Ranska
Bordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
Bordeaux on yksi maailman tunnetuimmista viinialueista. Ei siis liene suuri yllätys, että Bordeaux’n kaupungissa toimii aiheelle omistettu suuri museo Cité du Vin. Löysimme museosta sekä viinitietoutta että poikkitaiteellisia kokemuksia.
Cité du Vin eli Viinin kaupunki avattiin kesäkuussa 2017 ja se nousi nopeasti Bordeaux’n suosituimpien nähtävyyksien joukkoon. Museo sijaitsee pari kilometriä ydinkeskustan pohjoispuolella Garonne-joen varrella. Museoon on mukava kävellä rannan viihtyisää kävelykatua pitkin, mutta perille pääsee sujuvasti myös raitiovaunulla. Aivan Cité du Vinin vieressä toimivassa Les Halles de Bacalan -kauppahallissa kannattaa käydä haukkaamassa jotain herkullista syötävää ennen tai jälkeen museovierailun.

Modernin museon kaarevat muodot näkyvät kauas kaupunkiin. Suunnittelusta vastanneen arkkitehtitoimiston mukaan rakennuksen ulkonäkö kuvaa viinin sielua, mutta itse olen näkevinäni pytingissä myös jonkinlaisen viinikarahvin muotoa.

Bordeaux’n viinit ovat niin tunnettuja, että moni yhdistää mielessään kaupungin nimen alueen juomiin. Kuuluisa viinialue levittäytyy laajalle alueelle kaupungin ympäristöön. Seudulta löytyy useita suuria historiallisia viinitiloja sekä tietenkin myös paljon pieniä toimijoita. Bordeaux’n viineistä maineikkaimpia lienevät punaviinit, joissa käytettään usein esimerkiksi Cabernet Sauvignon- tai Merlot-rypäleitä. Myös valkoviiniä tuotetaan runsaasti. Alueen viinikylistä suosituin taitaa olla Saint-Émilion, josta voi lukea lisää vaikkapa Unelmatrippi-blogista. Cité du Vin ei kuitenkaan keskity vain paikallisiin tuotteisiin vaan esittelee koko maailman viinejä.

Ostin pääsyliput ennakkoon Cité du Vinin nettisivuilta, joten pääsemme jonottamatta sisään ja toisesta kerroksesta löytyvään päänäyttelyyn. Aluksi vastaan tulee suuria videonäyttöjä, joiden kautta pääsee tunnelmoimaan eri puolilta maailmaa löytyviä viinitiloja. Kartta kertoo maailman viininviljelyalueista, joihin nähden Suomi sijoittuu kauas suotuisimpien seutujen pohjoispuolelle.

Cité du Vin on suunniteltu perheystävälliseksi vierailukohteeksi, jossa on tarjolla kokemuksia kaikille aisteille. Yllätymme hieman ihmisten määrästä, sillä muissa käymissämme Bordeaux’n nähtävyyksissä, kuten taide-elämyksiä tarjoavassa Bassins des Lumièresissa, on ollut todella hiljaista. Viinimuseoonkin mahtuu silti tutustumaan melko väljästi. Museovierailuun voisi halutessaan yhdistää myös viininmaistelutilaisuuden.

Museossa on valtava määrä viinitietoa, jos siihen vain jaksaa perehtyä lukemalla, äänitteitä kuuntelemalla tai videoita katselemalla. Päänäyttelyyn kuuluu lähes kaksikymmentä erilaista osiota, joiden sisältö vaihtelee raskaista faktoista hyvinkin viihteellisiin toteutuksiin sekä mielikuvien nostattamiseen. Vaikka nautinkin mielelläni viinistä hyvän ruoan kera, ei oma mielenkiintoni viiniä kohtaan ole niin korkealla tasolla että jaksaisin nyt innostua kaikista yksityiskohdista.

