Suomi
Tuurin Kyläkauppa – Suomen omituisin matkakohde
Kun eteläpohjalaisten peltojen laidalla häämöttää valtava keltainen linnoitus, voi näkyä pitää vähintäänkin kummallisena. Vesa Keskisen valtakunta kuuluu maamme erikoisimpiin paikkoihin, joten täytyyhän siihen tutustua paikan päällä.
Kyläkauppa sijaitsee Tuurin kylässä, joka kuuluu eteläpohjalaiseen Alavuden kaupunkiin. Se mainostaa olevansa Suomen suosituin matkakohde, mikä saattaa sopivalla kävijöiden laskutavalla pitääkin paikkansa. Ainakin perusmarketteihin verrattuna kyseessä tosiaan on nähtävyys, vaikka moni lähiseudun asukas toisaalta käykin täällä vain tekemässä päivittäiset ostoksensa.

Rakennuksen ulkopuolella kohoaa jättimäinen OnnenKenkä ja alueella kiertää kesäisin ilmainen minijuna. Täällä rakastetaan superlatiiveja, joten Suomen suurimman tavaratalon sloganiksi on valikoitunut myös maailman ainutlaatuisin tavaratalo.

Haluamme tutustua tähän maailman ihmeeseen tällä kerralla perusteellisesti, joten majoitumme Hotelli OnnenTähteen, joka sijaitsee suoraan kaupan yläpuolella. Torni Deluxe -huoneessa on yllin kyllin tilaa koko perheelle. Kristallikruunuissa ja televisioissa on kokoa, tekstiilit on kudottu Venetsiassa ja seiniä koristavat Versacen tapetit. Puitteet ovat siis hulppealla tavalla kunnossa, mutten tunne oloani kovin kodikkaaksi. Huonona puolena jää mieleen loputtoman pitkällä käytävällä leijaileva outo kemikaalimainen haju.

Hotellin buffetaamiaisella riittää monipuolisesti syötävää. Mainoksissa luvattu ylellisyys on ehkä liioittelua, mutta laatu on kyllä hyvin kunnossa.

Kyläkaupan lähistöllä voi yöpyä myös karavaanialue Onnelassa. Toinen vaihtoehto löytyy Tuurin asemalta, jossa majoittuminen onnistuu vanhoissa junanvaunuissa. Käymme uteliaisuuttamme katsomassa vanhaa höyryveturia ja saamme pian seuraksemme omistajan ystävällisen Timmy-koiran. Junamajoitus on mahdollista seuraavan kerran touko–syyskuussa kesällä 2021.

Kyläkauppa henkilöityy vahvasti Vesa Keskisen ristiriitaiseen hahmoon, jolle on helppo naureskellakin. Takavuosien viinanhuuruisten sekoilujen kuulemiselta on ollut vaikea välttyä, vaikkei julkkisten toilailuja suuremmin seuraisikaan. Monet pitävät Vesaa myös varsin mystisenä hahmona, jonka todellisesta luonteesta on vaikea ottaa selkoa. Julkisuushakuinen tyyli jakaa mielipiteitä, mutta fakta kuitenkin on, että Keskinen on saanut paljon aikaan.

Arvostan Vesan tapaa kulkea ennakkoluulottomasti omaa tietään ja toteuttaa ideoitaan muiden mielipiteistä välittämättä. Suomen kaltaisessa maassa kaivattaisiin enemmänkin erilaisuutta ja luovaa hulluutta. Tuurin Kyläkauppaa katsellessa tulee mieleen, että tuskin kukaan muu olisi uskaltanut rakennuttaa keskelle peltoa tällaista järjettömältä näyttävää massiivista kokonaisuutta. Vesa kuitenkin otti riskin ja nyt väkeä riittää jonoiksi asti.

Tuurin Kyläkauppa on arkkitehtonisesti ajateltuna varsinainen tyylien sekamelska. Hotellin puoli muistuttaa ulkoa päin keltaista linnaa ja kaupan yksi sisäänkäynti näyttää perinteiseltä pohjalaistalolta. Eräällä kulmalla pääväri on sininen, osa on uutta, osa vanhaa ja taloon mahtuu taatusti myös jotain lainattuakin.

Kyläkaupan kuuluisa Tavarapuoti on sisältä nähtynä melko tavallinen kauppa, jonka koko vain sattuu olemaan valtava. Kaikkea mahdollista sisustustyynyistä virveleihin ja leluista kesämekkoihin kyllä löytyy, kunhan vain jaksaa kävellä tarpeeksi pitkälle. Kyläkaupalla on maine huokeana ostospaikkana, mutta shoppailen itse niin harvoin, etten osaa verrata edullisuutta muihin ostoskeskuksiin. Tarjolla on myös Kyläkaupan omalla merkillä myytäviä tuotteita suklaasta alushousuihin.

