Englanti
Lontoon värikkäät Brick Lane, Notting Hill ja Camden Town
Lontoo on täynnä kiinnostavia ja keskenään erilaisia alueita. Nyt haistellaan curryn tuoksua rappioromanttisella Brick Lanella, maleksitaan Notting Hillin pääkadulla Portobello Roadilla sekä ihmetellään värikkään Camden Townin vilskettä.
Englannin pääkaupungin kuuluisista kaupunginosista voisi helposti koota pitkän listan. Tälle kierrokselle valikoitui kolme turistienkin suosimaa aluetta, joita yhdistää silmiinpistävä värikkyys, mielenkiintoinen etninen historia sekä selkeä pääkatu, jonka halki kulkemalla saa kokea vaihtelevia tunnelmia. Kävin näissä kolmessa kaupunginosassa vuodenvaihteen perhematkalla, minkä lisäksi palasin vielä Brick Lanelle uudelleen kaverin kanssa maaliskuussa. Tervetuloa mukaan!

Brick Lane
Itä-Lontoossa kulkeva Brick Lane tunnetaan erityisesti katutaiteesta, curryravintoloista sekä boheemista tunnelmasta. Noin kilometrin mittainen katu ylettyy trendikkäille Shoreditchin ja Spitalfieldsin alueille, joten se vetää puoleensa paljon matkailijoita. Brick Lane on yksi Lontoon kansainvälisimmistä kaduista ja sitä kutsutaan suuren bangladeshilaisyhteisön ansiosta Lontoon Banglatownin sydämeksi. Eteläaasialaisia on saapunut alueelle 1960-luvulta lähtien, mutta jo ennen heitä täällä on riittänyt muita maahanmuuttajia, kuten juutalaisia ja irlantilaisia.

Kuljen molemmilla matkoillani Brick Lanen halki pohjoisesta etelään päin. Kadun mielenkiintoinen osa alkaa Bethnal Green Roadin risteyksestä, josta saavutaan hetkessä kuuluisan bageleista tunnetun leipomon kohdalle. Vielä vuodenvaihteessa täällä sai seurata ikuiseksi luultua kahden vierekkäisen leipomon kilpailua, mutta keltaisesta kyltistä tunnettu Beigel Shop laittoi helmikuussa yllättäen lapun luukulle. Niinpä jälkimmäisellä vierailulla onkin helppo valita jäljelle jäänyt Beigel Bake ja asettua jonon jatkoksi. Ikoniseksi mainitun leipomon palvelu on tehokasta, joten pääsemme yllättävän nopeasti valitsemaan bagelit haluamillamme täytteillä.

Syömme ostoksemme kadun varrella ja katselemme, kuinka Brick Lanen sunnuntaimarkkinoiden kojuja puretaan ja pakataan autojen kyytiin. Bagelin rakenne on odottamaani sitkeämpi, mutta lohitäytteinen leivonnainen maistuu oikein hyvältä. Väitän silti, että Beigel Baken pitkä jono johtuu enemmän perinteikkään leipomon saavuttamasta kulttimaineesta ja somesuosiosta kuin siitä, että tuotteen laatu olisi aivan poikkeuksellinen.

Brick Lanen varrelta on turha etsiä merkkiliikkeitä, mutta vintage-henkisiä vaatepuoteja löytyy runsaasti. Ostoksien kannalta tänne kannattaa tulla edellä sivuttujen markkinoiden ansiosta nimenomaan sunnuntaisin. Brick Lanen nähtävyyksiin kuuluu Truman Breweryn rakennus. Täällä toimi aikoinaan yksi Euroopan suurimmista panimoista, mutta nykyisin tilat on saatu uuteen käyttöön tapahtumapaikkana, johon kuuluu alueen henkeen sopivia kauppoja sekä ravintoloita.

Brick Lanen tiiliseinät ja muut pinnat ovat suurimmaksi osaksi katutaiteen peitossa. Joukkoon mahtuu poikkeuksellisen upeita teoksia, mutta suuren osan voi luokitella vähemmän viehättäväksi sotkuksi. Kokonaisuus on joka tapauksessa niin värikäs, että miljöössä on mielestäni jotain hyvin kiehtovaa. Vaimo ja tyttäret eivät olleet rähjäisestä ympäristöstä yhtä innoissaan, joten halusin siksi palata Brick Lanelle kaverin kanssa tehdyn jalkapallomatkan yhteydessä.

