Kävimme kesän Pariisin-matkallamme La Galerie Diorissa, joka esittelee kuuluisan muotitalon tarinan näyttävällä tavalla. Upeita leninkejä pursuava museo osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi, vaikken aiheesta oikeastaan mitään ymmärräkään.

La Galerie Dior löytyy Pariisin kahdeksannesta kaupunginosasta Champs-Élysées’n ja Seinejoen välistä. Nousemme metroaseman portaita pitkin hienostuneelle Avenue Montaignelle, joka huokuu luksustunnelmaa. Ohitamme muiden muassa Guccin, Ralph Laurenin, Balenciagan, Fendin, Chanelin ja Versacen kiiltävät näyteikkunat, kunnes saavumme numeron 30 kohdalle. Christian Dior perusti muotitalonsa vuonna 1946 tähän osoitteeseen Avenue Montaignen varrelle, ja Diorin lippulaivamyymälä toimii täällä edelleen.

Emme onneksi tulleet vaimon ja teini-ikäisten tyttärien kanssa ostoksille, vaan suuntaamme kuvassa näkyvän lippulaivamyymälän naapurissa toimivaan La Galerie Dioriin. Sain idean tästä vierailupaikasta Hipaisuja maapallolla -blogista, ja kohde herätti heti muun perheen kiinnostuksen. Ylellisen muotitalon museo on varsin kohtuuhintainen, sillä aikuisten lipun saa hankittua 16 eurolla. Liput kannattaa ostaa ehdottomasti etukäteen, sillä ennakkoon valittuun aikaan pääsee sisään käytännössä saman tien. Kadun varrelle on saapuessamme kertynyt pitkä jono ilman ennakkolippua saapuneita ihmisiä. Heillä näkyy henkilökunnan lainaamia päivänvarjoja, sillä aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja kesäkatu tuntuu polttavan kuumalta.

Ilmastoiduissa sisätiloissa on miellyttävän viileää. Siirrymme hissillä kolmanteen kerrokseen, josta selkeästi merkitty vierailureitti alkaa ja etenee vähitellen takaisin kohti pohjakerrosta. Ensimmäiseksi tutustutaan itse Christian Diorin elämäntarinaan, josta kierros jatkuu muotiluomusten äärelle. Kaikki on itselleni uutta, sillä tiedän Diorista vain nimen ja osaan yhdistää hänet oletettavasti hyvin kalliisiin tuotteisiin. Valmistauduin vierailuun lentomatkan aikana katsomalla puhelimeen lataamani elokuvan nimeltä Rouva Harris lähtee Pariisiin. Harmiton tarina kertoo lontoolaisesta leskirouvasta, joka matkustaa ostamaan unelmiensa mekkoa Diorilta. Opin ainakin sen, että tässä merkissä on jotain aivan erityistä hohtoa.

Christian Dior syntyi vuonna 1905 Granvillessa Normandian rannikolla, josta varakas perhe muutti Pariisiin. Christian löysi pääkaupungissa intohimon taiteeseen ja perusti isänsä rahallisella avustuksella taidegallerian. Lamakausi vei kuitenkin perheen talousvaikeuksiin 1930-luvun alussa, ja miehen täytyi löytää uusia töitä itsensä elättämiseksi. Christian pääsi piirrostensa ja luonnoksiensa avulla ensin muotisuunnittelija Robert Piquet’n assistentiksi sekä myöhemmin useammaksi vuodeksi töihin Lucien Lelongin muotitaloon. Vuonna 1946 hän oli valmis avaamaan oman yrityksensä.

Dior aloitti arvokkaissa Avenue Montaignen tiloissa 85 työntekijän voimin, joten toiminta ei ollut ihan pientä puuhastelua. Muotiluomukset saivat heti alusta alkaen hyvän vastaanoton, kun pian avaamisen jälkeen esitelty New Look -mallisto herätti suurta kiinnostusta. Tuotevalikoima laajeni muun muassa hajuvesiin ja maailmanvalloitus jatkui New Yorkin 5th Avenuelle avatulla myymälällä.

