikuva ja sen parasta antia taisivat olla vanhalta linnoitukselta avautuvat maisemat.
Lue lisää: Andalusian maaseudun tunnelmaa Álorassa

19. Júzcar
Júzcar on Andalusian kylien joukossa persoonallinen poikkeus, sillä sen talot eivät ole valkoisia vaan sinisiä. Kaikki alkoi vuonna 2011, kun kansainvälinen elokuvayhtiö maalautti Smurffit-elokuvan mainoskampanjan yhteydessä kokonaisen kylän kaikki talot smurffien teemavärin mukaisiksi. Asukkaat halusivat säilyttää värin, sillä se houkuttelee matkailijoita köyhään ja syrjäiseen kylään. Júzcar ei tarjonnut meille hauskanväristen talojen lisäksi paljoa muuta, mutta se oli mukava vierailukohde automatkan varrella.
Lue lisää: Tosielämän smurffikylä Júzcar

20. Fuengirola
Olen käynyt suomalaissiirtokunnastaan tunnetussa Fuengirolassa kerran. Kaupunki ei tuntunut retkikohteena erityisen sykähdyttävältä, mutta ymmärrän erittäin hyvin ne käytännön syyt, jotka houkuttelevat kaupunkiin asumaan. Esimerkiksi meistäkin yksi perheenjäsen kävi suomenkielisellä lääkärillä, ja Fuengirola lähiseutuineen voisi joskus olla varteenotettava vaihtoehto talven viettämistä varten.

21. Iznájar
Tämä valkoinen kylä sijaitsee sisämaassa noin 80 kilometriä Málagasta pohjoiseen. Korkealle kukkulalle rakennettua Iznájaria ympäröi turkoosina kimalteleva suuri tekojärvi ja mieleeni jäi myös miellyttävän rauhallinen tunnelma.

22. Ardales
Caminito del Reyn lähistöllä sijaitseva Ardales ei ehkä ole Andalusian näyttävin kylä, mutta se teki vaikutuksen aidolla paikallistunnelmallaan. Kaduilla oli rauhallista ja kylän asukkaat vaihtoivat kuulumisia kantaravintoloissaan.

23. Córdoba
Siirrymme nyt niihin kohteisiin, joissa en ole vielä päässyt vierailemaan. Itselläni on vahva tunne siitä, että Córdoba on ylivoimaisesti suurin puute Andalusiassa käymieni paikkojen listalla. Kaupungin maailmankuulu nähtävyys La Mezquita on vanha moskeija, jonka sisälle on rakennettu katolinen katedraali. Córdoban monimuotoisesta historiasta kertovat myös esimerkiksi roomalainen silta, juutalaiskortteli sekä Alcázar de los Reyes Cristianos -linnoitus puutarhoineen.

24. Jerez de la Frontera
Sherryn kotikaupunkina tunnetussa Jerezissä voi luonnollisesti tutustua väkevöitetyn viinin valmistamiseen maistiaisia unohtamatta. Jerezistä löytyy myös monien muiden andalusialaisten kaupunkien tavoin komea linnoitus sekä muita historiallisia rakennuksia. Kaupunki on yksi Espanjan flamencokeskuksista, joten tarjolla on paljon näytöksiä sielukkaan tanssin ja musiikin ystäville.

25. El Rocío
Doñanan kansallispuiston laidalta löytyvä El Rocío vaikuttaa hyvin omalaatuiselta ja kiinnostavalta kylältä, sillä sen kadut ovat pehmeää hiekkaa ja moni liikkuu edelleen hevoskyydillä. Villin lännen kylältä näyttävä El Rocío täyttyy ihmisistä aina helluntaina, jolloin kaupunkiin saapuu satojatuhansia pyhiinvaeltajia.

26. Tarifa
Manner-Euroopan eteläisin kaupunki Tarifa löytyy Gibraltarinsalmen rannalta, ja sieltä on näköyhteys Marokkoon. Tarifasta olisikin helppo tehdä lauttamatka Afrikan tähti -lautapelistä tuttuun Tangeriin. Toisaalta itse Tarifakin kuulostaa houkuttelevalta varsinkin pittoreskin vanhankaupunkinsa osalta.

27. Almería
Aurinkoiseksi mainostettu Almería sijaitsee Andalusian rannikon itäosassa, jossa en ole vielä koskaan käynyt. Parinsadantuhannen asukkaan kaupungissa lienee jonkin verran nähtävää sekä paljon hyvää ruokaa. Almerían lähistöllä levittäytyy karu Tabernasin aavikko, jolla on kuvattu muun muassa villin lännen elokuvia.