Esimerkiksi viinin historiaan voi tutustua perusteellisesti, sillä museon esittelemä sisältö ulottuu tuhansien vuosien taakse. Historiaosuuteen kuuluu pieniä laatikoita, joiden sisälle saa käynnistää hologrammien avulla toteutettuja animaatioita. Hilpeät esitykset ovat helppoa huvia, joskaan en ihan ymmärrä miksi nämä kaikki on haluttu tuoda museoon. Esitysten ohjaamiseen käytetään eräänlaista ääniopastuslaitetta, joka jaetaan museovierailun alussa kaikille tulijoille. Laitteen toimivuuden kanssa on pieniä ongelmia, ja toisaalta en edes taida ymmärtää millä kaikilla tavoin vempelettä voi tässä interaktiivisessa museossa hyödyntää.

Yksi museon hauskimmista osista on paikka, jossa voi haistella erilaisia viineistä löytyviä tuoksuja, kuten vaikkapa kahvia, nahkaa, kanelia, keksejä tai erilaisia kukkia ja yrttejä. Mieleeni tulevat Alkon tuotekuvaukset, joissa viinit saattavat olla vaikkapa hennon nahkaisia tai kevyen orvokkisia.

Koemme hyvin taiteellisen toteutuksen viini-illallisesta. Museovieraat kerääntyvät pitkän pöydän ääreen seuraamaan esitystä, jossa kuvia ja erilaisia liikkuvia muotoja heijastetaan sekä ruokapöydälle että muualle huoneeseen. Taustalla kuuluu musiikkia ja muita ääniä. En ihan ymmärrä tätäkään taidespektaakkelia, mutta kokemus jää kyllä mieleen.

Näyttelytilat kutsuvat myös kuluttamaan aikaa. Esimerkiksi viininviljelyn vuodenajoista kertovaa videoesitystä voi katsella pitkällä sohvalla mukavasti lähes makaavassa asennossa, koska se heijastetaan katselijoiden yläpuolelle.

Cité du Vinista löytyy muutamia osioita, joissa voi itsekin tehdä jotain. Yksi tällainen on virtuaalinen viinin polkeminen, jossa tampataan lattialle heijastettuja rypäleitä. Omasta suorituksesta kerrotaan tarkat tilastotiedot, joten paikalla voi järjestää vaikka kilpailun. Täytän myös leikkimielisen kyselyn, jonka tuloksena saan tietää, millainen viini itse olisin. Saan vastaukseksi ensimmäisellä yrittämällä Ruby Portin, eli yleisimmän ja edullisimman portviinin. Toisella kerralla tulokseksi tulee ranskalaisella Roussillonin alueella tuotettava Muscat de Rivesaltes. Se on portviinin tavoin tavallista viiniä vahvempaa.

Kierroksen lopuksi noustaan hissillä ylimmän kerroksen baariin, jossa saa nauttia pääsylipun hintaan kuuluvan viinilasillisen. Asiantunteva henkilökunta antaa mielellään suosituksia sopivan viinin valintaan. Lapsille ja muille alkoholia vältteleville tarjotaan rypälemehua. Cité du Vin on mielestäni ihan toimiva kohde lastenkin kanssa vierailtavaksi, sillä museossa pääsee ympärilleen katselun lisäksi myös hieman tekemään ja kokemaan erilaisia asioita. Toisaalta nuorimmat vieraat tuskin jaksavat keskittyä museon kaikkiin osioihin.

Rakennuksen huipulta on mukavat maisemat joelle ja kaupunkiin. Näkymiä pääsee ihailemaan baarin hieman ahtaalta parvekkeelta, jossa on valokuvaajien harmiksi runsaasti palkkeja ja lasiseiniä. Kattobaaria ei ole suunniteltu ajanviettopaikaksi, sillä istuimet puuttuvat käytännössä kokonaan. Olisin nauttinut mielelläni viinin seurana myös jotain pientä purtavaa, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Palaamme melko pian alakertaan ja poistumme matkamuistokaupan kautta helteiseen ulkoilmaan. Viinimuseon takana on pieni puutarha, mutta jätämme siihen tutustumisen väliin. Meiltä kuluu museossa vajaat kaksi tuntia, mutta aiheesta innostunut saa varmasti vietettyä näyttelyissä huomattavasti enemmän aikaa.

