Vietimme äskettäin vaimon kanssa mukavan viikonlopun Bergamossa. Yksi pohjoisitalialaisen kaupungin häikäisevimmistä nähtävyyksistä on Santa Maria Maggioren basilika, joka sykähdyttää myös paljon kirkkoja nähneitä matkailijoita.

Bergamon kaupunki jakautuu maantieteellisesti ylä- ja alakaupunkiin, joista kukkulan päällä kohoava yläkaupunki eli Città Alta on selvästi vanhempi. Venetsialaiset rakensivat 1500-luvulla Città Altan ympärille tukevat muurit, joiden sisäpuolella voi edelleen ihailla keskiaikaista arkkitehtuuria.

Todellinen helmi rakennusten joukossa on Basilica di Santa Maria Maggiore, jonka sisätilat saavat lähestulkoon haukkomaan henkeä. Olen vieraillut lukemattomissa kirkoissa ympäri Italiaa ja koko Eurooppaa, mutta tuskin mikään noista rakennuksista on tehnyt yhtä suurta vaikutusta nimenomaan sisätilojensa osalta. Viime vuonna julkaisemassani jutussa mainituista 12 kirkosta ehkä Pariisin Sainte-Chapellen sisätilat vetävät Santa Maria Maggiorelle vertoja, mutta aivan erilaisella tyylillä.

Santa Maria Maggiore sijaitsee Città Altan parhaalla paikalla kaupungin symbolin Campanone-tornin ja Bergamon tuomiokirkon kainalossa. Basilikan julkisivulla on kaksi ovea, joista pienempi mutta tavallaan keskeisemmältä näyttävä ei johda varsinaiseen kirkkoon vaan Colleonin kappeliin. Bartolomeo Colleoni oli 1400-luvulla elänyt sotapäällikkö, joka halusi rakennuttaa itselleen oman mausoleumin. Vaikka Colleoni palvelikin suurimman osan palkkasoturin urastaan Venetsiaa, oli hän ylpeä bergamolaisista juuristaan. Tarkalleen ottaen Colleoni syntyi Solzan kylässä Bergamon lähistöllä.

 
Colleonin kappelissa vieraileminen on ilmaista, joskin euron vapaaehtoista lahjoitusta suositellaan. Kappelin sisällä ei saa ottaa valokuvia, ja paikalla päivystävä matkamuistokauppias huolehtii kiellon noudattamisesta. Hillityn tyylikkäällä taiteella koristeltu kappeli on kaunis. Mieleen jäävät lähinnä keltasävyistä kupolia koristavat klassiset maalaukset, tummanpuhuva alttari sekä seinällä komeileva kullattu ratsastajapatsas. Kappelin ulkopuolella olevasta aidasta löytyy Colleonin vaakuna, jossa näkyvät kuviot eivät suinkaan ole esimerkiksi valkosipuleita vaan kiveksiä. Bartolomeo Colleonilla oli kuulemma kolme kivestä, ja sotapäällikkö oli tästä niin ylpeä että asia tulee esille jopa suvun vaakunassa.

Viereinen suurempi ovi johtaa varsinaiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, ja vaikken kirkkojen pääsymaksuista periaatteessa pidäkään, maksamme tällä kerralla mielellämme. Näin upeaa nähtävyyttä ei kannata jättää Bergamossa väliin!

Basilika rakennettiin kiitokseksi Neitsyt Marialle, jonka uskottiin suojelleen bergamolaisia Pohjois-Italiaa riivanneelta ruttoepidemialta. Pääalttari vihittiin käyttöön vuonna 1185, mutta työt jatkuivat tuon jälkeen vielä kauan ja esimerkiksi kellotorni saatiin valmiiksi vasta 1400-luvulla. Tuon jälkeen on tehty vielä paljon muutakin.

Suurimman vaikutuksen heti ensi silmäyksellä tekevät runsaat kattomaalaukset, jotka edustavat barokkityyliä. Monet niistä ovat peräisin 1600-luvulta, jolloin elettiin barokin kultakautta Italiassa. Ulkopuolelta rakennus on sen sijaan säilyttänyt paremmin vanhemman romaanisen ulkoasunsa.