Tavarapuoti on suhteellisen avara ja väljä, mutta toisinaan ihmispaljous saattaa silti ahdistaa. OnnenTähteen majoittumisen hyvä puoli on mahdollisuus käydä ostoksilla vaikkapa illan viimeisinä tunteina, jolloin ruuhkasta ei ole pelkoa. Kesäaikaan tavarapuoti on avoinna iltayhteentoista saakka, muulloin yhdeksään. Kävipä jättimäisessä kaupassa mihin aikaan tahansa, kannattaa ostoksiin varata täällä runsaasti aikaa.

Lapset pääsevät hengähtämään Tavarapuodin sisällä sijaitsevassa Aku Parkissa, josta löytyy pieni hoplopmainen sisäleikkipuisto sekä ilmaiseksi käytössä olevia peliautomaatteja. Myönnän viihtyneeni itsekin mukavasti rallipelin äärellä. Keskisen sympaattinen puoli tulee esille hänen rakkaudestaan Aku Ankkaa kohtaan. Tavarapuodista löytyy hyvä valikoima käytettyjä sarjakuvalehtiä pilkkahintaan.

Saman katon alta löytyy jättimäisen Tavarapuodin lisäksi myös suuri Ruokapuoti, jonkin verran erikoisliikkeitä sekä muutamia ravintoloita ja kahviloita. Syömme varsin onnistuneen aterian Vesa’s Steakhousessa. Omistajan nimi tulee selväksi myös Vesa’s Burgerissa ja Vesa’s Caféssa, minkä lisäksi valikoimaan kuuluu muun muassa kotiruokaan keskittyvä OnnenKivi sekä rento Miljoona Rock -ravintola.

Kyläkaupan ympäristöstä löytyy erilaisia huvituksia. Pienimpiä lapsia ilahduttaa Suomen suurin Muumi-leikkipuisto, mutta itse suuntaamme koko perheen voimin minigolfradalle. Yhdeksän väylän kokonaisuus on varsin haastava. Korkeuseroihin perustuvat väylät tuovat mieleen enemmänkin oikeat golfviheriöt kuin perinteisen minigolfin, ja palloja saa välillä kalastella ylös vesiesteistä.

Vesa teki tänä vuonna Suomen historian suurimman kädenojennuksen ja tarjosi maailman suurimman ilmaisen tivolin eli Miljoona Tivolin maksutta kaikille kävijöille. Tivoli Sariola parkkeerasi Kyläkaupan pihalle lähes kahdeksi kuukaudeksi. Miljoona Tivolin perinne on jatkunut Tuurissa jo vuodesta 2007 lähtien, mutta nyt kaikki oli ensi kertaa ilmaista lasten lisäksi myös aikuisille. Miljoona Tivoli saapunee Tuuriin myös tulevina kesinä.

Miljoona Tivolin laitevalikoima on varsin mukava ja alueella saa helposti kulumaan tunnin jos toisenkin. Ilmaiset laitteet takaavat suosion, mikä johtaa välillä noin puoleen tuntiin venyviin jonotusaikoihin. Näin korona-aikaan osa istuimista jätetään tyhjiksi, mikä vaikuttaa omalta osaltaan jonotuksen pituuteen. Tivoli on joka tapauksessa lasten mieleen ja kärsivällinen odotus palkitaan monella riemastuttavalla huvipuistolaitteella.

Tuurin Kyläkauppa on sekä mittasuhteiltaan että mauttomalta tyyliltään niin yliampuva, että siinä on jotain kiehtovaa. Täällä voisi kuvitella olevansa melkein Dubaissa tai Las Vegasissa. Kauppakeskuksen käytävät tuovat mieleen myös Tanskan Legolandin naapurissa sijaitsevan Lalandian. Mahtipontisuuden ihannointi ei kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, mutta Keskisen häpeämättömät aikaansaannokset ovat ehkä enemmän joidenkin ulkomaisten matkailijoiden mieleen.

Markkinoinnissa tarvitaan tarinoita ja täällä otetaan Tuurin onneen viittaavasta nimestä kaikki irti. Esimerkiksi käy vaikkapa OnnenEnkeli, joka pitelee käsissään yksisarvisen OnnenKenkää ja ottaa kaikki vieraat siipiensä suojaan.