Yksi näyttävimmistä katutaideteoksista on belgialaisen Peter Roan maalaama kurki, joka löytyy Brick Lanen sivukadulta Hanbury Streetiltä. Roan eläinmaalausten tyyli on helposti tunnistettava, ja mieleeni tulevatkin Málagassa näkemäni saman taiteilijan työt.

Brick Lane on suuri curryntuoksuisten bangladeshilaisten ja intialaisten ravintoloiden keskittymä. Hintavetoinen kilpailu on kovaa, joten saamme kuulla innokkailta sisäänheittäjiltä monta tarjousta erilaisista kokonaisuuksista. Kuljemme hetken edestakaisin, kunnes Standard Balti House parantaa tarjoustaan, jossa 20 punnan ateriaan kuuluvat jo vapaavalintaiset alkuruoka ja pääruoka lisukkeineen, naanleipä sekä iso olut. Ruoka on hyvää ja vatsa tulee varmasti täyteen, mutta ainakaan omilla annosvalinnoillani makuelämys ei tunnu mitenkään poikkeukselliselta vaikkapa Suomen nepalilaisiin ravintoloihin verrattuna.

Kadun monikulttuurista historiaa voi aistia Fournier Streetin risteyksessä, jossa Brick Lanen moskeijan hopeanvärinen torni kurottaa kohti taivasta. Tyypillistä tiilirakennusta tuskin arvaisi moskeijaksi ilman seinään kiinnitettyä kylttiä ja huomiota herättävää tornia. Rakennus kuvastaa alueen monivaiheista historiaa, sillä se on 1700-luvun hugenottien rakentama. He olivat uskonsa vuoksi Ranskasta paenneita protestantteja. Seuraavan vuosisadan lopulla saapuivat Venäjällä ja Keski-Euroopassa vainotuiksi joutuneet juutalaiset, jolloin kirkko muuttui synagogaksi. Bangladeshista muuttaneet muslimit saivat luvan uudistaa rakennuksen moskeijaksi vuonna 1976.

Käännymme pian moskeijan ohitettuamme Heneage Streetille, jonka varrelta löytyy Kohteena maailma -blogissa suositeltu The Pride of Spitalfields -pubi. Tupa on kuitenkin niin täynnä, että päätämme tällä kerralla sammuttaa janomme jossakin muualla. Ramin blogissa mainittu Lontoon rakastetuin pubikissa Lenny on valitettavasti siirtynyt tuon julkaisun kirjoittamisen jälkeen ajasta ikuisuuteen.

On mielenkiintoista nähdä, millainen tulevaisuus suosittua Brick Lanea odottaa. Tietynlainen rosoisuus lienee täällä jäädäkseen, mutten olisi yllättynyt jos ympäristö vuosien kuluessa jollain lailla siistiytyisi ja keskiluokkaistuisi.

Brick Lanen ilme muuttuu vähintäänkin alati uudistuvien katutaideteosten muodossa, joten paikalle voi palata aina uudelleen – jos siis urbaani rähjäromantiikka yhtään kiinnostaa.

Notting Hill ja Portobello Road
Ladbroke Groven asemaa kohti kolisteleva metrojuna vie meidät Brick Laneen verrattuna aivan erilaiseen ympäristöön. Länsi-Lontoossa sijaitseva Notting Hill on ollut jo kauan eräänlainen kansojen sulatusuuni, jonne on muuttanut väkeä eri puolilta maailmaa. Sen ilmeeseen ovat vaikuttaneet eniten karibialaiset, joiden saapumisen katsoneen alkaneen vuonna 1948, kun Windrush-niminen laiva kuljetti tuhatkunta siirtolaista Jamaikalta Englantiin. Notting Hillin karibialaisuus tulee parhaiten esille vuosittain elokuussa järjestettävillä suurilla karnevaaleilla. Köyhä maahanmuuttaja-alue on keskiluokkaistunut ja siistiytynyt viime vuosikymmenten aikana trendikkääksi.