Huomio kiinnittyy seuraavaksi hämmästyttävän hienoon rippituoliin, joka on paikallisen Andrea Fantonin reilut kolmesataa vuotta vanha luomus. Rippituoliin veistetyissä aiheissa toistuvat katumus ja armo. Taustalla näkyy yksi kirkon arvokkaista seinävaatteista.

Pysähdymme tutkimaan mestarillisesti veistettyjä yksityiskohtia, joissa riittäisi ihailtavaa pidemmäksikin aikaa. Kyllä kannattaisi tehdä hieman pikku syntejä, jos niitä pääsisi tunnustamaan näin upeaan rippituoliin.

Yksi kirkon nähtävyyksistä on bergamolaisen säveltäjän Gaetano Donizettin hauta. Esimerkiksi oopperasta Lemmenjuoma tunnettu Donizetti oli aikansa merkittävimpiä säveltäjiä Vincenzo Bellinin ja Gioacchino Rossinin rinnalla. Keväällä 1848 menehtyneen Donizettin hautamuistomerkki on kuvanveistäjä Vincenzo Velan käsialaa.

Kirkon kuoriosa eli alttarin ympäristö on näyttävä. Suurimpana taideteoksena erottuu Camillo Procaccinin maalaama Apostolit Neitsyt Marian tyhjän ja kukkia täynnä olevan haudan ympärillä.

Korkealla hämmästyneitä apostoleita kuvaavan alttaritaulun yläpuolella on Gian Paolo Cavagnan kupoliin maalaama teos, jossa Neitsyt Maria astuu enkeleiden ympäröimänä taivaaseen. Kahden eri maalarin työt täydentävät hienosti toisiaan.

Kuoriosassa pääsee käymään ja ihailemaan erilaisia yksityiskohtia lähempää. Itseäni kiinnostavat erityisesti taidokkaat puuveistokset. Opin vasta jälkikäteen, että kuorin arvokkaimpina taideteoksina pidetään taulumaisia puusta tehtyjä upotustöitä, jotka suunnitteli taidemaalari Lorenzo Lotto ja toteutti paikallinen puuteoksiin erikoistunut taituri Giovan Francesco Capoferri.

Kirkko on täynnä taidetta, ja moni teos jää tällaisella omatoimisella vierailulla varmasti huomioimatta. Sivualttaria koristaa Antonio Bosellin kaikkia pyhimyksiä esittävä maalaus.

Alttarin edustalla roikkuu varsin rujolta näyttävä veistos, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta. Veistoksen arvellaan olevan peräisin 1300-luvulta, mutta sen tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Veistos sopii kirkkoon hyvin, mutta sen tyyli eroaa melko lailla ympärillä näkyvästä barokkitaiteesta.

Tästä kirkosta ei millään malttaisi lähteä pois, sillä erityisesti runsaissa kattoon tehdyissä taideteoksissa riittää ihailtavaa. Maalaukset, veistokset ja muut kullatut koristeet sopivat mielestäni saumattomasti yhteen.

Sali on riittävän suuri ollakseen mahtipontinen, mutta toisaalta sen koko on hyvin helposti lähestyttävä kaikista kookkaimpiin kirkkoihin verrattuna. On myös miellyttävää, että paikalla on vierailumme aikana vain muutamia ihmisiä.

Käännymme ulko-ovella katsomaan kirkkosalia vielä kerran. Kevätaurinko paistaa ikkunasta muodostaen samanlaisia säteitä kuin taivaallista valoa kuvaavissa uskonnollisissa maalauksissa. Minusta tuntuu että löysin juuri uuden suosikkikirkkoni Italiassa. Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta Bergamon Santa Maria Maggioressa on ainakin omaan makuuni aivan erityistä hohdokkuutta.

Milanoa paremmin ymmärtääkseen on hyvä suunnata ydinkeskustan ulkopuolelle ja tutustua erilaisiin kaupunginosiin. Tämänvuotisen matkamme kohteisiin kuului eläväiseksi ja trendikkääksi mainittu NoLo, josta löytyy muun muassa katutaidetta.

