Suomi
Kiva kesäpäivä Kokkolan seudulla
Yksi länsirannikon halki kulkeneen automatkamme kohteista oli Kokkola, jossa vietimme mukavan päivän. Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo oli erityisesti lasten mieleen. Neristanin puutalokaupunginosa tarjosi puolestaan mukavat puitteet iltakävelylle.
Aloitamme päiväretkemme Kälviältä, joka liitettiin Kokkolaan kymmenisen vuotta sitten. Houkuttimena tälle suunnalle toimii valtatien varrelta löytyvä Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo, jossa riittää ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisillekin.

Talonpojanmuseo vie aikamatkalle noin sadan vuoden takaisen keskipohjalaiskylän elämään. Parhaiten mieleen jäävät koulu, kauppa sekä erilaiset verstaat. Käymme myös ahtaassa piilopirtissä, joka on oikeaoppisesti rakennettu maakuoppaan.

Lasten mielestä parasta täällä ovat tietenkin eläimet. Puisto keskittyy suomalaisiin kotieläimiin, eivätkä tenavat muuta kaipaakaan, kun vain pääsevät leikkimään söpöjen kissanpentujen kanssa tai silittämään koiraa. Kissat ja koirat ovat omissa aitauksissaan, joihin pääsee eläintenhoitajien valvonnassa.

Maatilan eläimistä jäävät parhaiten mieleen lampaat ja vuohet, joita ehdimme kesän mittaan syöttää monessa muussakin paikassa. Eläinpuistosta löytyy myös muun muassa lehmiä, poneja, kanoja ja kaneja.

Museo on jopa hämmentävän laaja kokonaisuus, joka käsittää viitisenkymmentä historiallista rakennusta sekä tuhansia erilaisia esineitä. Tutkittavaa on siis yllin kyllin, kunhan tavarapaljouden keskellä pystyy vain valitsemaan mihin huomionsa kiinnittää.

Pihalta löytyy myös kunnioitettava traktorikokoelma sekä vanhoja autoja. Traktorit ovat toimintakunnossa ja isäntä ottaa välillä lapsia kyytiinsä pienelle kierrokselle. Mieleeni tulee, kuinka itsekin haaveilin pikkupoikana maanviljelijän ammatista.

Välillä alkaa jo epäilyttää, onko Toivoselta karannut keräilyharrastuksensa kanssa pappamopo käsistä. Lienee kuitenkin selvää, että runsaus on tämän museon rikkaus.

Museon ja kotieläinpuiston yhdistäminen on hyvä idea, koska se tarjoaa jotain mielenkiintoista kaikille sukupolville. Alueella on näytteillä myös muutamia leikkimökkejä, joista yhdessä saadaan hyvät kauppaleikit käyntiin. Mielikuvituksen voi päästää valloilleen myös vaikkapa pienessä vanhassa laivassa.

Toivosen eläinpuistossa ja talonpojanmuseossa saa helposti kulumaan useamman tunnin. Kierrämme koko alueen ympäri ja käymme lähes kaikkien talojen sisällä. Vanhojen esineiden yksityiskohdissa riittää katseltavaa niin pitkäksi ajaksi kuin mielenkiintoa vain riittää.

Maltamme lopulta hyvästellä pihapiirin eläimet ja suuntaamme kohti kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Kokkolan keskustaa. Löydämme parkkipaikan kirkon lähettyviltä ja lähdemme tutustumaan vanhaankaupunkiin, joka tunnetaan nimellä Neristan.

Kokkola on jo kauan sitten jakautunut yläkaupunkiin Oppistanin ja alakaupunkiin Neristaniin. Yläkaupungista on muotoutunut nykyinen keskusta, kun taas käsityöläisten ja merimiesten aikoinaan asuttama alakaupunki on edelleen historiaa huokuvaa puutaloaluetta.