Cité du Vin jättää itselleni hieman ristiriitaisen tunteen. Moderni museo on tyylikäs ja omalla tavallaan mukaansatempaava, mutten silti jaksa innostua siitä niin paljoa kuin olin etukäteen ajatellut. Omaan vierailukokemukseeni vaikutti varmasti paljolti se, että olin päivän aiempien kohteiden jälkeen jo hieman väsynyt, enkä jaksanut keskittyä kaikkeen tarjolla olevaan viinitietouteen. Toisaalta osa museon taiteellisesta puolesta meni rehellisesti sanottuna hieman yli ymmärrykseni. Museo on tästä huolimatta mielenkiintoinen ja ilman muuta käymisen arvoinen kohde kaikille viinin ystäville sekä muillekin Bordeaux’ssa matkaileville.
Lue myös juttuni 20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon.
Ranska
Pariisin mahtipontinen Panthéon
Ranskan merkittävimpien henkilöiden hautapaikkana tunnettu Panthéon kuuluu Pariisin suuriin nähtävyyksiin. Rakennuksessa käyminen oli jäänyt aiemmilla matkoilla väliin, mutta viimein tänä vuonna pääsin tutustumaan tähän historialliseen maamerkkiin.
Panthéon rakennettiin kuningas Ludvig XV:n aloitteesta Pariisin suojeluspyhimykselle Pyhälle Genevièvelle omistetuksi kirkoksi. Rakennustöiden valmistuminen osui samoihin aikoihin vuonna 1789 alkaneen Ranskan suuren vallankumouksen kanssa. Uudet päättäjät suhtautuivat katoliseen kirkkoon vihamielisesti, joten massiivisesta rakennuksesta tulikin kirkon sijasta suurmiesten hautapaikka. Panthéon on ehtinyt vuosien varrella toimia pariin otteeseen myös kirkkona, mutta se on yhä nykyäänkin Ranskan historian merkittävimpien henkilöiden mausoleumi.

Istahdimme jo parikymmentä vuotta sitten ohi kulkiessamme Panthéonin portaille ja kolme vuotta sitten suuri kupoli häämötti kauas vuokra-asuntomme ikkunaan. Viimein tämän vuoden kesäkuussa tulee aika astua rakennuksen sisäpuolelle. Ostin pääsyliput netistä, joten pääsemme jonottamatta sisään. Toisaalta lippuluukulle johtava jonokin näyttää kauniista kesäpäivästä huolimatta melko lyhyeltä. Pariisissa on niin paljon nähtävyyksiä, ettei kaikkiin onneksi riitä samanlaista ruuhkaa kuin Eiffel-tornille tai Riemukaarelle. Pääsemme heti aluksi ihailemaan suurta salia, joka näyttää hyvin mahtipontiselta. Tiloissa riittää avaruutta ja korkeutta.

Panthéonin nimi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa kaikkien jumalten temppeliä. Latinalaiskorttelissa sijaitsevan rakennuksen yhtenä esikuvana oli Rooman antiikinaikainen Pantheon, jonka julkisivu onkin hyvin samankaltainen.

Arkkitehti Jacques-Germain Soufflot halusi lisätä rakennukseen Rooman Pantheonista poiketen näyttävän kupolin, jolle haettiin mallia Pietarinkirkosta ja Lontoon St Paulin katedraalista. Panthéonin kupolin huippu oli Eiffel-tornin valmistumiseen saakka koko Pariisin korkein piste.