28. Muut Andalusian valkoiset kylät
Mainitsin jo ylempänä muutaman valkoisen kylän, mutta niitä riittää Andalusiassa lähes loputtomasti. Niputan nyt saman otsikon alle toivelistalleni päätyneitä kyliä, joita ovat Arcos de la Frontera, Zahara de la Sierra, Casares, Olvera, Gaucín ja Grazalema. Nämä kaikki ovat varmasti kauniita paikkoja, joista joku voisi vierailun yhteydessä nousta yhdeksi suosikkipaikoistani Andalusiassa.

29. Andalusian kansallispuistot
Andalusiassa on kolme kansallispuistoa, jotka kuulostavat varsin erilaisilta keskenään. Doñanan kansallispuistoa sävyttävät kosteikkoalueet sekä toisaalta myös dyynit. Alueella voi nähdä paljon muuttolintuja sekä muita erilaisia eläimiä. Sierra Nevadan kansallispuisto tarjoaa puolestaan korkeita vuoria ja esimerkiksi patikointimahdollisuuksia. Sierra de las Nievesin kansallispuiston erityispiirteisiin kuuluvat muun muassa harvinaiset espanjankuusimetsät sekä luolat.

30. Muut Andalusian rannikkokaupungit
Aurinkorannikolla riittää monta kaupunkia, joita olisi mukava käydä katsomassa. Esimerkiksi Benalmádenasta löytyy mielikuvituksellinen Colomaresin linna, buddhalainen pyhäkkö sekä sisämaassa kohoava valkoinen kylä Benalmádena Pueblo. Benalmádena sijaitsee helpon kävelymatkan päässä toisesta suositusta rantakaupungista Torremolinoksesta. Muita mahdollisina retkikohteina mielessäni käyneitä rantakaupunkeja ovat ainakin Estepona sekä Costa Tropicalin puolella sijaitseva Almuñécar.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia11 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa


Aila ja Juha
10.2.2023 at 19:00
Kiitos taas hienosta tekstistä upeine kuvineen. Tykkään kovasti tyylistäsi kertoa paikoista samalla kertaa selkeän informatiivisesti että elämyksellisesti. Olen itsekin juuri jälleen kerran matkalla Andalusiaan ja juuri harkitsin, pitäisikö rotkon reunat kiertää uudelleen. Kiersin jo kerran ja koin silloin olevani sieltä vanhimmasta päästä reitillä, joten laitoin silloin otsikokseni ”Mummi Caminito del Reyllä”, koska halusin rohkaista kaikenikäisiä vaeltamaan melko helpoiksi rakennettuja polkuja. Tuo on todella ainutlaatuisen hieno paikka, joskin paljon kaikkea muutakin Andalusiasta löytyy. Siellä satsataan nyt niin paljon Kuninkaanpolun kehittämiseen turisteille, että pelkään jo vähän siitä tulevan turhankin turistinen. Voipi olla, että pääsemme kokeilemaan jo sen junayhteydenkin maaliskuussa. Pitää vain päättää jo niistä lipuista. Aila
Mika / Lähtöportti
14.2.2023 at 17:58
Kiitos paljon! Pyrin kirjoittamaan niin että lukija pääsisi ”matkalle mukaan” ja lisään tekstin joukkoon myös mahdollisimman paljon hyödyllistä tietoa. Espanjassa tosiaan panostetaan Caminito del Reyhin paljon ja paikka tuntui ehkä hieman turistisemmalta kuin kuusi vuotta sitten, mutta mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut. Varsinainen reitti on joka tapauksessa sama ja kävijäkiintiöt estävät pahimpia ruuhkia. Opastettujen kävelyiden lippuja on hyvin saatavilla, mutta omatoimisia lippuja ei yleensä ainakaan parille seuraavalle viikolle löydy. Jos haluaa muita kuin aamuaikoja, niin sitten omatoimisia aikoja saattaa saada vasta todella pitkän ajan päästä. Tuntuuhan tuo pieneltä rahastukselta, että kalliimpia opastettuja kierroksia on tarjolla kysyntään nähden paljon enemmän kuin omatoimisia.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
11.2.2023 at 17:49
Oho, ajoissa on näköjään tosiaan hyvä olla. Toisaalta, vaikka yleensä nautinkin erityisesti omatoimisedta patikoinnista, joskus opastetutkin retket ovat mukavia. Tämä olisi kyllä todella kiinnostava reitti päästä itsekin kulkemaan, näkymät näyttävät upeilta!
Mika / Lähtöportti
14.2.2023 at 18:07
Suosittelen lämpimästi Caminito del Reytä, se on ainutlaatuinen paikka ja maisemia kelpaa todellakin ihailla! Opas oli hyvin ammattitaitoinen ja sekä luontoon että historiaan liittyen sai paljon tietoa, joten opastuksessa on kyllä hyvät puolensa. Toisaalta tuolla on mahdotonta eksyä, joten reitin kulkemisen kannalta oppaalle ei ole tarvetta.