Suunnistan Ladbroke Groven asemalta hieman pohjoiseen, koska alueen kuuluisin katu Portobello Road näyttää kartan mukaan alkavan sieltä. Ensi kerralla tiedän, ettei turisti menetä juuri mitään vaikka oikaisisi suorinta tietä paikkaan, jossa Portobello Road alittaa maan päällä kulkevan metroradan. Tästä etelään päin alkaa se vilkas osuus, josta Portobello Road maailmalla tunnetaan.

Pääkadulta kannattaa välillä kääntyä myös sivummalle, sillä Notting Hillissä riittää kauniita pastellinvärisiä taloja. Eräs näyttävimmistä kaduista on Lancaster Road, jonka värikkäiden talojen ympärillä parveilee koko joukko valokuvia napsivia ihmisiä. Myönnän ottaneeni itsekin muutaman katukuvan, mutta tuntuu silti jotenkin hassulta että niin monet ihmiset kerääntyvät poseeraamaan selfiet mielessään tavallisten asuintalojen portaille. Ymmärrän hyvin jos paikalliset ovat kyllästyneet meihin turisteihin ja toivon, että asukkaiden yksityisyyttä kunnioitettaisiin.

Löydämme samoilta kulmilta Saint Lukes Mews -kujan, joka miellyttää meitä Lancaster Roadia enemmän. Ihailemme kauniita rakennuksia ja nautimme mukulakivikujan seesteisestä tunnelmasta. Tarkkasilmäisimmät elokuvien ystävät saattavat tunnistaa paikan myös eräästä romanttisen Rakkautta vain -komedian kohtauksesta.

Huomaamme lähistöllä Bob Marleyta esittävän seinämaalauksen. Joitakin Bob Marley and the Wailersin levyjä viimeisteltiin ja äänitettiin kadun toisella puolella sijainneilla Basing Streetin studioilla, joten jamaikalainen reggae-legenda tunsi myös Notting Hillin kadut.

Poikkeamme myös Portobello Roadin toiselle puolelle, jotta näemme osoitteessa 13 Blenheim Cres toimivan The Notting Hill Bookshopin. Notting Hill tuo monelle mieleen samannimisen elokuvan, jossa Julia Robertsin ja Hugh Grantin roolihahmot tapaavat toisensa matkakirjoihin erikoistuneessa kirjakaupassa. Vaikka Notting Hilliä ei filmattukaan tässä osoitteessa, sanotaan The Notting Hill Bookshopin toimineen inspiraationa elokuvan juonen suunnittelussa.

Palaamme Portobello Roadille, jonka varrelta löydämme lisää seinämaalauksia ja hauskannäköisiä taloja. Kaupat ja ravintolat vetävät ihmisiä puoleensa, joten kadulla riittää vilinää. Portobello Road tunnetaan erityisesti katumarkkinoistaan, jotka ovat vilkkaimmillaan perjantaisin sekä varsinkin lauantaisin. Tarjolla on silloin jos jonkinlaista antiikkia ja muuta ostettavaa. Osumme paikalle tihkusateisena tiistaina, jolloin tuotteita ei ole juurikaan levitelty ulkosalle.

Portobello Roadilla tulee pian vastaan sinisin kyltein koristeltu kauppa, joka julistaa olevansa elokuvasta tuttu The Travel Book Shop. Myynnissä on kuitenkin kirjojen sijasta matkamuistoja. Mainoskyltti liittyy siihen, että juuri täällä osoitteessa 142 Portobello Road sijaitsi kirjakaupaksi lavastettu tila, jossa Notting Hillin kohtauksia kuvattiin. Elokuvan mainosjuliste peittää nyt suuren osan näyteikkunasta ja kassakone laulaa iloisesti, vaikka hittielokuvan ensi-illasta on kulunut jo neljännesvuosisata.

Portobello Road tekee pienen mutkan ja jatkuu vilkkaana loivaan ylämäkeen. Talot on maalattu iloisilla pastelliväreillä ja niiden alakerroissa toimii monenlaisia putiikkeja. Emme kaipaa suurempaa ostettavaa, joten hankimme vain yhden jääkaappimagneetin.