Salin poikkeuksellinen korkeus miellytti fyysikko Léon Foucaultia, joka halusi todistaa maapallon pyörimisliikkeen. Hän ripusti Panthéonin kupolista 67 metriä korkean heilurin, jonka päässä oli messinkinen pallo. Heilurin liike ja kiertyminen osoittavat maapallon pyörivän akselinsa ympäri. Nyt paikalla oleva heiluri on jäljitelmä alkuperäisestä ja sen rauhallisia liikkeitä on hauska pysähtyä hetkeksi seuraamaan, vaikkei fysiikan lakeja ymmärtäisikään. Foucault’n alun perin Panthéonissa käyttämä heiluri on esillä Arts et Métiers -museossa Pariisissa.

Huomio kiinnittyy suuren heilurin lisäksi erikoisiin lasivitriineistä löytyviin nykytaideteoksiin. Sota-ajasta muistuttavat installaatiot ovat Anselm Kieferin käsialaa. Saksalaisen taiteilijan nimi on itselleni tuttu, sillä kirjoitin aikoinaan blogiinkin, kuinka Kieferin suurikokoiset maalaukset olivat mielestäni Bilbaon Guggenheimin vaikuttavimpia teoksia. En silti innostu Panthéoniin toteutetuista installaatioista yhtä paljon. Teokset ovat presidentti Emmanuel Macronin tilaamia töitä. Ne esiteltiin marraskuussa 2020, lähes sata vuotta Panthéonin edellisten taideteosten paljastamisen jälkeen.

Panthéonin haudat sijaitsevat kellarikerroksen kryptassa, joka on juhlallisuudestaan huolimatta varsin karu paikka. Odotin huomattavasti näyttävämpää toteutusta, mutta keskenään samanlaiset haudat ovatkin vain hyvin pelkistettyjä kivipaasia. Krypta on sokkeloinen tila, jonka haudat sijaitsevat pienissä muutamalle henkilölle varatuissa kammioissa. Nautimme näin helteisenä päivänä tilojen viileydestä.

Filosofina sekä kirjailijana tunnettu Voltaire on kunniapaikalla ja hänelle on kryptassa jopa oma patsaansa. Vuonna 1778 menehtynyt Voltaire on yksi ensimmäisistä Panthéoniin haudatuista henkilöistä. Panthéon ei ollut Voltairen kuollessa vielä edes valmistunut ja filosofin hauta siirrettiin nykyiselle paikalleen vasta 1791. Osa Panthéoniin haudatuista on päässyt tänne pian kuolemansa jälkeen, mutta on myös monia, jotka on siirretty kunnianosoituksena kryptaan vasta vuosikymmeniäkin myöhemmin.

Kiertelemme koko hautojen labyrintin ympäri. Käytävillä on kosketusnäyttöjä, joilta voi tutkia kryptan karttaa sekä lukea lisätietoja tänne haudatuista henkilöistä. Esimerkiksi pistekirjoituksen keksijästä Louis Braillesta on kiinnostavaa kuulla. Hautauksia ei ole historian saatossa tehty lainkaan säännöllisesti, vaan lähes puolet kryptan merkkihenkilöistä on päätynyt tänne Napoleonin valtakaudella 1800-luvun alussa. Napoleonin oma hauta on kuitenkin Pariisin Invalidikirkossa.

Yksi kryptan uusimmista tulokkaista on vuonna 2021 kunnian saanut Joséphine Baker. Viihdetaiteilijana, ihmisoikeusaktivistina sekä sodanaikaisen Ranskan vastarintaliikkeen toimijana tunnettu Baker on meille tuttu hahmo, sillä vierailimme viime vuonna hänen kotimuseossaan Château des Milandesissa. Hänestä tuli kryptan ensimmäinen amerikkalaissyntyinen henkilö sekä ensimmäinen tummaihoinen nainen. Naiset ovat täällä muutenkin vähemmistönä, sillä kunniapaikkoja on jaettu toistaiseksi 76 miehelle sekä vain seitsemälle naiselle. Bakerin hautapaikka on symbolinen, sillä vuonna 1975 kuolleen naisen maalliset jäännökset ovat edelleen Monacon hautausmaalla.

