Teimme lokakuun Kreetan-matkalla retken saaren pääkaupunkiin Iraklioniin. Vilkas kaupunki tarjoaa jonkin verran nähtävyyksiä sekä ostosmahdollisuuksia. Retki toi mukavasti vaihtelua matkaohjelmaan, sillä majoituimme hiljaisella maaseudulla.

Sisämaan rauhassa sijaitsevalta lomataloltamme on puolen tunnin ajomatka Iraklioniin. Tie laskeutuu kohti rantaa niin, että näemme jo kaukaa satamassa seisovat laivat. Risteilyaluksia on tänään peräti neljä, ja ne ovat varmasti tuoneet melkoisen joukon turisteja kaupunkiin. Keskustan autoliikenne on vilkasta, muttei aiheuta ongelmia, kun parkkipaikka on valittu valmiiksi ja navigaattori ohjaa oikeaan suuntaan. Google Mapsiin nimellä Museum Center Parking merkitty pysäköintialue on melko pieni, mutta sieltä löytyy onneksi tilaa. Henkilökunta viittoo vapaaseen parkkiruutuun ja rahastaa viiden euron päivämaksun.

Parkkipaikalta on lyhyt ylämäkeen viettävä kävelymatka laajalle Plateia Eleftherias -aukiolle, jonka nimi kääntyy Vapaudenaukioksi. Paikallisten suosiman kohtaamispaikan ympäristössä näkyy useita kahviloita ja kauppoja. Samoilla kulmilla toimii myös Arkeologinen museo, joka ei nyt kuulu oman retkemme ohjelmaan. Kehutussa museossa kannattaa varmasti käydä, jos viipyy kaupungissa pidempään.

Suunnistamme Bembon suihkulähteelle, jonka luota alkaa vilkas 1866-katu. Se on saanut nimensä vuodesta, jolloin kreetalaiset nousivat suureen kapinaan vallassa olleita ottomaaneja vastaan. 1866 on tiivis basaarimainen ostoskatu, jonka varrella on pikku liikkeitä vieri vieressä. Tarjolla on matkamuistoja ja muuta monenlaista tavaraa laidasta laitaan. Markkinameiningin keskellä pyörii paljon risteilyturisteja, kuten etukäteen arvelimmekin. Muutaman englanninkielisen ihmisen suusta kuuluu sana Heraklion.

Kaupungin nimi herättää usein hämmennystä, sillä siitä käytetään useita eri versioita. Näitä ovat Heraklion, Iraklion, Iráklio, Irakleio ja Herakleion sekä muutamat muutkin samantyyppiset sanat. Versioiden taustalla on historiallisia syitä, sillä kreikan kielestä on olemassa vanhan antiikinaikaisen kielen lisäksi moderni kansankieli sekä edellä mainittujen välimuoto puhdas kieli. Myös kreikkalaisen tekstin kääntäminen meillä käytössä oleville kirjaimille on joskus haastavaa. Lisäksi vaikkapa tienviitoissa voi olla kirjoitusvirheitä. Olen joka tapauksessa käsittänyt, että suomenkielisissä yhteyksissä olisi oikeaoppisinta käyttää nimeä Iraklion.

Reittimme johtaa kävelykatuja pitkin suoraviivaisesti kohti Iraklionin satamaa. Näemme matkan varrella muun muassa Leijona-aukiota koristavan Morosinin suihkulähteen, jota pidetään jopa koko Iraklionin keskipisteenä. Francesco Morosini johti venetsialaisia puolustusjoukkoja, kun ottomaanit piirittivät 1600-luvulla Iraklionia. Kaupunki tunnettiin venetsialaiseen aikaan nimellä Candia.

Loggia on tyylikäs venetsialaisaikainen rakennus, jota on jouduttu restauroimaan vuosisatojen varrella useaan otteeseen. Nykyään se toimii Iraklionin kaupungintalona. Käväisemme ihailemassa arkkitehtuuria pienellä sisäpihalla, mutta nähtävää ei riitä pitkäksi aikaa.