Vilkkain osuus päättyy Chepstow Villas -kadun risteykseen, minkä jälkeen Portobello Road jatkuu vielä Pembridge Roadille saakka. Tällä Portobello Roadin eteläisimmällä osuudella on vielä jonkin verran värikkäitä asuintaloja. Alkava sade ajaa meitä kohti Notting Hill Gaten metroasemaa, joten päätämme kaupunginosaan tutustumisen tähän. Notting Hill jää mieleen eloisana ja siistinä alueena, jonne koko perhe palaisi mielellään toistekin. Näillä kulmilla olisi luultavasti muutakin nähtävää, mutta keskityimme tällä kerralla lähinnä Portobello Roadin läpi kulkemiseen.

Camden Town
Kolmas tutustumiskohteemme on Camden Town, joka kuuluu Camdenin kaupunkipiiriin. Laajaan kaupunkipiiriin mahtuu hienojakin alueita, mutta usein pelkäksi Camdeniksi kutsuttu punkhenkinen Camden Town on vaihtoehtokulttuurien valtakuntaa. Jäämme kaksikerroksisesta bussista Chalk Farmin pysäkillä, josta kävelee muutamassa minuutissa Camden Marketin vilinään. Tajuan vasta nyt jälkeenpäin, että ohitamme tuon lyhyen kävelymatkan varrella suorastaan legendaarisen Roundhousen. Keikkapaikan avajaisissa vuonna 1966 soitti Pink Floyd, jota seurasivat pian The Who, Jimi Hendrix, Led Zeppelin, Rod Stewart, Deep Purple, David Bowie ja monet muut.

Camden Town pursuaa markkinoita, katumaalauksia, baareja ja rockmuusikkojen keikkapaikkoja. Alue lähti muotoutumaan kohti nykyistä ilmettään 1960-luvulla, jolloin se veti puoleensa boheemeja taiteilijasieluja ja erityisesti muusikoita. Seuraavalla vuosikymmenellä Camden Townista tuli maailman punk rock -kulttuurin keskus, jossa The Sex Pistolsin ja The Clashin kaltaiset bändit pääsivät loistamaan. Keikkalavoilla nähtiin myös paljon uusia nousevia kykyjä. Camdenin kapinallinen henki veti nuorisoa magneetin lailla puoleensa ja seudun kaupoissa myytiin punkhenkistä muotia.

Nykyään Camdenin kaduilla tulee vastaan kaiken maailman rokkareita, hipstereitä, gootteja sun muita persoonallisia hahmoja sekä totta kai runsaasti turisteja. Alue houkuttelee varakkaita boheemeja, mutta toisaalta Camden Townissa toimii yhä perinteikäs Arlington House, joka on jo yli sadan vuoden ajan tarjonnut katon kodittomien pään päälle. Camdenissa on asunut paljon irlantilaistaustaisia ihmisiä, joista monella on ollut sormensa pelissä alueen musiikkiin liittyen. Irlantilaista kulttuuria ylläpitävä London Irish Centre toimii Camdenissa ja toki täältä löytyy myös muutamia irlantilaisia pubeja.

Camden Market on useammasta alueesta koostuva markkinakokonaisuus. Poikkeamme Stables Marketille, joka toimii nimensä mukaisesti entisissä hevostalleissa. Markkinoilla on mukava tunnelma. Kuljeskelemme ihmisvilinän seassa ja ohitamme monenmoisia puoteja, joista osassa on vaihtoehtokulttuurin henkeä. Tarjolla on esimerkiksi vaatteita, sisustus- ja lahjatavaraa sekä taidetta.

Istahdamme itämaisilla lampuilla koristeltuun kahvilaan, jonka herkuilla jaksaa taas jonkin matkaa eteenpäin. Stables Marketin toisessa päässä on hyväntuoksuinen katuruoka-alue, josta saisi evästä isompaankin nälkään. Stables Marketilta löytyy myös Camdenissa asuneen ja kuolleen laulaja Amy Winehousen patsas. Pronssiin valetun teoksen ympärillä riittää niin paljon valokuvaajia, ettemme jaksa odottaa omaa vuoroamme.

Pian markkinoiden eteläpuolella saavutaan Regent’s Canalin ylittävälle sillalle, jonka päällä hengailee muutamia vanhan koulukunnan punkkareita. Katselemme hetken kanavaa, jonka sulkuporteilla on nytkin perinteisiä kapeita aluksia. 1800-luvun alkupuolella avattu kanava oli aikoinaan merkittävä liikenneväylä ja vaikutti oleellisesti Camdenin kehittymisessä vilkkaaksi teollisuuskeskukseksi. Kehitys kiihtyi, kun alueelle saatiin myös rautatieyhteys.