Nälkä alkaa jo kurnia, joten suunnistamme kohti Isokadun varrella toimivaa Nera Scandinavian Steak Housea. Istahdamme viehättävälle sisäpihalle, jonne auringonsäteet vielä hetken aikaa yltävät. Olen maistellut pitkin matkaa erilaisia kala-annoksia, mutta jo ravintolan nimi kääntää valinnan tällä kerralla lihaan. Tilaamani pihvi onkin erinomaisen murea, ja kun lisukkeena on uusia perunoita sekä parsaa, ovat kaikki maut kohdallaan.

Siirrymme illan viiletessä vielä sisätiloihin nauttimaan jälkiruoista, joissa parasta on talon omatekoinen mustikkajäätelö. Ateria on kaikin puolin täysosuma, sillä ruoat maistuvat viihtyisässä ympäristössä erinomaisesti. Tarjoilija saa meidät kokemaan itsemme todella tervetulleiksi ja lapsetkin huomioidaan sujuvalla tavalla.

Nyt tuota ateriaa muistellessa täytyy sanoa, että se kuuluu ehdottomasti vuoden parhaisiin ravintolakokemuksiin. Mieli tekisi jo uudelleen Neraan, mutta miksi Kokkolan pitää olla niin kaukana kotoa?

Neristan vaikuttaa hiljaisten katujen perusteella rauhalliselta asuinalueelta. Liikkeellä on lähinnä muutamia paikallisia lapsia, jotka pompottavat palloa ja pyöräilevät autioilla kaduilla. Puutalokaupungit ovat tulleet meille rannikkoa pitkin matkaillessa jo tutuiksi, joten osaamme jo etukäteen odottaa ikkunoita koristavia posliinisia laivakoiria sekä juorupeilejä.

Neristanin kadut ovat viivasuoria, sillä vuoden 1664 tulipalon jälkeen määritetty ruutuasemakaava on edelleen käytössä. Vanhat puutalot näyttävät hyväkuntoisilta ja niiden pihoja suojaavat puiset aidat. Horsmat ja unikot ovat löytäneet itselleen elintilaa kivijalkojen kupeesta ja tuovat lisää väriä katukuvaan.

Neristan on kiistattoman kaunis, mutta kenties lyhyestä ajasta tai peräkkäisinä päivinä nähtyjen puutalokaupunkien määrästä johtuen en saa siitä samanlaista otetta kuin Pietarsaaren Skatasta, Vanhasta Raumasta tai Kristiinankaupungista. Haluaisin joka tapauksessa palata Neristaniin uudelleen, sillä Kokkola antoi tämän pienen pintaraapaisun perusteella miellyttävän kuvan itsestään. Ehdimme vielä käväistä hiljentyneellä torilla kääntymässä, ennen kuin jatkamme matkaa.

Seuraavalla kerralla varaisin reilummin aikaa ja lähtisin ainakin Tankarin majakkasaarelle, jonne pääsee m/s Jennyn kyydissä. Voisin myös käydä verestämässä vanhoja armeijamuistoja Lohtajan Vattajanniemen maisemissa. Kaupungin kahvilatarjonnasta valitsisin luultavasti persoonallisen Kahvila Sahan. Nämä ja monta muuta ideaa löytyvät Mutkia matkassa -blogista, josta bongasin hyvät vinkit tämänkertaiselle reissullemme.
Suomi
Sinebrychoffin taidemuseo Helsingissä
Helsingin keskustassa Bulevardin varrella sijaitseva Sinebrychoffin taidemuseo sykähdyttää sekä upeilla taidekokoelmilla että kotimuseon ylellisellä sisustuksella. Vierailin museossa nyt marraskuussa vasta ensimmäistä kertaa.
Tutustuin Sinebrychoffin panimosuvun vaiheisiin ensi kertaa viime keväänä, kun kävimme Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Siellä upean Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyn yhteydessä mainittiin sivumennen Moskovan suunnalta saapunut Peter Sinebrychoff. Hän perusti 1700- ja 1800-lukujen taitteessa Ruotsinsalmen venäläistä varuskuntaa palvelleen panimon. Kauppa kävi janoisten sotilaiden ansiosta hyvin. Yritys siirtyi Peterin kuoltua hänen vasta 16-vuotiaalle pojalleen Nikolaille. Ruotsinsalmen merilinnoitus sijaitsi nykyisen Kotkan kaupungin paikalla eli silloisella Ruotsin ja Venäjän rajalla. Linnoitus menetti merkityksensä Suomen sodan jälkeen vuonna 1809, kun Venäjä oli valloittanut Suomen Ruotsilta itselleen, eikä rajaa ollut enää lähimaillakaan.