Panthéonin arvostetuimpiin haudattuihin kuuluvat fyysikot Marie ja Pierre Curie. Pariskunta työskenteli radioaktiivisuuden parissa ja sai yhdessä Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1903. Pierre kuoli auto-onnettomuudessa, mutta Marie jatkoi tutkimustöitään ja saavutti vielä myös Nobelin kemianpalkinnon. He saivat paikkansa Panthéonissa vuonna 1995.

Eräästä kammiosta löytyvät kirjallisuuden suurmiesten Alexander Dumas’n, Victor Hugon sekä Émile Zolan hautamuistomerkit. Olen itse lukenut kolmikon tuotannosta vain Dumas’n Kolme muskettisoturia. Matkavinkkinä voisi mainita Pariisin liepeillä sijaitsevan Dumas’n kotimuseon Château de Monte-Criston, jossa en tosin ole vielä itsekään päässyt käymään.

Palaamme kryptasta takaisin suureen saliin ja ihailemme vielä hetken taideteoksia. Katseeni osuu pois lähtiessämme Saint Denisiä esittävään tauluun. Suomeksi nimellä Pyhä Dionysius tunnettu kirkonmies kuuluu Pyhän Genevièven tavoin Pariisin suojeluspyhimyksiin. Saint Denis koki marttyyrikuoleman ja hänet tunnetaan erityisesti tarinasta, jonka mukaan mies kantoi oman irti lyödyn päänsä hautaansa.

Panthéonin mieleenpainuvin elämys voisi olla kupolin näköalapaikalta avautuva maisema yli Pariisin. Kupoli oli kuitenkin matkamme aikana suljettu, eikä sitä ole tätä syksyllä kirjoittaessani vielä avattu. Asiasta ei löydy virallista tiedotetta, mutta sulkeminen liittyy käsittääkseni ikävään toukokuiseen tapaukseen, kun nuori nainen teki itsemurhan hyppäämällä tornista alas. Toivottavasti näköalapaikka saataisiin avattua tavanomaisen talvitauon jälkeen taas ensi keväänä.
Lisätietoa löytyy Panthéonin virallisilta nettisivuilta.
Lue myös muita Pariisista kertovia juttujani, kuten Pariisin-viikon monet kokemukset ja 30 nähtävyyttä Pariisissa.
Ranska
Pariisin muodin sydämessä – La Galerie Dior
Kävimme kesän Pariisin-matkallamme La Galerie Diorissa, joka esittelee kuuluisan muotitalon tarinan näyttävällä tavalla. Upeita leninkejä pursuava museo osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi, vaikken aiheesta oikeastaan mitään ymmärräkään.
La Galerie Dior löytyy Pariisin kahdeksannesta kaupunginosasta Champs-Élysées’n ja Seinejoen välistä. Nousemme metroaseman portaita pitkin hienostuneelle Avenue Montaignelle, joka huokuu luksustunnelmaa. Ohitamme muiden muassa Guccin, Ralph Laurenin, Balenciagan, Fendin, Chanelin ja Versacen kiiltävät näyteikkunat, kunnes saavumme numeron 30 kohdalle. Christian Dior perusti muotitalonsa vuonna 1946 tähän osoitteeseen Avenue Montaignen varrelle, ja Diorin lippulaivamyymälä toimii täällä edelleen.

Emme onneksi tulleet vaimon ja teini-ikäisten tyttärien kanssa ostoksille, vaan suuntaamme kuvassa näkyvän lippulaivamyymälän naapurissa toimivaan La Galerie Dioriin. Sain idean tästä vierailupaikasta Hipaisuja maapallolla -blogista, ja kohde herätti heti muun perheen kiinnostuksen. Ylellisen muotitalon museo on varsin kohtuuhintainen, sillä aikuisten lipun saa hankittua 16 eurolla. Liput kannattaa ostaa ehdottomasti etukäteen, sillä ennakkoon valittuun aikaan pääsee sisään käytännössä saman tien. Kadun varrelle on saapuessamme kertynyt pitkä jono ilman ennakkolippua saapuneita ihmisiä. Heillä näkyy henkilökunnan lainaamia päivänvarjoja, sillä aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja kesäkatu tuntuu polttavan kuumalta.