Ajankohta uudenlaisen muotitalon perustamiselle oli sikäli otollinen, että Ranska ja koko Eurooppa toipuivat parhaillaan toisesta maailmansodasta. Elämään kaivattiin jälleen iloa ja esimerkiksi muotikuvia näkyi lehdissä entistä enemmän. Diorin toiminta laajeni hurjaa vauhtia ja vuonna 1954 se työllisti jo pelkästään Avenue Montaignen korttelissa yli tuhat ihmistä. Suunnittelijat sekä ompelijat tekivät työtään ja kutsuvieraat saivat ihailla hienoja asuja muotinäytöksissä. Monet aikansa kuuluisimmat naiset ympäri maailman halusivat valita itselleen nimenomaan Diorin mekkoja.

 
Herra Dior tunsi paljon taidealan ihmisiä, ja hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat esimerkiksi Pablo Picasso, Salvador Dalí, Henri Matisse ja Marc Chagall. Muotisuunnittelija sai työhönsä ideoita taiteesta, mutta hän mainitsi suurimpana inspiraation lähteenään luonnon ja erityisesti kukat. Rakkaus luontoon syntyi jo lapsuudenkodissa Normandiassa. Yllä olevassa kuvassa näkyvässä Granvillen talossa toimii nykyään Christian Diorille omistettu museo.

Christian Dior menehtyi sydänkohtaukseen syksyllä 1957 ollessaan 52-vuotias. Museon videotallenteilta jäävät mieleen hautajaiset, joiden aikana tuhannet kaduille kerääntyneet pariisilaiset jättivät hyvästinsä rakastetulle muotisuunnittelijalle. Muotitalon toiminta on jatkunut tuosta eteenpäin taitavien taiteellisten johtajien käsissä.

Näyttelystä jää mieleen joitakin merkkipaaluja Diorin muotitalon historiasta. Yksi tällainen oli vuonna 1967 lanseerattu Miss Dior -valmisvaatemallisto, joka toi tuotteet yhä laajemman ostajakunnan saataville. Massatuotetutkaan mekot eivät toki ole Diorilla ihan halpoja, mutta entistä huokeampi, nuorekkaampi ja käytännöllisempi mallisto lisäsi merkin suosiota. Dior aloitti miesten vaatteiden tuotannon vuonna 1970, mutta niitä ei esitellä La Galerie Diorissa lainkaan.

Näyttelyn pääpaino on itseoikeutetusti mekoissa, joiden lisäksi esillä on myös joitakin kenkiä ja käsilaukkuja. Hajuvesiäkin pääsisi halutessaan tuoksuttelemaan, mutta paikalle on osunut niin paljon muita ihmisiä, ettemme jää jonottamaan vuoroamme.

Kierroksen aikana pääsee kurkistamaan lasilattian lävitse Diorin työhuoneeseen. On mielenkiintoista ajatella, kuinka jostain yrityksestä tulee maailmankuulu ja monesta muusta ei. Minunkin isoisäni oli hyvä räätäli, mutta toiminta jäi pienimuotoiseksi. Harmi ettei Avenue Montaignella näy Matikaisen liikettä Diorin ja Armanin rinnalla.

 
La Galerie Dior on toteutettu tyylikkäästi ja paikoitellen myös mahtipontisesti. Kierroksen eräänlaisena kohokohtana jää mieleen sali, jossa esitellään runsaasti asuja useammassa kerroksessa. Seiniin ja kattoon heijastetaan tähtiloistoa ja muuta kuviointia. Taustalla soi musiikki, joten tämä huone on varsin vaikuttava paikka.

Näyttelyssä on tietenkin esillä myös maailmankuulujen naisten käyttämiä mekkoja. Dioriin ovat luottaneet esimerkiksi Marilyn Monroe, Marlene Dietrich, Sophia Loren, Elizabeth Taylor ja Rihanna. Kuvassa on prinsessa Dianan käyttämä mekko. Lady Dior -käsilaukut on nimetty juuri Dianan kunniaksi.