Nuori Nikolai osoittautui hyväksi liikemieheksi. Varuskunta siirrettiin sodan jälkeen Viaporiin eli Suomenlinnaan, jonne Nikolai seurasi perässä. Helsinkiin asetuttuaan hän sai hankittua yksinoikeuden panimotoimintaan sekä viinan valmistamiseen ja myymiseen koko kaupungissa. Liiketoiminta laajeni muihin juomiin, ruokakauppaan sekä rakennusalallekin. Hietalahdessa toimineen panimon yhteyteen osoitteeseen Bulevardi 40 valmistui vuonna 1842 komea päärakennus, jossa Sinebrychoffin taidemuseo nykyään toimii.

Nikolain kuoltua panimo siirtyi hänen veljensä Paulin johtoon, ja liiketoiminta kehittyi entisestään. Muhkeapartainen Paul asusteli Bulevardi 40:ssä poikamiehenä, kunnes nai taloudenhoitajansa tyttären Annan. Anna Sinebrychoff jäi vuonna 1883 leskeksi ja otti aikakaudelle poikkeuksellisen naisjohtajan roolin. Jälkikasvuakin oli syntynyt, ja panimo siirtyi myöhemmin Paulin ja Annan vanhimman pojan käsiin. Annalla oli silti edelleen vaikutusvaltaa yritystoiminnassa ja hänet muistetaan myös avokätisenä hyväntekijänä.

Kuvassa vasemmalla näkyvä Nicolas Sinebrychoff ei perinyt vanhempiensa bisneslahjakkuutta, joten yritys siirtyi myöhemmin hänen veljensä Paul Sinebrychoff nuoremman hoitoon. Kuvassa oikealla näkyvä Paul nuorempi oli pätevä johtaja, joka hallitsi myös sijoitusmarkkinat. Hän meni naimisiin Svenska Teaternin tähtinäyttelijän Fanny Grahnin kanssa. Pariskunta ehti matkustella paljon ympäri Eurooppaa ennen Paulin siirtymistä yrityksen johtoon. Molemmat ihastuivat matkoilla näkemiinsä taidemuseoihin ja alkoivat itsekin keräillä tauluja. Harrastus jatkui Paulin ja Fannyn loppuiän ajan. Parilla ei ollut lapsia, joten leskeksi jäänyt Fanny lahjoitti arvokkaan taidekokoelman hieman ennen kuolemaansa Suomen valtiolle vuonna 1921. Näin Sinebrychoffin taidemuseo sai alkunsa.

Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo
Rakennuksen yläkerta oli aikoinaan Sinebrychoffien asuntona ja edustustiloina. Aluksi saavutaan näyttävään empiretyyliseen saliin, joka tekee vaikutuksen jo ensi silmäyksellä. Koristeellisia huonekaluja on mukava pysähtyä tutkimaan ja samalla tuntea, kuin olisi jossakin eurooppalaisessa palatsissa. Ei tämä ehkä ihan Versaillesilta näytä, mutta sen sivurakennukseen Petit Trianoniin Sinebrychoffien sisustusta voisi jo ehkä verrata.

Seuraavaksi saavutaan pirteänväriseen kustavilaiseen salonkiin. Seinät ovat täynnä juhlavia muotokuvia ruotsalaisista aatelisista ja kuninkaallisista. Paikalla päivystävä opas esittelee mielellään sylinterilipastoa, jonka itse Ruotsin kuningas Kustaa III teetti aikoinaan sisarelleen. Meitä viehättävät rakennuksen erkkeri-ikkunat, joiden luona olisi varmasti mukava istuskella lukemassa ja seurailla siinä sivussa Bulevardin kulkijoita.