Ilmastoiduissa sisätiloissa on miellyttävän viileää. Siirrymme hissillä kolmanteen kerrokseen, josta selkeästi merkitty vierailureitti alkaa ja etenee vähitellen takaisin kohti pohjakerrosta. Ensimmäiseksi tutustutaan itse Christian Diorin elämäntarinaan, josta kierros jatkuu muotiluomusten äärelle. Kaikki on itselleni uutta, sillä tiedän Diorista vain nimen ja osaan yhdistää hänet oletettavasti hyvin kalliisiin tuotteisiin. Valmistauduin vierailuun lentomatkan aikana katsomalla puhelimeen lataamani elokuvan nimeltä Rouva Harris lähtee Pariisiin. Harmiton tarina kertoo lontoolaisesta leskirouvasta, joka matkustaa ostamaan unelmiensa mekkoa Diorilta. Opin ainakin sen, että tässä merkissä on jotain aivan erityistä hohtoa.

Christian Dior syntyi vuonna 1905 Granvillessa Normandian rannikolla, josta varakas perhe muutti Pariisiin. Christian löysi pääkaupungissa intohimon taiteeseen ja perusti isänsä rahallisella avustuksella taidegallerian. Lamakausi vei kuitenkin perheen talousvaikeuksiin 1930-luvun alussa, ja miehen täytyi löytää uusia töitä itsensä elättämiseksi. Christian pääsi piirrostensa ja luonnoksiensa avulla ensin muotisuunnittelija Robert Piquet’n assistentiksi sekä myöhemmin useammaksi vuodeksi töihin Lucien Lelongin muotitaloon. Vuonna 1946 hän oli valmis avaamaan oman yrityksensä.

Dior aloitti arvokkaissa Avenue Montaignen tiloissa 85 työntekijän voimin, joten toiminta ei ollut ihan pientä puuhastelua. Muotiluomukset saivat heti alusta alkaen hyvän vastaanoton, kun pian avaamisen jälkeen esitelty New Look -mallisto herätti suurta kiinnostusta. Tuotevalikoima laajeni muun muassa hajuvesiin ja maailmanvalloitus jatkui New Yorkin 5th Avenuelle avatulla myymälällä.

Ajankohta uudenlaisen muotitalon perustamiselle oli sikäli otollinen, että Ranska ja koko Eurooppa toipuivat parhaillaan toisesta maailmansodasta. Elämään kaivattiin jälleen iloa ja esimerkiksi muotikuvia näkyi lehdissä entistä enemmän. Diorin toiminta laajeni hurjaa vauhtia ja vuonna 1954 se työllisti jo pelkästään Avenue Montaignen korttelissa yli tuhat ihmistä. Suunnittelijat sekä ompelijat tekivät työtään ja kutsuvieraat saivat ihailla hienoja asuja muotinäytöksissä. Monet aikansa kuuluisimmat naiset ympäri maailman halusivat valita itselleen nimenomaan Diorin mekkoja.

Herra Dior tunsi paljon taidealan ihmisiä, ja hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat esimerkiksi Pablo Picasso, Salvador Dalí, Henri Matisse ja Marc Chagall. Muotisuunnittelija sai työhönsä ideoita taiteesta, mutta hän mainitsi suurimpana inspiraation lähteenään luonnon ja erityisesti kukat. Rakkaus luontoon syntyi jo lapsuudenkodissa Normandiassa. Yllä olevassa kuvassa näkyvässä Granvillen talossa toimii nykyään Christian Diorille omistettu museo.