Kaupunginosaa halkovalla Camden High Streetillä riittää ihmisiä tungokseksi asti. Pysähdymme välillä katselemaan rakennusten seiniä koristavia maalauksia, mutta kenenkään ei tee mieli jäädä ostoksille runsaasta kauppojen määrästä huolimatta. Kirpputoreja ja muita markkinoita riittäisi myös kadun toisella puolella, mutta jatkamme matkaamme melko pian King’s Crossin suuntaan. Yhtenä syynä on ihmispaljous, sillä ruuhkaa on kuin aikoinaan Tšekkoslovakian maalilla.

Camden High Street on yleisilmeeltään jotakin rosoisen Brick Lanen ja värikkään Portobello Roadin väliltä. Muun perheen suosikki kolmesta tämän jutun alueesta vaikutti olevan Notting Hill, mutta omasta mielestäni kaikissa kaupunginosissa on jotakin kiehtovaa, siitäkin huolimatta etten kaipaa vintage-vaatteita tai meluisia baareja. Moni-ilmeisyys on Lontoon suuri rikkaus, ja juuri sen ansiosta kaupungissa riittääkin koettavaa monelle matkalle.
Englanti
Mahtava British Museum Lontoossa
Jättimäinen British Museum kuuluu Lontoon suosituimpiin nähtävyyksiin. Eri puolilta maailmaa haalittujen historiallisten esineiden kokoelma on yksi maailman laajimmista, ja sitä pääsee ihmettelemään täysin ilmaiseksi.
Tutustuin British Museumiin maaliskuussa, kun käväisimme parin kaverin kanssa Lontoossa Englantiin suuntautuneen jalkapallomatkan yhteydessä. British Museum oli jäänyt itseltäni edellisillä Lontoon-matkoilla käymättä, vaikka olinkin pari kertaa kävellyt massiivisen rakennuksen ohitse. Nyt kaverini Pasi vaikutti niin kiinnostuneelta egyptiläisistä muumioista, ettei tätä museota voinut jättää mitenkään väliin. Hyvä niin, sillä museovierailu oli mielenkiintoinen kokemus.

British Museum on ilmainen, mutta suuren suosion vuoksi on erittäin suositeltavaa hankkia museon nettisivuilta maksuton ennakkolippu, joka takaa sisäänpääsyn valittuna ajankohtana. Saavumme paikalle arkisena iltapäivänä, jolloin varsinaista jonoa ei ole, vaan pääsemme kävelemään suoraan turvatarkastukseen. Reput tutkitaan päällisin puolin, mutta ennakkolippuja ei tällä kerralla tarvitse näyttää lainkaan.

Museossa on sujuvasta sisäänpääsystä huolimatta melko paljon ihmisiä. Reput ja takit voisi jättää säilytykseen, mutta koska narikkaan on pitkä jono, päätämme pitää ne mukanamme. Saavumme aluksi valoisaan aulatilaan, jonka virallinen nimi on komealta kuulostava Queen Elizabeth II Great Court. Vanha sisäpiha avattiin täysin uudistettuna ja lasikatolla varustettuna vuonna 2000.

Lontoon Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitseva British Museum perustettiin vuonna 1753 ja avattiin muutamaa vuotta myöhemmin maailman ensimmäisenä yleisölle avoimena kansallismuseona. Museo toimi aluksi Montagu Housessa, mutta tilat kävivät pian ahtaiksi. Nykyinen kreikkalaistyylistä uusklassismia henkivä päärakennus valmistui alkuperäisen museon paikalle 1850-luvulla.

Museon tehtävänä on esitellä ihmiskunnan historiaa ja kulttuuria eri puolilta maailmaa. Sekä aihe että museon kokoelma ovat käsittämättömän laajoja. British Museumin hallussa on noin kahdeksan miljoonaa esinettä, joista esille mahtuvien määrä rajautuu alle sataantuhanteen. Näyttelykartan pääotsikoita ovat Kreikka ja Rooma, Eurooppa, Egypti, Lähi-itä, Aasia, Afrikka sekä Amerikat.