Kepeä ilmapiiri muuttuu tummasävyiseksi, kun siirrymme Paul Sinebrychoffin työhuoneeseen. Seinät ovat täynnä taidetta, jonka näkyvimpänä teemana ovat alankomaalaisten maalareiden toteuttamat muotokuvat. Tuskinpa Paul osasi täällä työskennellessään arvata, että joulukuusta 1992 lähtien panimon toiminta jatkuisi Helsingin sijasta minun kotikulmillani Keravalla.

Myös Sinebrychoffien ruokasali on tummanpuhuva, mutta kodikas. Paul ja Fanny Sinebrychoffin ajasta kertovat huoneet henkivät porvariston hillittyä charmia ja antavat käsityksen siitä, millaista elämää Bulevardi 40:ssä on eletty. Pidämme näiden kadunpuoleisten huoneiden lisäksi myös puiston puolella olevista erkkereistä, joissa voisi viettää vaikkapa rauhallisia teehetkiä. On mukava kuulla, että nykyisin Koffin puistona tunnettu viheralue oli kaupunkilaisten vapaassa käytössä jo 1800-luvulla Sinebrychoffien aikaan.

Puistonpuoleiset huoneet toimivat nykyään taidenäyttelytilana, jossa ei ole kalusteita. Joukossa on paljon mielenkiintoisia teoksia. Näemme kierroksen päätteeksi museon todellisen helmen, Suomen ainoan Rembrandtin maalaaman taulun. Suuri hollantilainen mestari loi Lukevan munkin vuonna 1661, ja se päätyi maahamme taidetta keränneen kamariherra Hjalmar Linderin ansiosta.

Espanja myyttien takaa -näyttely 11.1.2026 saakka
Museon ensimmäisessä kerroksessa ja kellarissa järjestetään vaihtuvia taidenäyttelyitä, joista on tällä hetkellä vuorossa Espanja myyttien takaa. Aihe on meille matkailuhenkisille ihmisille oikein mieluisa, ja nähtävillä onkin paljon kiinnostavia teoksia 1800-luvun jälkipuoliskolta sekä 1900-luvun alusta. Näyttelyteksteissä mainitaan matkailun merkitys ja erilaiset mielikuvat, jotka ovat aina muokanneet käsitystämme Espanjasta. Aurinkoinen Andalusia on edelleen matkailijoiden kestosuosikki, ja sen valo on miellyttänyt myös taiteilijoita eri vuosisadoilla. Taidemaalarit ovat perehtyneet valoon myös esimerkiksi Valenciassa ja Kataloniassa.

Pidän perinteisistä maalauksista, joissa on maisemia tai vaikkapa erilaisia ihmisiä arkisissa askareissaan. Näyttelyn parhaat teokset ovat omasta mielestäni José Gallegos y Arnosan tarkasta siveltimestä. Sherrykaupunki Jerezissä syntyneellä taiteilijalla on ollut uskomaton kyky luoda pikkutarkkoja ja suorastaan valokuvamaisia teoksia. Pyhä Teresa kardinaalin edessä sykähdyttää valollaan, ja Suutari Sevillassa on kaikkine yksityiskohtineen taulu, jota uppoutuu mielellään ihailemaan pitkäksi aikaa. José Gallegos y Arnosa vietti kesiään Nettunon ja Anzion seudulla Italiassa, jossa myös kuoli vuonna 1917. Kirjoitin muutama vuosi sitten blogijutun Anzio-Nettunon sotilashautausmaasta.

Myös Martín Rico syntyi Espanjassa ja kuoli Italiassa. Hänen maalaamansa Venetsialaisia kalastajia kuuluu omiin suosikkeihini tässä näyttelyssä. Taulu on upeasti maalattu ja siinä on hyvin eläviä yksityiskohtia. Ihailemme taulujen lisäksi myös rakennuksen monia kaakeliuuneja. Näyttelyn nimekkäimpiin taiteilijoihin kuuluu ehdottomasti Francisco de Goya, mutta hänen härkätaisteluaiheiset vedoksensa eivät herätä itsessäni suurta mielenkiintoa.