Christian Dior menehtyi sydänkohtaukseen syksyllä 1957 ollessaan 52-vuotias. Museon videotallenteilta jäävät mieleen hautajaiset, joiden aikana tuhannet kaduille kerääntyneet pariisilaiset jättivät hyvästinsä rakastetulle muotisuunnittelijalle. Muotitalon toiminta on jatkunut tuosta eteenpäin taitavien taiteellisten johtajien käsissä.

Näyttelystä jää mieleen joitakin merkkipaaluja Diorin muotitalon historiasta. Yksi tällainen oli vuonna 1967 lanseerattu Miss Dior -valmisvaatemallisto, joka toi tuotteet yhä laajemman ostajakunnan saataville. Massatuotetutkaan mekot eivät toki ole Diorilla ihan halpoja, mutta entistä huokeampi, nuorekkaampi ja käytännöllisempi mallisto lisäsi merkin suosiota. Dior aloitti miesten vaatteiden tuotannon vuonna 1970, mutta niitä ei esitellä La Galerie Diorissa lainkaan.

Näyttelyn pääpaino on itseoikeutetusti mekoissa, joiden lisäksi esillä on myös joitakin kenkiä ja käsilaukkuja. Hajuvesiäkin pääsisi halutessaan tuoksuttelemaan, mutta paikalle on osunut niin paljon muita ihmisiä, ettemme jää jonottamaan vuoroamme.

Kierroksen aikana pääsee kurkistamaan lasilattian lävitse Diorin työhuoneeseen. On mielenkiintoista ajatella, kuinka jostain yrityksestä tulee maailmankuulu ja monesta muusta ei. Minunkin isoisäni oli hyvä räätäli, mutta toiminta jäi pienimuotoiseksi. Harmi ettei Avenue Montaignella näy Matikaisen liikettä Diorin ja Armanin rinnalla.

La Galerie Dior on toteutettu tyylikkäästi ja paikoitellen myös mahtipontisesti. Kierroksen eräänlaisena kohokohtana jää mieleen sali, jossa esitellään runsaasti asuja useammassa kerroksessa. Seiniin ja kattoon heijastetaan tähtiloistoa ja muuta kuviointia. Taustalla soi musiikki, joten tämä huone on varsin vaikuttava paikka.

Näyttelyssä on tietenkin esillä myös maailmankuulujen naisten käyttämiä mekkoja. Dioriin ovat luottaneet esimerkiksi Marilyn Monroe, Marlene Dietrich, Sophia Loren, Elizabeth Taylor ja Rihanna. Kuvassa on prinsessa Dianan käyttämä mekko. Lady Dior -käsilaukut on nimetty juuri Dianan kunniaksi.

Näyttely on hieno kokonaisuus lukuisine asuineen sekä informatiivisine teksteineen. Kierroksella käy hyvin selväksi Diorin merkitys maailman muodille ja asema ranskalaisen haute couturen yhtenä lippulaivana sekä tärkeänä suunnannäyttäjänä. Esillä on paljon esimerkiksi Maria Grazia Chiurin suunnittelemia asuja. Italialainen Chiuri toimi Diorin taiteellisena johtajana yhdeksän vuoden ajan, kunnes erosi tehtävästä viime toukokuussa. Hänen työtään jatkaa pohjoisirlantilainen Jonathan Anderson.

Vierailu La Galerie Diorissa on hyvä idea jo siksi, että ikonisella muotitalolla on merkittävä asema ranskalaisessa kulttuurissa. Näyttelyyn tutustuminen tuntui yllättävänkin sykähdyttävältä, joten sitä voi suositella kaikille. Aihe on itselleni kovin vieras, mutta tyylikkäästi toteutetussa näyttelyssä on silti helppo viihtyä. Kokemus lienee vielä huomattavasti antoisampi muodista kiinnostuneille, jolloin asujen yksityiskohdat ja niiden suunnittelijoiden tarinat avautuvat aivan erilaisella tasolla. Kierros päättyy laskeutumiseen kohti uloskäyntiä näyttäviä kierreportaita pitkin.