NoLon nimi tulee amerikkalaiseen tyyliin sanoista North of Loreto tai italialaisittain Nord di Loreto. Kysymys on siis Loreton kaupunginosan pohjoispuolelle jäävästä alueesta. Yksi NoLon selkeistä rajoista on Piazzale Loreto, joka muistetaan erityisesti toisen maailmansodan loppuvaiheiden tapahtumista. Comojärvellä ammutun diktaattori Mussolinin ruumis tuotiin silloin roikkumaan kansan nähtäville juuri Loreton aukiolla sijainneen huoltoaseman katokseen.

Saavun NoLoon keväisenä sunnuntaiaamupäivänä. Olen lähtenyt liikkeelle Milanon keskusrautatieaseman kulmilta ja suuntaan Via Veniniä pitkin pohjoiseen. Aurinko porottaa jo kuumasti, mutta vanhat matalat kerrostalot tarjoavat kulkijalle varjopaikkoja.

Ilmassa on raukeaa aamupäivän tunnelmaa, joten kaupunginosa ei ole missään tapauksessa eläväisimmillään. On silti hauskaa kuljeskella kaikessa rauhassa pitkin katuja ja katsella ympärilleen. NoLo tunnetaan muun muassa katutaiteesta, jota on nähtävissä siellä täällä. Joukkoon mahtuu sekä hienoja muraaleja että vähemmän tyylikkäästi töhrittyjä seiniä.

Kaupunginosa syntyi Milanon laajentuessa keskustasta pohjoiseen, ja se on vetänyt ajan saatossa puoleensa paljon muuttajia köyhästä Etelä-Italiasta sekä sittemmin ulkomailta. Työläiskaupunginosan arkisissa kortteleissa tuleekin vastaan muutamia etnisiä puoteja sekä esimerkiksi Palestiinan lippuja.

Mielenkiintoista kyllä, koko alueella ei ollut varsinaista nimeä, kunnes ryhmä kaupunkisuunnittelijoita keksi New Yorkin SoHoa mukailevan NoLo-nimen. Alun perin vitsinä heitetty idea sai tuulta alleen, ja Milanon kaupunki virallisti Nord di Loreton vuonna 2019. NoLoa on brändätty uudistukselliseksi trendialueeksi, joka vetää nykyään puoleensa hipsterihenkistä nuorisoa. Katukuvassa näkyy etnisiä bistroja ja pieniä putiikkeja. Autoilua on pyritty vähentämään esimerkiksi leventämällä jalkakäytäviä ja kaventamalla autokaistoja. Yhteisöllisyys näkyy esimerkiksi pikku aukioilla pingispöytien muodossa.

Itseäni kiinnostaa erityisesti NoLon katutaide, jota on helppo katsella kävelyn lomassa. Kierroksen näyttävin muraali löytyy Viale Monzan varrelta. Leveä katu jatkuu reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Monzan kaupungin suuntaan.

Saman kadun varrella toimii myös yksi Milanon vanhimmista kauppahalleista, Mercato Comunale Monza. Olisi mukavaa kurkata historiallisen rakennuksen sisäpuolelle ja vaikka haukata jotain pientä syötävää, mutta kauppahalli on sunnuntaisin suljettu. Mercato Comunale Monza noudattaa perinteisiä aukioloaikoja, joten se on arkisinkin aamun ja illan tuntien välillä iltapäivisin kiinni.

Entisen raviradan paikalle syntynyt Parco Trotter on NoLon vihreä keidas. Hevoskilpailut siirtyivät jo reilut sata vuotta sitten San Siron kaupunginosaan, joten puiston puilla on ollut aikaa kasvaa. Parco Trotterin muodosta voi edelleen päätellä paikan menneisyyden kilparatana.

Laajalla puistoalueella näkyy, kuinka Milano on heräilemässä kevääseen. Kukat kukkivat, perheet ovat tulleet piknikille, lapset harjoittelevat pyöräilyä ja muutamat ihmiset ovat asettuneet penkeille lukemaan. Parco Trotterissa on aitoa paikallistunnelmaa, sillä puisto sijaitsee kaukana Milanon kuuluisimmista nähtävyyksistä.