Näyttelyssä esitellään myös arabialaista eksotiikkaa, jota tulee usein esimerkiksi Andalusiassa matkustaessa vastaan. Orientalistiset aiheet olivat suosittuja 1800-luvun lopun taiteessa. Taiteilijoiden suosikkiaiheisiin kuuluivat odaliskit eli itämaisten haaremien jalkavaimot.

Sinebrychoffin taidemuseo on kaltaiselleni satunnaiselle kävijälle juuri sopivan kokoinen. Nähtävää on runsaasti, mutta kuitenkin sen verran hillitty määrä, että mielenkiinto säilyy varmasti alusta loppuun. Nautin siitä, että parituntisen museovierailun aikana voi keskittyä tarkastelemaan joidenkin teosten yksityiskohtia kaikessa rauhassa, mutta näyttelyt ehtii silti nähdä varsin perusteellisesti. On myös hyvin kiehtovaa tutustua samalla sekä taideteoksiin että Sinebrychoffin suvun vaiheisiin. Vierailu on siis mainio elämys sekä taiteen että historian näkökulmasta. Museo teki suuren vaikutuksen ja suunnittelimme jo vaimon kanssa uutta visiittiä ensi vuodelle, kun esillä on taas uusia näyttelyitä.
Museosta löytyy lisätietoa osoitteesta sinebrychoffintaidemuseo.fi.
Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti
Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
-
Ranska1 vuosi sitten20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson satulinna Castel Savoia
-
Italia1 vuosi sittenKokemuksia Aostanlaakson maisemista
-
Jääkiekko1 vuosi sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Huvipuistot1 vuosi sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Anaheim
-
Ranska1 vuosi sittenChâteau des Milandes – Joséphine Bakerin linna
-
Ranska1 vuosi sittenMarqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna
-
Ranska1 vuosi sittenBassins des Lumières – hieno taide-elämys Bordeaux’ssa
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson kylät Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore
-
Englanti1 vuosi sittenLontoon kuninkaallinen Kensingtonin palatsi
-
Espanja12 kuukautta sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet


Arna / Cocoa etsimässä
26.9.2019 at 22:21
Mun äiti on kotoisin Kälviältä ja siellä on tullut vietettyä lapsuuden kesiä sukulaisissa. Toivosen eläinpuistossa tuli lorvittua päiväkausia silittämässä kissanpentuja ❤️. Edellisestä visiitistä on jo vuosia, mutta mikäpä ettei vaikka ensi kesänä voisi lähteä käymään oman lapsen kanssa mummon lapsuusmaisemissa.
Mika / Lähtöportti
26.9.2019 at 22:27
Hauska huomata miten keneltäkin löytyy yhteyksiä eri puolille Suomea! Tuohan olisi teille aika mainio nostalgiareissu päästä oman lapsen kanssa yhdessä noihin maisemiin 😊
Antero
25.11.2019 at 10:48
Tuo paikka on varmasti kiva lasten kanssa. Kun löytyy eläimiä ja lapset pääsevät traktorin kyytiin. Jos joskus tuolla päin tulee käytyä, täytyy tämä paikka pitää mielessä.
Mika / Lähtöportti
25.11.2019 at 15:31
Kyllä vaan, tuolla riittää katseltavaa kaikenikäisille. Kannattaa poiketa, jos tuolla päin Suomea liikkuu.
Tuula
6.10.2020 at 12:54
Tuolla Kälviän seudulla on kyllä kauniita paikkoja ja varsinkin tuo talonpojanmuseo on todella mielenkiintoinen. Meidän poikaa kiinnosti eniten tuo traktorikokoelma ja hän yritti jatkuvasti livistää ja halusi kiivetä renkaiden päälle. Toki myös kaikki eläimet olivat kovassa suosiossa.
Mika / Lähtöportti
8.10.2020 at 19:54
Traktorit ovat varmasti pienten ja suurempienkin poikien mieleen. Talonpojanmuseo on sikäli mielenkiintoinen, että jokaiselle löytyy jotakin. On eläimiä, leikkipaikkoja ja paljon erilaista museotavaraa.