Iraklionissa on kreikkalaiseen tapaan paljon kirkkoja. Vierailemme kauniissa Pyhän Tituksen kirkossa, joka sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla. Alun perin moskeijaksi pystytetty rakennus on toiminut kirkkona vuodesta 1925 lähtien.

Uskotaan, että Titus toi yhdessä apostoli Paavalin kanssa kristinuskon Kreetalle. Tituksesta tuli saaren ensimmäinen piispa, ja hänet haudattiin aikanaan tällä samalla paikalla sijainneeseen kirkkoon. Kun ottomaanit lopulta valloittivat Kreetan, veivät heitä paenneet edelliset hallitsijat Tituksen pääkallon mukanaan Venetsiaan. Kallo on sittemmin palautettu Pyhän Tituksen kirkon sivukappeliin. Se on asetettu lasikuvulla suojattuun koristeelliseen astiaan, joten itse kallosta näkee korkeintaan päälaen. Moni uskovainen käy lyhyen vierailumme aikana kunnioittamassa pyhäinjäännöstä.

Sisätiloja on mukava pysähtyä hetkeksi ihailemaan, sillä pidän kreikkalaiskatolisten kirkkojen koristeellisesta, mutta silti hillitystä tyylistä. Titus on Kreetan saaren suojeluspyhimys ja häntä juhlitaan aina 25. elokuuta.

Jatkamme taivaltamme kohti satamaa Tituksen muistopäivän mukaan nimettyä kävelykatua pitkin. Väylä viettää loivasti alamäkeen ja sen varrella on lisää matkamuistomyymälöitä sekä muutama turistivetoiselta näyttävä ravintola. Meilläkin olisi nälkä, mutta päätämme kävellä paremman ruoan toivossa kulman takana sijaitsevaan Ligo Krasi Ligo Thalassa -ravintolaan.

Kahden vilkkaan kadun välissä sijaitsevalta terassilta on satamanäköalat. Ruuhkainen liikenne etenee niin verkkaisesti, ettei se haittaa ruokailuamme. Tilaamme viininlehtikääryleitä, dakos-leipiä sekä pääruoaksi pari gyros-annosta jaettaviksi. Ateria on sopivan runsas ja maittava. Talo tarjoaa vielä lopuksi ison lautasellisen vaniljajäätelön kera tarjottuja pikku munkkeja, joten olemme ravintolavalintaamme tyytyväisiä.

Ylitämme kadun ja katselemme kevyesti aaltoilevaa merta. Taustalla kohoavista vuorista erottuu erityisesti pyramidinmuotoinen Stroumboulas, joka on saanut nimensä italialaisesta Strombolin tulivuoresta.

Käännymme satamaan päin ja kävelemme kohti venetsialaisten rakentamaa linnoitusta. 1500-luvulta peräisin olevasta linnoituksesta käytetään kreikkalaista nimeä Koules sekä muutamia italialaisia nimiä, joista Rocca a Mare lienee yleisin.

Linnoitukset kiinnostavat aina, mutta toteamme ettei meillä ole kunnolla aikaa tällekään nähtävyydelle. Aikuisten pääsyliput maksavat kymmenen euroa ja sisätiloissa kuluisi luultavasti tunti tai parikin. Linnoitus on kyllä kuulemani mukaan vierailun arvoinen. Näyttelyt valottavat paikallista historiaa ja tarjolla on myös hyviä näköalapaikkoja.

Linnoitukselta eteenpäin jatkuva aallonmurtaja on peräti kaksi kilometriä pitkä. Aallonmurtajaa on koristeltu seinämaalauksilla ja sen päässä häämöttää Iraklionin majakka. Aurinko porottaa kuumasti, joten emme lähde kulkemaan linnoituksen luota aallonmurtajaa pitkin pidemmälle.