 
Parco Trotterin laidalla toimiva mosso Milano on paitsi ravintola, baari ja kahvila, myös ennen kaikkea kohtaamispaikka seudun asukkaille. Mosso tekee yhteistyötä erilaisten organisaatioiden kanssa ja pyrkii erilaisten sosiaalisten projektien kautta työllistämään vaikeuksissa olevia ihmisiä. Erityisesti kulman takaa ohi kulkevan Via Padovan ympäristö on luokiteltu yhdeksi Milanon ongelma-alueista. Mosson edustalle on nytkin kokoontunut jonkin verran ihmisiä, mutta tyydyn itse ottamaan kuvan läheiseen muuriin taiteilluista kasvoista.

NoLon varsinainen katutaidekeskittymä löytyy rautatien juurella kulkevan Via Pontanon varrelta. Katu saattaa näyttää synkkinä syysiltoina jopa uhkaavalta, mutta ympäristö tuntuu aurinkoisena kevätpäivänä hyvinkin kutsuvalta.

Pysähdyn ihailemaan muutamia näyttäviä teoksia pidemmäksikin aikaa. Mieleeni jää esimerkiksi hienosti New Yorkia kuvaava maalaus, jossa kaupungin silhuetin edustalla on vauhdikkaita hahmoja ja metrojuna on matkalla Bronxiin.

Via Pontanon varsi kuuluu Milanon Muri liberi -ohjelmaan, eli vapaisiin seiniin, joille maalaaminen on sallittu ilmaiseksi ilman erillisen luvan anomista. Muri liberi -kohteita on Milanossa peräti sata kappaletta, mutta lähes kaikki ovat Via Pontanoon verrattuna huomattavasti kauempana keskustasta.

Jatkan matkaa pitkää katutaidegalleriaa ihmetellen, kunnes alitan junaradan ja palaan kohti aiemmin näkemiäni katuja. NoLon keskeisimpiin pieniin aukioihin kuuluvat Piazza Spoleto ja Piazza Morbegno ovat tällä välin vilkastuneet, kun kansa on heräillyt sunnuntaibrunssille tai lounaalle. Terasseilta kuuluu äänekästä puheensorinaa ja naurunremahduksia. Olin ottanut vuoden ensimmäisestä Matka-lehdestä talteen pari ravintolasuositusta NoLoon, mutta hoidamme tämän päivän ruokailumme tällä kertaa muualla.

Ohitan Santa Maria Beltraden kirkon sekä sen naapurissa toimivan Cinema Beltrade -elokuvateatterin. Se on ylpeästi Milanon ainoa, jossa filmit esitetään aina alkuperäiskielellä, eli niitä ei maan tyypillisistä tavoista poiketen dubata koskaan italiaksi. Palailen lopulta vielä kerran Via Veninin varrelle ja huomaan Milanoa ja sen raitiovaunuja esittävät seinämaalaukset. Täällä osataan olla ylpeitä omasta kaupungista.

Tämä kierros tutustutti vain pieneen osaan NoLon tarjonnasta, joten kaupunginosaan voisi palata toistekin. Silloin haluaisin nähdä ainakin Martesanan kanavan, jonka varrella lienee mukava kävellä ja nauttia taas hieman erilaisesta Milanosta. Myös paikallisten suosimiin ravintoloihin sekä baareihin olisi kiva tutustua. Ellei majoituspaikka ole kävelyetäisyydellä NoLosta, suosittelen kaupunginosaan kulkemiseen raitiovaunulinjaa numero 1, jolla operoivien vaunujen perinteisessä puusisustuksessa on vanhan ajan tunnelmaa. NoLo muistuttaa mielestäni melko paljon Isolan kaupunginosaa, josta voi lukea aiemmasta jutustani Kävelyllä Milanossa, Isola ja Porta Nuova.

Tutustu myös kirjoittamaani Milano-oppaaseen Runsas vinkkipaketti Milanoon.