Jättimäinen kokoelma tekee vaikutuksen, mutta herättää myös kysymyksen siitä miten tämä kaikki on päätynyt Lontooseen. Kolonialistinen Britannia on tehnyt vuosisatojen aikana lukemattomia valloitus- ja ryöstöretkiä eri puolille maailmaa, ja moni valtio on vaatinut esineiden palauttamista takaisin. British Museum vetoaa asemaansa maailman kulttuuriperinnön vaalijana ja lupaa tarjota arvokkaille esineille turvallisen säilytyspaikan, mutta näillekin perusteille on olemassa vasta-argumentteja. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi Egyptissä, Kreikassa ja muutamissa Afrikan maissa on toivottu esineiden palauttamista alkuperäisille mailleen.

Keskitymme vierailullamme lähinnä Egyptiin, jolle on varattu valtavat tilat ensimmäisestä kerroksesta sekä useita huoneita myös ylemmistä kerroksista. Alemman kerroksen tila on suorastaan mahtipontinen. Siellä on nähtävillä paljon suuria veistoksia.

Sukeltaminen Lontoon vilkkailta kaduilta muinaisen Egyptin maailmaan vaatii hetken hengähtämistä, jotta esineitä ja niiden merkitystä malttaisi hahmottaa paremmin. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, kuka vitriiniin aseteltuja kaiverruksia on tehnyt. Millaistakohan elämää tuo ihminen on elänyt, ja mitä sattunut ajattelemaan näitä piirroksia tehdessään? Tuskinpa on ainakaan tullut mieleen, että omien käsien jäljet päätyvät joskus vieraaseen maahan miljoonien ihmisten ihmeteltäväksi.

Yksi museon tunnetuimmista esineistä on Rosettan kivi, jolla oli ratkaiseva rooli muinaisen hieroglyfikirjoituksen tulkitsemisessa. Murikka löytyi Napoleonin sotaretken yhteydessä Rosettan kaupungista Egyptistä vuonna 1799. Kiven merkitys perustuu siihen, että siinä on sama teksti hieroglyfeillä, demoottisella kirjoituksella sekä kreikan kielellä. Näin ollen esimerkiksi kreikkaa taitava lukija pystyi päättelemään aiemmin tuntemattomien hieroglyfien merkityksen. Napoleonin armeija hävisi myöhemmin samalla retkellä taistelun brittijoukoille, minkä seurauksena Rosettan kivi päätyi lopulta Pariisin sijasta Lontooseen. Egypti on vaatinut kiven palauttamista itselleen.

Pasin kaipaamat muumiot löytyvät toisen kerroksen näyttelyhuoneista. Joukossa on myös muutamia kissojen ja muiden eläinten muumioita. On vaikuttavaa nähdä tuhansia vuosia vanhoja muumioarkkuja, jotka on koristeltu hyvin kauniisti.

Siirrymme egyptiläisten esineiden keskeltä hetkeksi muihin teemoihin. Vaikkapa mayojen tai atsteekkien aikainen Meksiko on mielenkiintoinen aihe, jolle on tosin varattu vain yksi huone. Arvokkaisiin esineisiin kuuluu esimerkiksi atsteekkien tekemä kaksipäistä käärmettä esittävä veistos. Se on mahdollisesti saapunut Eurooppaan konkistadori Hernán Cortésin mukana.

Viereisessä huoneessa päästään Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen pariin. Pohdinnan aiheena on muun muassa eurooppalaisten valloittajien vaikutus alkuperäiskansojen yhteisöihin. Pohjois-Amerikkakin on esillä vain hyvin rajatusti, kun taas esimerkiksi Lähi-itää on esitelty paljon laajemmin.

Museon avarissa aulatiloissa toimii kahvila, jossa käväisemme haukkaamassa pientä välipalaa. Kiertelemme vielä tämän jälkeen ympäri aulaa ja kurkkaamme myös kaiken keskellä sijaitsevaan lukusaliin. Se muistuttaa ajasta, jolloin British Museumin tiloissa säilytettiin maan merkittävintä ja suurinta kirjakokoelmaa. Yli kymmenen miljoonaa nidettä siirrettiin vuonna 1997 British Libraryn uuteen kansalliskirjastoon, joka toimii St Pancrasin rautatieaseman vieressä.