Satama näyttää kauniilta ja jäämme katselemaan perinteisiä kalastusveneitä. Veneiden välissä istuvan onkijan ympärille on kerääntynyt saalista odottavia kissoja. Hieman kauempana risteilysatamassa näkyy monta suurta alusta. Ylitse jyrisee lentokoneita, jotka nousevat aivan kaupungin laidalla sijaitsevalta kansainväliseltä lentokentältä. Kenttä on tarkoitus korvata kauemmas Kasteliin rakennettavalla uudella lentokentällä. Työt ovat parhaillaan käynnissä ja niiden on tarkoitus valmistua parin vuoden kuluttua.

Palaamme kävelykatuja pitkin samoille paikoille, jotka näimme jo tulomatkalla. Ainakin osa risteilijöistä on jo lähdössä merille, sillä turistien määrä on vähentynyt oleellisesti. Hiljaisuuteen vaikuttaa myös se, että osa kaupoista on jo sulkenut ovensa. Pysähdymme erääseen kahvilaan, josta tilaan kreikkalaista jääkahvia eli frappéa. Se piristää näin lämpimänä päivänä mukavasti.

Teemme pienen kierroksen hiljaisilla kaduilla ja palailemme vähitellen kohti Plateia Eleftherias -aukiota. Matkan varrelle osuvat Dikeosinis- ja Dedalou-kadut ovat Iraklionin siistiä ostosaluetta, josta löytyy useita paikallisia ja kansainvälisiä ketjuliikkeitä. Tyttäret käyvät pikaisesti katsomassa parin kaupan tarjonnan läpi, mutta ostokset jäävät tällä kerralla tekemättä.

Retki Iraklioniin oli mukava kokemus. Kulutimme kaupungilla hieman yli neljä tuntia ja saimme jonkinlaisen käsityksen Kreetan pääkaupungista. Iraklion ei herättänyt itsessäni suuria tunteita puolesta tai vastaan, mutta siihen oli mielenkiintoista tutustua ainakin näin pintapuolisesti.

Yksi lokakuisen Kreetan-matkamme retkistä suuntautui saaren etelärannikolla sijaitsevaan Ierápetraan. Kaupungissa oli aurinkoisena syyspäivänä rauhallista. Saimme nauttia kävelystä viihtyisillä rantakaduilla sekä ruokailusta meren äärellä.

Lomataloltamme Galatásin kylästä on noin puolentoista tunnin ajomatka Ierápetraan. Reitti kulkee mutkikkaita teitä pitkin muutamien sisämaakylien halki. Ihailemme jylhiä ja karuja maisemia, kunnes tie laskeutuu vuorilta kohti Libyanmeren rantaa. Loppumatka sujuu tasaista merenrantaa seurailevaa tietä pitkin. Ierápetran ympäristössä huomio kiinnittyy varsin rumiin kasvihuoneisiin, joita näkyy tällä hedelmällisellä seudulla silmiinpistävän paljon. Päätie vie suoraan Ierápetran keskustaan, ja löydämme pian parkkitilaa rannalla sijaitsevalta pysäköintialueelta.

Yli kahdenkymmenentuhannen asukkaan Ierápetra on Kreetan neljänneksi suurin kaupunki heti Iraklionin, Hanian ja Rethymnonin jälkeen. Näemme automatkan varrella vilkasta ja arkipäiväiseltä vaikuttavaa uudenaikaista kaupunkia, mutta keskitymme retkellämme Ierápetran ranta-alueeseen sekä vanhaankaupunkiin.

Ilma tuntuu täällä Kreetan etelärannikolla yllättävänkin kuumalta. Ierápetraa mainostetaan koko Kreikan aurinkoisimpana kolkkana, ja ainakin vierailupäivänämme taivas on lähes pilvetön. Paikkakunnan nimi ei ollut ennen tätä syksyä itselleni tuttu, mutta huomasin nyt jälkikäteen, että Ierápetra kuuluu suomalaisista matkanjärjestäjistä ainakin Tjäreborgin valikoimaan.