Meiltä vierähti varsin laajaksi paljastuneessa museossa pari tuntia. Pariisin toinen vastaava nähtävyys Musée Yves Saint Laurent on remontin vuoksi suljettuna syksyyn 2027 saakka. Tämä museo olisi sujuvaa jatkoa La Galerie Diorille, sillä Yves Saint Laurent toimi uransa alkuvaiheessa Christian Diorin assistenttina. Hän nousi Christianin kuoltua Diorin muotitalon johtoon, ennen kuin erinäisten vaiheiden jälkeen perusti oman yrityksensä. Ehkäpä Musée Yves Saint Laurent kuuluu seuraavan Pariisin-matkamme ohjelmaan.
Lisätietoja löytyy La Galerie Diorin virallisilta nettisivuilta.
Lue myös Lähtöportin muita Pariisi-aiheisia juttuja.
-
Italia1 vuosi sittenLigurian rannikkokaupunkeja: Rapallo, Levanto ja La Spezia
-
Ranska1 vuosi sitten7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa
-
Espanja1 vuosi sittenSevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar
-
Ranska1 vuosi sitten20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Ranska1 vuosi sittenMusée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa
-
Englanti1 vuosi sittenMielenkiintoinen London Transport Museum
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson satulinna Castel Savoia
-
Italia1 vuosi sittenKokemuksia Aostanlaakson maisemista
-
Huvipuistot1 vuosi sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Anaheim
-
Jääkiekko12 kuukautta sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Espanja1 vuosi sittenFlamenco – Sevillan rytmikäs sielu


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
28.3.2025 at 7:31
Minä uskon, että tykkäisin paikasta kovasti. En oikeastaan pidä viinistä lainkaan, mutta jostain syystä moni sen ympärillä oleva aihepiiri kiinnostaa valmistukseksesta lähtien. Itse asiassa olisi hienoa joskus itsekin valmistaa viiniä.
Mika / Lähtöportti
28.3.2025 at 12:28
Viini on monipuolinen aihe, jota lähestytään tässä museossa hyvin erilaisista näkökulmista. Oman viinin valmistaminen olisi kyllä hienoa! Ei se Suomessakaan ihan mahdotonta ole, vaikkakin paljon haastavampaa kuin oikeilla viininviljelyalueilla.
Jenni / Unelmatrippi
29.3.2025 at 11:15
Kiitos linkkauksesta!
Minullekin jäi tuosta viinimuseosta vähän ristiriitaiset fiilikset, kun kävimme siellä jokunen vuosi sitten. Ääniopastuksen kanssa oli myös silloin ongelmia, ja osa toteutuksesta meni vähän yli hilseen. Lisäksi museo vaikutti minusta vähän sekavalta, kun siellä ei oikein ollut selkeää kulkureittiä vaan ihmiset poukkoilivat miten sattuu. Toisaalta museo oli kyllä hyvin kiinnostava. Tietoa oli tarjolla perusteellisesti ja monipuolisesti. Olen siis samaa mieltä siitä, että museo on käymisen arvoinen. Baarista jäi myös minulle mieleen se, että siellä ei todellakaan haluttu ihmisten viipyilevän, kun ei ollut ollenkaan penkkejä eikä mitään purtavaa. Se oli vähän sääli.
Mika / Lähtöportti
1.4.2025 at 18:05
Museo on mielenkiintoinen, mutta samalla vähän hämmentävä – ehkä se on osittain tarkoituskin. Baariin liittyen ymmärrän, ettei vierailijoiden haluta tukkivan pienehköä tilaa pitkäksi aikaa, mutta olisi kyllä kiva jos viinistä saisi nauttia istuen ja jonkinlaisen pikku purtavan kera. No, kyllähän Bordeaux’ssa toki riittää runsaasti muitakin paikkoja viinistä nautiskeluun 😀