British Museum on ilman muuta näkemisen arvoinen museo, jossa saisi helposti vietettyä vaikka kokonaisen päivän. Meille riittää tällä kerralla kaksi tuntia, sillä takana on jo pitkä päivä. Olemme heränneet koti-Suomessa ennen kukonlaulua, suunnistaneet Gatwickin lentokentältä Borough Marketin ruokatorille ja katselleet maisemia The Garden at 120 -näköalatasanteella ennen useamman kilometrin reipasta kävelyä British Museumiin. Pasiakin alkaa tässä vaiheessa kiinnostaa muumioiden sijasta perinteinen brittipubi, joten jätämme museon tyytyväisinä taaksemme. Kenties British Museumiin tulee palattua joskus toistekin. Silloin voisi keskittyä vaikkapa antiikin Rooman tai Kreikan esineisiin.
Museosta löytyy paljon yksityiskohtaista tietoa British Museumin omilta nettisivuilta.
Englanti
Lontoon näköalapaikkoja: The Garden at 120
Lontooseen on avattu viime vuosina useita uusia näköalatasanteita, joista ilahduttavan moneen pääsee ilmaiseksi. Maaliskuisen Lontoon-pikavisiitin ohjelmaan mahtui The Garden at 120, jonne pääsi sujuvasti ilman ennakkovarausta.
Meillä on kavereiden kanssa puoli päivää aikaa Lontoossa ennen matkan jatkumista Manchesteriin. Suuntaamme aamulennolta Borough Marketin ruokamarkkinoille, joilta jatkamme kylläisinä London Bridgen ylitse Thamesin pohjoisrannalle. Käymme vielä katsomassa St Dunstan in the East -rauniokirkon ympärille syntyneen puutarhan, ennen kuin käännymme kohti näköalapaikkaa.

Lontoon Cityn alueelle on noussut parissakymmenessä vuodessa lukuisia pilvenpiirtäjiä, ja lisää on edelleen tulossa. Melko pieneltä alueelta löytyykin nykyään useita näköalatasanteita, joilta kelpaa ihailla Lontoon maisemia. Kävin itse pari vuotta sitten Sky Gardenissa, minkä lisäksi Citystä löytyvät myös vierekkäiset Horizon 22 ja The Lookout. Kaikki kolme ovat ilmaisia, mutta sisäänpääsyajan varaaminen ennakkoon on vähintäänkin suositeltavaa. Siksi valintamme osui tällä kerralla The Garden at 120 -puutarhaan, jonne varauksia ei edes oteta ryhmiä lukuun ottamatta vastaan. Rakennus näyttää katutasolta katsottuna mielenkiintoiselta, mutta mietimme peittävätkö ympäröivät rakennukset pahasti näköaloja.

Näköalatasanne sijaitsee osoitteessa 120 Fenchurch Street. Sisäänkäynnille on kertynyt parinkymmenen ihmisen jono, joka saadaan turvatarkastuksen läpi parissa minuutissa. Pääsemme siis pian hissiin, joka kuljettaa hetkessä noin 65 metrin korkeudella sijaitsevalle katolle. Esimerkiksi kesäviikonloppuina lienee vilkkaampaa, mutta jono etenee toivottavasti silloinkin sujuvasti.

Kattopuutarha on varmasti parhaimmillaan myöhemmin keväällä ja kesäaikaan, mutta jo maaliskuussakin on nähtävillä jonkin verran vihreää. Kukkapenkkejä koristavat keltaiset narsissit, kun taas näyttävät sinisateet eli wisteriat odottavat vielä myöhempää kevättä. Kasvit tekevät näköalatasanteesta viihtyisän ja on mukavaa katsella maisemia ulkoilmasta, varsinkin näin poutaisella säällä. Kattopuutarhan alla 14. kerroksessa toimii tyylikkäältä vaikuttava ravintola 14 Hills.

The Garden at 120 avattiin vasta valmistuneen One Fen Court -rakennuksen katolle vuonna 2019. Se suunniteltiin heti alusta alkaen kaikille avoimeksi tilaksi, jonne pääsee ilmaiseksi ilman ennakkolippuja.