 
Näyttely on hieno kokonaisuus lukuisine asuineen sekä informatiivisine teksteineen. Kierroksella käy hyvin selväksi Diorin merkitys maailman muodille ja asema ranskalaisen haute couturen yhtenä lippulaivana sekä tärkeänä suunnannäyttäjänä. Esillä on paljon esimerkiksi Maria Grazia Chiurin suunnittelemia asuja. Italialainen Chiuri toimi Diorin taiteellisena johtajana yhdeksän vuoden ajan, kunnes erosi tehtävästä viime toukokuussa. Hänen työtään jatkaa pohjoisirlantilainen Jonathan Anderson.

 
Vierailu La Galerie Diorissa on hyvä idea jo siksi, että ikonisella muotitalolla on merkittävä asema ranskalaisessa kulttuurissa. Näyttelyyn tutustuminen tuntui yllättävänkin sykähdyttävältä, joten sitä voi suositella kaikille. Aihe on itselleni kovin vieras, mutta tyylikkäästi toteutetussa näyttelyssä on silti helppo viihtyä. Kokemus lienee vielä huomattavasti antoisampi muodista kiinnostuneille, jolloin asujen yksityiskohdat ja niiden suunnittelijoiden tarinat avautuvat aivan erilaisella tasolla. Kierros päättyy laskeutumiseen kohti uloskäyntiä näyttäviä kierreportaita pitkin.

 
Meiltä vierähti varsin laajaksi paljastuneessa museossa pari tuntia. Pariisin toinen vastaava nähtävyys Musée Yves Saint Laurent on remontin vuoksi suljettuna syksyyn 2027 saakka. Tämä museo olisi sujuvaa jatkoa La Galerie Diorille, sillä Yves Saint Laurent toimi uransa alkuvaiheessa Christian Diorin assistenttina. Hän nousi Christianin kuoltua Diorin muotitalon johtoon, ennen kuin erinäisten vaiheiden jälkeen perusti oman yrityksensä. Ehkäpä Musée Yves Saint Laurent kuuluu seuraavan Pariisin-matkamme ohjelmaan.

Lisätietoja löytyy La Galerie Diorin virallisilta nettisivuilta.
Lue myös Lähtöportin muita Pariisi-aiheisia juttuja.

Notre-Damen katedraali kuuluu Pariisin kuuluisimpiin ja rakastetuimpiin nähtävyyksiin. Kevään 2019 tulipalo järkytti ihmisiä ympäri maailman, mutta nyt kirkko on saatu restauroitua uuteen loistoon.

Muistan Notre-Damen ensimmäiseltä Pariisin-matkaltani yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Kirkon julkisivu näytti heti kovin tutulta, sillä olin nähnyt sen matkailuaiheisten kirjojen kuvissa jo pikkupoikana. Ehdin käydä Notre-Damessa kolmella eri matkalla ennen kuin rakennuksessa puhkesi raju tulipalo huhtikuun 15. päivän iltana vuonna 2019. Palo saatiin tuntien kamppailun jälkeen aamuyöstä hallintaan, mutta korvaamattoman arvokas katedraali ehti kärsiä suuria tuhoja. Sekä katto että keskitorni romahtivat, ja hetken pelättiin jopa koko katedraalin tuhoutumista. Lopulta molemmat kellotornit, seinät, kolme suurta ruusuikkunaa ja osa sisätiloista sekä arvokkaista historiallisista esineistä saatiin pelastettua.

Tulipalo syttyi Notre-Damen remontoinnin aikana, ja todennäköisimpänä syttymissyynä pidetään jonkin töihin liittyneen sähkölaitteen oikosulkua. Jälleenrakennustyöt veivät useamman vuoden ja maksoivat yli 700 miljoonaa euroa. Merkittävä osa rahoista saatiin Ranskan varakkaimpien sukujen antamina lahjoituksina. Asia herätti kriittistäkin keskustelua, sillä miljardööreiltä ei ole hellinnyt yhtä avokätistä apua esimerkiksi köyhien ihmisten auttamiseen. Katedraali avattiin uudelleen joulukuussa 2024 monien arvovieraiden läsnä ollessa.