Talosta löytyy monenlaisia pieniä nähtävyyksiä, kuten esimerkiksi Suomen suurin esillä oleva kokoelma Suomen käyttörahoista, Vesan keräilemiä autoja, hämmästyttävä maitokannukokoelma sekä maailman suurin legoista tehty Kyläkauppa.

Kyläkauppa on saanut mainetta myös siellä kuvattujen tv-sarjojen kautta, jotka ovat tuoneet julkisuuteen siivooja Tuulan ja tarjoushaukka Jorman kaltaisia hahmoja. Jatkoa on tulossa, sillä kuvausryhmä oli työn touhussa myös vierailumme aikana.

Tuuri sijaitsee kolmenkymmenen kilometrin päässä toisesta tunnetusta matkakohteesta Ähtärin eläinpuistosta. Kohteet tekevätkin aktiivista yhteistyötä houkutellakseen matkailijoita viipymään samalla alueella useamman päivän. Tuuriin ajaa Tampereelta parissa tunnissa ja esimerkiksi Jyväskylästä hieman nopeammin.

Myönnetään, ettei oma pääni olisi kestänyt yhdellä kertaa juurikaan pidempää oleskelua ostoskeskuksessa. Olen kaikesta huolimatta sitä mieltä, että Kyläkauppaa kannattaa käydä omin silmin ihmettelemässä edes kerran elämässä. Tuurin Kyläkauppa on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen kohde, josta voi muodostaa todellisen mielipiteen ainoastaan paikan päällä.
Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti
Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa
Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
-
Italia1 vuosi sittenLigurian rannikkokaupunkeja: Rapallo, Levanto ja La Spezia
-
Ranska1 vuosi sitten7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa
-
Espanja1 vuosi sittenSevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar
-
Ranska1 vuosi sitten20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Ranska1 vuosi sittenMusée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenKierros Warner Brosin studioilla Hollywoodissa
-
Englanti1 vuosi sittenMielenkiintoinen London Transport Museum
-
Yhdysvallat12 kuukautta sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson satulinna Castel Savoia
-
Italia1 vuosi sittenKokemuksia Aostanlaakson maisemista
-
Huvipuistot1 vuosi sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Anaheim
-
Jääkiekko12 kuukautta sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä


Virpi/Hätälasku matkablogi
23.9.2020 at 20:21
On aina mukava löytää matkablogeista kirjoituksia omasta lähialueesta. Itselleni tämä paikka edustaa mukavaa ajanvietettä tavallisena vapaapäivänä kun ei oikein ole muutakaan tekemistä. 😀 Silloin on kiva lähteä Keskiselle ”säästämään”. Ehkä sieltä jotain vähän halvemmallakin voi saada.
Olen miettinyt että voisi joskus yöpyä tuolla ihan lähimatkailun merkeissä etenkin nyt kun odotellaan aikaa, että pääsee taas ”oikealle matkalle”. Kiva, että tämä paikka on löytänyt tiensä myös suuren yleisön tietoisuuteen. Tämähän on ollut olemassa jo ainakin 20 vuotta (varmaan kauemmankin) ja oli jo hyvin alkuvaiheessa erikoisuus, johon lähdettiin vähän kauemapaakin. Ja vuosien saatossa se on vain laajentunut!
Mika / Lähtöportti
24.9.2020 at 19:17
Kiva kuulla myös paikallista näkökulmaa Kyläkaupasta! On varmasti mukavaa että on helppo mahdollisuus lähteä tällaiseenkin paikkaan, kun ostoksille tekee mieli.
Hotelli on kyllä laadukas. Huoneen tyyli ei ollut ehkä ihan omanlaiseni, mutta joku muu voi siihen hyvin ihastuakin. Tuurin maine on kasvanut vuosien mittaan, on ollut tv-näkyvyyttä sekä erilaisia tapahtumia Miljoonapilkistä lähtien. Katsoin kuvia talon laajennuksista ja onhan tuolla ollut melkoisia muodonmuutoksia! Voisin kuvitella että jotain uutta keksitään jatkossakin.
Marika / Matkalla Missä Milloinkin
26.9.2020 at 19:56
Heh, olen joskus miettinyt, että olisi mielenkiintoista nähdä Tuurin kyläkauppa. Ja toteanpa, että tämä postaus riitti minulle. Mielenkiintoinen paikka, mutta arkkitehtuurin vaihtelevuuden ja sisustuksen runsauden perusteella kokisin oloni tuolla melko levottomaksi.
Mika / Lähtöportti
27.9.2020 at 21:02
Haha, no mutta käykää joskus ohimennen silti 😀 Ei se ole yhtään minunkaanlaiseni paikka, mutta olen silti iloinen että olen nähnyt mistä on kysymys 😀