Kävelemme parkkipaikalta kohti niemen kärjessä sijaitsevaa aallonmurtajan suojaamaa satamaa sekä linnoitusta. Katua reunustaa hiljaisten ravintoloiden rivistö, jonka takana levittäytyvät uimarannan hiekat sekä kimalteleva meri.

Kástro Kalés eli Ierápetran linnoitus kuuluu kaupungin nähtävyyksiin. Rakennus on linnoitukseksi melko pieni, mutta silti lyhyen vierailun arvoinen. Sisäänpääsy on ilmainen, eikä paikalla näy henkilökuntaa.

Linnoitus on monien muiden Kreetan rannikon historiallisten rakennusten tapaan venetsialaiselta aikakaudelta. Se on suojellut kaupunkia 1200-luvulta lähtien merirosvojen ja muiden vihollisten hyökkäyksiltä. Linnoitus vaurioitui pahoin 1500-luvun alun maanjäristyksessä, mutta sitä on restauroitu moneen otteeseen, muun muassa ottomaanien eli turkkilaisten hallitessa Kreetaa.

Linnoituksen ylätasanteelta on mukava katsella merimaisemia sekä pientä satamaa. Ierápetrasta tehdään veneretkiä autiolle Chrissin saarelle, joka on luonnonsuojelualuetta. Käsitin mainosteksteistä, että alukset ankkuroituvat rannan tuntumaan ja halukkaat voivat uida Chrissin upeille hiekkarannoille, mutta saaren muihin osiin meneminen on kielletty.

 
Linnoituksessa ei ole kovin paljoa nähtävää. Muutamaan käytännössä tyhjään huoneeseen pääsee sisälle ja luettavissa on pari infotaulua. Saamme olla linnoituksessa keskenämme, kunnes paikalle saapuu pari muutakin turistia.

Palaamme ravintola-alueelle, jossa riittää useita samantasoisilta näyttäviä vaihtoehtoja. Ohitamme niistä muutaman ja valitsemme mukavalta vaikuttavan Konaki-nimisen tavernan, jossa istuskelee muutamia asiakkaita. Saamme pöydän aivan meren ääreltä ja nautimme ateriasta lämpimässä ulkoilmassa. Muutamat varttuneet ihmiset viettävät päivää ravintolan ja meren väliin jäävällä kapealla uimarannalla. Merivesi on vielä syksylläkin lämmintä ja harmittelen hieman, ettei uimahousuja tullut tälle retkelle mukaan.

Kreikassa kannattaa aina tilata muutamia paikallisia alkuruokia jaettavaksi. Esimerkiksi viininlehtikääryleet ovat yleensä varma valinta. Koska meri on näin lähellä, valitsen pääruoaksi tietenkin kalaa. Kiireetön lounas on mukava kokemus. Merituuli puhaltaa hyvin kevyesti, ja tiedämme ettei näin kirkkaasta säästä nauttiminen onnistu enää muutaman päivän kuluttua lokakuisessa kotimaassa.

Poikkeamme näkemämme viitan perusteella sisämaahan päin ja päädymme pian Napoleonin taloksi kutsutun rakennuksen ovelle. Napoleon Bonaparte pysähtyi tarinan mukaan Ierápetrassa matkallaan kohti Egyptiä ja yöpyi paikallisen perheen luona. Hän pysytteli tuntemattomana, mutta isäntäväki löysi vieraan poistuttua Napoleonin allekirjoittaman kiitoskirjeen. Museoitu talo on paikalle saapuessamme jo tältä päivältä suljettu, mutta sisätiloissa ei ilmeisesti olisikaan kovin paljoa nähtävää. Voi myös olla niinkin, ettei Napoleon oikeasti edes koskaan astunut Kreetan kamaralle.