Goottilaistyylinen Pariisin katedraali kohoaa keskeisellä paikalla Île de la Citén saarella, ja sen lähistöltä löytyy useita Seinejoen ylittäviä siltoja. Kirkko valmistui vuonna 1345 vajaan parinsadan vuoden rakennustöiden jälkeen. Nimi Notre-Dame eli kirjaimellisesti Meidän Rouvamme tarkoittaa Neitsyt Mariaa. Ranskankielisistä maista löytyy paljon muitakin samoin nimettyjä kirkkoja.

Notre-Dame on palannut odotetusti Pariisin vilkkaimpien nähtävyyksien joukkoon. Kirkkoon pääsee aina ilmaiseksi, mutta sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi voi varata maksuttoman ennakkolipun Notre-Damen virallisilta nettisivuilta. Liput tulevat aina tarjolle Ranskan aikaa puoliltaöin ja ovat hyvin kysyttyjä. Varauksen saadakseen onkin paras toimia nopeasti. Lippuja on tarjolla vain kolmeksi päiväksi kerrallaan, eli jos haluat vierailla kirkossa vaikkapa johonkin aikaan keskiviikkona, on varaus mahdollista tehdä aikaisintaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Ennakkolippujen hankkiminen ei ole välttämätöntä, sillä normaalikin jono näytti sivusta katsottuna siedettävältä. Toisaalta arvostimme kovasti sitä, ettemme joutuneet seisoskelemaan helteisellä aukiolla lainkaan, vaan ennakkovarauksen tehneille tarkoitetusta portista pääsi ripeästi sisätiloihin. Notre-Damen kuuluisat kellotornit on toistaiseksi suljettu, mutta ne on tarkoitus avata yleisölle syyskuussa 2025.

Kirkon sisätilat näyttävät heti ensi silmäyksellä hyvin kauniilta ja jotenkin valoisammilta kuin vanhoissa remonttia edeltäneissä muistikuvissani. Pääalttari on hieno jo kaukaa kirkon takaosastakin nähtynä. Alttariveistoksessa Neitsyt Maria nostaa kasvonsa kohti taivasta ja levittää kätensä uhrautumisen merkiksi, kun enkelit ovat saapuneet äitinsä sylissä makaavan Jeesuksen luo. Alttariveistos oli kuningas Ludvig XIII:n tilaama uudistus Notre-Dameen, sillä hän halusi osoittaa kiitollisuutensa Neitsyt Marialle saatuaan kauan toivomansa jälkeläisen. Alttari valmistui tuon jälkeläisen eli Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikana, ja sen reunoille lisättiin molempien kuninkaiden omat patsaat.

Vierailukokemus ei kaikesta kauneudesta huolimatta ole mukavin mahdollinen, sillä sisätiloissa on valtavan paljon ihmisiä. Kirkon kiertävän reitin kulkusuunta on onneksi ennalta määrätty, mutta ihmismassan mukana ajelehtiminen on ajoittain ahdasta, emmekä jää katselemaan kaikkia yksityiskohtia niin pitkäksi aikaa kuin olisimme rauhallisemmassa tilanteessa voineet. Notre-Damen suosio ei tietenkään yllätä, mutta oletin että sisälle päästettäisiin hieman vähemmän ihmisiä kerrallaan.

Näyttävät lasimaalausten koristamat ikkunat kuuluvat Notre-Damen tunnetuimpiin yksityiskohtiin. Suuria halkaisijaltaan 13-metrisiä ruusuikkunoita on kolme kappaletta. Yksi niistä on julkisivulla kellotornien välissä ja kaksi muuta rakennuksen reunoilla. Lisäksi Notre-Damessa on monia pienempiä kauniita ikkunoita, joita voi ihailla lähietäisyydeltä erityisesti kirkon takaosassa.