On hurjaa ajatella, kuinka paljon City on viime vuosina kehittynyt. Muistan, kuinka lempinimellä The Gherkin eli Suolakurkku tunnettu hauskanmuotoinen pilvenpiirtäjä hallitsi aikoinaan maisemaa. Nyt se on jäänyt pahasti naapuriensa puristukseen.

Edellä mainittu Sky Garden sijaitsee tästä kattopuutarhasta nähtynä lähes käden ulottuvilla. Se toimii lempinimellä Walkie-Talkie tunnetun pilvenpiirtäjän yläosassa saman Fenchurch Streetin varrella.

Vaikka ennakkoon hieman pelkäsinkin maisemien jäävän muiden rakennusten katveeseen, ovat näkymät lopulta yllättävän avaria moneen suuntaan. Länteen päin katsellessa esimerkiksi Saint Paulin katedraali erottuu selvästi ja kuuluisa maailmanpyörä London Eyekin häämöttää kaukaisuudessa. Tämä vastaava maisema on toki viereisen Sky Gardenin korkeuksista vieläkin näyttävämpi.

Upea Tower Bridge ja sen edustalla näkyvä keskiaikainen linna Tower of London kuuluvat kaupungin ikonisimpiin nähtävyyksiin. Nostokurjet kurkottavat kuitenkin kohti taivasta siihen malliin, etten tiedä peittyykö kuvan näkymä jo kovinkin pian. Ympärille nousevat pilvenpiirtäjät varmasti muuttavat näköalatasanteen maisemia, mutta jotain jää toivottavasti jäljellekin.

Vaikka The Garden at 120 on muutamiin muihin vaihtoehtoihin verrattuna huomattavasti matalampi näköalatasanne, ei se tee kokemuksesta automaattisesti huonompaa vaan paremminkin erilaisen. Lisäkorkeus tietenkin auttaisi joidenkin kohteiden näkemisessä, mutta toisaalta monet rakennukset ovat hieman matalammalta nähtynä ikään kuin lähempänä ja paremmin hahmotettavissa.

The Garden at 120 on kiva vierailukohde, jota voi ilmaisen sisäänpääsynkin vuoksi suositella Lontoon-matkaajille. Tällä katolla voisi olla kiva nauttia joskus vaikka lämpimästä kesäillasta. Eri puolilta kaupunkia löytyy lisää erilaisia näköalapaikkoja, kuten Thamesin etelärannalla kohoava Länsi-Euroopan korkein rakennus The Shard. Mielenkiintoisia voisivat olla myös Crossrail Place Roof Garden Canary Wharfissa, The Post Building Roof Garden Holbornissa tai Lift 109 entisessä Battersean voimalaitoksessa. Maisemia voi ihailla myös vaikka Saint Paulin katedraalin kupolista tai Tate Modern -museosta käsin. Vaihtoehtoja siis riittää monelle tulevallekin Lontoon-matkalle.
Lisätietoja näköalatasanteesta löytyy The Garden at 120:n virallisilta nettisivuilta.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Italia1 vuosi sittenJalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese
-
Englanti11 kuukautta sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Suomi1 vuosi sittenTuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
22.5.2024 at 20:54
Kun Lontoosta käynnistä on viitisentoista vuotta jo aikaa, niin monet paikat näyttäisi erilaiselta 15-vuotta vanhemman silmin. Toki muutoksiakin on varmasti tapahtunut. Aikoinaan Sri Lankassa tykkäsin valtavasti rice & curry annoksista, vaikka olivatkin todella tulisia. Tuokin näytti kyllä maukkaalta.
Mika / Lähtöportti
24.5.2024 at 10:51
Varmasti noin pitkässä ajassa ehtii muuttua sekä kaupunki että se, kuinka paikkoja itse näkee ja kokee. Minusta on hauskaa palata välillä samoihin paikkoihin ja huomata, että paitsi kohde, myös omat mielenkiinnon kohteet ovat ajan kuluessa muuttuneet, ja voi nauttia erilaisista jutuista. Brick Lanelta saa kyllä hyvää rice & currya, vaikkei oma annos erityisen sykähdyttävä ollutkaan. Olisi ehkä pitänyt uskaltaa tilata mausteisempaa 🙂