Jatkamme kävelyä Napoleonin talolta syvemmälle Ierápetran vanhankaupungin sokkeloisille kujille. Nimellä Kato Mera tunnettu alue periytyy ottomaanien ajalta ja siellä on mukava tehdä pieni kierros. Varjoissa makailevat kissat sopivat raukeaan tunnelmaan hyvin.

Vanhakaupunki vaikuttaa viihtyisältä asuinalueelta, jolla ei näy juurikaan palveluita. Muun muassa kukkaistutukset värittävät kujia, joita ei ole puunattu liian siisteiksi. Ympäristö on niin hiljainen, että melkein pelkäämme häiritsevämme paikallisten ihmisten rauhaa. Muutamat pikkulapset juoksentelevat leikeissään ja jonkin ikkunan takaa kuuluu kreikkalaista musiikkia.

Kato Meran päänähtävyytenä kohoaa entinen moskeija, jonka ottomaanit rakensivat 1800-luvun loppupuolella. Osa näyttävästä minareetista on romahtanut maanjäristyksessä. Moskeijan vieressä säilynyt kaivorakennus tuo aukiolle yhä turkkilaista tunnelmaa.

Ohitamme parkkipaikalle jätetyn automme ja suuntaamme vielä ravintoloiden ja matkamuistoliikkeiden reunustamalle toiselle rantakadulle, jossa emme vielä aiemmin käyneet. Näin syksyllä on jo hyvin hiljaista, eivätkä tarjoilijat houkuttele kulkijoita pöytiinsä.

Istahdamme kadun toisessa päässä kahvilaan, jossa nautin kreikkalaisesta jääkahvista frappésta. Retki on ollut mukavan kiireetön ja ulkoilmassa olevalla pehmeällä sohvalla voisi viipyä pidempäänkin.

Ierápetra ei tarjoa suuria nähtävyyksiä, mutta se ei olekaan täällä pääasia. Tarjolla olisi ollut pieni arkeologinen museo, jossa on joitakin lähistöltä tehtyjä löytöjä kaukaisesta menneisyydestä minolaiselta ja roomalaiselta ajalta. Kirkkoja on tietenkin kreikkalaiseen tapaan useampia. Esimerkiksi rannan tuntumassa kohoava Agía Fotinín kirkko näkyy kauas.

Nautin kovasti muutamasta tunnistamme Ierápetrassa. Kaupungissa on leppoisaa lomatunnelmaa ja ilmapiiri on ainakin näin lokakuussa hyvin rauhallinen. Keskikesän sesongillakin lienee hiljaisempaa kuin Kreetan vilkkaimmissa turistikohteissa. Ierápetran sijainti tarjoaa hyvät retkeilymahdollisuudet saaren itäosiin, ja voisin kyllä viihtyä täällä lepolomaa viettäen. Tunnetumpi lomakaupunki Ágios Nikólaos sijaitsee vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Ierápetran pohjoispuolella.

Paluumatka sujuu samaa reittiä mitä tulimmekin. Ajatuksenamme oli poiketa Ierápetran länsipuolella Mýrtosin rannikkokylässä, mutta kello on jo sen verran paljon, että jätämme kohteen väliin. Pysähdymme sen sijaan kauempana, vuorilla kolmen vartin ajomatkan päässä Ierápetrasta sijaitsevan suuren muistomerkin luona.

Paikan päältä ei löydy paljoa tietoa, mutta selvitän jälkikäteen monumentin synkät taustat. Saksalaiset miehittäjät tappoivat syyskuussa 1943 tapahtuneessa Viannosin verilöylyssä yli viisisataa kreetalaista ja tuhosivat monia kyliä maan tasalle. Muistomerkille tuskin kannattaa varta vasten lähteä, mutta paikka on sekä historian että maisemien vuoksi pysähtymisen arvoinen, jos satut autoilemaan ohitse. Muistomerkin sijainti selviää tästä kartasta ja historiaa voi lukea englanniksi Wikipediasta.