Katedraalin reunoilla on kaikkiaan 29 eri pyhimyksille tai uskonnollisille aiheille omistettua sivukappelia, joiden ilme vaihtelee keskenään paljonkin. Kappeleissa on erilaisia taideteoksia, joita kannattaa pysähtyä ihailemaan. Muiden muassa Neitsyt Marian puolisolla Joosefilla, Pyhällä Yrjöllä sekä Pariisin suojeluspyhimyksellä Sainte Genevièvellä on omat kappelinsa Notre-Damessa.

Yksi sivukappeleista on omistettu Pariisin toiselle suojeluspyhimykselle Saint Denisille. Pariisin piispana muinoin toiminut Denis koki marttyyrikuoleman, ja tunnetun legendan mukaan hän käveli irti löytyä päätään itse kantaen usean kilometrin matkan omaan hautaansa. Sivukappelissa Saint Denis on kuitenkin kuvattu vielä pää tukevasti harteilla, toisin kuin joissakin muissa häntä esittävissä pyhimyspatsaissa.

Eri puolilla Notre-Damea on paljon erilaisia uskonnollisia taideteoksia, joihin voi halutessaan perehtyä pitkäksi aikaa. Pysähdymme katselemaan esimerkiksi 1300-luvulta peräisin olevia veistoksia, jotka kuvaavat Jeesuksen elämänvaiheita. Katedraalin sisältä löytyy myös aarrekammio, jossa voi vierailla pääsymaksua vastaan. Me jätämme aarrekammiossa vierailun tällä kerralla väliin.

 
Pysähdyn vielä sisätiloista poistuessamme ihailemaan ulko-ovien huolella tehtyjä koristeita, joiden viimeistelyyn on nähty paljon vaivaa. Niihin liittyy myös tarina taitavasta käsityöläisestä nimeltä Biscornet, joka sai tehtäväkseen kirkon ovien koristelun. Valtava urakka uuvutti miehen, jota tuli eräänä yönä tapaamaan tuntematon apulainen. Apuri hoiti homman ripeästi valmiiksi, mutta pian tämän jälkeen Biscornet kuoli. Koristeiden voi halutessaan nähdä muodostavan kerta toisensa jälkeen numeroa kuusi, ja niinpä onkin epäilty, että Biscornet’n salaperäinen apulainen olisi ollut itse paholainen. Vai oliko paholainen sittenkin itse Biscornet, jonka nimen voi kääntää suomeksi Kaksisarvinen.

Notre-Damen kiehtoviin yksityiskohtiin kuuluvat myös gargoilit, eli ulkoseinien koristeelliset räystäskourut. Vedensyöksijät on taiteiltu erilaisten pelottavienkin mielikuvitushahmojen näköisiksi. Osa gargoileista tuhoutui tulipalossa ja täytyi rakentaa korjaustöiden yhteydessä uudelleen. Vaikkei katedraali olekaan tismalleen samanlainen kuin ennen tulipaloa, ei asialla ole laajemmassa historiallisessa kontekstissa merkitystä. Notre-Dame on kärsinyt ja muokkautunut vuosisatojen melskeissä moneen kertaan, mutta säilynyt silti hengeltään ikuisena.

Notre-Dame on hieno nähtävyys, jota kannattaa käydä Pariisissa katsomassa. Katedraali on vuosisatojen aikana inspiroinut niin maalareita kuin kirjailijoitakin, ja se vilahtaa myös lukuisissa elokuvissa. Moni muistaa ainakin Notre-Damen kellonsoittajan joko Victor Hugon klassikkoromaanista tai Disney-elokuvasta. Notre-Dame on yksi Pariisin tärkeimmistä symboleista ja henkii pääkaupungin arvokasta historiaa. On hienoa, että se on saatu remontoitua taas ansaitsemaansa kuntoon.

Lue myös koko matkastamme kertova juttu Pariisin-viikon monet kokemukset.